28.7.06

Pommitettu tulevaisuus

Lähi-idän tilanne on taas muutamassa viikossa mennyt kaaottiseksi. Ei järjetöntä voimankäyttöä voi näiltä leveysasteilta käsittää. Taustat ovat toki moninaisia ja syntipukkeja ovat lähes kaikki, mutta joku roti pitäisi olla. Israelin iskut ovat täysin ylimitoitettuja ja surmaavat kaikkia muita kuin sissejä. Tänään lööpeissä on surmansa saanut suomalainen YK-tarkkailija. Läheisten suruun voi kaukaisesti yhtyä, ei rauhanturvaajia tai sotilastarkkailijoita ole totuttu arkuissa kotiin vastaanottamaan. Siskoni mies oli ko. hommissa Pakistanissa muutama vuosi sitten, eikä mielessä käynytkään, että jotain voisi sattua, vaikka Kasmirin tilanne on myös tulenarka.

Lähi-idässä on sodittu aina, tai ainakin siltä tuntuu. Juuri kun jotain maata on saatu vähän jälleenrakennettua, ihmiset pääsevät käsiksi edes jonkinlaiseen arkeen, alkaa uusi konflikti. MTV 3:n jälkiviisaissa Donner totesi tänään, että taas on kylvetty uusi kostonhalu moneksi vuosikymmeneksi. Totta varmasti. Lähi-idässä, samoin kuin Balkanilla, vääryydet muistetaan ja varmasti kostetaan, vaikka välillä päällepäin näyttää rauhallisemmalta. Ei käy kateeksi Tuomiojaa, joka EU-pj.maan ulkoministerinä joutuu olemaan poliittisissa etujoukoissa. Itse olen turhautunut, mikään ei näytä turvaavan rauhaa edes kymmeneksi vuodeksi. Totaalinen aseistariisunta kun taitaa olla utopiaa. Ja tuntuu turhauttavalta kylvää avustuksia maihin, joissa kaikki taas tuhotaan hetken kuluttua. Kansainvälisiltä rakennusfirmoilta ei tietysti työt lopu. Onhan saartoakin kokeiltu, mutta ilman laajaa tahtoa se ei pure, jenkit ainakin pitävät huolen "kavereistaan" - ja niin taitavat tehdä muutkin suurvallat.

Sääliksi käy lapsia, joilta on taas kertaalleen pommitettu tulevaisuus.

Ei kommentteja: