
Hajanaisia ajatuksia politiikasta ja puolueista (erityisesti SDP:sta), satunnaisia kuvauksia sekalaisista kulttuuririennoista ja joskus silkkaa ajanvietekirjoittelua lapsiperheen riemullisesta arjesta.
27.5.08
25.5.08
Metallin uusi Aalto
Varmaa kuitenkin jo on, että yksi merkittävä työmarkkinapolitiikan aikakausi on päättymässä henkilöiden vaihtuessa. "Tupojen takuumies" Seppo Riski jää eläkkeelle, Vuorenmaa siirtyy syrjään ja kovin pitkään ei Ihalainenkaan enää SAK:n ääntä käytä. Epäilemättä olemme uudenlaisen neuvottelu- ja vaikuttamiskulttuurin kynnyksellä. Mitä oven takaa sitten löytyy, selviää ainakin osittain viimeistään syksyllä 2009 seuraavan liittokierroksen koittaessa.
22.5.08
Herätys!
Samoissa uutisissa kerrottiin kaikista nousevista asiakasmaksuista ja bensan hinnastakin oli keskustelua. Aika karulla tiellä ollaan. Asioihin kuitenkin voi vaikuttaa, vaikka epätoivoiselta nyt näyttääkin. En ymmärrä mikseivät ihmiset toimi. Kuinka uhkaavalta tulevaisuuden pitää näyttää, että pieni- ja keskituloiset heräävät taistelemaan oikeuksiensa ja toimeentulonsa puolesta? On maailman yksinkertaisinta sanoa, että kaikki politiikot vain ajavat omia etujansa, eikä mikään muutu. Vastuunpakoilua sanon minä.
Nyt jos koskaan on poliittisten puolueiden erot näkyvissä. Toivottavasti kunnallisvaaleissa ihmiset haluavat uskoa muutokseen ja todella toimivat oikeudenmukaisuuden puolesta.
20.5.08
Less is more
Yhdestä lokerikosta löytyi vanhoja Lippu-lehtiä. Ja miten ajankohtaisesti Räisäsen Kalle kirjoittakaan syyskuussa 2001 ilmestyneessä Lipussa! Otsikko on "Unionin suosio ei kestä kuin politisoimalla". Koko kolumnin Euroopan unionin tulevaisuudesta voisi hyvin julkaista nyt, eikä mikään tekstissä kiinnittäisi huomiota vanhentumisellaan.
Erityisesti kuitenkin kolahti loppu. Olen juurikin kahlaillut huokaillen läpi puoluekokoukselle valmistettuja asiakirjoja, ja Kalle sanoo ajatukseni paremmin: "Emme vastaa kaikkeen, sillä juuri kaikella voi välttää olennaisen. Emme myöskään lausu sitä, mikä on jo sanottu, sillä toistamiselle voi estää muutoksen. --- Typeryyksien lausumista emme pelkää, sillä poliittisesti emme usko sellaisiin. Ajattelemattomuutta tulee varmasti esiintymään, mutta sellaisen voi aina laittaa nuoruuden piikkiin, ja pelastavia, jatkuvan uudelleenharkinnan ammattilaisia on koko sosialidemokraattinen liike täynnä." Kalle siis kuvasi alkavaa eurooppapoliittisen asiakirjan työskentelytapaa ja olisipa puoluekokouksen asiakirjat tehty samoin periaattein!
Jos halutaan mainita kaikki, ei painoteta mitään. Pelkkä boldaus ei riitä painopisteeksi. Jos kaikki vanhakin on pitänyt kirjoittaa alustukseksi ja selitykseksi, on takuuvarmasti torpattu lukijan innostus ja heräävä mielikuvitus. Ja siitä pitäisi tässä tilanteessa nimenomaan olla kyse; uusien ajattelumallien herättämisestä. Kunnallisvaaleihin mentäessä tulisi meidän kyetä avauksiin, rohkeaan kommentointiin ja ihmisläheiseen keskusteluun. Valtakunnallisten ohjelmien ja teemojen pitäisi herättää jokaisessa sisäinen "brainstorm", miten soveltaa ajatusta omalle paikkakunnalle. Niinhän kirjoitettu ja puhuttu parhaimmillaan toimii. Luet ajatuksen, joka synnyttää oman jatkoajatuksen, joka muotoutuu jo tiedossa olevan kanssa, jaat ajatuksen jonkun kanssa, joka jälleen tuo siihen oma lisänsä jne.
Mutta jos jatkoajatuksilta on katkottu siivet jo parin sivun jälkeen, niin lopputulemana on virkamiesmäistä oikolukua. Sitä olen nyt tehnyt. En pysty tuottamaan lukemalleni mitään lisäarvoa, sillä kaikki on varmasti jossain kohtaa mainittu. Eikä lukemani tuota minullekaan lisäarvoa, sillä tuntuu, että kaikki on aiemminkin kirjoitettu tai sanottu. Toivottavasti kirjoittamisprosessista oli kuitenkin hyötyä jollekin työryhmälle, muutoin on taas yksi mahdollisuus hukattu. Edustan tiukasti linjaa, että itse työskentely on usein lopputulosta tärkempää. Työskentelyn kautta kehitytään ja sitoudutaan - ja joskus lopputuloksenkin kautta, mikäli se on erittäin onnistunut ja välittää tekijöidensä innokkuutta ja tahtoa.
16.5.08
Sadat kiitokset!
Kaikki 28 nuorta ehdokasta ovat listalla, ja alin jossain 70. paikkeille, eli ei ihan häntäpään sijoituksista puhuta. Hyvä näin. Myös kaikki 7 oman yhdistyksemme ehdokasta tekivät hyvän tuloksen ja voimme aloittaa koko porukalla vaalityön.
Nyt takaisin lätkän pariin ja grilliruokaa popsimaan. Aah, loistoalku viikonlopulle. Ja huomennahan on SDP:n puheenjohtajapaneelikeskustelu 11.00 Paasitornissa, Paasivuorenkatu 5. Samoihin aikoihin on Pallopuistossa kukkamarkkinat ja pihakirppis, jos siis sattumalta tie kulkee aamupäivällä Rajakylän ohi, niin kannattaa pysähtyä Maratontien varteen. Meidän kylällä osataan :)
15.5.08
Miksi tukea vapaaehtoistyötä
Keskustelun kuumensi äärimmilleen kuinka ollaakaan - poliittisten nuorisojärjestöjen tuki, ja erityisesti Vantaan Demarinuorten aluejärjestön tuki. Koko pöydälle jättäminen pelkistetysti johtui siitä, että suurimpana Vantaalla toimivana poliittisena nuorisojärjestönä he saavat (ja ovat aina saaneet) muita enemmän ja tämähän on väärin. Riippumatta onko työntekijää, mikä on toiminnan laajuus, vaikuttavuus tai näkyvyys, muut tuet, julkisen tuen osuus jne. pitäisi kaikkien saada saman verran ja luonnollisesti paljon nykyistä vähemmän. Keskustelussa tuntui olevan henki, että kenelle tahansa voidaan myöntää mitä tahansa, kunhan taustalla ei ole mitään aatteellisuutta. Pelottavaa oli, että samaan nippuun he löivät hetkeksi myös Nuoret Kotkat, Vesaiset, Minijellonat jne. Partioleiri siis ok, Kotkaleiri ei. Ja samalla he olivat valmiita "myymään" omansa, sillä valmistelussa ei ollut mitään moittimista vaan kyseessä oli puhdas voimasuhdevääntö.
Virkamiehet ovat valmistelemassa syksyksi uusia avustuskriteerejä. Esitin työn tueksi valtionapujen jakamisesta tuttua mallia, jossa järjestöt jaettaisiin järjestöryhmittäin ja tukea jaetaan nimenomaan järjestön omien sääntöjen mukaisen perustehtävän toteutumiseen perustuen. Keräämme joka tapauksessa toimintasuunnitelmat ja -kertomukset ja kasan muuta tietoa, joten pitäisi olla helppo juttu ajaa tiedot nykyistä isompaan taulukkoon. Luottamushenkilöt näkisivät helposti kehityssuunnan niin talouden, toiminnan kuin jäsenmäärienkin osalta. Ja voitaisiin jättää pois hurskastelu "onko tämä tärkeämpää kuin tämä, en kuitenkaan halua vetää kotiinpäin, kysyn vaan". Järjestöryhmien välillä lautakunnan olisi helppo asettaa vuosittain painopistealueita. Joskus painopisteeksi saattaisivat osua jopa poliittiset nuorisojärjestöt.
Vaikea on ymmärtää nuorten luottamushenkilöiden angstia poliittista vapaaehtoistyötä kohtaan. Jos verrataan tilastoista vain tilaisuuksien kävijämääriä, niin on aika selvä, että poliittiset tapahtumat häviävät aina. Mutta onko se syy ajaa alas kaikki nuorille suunnatut aattelliset yhdistykset? Poliittisella vapaaehtoistyöllä on jo sinällään minusta erilaista ja tuettavaa arvoa kaupungin päätöksenteon näkökulmasta kuin muilla järjestöillä. Ja jos kaupungin nuorisotoimi ei tue yhteiskunnallista kasvatustyötä kolmannen sektorin toimijoiden kautta, niin kuka sen tekee?
Keskustelua aiheesta jatkamme 11.6. kevään viimeisessä lautakunnassa. Toivon myös vilpittömästi, että osa lautakunnastamme viitsii tulevan kolmen viikon aikana tutustua asiaan, kysyä valmistelijoita lisätietoja ja puhua omien taustajärjestöjensä kanssa.
12.5.08
Puheenjohtajien vaalikone
1. 84.09 Jutta Urpilainen
2. 81.27 Miapetra Kumpula-Natri
3. 81.26 Jouko Skinnari
4. 80.38 Pia Viitanen
5. 79.35 Johannes Koskinen
6. 78.48 Erkki Tuomioja
7. 77.14 Ilkka Kantola
8. 75.83 Kimmo Kiljunen
9. 71.37 Tarja Filatov
Kuulumisia paloina
Lauantaina juhlimme jo viidettä hääpäiväämme! Tarkoitus oli mennä syömään kahden kesken, mutta Eeviläinen oli sen verran kipeänä, että oltiin kotosalla. Siivottiin ja syötiin hyvin. Onneksi Assu on loistava kokki, minä olisin varmaan joutunut turvautumaan juhlavaan pizzataksiin. Aika on kyllä mennyt nopeasti, aina sen huomaa, kun merkkipäiviä viettää. Järkyttävän paljon on tapahtunut siitä, kun Sipoon kirkossa toisillemme lupasimme isompia ja pienempiä asioita. Eikun uutta viisivuotissuunnitelmaa toteuttamaan.
Tänään heräävät Daamit talviunesta! Siis laulamaan keväisin mielin akkaporukalla työväenlauluja ja ehkäpä pientä juorukentän päivitystä...Illalla voikin sitten hyvillä mielin kasvattaa silmäpusseja ja hartiajännitystä Suomi-Kanada matsin parissa.
Viikon muut illat kuluvatkin kokouksissa. Keskiviikkona on vapaa-ajan lautakunta, jossa jaossa on läjäpäin toiminta-avustuksia, eikä taida tällä kertaa olla helppo kierros. Näyttää siltä, että lautakunnan budjettikäsittelyn yhteydessä tehdyt linjaukset eivät ole juurikaan muutamia virkamiehiä kiinnostaneet. Kattellaan...Pöydälle jättäminen on vaan näissä päätöksissä inhottava ratkaisu, kun järjestöt odottavat rahoja kuumeisesti.
Loppuviikosta pitäisikin sitten tulla kunnallisvaalien Vantaan jäsenäänestyksen tulokset. Aina vähän jännittää mitä tuleman pitää. Jos aikoo olla varma, että kuori ehtii postin mukana, niin tänään on viimeinen postituspäivä!
9.5.08
Debatticaféssa lasten asiaa
Lisäys: tilaisuuden annista voi lukaista 24d-lehdestä kohdasta VoxPop
3.5.08
Taas jäsenäänestys
Itse olen ehdolla numerolla 41.
Varsinaisia kunnallisvaaliteemojani en ole vielä hionut loppuun saakka, mutta tärkeimpinä kokonaisuuksina nostan esiin laaja-alaisen asuntopolitiikan ja uuden asukas- ja vapaa-ajan palveluiden toimialan kehittämisen. Kohtuuhintainen asuminen yhdistettynä toimivaan ja kehittyvään julkiseen (raide-)liikenteeseen on pitkän aikavälin tavoite, joka on nostettava jalustalle. Asukaspalvelut taas kaipaavat selkeyttä ja tukea, koska kyseessä ovat ei-lakisääteiset palvelut, jotka kuitenkin eniten vaikuttavat tavallisten Vantaalaisten perheiden arkeen ja viihtymiseen. Ennaltaehkäisevän toiminnan ja vapaa-ajan palveluiden on toimittava myös mahdollisimman kitkatta yli kuntarajojen, ihmisten arjen - ei kunnallisen hallinnon - mukaisesti.
28.4.08
Vappu!
24.4.08
Vuosi sitten
Kirpeä, mutta aurinkoinen pääsiäinen oli täydellinen ajankohta retkelle Korkeasaareen. Eevi ikuistettiin kamelin kanssa ja Heta poseerasi pantteri-tuoleineen pantterin kanssa. Kahvilakäynnin kruunasivat suklaamunanmuruset. Tunsin ylpeyttä ja suunnatonta rakkautta, kun ahtautuessamme pikkuruista ramppia pitkin ulos, kuulin lapsenäänen takanani kysyvän: ”Miksi noin pienellä on pyörätuoli”.
Ensimmäiset auringonsäteet alkoivat toden teolla lämmittää maata ja ilmaa kuun kolmantena viikonloppuna. Tiistaiaamu 17.4.2007 oli poikkeuksellisen kiireinen. Olin yksin tyttöjen kanssa kotona. Eevi niiskutteli ja yski ties kuinka monetta päivää ja lähti mummolaan hoitoon. Heta lähti reippaasti kuten aina taksilla kohti Hiekkaharjua. Vedin kevään ensimmäistä kertaa jalkaani kuviolliset sukkahousut ja puin ylleni farkkuhameen. Preppasin mielessäni englantia ajaessani kohti Kirkkonummea, Majvikin kurssikeskusta. Ensimmäistä kertaa tammikuisen töihin paluuni jälkeen olin tapaamassa pohjoismaisia kollegoitamme. Hiljaa harmittelin mielessäni, etten voisi osallistua illanviettoon. Nippa nappa ehtisin pitää oman alustukseni ennen tyttöjen kotiutumista.
Vastaamattomissa puheluissa oli Hetan päiväkodin numero. Samalta seisomalta soitin ja kävelin kukkapenkin harmaata reunakivetystä pitkin loitommalle puhumaan. Katrin ääni oli huoleton, mutta tiesin, että nyt ei puhunut hänen mielikuvituksensa. Pienistä nuhista tai tärinöistä ei perään soiteltu, kokemusta päiväkodissa oli jos jonkinlaisista oireista. Hiekkaharjussa, vaalean matalan rakennuksen päädyssä on pieni ja erikoinen ryhmä ihastuttavia lapsia, erityislapsia. Ja ihastuttavia, empaattisia, erittäin ammattitaitoisia hoitajia. Rampin ja erikoisrattaiden jälkeen aukeaa lämpöä tulviva sisätila. Tähtitaivaskangas, jumppamatto ja aamupiirin virikkeet majailevat alkovissa. Suurimman tilan täyttää ruokapöytä, jota ympäröi normaalia suurempien tuolien lisäksi muutama sänky. Seinällä liitutaulu kertoo lukuisten terapeuttien vierailuista ja lasten poissaoloista. Hetalla poissaoloja ei juurikaan ollut, poliklinikkakäyntejä lukuun ottamatta. Elokuisen aloituksen jälkeen taksi oli vienyt ja tuonut Hetan lähes joka päivä. Paitsi tietysti joululomalla, jolloin olimme Lapissa poroajelulla, potkukelkkailemassa ja jopa testaamassa moottorikelkkaa.
Nyt Heta kuitenkin oli väsynyt, kuumeinen ja hengitys niin tiheää, etteivät uskaltaisi laittaa vieraan kyytiin. Viskasin usb-tikkuni kokoustilaan ja sopersin ruotsin ja englannin sekoituksella jotain sekopäistä ongelmista päivähoidossa. Ajoin kehä kolmosta niin kovaa kuin uskalsin ja reilun puolen tunnin päästä astuin sisään. Heta oli herännyt ja väläytti hymyn laittaessani käden otsalle. Asiaa tuntui olevan ja jalat vispasivat yllättävän käänteen riemusta vinhaa tahtia vasten pyörätuolin jalkalautaa. Hengitys oli kuitenkin hankalaa. Ajoimme Meilahteen, lastenklinikan päivystykseen. Kuten niin usein ennenkin, käynti aloitettiin hoitajan kysymyksellä: ”Miksi te tänne tukkoisuuden takia tulette?” Vilkaisin vastaanottajan yli kysyjää ja tottuneesti luettelin poliklinikat, joilla Heta oli hoidettavana. Kiireeseen turhautunut mieshoitaja, jonka itse asiassa olimme eräällä yökäynnillä tavanneet ennenkin, huokaisi, muttei sanonut enempää. Seurasimme pieniä punaisia, ehkä numeroa 21, olevia jalanjälkiä tutulle käytävälle. Punaisissa ovissa on kontaktimuovin alla piirroshahmoja, seinille oli alkuvuodesta ilmestynyt tauluja, joissa muistutettiin hoitoalan tärkeydestä ja alipalkkauksesta. Käsinojattomia tuoleja on tiukassa rivissä vasemman puoleisella seinällä ja siellä täällä istui muitakin. Viimeisessä ovessa lukee valkoisin suurin teippikirjaimin magneettitutkimus. Heinäkuun viimeisenä päivänä 2004 Heta oli tällä käytävällä ensimmäistä kertaa. Ultrassa ei näy kunnolla pikkuaivot, sanottiin meille. En minä tyhmä ollut silloinkaan, ei huippukallista magneettitutkimusta tehdään ilman painavia perusteita. Löydöksenä oli laaja-alainen isojen aivojen kehityshäiriö ryyditettynä lukuisilla muilla lääketieteellisillä termeillä. Tuloksia kertoessaan lääkäri sanoi vieneensä meiltä terveen lapsen, mutta eipä arvannut millaisen aarteen saimme tilalle.
Heta alkoi väsyä. Silittelin pitkää silkkistä tukkaa ja lauloin hiljaisella äänellä kaikki laulut jotka muistin. Lauloin toiseen ja kolmanteenkin kertaan. Heta sai käsivarteensa tom&jerry – laastarin, samanlaisen, joka kerran vahingossa tuli syödyksi. Verikoe ei itkettänyt, ei yleensä koskaan, jos pistäjä osasi hommansa. Hoitaja muisti meidät, kyseli kuulumisia ja ihmetteli kuinka kovasti Heta oli hänen äitiyslomansa aikana kasvanut. Ylpeys läikähti taas rinnassani. Ensiapuun tuotiin potilas, lueskelimme lehtiä ja odottelimme tuloksia. Omatuntoni soimasi tylsyydestä ja ajattelin näyttää Hetallekin kuvia. Täysin odottamatta Heta tarttui kaksin käsin lehteen ja tuijotti läheltä ja hyvin tarkkaan aukeamaa, jossa värikylläisesti juhlittiin Lolan 2- vuotiaan Denisen syntymäpäivää. "Sanotaan mummille, että tuollainen kakku pitää kesällä saada", lupasin Hetalle ja ihmettelin häiritsemättä mainiota tutkiskelua. Hymyilin itsekseni ajatukselle Hetan salaisesta halusta päästä säännöllisesti vierailemaan sairaalassa, niin mukavaa siellä aina oli. Viisi päivää aiemmin kontrollikäynnillä sydänasemalla Heta oli riehunut ja touhunnut sukkahousuissa ja Kuoma-saappaissaan Aslakin kanssa niin, että reissua oli lämmöllä muisteltu jo monena päivänä. Kahdeksan aikoihin lääkäri ehti luoksemme tulosten kera. Keuhkokuva puhdas, samoin labrat. Leukosyytit hivenen koholla, eli ehkä merkkiä jostain tulehduksesta, mutta crp ei ollut noussut. Mikä lie kevätflunssa, totesimme yhteen ääneen ja huojentuneina lähdimme.
Hetalla pedattiin sänky mummilan olohuoneen lattialle, matalan mustan kaapiston eteen. Kaksimetrinen viirullinen varapatja näytti valtavalta pienen tytön alla, Eevi oli kuitenkin enemmän matkasängyn laitojen tarpeessa. Vaihdoimme ohuen flanellisen pyjaman paidan päälle, laitoimme supon ja jälleen tiheästi hengittäen Heta nukahti. Yritin saada oloni mukavaksi vajaamittaisella sohvalla kuunnellen Hetan läähätystä. Aamulla olisi lähdettävä takaisin päivystykseen.
24.4.2007 hyvästelimme peikkotyttömme ja kiitimme teho-osaston henkilökuntaa. Edes äidit eivät aina voita viruksia.
14.4.08
Kanki kunniaan
Noh...Kyseessä on ymmärtääkseni viihdeohjelma, johon on nyt tullut mukaan myös puhdasta viihdettä. Ihmiset (myös Kepulaiset ovat ihmisiä) äänestävät paria, joka viihdyttää heitä. Poliitikko tekee saman käänteisesti minkä lukuisat julkkikset ovat tehneet aiemmin eduskunta- ja kuntavaaleissa. Yksienkään vaalien jälkeen lehdet eivät ole kirkuneet oikeusmurhista, suurista vääryyksistä tai ansaitsemattomista äänistä. Päinvastoin; politiikan on vain todettu henkilöityneen ja viihteellistyneen ja politiikassa mukana olevien on vain hyväksyttävä se. Toki aiheesta saa mehukasta mediatutkimusta, mutta that´s it. Ei yhdellekään julkisuuden kautta eduskuntaan nouseelle saa sanoa, ettei hän ole ansainnut paikkaansa, eikä äänestäjille saa sanoa, että heillä on huono huumori. Siispä Kanki jatkakoon kunniakasta kulkuaan parketilla. Näyttäköön kaikille kuinka suosittu ja viihdyttävä perinteinen poliitikkokin voi olla. Moni haluaa tv-ohjelmassa äänestää hauskinta, kai se on sallittua, kun kerran eduskuntavaaleissakin on ihan ok äänestää kauneinta, parasta laulajaa tai tutuinta roolia.
Toisaalta herkuttelen ajatuksella, että toimittajat pitävät linjastaan kiinni. Nähtäisiin kenties syksyllä lööppi: " Oikeusmurha, täysin kyvytön juontaja Jaana Pelkonen Helsingin ääniharavana". Näitähän sitten riittäisi marraskuulle asti ympäri maata.
13.4.08
Asuntopolitiikan suuri puhallus?
Apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki julkisti tovi sitten Vantaan suunnitelmia tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi pitkäaikaisasunottomien tilanteen parantamiseen tartutaan tosissaan. Samankaltaisia viestejä on kuulunut joka suunnalta. Mutta mutta...Samaan aikaan hallitus valmisteli ARAlle uusia avustustasoja. "Tavallisen" asuntotuotannon investointituki tullee laskemaan 5 %:iin nykyisestä 20 %:sta. Lasku on todella merkittävä. Vaikka kuumin vaihe rakennuttajien osalta näyttää olevan kääntymässä, niin vaikea silti on saada hankkeita pysymään kohtuullisissa kustannuksissa. Tavoitteena pitäisi olla, että neliövuokra olisi max 10 euroa, jotta tuotannolla oikeasti vastattaisiin pienipalkkaisten ja perheellisten tarpeisiin pääkaupunkiseudulla. Tähän ei ole nykyiselläkään tukitasolla kyetty, miten tulevaisuudessa?
Asunnottomille ja ikäihmisille tai muille erityisryhmiksi laskettaville investointitukiin on tulossa korotuksia, osin reilujakin, mutta sillä ei ratkaista perusongelmaa. Asuminen on liian kallista ja luo työvoimapulaa pk-seudulla. Homma on hoidettava, ja sen tietää toki asuntoministerikin, niinpä lasku on jälleen helppo siirtää kunnille. Erityisryhmien kautta kerätään sympatiat ja poliittiset irtopisteet ja varsinainen iso kysymys lakaistaan kuntien kontolle, niille jotka ovat jo sopimukseen sitoutuneet. Tai miten sitten käykään sitoutumisen, kun rakentamisen "uusi hinta" realisoituu...
Uutta vuokra-asuntokantaa olisi joka tapauksessa saatava vauhdilla. Oikeustajun vastaisten vuokrankorotusten uutisointi loppuviikosta pitäisi huolestuttaa päättäjiä. SATO ilmoitti Espoossa tekevänsä 27 % korotuksia ja Vuokralaisten keskusliittoon on kantautunut tietoja jopa 40 % korotuksista. Nyt meinaa karata lapasesta koko kuvio.
12.4.08
Omaa aikaa!
Eilen tapasin kokouksen jälkeen ex-tempore Reettaa pitkän ajan jälkeen, käytiin syömässä ja istuttiin Reetan kämpillä myöhään yöhön. Aamulla heräilin, kävin suihkussa, luin lehteä ja söin aamupalaa kaikessa rauhassa, jopa ehdin silittää vaatteitani. Aivan käsittämätön fiilis, kukaan muu ei ollut "sähläämässä" kuvioitani. Kaiken seuraukseni olin ajoissa kokouspaikalla. Ja sitten shoppailemaan. Tarkoitukseni oli löytää housut ja toppi, päädyin ostamaan tunikan ja kahdet kengät. Vapise Imelda. Ja hehkutus senkun jatkuu. Lehdet kotona sohvalla alusta loppuun, irtokarkkeja pussillinen ja päikkärit. Edes Kärppien voitto ei lannista mieltä. Huomisen listalla on yhtä korkealentoisia suunnitelmia. Takapihan kukkapenkkien rapsuttelua, lounas Sipoossa ja illalla kokoukseen. Maanantainakin on illalla kokous, mutta ei haittaa. Kokouksiinkin on mukavampi mennä, kun tietää, ettei jätä ketään kotiin odottelemaan.
Tiistaina nautiskelu loppuu, kun kone suuntaa Tukholmaan. Työreissuun pariksi päiväksi.
11.4.08
Sittenkin...
7.4.08
Eevi 2 vuotta!
Tasa-arvosta kotona
Varsinaisesti jäin kuitenkin lehtijutun jälkeen pohtimaan vanhempien työnjakoa. Ajatellaan, että huoltajina ovat molemmat vanhemmat, niin erilaisten vapaiden ja kotitöiden jakaminen aiheuttaa aina keskustelua. Puhutaan paljon pienten lasten äitien uupumisesta, monenlaisten (itse asetettujen?) odotusten paineista jne. Ja sitten otetaan esiin nykyisät, jotka huomattavan paljon kantavat vastuuta kotitöistä, lasten kasvatuksesta jne. Villakoiran ydin taitaa silti edelleen olla siinä mitä oletetaan. Jos ihan rehellisesti ajatellaan vaikkapa omia perheitämme: kuinka usein asiat automaattisesti tekee isä? Tarkoitan todella automaattisesti, oletetusti. Jos sovitaan, että sinä hoidat tämän ja minä tuon, niin miksi sovitaan? Jos ei sovittaisi erikseen, niin kaatuisiko kaikki isän päälle? Tilanteita voi miettiä helposti. Mitään ei ole sovittu ja lapsi herää yöllä, kumpi oletetusti nousee, vaikka molemmilla on työaamu? Tai vaatteet ovat jääneet pieniksi, kumpi oletetusti lainaa tai ostaa uusia? Listaa voisi jatkaa arkisilla, mutta välttämättömillä asioilla loputtomiin; neuvola-ajat, päivällisruoat, hoitajan hankkimiset jne. Käytännössä voi olla, että on sovittu mitä kumpikin hoitaa ja asiat menevät hienosti tasan. Väittäisin kuitenkin, että useassa perheessä kuitenkin oletetaan, että äiti muistaa "tehdä sopimukset". Suurin vastuu on siis edelleen naisilla, jos jotain unohtuu, on se naisen unohdus.
Ajatustani selventääkseni perinteinen esimerkki, isä kertoo hoitavansa lapsen influenssarokotteen, eli vie mukulan terveyskeskukseen sovittuna aikana. Isä siis hoitaa osansa hienosti. Tämä ei kuitenkaan ole se osa, joka arjessa lisää stressiä, vaan se, että on selvittänyt milloin maksuttomia rokotuksia annetaan, kaivanut puhelinnumeron esiin ja oikeaan aikaan jonottanut terveyskeskuksen ajanvaraukseen ajan saamiseksi, sopinut isän kanssa, että "voitko viedä Matin 30.11. klo 8.30 rokotettavaksi" ja sen jälkeen kertonut asiasta päiväkodille. Yksittäisenä toimintoketjuna toki hirvittävän simppeli, mutta osa niitä miljoonia päivittäin muistettavia juttuja. Jokainen varmaan tunnistaa ajatuksen, pitäisi varata tai pitäisi käydä...Lukuisat pitäisi-ajatukset rasittavat. Mietipä, jos joku muu hoitaisi kaikki ajanvaraukset, aikatauluselvitykset, reitit, laukkujen pakkaamiset, ruokalistat. Yleensä toteuttava vaihe on kaikista helpoin ja mukavin. Ne, jotka inhoavat kaupassa käymistä, usein itseasiassa inhoavat enemmän ostoslistan miettimistä, kuin itse käymistä.
Olen siis pohtinut, että nuorten äitien stressi ja uupumus ja lapsiin heijastuva tyytymättömyys ei niinkään johdu siitä, etteikö isä osallistui arkeen toteuttavana toimijana, vaan siitä, että edelleenkin oletetaan äidin kantavan henkisen vastuun arjen sujuvuudesta. Siitähän itseasiassa on kyse, kun isä jää pidemmäksi ajaksi vanhempain- tai hoitovapaalle. Henkinen vastuu siirtyy automaattisesti kotona olevalla huoltajalle. Oletus onkin, että kotona päivällä oleva isä pohtii ison osan asioista valmiiksi, jotta toteuttaminen voidaan jakaa tasan. Opittu toimintamalli jatkuu luontevasti töihin paluun koittaessa. Perheen sisäistä hyvinvointia parantaa kummasti, jos molemmat automaattisesti huomioivat asioita. Jos pyytäminen ja sopiminen jää aina toisen vastuulle, ei työnjako ole mielestäni aitoa ja tasa-arvoista.
(tässä kirjoituksessa en tietoisesti huomioinut yksinhuoltajia, matkatöissä olevia, uusioperheitä jne. Sama henkisen vastuun kasautuminen koskee kaikkia)
4.4.08
Puoluesihteeritentti
Itse koin mielenkiintoisimmaksi kysymykset puolueen tulevaisuudesta ja suurimmista haasteistamme. Säde Tahvanainen nosti merkittävimmiksi haasteiksi sosiaalisen turvaverkon vahvistamisen, joka pitää sisällään mm. työttömyysturvan uudistuksia, ympäristöteemat ja koulutus- ja yleisemmin sivistyspolitiikan vahvemman esiintuomisen. Antti Lindtman nosti niin ikään esiin ympäristökysymykset, mutta vielä tärkeämmäksi aiheeksi väestön ikääntymisen mukanaan tuomat palvelutuotannon haasteet ja reilun tulonjaon turvaamisen. Ari Korhonen linjasi, että suurin ponnistuksemme on pitää kiinni konsensukseen perustuvasta oikeudenmukaisesta hyvinvointiyhteiskunnastamme, tämän tavoitteen toteutuessa moni muukin asia mahdollistuu. Esko Rannon mukaan meidän pitäisi aloittaa syvä ja laaja ideologinen prosessi, joka tarvittaessa johtaisi jopa periaateohjelman uudistamiseen. SDP:n pitäisi myös ottaa johtava ympäristöpuolueen asema. Yleispoliittisina haasteina hän nosti esiin työllisyysasteen nostamisen ja tasa-arvoisen koulutuksen turvaamisen. Suomesta pitää tulla osaamisyhteiskunta, se on tulevaisuudessakin vahvin valttimme kansainvälisillä markkinoilla.
Kysymys puolueen kannatuksen vahvistamisesta ja uusien jäsenten saamisesta poiki tietysti pitkät puheenvuorot. Joitain painotuserojakin löytyi onneksi. Ranto näkisi yhteistyön tiivistämisen tarpeellisena mm. kirkon, kulttuuritoimijoiden ja ympäristöjärjestöjen kanssa, joista löytyy paljon meitä lähellä olevaa ajattelua. Lisäksi hän näkee ehdottoman tärkeänä uskottavuuden lisäämisen toimihenkilöiden parissa. Antti Lindtman korosti paikallistoiminnan merkitystä ja nosti myös esiin toiminnan muissa kansalaisjärjestöissä. SDP:lle on annettava kasvot toimimalla aktiivisesti erilaisissa järjestöissä. Ari Korhonen peräänkuulutti mahdollisimman leveää akselia sisäisten ääripäidemme välille. Keskustelun pitää antaa rönsytä ja erilaisuutta on sallittava, jotta mahdollisimman moni liikkeen ulkopuolinen voi meihin samaistua. Meidän pitäisi siis siirtyä sekä oikealla että vasemmalle. Hän näkisi meidät mielellään isona keskustavasemmistolaisena liikkeenä. Säde Tahvanainen komppasi toimihenkilökysymyksessä Rantoa ja lisäksi painotti jäsenyyden merkityksen kasvattamista.
Puheenjohtajan valinnasta neuvoa antavalla jäsenvaalilla ei syntynyt eroja. Kaikki olivat varovaisen myönteisiä. Ratkaisu olisi tapauskohtaisesti puoluevaltuuston päätettävissä. Vastahankaisin oli Ranto, joka pohti mm. miten kriisitilanteessa jäsenvaalilla valittu puheenjohtaja erotettaisiin tai kannattaako yksi valinta nostaa jalustalle. Hän korosti kannattavansa uuden tekniikan hyödyntämistä, mutta kieltäytyi kannattamasta yksinäistä sohvasosialidemokratiaa. Liikkeemme kaipaa lisää yhteisöllisyyttä eikä päinvastoin.
Jäsenhankinnan tehostamisesta erityisesti Korhonen ja Ranto korostivat systemaattista, pitkäjänteistä paikallistyötä. Kaikkien puheissa mainittiin myös uudempien keinojen kokeileminen, mutta todettiin, että kasvotusten saadaan paras tulos. Lindtman laski erityiseksi vahvuudekseen kentän kiertämisen, hän nauttii ihmisten tapaamisesta ja kokemusten vaihtamisesta. Ranto puolestaan loisti esimieskokemuksellaan ja ehkä puoluetoimiston nykyisten toimintatapojen parhaalla tuntemuksella. Säde Tahvanainen käytti useammankin puheenvuoron siitä, kuinka ihmisten on päästävä mukaan päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa. Muutamia konkreettisia ideoitakin löytyi, kuinka prosessia voidaan käydä avoimesti esim. verkossa.
Antti Lindtmanin - jos voi sanoa - slogan taitaa olla: "Nyt on aika jolloin pitää olla oikeita kysymyksiä valmiiden vastausten sijaan." Erittäin hyvä lause. Puoluesihteerin vaan pitäisi minusta olla jo askel pidemmälle. Tarkoitan, että hänen pitäisi olla se, joka pystyy puoluekoneistoa hyödyntäen tarjoamaan osastojen, piirien ja sisärjärjestöjen toimijoille työkalut oikeiden kysymysten esittämiseen oman alueensa asukkaille tai yhdistyksille. Esko Ranto nostikin ainoana esiin puolueen koulutusten lisäämisen. Järjestöosaaminen ropisee vuosi vuodelta ja siihen ei oikopolkuja ole. Yhteisillä tilaisuuksilla, koulutuksilla ja kannustamisella on turvattava tulevaisuutemme.
Summa summarum: kaikki olivat itse asiassa yllättävänkin hyviä. Säde jäi ehkä hieman varjoon, mikä osittain johtuu siitä, että hän kohdisti puheensa lähes aina vain suoraan paneelin vetäjälle. Ari Korhosen vakavuudesta olin yllättynyt, muistan hänet eloisampana. Vastukset olivat kuitenkin hyvin sisäistettyjä, ymmärrettäviä ja perusteltuja. Esko Ranto puolestaan ei koskaan katso puhuessaan ketään, vaan hieman ylimielisen oloisesti tuijottaa alaviistoon, kohti lattiaa. Vaikutelma ei kuitenkaan häiritse liikaa, sillä puhe on värikästä ja kuunnellessaan hän on hyvinkin kiinnostunut ja tarkkaavaisen näköinen. Ja kyllähän pitkä kokemus kuuluu puheessa, näkemystä on karttunut. Antti Lindtman on taas vakuuttava puhuja, mutta joutui pakostakin vastaamaan välillä aivan kysymyksen ohi, mikä hieman ärsytti.
Kysymykseen mahdollisesta eduskuntavaaliehdokkudesta 2011 jättivät Tahvanainen ja Lindtman itselleen takaportin, periaatteessa kieltäytyivät, mutta...Ranto sanoi antavansa sitoumuksen, ettei lähde ek-vaaleihin ehdolle mikäli tulee valituksi puoluesihteeriksi. Ari Korhonen toisti saman hieman eri sanoin. Ja suosikkipuheenjohtajaehdokasta tai edes hyviä puheenjohtajan ominaisuuksia ei suostunut luonnollisesti kukaan mainitsemaan.
1.4.08
Höh!
Ei auta kuin lisätä osastomme panostuksia jäsenhankintaan ja kahden tulevan vuoden aikana kasvattaa äänioikeutettujen määrä ainoastaan 150 hengellä. Siis noin 200% kasvu. Ei huono nakki. Nyt on kuukaudessa tullut neljä jäsentä, joten alku on lupaava. Täytyy vaan pitää huoli, että kunnallisvaalit ovat jatkossa max kuuden kuukauden välein, jotta saamme "buustia" kuten nyt :)
Perhe-edustus on onneksi Hämeenlinnan kokouksessa turvattu, kun äiti valittiin Sipoosta hienolla äänimäärällä. Oli muuten ainoa naisehdokas koko Itä-Uudellamaalla. Mihin on akat kadonneet?
Paneeleita tarjolla
Torstaina 3.4. klo 18.30 järjestetään Helsingin työväentalolla puoluesihteeripaneeli, jossa mukana ovat kaikki nyt ehdolla olevat, eli Ari Korhonen, Antti Lindtman, Säde Tahvanainen ja Esko Ranto. Paneelia johdattelee Ulpu Iivari.
Lauantaina 5.4. klo 15-17 ääneen pääsevät puheenjohtajaehdokkaat. Järvenpää-talolla koolla ovat Miapetra Kumpula-Natri, Erkki Tuomioja, Tarja Filatov, Kimmo Kiljunen, Johannes Koskinen ja Jouko Skinnari. Paneelin vetää Tapio Bergholm. Järvenpää-talolle on juna-asemalta muutaman minuutin kävely.
28.3.08
Hassu höpöttäjä
Eevi on kiivennyt kolmannen kerran pois sängystä, kello on jo paljon ja oma hermo kiristyy uhkaavasti. Aluksi kuuluu rytmikästä oven hakkaamista, sitten muutama painokas "äittii", kerran anovasti "huutaa" ja lopuksi, pienen tauon jälkeen, hyvin anovalla äänellä oven takaa kuuluu: "Äävi huutaa". Ole siinä sitten menemättä tai hymyilemättä, kun toinen kutsuu itseään ääviksi ja epäilee muutoinkin, ettei äiti enää muutoin tiedä kuka mekastaa.
Muutama päivä sitten Eevi yksin räpläsi kaukosäädintä olohuoneessa. Yhtäkkiä alkoi kuulua suuren oivalluksen äänellä "peppupää, peppupää". Mietittiin keittiössä kuumeisesti mitä uusi sana tarkoittaa, jotain r:llä tai s:llä alkavaa. Eevi juoksi pian keittiöön edelleen innoissaan hokien peppupäätä ja repi Aslakin mukaansa. Olkkarissa salaisuus paljastui osoittamalla. Kanavaksi oli valikoitunut Nelonen ja ohjelmaksi Dr. Phil. Hyvin vakavasti yritimme sitten kertoa, että setä on kalju.
Yhtenä sunnuntaina ajateltiin tilata pizzaa ja katseltiin listaa sohvalla. Valikoituamme pizzat Aslak laittoi listan pois, jonka Eevi tulkitsi niin, ettei mitään tilatakaan. Surkeana hän haki listan takaisin ja totesi taas hyvin anovasti: "Piirakkaa *tauko* haluan *tauko* oikeasti".
Sopivasti ajoitetusta "Oho"-tokaisusta olisikin sitten monta tarinaa.
25.3.08
Huomenna kustannuspaikalle
Vajaa 7 viikkoa kotona meni sittenkin yllättävän nopsasti ja tekemistä riitti niin, että ihmettelen kuinka ehdin jatkossa tehdä töitä kaiken muun ohessa. Vähän on kyllä samanlainen olo kuin vanhempainvapaalta palatessa. Toki aika kotona oli nyt moninkertaisesti lyhyempi, mutta tällä välillä vaihtui työnkuvani. Täysiaikaisesti siirryin 1.3. järjestösihteerin hommiin, siis noin puolessa välissä kotona makaamistani. Uusi nuorisosihteeri sai hyvistä aikeista huolimatta perinteisen perehdytyksen, eli: Soittele jos on jotain, kaikki on kyllä siellä kovalevyllä.
Jännittääkin hippasen. Pitää saada uusista hommista lennosta kiinni, kaikki kevään ja kesän projektit on aloitettu muiden toimesta ja vanhat työt jäivät kunnollisesti siirtämättä. Onneksi oli jo aikoja sitten sovittu, että lähden vielä joihinkin nuorten juttuihin takapiruksi. Siitä syystä matkaankin ensi viikonlopuksi Kiljavalla SAKKI:n liittariin, hupaisaa.
Kotoa käsin oli onneksi päivisin aikaa hoidella kunnallisvaalikuvioita. Osastollamme on tällä hetkellä todella positiivinen ongelma, meillä on nyt 5 ehdokasta varmana, joista yksi on Kimmo Kiljunen. Ja muista tiedossa olevista ehdokkaista minä olen vanhin! Maanittelemalla, kehumalla ja lähes uhkailemalla on haettu eläkkeensaajista ehdokasta, vaan ei ole vielä löytynyt. Keski-ikäisten aukon saavat suosiolla muut yhdistykset hoitaa, siihen meillä ei ole edes kyseenalaisin keinoin mahdollisuuksia, mikä on suuri harmi. Muutoin sanoisin, että hyvältä näyttää tulevaisuutemme, mikäli uudet tulijat malttavat olla muuttamatta pois ja innostuvat aktiivisesti toimimaan myös osastossamme. Pikkuisen on jo elätelty toiveita Kotka-kerhon käynnistämisestäkin, kun nuorempia vetäjiä voisi olla puhuttavissa. Saattaa olla liian aikaista haaveilua :)
21.3.08
20.3.08
Onko puoluekokous vain pj valintaa varten?
Jos puoluekokouksella ei "rivijäsenen" näkökulmasta ole muuta merkitystä kuin valita uusi puheenjohtaja, joka sitten ilmeisesti yksin pelastaa Suomen ja sosialidemokratian, niin pikkuisen voisi rahaa säästää ja järjestää vain kahden tunnin pyrähdyksen vaikkapa HTY:llä. Ja toisaalta vahvistui taas käsitykseni, että suuri muutoksemme tapahtuu vain ajan kanssa sukupolven vaihdoksen myötä. Valitaan johtopaikoille ketä tahansa, niin valinta on enemmän mediaa ja vaalimenestystä varten. Perustyö osastoissa ei muutu miksikään. Vaikka kuinka yrittää puhua muista asioista, niin äänestyspäätös näemme perustuu helposti vain henkilövalintoihin. Eikä nyt varmaan tarvitse alleviivata, että ko. ihminen ei hakenut ehdokasta, joka tukisi naista, puhumattakaan nuoresta.
Haluaisin, että puoluekokoukseen pääse ihmisiä, jotka oikeasti haluavat olla osana järjestöllisiä ja sisällöllisiä uudistuksiamme. Omilta ehdokkailtani (äänestin muitakin kuin itseäni) vaadin ehdottomasti kokemusta puoluetoiminnastamme eri tasoilla ja jonkun alan substanssiosaamista. Ja äänestin juuri näistä syistä täysin eri tyyppisiä ehdokkaita, jotka vieläpä kaikki tukevat eri puheenjohtajaehdokasta. Joku voi pitää minua täysin taktisesti kyvyttömänä, mutta nyt on mielestäni muitakin tärkeitä asioita esillä, kuin pelaaminen oikein.
Pidän kuitenkin edelleen peukkuja itselleni ja toivon, ettei valinta kaadu pj-kantaani. Asiakirjoista olen lukenut kokonaan vasta työelämää koskevan pumaskan ja aloitteista käsiini olen saanut vain asumista ja maankäyttöä koskevat paperit. Työelämä-asiakirjan kanssa on vähän sama ongelma kuin aina ennenkin, asiaa on niin paljon ja joka kantilta, ettei oikein mistään saa otetta, eikä kertalukemisella mitään jää mieleen. Ansiokasta tekstiä ja hyviä linjauksia sinällään, mutta terävämpiä kärkiä kaipaisin. Palaan asiakirjoihin varmasti myöhemmin, kun olen paremmin tutkiskellut ja ylipäätänsä saanut paperiversiot kaikista. Netin käyttö on jees, mutta monisivuisten tekstien lukeminen ja jäsentäminen ruudulla on todella raskasta ja hankalaa.
14.3.08
Kohti Hämeenlinnaa!
Puoluekokouksen edustajavaalin materiaalit saapuivat eilen. Äänestysaika on 14.-31.3. Huolellisella taustatyöllä ja rohkealla ideoinnilla Uusimaa on aina ollut merkittävimpiä vaikuttajia puoluekokouksissa. Edellytyksenä on kuitenkin aina ollut, että porukassa on erilaisia ihmisiä, erilaisin osaamisineen. Ihmisiä, jotka uskaltavat avata suunsa ja ottavat kantaa. Ennen Tampereen puoluekokousta nautin suuresti ryhmämme ennakkotyöskentelystä ja toivon todella pääseväni mukaan jälleen tänä keväänä. Asiakirjoja on monta ja henkilövalinnat puhuttavat kiihkeästi, miten herkullista Hämeenlinnassa tuleekaan olemaan!12.3.08
Pro Nuorisokoulu
Mielenkiintoista huomata, että nimenomaan koulutuksen ja sivistyksen puolestapuhujina itseään pitävät Kokoomuslaiset ovat kaiken vastahankaisimpia kaiken kehittämisen suhteen. Raija Vahasalo (Uutispäivä Demari 12.3.) vastusti nuorisokoulujen perustamista hyvin heille epätyypillisin argumentein. Tai sitten nuorisokoulu törmää porvaripuolella samaan kuin yhtenäinen koulupäivä; kun ei ihan ymmärretä mistä voisi parhaimmillaan olla kyse, niin takerrutaan vanhaan. Opiskelijan kannalta raskaan kaksoistutkinnon suorittamisen tukeminen ei vastaa minun mielikuvaani joustavasta ja tehokkaasta koulutuksesta.
Ammatillisten ja yleissivistävien opintojen keskittäminen samoihin opintotarjottimiin ei tarkoita puolikasta koulutusta molemmin puolin. Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen mahdollistaa nimenomaan opiskelijan kannalta yksilöllisemmän opintosuunnitelman, jota voi myös opiskeluiden edetessä muuttaa. Edelleen olisi tietysti mahdollista suorittaa vain ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Tai kursseja voi valita ristiin riippuen omasta suuntautumisvaihtoehdosta, myös siis kahden ammatillisen linjan välillä. Koulutuksen järjestäjien osalta suuremmat yksiköt takaavat paremmin osaavan henkilökunnan ja pienentyvät hallintokustannukset. Kurssitarjonnassa olisi mahdollista säilyttää harvinaisempia kieliä tai vaikkapa hyvin spesifejä ammatillisen puolen kursseja. Joillakin paikkakunnilla olisi mahdollisuus kehittää toisen asteen campuksia, jolloin kaikki suuria investointeja vaativat laitteet ja tilat saataisiin palvelemaan monipuolisesti eri ikäisiä opiskelijoita ja alueen elinkeinoelämää. Oppilaanohjaukseen toki pitää panostaa, jotta opiskelija pystyy valitsemaan itseään ja tulevaisuuden opintojaan parhaiten palvelevan kokonaisuuden.
Vahasalon kommentti koululaitoksen rapauttamisesta on kummallinen, sillä onhan meillä jo nyt nuorisokoulun kaltaisia järjestelyitä. Sipoossa aloitti muutama vuosi sitten puhdas nuorisokoulu-malli. Matematiikkapainotteinen lukio yhdistettiin Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Sipoon toimipisteen kanssa. Uusissa uljaissa tiloissa opiskelijat voivat nyt valita tietotekniikan, datanomin ja ylioppilastutkinnon väliltä ja opiskeluaikana hyödyntää kaikkia tarjolla olevia kursseja. Eikä Sipoossa nuoret nyt erityisen rapautuneilta näytä. Kokoomuslaisittain pahimman skenaarion mukaan siellä onkin opiskelijoita, jotka ovat ensin olleet 6 vuotta yhtenäisen koulupäivän piirissä, siiten palautelleet 3 vuotta vanhaan malliin ja sitten siirtyneet nuorisokouluun. Sipoo käy minun mielestäni kuitenkin ennen kaikkea loistavasta esimerkistä, kuinka ennakkoluulottomasti koulutusta voidaan koko matkalta kehittää vastaamaan paremmin nuorten, perheiden sekä työelämän tarpeita.
8.3.08
Hokin vaalit päättyivät
Netin kautta äänoioikeuttaan oli käyttänyt 22%. Valitettavasti kuulin pariltakin taholta, että äänestäminen netissä ei ollut onnistunut, vaikka ohjeiden mukaan oli toimittu. Lapsuksia tietysti sattuu, mutta valitettavaa silti. Nettiäänestyksen muita analyysejä olisi kuitenkin kiintoisa saada luettavaksi. Minkälaista palautetta on tullut, mitä ongelmia tuli vastaan laajemmin, mitkä kustannukset olivat jne. Ammattiliitot voisivat olla seuraavat koekaniinit. Ainakin PAMin seuraaviin edustajiston vaaleihin pitäisi mahdollisuus hyödyntää ja katsoa vaikuttaisiko se äänestysaktiivisuuteen. HOK-Elannon kohdalla siitä on nyt vaikea tehdä johtopäätöksiä - olisiko prosentti ollut jopa alle 20 ilman nettiäänestystä?
Sukulaisten äänimäärät vielä: Aslak (mieheni) 74 ja Kalle Kuntsi (isä) 47. Klaanimme kannatus kokonaisuudessaan siis yhteensä 265, sillä olisi mennyt jo heilahtaen läpi :)
6.3.08
Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
Ihan selvillä en ole vieläkään uuden toimialan nimestä, mutta jotain tekemistä sillä on osallisuuden ja asumisen kanssa. Erilaisia asukkaille suunnattuja palveluita on nyt niputettu saman katon alle valtavasti, mutta toisaalta niin pitääkin, jos todella halutaan eri tavalla organisoida asukkaiden tarpeisiin vastaavia toimintoja. Tulosalueraja-ajattelu on menneen talven lumia. Erityisesti odotan yhteistyöltä paljon pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden hoidon osalta. Jotta työ on todellakin tehokasta, niin myös poliittiset päätöksentekoelimet pitää uudistaa. Kahdesta lautakunnasta on tehtävä yksi. Tärkeä huomio eilen oli, että luottamushenkilöiden ajankäytön kannalta asiaa saattaa olla liikaakin. Listoista tulee pitkiä ja kokousvälistä lyhyt, kenellä aidosti on aikaa perehtyä taustoihin? Mikäli yhden lautakunnan malli toteutuu, niin henkilövalinnoissa pitää kaikissa ryhmissä olla tarkkana. Enää ei ole "helppojen asioiden" vapaa-ajan lautakuntaa, jonne pääsee ilmoittamalla halukkuutensa (tämä ei koske Vantaan demareita, jossa kaikista valinnoista onneksi vielä äänestetään).
Juurikkalan selkeä lempilapsi on osallisuuden edistäminen, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Vantaalla on aluetoimikunnat, jotka ovat aika tuntemattomia ja hieman hukassa funktionsa kanssa. Aluetoimikuntien toimintaa tai mallia tullaan uudistamaan ja muuttamaan. Eilen vielä heiteltiin ajatuksia siitä, mikä voisi olla hyvä tapa tuoda aluetoimikunnat arkeen. Itse tukisin sekamallia, jossa pohjarakenteet olisi resurssoitu kaupungin toimesta, joitain ihmisiä nimitettäisiin koko valtuustokaudeksi ja joka toimikunnalla olisi oma vastaava virkamies ja itse toimintaa voitaisiin järjestää alueen yhdistysten, vapaiden toimijaryhmien, yksittäisten asukkaiden jne. aloitteesta, tarpeesta ja toiveesta. Ikäänkuin luotaisiin raamit neljän vuoden mittaisille alueellisille kumppanuushankkeille. Toimijat saattaisivat vaihdella hankkeen etenemisen mukaan, "pohjaporukkaa" lukuun ottamatta. Näin ollen määrittävä tekijä ei olisi ainoastaan asuinalue, vaan jokin yhteinen projekti/hanke. Projektit olisivat varmasti hyvin erilaisia. Joku voisi haluta kunnostaa leikkipuiston, toinen kasata "iskunyrkin" kaavoitusasioihin ja kolmas käynnistää lähiöteatterin.
Netin käytön mahdollisuuksia on myös kartoitettava. Juurikkala kuulosti eilen idearikkaalta erilaisten menetelmien suhteen ja jotenkin tuli luottavainen olo. Jos todella löytyy tekemisen meininki ja rohkeus kokeilla vähän kaikenlaista, niin kultajyviäkin löytyy. Ja mä haluan jatkaa uudessa lautakunnassa! Asiakokonaisuudet ovat kutkuttavan mielenkiintoisia. Siis luotan, etteivät porvarit saa tahtoaan läpi ja jatkaisimme toimialan asioiden käsittelyä kahdessa puljussa.
5.3.08
Kevät!
Sisällä kasvit ovat keväässä. Pieni posliinikukka, jonka sain pistokkaana tuparilahjaksi Miialta yli kuusi vuotta sitten, avasi ensimmäisen kukkansa tänään. Kukan monta kuukautta kestävä kukinta olohuoneessamme on täysi mysteeri. Olen erikoistunut puolikuolleilla kukilla sisustamiseen ja toisaalta hortonominen elvytys on myös erikoisalaani. Siispä vaativana pidetyn pienen posliinikukan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt poistua keskuudestamme jo monta kevättä sitten. Vaan ei, kukka roikkuu ikkunan edessä vuosi vuodelta rehevämpänä, puskien putkessa kauniita valkopunaisia kukkia. Ehkäpä yksilö on kunnon sosialidemokraatti. On tiettyjä reunaehtoja, kuten: "Olen amppelikukka ja kaipaan ajoittain vettä ja valoa". Ja sitten on paljon neuvoteltavia ja joustettavia asioita, kuten: "Ymmärrän, jos et ehdi kastella minua säännöllisesti, en ole maailman napa" tai "Olen tyytyväinen tähän muutaman prosentin suurempaan ruukkuun seuraavan 2 1/4 vuotta, katsotaan sitten uudelleen yhteistyöhalukkuutta". Tänä keväänä, jos jalka suo, täytyy syventyä jonain kauniina päivänä ruukkupoliittisiin toimenpiteisiin.
Keväisille tarmonpuuskille olisi muutenin käyttöä. Astianpesukoneemme ei halua enää pestä astioitamme. On siis siirryttävä käsitiskiin, joka on epämiellyttävin kotityö jonka tiedän. Kyllä, putsaan pöntönkin mieluummin. Opiskeluaikoina teimme kämppikseni kanssa diilin, että minä imuroin ja hän tiskaa. Näin vältyin siirtymästä kertakäyttöastioihin kahdeksi vuodeksi. Vähän on sellainen tutina, ettei moiselle sopimukselle ole nyt suotuisaa ilmapiiriä, vaan jouduin tarttumaan tiskiharjaan. Toisaalta Eevi on kyllä aika nopea oppimaan uusia asioita...
1.3.08
Uusi kysely
Miapetra Kumpula-Natri 30 ääntä
Erkki Tuomioja 24 ääntä
Jutta Urpilainen 21 ääntä
Joku muu 10 ääntä
Vilkkaasta vastailusta innostuneena vierestä löytyy uusi kysely, nyt uudesta puoluesihteeristä. Vastausaikaa on 2 viikkoa, joten uusia nimiä saattaa tulla kisaan mukaan sillä välin. Pahoittelut heidän mahdollisille faneilleen, vain nopeat elävät minun gallupeissani.
Ja tiedoksi, olen puoluekokoukseen ehdolla nro 11 Vantaalta. Äänestys alkaa 14.3.
28.2.08
Puolusihteerikisakin heräsi
Toissa päivänä julkisuuteen tuli Säde Tahvanainen. En ollut yllättynyt, sillä Säde pohti asiaa minulle ääneen jo tammikuun lopulla, kun satuimme samalla koneella Hesasta Joensuuhun ja kuulosti silloin siltä, että ehdolle lähtee. Suuremman pommin pudotti eilen illalla Antti Lindtman, jolta tuli tekstiviesti ehdolle asettumisesta. Koivukylän Sosialidemokraatit olivat asettaneet Antin tyrkylle, ja pakko on myöntää, että rohkea veto. Onhan Antin nimi ollut UP-Demarissa aiemminkin heittona, mutta ajattelin, ettei se mihinkään johda.
Säde ei olisi taustoiltaan lainkaan huono vaihtoehto, mutta pikkuisen harmaa hän aina ollut. Olisi suuri kysymysmerkki riittäisikö hänen karismansa ukkoutuneissa järjestöissämme herättämään uutta intoa ja toimintatapoja. Toisaalta puoluesihteeriä on pakko ajatella myös työparina puheenjohtajan kanssa ja jos kävisi niin, että pj:ksi valittaisiin Filatov, Urpilainen tai Kumpula-Natri, niin johtomme olisi aika yksipuolisen oloinen. Antin vahvuudeksi voidaan kai laskea, että hän on todellakin uusi, nuoren sukupolven edustaja, jos uusiutumisella halutaan tarkoittaa vain ikää. Ja toki alleviivaten nuori mies, niitähän on kaipailtu viimeiset vuodet. Muutoin kisa taitaa vielä olla hyvää harjoitusta ja julkisuutta tulevia puoluekokouksia ajatellen.
Vaan eipä näy edelleenkään niitä kokeneita vanhempia miehiä/naisia. Ovatko kaikki potentiaaliset ehdokkaat niin mukavilla paikoilla nyt, ettei halua työpaikan vaihdokseen ole, vai jumpitellaanko nurkissa hiljaa tarkoituksella. Hieman kyynisenä toverina alan nimittäin yhä vahvemmin epäillä, että jossain sovitaan nyt asioita kaikessa hiljaisuudessa ja juuri puoluekokouksen alla läväytetään "sopimukset" tiskiin. Niinhän se ilma puhdistuu ja uudistuminen etenee :) Jos näin on, niin ihmettelen miksei kokeneisiin ehdokkaisiin luoteta niin paljon, että uskallettaisiin aidosti tulla esiin ajoissa ja kerättäisiin kannatus puoluekokousedustajilta, ei harmailta eminensseiltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen ihan valmis tukemaan parhaaksi katsomaani ehdokasta. Näin uskon suurimman osan ajattelevan, ei sukupuoli tai ikä ole tässä liikkeessä kynnyskysymys, vaan korvien väli.
27.2.08
Kiireistä potemista
Olen onneksi ehtinyt lukeakin. Sain loppuun toissa iltana Mende Nazerin tarinan Orja. Kirja kertoo Sudanilaisesta naisesta, joka lapsena siepataan orjaksi ja loppujen lopuksi hän monen vuoden jälkeen onnistuu karkaamaan Lontoossa. Tarina on todella raju. Jo takakannesta onneksi selviää, että tällä tapauksella on onnellinen loppu, muutoin ei ehkä pystyisi lukemaan loppuun asti. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden päähän, ei siis kauas historiaan, silmien sulkeminen on aika hankalaa.
Ylihuomenna suuntaan Peijakseen ja kipsi onneksi vaihdetaan kolmeksi viikoksi "walker-tukeen". Pääsen siis liikkumaan huomattavasti helpommin, kun jalkaterä käännetään 90 asteen kulmaan ja tuen päälle saa varata. Samalla poistetaan ompeleet, eli voiton puolella ollaan. Allianssi-risteily olisi 12.-13.3., jos vaikka jo pääsisi reissuunkin :) Tänään aion mennä kyllä lautakunnan kokoukseen, taksilla ovelta ovelle, eiköhän tuo onnistu. Isompi operaatio on päästä iltapäivällä suihkuun. Tässä yhteydessä on luonteva kiitellä kavereita. Monena päivänä joku on tullut kyläilemään lounaslaatikoiden kanssa, unohtamatta kahviherkkuja. On soiteltu ja tarjottu kauppa-apua jne. Korvaamatonta tukea, kiitos tuhannesti. Ihana huomata, että vielä löytyy niin läheisiä ystäviä, että aikaa löytyy tällaiseen.
Nyt takaisin sohvalle lepuuttamaan aivoja töllön eteen.
19.2.08
Kunnostus kunniaan
Vanha perheessä kulkenut senkki sai uuden elämän taitavissa käsissä. Kuvat siis ennen ja jälkeen. Susanna Salonen Uusi O. yrittäjä teki todella hyvää jälkeä ja tyytyväinen olen.
Senkki petsattiin, kansi, vetimet ja ovet vaihdettiin. Nyt lenkallaan olleet ovet taas toimivat moitteetta ja sisältä löytyvät siistit hyllyt. Ovet on päällystetty Lumimarjat-kankaalla ja takapuolella on
sama kangas punaisena.
Pitää sijoittaa senkki jonnekin niin, että kaunis taustakin saadaan näkyviin. Hintansa väärti, olen ehdottomasti sitä mieltä. Vanhojen kalusteiden kunnostaminen on tietysti työläämpää, kuin uusien ostaminen, mutta paljon palkitsevampaa - ja kestävämpää!
Vaalikone avattu
Äänestyintoa!
17.2.08
Keskeneräisiä ajatuksia kohtaamisesta
Eilen illalla lueskelin Kodin kuvalehdestä Tampereen ruotsinkielisen seurakunnan vt. kirkoherran haastattelua. Unohdin tietysti jo naisen nimen, mutta viisaita pohdiskeli. Erityisesti hän nosti esiin nuorten tarpeen tulla nähdyksi, joka sekoittuu usein haluun tulla katsotuksi. Epätoivoinen halu saada huomiota ja julkisuutta, jotta ihmiset katsoisivat. Syvempi tarve olisi kuitenkin tulla nähdyksi omana itsenään. Samaa tematiikkaa hän on soveltanut naisille suunnatussa tuoreessa kirjassaan, joka on osa Punainen-projektia. Projektilla pyritään vähentämään naisten sydänsairauksia ja kirkkoherra oli kirjansa lähtökohdaksi ottanut itsestään huolehtimisen terveen itsekkyyden kautta. Myös naiset tulevat usein yhteiskunnassamme vain katsotuiksi, ei todella nähdyiksi. Jopa kotona. Itsensä näkymättömäksi, itsestäänselväksi tai turhaksi tunteminen aiheuttaa lumivyöryn kaltaisia reaktioita. Yksilöllisiä toki.
Aivan sama ajatus on minusta erossa kuulla ja kuunnella. Paljon puhutaan lainsäädännössä ja päätöksenteossa kuulemisesta, mutta kuka takaa kuuntelemisen? Nuorisotyölaissa edellytetään nuorten kuulemista. Vaikuttaako kuuleminen oikeasti, antavatko kuulemiselle luodut rakenteet oikeasti nuorille vaikutusmahdollisuuksia?
Kuinka moni voi aidosti sanoa päivittäin näkevänsä ja kuuntelevansa lähimmäisiään, työtovereitaan tai satunnaisesti tapaamiaan ihmisiä? Itse ainakin huomaan kuulevani puheen, katsovani tapahtumia, nyökyttelen tai mumisen empatiaa tavoitellen, mutta todellisuudessa en ole niin läsnä kuin oikeasti haluaisin. Puhumattakaan siitä vallasta, mitä näkemättä jättäminen antaa. Päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen jatkuva omaan itseen, omaan kiireeseen tai mielialoihin perustuva mielenkiinto toisia kohtaan on äärimmäistä vallankäyttöä. Uusi ajatushan tämä ei ole. Aina on puhuttu parisuhteiden kohdalla kommunikoinnin tärkeydestä, toisen huomioimisesta, mikä pätee työntekijä-esimies suhteeseenkin. Valtaetäisyys työpaikalla liittyy samaan asiaan, kuten myös tasa-arvoisuus työntekijä- tai ihmisryhmien välillä.
Mutta ajatuksen pyöritteleminen kirkkoherran näkökulmasta antaa kuitenkin jotain uutta. Se antaa uutta nimenomaan oman toiminnan tarkasteluun. Kuinka paljon asioita teen tavoitellen toisten kuuntelemista ja näkemistä? Satojen katseiden alla on tottunut katsomiseen ja paljon puhuvana moni varmasti kuulee minua, mutta kuinka moni pääsee syvemmälle. Kuinka montaa kiinnostaa päästä syvemmälle, entä kenet minä haluan oikeasti nähdä?
14.2.08
"Uudet" kirkolliskokousedustajat
Toki tulokset heijastelevat menneiden seurakuntavaalien tuloksia, sillä äänioikeushan kirkolliskokousvaalissa on vain seurakuntaneuvostojen ja valtuustojen jäsenille (siinäkin rajoituksia, mutta pääpiirteissään). Seurakuntavaaleissa puolestaan äänestysprosentti on naurettavan alhainen. Joten kirkolliskokouksen maallikkoedustajat odotetusti edustavat jotain muuta kuin vallitseva joukko tapakristityistä. Mutta näin edustuksellisuus toimii, ei pidä valittaa vaan toimia. Homoliitot ja naispappeus puhuttavat vuodesta toiseen, mutta kirkon sääntöjä ei mediassa tehdä, vaan Turussa kirkolliskokouksessa.
Vantaan papisto puolestaan on ilahduttavalla voimalla intoutunut keskustelemaan paikallislehden palstalla monista eri kysymyksistä. Myös toki samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamisesta. "Oma kirkkoherramme", eli Hakunilan Reijo Liimatainen on liberaalimmasta päästä ja edustaa hyvin humaania linjaa. Itse olen aina ihmetellyt siunaamisen vastustajissa, että miten hyväksytään siunaamalla se, että mies tappaa miehen, muttei sitä, että mies rakastaa miestä? Olenkin maallikko.
Kaiken kaikkiaan elämme aikaa, jolloin seurakuntien, kunnan, järjestöjen ja poliittisten toimijoiden pitäisi löytää toisensa. Yhteisöllisyyttä voidaan tukea tiiviillä toimijaverkolla ja nimenomaan paikallistasolla. Emme voi vähätellä seurakuntien aktiiveilta ja palkollisilta löytyvää arjen tuntemusta. Mutta hyvä yhteistyö vaatii myös kirkon avautumista. Piispat ovat jo pitkään edustaneet julkisuudessa linjaa, jossa he ottavat kantaa voimakkaastikin ajankohtaisiin asioihin/ilmiöihin ja asettavat itsensä alttiiksi. Samaa kaivattaisiin lähiöpapeilta.
13.2.08
Go M & A!
Miapetra puolestaan on nousevista kyvyistämme minun mielestäni määrätietoisin, jämäkin ja karismaattisin. Pakko on miettiä, onko tulevasta puheenjohtajastamme pääministeriksi ja minusta Mipestä on. On verrattava muiden puolueiden nuoriin johtajiin ja vertailussa Kataisen, Kiviniemen, Sarkomaan etc. kanssa Miapetra pärjää loistavasti. Tosin niin pärjää moni muukin nuorista naisedustajistamme, mutta tähän itse päädyin. Ainoa todella kova luu vastustajana on Paula Lehtomäki. Hän vetoaa ulosannillaan ja asiantuntemuksellaan monen ikäisiin yli puoluerajojen.
SDP:n varapuheenjohtajasuosikkien nimeäminen onkin sitten hankalampaa, nimiä on niin paljon liikkeellä. Kaksi varapuheenjohtajaa minusta riittää ja ainakin toisen on oltava "vanhempi" mies. Mielenkiintoista olisi saada välillä varapuheenjohtaja "puskasta", miten olisi Valto Koski? Ja onko varapuheenjohtajienkin pakko olla kansanedustajia...Löytyisikö ihan pienimmän piirin ulkopuolelta liikkeen ihmisiä, joilla olisi mahdollisuus käyttää aikaansa puolueen hyväksi? Käytännön syistä kyseeseen tulisi varmastikin jossain toisessa järjestössä työskentelevä ihminen, Nuoret Kotkat, TUL, ay-liike tms. Jos siis todella halutaan uusia tuulia, toimintatapoja ja ajatuksia, niin "headhunttausta" pitää pystyä laajentamaan. Vielä on aikaa, ei jämähdetä helpoimpiin nimiin.
12.2.08
Ihan kipsissä
Taustaa: Työtehtävien vaihdoksen takia viikonloppuni vapautuivat pitkälti omaan käyttöön, joten innostuin heti kaivamaan esiin ay-sulkapallokisojen ilmoituksen. Soitin hyvälle ystävälleni, joka myös on ex-kilpapelaaja ja sovittiin "tyttöjen retkestä", eli lähdettäisiin maaliskuun alussa Poriin kisaamaan pitkästä aikaa. Sen verran oltiin nöyriä, että ajateltiin vähän treenatakin ennen koitosta ja viime lauantaina mentiin toisen kerran pelaamaan.
Lopputulos: Pelattiin oikein pisteillä matsia ja Minna löi verkolle. Ilman mitään ihmeempiä hyppyjä tai pyörähdyksiä tarkoitukseni oli tietenkin ehtiä palloon, kun kuului älytön pamaus. Ensin ajattelin, että naapurikentältä lensi päälleni jotain, maila tms., kunnes jalka meni alta. Vilkaisin vasenta koipea ja siinähän se vika oli. Smurffin lain mukaisesti ei repeämää, ei nyrjähdystä, vaan akillesjänne poikki. Ambulanssisedät heittivät minut suoraan Peijakseen ja sunnuntaina jalka leikattiin. Ja nyt olen jalattomana kotona.
Sairauslomaa on vähintään 9.3. asti. Viikkoa ennen sitä poistetaan nykyinen kipsi ja ompeleet ja saan tilalle kolmeksi viikoksi ortoosin. Siis toisenlaisen paketin, jolle saa jo varatakin. Liikkuminen vähän helpottuu ja ehkä voin tehdä toimistolla töitä. Jos en, niin saikku jatkuu huhtikuulle. Tuplaveellä ketuttaa.
Yritän keksiä positiivisia puolia. Kotona ehdin reilussa kuukaudessa opetella photoshopin käytön, lukea pari kirjaa, kirjoittaa pari lehtijuttua, nukkua aamuisin (jos kivulta voin) ja isän mielestä opetella Italian alkeet. Ja olkavarren lihakset kehittyy keppijumpan avulla.
6.2.08
Halvat huvit
Odottelin Eevin nukahtamista jälleen telkka lähes äänettömällä. Siinä muuten pääsee Salkkareiden näyttelijätyö oikein huippuunsa, kun puhe jää pois. Mutta varsinaista hupia koitti, kun yritin seurata dokumenttia Venäjän vaalien tilanteesta. "Putinin seuraaja on Pietarilainen turisti --". Hetken pohdin, että olipa toimittajalta rohkea kommentti, kunnes tajusin hänen varmastikin sanoneen juristi. Ja tajuttuani mietin, että olisiko tuolla valinnan kannalta kuitenkaan merkitystä, jos on jo Putinin siunaamana matkassa.
Tv-iltojen kestosuosikkini on kuitenkin Arbutin mainos, jossa naisääni hyvin vakavan huolestuneella äänellä sanoo: "Saatat tietämättäsi kärsiä couperosa-ihosta, jossa iho punoittaa jne." Samaan aikaan kuvassa näytetään verisuonia ja punaposkisia ihmisiä. Miten hel...ssä voi huomaamattaan olla naama hehkuvan punaisena vuositolkulla? Kyllä minä ainakin olen huomannut jo monta vuotta sitten, että poskipääni punoittavat. Mutta voihan olla, että helottava naama on vähän sama juttu kuin yllätysvauva tai salaa tulleet kilot.
Illan live-naurut tarjosi kuitenkin ajoittain (tietämättään) pikkuvanhaileva Eevi. Oltiin mummia moikkaamassa ja kahvipöydässä mummi kysyi miten yöt ovat viime aikoina sujuneet. Eevi kun on herännyt koko pienen ikänsä säännöllisesti joka yö 1-2 kertaa. En ehtinyt edes suutani avata, kun Eevi keskeytti piparin mussuttamisen, käänsi katsettaan, nyökkäsi hieman ja sanoi "hyvin". Ja jatkoi syömistä. Aslak olisi voinut viime yönnä neljän pintaan olla eri mieltä :)
31.1.08
Jäsenäänestys
Puoluekokouksen koon kasvattaminen olisi huomattavasti tehokkaampi ja reilumpi tapa saada uutta verta päätöksentekoon. Nykyisellä mallilla valitettavan harva uusi pääsee päättämään kesäkuussa Hämeenlinnaan. Sopuvaaleista on puhuttu paljon, mutta siinäkin on todettava, että ainoa paikka, jossa olen kuullut paikkojen sopimisesta on osa Keski-Suomesta. Miksei vaikkapa nuorisoliitto nosta selkeästi esiin piirejä/paikkakuntia, joissa ei anneta reiluja mahdollisuuksia asettua ehdolle? Vai onko niin, ettei näillä paikkakunnilla nuoret juurikaan viihdy osastojen kokouksissa itseään tyrkyttämässä...Vanhoja rakenteita olisi helpompi ravistella ja tuoda toiminta päivän valoon, jos olisi olemassa jotain dokumenttia tapauksista, joissa osaston jäsen- tai johtokunnan kokouksessa on esitetty nuoria/uusia ihmisiä ehdokkaiksi, eikä heitä ole asetettu. Uudellamaalla näin ei ole ollut, ei ainakaan idässä tai Vantaalla, mistä omat kokemukseni vahvimmin ovat.
Alan nimittäin kallistumaan hiljalleen siihen suuntaan, että iso osa puheesta nuorten syrjimisestä puolueen paikallistasolla on urbaanilegendaa. Loppujen lopuksi nuoria on aktiivisesti osastojen, kunnallisjärjestöjen ja piirien toiminnassa niin vähän, ettei jämähtäneinkään "ukko" uskalla asettua poikkiteloin. Aliarvioimista, tytöttelyä ja näennäisen vallan antamista kyllä esiintyy, mutta se on vielä kaukana varsinaisesta demokratian toteutumisen estämisestä.
Asia on kuitenkin monisyinen ja näyttäytyy hyvin eri tavalla katsojan kotipaikasta, työstä, poliittisesta historiasta ja tuttavapiiristä riippuen. Jatkan siis mielenkiinnolla keskustelun seuraamista ja odottelen niitä ehdokkaita! Missä viipyvät innokkaat puoluesihteeri ja puheenjohtajakandidaatit? Lähteekö Ari Korhonen ehdolle vai ei? Voisiko joku (edes puoli-)Turkulainen antaa sisäpiiri-infoa...
29.1.08
Bonus-ihmiset äänestämään
Ja näitähän ehtii vielä mainostamaan, kun äänestys alkaa netissä vasta 22.2. ja postitse vähän myöhemmin.
26.1.08
Kiitos Kalle!
Oikeastaan ensimmäistä kertaa juttelimme kunnolla Kukonnotkossa 1999, kun Kalle yllättäen kysyi mielipidettäni hänen puheenjohtajaehdokkuuteensa. Olin yllättynyt ja imarreltu, että mielipiteeni kiinnosti. Samalla tavalla matka jatkui. Arvostimme toistemme mielipiteitä, vaikka kaikessa emme olisi samoin toimineetkaan. Moni Kallen lausuma pitää poliittista itsetuntoani edelleen tiukoissa paikoissa yllä. Kun kaikki tuntuu turhalta, eikä kukaan tunnu arvostavan, palaa mieleeni vuosia sitten Kallen kommentoimia asioita. 2003 vaaleissa Kalle toimi vaalipäällikkönäni ja aikaa vietettiin tiiviisti töissä SAK:ssa ja työn ulkopuolella. Kallen tuntevat tietävät, ettei hän ollut mikään käytännön järjestelyiden guru, mutta muuten hän sparrasi minua loistavasti. Ja toista samankaltaista "natsiluukuttajaa" ei varmasti löydy! Järjettömällä nopeudella rapusta toiseen ja tottakai ilman lounastaukoja.
On suuri suru, että Kalle jäi yksin. Hänen kanssaan pystyi aidosti keskustelemaan mistä vain, ei oikeastaan ollut asiaa, jota Kalle ei olisi jollain tasolla seurannut. Tai kokeillut. Ja monia mieleenpainuvia juttuja saimme kunnian kokea yhdessä. Melontaa tulvan jälkeisellä mutaisella joella Unkarissa, jättikahvikuppiin kiipeilyä Retretissä, monta teatteri-iltaa ja vielä useammat naurut Kallen nettitreffeille. Olisipa joku ollut pysyvästi Kallen vieressä kokemassa, kokeilemassa, kuuntelemassa ja tukemassa, saattaisi olla tämä kirjoitus siinä tapauksessa turha.
Kiitos Kalle antamastasi ajasta, tuestasi ja vilpittömyydestäsi. Lepää rauhassa.
15.1.08
palan pienempi naapuri
Pientä haikeutta tunnen toki minäkin. Osa paikoista on niin vahvasti Sipoolaisia, että tuntuu lopullisten hyvästien hetkeltä. Muutoin olen ollut alusta asti monista syistä rajansiirron kannalla. En olisi luottanut pätkääkään rkp:läisten lupauksiin kunnan eteläosien kehittämisestä, oli paine mikä hyvänsä. Nyt meni osa kuntaa, eikä heille vieläkään ole mennyt perille, että maa kehittyy Helsingin ympärillä ja Helsingin suuntaan. Vielä löytyy ruotsinkielisiä kavereita Sipoosta itään ja unelma ikuisesta Itä-Uudenmaan liitosta omana autonomisena alueenaan elää vahvana.
Toivon kuitenkin, että Helsinkikin pitää sanansa ja suunnittelee todellakin pikaisesti alueelle raideliikennettä ja monipuolista asutusta palveluineen. Ja toisaalta on reilu korvausten kanssa. Sipoon neljä uusinta suomenkielistä päiväkotia ja uusi, viimeisen päälle upea koulukeskus jäävät luovutettavalle alueelle. Voi toki todeta, etteivät nallekarkit mene aina tasan, mutta yhteistyön on jatkuttava vuosia eteenpäin, joten kaikkia siltoja ei kannata kummaltakaan puolelta polttaa. Vaikka C.Liljeström on tainnut niin jo omalta osaltaan tehdä, ehkä joku vaaleissakin sen vielä muistaa...
11.1.08
Jänskä lauantai tulossa
Itse lähden seuraamaan Hakunilaan SM-hiihtoja. Onhan siellä kotimaiset starat paikalla, mutta ennenkaikkea kuumaa mehua ja makkaraa :) Illalla seuraa kaupungin vastaanotto Heurekassa. Eevi menee mummille jatkamaan köhimistä. Joku YHT (eilisestä Housesta opittu) Eevillä taas on, toivottavasti on ohi ennen maanantaita.
8.1.08
Hallituksen todellinen tahto?
Parhaan tähän mennessä kuulemani puheenvuoron esitti aamulla Joensuun yliopiston puutalouden professori Kärkkäinen, joka sanoi, että hallituksella olisi kaikki mahdollisuudet poistaa tuotannon jatkumiselle esitetty este - puun riittävyys. Valtio on suurin metsänomistaja juuri niillä alueilla, joilta Kemijärven tehdas sellunsa saa. Kymmenes inventointi on saatu päätökseen ja meillä on kuulemma 16 miljoonaa hehtaaria "ylimääräistä" puuta. Mikään ongelma ei siis olisi kasvattaa hakkuita 1,5 milj. vuodessa talousmetsistä, eli mitään suojellullisia ongelmia ei syntyisi. Tämän hän painotti pariinkin kertaan. Puupula on siis aktuelli tuotanto-ongelma, joka voitaisiin poistaa valtion toimesta. Näin ollen molemmilla osapuolilla olisi mahdollisuudet kunniallisesti ilmoittaa uusista käänteistä ja sellun keitto voisi jatkua Stora Enson toimesta. Muun käytön, esitettyjen pellettien tai biopolttoaineiden tuotannon professori tyrmäsi täysin kuljetus- ja infrasyiden takia. Toinen omistajakaan ei hänen mukaansa olisi kestävä ratkaisu, sillä Stora Enso on ainoa Suomessa, jolla on käytössään myös paperikoneet. Markkinatuottajaksi jättäytyminen ei kantaisi Kärkkäisen mukaan muutamaa vuotta pidemmälle.
No perään haastateltiin sitten Jyrki "edelleen kampanjoimassa" Kataista, jonka mukaan puupula on todellisuutta eikä hakkuita voida lisätä suojeluohjelmien kärsimättä. Hallituksessa kuulemma vallitsee syvä yksimielisyys työpaikkojen säilyttämisestä, joten kaikki tarmo on suunnattu uusien työpaikkojen kaavailemiseen ja tukemiseen. En mä nyt ymmärrä ollenkaan miksei kaikkea tarmoa voida suunnata nimenomaan Stora Enson toiminnan jatkumisen turvaamiseen? Taustalla on kuitenkin koko ajan tieto, että Kemijärven tehtaan toiminta on kannattavaa. Seuraava uhkahan on puun hinta, mutta sekin toki laskisi jonkin verran hakkuiden lisääntyessä. Haluaako tai osaako porvarihallitus tätä asiaa oikeasti hoitaa? Ainahan asioissa on monia puolia, mutta tuntuu todella ihmeelliseltä, että ministerit ja metsätalouden asiantuntijat puhuvat aivan ristiin. Katainen toki sanoi: "Käytettävissämme olevien tietojen mukaan..." Jolleivat he tiedä, että inventointi on saatu päätökseen ja puupulaa ei ole, niin kannattaisi käskyttää joku avustajista kuuntelemaan aamu-uutisia. Tai sitten puhua totta todellisista neuvotteluhaluista.
5.1.08
Kemijärven kuulumisia
Alkaa olla pitkä jouluvapaa takana. Maanantaina alkavat työt järjestösihteerinä...Tai käytännössä jännittäminen kuinka kauan uuden nuorisosihteerin valinnassa menee, milloin pääsen ihan oikeasti uusiin töihin käsiksi.
Vesipeto. Loman loppupuoli kului vanhaan malliin Lapissa, Kemijärvellä ja Pyhällä. Leppoisaa ulkoilua Eevin tahtiin, mutta mahtui viikkoon hassuja sattumuksia ja mielenilmaisuakin. Kemijärven uimahallilla pääsin viuhahtamaan, kun Eevi karkasi suihkusta suoraan kohti altaita. Ei auttanut kuin sännätä perään; ensin ilman pyyhettä ja sitten pyyhe puoliksi ympärillä. Kahviossa joku mies kysäisikin, että "sinäkös sen pienen perässä juoksit".
Juna. Torstaina oli lähtö kohti Rovaniemeä ja yöjunalla Turkuun. Samoin kävi viime vuonnakin. Vaikka mielestämme ihan kohtuullisen aikaisin yritettiin varata lippuja, niin kaikki lähipäivienkin autopaikat Helsinkiin oli loppuunmyyty. Siis juna ei kulje Kemijärveltä asti ja Rovaniemeltä on aina lomien aikaan täyttä. Eikä nyt ollut hinnaston mukaan edes sesonkiaika. Milloin liikennöinti on VR:n mielestä kannattavaa? Junajuhlat onneksi koittavat 1.3., kun yöjuna Kemppaan palaa liikenteeseen.
Stora Enso. Pohjoisen kapinaliikkeellä on nyt muuta puuhaa. Ja tärkeää työtä suurella sydämellä tekevätkin. Ehdittiin tunniksi mukaan nimittäin valtaamaan Stora Enson sellutehdasta ja seuraamaan mielenilmausta. Toimittajia oli paikalla enemmän kuin järjestäjät varmasti uskalsivat toivoakaan. Valitettavasti uutisiin ei nostettu pätkiä puheesta, jonka tehtaan nuori työntekijä Petri Alanen piti. Hän puhui koskettavasti halusta asua Lapissa, lähellä omia juuria ja halustaan tehdä kovalla osaamisella ja kustannustehokkaasti Euroopan parasta sellua. Hän itse käytti juuri noita sanoja, kustannustehokkaasti, ammattitaidolla. Tehtaan väki on antanut paljon osaamistaan, ajatuksiaan ja aikaansa työpaikkansa kehittämiseen ja tulevaisuuden turvaamiseen. Moni muu työnantaja olisi kateellinen niinkin innovatiivisesta ja sitoutuneesta porukasta. Vaan eipä paljon paina inhimilliset arvot tässä taistelussa. Kevät näyttää mihin 200 "sellulaista" ja pari tuhatta muuta Kemijärveläistä päätyy.
Eevistä otettiin tottakai kotialbumiin kuvia, kovin harva on ollut valtaamassa ukin kanssa tehtaita alle kahden vanhana :)


