29.12.10

Kuusijärvi kondikseen (ulkoistamisen rottakoe)

Tänään oli Kuusijärvellä käyttäjäilta. Kahvio oli eteistä myöden täynnä kuuntelemassa liikuntatoimenjohtaja Veli-Matti Kallislahtea ja tilakeskuksen toimialajohtaja Mika Savolaista, mutta ennenkaikkea antamassa palautetta yrittäjänä toimivalle Aluenuoret ry:lle ja sen toiminnanjohtaja Veikko Bakkerille. Alkuvuodesta virkamiespäätöksellä, ilman sen kummempia konsultointeja, valittiin Kuusijärven ulkoilualueen uudeksi yrittäjäksi ja kaupungin vuokralaiseksi Aluenuoret. En ole oikein vieläkään päässyt yli siitä tosiasiasta, että aivan uskomattomia luontomatkailumahdollisuuksia, ympärivuotista virkistys- ja ulkoilutoimintaa, saunomista ja kokoontumistiloja tarjoavalle alueelle ei valittu matkailu- tai edes palvelualan yrittäjää, vaan aivan muunlaiseen vapaaehtoistoimintaan suuntautunut yhdistys. No, valinta on kaikessa viisaudessaan tehty ja viime kesän sekä tämän talven on yrittäjä taistellut vakikäyttäjien kanssa. Hommat ei vaan pelitä.


Teen tässä vielä selväksi, etten tunne Bakkeria henkilökohtaisesti, eli minulla ei ole häntä vastaan mitään, vaan puhun nimenomaan kaupungin yhden kruununjalokiven kehittämisestä. En nimittäin osaa äkkiä sanoa helpompaa lähtökohtaa kannattavalle, kehittyvälle ja turvatulle liiketoiminnalle. Alueella on käyntejä lähes puoli miljoonaa vuodessa! Kesällä porukkaa ei mahdu niin paljon, kun tulijoita olisi ja talvisin avantouinti on vetänyt satoja uimareita. Talvi kuitenkin on ollut off-season, eli odotukset uuden toimijan osalta kohdentuivat nimenomaan talvitoimintojen kehittämiseen. Huonommaksi on nyt mennyt ja henki puolin ja toisin alkaa olla erittäin tulehtunut. Avantouintia pyörittävien Jääkarhujen apu ja ideat eivät ole kelvanneet, vaan päinvastoin, seuran johto on saanut aivan asiattomia ja törkeää kielenkäyttöä sisältäviä viestejä. Ei mene kaaliini lainkaan, miten palveluyrittäjällä on varaa ala-arvoiseen asiakaspalveluun. Paitsi, jos ei ole palveluyrittäjä. Siinä tapauksessa taas minun on vaikea kuvitella, miten tilanne saataisiin neuvottelemalla korjaantumaan. Ihminen joko ymmärtää liiketoiminnan perusperiaatteet ja näkee ympäristössään ja ihmisissä mahdollisuuksia, tai sitten ei.

Käyttäjäillan anti lopulta oli, että perustetaan toimikunta, jossa on edustettuna kaupungin virkamiehiä, käyttäjäseurojen puheenjohtajat ja yrittäjä itse. Aivan käsittämätöntä! Kaupungin vuokrasopimuksessa on sovittu, että yrittäjä vastaa pienistä kunnostus- ja korjaustöistä, hoitaa kahvilatoiminnan, hoitaa saunojen lämmityksen ja mahdollistaa avantouinnin. Lisäksi on velvoitettu yrittäjää investoimaan alueen kehittämiseen tietty summa vuodessa. Ja tämän vastapainoksi yrittäjä saa mainitsemani parin sadan tuhannen asiakaspohjan. Kuinka ei homma toimi ilman, että istutaan työryhmässä pohtimassa miten voitaisiin hommaa kehittää kaikkia tyydyttäväksi? Varsinkin, kun avantouimareiden osalta kyse on aika perusjutuista: saunojen pitäisi olla auki silloin kun on luvattu, avaimia pitäisi saada talven aikana (lokakuun alussa tilauksen tehneitä on edelleen jonossa), pukuhuoneessa pitäisi olla valot, viikonloppuisin pitäisi avata aiemmin kuin klo 12, yksityistilaisuuteen kodalle pitäisi saada tuoda omat eväät jne. Alueen turvallisuussuunnitelmasta ei ole tietoa, pitkäaikaisten työntekijöiden irtisanomisista ei sanottu mitään, eikä vastausta saatu siihen, miksi seurat eivät saa järjestää ulkoilu- ja liikuntatoimintaa alueella. Säännölliset kemppijumpat yms. ovat kaikki loppuneet.

Palaan kevääseen vielä sen verran, että vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa (eli meillä) nimenomaan pohdittiin sitä, että ennen uuden yrittäjän hakua järjestettäisiin asukkaille ideakilpailu, kerättäisiin toiveita ja koottaisiin yhteen laajalti vantaalaisia seuroja, yhdistyksiä ja järjestöjä järjestämään erilaista toimintaa eri ikäsille yhdessä tulevan yrittäjän kanssa. Ajattelimme, että saataisiin nimenomaan hyödynnettyä käyttäjäseurojen into alueen kehittämiseen. Ja itselläni on ollut koko ajan ajatus, että oikeanlainen toimija näkisi yhteyden tulevaan Sipoonkorven kansallispuistoon, jolloin alueen matkailuarvot vain nousisivat. Ties vaikka olisi intoa camping-alueen perustamiseen.

Toki arvostan virkamiestemme tahtoa luoda uusi yhteys vakiokävijöiden ja Aluenuorten välille, mutta olihan asetelma ihan kummallinen illan tilaisuudessa. Kaupungin vastuulle otettiin kaikki yrittäjän mokat, eikä Bakker edes vastannut juuri mihinkään kysymykseen itse. Huippu oli kun liikuntatoimenjohtaja silitteli Bakkerin törkeää sähköpostia sanoen: "Tässä on tullut ylilyöntejä, on sanottu mitä ajatellaan, eikä ajateltu mitä sanotaan" jne. Häh?! Ensiksikin hän on ollut sairaslomalla koko syksyn, eli ei taatusti ole sanonut mitään asiatonta käyttäjille ja toisekseen kaupungin valitsema yrittäjähän tässä ei täytä sopimusehtoja. Otetaan vaan kaikki liikuntatoimen ja tilakeskuksen piikkiin. Eikö viranhaltijoidenkin pitäisi olla veronmaksajan asialla, tai edes kahden asiaa käsitelleen lautakunnan kanssa samalla asialla, ja vaatia yrittäjää joko muuttamaan toimintatapaansa tai sitten irtisanoa sopimus? Luottamushenkilöpuolella irtisanominen on ollut ykkösvaihtoehto. Nyt sen sijaan erityisesti tilakeskuksen johto vain hoki, ettei pidä tuijottaa peräpeiliin, vaan perustaa toimikunta ja tuoda palautelaatikko Kuusijärvelle. Ei tämä nyt ihan hyvältä kuulosta. Luulenpa, että Kuusijärven asioihin niin turvallisuuden, toiminnallisuuden kuin asiakaspalvelun asiallisuuden osalta palataan lautakunnassa ja valtuustossakin vielä moneen kertaan.

Ja tavallaan tämä on myös hyvä "rottakoe" siitä, mitä käy, kun palvelu ulkoistetaan. Nyt on jo toinen toimimaton paketti leviämässä syliin. Kuntalaiset odottavat saavansa omalta kaupungiltaan hyvää, edullista palvelua ja he odottavat voivansa vaikuttaa tehtäviin ratkaisuihin. Mutta todellisuudessa yrittäjällä on hyvin vapaat kädet hoitaa toimintaa juuri kuten itse lystää. Epätaloudellisestihan tässä tapauksessa yrittäjä toimii, eikä ymmärrä mahdollisuuksiaan maksimikatteen tekoon, mutta hänellä on siihenkin oikeus. Kyseessä on kuitenkin "vain" vapaa-ajan toiminta, joten tässä tapauksessa kaupunki voi tehdä intervention ja puuhastella toimikunnan kera pohtimassa ongelmia, mutta mitäs kun kyseessä on monikansallinen terveydenhuollon yritys? Kenen kanssa virkamiehet perustavattyöryhmän ja tarkastavat sopimusehtoja? Jenkkijuristien? Ja kenelle asiakkaat, eli kuntalaiset antavat palautteensa? Ylityöllistetylle henkilökunnalle, toimialajohtajalle, lautakunnan puheenjohtajalle vai kenties ko. yrityksen johdolle? Yrittäjyyteen liittyy kuitenkin perustavanlaatuisena osana ajatus vapaudesta toteuttaa toimintaa itse parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä sitä voida loputtomiin sopimuksilla suitsia. Osa yrittäjistä on hyviä ja osa huonoja ja huonot tippuvat markkinoilta enemmin tai myöhemmin, mutta siinä välissä on moni saanut kärsiä ja suivaantua.

Ostopalveluissa hyvän yrittäjän löytäminen on siis elintärkeää ja juuri sen vuoksi tulisi tarkkaan harkita kannattaako ihan kaikkea ulkoistaa. Pieleen menneet saunan lämmitykset ovat kuitenkin peanuts verrattuna pieleen menneeseen ensiapuun.

12.12.10

Palvelua henkensä kaupalla

Taas on tänään Helsingissä ryöstetty Siwa. Tekijä jäi kiinni, eikä henkilökunta saanut fyysisiä vammoja. Lähiviikkoina osalla kollegoista ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Alastarossa sama Siwa ryöstettiin kahteen kertaan kahden viikon sisään ja toisella kerralla törkeän tunnusmerkit täyttäen. Meidän lähikauppamme kohtalo on ollut sama pariin otteeseen, sen jälkeen kun kauppojen aukiolot vapautettiin. Ihan yksiselitteisesti ei voi kuitenkaan syyttää pelkkää myöhäistä kellonaikaa, sillä on jo silmiinpistävää, että ryöstön kohteeksi joutuvat aina Lähikauppa oy:n liikkeet. Eikö Alepa-varkauksista uutisoida vai olisiko turvajärjestelyissä olennaisia eroja?

Liikeaikalain muutosten myötä sovittiin työmarkkinaosapuolten erillisellä väkivallanuhan torjunta pöytäkirjalla, miten henkilökunnan turvallisuus tulee taata. Ihan ei ole homma hoitunut työnantajan puolelta nappiin. Aukioloja on laajennettu sen kummemmin sijaintia tai asiakaskuntaa analysoimatta ja ainoa myönnytys on ollut pitää vähintään kaksi myyjää ilta-/yövuorossa. Eräs turvallispäällikkö tosin totesi, että vartijatkin saa paikalle jopa 8 minuutissa. Kahdeksassa minuutissa! Kuka ryöstää kauppaa niin kauan? Ja pitääkö tuo ihan lehdessä kertoa, että aikaa on, vaikka kainalosauvojen kera sitoa myyjä, viedä onnettomat hilut kassasta ja tilata taksi.

Syitä ryöstöille on kolme. 1) Sakkorangaistusten muuntomahdollisuuden poistaminen, 2) Aukiolojen laajentuminen, 3) Lisääntynyt uutisointi, eli seurannan mukaan jokainen lehtijuttu poikii ryöstön lähipäivinä. Kohdan kolme ratkaisu ei voi olla, että jätetään uutisoimatta. Se ainoastaan kertoo siitä, että uutisoinnin mukana saa aina informaatiota, että myyjä on ollut yksin tai molemmat kaksi ovat olleet hyvin nuoria naisia ja kiinnijäämisen riski on pieni. Todellisuudessa iso osa tekijöistä jää kiinni, mutta henkilökunnan henkiset vammat ovat jo syntyneet. Kuinka moni haluaisi työskennellä peläten koko ajan tai jatkaa työtänsä samassa paikassa, jossa on joutunut veistä heiluttelevan narkkarin kanssa kasvotusten?

Ratkaisuksi on vaikea keksiä juuri muuta kuin vartijoiden lisäämistä jopa myymäläkohtaisiksi ja rangaistuskäytäntöjen tiukentamista. Hälytysnapit ja kameravalvonta eivät selvästikään toimi ennalta estävinä toimina. Lisääntyvät kulut toki pienentävät kaupan katetta ja siirtyvät osittain hintoihin. Kuluttajathan halusivat palvelua enemmän, eikä kukaan kai oleta, että sitä palvelua tarjotaan ilmaiseksi, henkikulta vaarantaen. PAMilla ja Kaupan liitolla on jo työryhmä asiaa ajamassa, mutta keskusjärjestötasolta tulee tottakai "vain" suosituksia ja vaateita, mutta käytännön päätökset tehdään yrityksittäin. Nyt on paikallisella sopimisella myös työnantajien puolella näytön paikka; halutaanko retoriikalla saavuttaa vain saneluaseman palkkojen osalta vai onko edellytyksiä oikeisiin tuloksiin  työelämän laadun parantamiseksi? Oman tukensa voisi antaa myös tuleva hallitus puuttumalla tiukemmin työsuojeluun ja mainitsemiini rangaistuksiin. Paras apu olisi tietysti toimia siten, että päihde-, talous- ja terveysongelmat kansalaisten keskuudessa vähenisivät, jotta yhä harvempi päätyisi kokeilemaan nurkkakauppansa aseellista ryöstöä.

22.11.10

Oikeudenmukaisuutta itsensä työllistäville

Hesarin eilisessä sunnuntaidebatissa Outi Alanko-Kahiluoto ja Dan Koivulaakso tarttuivat tärkeään aiheeseen; itsensä työllistävien sosiaaliturvan aukkoihin on puututtava viivyttelemättä. Kirjoittelin näiltä samoilta pohjilta keväällä jo, mutta toistoonhan tämä vaikuttaminen perustuu. Ja kun Alanko-Kahiluoto, joka on työmarkkinakysymyksissä lähinnä profiloitunut ay-liikkeen moittijana, pyysi ay-liikettä ottamaan kopin, niin teinpä niin heti. Teksti siis napsahti myös HS:n mielipidelaatikkoon, julkaisu onkin sitten toinen kysymys.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana (vuodesta -96 yli 100 000:lla) ja esimerkiksi Helsingissä toimivista yrityksistä 80 % työllistää 1-5 henkeä. Suuri osa on nimenomaan yksinyrittäjiä. Valtaosa on toki omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen haaveenaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustannussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia. On ainoastaan moraalitonta siirtää maksuvelvoitteita yksittäisten ihmisten harteille.

Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää silti itsensä vakuuttamatta työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Vaihtoehtoja on hyvin vähän. Oman työn hinnoittelu ei ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu ja tilaajan määrittämä budjetti. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi noin 383 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi noin 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

PAM vaatii tuoreen liittokokouspäätöksensä mukaisesti työttömyyskassalain muuttamista siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Samaa esittivät sunnuntaidebatoijatkin. Esitys törmää aina ministeriöiden virkamiesten (tarkemmin Esko Salon) kysymykseen: ”Ketä muutos sitten koskisi?” Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsottaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdollisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön. Näin ollen ei ole myöskään perusteita, miksei työttömyys- ja sosiaaliturvakin olisi yhdenvertainen.

28.10.10

Tavisten kirkko

Keskustelu vähemmistöjen asemasta kirkon sisällä alkaa hieman laantua, mutta vieläkin päivittäin törmää toistaan kummallisempiin kirjoituksiin ja kirkosta eronneiden motiiveja pohditaan vilkkaammin kuin koskaan. Ensi maanantaina alkavien seurakuntavaalien kannalta ei parempaa aikaa kirkon tehtävien, roolin ja arvojen ruotimiselle voi kuvitella. Toivottavasti edes jokunen aiempia kertoja enemmän löytää tiensä vaaliuurnille. Tosin se on kyllä tehty lähes yhtä hankalaksi kuin ennenkin. Esimerkiksi Länsimäen kirkolla on mahdollista ennakkoäänestää kahtena päivänä, 3.11. klo 10-12 perhekerhon yhteydessä ja 4.11. klo 18-20 ohjelmallisen kirkkoillan yhteydessä. Toki Hakunilassa kirkkoherranvirastolla ovet ovat auki 9-18 koko ennakkoäänestyksen ajan, mutta jos ei ihminen muutoinkaan liiku Hakunilassa, niin tuskinpa sinne pelkkien vaalien takia vaivautuu. Näin on ainakin aikaisemmin ajatellut 90 % äänioikeutetuista.

Samaa sukupuolta olevien suhteista on tietysti kiva keskustella ja ylipäätänsä toisten ihmisten henkilökohtaisen elämän ruotiminen on aina oivaa ajanvietettä, mutta seurakuntien arjen kanssa sillä on äärimmäisen vähän tekemistä. Surettaakin, että moni aktiivi-iässä oleva kääntää selkänsä ehkä lopullisesti omalle lähiseurakunnalleen, koska marginaalissa oleva (mutta äänekäs) vanhoillisten joukko nostaa itsensä muiden yläpuolelle julistamaan omaa sanaansa. Kirkon toiminnassa kuitenkin edelleen suurin osa varoista kuluu lapsi- ja nuorisotyöhön. Kuntatalouden ollessa mitä on, niin ainakin Vantaalla olisimme suorastaan lirissä, jollei kumppanuus eri seurakuntien kanssa toimisi.

Otetaanpa esimerkkinä lasten iltapäiväkerhot. Pienten koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta on 2000-luvulla lisääntynyt kyllä, muttei riittävästi. Edelleen moni viettää pitkiä yksinäisiä tunteja ja koko ajan pohditaan, miten saataisiin lisää resursseja turvaaman lasten arki. Jos tästä vietäisiin vielä pois seurakuntakuntien lapsikerhot, niin suossa oltaisiin. On kyse sitten tilatarjonnasta, rahallisesta tuesta tai järjestetyistä leireistä ja kerhoista, niin aina parempi mitä enemmän toimijoita on. Kaikki eivät mene seurakunnan kokkikerhoon, mutta eivät kaikki lähde kunnalliseenkaan toimintaan mukaan, pääasia onkin, että lähialueelta löytyy erilaisia mahdollisuuksia. Järkevää on myös yhdessä eri tahojen kanssa suunnitella tulevaisuutta, siksi kirkon ja kaupungin yhteistyö ei saa romahtaa tai jäädä vain jonkin tietyn tahon käsiin.

Yhtälailla diakoniatyö, joka on seurakuntien toiseksi suurin menoerä, täydentää kunnan omaa työtä, jos asia halutaan näin nähdä. Erityisenä plussana vieläpä se, että diakonit tuntuvat aina löytävän juuri ne perheet, jotka tippuvat kaikkien muiden verkostojen läpi. Kai vieläkin sitten on niin, että hädän kasvaessa kestämättömäksi, hakeudutaan kirkon suojiin. Viimeinen oljenkorsi löytyy papista, nuorisotyöntekijästä tai diakonista, joka uskonsa pohjalta hyväksyy kaikki luoksensa – asunnottomuuteen, sairauteen, köyhyyteen tai päihdeongelmiin katsomatta. Tämän syvällä olevan, jopa alitajuisen, mahdollisuuden viemisestä voi osaltaan johtua myös tyrmistys homokeskustelussa. Eikö meille ole opetettu koko elinikämme, että kirkko on aina kaikille avoinna? Kuka vaan voi tuoda huolensa Jumalan kannettavaksi, kun sen vilpittömin mielin tekee? Ja nyt Päivi Räsäseen henkilöityen sanotaan, ettei se pidä paikkaansa. Etteivät kaikki olekaan tervetulleita. Osa reagoi lähtemällä, osa aktivoitumalla omassa seurakunnassaan ja osa toivottavasti äänestämällä. Päättäjien puheet ja teot ovat kirkollisissakin elimissä juuri sellaisia, kuin sinne valitut ihmiset. Ja väittäisin, että paljon enemmän on ehdolla niitä, joille rakkauden kultainen kaksoiskäsky on Mooseksen kirjoja painavampi ohjenuora.



Hakunilan SRK
Yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 36

26.10.10

Idän suunnitelmat

Kuntsi,Sillanpää,Penttilä,Paajanen
Ilta istuttiin kaupunkisuunnittelua pohtimassa, nimenomaan Helsinki-Vantaa-Sipoo näkökulmasta. Hannu Penttilä esitteli Helsingin visioita, joita kyllä tuen edelleen lämpimästi. Ainahan pelkoja voi lietsoa ja pahinta pelätä, mutta aika luottavaisin mielin olisin myös hieman idempänä asuvana. Erikseen nousi esiin peruslinjaus helsinkiläisestä tavasta kaavoittaa alueet 40-40-20, eli 20 % ara-tuettua, 40 % välimällia (osa-omistus, hitas jne.) ja 40 % kovan rahan asuntoja. Näin ollen joka alueen monimuotoisuus on niin turvattu kuin mahdollista on.

Työpaikkarakentaminen on myös esillä, eli nukkumalähiöitä ei pitäisi syntyä. Vantaan puolelta kaupunkirakenteen tiivistäminen rajan pinnasta onkin ongelmallisempaa johtuen lähinnä maapohjan hankaluudesta, suojelualueista ja isoista liikenneväylistä. Yhteistyötä yleiskaavan laadinnan osalta tämä ei onneksi hidasta. Kiire nimittäin on, mikäli kolmen kimpassa aiotaan yleiskaava saada vahvistettua ennen uutta maakuntakaavaa.

Helsingille raidevaihtoehto on selvä, metro. Itse lämpenen samalle kannalle. Kuten Penttilä totesi, jos metroon sitoudutaan, ohjaaa se muuta rakentamista tiiviiksi ja kaupunkimaiseksi. Siten myös luonnolle jää oma tilansa. Yhteisen kaavatyön toivottiin ratkaisevan myös Östersundomin natura-alueiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevien alueiden kohtalon. Sipoonkorven kansallispuistoa oltaisiin molempien johtajien mukaan valmiita kiirehtimään. Itse en ole vieläkään ihan varma mitä ajatella kansallispuistohankkeesta. Kuten taannoin tännekin kirjoittelin, haluaisin saada vastauksen mitä hankkeella tavoitellaan. Halutaanko metrolla saavutettava ulkoilualue vai halutaanko turvata luontoarvot?

Herrat eivät myöskään nähneet estettä metron "pistokkaalle" Mellunmäestä Hakunilaan. Sivuraide kuitenkin vaatii Hakunilan muun rakentamisen ja kehittymisen etenemistä. Alue kuitenkin odottelee bussivarikon siirtoa, joka junnaillee omissa päätöksentekoelimissämme. Uudisrakentaminen ja kaavailtu kaupan keskittymä toisivat alueelle uusia asukkaita toistakymmentä tuhatta pitkällä tähtäimellä ja se puolestaan tarkoittaa palvelutarjonnan (ja tarpeen) kannalta ihan eri  tilannetta kuin nyt.

Hakunilan suuralueen kasvu on kuitenkin "peanuts" verrattuna Östersundomin alueen suunnitelmiin. Penttilä lätkäytti tiskiin 55- 80 000 asukkaan määrän vuoteen 2050 mennessä. Hyvällä suunnittelulla varmasti mahdollista, mutta hurjalta tuntuu. Vaikka maita pakkolunastettaisiin ja tontteja pilkottaisiin kokonaan uusien alueiden lisäksi, niin silti vähän ihmettelen mihin kaikki väki sopii. Viittaan kuitenkin tekstini alkuun; suunnitelmat vaikuttavat tasapainoisilta, kiirehtimistä ei suunnittelun osalta ole ilmassa ja tavoite on kaikkien osallisten kesken käydä kokonaisuutta läpi monella eri tasolla. Metropolialueen kaupunkimainen, myös julkiseen liikenteeseen nojaava, kasvu itään alkaa näyttää todelliselta.

9.10.10

Reilu verotus

Hyvinkää 9.10.
Jo tällä hetkellä palvelualojen osuus Suomen bkt:sta on lähes puolet, noin 47 %. Luku kasvaa koko ajan, eli yhä useampi elättää itseään ja perhettään keskimääräistä pienemmillä ansioilla. Lisäksi työpaikkojen kasvu painottuu Etelä-Suomeen, jossa asumisen hinta haukkaa tililtä huomattavan summan kuukausittain. Oikeudenmukaisen ja maksukykyyn perustuvan verotuksen toteutuminen on ensiarvoisen tärkeää.

Merkittävä epäkohta liittyy siihen, että lähes 20 vuotta ansio- ja pääomatuloja on verotettu eri tavoin. Pääomatulovero on tällä hetkellä tasavero 28 %. Jo keskituloisen palkansaajan ansiotuloista maksama progressiivinen vero nousee sivukuluineen tätä korkeammaksi. SDP:n mallissa pääomatuloverotuksen tasoa nostetaan kautta linjan, ja osinkotulojen verotus muutetaan progressiiviseksi. Pääomatuloveron verokanta nostetaan 30 %:iin. Malli lisäisi selvästi verotuloja ja samalla se jakaisi taantuman synnyttämän taloudellisen taakan hieman oikeudenmukaisemmin.
Sosiaalisesti oikeudenmukaiset veroratkaisut, laaja veropohja ja kokonaisveroasteen pitäminen alle 50 prosentin turvaavat kannustimet työn teolle ja ehkäisevät pahinta leikkaustarvetta, mutta niin, että verorasitus on vielä kohtuullinen . Veroluontoisten asiakasmaksujen tulonjakovaikutukset on lisäksi huomioitava linjauksissa. Ansiotuloverotuksen pitäminen nykyisellään tai hienoinen laskeminen ei vaikuta kotitalouksien ostovoimaan mitenkään, jos samaan aikaan välillisiä veroja kiristetään. Pieni- ja keskituloisilla suurin osa käteen jäävästä rahasta menee päivittäiskulutukseen. Asumisen kuluja tai hyödykkeiden hintoja nostavilla energia- ja arvolisäveropäätöksillä kutistetaan ostovoimaa. Niinhän nyt käy. Moneen vuoteen ensimmäistä kertaa mennään miinukselle, eikä muuten voi tupottomana aikana syyttää palkansaajajärjestöjä!

Kuntataloutta ei pidä paikkailla asiakasmaksuilla tai palveluseteleiden omavastuuosuuksilla, jolloin pienituloiset maksavat palveluista suhteellisesti enemmän. Lisäksi työtulovähennykset olisivat hyvä keino saada kunnallisverotukseen progressiota ja vähennysten leikkurin on oltava jyrkempi tulorajan jälkeen.

Tulevina vuosina työllisyysasteen on oltava vähintään 75 %, jotta tavoitteet palkansaajien verotuksen osalta toteutuvat ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat jatkossakin kaikkien saatavilla. Kiander tosin esitti jo, että työllisyysasteen olisi oltava jo lähempänä 80 %:a, mutta pienin askelin.

24.9.10

vantaalaisten avustusten tulevaisuus

Kuluneella viikolla järjestettiin vantaalaisten yhdistysten ja järjestöjen kuulemistilaisuus liittyen järjestöavustusten uudistamiseen. Uudistustyö on aloitettu jo aikaa sitten ja vihdoin ollaan edistytty siihen pisteeseen, että lautakuntamme käsittelee työryhmän loppuraportin ja muutosesitykset. Keväällä järjestötoimijat koottiin kaupungintalolle ja nyt oli uusinta ja paikalla oli jälleen arviolta sata henkeä. Kaikista "järjestöryhmistä" oli onneksi edustajia paikalla, joten sain tuntumaa hyvin erilaisten toimijoiden fiiliksistä. Piikkinä todettakoon, ettei lautakunnan jäsenistä kukaan muu ollut paikalle ehtinyt.

Tavoite on saada avustuskäytännöistä helpompia ja saada näkyväksi kaikki erilaiset tuen muodot. Erityistä painetta poliitikkojen puolelta on luoda valmisteluun malleja, jotka lisäisivät läpinäkyvyyttä ja asettaisivat erilaiset hakijat enemmän samalle viivalle. Tässä kohtaa jonkin verran kannatusta, erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten taholta, on saanut pisteytys. Itse olen koko ajan suhtautunut hyvin skeptisesti mekaanisten pisteytysmallien löytymiseen. Nimenomaan oikeudenmukaisten ja neutraalien pistejärjestelmien löytymiseen. Jäsenmäärän, oman varainhankinnan, tapahtumamäärien, koulutusten jne. tarkasteleminen on aina hyvin ongelmallista johtuen yhdistysten erilaisista toimintakentistä ja kohderyhmistä. Oikeastaan ainoa mikä voitaisiin pistetyttää olisi hakemusten ja tilitysten toimittaminen määräaikaan mennessä.

Merkittävää oli myös järjestötoimijoiden hyvin yhtenäinen kanta, että pisteytys ei ole heidän intressissään. Ryhmätöissä käytiin laajoja keskusteluita ja luottaisin, että kokemus ja näkemys, joita toimijat edustivat, on syvempää kuin lautakunnassa. Erityisen jyrkkää suhtaútuminen oli liikuntajärjestöissä ja he myös olivat tyytyväisimpiä nykytilaan. Terveys- ja hyvinvointijärjestöillä kokemusta pisteytyksestä jo onkin, kun sosiaali- ja terveyspuolella sitä avustusvalmistelussa käytettiin hieman huonolla menestyksellä ja ymmärrettävästi järjestöt haluaisivat systeemistä luopua.

Itse pitäisin parhaana järjestöjen ryhmittelyä pienempiin ryhmiin, jolloin voisimme ohjata avustuspotin jakaantumista nykyistä paremmin. Samassa ryhmässä olisivat siis mahdollisimman samankaltaista toimintaa järjestävät tahot. Lautakunnan jäsenille täytyisi myös saada hakijoista laajemmat taustatiedot, jotta tunne kumileimasinjaosta häipyisi. Kaikki tiedothan jo kerätään, mutta kokouspapereissa niitä on hyvin laihasti. Perusasioiden hyvin hoitamisesta saisi plussaa, eli kun paperit yms. olisivat ojennuksessa, niin siitäkin jotain hyvää seuraisi. Vuosittaisia painotuksia voisimme tehdä kaupungin arvojen pohjalta, jotka kuulemistilaisuudessa läsnä olleiden mukaan kuulostivat jo tutuilta ja toiminnassa usein näkyviltä. Painotuksia olisi helppo tehdä mainitsemieni pienempien järjestöryhmien mukaan, eli esim. yhtenä vuonna tuettaisiin lapsi- ja varhaisnuorisojärjestöjä, toisena vammaisjärjestöjä jne. Uudistus ei olisi järin suuri, mutta ainakaan järjestöjen puolelta ei tullut ilmi tarvettakaan suurremontille. Tärkeintä on saada kuvioon läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoa ja sen saavuttaminen voisi olla mahdollista ilman koe-eläimiä, eli kokeilematta hyvin riskialttiita malleja.

Ehdottomasti suurin ongelma on tietysti klassinen rahan puute ja joillakin tilojen vähäisyys tai vuoroaikojen sopimattomuudet. Hakulomakkeisiin toivottiin myös yksinkertaistamista ja neuvonnalla on myös kysyntää. Iso huoli oli myös vapaaehtoistoimijoiden jaksamisesta. Kaikenlaisia ajatuksia pyöriikin virkamiesten päissä, kuinka voisimme turvata sen, etteivät ihmiset uuvu. Salista kuului toive risteilystä yhtenä kiitoksena tuhansista henkilötyövuosista ja voi olla, että sellainen saataisiin kruunamaan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011. Vielä voi myös ajatuksiaan ja huomioitaan toimittaa valmistelun loppumetreille vaikkapa osoitteeseen avustusuudistus@vantaa.fi

13.9.10

Hiekkaharju 36

Olen todella pettynyt ja turhautunut. Lautakunnan kokous on takana ja ehkä yksi kautemme järjettömimmältä tuntuva päätös nuijittu. Vähän taustaa. Hiekkaharjussa on vanha nuorisotalo, tuttavallisemmin kolmekutonen, joka on niin nuorten kuin alueen kaikkien muidenkin asukkaiden vilkkaassa käytössä. Tila on itse asiassa Vantaan kolmanneksi suosituin nuorisotila kävijämäärien perusteella. Merkittävänä lisänä kerrottakoon, että rakennus on rinnetontilla siten, että tiloihin on käynti maatasosta ja vaikka autosta suoraan, eli vammaiset nuoret käyttävät mm. diskoihin suurta salia hyvin mielellään. Tontti kaiken kaikkiaan on noin 5000 neliötä ja sillä sijaitsee kaupungin lähiliikuntapaikka ja ympäristö on hyvin puistomainen. Lähimmät nuorisotalot sijaitsevat tällä hetkellä Korsossa ja Havukoskella. Käyttöneliöitä sisällä on hieman yli 800.

Ongelma vaan on, että talo on rakennettu lähes 70 vuotta sitten ja on nyt kipeästi talotekniikan uusimisen tarpeessa. Osa tiloista on jo käyttökiellossa ja nuorisotoimi yhdessä tilakeskuksen kanssa katsoikin välttämättömäksi ehdottaa peruskorjausta alkaen ensi vuodesta. Hankeselvityksen mukaan kustannus olisi 1,3 miljoonaa euroa ja siihen voisimme hakea opetus- ja kulttuuriministeriöstä avustusta 20-50% kokonaiskustannuksista. Vantaa on aina saanut nuorisotalohankkeisiin tukea, joten avustusta voisi pitää aika varmana. Meillä olikin siis tänään käsittelyssä tilakeskuksen laatima suunnitelma, jossa tekstiä ja kuvia riitti lähes sadan sivun verran. Lähtökohta vaan käsittelyllemme on, että iso osa jäsenistä ajattelee niin nuorisotoimen kuin tilakeskuksenkin viranhaltijoiden kusettavan meitä minkä ehtivät ja vääristelevän summia. Peruskorjaus ei voisi kuulemma mitenkään olla edullisempaa kuin purkaminen ja uuden rakentaminen ja arvio siitä, että vastaavan kokoinen uusi maksaisi noin 1,8 miljoonaa, on tietoista harhaanjohtamista jne.

Lukuisista selvityskerroista huolimatta edelleen Kokoomuksen johdolla osa valtuutetuista halusi, että korvaavien vuokratilojen (kaupungin omien) etsintää jatketaan. Mitään väliä ei ole sillä tiedolla, että Hiekkaharjusta ei löydy edes soveltuvia väistötiloja ja Tikkurilassa nuoret ovat olleet koko ajan ilman tiloja. Jos siis kaupungin vuokratiloja olisi vapaana, niin kai nuorisotoimesta olisi jo asian hyväksi toimittu? Asia erikseen on tietysti se, että kannattaako toiminta ylipäätänsä keskittää Tikkurilaan, vaikka tila löytyisikin. Miten käy vanhus-, päiväkoti- ja asukastoiminnan? Enkä edelleenkään jaksa uskoa, että Tikkurilassa makailee tyhjänä tiloja, joihin on mahdollista sijoittaa muun muassa bänditoimintaa ja skeittipuisto.

Me siis äänestimme. Lopputulos oli 8 kunnostusta vastaan, 7 puolesta, 1 tyhjä ja 1 oli joukosta poissa. Hankkeen halusivat hylätä Kokoomus (poislukien Harun Osmani), Vihreiden toinen edustaja, Persujen toinen edustaja, RKP ja Kristilliset. Näillä voimin siis veimme nuoriso- ja järjestötilan Hiekkaharjusta. Toiminta toki vielä jatkuu vielä tovin ja tilakeskus joutuu joka tapauksessa tekemään pikaiset korjaukset, kuten katon huoltotöitä. Korvaavia tiloja etsitään taas tuntipalkalla ja lopulta päädytään todennäköisesti siihen, ettei niitä edelleenkään ole alueelle siunaantunut sitten viime kevään ja edessä on kaksi vaihtoehtoa. Joko 1) tila suljetaan pysyvästi ja huonokuntoiset talot isolla tontilla jäävät kaupungin taseeseen odottelemaan ostajaa tai 2) Alueella halutaan säilyttää nuorisotila ja päädytään tilaamaan uusi hankesuunnitelma ja korjaukset aloitetaan 2012/2013, jolloin talo on jälleen hieman huonommassa kunnossa ja väliaikaiskorjauksiin on upotettu sievoinen summa.

En todellakaan voi ymmärtää miten valmistelusta ei uskota sanaakaan, vaan ihmeellisellä musta tuntuu meiningillä viedään nuorilta ja muilta alueen aktiivisilta asukkailta kohtaamis- ja toimintapaikka. Ja perustellaan 1,3 miljoonan (ennen avustusta) euron investoinnin kalleudella! Kaupunkitasoisesti investoimme tulevana vuonna noin 160 miljoonalla ja porukka on valmis hylkäämään nuorisotilan kunnostamisen. Perspektiiviä antaa varmaan tieto, että ilman yhtään puheenvuoroa hyväksyimme heti perään Hiekkaharjun urheilukentän huoltorakennuksen kunnostuksen, jonka hintalappu oli hieman päälle 700 000 euroa. Voihan olla, että siitä sitä korvaavaa tilaa oli ajateltu.

3.9.10

Nuorille töitä

Nuorisotyöttömyys on yksi vaikemmista kysymyksistä juuri nyt niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Kunnallisella ehkäpä vielä enemmän, koska täällä ruohonjuurellahan kaikki projektit, työpajat, kuntouttava työtoiminta, ohjaus jne. toteutetaan ja hallitus viisaudessaan on valmis rahoja leikkaamaan jo ensi vuoden budjetista. Talous toki näyttää epävarmoja toipumisen merkkejä, mutta nuorten työllistyminen ei tapahdu hetkessä, päinvastoin, historian valossa näyttäisi siltä, että nuorten työllisyysaste ensiksi laskee muuta väestöä nopeammin (poislukien yli 55-vuotiaat) ja nousee taantuman jälkeen hitaammin. Tällä hetkellä koko maassa työttömiä on noin 300 000, joista nuoria noin 40 000. Vantaalla alle 25-vuotiaita työttömiä on tällä hetkellä noin 1600. Onnettomia lukuja.

Mitä pitäisi tehdä? Karkeasti porukan voi jakaa kahteen osaan; niihin, joiden työllistymisen esteenä on ainoastaan avoimien työpaikkojen puute ja niihin, joilla esteenä on lisäksi puutteita koulutuksessa tai ongelmia joko terveyden tai elämänhallinnan kanssa. Suurin osa onneksi kuuluu siihen joukkoon, jotka ovat joutuneet vain taantuman jyräämiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että 90-luvulta vakiintuneet pätkätyöt ja vuokratyö ovat suurelta osin nuorten työllistymisväyliä ja ensimmäisenä lähtöjonossa. Nuoria käytetään valitettavan usein puskurityövoimana tasoittamassa suhdanteita, jolloin on aivan samantekevää kuinka hyvin on työnsä ja asiansa hoitanut, työsuhdetta ei jatketa tiukempina aikoina. Työmarkkinoiden uusille tulokkailla on vähemmän suhteita, luonnollisesti lyhyempi työhistoria/cv ja siten hankalampaa löytää uutta työtä. Näin ollen tämän porukan kanssa apukeinoina toimii erittäin hyvin tehostettu työnhaku yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Myyrmäessä aloitti loppukeväästä juuri tällainen alle 25-vuotiaiden oma TE-toimisto, jonka tavoite on hakea yhteyksiä yrityksiin ja poistaa kohtaanto-ongelmia näiltä osin. Toiminta on lisäksi laajenemassa siten, että syksyllä samoissa tiloissa aloittaa saman toiminnan puitteissa hanke, jonka kohderyhmänä on nuoret maahanmuuttajataustaiset työttömät. Olennaistahan on löytää nuorelle työ- tai harjoittelupaikka ennenkuin työttömyys venyy yli kolmen kuukauden, sen jälkeen usein kuvaan alkaa astua muita ongelmia ja motivaatio työnhakuun laskee olennaisesti.

Enemmän resursseja ja aikaa vaativatkin ne nuoret, joilla koulutus on jäänyt kesken tai joilla on muita ongelmia arjessaan. Aika, monialainen yhteistyö ja henkilökohtaisuus ovat avainkysymykset, jolloin toiminta syö myös kiitettävästi rahaa. Lähes jokainen kuitenkin jo muistaa ulkoa, että yksi yhteiskunnasta pysyvästi syrjäytynyt nuori maksaa noin miljoonan, joten kymppitonnin sijoitus ei paljon paina, jos on kykyä ennaltaehkäisevään ajatteluun. Erilaiset työpajat, kuntouttava työtoiminta, päihdekuntoutus, tuettu asuminen ja usein velkaneuvonta vaativat osaavaa henkilökuntaa ja rahaa. Jos on intoa ja politiikoilla tahtoa, niin syrjäytymisuhan alla olevat tai jo syrjäytyneetkin nuoret on mahdollista poimia vaikka yksitellen ja lähteä rakentamaan uutta tulevaisuutta. Kuten sanottua, monen kohdalla työ on hidasta, jopa vuosien mittaista, mutta se on inhimillisesti katsottuna ainoa mitä voimme tehdä.

Palatakseni isoon joukkoon, joiden työttömyyden syy on vain väärä ikä vääränä aikana, niin ehdottomasti tehokkain keino on kuitenkin tehokas elinkeinopolitiikka. Työvoimavaltaisten alojen kasvun tukeminen, esimerkiksi verotuksen ja kaavoituksen keinoin, on paras tapa saada nuorillekin töitä. Uudellamaalla ja erityisesti Vantaalla työpaikkoja syntyy nimenomaan vähittäis- ja tukkukaupan sekä logistiikan aloille. Eniten avoimia työpaikkoja on tälläkin hetkellä nimenomaan kaupan alalla. Vaikka ala koetaankin usein läpikulkuhommana, niin se tarjoaa monelle nuorelle juuri tarvittavan turvan vaikeimpien aikojen yli. Koulutuksen ja koulutukseen ohjaamisen tulisi olla työelämälähtöistä ja oppisopimuspaikkojen määrää pitäisi kasvattaa edelleen. Tosin oppisopimukseenkaan ei pitäisi ohjata vain sen takia, että saadaan tilastot paremmiksi. Jos ala ei miellytä, ei motivaatio riitä nuorella, eikä kyllä työnantajallakaan. Olennaista on kuitenkin, että oppareita oikeasti ohjataan ja perehdytetään, eikä käytetä jälleen uutena porukkana paikkamaan heikkoa taloudellista tilannetta ja osaltaan säästetä henkilöstömenoissa.

29.8.10

Pienet vihreät demarit

Anne Moilanen kirjoitteli eilisessä kolumnissaan Ilta-Sanomissa otsikolla Marsilaisten SDP. Teksti oli varmasti tarkoituksellakin yliampuva, mutta ei kai kukaan itseään kunnioittava kolumnisti tahallaan asiavirheitä tee? Tästä syystä jäikin sellainen vaikutelma, että kaipa tuo tosissaan on ja siitä sitten syntyi suurempi huoli, että onko hieman paremmin voivalla kansanosallamme todella sellainen kuva tämänpäivän Suomesta, että demareiden ulostulot työelämäkysymyksissä tuntuvat marsilaisten koodikieleltä.

Aloitetaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman käytön saatavuusharkinnasta. Nimihirviöstä huolimatta kyseessä on ehkä yksi yksinkertaisimmista työvoimapoliittisista virityksistä. Kun työnantaja haluaa palkata ihmisiä töihin em. alueiden ulkopuolelta, hänen pitää ensin käydä kotimaan työvoiman saatavuus tilanne läpi työvoimaviranomaisten kanssa ja jos todellakaan osaavaa väkeä ei löydy, niin eikun rekrytoimaan. Yksittäisten huippuosaajien kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, heitähän metsästetään ja pyydetään ihan eri reittejä pitkin. Moilanen kuitenkin toteaa: "Urpilainen on laususkellut, että Suomeen ei pitäisi ottaa ulkomaalaisia työntekijöitä niiltä aloilta, joilla Suomessa on työttömyyttä - - Mitä Urpilaisen epämääräisen ulkomaalaisvihamieliset puheet merkitsisivät käytännössä, ei tiedä kukaan." Ei tarvitsisi kovin paljon tehdä taustatyötä, kun selviäisi, että tällä hetkellä valtaosa EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista työntekijöistä työllistyy keittiötyöntekijöiksi ja siivoojiksi, ei siis huippuosaajiksi kansainvälisiin yrityksiin tai paikkaamaan huutavaa lääkäripulaa. Samaan aikaan neljännes Suomen maahanmuuttajista on työttömänä ja esimerkiksi ravintola-alalla laman aikana palkansaajien määrä laski 5 %, eli osaavaa työvoimaa olisi vapaana. Mikä sitten on työnantajan motiivi tuoda työntekijänsä hyvin kaukaa, eri kultuurista, lähes aina kielitaidottomina siivoamaan tai tekemmän peruskeittiötyötä? Olisiko kenties oiva mahdollisuus teettää ylipitkiä päiviä, maksaa reilusti alle suomalaisten palkkanormien, irtisanoa milloin huvittaa? Näin ainakin näyttäisi tutkimusten mukaan olevan. Tämän päivän Suomessa ei ole mitenkään harvinaista, että työmarkkinoitamme tuntemattomia käytetään todella härskisi hyväksi. Julkisuudessa näkyvimmin ovat olleet kiinalaiset kivimiehet ja viime aikoina Kouvolan China-centerin naistyöntekijät.

Saatavuusharkita on yksi tapa valvoa mille aloille Suomeen tuoda työntekijöitä, minkälaisiin yrityksiin ja mihin tehtäviin ja toisaalta voidaan estää suuren työttömyyden aloilla ulkomaisen työvoiman tuonti. Kenen oikeustajuun mahtuu, että vaikkapa Raili 53 v. saneerataan siivoustyöstään ulos yt-neuvotteluiden tuloksena ja tilalle tuodaan filippiineiltä työntekijä, jolla teetetään epämääräisiä työvuoroja alle minimipalkan? Kyse ei todellakaan ole ulkomaalaisvihamielisyydestä, vaan ihmisarvoisesta kohtelusta. Ei yksinkertaisesti ole oikein pyrkiä halpatyövoiman käyttöön ja sen ohella jättää koulutettuja, kokeneita ihmisiä työttömäksi. Aivan samoin perustein on väärin korvata vakituista henkilökuntaa vaikkapa ilmaista työtä tekevillä harjoittelijoilla. Siinäkään ei ole kyse opiskelijavihamielisyydestä, vaan siitä, että sovittuja työehtoja ja palkkoja ei saa polkea. Jos me täällä annamme periksi, niin mitä tapahtuu heikommin kehittyneissä maissa? Tällä logiikalla voi saman tien lopettaa kaikki lapsityön vastaiset kampanjat, peli on menetetty.

Mars-linjalle Moilanen asettaa myös SDP:n sitoutumisen eläkeiän säilyttämiseen nykyisellään. Voi olla, että me demarit olemme ulkoavaruudessa, mutta viereisellä linnunradalla on Moilanenkin. Meillä eläkeikä on jo Saksaa korkeampi toisin kuin hän antaa ymmärtää. Eläkkeelle voi jäädä 63-68 iässä, jos sinne asti jaksaa. Ongelmahan on se, että suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 59 vuotiaina, eli reilusti alle minimirajankin. Jo puolet siirtyy elääkkeensaajiksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta ja siellä keski-ikä on noin 52 vuotta. Tuosta porukasta vuosittain yli 4000 on alle 35-vuotiaita! Mitä ihmeen merkitystä työurien pidentämisen kannalta olisi siis sillä, että lakisääteinen vanhuuseläkeikä olisi vaikkapa 75 vuotta?

Mielenterveysongelmat ovat jo suurin syy työkyvyttömyydelle. Toisaalta perinteisissä "duunariammateissa" ovat edelleen tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä työtapaturmat erittäin yleisiä. Lisäksi kasvavat tulo- ja terveyserot ovat johtaneet siihen, että matalammin koulutettujen, fyysistä työtä tekevien miesten keskimääräinen elinikä on jopa kymmenen vuotta akateemisia alempi. Osa yrityksistä on tähän herännytkin. Esimerkkeinä vaikkapa Lassila & Tikanoja tai Abloy, joiden ikäohjelmat ja työkyvyttömyyden ehkäisytoimet ovat tuottaneet työntekijöiden kannalta hienoja tuloksia ja lisäksi säästäneet yrityksille sievoisia summia. Kyse on pienistä teoista, kuten vuorotteluvapaan mahdollistamisella, vuorotyön vähentämisestä ikääntyneemmillä, yksintyöskentelyn vähentämisestä, korvaavan työn etsimisestä, hyvästä esimiestyöskentelystä, kunnollisesta työterveyshuollosta, työn oikeasta mitoittamisesta, määräaikaisuuksien karsimisesta minimiin jne.

Kuten voi huomata, olemme edistyneet homeisissa ay-bunkkereissamme (Moilasen ilmaisu) sen verran, että olemme rakentaneet periskooppeja, jolla saamme terveisiä työpaikoilta. Ilmeisesti tiede- ja taidetyöläisillä ei jaksamisen kanssa ongelmia ole...Sanontahan tosin kuuluu, että varmin tapa päästä silpputyöläiseksi onnettomalla sosiaaliturvalla on olla nainen ja väitellä tohtoriksi humanistisilta aloilta.

Kokonaan oma kokonaisuutensa on osatyökykyisten työllistäminen. Suomessahan käytetään osatyökykyisiä hyvin niukalti, johtuen osaltaan kunnallisten työohjaajien vähäisyydestä. Potentiaalia olisi kuitenkin vaikka millä mitalla. Esimerkiksi kehitysvammaisista noin 3500:lla olisi edellytyksiä tehdä jotain työtä, mutta vain 400 on paikkansa löytänyt. Näkövammaisista puhumattakaan. Moilasta ei kuitenkaan huoleta yhteiskuntamme vammaisvihamielinen suhtautuminen, vaan oikea ratkaisu on mekaanisesti nostaa lakisääteistä vanhuuseläkeikää. Tässä kohdassa vertailu Saksaan olisi paikallaan. Heillä on yrityksille asetettu prosentuaaliset määrät, kuinka paljon pitää osatyökykyisiä olla palkkalistoilla. Jokaisen työntekijän työkyky määritellään ja yritys voi itse päättää, palkkaako se yhden hyvin vajaatyökykyisen vai esimerkiksi kymmenen lähes täysin työkykyistä. Näin kaikille kansalaisille on turvattu pääsy työmarkkinoille ja toisaalta yhteiskunta saa käyttöönsä maksimin käytettävästä työvoimasta ja siten verotuloista.

Moilanen julistaa, että on päivänselvää, että eläkeikä nousee kaikkialla Euroopassa. Niinpä. Juuri sen takia meillä tehtiin jo 2005 erittäin innovatiivinen eläkeuudistus, joka on tuottanut tulosta. Tietenkään tulokset eivät näy hetkessä, mutta koko ajan parempaan suuntaan on menty - porkkanat toimivat keppiä paremmin. Vielä kun olisi poliittista kykyä asettaa työnantajille porkkanoita pitää henkilöstöstään huolta siten, että he jaksaisivat edes 63-vuotiaiksi.

21.8.10

Kenen asialla?

Tuli aamupäivällä käytyä Myyrmäen markkinoilla. Ostettiin nippu porkkanoita, mutta muutoin syynä oli Demareiden teltalla seisoskelu ja ihmisten tapaaminen. Hukkaan ei mennyt, vaan muutama keskustelu oli hyvinkin mielenkiintoinen ja hedelmällinen, mutta pakko on myöntää, että kovin vieraalta tuntuu seistä 8 kuukautta ennen vaaleja ehdokkaana tentattavana.

Oman ajatukseni mukaan meidän pitäisi vielä monta kuukautta tehdä täysillä työtä SDP teemojen kirkastamiseksi. Meidän pitäisi esiintyä hyvin yhtenäisenä, samalla äänellä ja samaa viestiä toistaen ainakin tammikuulle asti. Kyllä sen jälkeenkin ehtii oman viestinsä toritapaamisissa kirkastaa, jollei aiemmin ole edellytyksiä muutoin profiloitua. On oikeasti ongelmallista listamme kannatuksen takia, jos jo nyt esiinnymme vain yksittäisinä ehdokkaina ja jokainen puhuu vähän eri asioista ja eri kulmasta. Vaalijärjestelmämme takia on kuitenkin olennaista saada ensin ihminen kannattamaan sosialidemokraattista linjaa ja sen jälkeen etsimään parhaiten omaan pirtaan sopiva ehdokas. Julkkisten kohdalla toki systeemi pyörähtää helposti ympäri, mutta eipä meitä tänään ollut, Jungneria lukuunottamatta, yhtään valtakunnallisesti tunnettua ehdokasta teltallamme. SDP:n viestin perillemenoa on monesti ihmetelty, miksi ihmiset eivät tiedä mitä me ajamme? No yksi syy voisi olla se, että mehän puhumme jokainen eri asiaa. Arvopohja toki on sama ja siten lopputulemakin, mutta mistäs sen satunnainen kuulija tietää. Yhdelle tärkein teema on työllisyys, toiselle talous, kolmas puhuu teveydenhuollosta ja neljäs koulutuksesta. Siis mikä on demareille tärkeintä?

Olin ihan kesäterässä, kun piti vaudista mikkiin kertoa mikä minulle on tulevissa vaaleissa tärkeintä. Jäinkin asiaa pohtimaan kotiin tullessa. Lopputulos on, että jatkossa varmasti vastaan, että minulle on aivan saman tekevää mistä ryhmästä tai sektorista puhutaan, olennaista on, että päätökset takaavat tai jopa edistävät tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Taakanjaon on oltava oikeudenmukainen. Suosiminenkin on sallittua, mikäli päätöksille on hyvät perustelut ja ne voidaan suoraselkäisesti kertoa. Ja omalta osaltani haluan nimenomaan olla lisäämässä avoimuutta, joka päätösten valmisteluun ja tekemiseen liittyy. Omaa toimintaa ohjaavaa arvopohjaa pitää voida puolustaa ja taustojen pitää olle siten kunnossa, että ihmisille voi oikeasti kertoa miksi asiat ovat kuten ovat ja mihin mikäkin päätös johtaa.

19.8.10

Kylmää kyytiä taviksille

Aulailijan pika-arvio valtion budjettiesityksestä. Kahlaamatta on vielä kokonaan mm. kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon suunnattujen varojen kohtalo ja huhu kertoo lisäksi kotouttamistoimien määrärahojen leikkauksista.

17.8.10

Tervetuloa markkinoille 21.8.!

Itse hengaan paikanpäällä noin 11.30-12.30.

16.8.10

Mielikuvituskorjauksia ja muita ihmeellisyyksiä

Jo useita vuosia olemme vapaa-ajan, ja nyttemin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa kiroilleet sisäisiä vuokria. Tuota mystistä laskenteoperaatiota, johon ei saa mitään otetta, mutta joka määrittelee vuosi vuodelta enemmän palvelutarjontaa. Tänään olin pyytänyt tilakeskuksen puolesta rautalankaesittelyn 2011 kehyksen tiedoksi merkinnän yhteyteen. Meillä oli siis aikaa ja tilaa kysellä suoraan asiantuntijalta kuntatalouden iilimadolta tuntuvan laskennan saloja.

Ja kyllähän kaikenlaista mielenkiintoista selvisi. Perusperiaate tuntuu ihan oikeanlaiselta, vuokra määräytyy kohteen todellisten kustannusten mukaan, lisättynä 3,5 prosentin korolla. Neliöhinta puolestaan lasketaan kohteen teknisen arvon mukaan, mikä alkoikin jo aiheuttaa hämmennystä. Teknisen arvon pitäisi laskea vuodessa 1,75 %, eli 40:ssä vuodessa nollaantua. Näin ollen kohteessa, johon ei tehdä perusparannuksia tai muita teknistä arvoa nostavia korjauksia, pitäisi sisäisen vuokran laskea. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa käy. Käytännön esimerkkinä kaupungin omistukseen siirtynyt historiallinen museo, jonka sisäinen vuokra nousee kertaheitolla 90 000 euroa. Tontin on tähänkin asti omistanut kaupunki ja vuosi sitten rakennuskin siirtyi muiden kiinteistökauppojen yhteydessä valtiolta Vantaan omistukseen ja kappas, vuokra suorastaan loikkasi. Mitään korjauksia ei ole tehty, mutta tässä kohtaa selitys oli, että vuokraan vaikuttaa laskennallinen korjaustarve. Jossain vaiheessa rakennusta pitää huoltaa. Näinhän asia toki on, mutta kun sisäinen vuokra peritään aina tilaa käyttävältä toimialalta, eikä kehys kasva yhtään mihinkään, niin lopputulos on surkea. Surkeutta lisää sekin, ettei laskennallista remontointirahaa kuitenkaan käytetä kyseisen kohteen remontointiin, vaan investoinnit lasketaan erikseen ja ne ovat ihan omina kuluinaan. Ja nyt pitää muistaa, että mahdollisesti tehtävä remontti nostaa jälleen teknistä arvoa, jolloin vuokra jälleen nousee. Turhauttava oravanpyörä.

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehys on ensi vuodelle noin 12 miljoonaa ja sisäiset vuokrat nousevat yhteensä 900 000 euroa. Suurimman loven tekee Hakunilan uimahallin peruskorjaus. Rakennuksen teknisen arvon nousu nostaa sisäistä vuokraa siten, että oikeastaan toimialalla ei olisi enää varaa itse toimintaan, eli uimahallin auki pitämiseen. Ihan sama koskee montaa muutakin hanketta. Toiminnan turvaamisen takia olisi tiloja uudistettava, mutta sen jälkeen toimintaan ei ole enää varoja, joten nalkissa ollaan. Mikäli siis sisäisten vuokrien korotukset pamahtavat toimialan kuluihin laskennan tuloksena (jopa kesken vuotta) kuin manulle illallinen, niin saman pitäisi tapahtua kehyksen osalta. On kestämätöntä, että toiminnan kuluista syödään vuosi vuodelta isompi osuus toisen toimialan taholta. Säästöjen repiminen toiminnasta vaikkapa priorisoimalla on yhtä lailla turhaa, kun joka tapauksessa vuokrien osuus syö monin kertaisesti saavutetut säästöt.

Ihmetystä herättää liiketoiminnallisen ajattelun ja kaupungin palvelutehtävän sotkeminen näin pahasti. Liikuntatoimenjohtaja on jo irtisanonut Rajatorpan ja Hakunilan väestösuojien sopimukset. Tiloissa on useamman urheiluseuran toimintaa, mutta yksinkertaisesti ei ole enää mitään mahdollisuuksia maksaa kahdesta vanhasta kalliosuojasta vuokraa yhteensä noin 1,8 miljoonaa vuodessa. On erittäin sääli, etteivät judokat tai juoksijat voi tilaa jatkossa käyttää, mutta vaikuttavuutta rahalla saadaan enemmän muussa käytössä. En ymmärrä miten tilakeskus aikoo löytää uusia käyttäjiä tiloille, eikä väestönsuojia voi purkaakaan, mutta jollei vastaantuloa vuokran osalta tapahdu, niin vaihtoehtoja ei enää ole. Kun kehys ei kasva ja vuokrat puolestaan kasvavat vähintään 4 prosentien tahtia, niin yhtälö on selvä, eväät ennaltaehkäisevältä toiminnalta on syöty. Ei yksinkertaisesti ole rahaa työntekijöiden palkkoihin, laitteiden ylläpitoon, seurojen avustuksiin, puhumattakaan tapahtumien järjestämisestä.

Kuntalaisille tätä kuviota ei edes kehtaa selittää. Miten kukaan voisi ymmärtää, että on muka järkevämpää seisottaa tilója tyhjänä? Näin se nyt kuitenkin on.

9.8.10

Rauhoitettava Sipoonkorpi

Todettakoon alkuun heti, että kannatan kaikkien harvinaisten ja vieläkin harvinaisempien lajien suojelua ja poikkeuksellisen luontoalueen turvaamista jälkipolville. Kannatan ehdottomasti sitä, että Helsingin itäpuolella säilyy pääkaupunkiseudun toinen keuhko - jos toinen symbolisesti on Nuuksio. Entisenä sipoolaisena myös tunnen Sipoonkorven alueen ja olen siellä nuorempana kalliolaskeutunut, retkeillyt ja jopa yöpynyt. En siis halua rakennuttaa alueella ostoskeskusta tai toista Merihakaa.

Ja juurikin edellä mainituista syistä suhtaudun epäillen kansallispuistohankkeeseen, jota nyt täysin kritiikittä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Kokoomus haluaa kohentaa imagoaan viherpuolueena ja Vihreät ajavat mitä vain, millä jokin asia saa jonkin suojeluun liittyvät leiman tai statuksen. Hanke on kuitenkin minusta hyvin problemaattinen.

Sipoonkorven alueelta löytyy tällä hetkellä erittäin harvinaisia lajeja, niin kasvistosta kuin eläimistöstäkin. Suurimmat harvinaisuudet ovat tavalliselle tallaajalle havaitsemattomia, mutta uskon kun asiantuntijat kertovat kääpälajeista ja eri lahottajista, joita ei löydy enää kuin muutamasta paikasta Eurooppaa. Samaten alueella asustaa eri lintu- ja eläinlajeja, joita ei muutoin ruuhkaisessa Etelä-Suomessa tapaa. Nykyisellään Sipoonkorven vuosittainen käyntimäärä on noin 40 000, kun Nuuksiossa käy kymmenkertainen määrä. Jos siis tavoitellaan itäistä ulkoilualuetta, joka yltäisi vaikkapa puoleen Nuuksiosta, niin kuinka käy näiden äärimmäisen herkkien ja harvinaisten esiintymien? Epäilen vahvasti, että vaikka reitit olisivat tarkkaan rajattuja, niin kato kävisi kovaa tahtia. Sama homma on hehkutettujen mantereelta merenrantaan suuntautuvien käytävien kanssa. Suomessa ei mistään löydy enää yhtenäisiä kulkureittejä mantereelta rannikolle ja nyt ajatus olisi kansallispuistohankkeen myötä turvata nekin. Kukaan ei kuitenkaan suostu vastaamaan miten tämä suhteutuu ratasuunnitelmiin. Jos halutaan Mellunmäestä kohti Porvoota jatkuva metro tai pikaraitiotie, niin eivätkö käytävät kaiken logiikan mukaan katkea? Vai onko jossain jemmassa niin paljon määrärahoja, että rata kulkisi koko matkan tunnelissa? Epäilen tätäkin vahvasti.

Olisi siis rehellistä kertoa suoraan mitä tahdotaan ja miten se toteutetaan. Joko halutaan ulkoilualue, kansallispuisto, jonka luontokeskuksen viereen rakentuu suunnitelmien mukaisesti iso parkkialue kävijöitä varten ja lisäksi rakennetaan rantakäytävien säilyttämiseksi joko ilmasiltoja tai tunneleita (joko eläimille tai radalle) TAI sitten halutaan suojella harvinaiset lajikkeet ja annetaan alueen olla. Suurin syy alueen koskemattomuuteen on kuitenkin ollut laaja yksityinen omistus ja pala natura-aluetta. Maanomistajat eivät halua mailleen luvattomia kulkijoita, yhteydet ovat sellaiset, ettei satojen tuhansien käyntien määrä ole mahdollinen ja toisaalta nykyiset hieman vaatimattomammat reitit palvelevat riittävästi niitä, jotka jalan tai pyörällä paikalle osaavat.

On lapsellisen helppoa ja populistista vain vaatia nopeaa kansallispuiston perustamista ilman mitään suunnitelmaa liikennejärjestelyistä ja rahoituksesta tai ilman kunnollista analyysia miten kävijämäärän kasvu vaikuttaa lajien säilymiseen. On ok, jos itärata ei etene tietoisen päätöksen seurauksena, jos uskalletaan jo nyt todeta, että radan rakentaminen osoittautuu erikoisjärjestelyiden takia liian kalliiksi jne. Mutta on erittäin tekopyhää sen jälkeen moittia hajanaista kaupunkirakennetta tai perheiden kahteen henkilöautoon perustuvaa liikkumista ja pelkään pahoin, että niin keskustelu kuitenkin jatkuu.

Vihreiden Brax sentään suostui sanomaan, että joitain ristiriitaisuuksia kansallispuistohankkeella ja Helsingin kaavoitussuunnitelmilla on, mutta Kokoomuksesta ei olla sitäkään vähää suostuttu myöntämään. Kertonee asiaan perehtymisestä oman viestinsä. Pakko on myöntää, että erityisen innolla odotan todellisten luonnonsuojelijoiden esiinmarssia. Milloin joku huomaa, että harvinaiset lajikkeet ja lajit kaipaavat kenties rauhaa ja tallaamatonta maastoa. Jos Leena Itäsalmesta on vielä voimissaan, niin eiköhän kohta ala näkyä ja kuulua kriittistäkin suhtautumista kansallispuistoiluun nimenomaan luontoarvojen takia.

7.8.10

Sinkkuelämää

Ensimmäistä kertaa miesmuistiin kävin yksin elokuvissa. Sopivasti katsomassa Sinkkuelämää kakkosen. Onko muuten mikään masentavampaa kuin dialogi kassalla:
- onkohan Sinkkuelämään vielä vapaita paikkoja?
- hyvin on tilaa, montako lippua?
- yksi.
Pääasiahan on tietysti varata riittävästi suolaista ja makeaa, eli popparit jotka on syöty jo mainosten aikana ja irtokarkkikasa loppua varten. Viereeni toki sain todella rasittavasti kälättävät naiset, mutta muuten oli oikein leppoisaa. Eihän leffa mitenkään yllä tv-sarjan oivaltavuuden tasolle ja ykkösosaankin verrattuna laskua oli, mutta ihan kaikkea kritiikoiden ampumistakaan en ymmärrä. Erittäin viihdyttävä elokuva, useamman kerran nauroin ja välillä jäin pohtimaan avio-onnen saloja. Eipä sitä monelta elokuvakokemukselta enempää odotakaan. Vertaanpa vaikka moneen Jim Carrey pätkään, joita mainostetaan komedioina ja naama vakavana saa istua kaksi tuntia ihmettelemässä alapäähuumoria ja aikansa eläneitä täälöispäänsäoveen-tilanteita.

Vähän häiritsi kyllä henkilöhahmojen muuttuminen pelkiksi mallinukeiksi. Ajoittain tuntui, että kohtauksesta toiseen siirryttiin ainoastaan siksi, että voitiin marsittaa nelikko uusissa luomuksissa esiin. Ja korkokenkien määrä ja korkeus alkoi tökkiä. Tv-sarjassa nimenomaan viehätti, että huippumuoti ja kekseliäät asusteet olivat osa kulisseja, osa henkilöiden identiteettiä. Nyt alkoi mennä toisinpäin ja uskottavuus kärsi. Eikä Carrien tekstejä enää kuulunut. Kirja kyllä ilmestyi, mutta "parhaita pätkiä" ei luettu katsojien riemuksi.

Kai se on vaan hyväksyttävä, että nyt kun Miranda, Charlotte ja Carrie ovat naimisissa ja Samantha vaihdevuosien kourissa, niin tylsemmäksi menee. Ikuista sinkkuelämää ei ole kellään, ei edes elokuvissa. Ja yksin sohvalla istuessani ja tätä kirjoittaessani perjantaiyön ratoksi, en ole asiasta edes kovin pahoillani. Kyllä voisi perhe jo kotiutua kokonaisuudessaan.

2.8.10

Valkeakosken (Työväen)Musiikkitapahtuma

Haikeudella ja pessimimismillä saattaa olla syynä vielä aika lailla painava univelka, mutta väittäisin kuitenkin havainnoineeni muutamia surullisia piirteitä juuri päättyneillä Valkeakosken juhlilla.

Ensimmäisen kerran muistan osallistuneeni Valkeakosken Työväenmusiikkijuhlille 1998. Sittemmin nimi on muuttunut työväenmusiikkitapahtumaksi ja monin paikoin näki enää lyhenteen TMT. Muutama vuosi on jäänyt väliin, kuten 2004, jolloin Heta syntyi viikkoa ennen tapahtumaa, mutta muutoin olen ollut uskollinen fani. Muistot ovat lämpimiä, iloisia ja uniikkeja. Mieleen ovat erityisesti jääneet Juicen istualtaan vetämä keikka Tehtaan kentällä, Eput kaatosateessa viime vuonna, ensimmäiset yöyhteislauluni tiiviillä tunnelmallaan, Punatähtien hillittömät keikat ja jatkot ja toki lukuisa määrä hauskoja toilailuja. Päällimmäisenä on kuitenkin aina tunne Meidän tapahtumasta. Festarit, jossa kaikki ovat työväenmusiikin ja -kulttuurin äärellä, enemmän tai vähemmän aatetta rinnassaan juhlimassa leppoisissa fiiliksissä. Kuuntelijoita on ollut yhtä lailla Metallin kulttuurikerhon karaoken kuin viikonlopun pääesiintyjän takia liikkeellä.

Nyt oli toisin. Nimekkäitä artisteja oli joka päivälle lukuisia. Eri ikäisiä houkuteltiin Paula Koivuniemellä, Kari Tapiolla, Antti Tuiskulla, Chisulla, Eläkeläisillä, PMMP:llä jne. Chydeniusta tulkinnut Ritva Sorvali oli sijoitettu lauantaille klo 15.30 ja siinä oli työväenmusiikin anti, jollei karaokea lasketa. Tosin karaoke täytynee tällä kertaa laskea, sillä nimenomaan siitä Aamulehti teki juttunsa lauantain lehteen kuvineen ja haastatteluineen. Pienimuotoisesta ja uniikista musajuhlasta on kasvanut keskikokoinen yleisfestari. Ammattiliitot toki näkyvät banderolleisssa, mutta niin me näymme muissakin tapahtumissa. Työväenkulttuurin määre ei minusta täyty pelkästään laskun maksajan oletettavalla vasemmistolaisuudella. Mitä sitten työväenkulttuuri tänä päivänä on, mitä pitäisi tarjota?

Työväestö on silppuuntunut, niin kulttuurikin, joten vastausta pitäisikin hakea enemmän yhteisöllisyyden kuin sisällön kautta. Niin kauan kuin osallistujille on tunne, että olemme meidän tapahtumassamme, osana laajempaa liikettä, omien joukossa, ollaan oikealla tiellä. Niin kauan kun ihmisille voidaan tarjota muutakin kuin näkymä mainoslakanaan, niin liitoilla on vielä roolinsa Valkeakoskella. Liian monen yhteisen ponnistuksen on romuttanut kasvun filosofia. Kasvu tuo väistämättä mukanaan kasvottomuuden ja siitä olin tänä vuonna erityisen harmissani. Esimerkkinä vaikkapa sisääntulo; ovella ihmisille huudettiin ja järjestysmiesten käytös oli aivan mielivaltaista ja törkeää. Liittojen ihmisiä ei enää lavoilla näkynyt, eikä näkynyt myöskään kymmenien ihmisten ryhmiä samanlaisissa t-paidoissa kuten ennen. Puuliitolla onneksi oli kesäpäivät tapahtuman yhteydessä, kuten myös Day nuorilla, mutta jonnekin massan uumeniin hekin hukkuivat.

Pääasiassa kuitenkin nautin olostani ja tuttujen tapaamisesta. Torstai-iltana istuimme Eevin kanssa hotellin terassin ainoina asiakkaina katselemassa veneitä ja syömässä jätskiä ja Eevi tiivisti tunnelman toteamalla: On niin ihanaa, että meinaa tulla kyyneleet silmiin. Ja juuri niin ihania hetkiä Valkeakoskella aina parhaimmillaan kokeekin. Kunhan aitoutta ei hukattaisi eurojen metsästyksessä.

17.6.10

Vammaisten ihmisoikeudet

Jonkun kerran on iltapäivälehdissäkin ollut juttua vantaalaisen Oleg Jakosen kohtelusta. Asia ei meinaa millään korjaantua, joten Jakosta ja hänen ainoata lähiomaistaan Heistosta tukevan ryhmän kanssa muotoilin asiasta valtuustoaloitteen. Mummot käännytetään ja kehitysvammaisilta evätään tapaamiset, ihan ei yhteiskuntamme ole taas mallillaan. En tiedä onko tästäkään hyötyä, mutta pakko on yrittää.

Vantaan ulkopuolelle sijoitettujen vantaalaisten kehitysvammaisten asumisen ja hoidon laadun valvonta


Perusoikeuksien mukaan jokaisella tulee olla oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, omaan äidinkieleen ja kulttuuriin sekä jo EU perusoikeuksien mukaan perheeseen ja sukuun. Tänä päivänä lisäksi korostetaan laajaa perhekäsitystä ja lastenlasten oikeutta isovanhempiin. Vantaan ulkopuolelle on sijoitettuna erilaisiin toimintakeskuksiin ja asumisyksiköihin useampia vantaalaisia kehitys- tai muutoin vammaisia ihmisiä. Valitettavasti heidän perusoikeuksiaan rajoitetaan ja rikotaan päivittäin, osittain aikansa eläneen, vuonna 1977 säädetyn, kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain nojalla.

Yksi esimerkki on Vantaalainen puhumaton ja kehitysvammainen inkeriläinen paluumuuttaja Oleg Jakonen joka Imatralla Raution toimintakeskuksessa on eristetty ainoasta lähiomaisestaan, kasvattajastaan ja isoäidistään Viola Heistosesta. Heistonen ei ole saanut tavata tyttärenpoikaansa 2009 marraskuun jälkeen, eikä ketään Oleg Jakosen ystävistä ja tukijoista pääkaupunkiseudulta ole päästetty häntä tapaamaan.

Vantaan vammaispalveluiden toimesta Jakoselle on tehty 20.11.2009 palvelu- ja tukisuunnitelma, jossa hänen kerrottiin viestineen, että hän haluaa jatkossa tavata mummoaan ja käydä Violan kanssa kävelyllä ja kahvilassa. Yhtään tapaamista ei ole kuitenkaan sallittu.

Raution toimintakeskuksen toiminnalle on varmasti selityksensä, mutta kehitysvammaiselta saatu suostumus pakkokeinoihin tai itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen ei oikeuta missään tapauksessa niiden käyttöön. Perusoikeudet ovat luovuttamattomia oikeuksia. Jakosen tapauksessa ei pitäisi edes olla kyse henkilön omasta tahdosta, jota omaiset tulkitsisivat väärin. Puhevammaisten kohdalla tulkkien ja työntekijöiden hyvä yhteistyö nimenomaan omaisten kanssa on välttämätöntä.
Esitys:
Vantaan kehitysvammahuollon tulee huolehtia siitä, että Oleg Jakosen ihmisoikeudet toteutuvat ja lisäksi Vantaan sosiaali- ja terveystoimen on selvitettävä, onko Raution toimintakeskuksen vapauden ja tapaamisoikeuksien rajoituksissa moitittavaa.

Samalla on tarkistettava millä tavoin toteutuu muissa Vantaan ulkopuolella sijaitsevissa toimintakeskuksissa vantaalaisten kehitysvammaisten asumisen ja hoidon laatu, sekä yhteistyö omaisten kanssa.

12.6.10

Kepulaisten kokoontumisajot

Vietin päivän Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa. Huh. On oikeasti vaikea muotoilla sanoiksi päässä pyörivää ihmettelyn tulvaa. Lähes beljän tuhannen ihmisen "kokous" oli jo itsessään puhutteleva kokemus. Varsinaiseen kokoustyöskentelyyn en nähnyt monenkaan osallistuvan ja tokkopa se itseisarvo kansanjuhlassa onkaan. Henkilövalinnat olivat suuressa roolissa koko päivän, eikä ihme, kun koko johto vaihtui. Suuria tunteita oli puolin ja toisin. Väyrynen oli pj-ehdokkaista ainoa, joka ei kiitospuhetta pitänyt, ei liioin onnitellutkaan ketään. Yhden naisen näin murtuneena itkevän, kun Jarmo Korhosen murskatappio varmistui. Ja niin valtaisaa iloa en ole nähnyt missään puoluekokouksessa aikoihin, kuin nuorten naisten Kerttu-verkoston tyypeillä oli, kun uusi vpj. Saarikko oli tullut valituksi. Huudosta ja halailusta ei meinannut tulla loppua. Sinällään nuorekas johto ei kyllä kuvasta mitenkään puolueväen tilaa. Ainakaan ikääntyvällä sos.dem. liikkeellä ei ole mitään hävettävää eikä hätää ikäjakautumansa puolesta verrattuna tämän päiväiseen puoluekokousväkeen. Keppiin nojaavia harmaapäitä oli sadoittain liikkeellä. Aamupäivällä erityisesti luulin eksyneeni eläkeläisten kesäpäiville.

Varsinainen syy läsnäolooni oli PAMin ständi. Suurhallissa oli minimessut, kun järjestöjen lisäksi näytteilleasettajina oli mm. kipukoukun myyjä ja Hairstore, jossa porukka kävi tukkaansa käherryttämässä ja ostelemassa tarjouslakkaa. Karkkia kyllä meni, mutta hallitusohjelmatavoitteet eivät meinanneet kelvata. Facebookin puolella seinälläni käynnistyi keskustelu, kuinka tämän päivän Suomessa sukupuolella ei ole väliä, ei ainakaan pääministeriä valittaessa. Jaa...Uskallan olla hyvin eri mieltä. Toki ihan lehdistönkin suhtautumisen perusteella, mutta erityisesti maan suurimman puolueen terävimmän kärjen (sitä kai puoluekokouksessa on) keskusteluiden perusteella. Esitteemme kannessa on teksti: "Tasa-arvoa vanhempainvapaisiin! Isän vuoro jäädä kotiin." Tuosta käynnistyikin monta keskustelua, joiden ydin oli, että naisen tehtävä on hoitaa lapset. Perusteluina käytettiin muun muassa 1) Jonkun pitää tienata rahat juuri rakennetun tai hankitun talon lainoihin (siis isän) 2) Lapset, kuten linnunpoikaset, leimautuvat äitiin 3) Nykynaiset eivät vaan kestä lapsen itkua ja haluavat päästä helpolla. Puheenjohtajakandidaatteja kehuttaessa eräs totesi pöntöstä käsin, ettei näissä hommissa nainen pärjää. Eikä siinä mitään, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta olisi hölmöä kieltäytyä näkemästä edelleen sukupuolen kautta määrittyviä asenteita ja odotuksia, vaikka paikoitellen tilanne onkin lähellä optimaalista.

Samanlaisen "ei tänäpäivänä..." keskustelun saisi myös aikaiseksi, jos vain yhdellä lauseella viittaisi kaikkeen tänään ammattiliitoista kuultuun. Aika moni kävi ilmoitusluontoisesti toteamassa, että ammattiliitot ovat turhia ja pelkkä riesa, jotka hankaloittavat kunnon ihmisten elämää. Ja muutama totesi perään, että suurin syntimme on, että tuemme vain "sossuja". Käsitykseni vain vahvistui, että ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttamista tukeva puolueille osoitettu tuki menee aivan oikeaan paikkaan, kun se kohdistuu painottuen vasemmistopuolueisiin. Miksi ihmeessä vaikkapa PAM tukisi puoluetta tai ehdokasta, jonka mielestä ammattiliitot pitäisi ajaa alas? Yksittäisten ihmisten mielipiteillä ei yleensä ole painoarvoa, koska joka puolueesta löytyy vaikka mitä viheltäjää, mutta useamman sanojan joukko antaa jo kuvaa syvemmästä virrasta. En usko, että SDP:n puoluekokouksessa kukaan kävi murjomassa liittoja tai, että vastaavaa perustavanlaatuista antipatiaa koettaisiin ensi viikonloppuna Vasemmistoliiton puoluekokouksessa.

Kyllä näillä puolueilla on valtavia eroja, kun lähempää tutustuu. Jos kuvaa rakentaa vain toimittajien valikoiminen otosten läpi muutaman johtohahmon kautta, niin mössöksi menee, mutta todellisen "karvahattuosaston" tapaaminen tekee hyvää. Jokainen puolue sanoo olevansa kansanliike ja väite pitää täysin paikkaansa. Jokainen puolue kasaa toimintaansa tietyn joukon kansasta, joka puolestaan mielipiteillään edustaa laajemmin omaa lähiympäristöään ja arvomaailmaansa. Tänään näin otoksen Keskustan kansanliikkeesta ja äärikonservatiivisista vanhuksista. Ei käy kateeksi harvalukuista, mutta yllättävän vaikutusvaltaista nuorempien toimijoiden joukkoa, jonka hartioilla puolueen julkikuva on.

1.6.10

Iloinen Pohjois-Karjala

Eivät lupailleet Joensuun toverit turhia pedatessaan koko kevään kaikkien aikojen parasta puoluekokousta. Ilo todellakin kupli koko neljän päivän ajan. Jo lähtötunnelmissa oli hupaisia ja tunnelmia nostattavia piirteitä. Tikkurilan asemalla asiantuntija Vuorento onnistui eksymään Tampereen junaan. Lasin läpi vaihdetun "VÄÄRÄ JUNA!" - "VÄÄRÄ?" huuliltaluvun tuloksena sekä Tampereen että Joensuun junat pysähtyivät poikkeuksellisesti Keravalla. Jos on tahtoa, niin kaikki onnistuu. Siltä tuntui kokouksessakin aika ajoin.

Hieman yllätyinkin kuinka vahvasti henkilövalinnat leimasivat lopulta kokouksen kulkua. Etukäteen ajateltuna pelkän puoluesihteerikisan ei pitänyt niin valtaisan merkittävä olla. Lopputulos ei ollut kuitenkaan mikään jymy-yllätys. Itse veikkasin Jungnerin asetuttua ehdolla äänijakaumaa 350-150 ja pieleen ei mennyt kuin 24 ääntä. Kannustin kuitenkin Paanasta loppuun saakka ja pelkkien esittelypuheenvuorojen perusteella ihan oikeaa ehdokasta kannustinkin, niin totesi moni muukin. Logiikka toimii kuitenkin näissä valinnoissa toisin, ei haeta pätevää vaan sopivaa, jos vähän kärjistää. Tottakai Jungnerkin on pätevä, mutta itse korostin eri asioita valintaa tehdessäni. Mutta jos nyt nähty mediakiinnostus ja tempaukset jatkuvat ja kantavat vaaleihin asti, niin valinta on siinä mielessä ollut napakymppi.

Varapuheenjohtajien kohdalla olin ihan yhtä lailla väärissä joukoissa. Susanna Huovinen olisi pitänyt ehdottomasti valita varapuheenjohtajaksi. Nalkissa vaan tässäkin hommassa ollaan median kanssa. Perustyöllä ja pitkällä kokemuksella kisaavat ehdokkaat taistelevat periaatteessa vain yhdestä vpj-paikasta ja sehän on epäreilua. Jossain lehdessä olikin ihan oikea huomio, että kaksien hävittyjen vaalien jälkeen olemme valmiita vaihtamaan vain puoluesihteerin, joka itse ilmoitti jäävänsä pois. Kaikille muilla pedattiin jatko jo muutama viikko sitten piirien epävirallisella paketilla. Näistä joulupukin apulaisista pitäisi jo luopua.

Asiakysymyksistä on oikeasti vaikeampi kirjoitella, kun mitään mullistavaa ei juurikaan ollut. Puheenvuorojakin käytettiin kokoussihteerin ja omien huomioideni mukaan vähemmän kuin aiemmissa kokouksissa, vaikka edustajia oli 150 enemmän. Ja loppuun asti miettimättömien extra ohjelmien johdosta keskusteluaikakin rajaantui. Jostain käsittämättömästä syystä torstaina kuunneltiin 2,5 tuntia tyhjänpäiväistä paneelia, jossa nykyiset varapuheenjohtajat jonkun asiantuntijan kanssa pohdiskelivat tulevaisuusasiakirjan teemoja. Kaipa sekin show oli rakennettu toimittajille, muuta järjellistä selitystä en keksi. Ylipäätänsä kokouksen juoksutuksesta haistoi joka kohdasta laskelmoinnin median suuntaan ja välillä tuntuikin kulissilta. Ei kuitenkaan liiaksi, hyvin saattoi pöntössä käydä tilittämässä. Paneelissa nimittäin Maria G-R tarjosi perheiden köyhyyteen yhdeksi ratkaisuksi kotihoidontuen progressiivisuutta. Hermohan siinä meni. Tiukasti, mutta mielestäni onnistuneen kohteliaasti kävin puhumassa, että meidän pitäisi keskittyä  vanhempainvapaauudistukseen eikä agraariyhteiskuntaan sopivaan kotihoidontukijärjestelmään. Helppoja pisteitä voi toki keräillä ehdottelemalla kuntalisien korotuksia jne., mutta pienipalkkaisten naisten työmarkkina-asemaa sillä ei helpoteta, ei pidennetä työuria tai tasata vanhempainvapaita nykyistä enempää.

Lauantaina äänesteltiin toki monesta aloitevastauksesta. Useimmiten valiokunnan esitys voitti, kuten pitääkin, siellä varsinaiset piirien esitykset ovat olleet puntarissa ja laajempi keskustelu käyty. Pientä irvokkuutta kuitenkin liittyi nimeomaan valiokuntien kokoihin. Puheenjohtaja korosti useaan kertaan eri puheissa demokratian merkitystä, kansakuntaamme murentavaa demokratiavajetta ja kansan äänen kuulemista. Sisäistä demokratiaamme kuitenkin juuri tässä kokouksessa kavennettiin enemmän kuin aikoihin. Edustajia kyllä lisättiin, mutta valiokunnissa työskenteli 170 ihmistä vähemmän kuin aiemmin. Siis varsinaisen linjan muodosti kapeampi kärki ja kun salissa oli sallittua vain esitysten teko, ei yleiskeskustelu aloitteiden osalta, niin siinähän sitten oltiin äänestyslappujen kanssa osallisuutta toteuttamassa.

Merkittävä asiakysymys, jossa tehtiin minusta väärä päätös, oli Jaana Leppäkorven aivan oikea huomio tulevaisuusasiakirjamme päivähoito-osioon. Enkä sano tätä siksi, että tiedän Jaanan tämän lukevan. Hän oli oikeassa sanoessaan, että on hölmöyttä määrittää päivähoitoa nykyisten hallintorakenteiden mukaan, vaan lähtökohdaksi tulisi kirjata lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Nyt siis teksti alkaa siten, että totemme varhaiskasvatuksen olevan osa opetustointa. Näinhän ei ole Vantaallakaan, vaan päivähoito on oma kokonaisuutensa sivistystoimen sisällä. Ja osalla pienten hoito on sosiaali- ja terveystoimessa ja on hyvin todennäköistä, että vuosien kuluessa joku keksii rakentaa jonkin ihan uuden lasten- ja nuorten toimialan jollaista emme oikein osaa edes hahmottaa tässä päivässä. Hallinnollisessa lähestymiskulmassa kuitenkin pitäydyttiin, joten Jaanan taisto jatkukoon muilla foorumeilla.

Varjosta valoon-tulevaisuusasiakirja on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä. Työelämäosio on se, johon parhaiten perehdyin. Ote elinkeinopolitiikkaan eri toimialat huomioiden on entistä aktiivisempi, kasvupolitiikkaa linjataan niin vihreän kasvun kuin palvelualojen vahvan nousun kautta ja teollisiakaan työpaikkoja ei unohdettu. Yksittäisistä asioista tietysti lämmittää, että vaadimme vuokratyöntekijöille takuupalkkaa ja toistaiseksi voimassaolevaa työsopimusta välittäjäfirmaan.

Henkilökohtainen minimedianäkyvyys tuli katettua torstaina Yle ykkösen klo 18 ja 20.30 uutisissa. Areenasta ne vielä löytyvät. Toisessa pätkässä kommentoin puoluejohdon tilaa ja toisessa pohdin ovatko eduskuntavaalit kohtalonkysymys Urpilaiselle. Ja töitä tuli tehtyä sen verran, että lobbailin painotuoretta PAMin tavoitteet hallituskaudelle 2011-2015 esitettä. On muuten hyvä, vaikka itse sanonkin.

Seuraava puoluekokous onkin sitten 2012 vielä määrittämättömässä hallissa. Toivottavasti kuitenkin jollain pienemmällä paikkakunnalla, jossa koko "kylä" elää kokouksemme mukana, kuten nyt Joensuulaiset (ja erityisesti taksikuskit) tekivät.

25.5.10

Paananen puoluesihteeriksi

Olen tehnyt vihdoin päätökseni ja kuten yleensäkin pitkän pohdinnan jälkeen, on olo aika huojentunut. Muutaman päivän päästä aion Joensuussa äänestää Reijo Paanasta uudeksi puoluesihteeriksi. Valinta ei todellakaan ole ollut helppo. Eniten olen pyöritellyt tietenkin sitä, mikä olisi tässä tilanteessa puolueen ja erityisesti tulevien vaalien kannalta paras ratkaisu. Mikael Junger toisi mukanaan - ainakin ulkopuolisten silmin - uutta johtamista ja uudenlaista toimintatapaa ja olisi varmasti median mielestä kiinnostava persoona.

Poliittisilta mielipiteiltään hän on kuitenkin minulle tänä päivänä kysymysmerkki ja toisaalta olen alkanut epäillä myös julkisuuden määrää. On aivan eri asia ylittää uutiskynnys ison, kansallisen symbolin toimitusjohtajana kuin puoluesihteerinä. Ja varsinkaan kun uutiskynnys ei yleensä ole ylittynyt painavilla asiakysymyksillä vaan henkilökohtaisilla avautumisilla, josta perinteisesti olemme irvailleet vain Kokoomuksen naisille, niin mikä puolueelle irtoava todellinen hyöty on? Riittävätkö siis henkilökohtaiset tunnelataukset nostamaan kannatustamme riittävästi? Mielenkiintoinen persoona hän on, sitä en kiellä, mutta puoluesihteerimme pitää olla muutakin.

Pressiklubi oli piinallista katsottavaa, Junger kiemurteli, oli ylimielinen, eikä saanut sanomaansa mitään tolkkua. Ja nyt vielä hän sentään saattoi puhua aivan vapaasti oman ajattelunsa pohjalta. Mitä tapahtuu kun sisältö tulee muualta, vaikkapa puoluekokoukselta annettuna? Onneksi kuitenkin näin ohjelman, sillä se niittasi lopullisen kantani. Minun ei tarvitse myydä periaatteitani ja äänestää hahmottoman uudistumisen ja sisällöttömän vetovoiman puolesta uskoen sen kaikkivoipaisuuteen, vaan voin hyvillä mielin tukea kisassa Paanasta.

Puoluesihteerikisassa on nyt tietysti korostunut Reijon järjestötausta, mutta täytyy muistaa, että hänenkin järjestötyönsä on painottunut usein viestintään, sen kehittämiseen ja raikastamiseen. Ihan noviisi ei siis Reijokaan ole mitä tulee mediatyöskentelyyn. Sen lisäksi paketissa tulee muutakin. Keskittyminen tehtävään, johon on ilmoittaunut olevansa halukas, koko laajan liikkeemme tuntemus ja kunnioitus sekä loistavat sosiaaliset taidot. Minä en halua, että puoluesihteerimme valitaan kymmeneksi kuukaudeksi, vaan pidemmäksi ajaksi. Yhtään muutosta ei tehdä vuodessa (eikä edes kahdessa) ja uskon vilpittömästi, kun Reijo sanoi olevansa työssään vähintään kaksi kautta mikäli niin valitaan. Neljä vuottakin on lyhyt aika, mutta enemmän kuin pätkä tästä eduskuntavaaleihin. En siis pidä hyvänä ratkaisuna hoitaa otona puoluesihteerin ja maan suurimman vaalipiirin kansanedustajan tehtäviä, joka Jungerilla olisi hyvin todennäköisesti edessään.

Meillä alkaa olla viimeiset hetket käsillä, mikäli aiomme vielä jotain perustyöstämme ja verkostoistamme pelastaa. Kunnon järjestöihmiselle on aina puolueestamme paikka löytynyt, tarpeesta puhumattakaan. Ehkä olen ankeuttaja, mutta haluan, että me itse määrittelemme suuntamme ja teemme valintamme omin aivoin. Reijo on monipuolinen ja asiansa hoitamisessa varma. Häneltä löytyvät edellytykset loistavuuteen, mutta toisaalta vältetään myös totaalinen floppaus. En nimittäin pistäisi pahaksi sitäkään, että puolueemme työ olisi jonkin aikaa myös tasaisen varmaa, hyvää ja luotettavaa peruskamaa, jota voisi ryhdikkäästi puolustaa.

20.5.10

Lapsibaletin jatko vaakalaudalla

Lautakunnan uutinen Ylen sivuilta. Käsittämätön case. Yksi ihminen on valmis vaarantamaan yli 130 lapsen harrastuksen jatkon. Luotan kuitenkin yhä virkamiestemme (naisten) neuvottelutaitoihin ja siihen, että sopu syntyy ennen 14.6. kokoustamme.

5.5.10

Julkisesti ehdolla

Tokihan eduskuntavaaliehdokkuus on ollut vähintään omassa tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta virallista siitä tuli vasta 24.4., kun piirikokous asian vahvisti. Jostain käsittämättömästä syystä suurin osa lehdistä mainitsi vain muun muassa Sievisen, Guzenina-Richardsonin ja Kiljusen ehdokkuudet uutisoinnissaan. Onneksi voi kuitenkin aina luottaa Sipoon Sanomiin, joka 29.4. julkaisi alla olevan pätkän. Kuvankin olivat arkistojen kätköistä löytäneet. Työ siis on käynnissä ja vaalipäällikön virkaa hoitaa, kuten jo kahdesti aiemmin, Miia Manninen. Nettisivut ovat uudistustyön alla, mutta linkitän toki heti, kun ovat julkaisukunnossa.

1.5.10

Vappuseilingit


Työväen juhla alkaa osaltani olla tältä vuodelta paketissa. Joskus kauan sitten Tampereella suurinta riemua tarjosi juuri tällainen vappu, jossa aatto osui torstaille tai perjantaille, jolloin juhlintaan oli käytössä maksimiaika. Hyvä, että eilisen jaksoin. Mutta kyllä oli hauskaa. Ja minun hauskani alkaa olla jo syvemmän terapian aihe.

Kupliva juhlatunnelma leimasi koko iltaa, joka koostui muutamasta litrasta kuohuvaa, samasta määrästä kyyneleitä ja naurusta krampanneita vatsalihaksia. Sattumien kautta vietin todellista laatuaikaa parinkin ihanan ystävän kanssa, keskellä kymmeniä muita, ja kertasimme kuulumisia itkien ja nauraen. Todellakin lauseesta toiseen seilatessa seilattiin myös tunteesta toiseen. Ja miten uskomattoman hauskaa loppujen lopuksi olikaan! En todellakaan osannut ennustaa mitä suunnitelmistamme seurasi, mutta tuntuu, että niin muistorikkaimmat illat syntyvätkin. Osaan tarkalleen nimetä päivän, jolloin huolettomuuteni katosi, mutta aina joskus siitä tavoittaa pienen palan ja lopputulos on ihana - ja päänsärky kamala.

Vastuulliseen vanhemmuuteen yritin kuitenkin parhaani mukaan itseni sukia aamulla kymmeneen mennessä. Päivä Hakaniemen torilla oli kiireetön ja perinteikäs. Loputkin äänestäni lauloin Paasisalin työväenlauluissa, mutta en jaksanut välittää. Seuraavan kerran tunnin setin työväen- ja rauhanlauluja saa todennäköisesti aikaisintaan ensi vappuna, joten nyt oli riemu revittävä. Aikuisiän ensimmäisen fiinin vappulounaan nautimme päivän päätteeksi Graniittilinnassa. Olihan siinä tyyliä ja makua, mutta oma hohtonsa on luonnollisesti työväenyhdistysten mikronakeissakin. Vaikea valinta ensi vuonna ja tämä ei ole sarkasmia.

Vielä olisi puolikas tippaleipä keittiön pöydällä ja simalasillinen valmiina. Jos vielä hetken kuitenkin nautiskelisi työväenjuhlan tunnelmasta vanhoja valokuvia selaten.

21.4.10

Lautakunnan kuulumiset

Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous oli maanantaina ja tiistaina oli järjestöjen edustajat kutsuttu kaupungintalolle keskustelemaan uusista avustusjärjestelmistä. Avustuksien jakamisesta maanantainkin kokous pääosin koostui. Eniten keskustelua herättivät - kuinka ollakaan - taiteilijoiden apurahat, eli noin 53 000 euron potti. Käyttötalousarviota hyväksyttäessä asiasta ei äänestetty, mutta nyt momentin sisällä rahojen jaosta oltiin valmiita kiistelemään. Jouduin jääväämään itseni pykälän käsittelyssä, mutta ihmettelen silti joidenkin lautakunnan jäsenten ajatuksenjuoksua. Jos me olemme jo päättäneet raamin, niin miksi ei luoteta kulttuurituottajan valmistelemaan pohjaan, vaan aivan "musta tuntuu"-pohjalta kyseenalaistetaan joillekin yksittäisille hakijoille esitetyt avustukset? Päätös lopulta kuitenkin meni esityksen mukaan.

Laajaa keskustelua herätti myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitetut avustukset. Koko ryhmä oli meillä nyt ensimmäistä kertaa, aiemmin avustuksen on jakanut sosiaali- ja terveyslautakunta. Ryhmä koostuu pitkälti pienistä potilasjärjestöistä, mutta koska kyseessä oli nytkin 93 hakijaa, niin monenmoista mahtuu mukaan. Sosterilla on ollut käytössää pisteytysjärjestelmä, jonka toimivuuteen itse suhtaudun hyvin skeptisesti. Ensi sijaisesti kuitenkin käytetään harkintaa ja toissijaisesti pisteiden tulisi tukea päätöksentekoa. Sanoisin, että pisteet lamauttavat lopunkin tietojen haun ja tunnuslukujen vertailun. Tänä vuonna vielä pisteet olivat käytössä, mutta toiveeni on, että avustusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä myös näiden järjestöjen/yhdistysten avustuskriteerit yhteensovitetaan muiden toimialamme myöntämien avustusluokkien kanssa, eikä toisinpäin.

Korson ruoka-avun osalta äänestimme. On aivan totta, että esitetty 4000 euroa on todella vähän ja olisin itsekin ollut valmis tukemaan esim. tonnin korotusta. Pohjalla oli kuitenkin tieto, että viime vuonna he saivat 2500, eli jo esityksessä oli korotusta. Ja tehty muutoesitys oli 10 000 euroa tai ei mitään. Kuuden tonnin nousu Korson ruoka-avulle esitettiin otettavaksi MLL:n lastenhoitoavulta. Tähän ei taipunut millään minun mieleni, eikä juuri muidenkaan. Äänestyksessä muutosesitys siis kaatui 12-2. Varovaisesti sanoinkin kokouksen jälkeen Perussuomalaisten edustajalle, että muutosesitykset kannattaa valmistella ja myös vihjaista etukäteen muille mitä olisi toivomassa.

Ylipäätänsä tulemme tulevina vuosina olemaan lirissä terveyden ja hyvinvoinnin järjestöjen kanssa. Sosterin jakamat avustukset ovat pääosin olleet 500-1000 euroa per järjestö, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Erityisesti liikunnan ja nuorison avustusten osalta olemme koko ajan olleet huomattavasti jäljessä esim. Espoon ja Helsingin tasosta, mutta siltikin aivan eri sfääreissä verrattuna sosterin karkkirahoihin. Avustusten tasoon kiinnittívät tiistainkin osallistujat huomiota.

Tiistaina siis koolla oli yli 200 yhdistystoimijaa. Eteenpäin vietäväksi (vaikka samantien) nousi työllistämisavustusten osalta vajaatyöllisten tuen jatkaminen kolmannelle vuodelle. Tämän mahdollistaa jo valtion hallinto, joten minusta meidän pitäisi toimia samoin. Hyvin tarkkarajaisten järjestöjen osalta pitäisi hahmotella ns. PKS4-avustusportaali. On resurssien hukkaa myöntää esim. Pääkaupunkiseudun kuulovammaisille 500 Vantaalta, 500 Espoosta ja 500 Helsingistä. Vastaavia yhdistyksiä on lukuisia. Kohderyhmä on pieni ja toiminta on pienimuotoista, mutta kohderyhmälleen korvaamatonta eikä kaupunkien toimesta ole tarjolla mitään vertaistoimintaa. Säästettäisiin siis yhdistysten ja valmistelijoiden aikaa, kun pks-hankkeille avustus tulisi yhdestä tuutista. Tekniikasta kai olisi pääasiassa kiinni. Nyt tehtävään uudistustyöhön tämä idea ei ehdi, sillä lautakuntamme pitäisi saada väliraportti toukokuussa ja loppuraportti syyskuussa ja uudet avustusohjeet käyttöön ensi vuoden hakuja varten. Kriteeristöstä ei vaan ole mitään kunnon keskustelua syntynyt. Liikkuminen kohti OPM:n avustus- ja arviointitoimikunnan mallia on minusta kannatettavinta. Valmistelijoille "lakanoiden" kasaaminen on työlästä, mutta päättäjille tulisi aidosti pelivälineitä, kun nähtävillä olisi kaikki olennaiset tunnusluvut muutamalta kuluneelta vuodelta.

Muutoin maanantain kokouksen tärkeimmät päätökset olivat kolmen hiekkakentän vuokraaminen 15 vuoden maanvuokrasopimuksilla kolmelle eri jalkapalloseuralle. Vuokraa ei peritä ensimmäiseen viiteen vuoteen ja seurat ovat sitoutuneet rakentamaan kentille tekonurmet. Näin saamme Rajakylänkin kentän vihdoin kuntoon. Tarve olisi ensisijaisesti ympärivuotiselle kentälle, mutta tästä on hyvä aloittaa.

30.3.10

Risikko pölkylle

Olen aivan pöyristynyt Heinolan reumasairaalan lopettamisesta. Jotenkin ajattelin koko ajan, että ne onnettomat pari miljoonaa löytyvät tuosta vain ja lopettamisuhka jää myrskyksi vesilasissa. En aidosti uskonut, että edes Kokoomuksessa voitaisiin olla niin markkinahenkisiä, että Reuman sairaala uhrattaisiin. Helpommat potilaat on varmasti järkeväkin hoitaa sairaanhoitopiirien omissa yksiköissä, mutta todellista asiantuntijuutta on tarjonnut ainoastaan Heinola.

Koko ajan on hoettu kuinka on rakennettava osaamiskeskuksia ja tulevaisuutemme on korkean tutkimustoiminnan varassa. Ilmeisesti tämä mantra ei kuitenkaan koske sairaudenhoitoa. Vasta viisi vuotta sitten Reuman sairaala sai laatupalkinnon Euroopan johtavana yksikkönä omalla alallaan. Mitäs siitä, onhan noita. Erityisesti lasten ja nuorten osalta pelottaa mitä hoidolle käy. Kokonaisvaltaisella kasvun tukemisella, myös pitkäaikaissairaiden lasten osalta, ei taida olla merkitystä, jos kerran voidaan säästää muutama miljoona. Vieläpä tämän sairauden osalta päätös tuntuu nykypäivänä ihan uskomattomalta. Työuria pitäisi pidentää, saada jokainen kantamaan kortensa kekoon ja sitten ollaan valmiita uhraamaan ryhmä, jonka hyvällä hoidolla on selkeät tulokset. Huono hoito usein johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen tai vajaa työkykyisyyteen, hyvä ja oikea-aikainen hoito puolestaan usein mahdollistaa lähes normaalin aikuisuuden. Omasta lähipiiristäni löytyy juuri tällainen esimerkki.

Meillä ei ylipäätänsä ole Suomessa kuin kolme sairaanhoidon yksikköä, joissa olisi korkealla profiililla keskitytty lasten sairauksien tutkimiseen, hoitotyön kehittämiseen, koulutukseen ja uusien hoitomuotojen kokeiluihin; lastenlinna, lastenklinikka ja reumasairaala. Mitä ihmettä liikkuu Risikon päässä? Miten ihmeessä hoidon laatu, hoitojen aikainen koulunkäynti, eri terapiat ja pitkäaikaisseuranta hoidetaan hajautetusti ja ennenkaikkea nykyisin resurssein? Ja kenelle siirtyy tutkimus- ja kehitystyö?

Toivon sydämestäni, että jollain sosiaali- ja terveysministeriössä vielä silmät aukeavat ja toinen ratkaisu löytyy. Huonolta vaan kuulostaa, että osa lääkäreistä on jo irtisanoutunut ja hoitajia on hakeutunut muuntokoulutukseen. Pahalta myös tuntuu se, että Heinolan varassa olleiden perheiden tuskasta ei pari viikon lehtikirjoittelua enempää kiinnostuttu. Kansanedustaja Merja Kuusisto asiasta tiedotteen laittoi pari päivää sitten, mutta juuri muuta ei minun silmiini osunut. Ilmeisesti Heinola on juuri riittävän kaukana Helsingistä.

23.3.10

Linkkejä

En viitsi kopiooida tekstiä suoraan sivulta toiselle, vaan laitan linkit eilisiin tuotantoihini. Ettei synny kuvaa, että näppäimistö on hiljentynyt - ei vaan pysty kirjoittamaan viiteen paikkaan yhtä aikaa.

Asiaa suomalaisen ruoan kilpailukykytekijöistä pamilaisesta näkökulmasta:
Aulailija

Asiaa lasten ja nuorten kasvun tukemisesta:
Vantaan Demarit

17.3.10

Vapaksen uudistuminen

Tämä viikko on ollut työntäyteinen lautakunnan asioiden osalta. Järjestötapaamisia, nuorisovaltuustolaisten kanssa sähköposteilua/tapaamisen sopimista ja toki kokous. Maanantain kokouksen aluksi kuulimme Jyväskyläläisen konsultin esittelyn hahmotelmasta vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan organisaatiouudistukseksi. Valmistelun aikataulu on päätä huimaava. Koko hommasta ei ollut vielä syksyn talousarvioneuvotteluidenkaan yhteydessä mitään puhetta, sitten alkoi tapahtua ja nyt uuden organisaation pitäisi aloittaa 1.6. Sinällään on ihan oikein, ettei kaikkea haudota vuositolkulla ja tässä tapauksessa organisaation mataluus mahdollistaa nopeat ja notkeat liikkeet, mutta jossain kohtaa pitäisi porukan tietää mistä päätetään ja saada osallistua aidosti valmisteluun.

Kaiken taustalla on Vantaa-sopimuksessa sovitun uuden tapahtuma- ja kaupunkikulttuuriyksikön perustaminen. Se on hyvä asia. Vantaalla on merkittävästi kehitysnäkymiä suurten ja pienempien tapahtumien edistämisessä ja kaupunkikuvan kirkastamisessa nimenomaan omaleimaista kaupunkikulttuuria vahvistamalla. Toinen kokonaisuudistusta puoltanut seikka on työllisyysasioiden kasvaminen toimialallamme sille kuuluvaan arvoon. Nykyisin toimialalla on neljä tulosaluetta: nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja asukaspalvelut. Uudessa mallissa tulosalueita olisi viisi. Asukaspalveluiden tulosalue jakaantuisi kahtia, eli työllisyyspalvelut muodostaisivat oman kokonaisuutensa ja nykyisen asukaspalvelujohtajan virka muuttuisi työllisyysjohtajaksi. Tämäkin on erittäin hyvä linjaus. Iso kysymys sitten onkin, miten edetään kaiken lopun kanssa? Konsultin ja virkamiesten tie olisi nyt se, että viides tulosalue olisi alue- ja tapahtumapalvelut. Meidän toimialamme vastaa siis myös asukas- ja lähidemokratiasta, meillä on 7 aluetoimikuntaa (ja niillä aluekoordinaattorit), Svenska Kommitté, monikulttuurisuusasiat, yhteispalvelupisteitä 3-4 kpl ja erilaisia yhteisöllisyyden ja lukuisia osallisuuden kasvattamiseen panostavia hankkeita.

On valtava näkökulmaero, haluammeko vahvistaa aluetoimintaa lisäämällä tapahtumatarjontaa ja olemassa olevien yhdistysten yhteistoimintaa vai haluammeko hakea uusia uria osallisuuden ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisen suuntaan. Uusi tulosalue voisi mielestäni mieluummin pyrkiä vahvistamaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä ja pilotoida erilaisia malleja, joilla suuressa kaupungissa kuultaisiin myös kylien asukkaita. Erilaisten vapaa-ajan tapahtumien lisääminen ja verkostoituminen on joka tapauksessa mahdollista toteuttaa yksikön, ei tulosalueen toimesta. Itse asiassa uskon, että toimialatasoisena yksikkönä kaupunkikulttuurin edistäminen on jopa vaikuttavampaa. Kaupunkikulttuuri muodostuu kuitenkin osaltaan arkkitehtuurista, elinkeinopolitiikasta, kaavoituksesta, viheralueiden ja koko infran suunnittelusta/kunnosta, asuinalueiden historiasta ja sitten tietenkin alueella asuvien ihmisten tavoista ja tarpeista. Yli toimialarajojen toimiva yhteistyö on siis erittäin olennaista, ei ainoastaan Vapaksen sisällä verkostoituminen.

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimiala on Vantaan pienin ja toteuttaa hyvin paljon ei-lakisääteistä toimintaa, mutta palvelut koskettavat kaikkia kuntalaisia ja näkyvät jokaisen arjessa hyvin selkeästi. Mielenkiintoa siis löytyy käyttäjiltä, mutta ei niinkään päättäjiltä, koska liikuteltavat rahat ovat ihan "peanuts". Ja toisaalta johtava puolueemme Kokoomus ei ole koskaan liiemmin kiinnostunut aluedemokratian toteutumisesta. Vantaalla asiaan on kuitenkin satsattu ja olisi todella lyhytnäköistä lopettaa kehitystyö nyt kesken. Poliittista keskustelua ei siis juurikaan ole käyty, vaikka organisaatiouudistus tulee päätökseen jo huhtikuussa.

Hieman siis huolestuttaa, että teemmekö jälleen päätöksiä silmät kiinni, täysin yhden valmistellun mallin pohjalta. Voi hyvin olla, että vaihtoehtojen kartoittamisen jälkeen paras ratkaisu olisi silti ensimmäiseksi valmisteltu, mutta siinä tapauksessa päätös perustuisi kuitenkin johonkin vertailuun ja keskusteluun. Oman "laatikkoleikkini" olen esitellyt meidän valtuustoryhmälle, lautakuntaryhmälle, lautakuntamme muille jäsenille ja jopa kahden sos.dem. osaston aktiiveille, joten omaa korttani olen yrittänyt kekoon kantaa. Vaan ei yksi muurahainen kesää tee ja muita kuluneita sanontoja.

9.3.10

"Jos haluat tehdä hälytyksen, paina 1"

On vaikea ymmärtää miten sisäministeri Holmlundin ajatus kulkee. Hätäkeskusten radikaali vähentäminen ja alueiden laajentaminen ei voi mitenkään parantaa palvelun laatua tai luotettavuutta. Erityisen tärkeää on kansalaisten turvallisuudesta puhuttaessa taata nimenomaan luotettavuus. Vaikka se olisi osittain imagoakin, niin se on kerrankin mittaamattoman arvokasta imagoa. Jo poliisin näkyminen katukuvassa vähentää onnettomuuksia, samaten takaraivossa välkkyvä tieto, että yhdestä numerosta saa aina nopeasti ja takuuvarmasti apua luo perusturvallisuuden tunnetta. Jos kansalaisten luottamus mahdollisen avun saantiin yhteiskunnan turvaamana, usein elämän suurimman hädän keskellä, horjuu, ollaan hyvin heikoilla vesillä.

Ja kuulostaa kieltämättä pahalta, että Keravalta hoidetaan 1,5 miljoonan ihmisen puhelut. Oulu hoitaa kaiken Utsjoelta Kalajoelle. On meinaan pirun pätevää porukkaa noissa hälytyskeskuksissa töissä. Jokainen inhimillinenkin erehdys on liikaa ja virhearvioiden määrä auttamatta kasvaa, jos paikallistuntemus heikkenee ja pitkällinen työkokemus jää vanhalle paikkakunnalle etsimään muita hommia. En oikein jaksa uskoa, että ministeriön hurskas toive toteutuu, että koulutetut ja kokeneet häke:n työnteijät siirtyisivät sankoin joukoin työnsä perässä. Vaihtuvuus on ollut jo kuluineina vuosina niin suurta, että se on herättänyt keskustelua avun tarpeen arvioinnin tasosta ja nyt tilanteen pikku hiljaa korjaantuessa tulee tällainen pommi. Ei hyvä.

Pelastusalan ihmisiltä yritin valmisteluvaiheessa kysellä mielipidettä, mutta ajatuksia pidettiin niin pöyristyttävinä, ettei tuhahduksia ja epätoivoisia naurahduksia yksilöidympää vastauksia oikein saanut. Viranomaisverkon ja nykyisen hälytyskeskustoiminnan kanssa on ollut vielä kehitystyö kesken. Maallikolle kummallisen kuuloisia asioita on ollut hoitamatta, kuten se, että raitiovaunuille ei saada omaa hälytyskoodia. Mutta kun koodistoa miettii Kuopiosta käsin, niin kai se on ihan ymmärrettävää, ettei ratikkaonnettomuuksien todennäköisyys tule ensimmäisenä mieleen.

Arvo nyt sitten tässä kumpi on pahempaa, Kokoomuksen keskittäminen vai Keskustan hajasijoittaminen. Kummallakaan ei tunnu olevan kokonaistuottavuuden kasvattamisen kanssa mitään tekoa.

7.3.10

Yukigassen

Yukigassen, maallikoille lumipallosota rantautui viikonloppuna Helsinkiin. Käytiin tänään Auroran kentällä katsomassa välieriä ja mitalipelejä. Japanissa (yllätys) kehitetty lumipeli rantautui Kemijärvelle, jossa sijaitsee Euroopan liiton toimisto ja pelataan Euroopan mestaruuksista. Norja on saanu kunnian järjestää Pohjoismaiden mestaruudet ja MM-kisat ovat luonnollisesti aina Japanissa. Tavoitteena on, ainakin puolitosissaan, tehdä lajista olympiakelpoinen. Siihen taitaa vielä olla matkaa.

Tänään siis kisattiin aika amatööritasolla, sillä suurin osa pelaajista oli helsinkiläisiä ja tutustuneet lajiin eilen. Hauskalta tuo näytti. Ideana on siis joko eliminoida kaikki toisen joukkueen pelaajat tai saada vastustajan lippu ryöstetyksi. Kenttä on noin lentopallokentän kokoinen ja raja kulkee keskellä. Kentälle on rakenettu kuvan mukaisia palteita kymmenkunta ja sieltä voi sitten vaania hyvää hyökkäyspaikkaa. Pallot ovat kovia, mutta tämänpäiväiset kisaajat olivat herrasmiesmäisiä, eikä kunnon tykkitulta nähty. Juontajana toimi Taivaan tulien myötä Kemijärven uudelleen löytänyt Kari Väänänen ja hänen mukaansa pelistä puuttui myös pohjoisen kisoille ominainen huuto. Kemijärveläisille Yukigassen onkin ilmiö. Iso markkinatapahtuma ja siitähän nytkin oli kyse. Kentän laidalla pyöri Kemijärven kaupunginjohtajasta alkaen pr-porukkaa. Eikä markkinoitavassa tuotteessa vikaa olekaan. Vielä hullumpaa on juosta eukko selässä ja uida jäisessä avannossa kilpaa. Auringon jo lämmittäessä oli oikein viihdyttävää katsella hyväntuulista kisaa ja nautiskella pullakahveista.

Loistava päätös urheilun seuraamis viikonlopullemme. Eilen nimittäin huitastiin ex-tempore Salpparin isoihin katsomaan joukkuemäkeä ja tietenkin tuuli sotki illan. Toinen kierros peruttiin, mutta tulipahan nautittua eväät kirpeässä tuulessa hangessa istuen ja nähtiin ilotulitus. Tuuliverkon rakentamista ehdin pohtia useaan kertaan, kun poikia vedettiin puomilla edestakaisin. Sinällää tuntuisi aina hullulta laittaa satoja tuhansia euroja luonnon hallitsemiseen, mutta kyllä urheilukansaa syö, kun tähdet eivät pärjää. Ei Janne Ahosen alle satametrinen tunnelmaa nostanut. Urheilukansa haluaa tukea suosikkejaan, haluaa nähdä onnistumisia ja haluaa lisäksi kokea suurtapahtumia Suomessa. Nykyisillä kisakriteereillä emme pärjää kovin kauan kattamattomalla stadionilla Helsingissä tai tuuliverkottomalla Lahden kisamontulla. Suurtähdet eivät halua matkustaa turhaan, eivätkä sponsorit maksaa peruuntuneista kierroksista. Lahti on toki yksi perinteikkäimmistä talvikisapaikoista ja osa viehätystä perustuu juurikin luomuun, mutta riittääkö se tulevaisuudessakin? Toivottavasti. Ensimmäiset Lahden kisat, jotka muistan, ovat 1989 hiihdon MM-karkelot ja sen jälkeen olen säännöllisesti paikan päälle lähtenyt. Ei ne tulokset, vaan se makkara, letut ja lämmin kaakao.