Väylähankkeet

Olen nyt ihan ymmälläni ja pihalla. Katsoin kympin uutisia - Eevin nukkuessa - lähes äänettömällä. Katainen oli todellakin pelkkä pää, jonka huulet heiluivat tuulessa. En siis saanut mitään tolkkua, miksi hyväksytyissä väylähankkeissa on Savonlinna-Huutokoski rataosuus?! Siis mikä osuus? En ole koskaan kuullutkaan, vaikkakin sen täytyy olla erittäin liikennöity ja kokonaishyvinvoinnin kannalta merkittävä radan pätkä.

Ja keskustelua piti kaikkien ennakointien mukaan syntyä juuri tie- ja ratahankkeista. Lykättyjen listalla oli Savonlinnan keskusta...Senkin olin täysin ohittanut, en edes tiennyt, että se oli listan kärjessä. Onko joku käynyt viime aikoina Savonlinnassa ja voisi kertoa, onko kaupunki ja sen sisääntuloväylät päässeet rappeutumaan salaa?

Marjaradasta tai ylipäätänsä pääkaupunkiseudun pääväylistä ei uutisissa tekstinä ollut mitään. Toivottavasti joku toimittajista jotain sanoi niistäkin, en tosiaan kuullut mitään. Kaikki Suomen kuurot ovat varmaan yhtä pihalla kuin minäkin.

Sen kuitenkin luin, että valtion velkaa lyhennetään 2 mrd. eurolla ja kokonaisverorasitus nousee. Ei oo helppoo olla velallinen, ku ei verottomia perintöjäkään oo näköpiirissä.

Miten olisi toiminta?

En ole suoraan sanottuna jaksanut kovin paljon innostua jo yli puoli vuotta kestäneestä pohdiskelusta mikä meni pieleen ja miten SDP nousee. Olen aina ollut ehkä turhankin pragmaattinen puoluetoiminnan suhteen, jos on mielekästä ja näkyvää toimintaa ja ulkoinen sekä sisäinen tiedotus toimii, niin hommat sujuu. No ei ole sujuneet, se on jo todettu ja syitä haettu. Keskustelu on ollut mielenkiintoista ja polveilevaa, mutta nyt alkaa pieni puolueosaston aktiivi hermostua, kun ei edelleenkään nuorempien puheenvuoroissa nouse esiin konkreettinen toiminta. Tämän päivän Demarissa Heta Välimäki kirjoitti jälleen nuorten esiin nostamisesta ja ajatusten vastaanottamisesta. Mutta missä ihmeessä niitä ajatuksia ja uusia avauksia vastaanotetaan? Puolueen toiminta ei varmuudella uudistu julkilausumien kautta. Tai viitauksilla työryhmäesityksiin, joita ei edes suurimman piirijärjestön hallinnossa ole näkynyt. Vanhoja rakenteita ja päätöksentekojärjestelmää on syytä muuttaa moneltakin osin, mutta se ei ole vielä muuttunut, vielä pitää osallistua ja lobata paikallistason toiminnassa - tai edes piiritason.

Kirjoituksessaan Heta vaati uusia foorumeita ja keskustelun paikkoja. Kun seuraan omaa sähköpostiani, niin lähes joka illan voisi täyttää erilaisilla yleisötilaisuuksilla, sisäisillä pohdintailloilla ja vapaamuotoisemmilla istujaisilla. En ymmärrä. Kuinka paljon pitää olla tilaisuuksia, jotka eivät rehellisesti sanottuna johda mihinkään? Lähes kaikki ovat liittyneet liikkeeseen arvomaailman ja vaikuttamisen halun takia. Ja sitten nuoret istuvat vuositolkulla keskenään keskustelemassa. Vaikuttamisen paikoille pääseminen kuitenkin edellyttää sitä tylsää toimintaa, konkreettisia tekoja, asioihin kunnolla perehtymistä. En väitä lainkaan, etteikö aattellista keskustelua tarvita, se antaa aina voimaa käytännön työhön, mutta on tekopyhää vaatia Demarinuorten puheenjohtajana muita järjestämään uudenlaista toimintaa. Uudet toimintatavat leviävät ja valtaavat liikkeen muuttuen vakiintuneiksi käytännöiksi ja moottorina voisi olla vaikkapa Demarinuoret. SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen kiteytti asian eräässä seminaarissa hyvin: "Nuorille on varmasti tilaa ja tarvetta, mutta sitten pitää tehdä jotain ihan itte."

Ihmettelen suuresti ristiriitaista yhtälöä, josta Hetakin kirjoittaa. Nuoria on niin paljon, että liike uusiutuisi, jos vain heitä kuultaisiin, mutta puolueosastoissa tai muussa liikettä lähellä olevassa toiminnassa nuoret ovat ainoita ikäluokkansa edustajia. Eikä toiminta tietenkään houkuta, jos yksin pitää olla. Asuvatko kaikki nuoret demarit siis niin hajallaan, ettei paikallista toimintaa voi millään pyörittää vai olisiko niin, ettei todellisuudessa paukkuja ja halua oikein riitä? Kaikkien ei tietenkään tarvitsekaan toimia kansalaisjärjestöissä, kunnallispolitiikassa, ammattiosastossa tai urheiluseuroissa, mutta sitten on hyväksyttävä oma roolinsa yleiskeskustelijana eikä keskeisenä vaikuttajana. Päätöksiä ei todennäköisesti pitkään pitkään aikaan tulla tekemään netissä, vaikka ne keskustelukanavina ovatkin erinomaisia.

Puolueen työryhmätyöskentelyyn viittaminen on ihan paikallaan. Tiedän, että työryhmät tekevät hyvää työtä monelta osin ja asiantuntemusta löytyy, mutta mihin kaikki tuotokset hautautuvat? Työryhmien näkymättömyys ei minusta niinkään johdu valintamenettelyistä vaan kyvyttömyydestä hyödyntää valtavaa osaamista, mitä eri alojen ammattilaiset ja pitkän linjan harrastajat työryhmissä edustavat. Puoluetoimiston täytyy olla täynnä asiakirjoja, julkilausumia ja toimenpide-ehdotuksia tämänkin kauden työryhmiltä. Ongelma ehkä onkin, että politiikaltamme puuttuvat selkeät painopisteet, mitkä ovat ne asiat joiden haluamme toteutuvan pitkällä tähtäimellä, mistä asioista jaksamme rummuttaa vuosi toisensa jälkeen? Samahan koskee Demarinuoria. Mitä on tapahtunut kaikille edellisen liittokokouksen hyväksytyille asiakirjoille, miten asioita on ajettu eteenpäin? Miten on aatteeseen ja aatteelliseen keskusteluun nojaavalla politiikallamme pyritty parantamaan nuorten elinoloja?

Pitäis ihan itte ottaa ja tehdä.

Puutarhapainajaisia

Lähdetään ensin siitä, että oma piha on ihana. Erityisen ihanaa oli haaveilla omasta pihasta ja sen laittamisesta, ennenkuin oli omaa pihaa. No nyt on.

Tonttimme rajoittuu tiehen, tai oikeammin kävelytiehen, mutta näkyvyys pihaan on siis kohtuullisen hyvä, jollei välissä ole mitään näköesteitä. Aita on, ja siinä kiermurtelevia köynnöksiä. Tai siis niiden pitäisi kiemurrella aidassa. Kaavan mukaisesti pihallamme kasvaa kolme pallopajua, ihan sympaattisia reheviä pallomaisia puita, nimensä mukaisia. Ja sitten on nämä edellisten asukkaiden perinnöt, joista olen tunnistanut vain villiviinin. Mikä aiheuttaa sen, että aina katsellessani aitaa, alkaa päässäni soimaan Ultra Bran (rauha sieluillensa) "villiviini seinässä on metrin korkeampi...".

Olisikin metrin korkeampi, vaan ei. Vieressä oleva, ties mikä, kasvaa täysin holtittomasti mihin sattuu. Tovi sitten ihmettelin, miksi naapureiden vastaava - murattityyppinenratkaisu - peittää kaiken näkyvyyden tielle ja kasvaa kauniina mattona aitaa pitkin. Astuin lähemmäs omaamme ja shokki. Niljake on kasvanut ensin rullalle aidan päälle ja sitten lähtenyt kiipeämään pitkin pallopajujamme. Mutkalle kiertynyt varsi on kuristajakäärmeen tavoin rullautunut toisen pajun latvaan asti ja toisella puolen työntynyt kahdelta laidalta puuraukan kiusaksi. Jo pelkkä ajatus röyhkestä tilanvaltaajasta on inhottava, näky tuo mieleen jonkin loiseläimen. Vatsan muljahteluista viis, puut on pelastettava. Päätin siis ryhtyä taistoon kaikkien pallopajujen puolesta.

Vaan ei työhanskoja mailla eikä halmeilla. Tahmean karvaiseen, takertuvaan varteen en paljain sormin koske. Projekti siis siirtyy jälleen päivällä jos toisellakin. Voimia urheat pajuset, viimeistään oksasakset vapauttavat teidät kurjuudestanne!

Palvelualojen palkat

JHL ja kumppanit julkistivat tänään odotetusti n. 9% korotusvaateet kahden ja puolen vuoden sopimuskaudelle. Lisänä oli pidemman aikavälin palkkojen jälkeenjääneisyyttä korjaava ohjelma. Kustannusvaikutus euroina olisi kuulemma 3,5 miljardia ja se on toki kuntatyönantajien mukaan täysin absurdia. Edellyttää kuulemma rajuja veronkorotuksia ja palveluiden leikkaamisia. Vuositasolla puhutaan n.1,4 miljardista. Kyseessä on tietysti huima summa, mutta jos kansalaisilta kysytään ja tämän hetkistä tahtotilaa tulkitaan, niin moni varmasti luopuisi nyt kaavailluista veronkevennyksistä tai jopa hyväksyisi veronkorotukset, jos pystytään osoittamaan, että rahat todella kohdentuvat kuntatyöntekijöille.

Minulla ei tietenkään ole nyt käytettävissäni mitään statistiikkaa, mistä voisin tutkailla mahdollisia vaikutuksia, mutta toivon todella, että julkisten palveluiden palkkoja saadaan hilattua ylöspäin niin paljon kuin mahdollista. Jos maan hallitus haluaa todella auttaa, niin kannattaisi äkkiä laskea tarkkaan, kuinka paljon on varaa vielä laskea ylimpiin tuloluokkiin kohdentuvia veroja.

Kunnon korotuksia odotan tietysti yksityisillekin palvelualoille, missä erityisesti kiinteistö- ja siivouspuolen palkoilla alkaa olla mahdotonta elää pääkaupunkiseudulla ja työntekijöitä on hankala löytää. Melkein palkkoja korkeammalle rankkaisin kuitenkin vaatimukset palkallisesta äitiys- ja isyysvapaasta sekä lukuiset pätkätyöläisiä koskevat parannukset. Työpaikoilla väki jakaantuu koko ajan pahemmin sen mukaan, minkälaisessa työsuhteessa töitä tehdään. Tositarinoita kuunnellessa tuntuu välillä, että paikka paikoin on siirrytty villiin länteen. Aina löytyy keinoja kiertää lakia tai työehtosopimuksia, kiristetään työntekijöitä luopumaan oikeuksistaan, pallotellaan nuoria ihmisiä todella lyhytnäköisesti. Ei auta kuin taistella - ja neuvotella.

Tosi vakava gallup

Intouduin leikkimään uudella blogilla ja tännehän voi nykyisin lykkäillä kyselyitä! Koska demokratia on tärkeää ja kannatettavaa, niin olen päättänyt kysellä kaikenlaisia asioita kävijöiltä. Kunniakkaan aloittajanpaikan saa oikeudenkäynti, josta varmasti tulee yksi seuratuimmista. Ei tarvitse kovin otsarypyssä näihin "gallupeihin" jatkossakaan suhtautua, voi olla, etten valmistele seuraavia vaaliteemojani saatujen tulosten pohjalta...Mutta onhan se hauskaa, jos tosi moni vastaa, katsella minkälaisia käppyröitä tulee. Ja saatan joskus keksiä ihan hyvänkin aiheen.

On varmasti oikea aika mennä nukkumaan.

Eevi kävelee!

Eilen kauan odotettu läpimurto tapahtui. Eevi ei tietenkään kunnioittanut mitään yhdessä sovittuja sääntöjä, vaan käveli itsekseen ensimmäistä kertaa päiväkodissa. Väläytti onneksi taitojaan myös kylvyn jälkeen illalla kotosalla noin viiden askeleen verran. Monet lapsethan pitävät käsiään sivuilla tai ylhäällä ilmassa helpottaakseen tasapainoilua, mutta Eevi on päättänyt kävellä kädet suorana saumassa. Näyttää todella hupaisalta. Kohta ei pitele mikään.

Kesämuistoja

Alkukesältä, tarkemmin 9.6. Lahdesta, SAK:n huippumenestyksekkäästä Arvorokista, pari otosta. Vasemmalla kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota kesäkassin monikäyttöisyyteen, esim. päähineenä. Aslakilla Unikkoa keskisuomalaisittain, ei kovin pieni...

Oikealla vietetään juhannusta uuden kodin pihalla. Järjestimme eihuonekaluja-bileet, tosin jouduimme hieman joustamaan ja haalimme terassikalusteita. Pohjantähti-leirillä heinäkuun ekalla viikolla Eevi oppi seisomaan ilman tukea - ja taputtamaan itselleen samanaikaisesti.

Valkeakosken musajuhlilla pikku lavan backstagella Kaisa, Sanni ja Viivi. Ennen keikkaa ei turhia hymyillä.

Junamatkustaminen on niiiin hauskaa. Ollaan tulossa Rovaniemeltä Helsinkiin reilun viikko sitten.

Asuminen tarkastelun pohjaksi

Torstaina sain kunnian kuunnella kahteenkin otteeseen YM:ön virkamiestä Peter Fredrikssonia asuntopolitiikan näkymistä. Erityisen mielenkiintoinen oli alustus asumisen innovaatioista. Tai toki pohjalla oli ylipäätänsä suomalaisten ja osittain ulkomaistenkin innovaatioiden tarkastelu, mikä esimerkiksi edes lasketaan innovaatioksi, vaikka sanaa onkin niin muodikas käyttää milloin missäkin yhteydessä. Asumisen osalta aikansa inovaatioita ovat tietenkin olleet mm. rintamamiestalot ja 70-80- luvuilla elementtitalot. Mikä on onnistunutta ja mikä ei, ei ole relevanttia, vaan ainoastaan se, että on lähdetty selkeästi hakemaan uutta ja lyöty ajatus laajalti läpi. Suuri kysymys tietenkin kuuluu, mitkä olisivat tämän ajan innovaatiot, jotka mullistaisivat suomalaisen asuntorakentamisen ja asumisen? Matala ja tiivis on tuloillaan, vielä ei voida sanoa, saavuttaako idea laajan ja kestävän suosion, kuten vaikkapa rintamamiestalot, jotka ovat edelleen haluttu asumismuoto. Mutta mitä muuta...Neljän viisaan ryhmä on pohtimassa asuntopolitiikan tulevaisuutta, mutta aavistus on, että ainoa uusi avaus tulee olemaan asunnottomille tarkoitettujen asuntoloiden lakkauttaminen.

Tarvittaisiin laajaa ja ennakkoluuloista "brain stormia", jotta hullultakin kuulostavia kokeiluja saataisiin esiin. Asunnottomuuden vähentäminen vaatii uusia keinoja ja vähintäänkin rahaa. Tiedossa on koko ajan, ettei vaikeimmin asutettavien (kamala termi) tilannetta auteta kuin tuetulla asumiselle. Seinien rakentaminen ei riitä, vaan muita käyttökuluja on saatava katettuja joko suoraan kuntien varoilla tai sitten kasvattamalla järjestöjen avustuksia. Rahan lisääminen ei kuitenkaan ole uusi asia, tuli vaan tässä yhteydessä mieleen. Tavallinenkin asuminen kaipaa uutta. Alueellamme metropoliajattelu ei tuota tulosta, jollei konkreettisia ideoita tule rakentamisenkin puolelle. Viime aikojen kaikki asumisen innovaatiot ovat tulleet teknologian puolelta, esimerkiksi älykodit, jotka helpottavat ikääntyneiden ja vajaakuntoisten asumista.

Innovaatioiden pohtiminen on erityisen tärkeää juuri työväenliikkeen kannalta. Esimerkkeinä käytetyt aiemmat talotyypit ovat nimenomaan olleet suuren massan, työssäkäyvien, "tavallisten ihmisten" koteja. Hyvin toimeentulevat löytävät aina paikkansa, johon rakentaa tai sijoittaa. Pienemmällä rahalla arkensa hoitavat ihmiset kaipaavat meiltä avauksia julkisen liikenteen, elinkeinoelämän ja viihtyisän sekä laadukkaan, mutta kohtuuhintaisen asumisen yhdistämisen puolesta. Löytyisikö maanhinnan noustessa ratkaisu jostain uuden tekniikan lohko-/elementtirakentamisen suunnasta? Tai voisiko reuna-alueiden vuokra-asuntorakenteminen olla enemmän yhteisöllisten pihapiirien luomista kuin tehoneliöitä?

Olisi mukava saada säännöllisesti koolle porukkaa - tai päästä edes kuuntelemaan - ja vapaasti antaa ideoiden laukata. Useimmilla on kuitenkin kokemusta ja toiveita hyvästä asumisesta. Perjantaina puhuttiinkin hyvästä asumisesta, kodin kokemisesta, joka korreloi vahvasti kokemukseen elämän laadusta. Tutkimus sinällään ei antanut kovin valaisevaa tietoa, mutta herätti jatkoajatuksia. Kodin syntymiseen vaikuttavat tietysti monet itsestäänselvät tekijät (sijainti, ystävät, perhe, palvelut, tutut esineet, oma/paikkakunnan historia jne.), mutta miten kodin kokemukset vaikuttavat muuhun elämänhallintaan. Esimerkiksi laitosasumisesta omaan asuntoon muuttava nuori - onko mahdollisesti puuttuva kodin kokemus yksi tekijä siihen, ettei itsenäistyminen välttämättä onnistu tuesta huolimatta. Jos työssä tai opiskelussa tukemisen sijasta ensin tuettaisiin asumisessa? Varmistettaisiin, että asunto tuntuu kodilta kaikkine tekijöineen. Kokemus omasta onnistumisesta, juurtumisesta ja turvallisesta paikasta saattaa joissain tapauksissa olla ratkaiseva itsetunnon ja vastuunottamisen kannalta, ja siitä on sitten helpompi ponnistaa uusiin haasteisiin.

Mielenkiintoista on myös johdatella pidemmälle ajatusta sosio-ekonomisten tekijöiden vaikutuksista asumiskokemusten periytyvyyteen. On jo todettu koulutuksen periytyvän, mutta periytyisikö myös kodin kokeminen ja sitä kautta tapa elää ja hoitaa omaan ympäristöön vaikuttavia tekijöitä? Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen ja lapsuudenkodin tavat tarttuvat, on kyse sitten torstain hernekeitosta tai äänestämisestä, mutta siis teoreettisen ajattelun pohjana. Uutena lähestymistapana voitaisiin miettiä, miten hyvä kodin kokemus vaikuttaa yksilön valintoihin. Perinteisesti vastuu on ajateltu vanhemmille, kasvatukselle ja rakkaudelle, mutta miten nämä tekijät muuttuvat asumisen muuttuessa? Voitaisiinko rakentamisella ja suunnittelulla vaikuttaa positiivisesti ja ohjata ihmisten kokemuksia nykyistä enemmän? On vaikea suoltaa ajatustani niin, että siitä joku tolkun ottaisi, mutta ehkä jollekin aukeaa...

Fredrikssonkin nosti esiin ajatuksen, jonka mukaan kaikkea politiikkaa tulisi tarkastella asuntopolitiikan pohjalta. Hyvän asumisen alustalta voi peilata lähes kaiken. Olen samaa mieltä.

Heip, täällä taas!

Hassua olla koneella ja kirjoitella, loma alkaa olla lopuillaan ja paluu sivistyksen pariin lähestyy. Huiman 8 viikon tauon jälkeen maanantaina odottava työpäivä lähes pelottaa. Onneksi oli pehmeä lasku, eli eilinen ja tämä aamu kului nuorisoasumisen seminaarissa Hämeenlinnassa. Läkähdyttävä paketti asiaa ilmastoimattomassa Wetterhoffin auditoriossa. Ympäristöministeriön virkamies Peter Fredriksson puhui täyttä asiaa asuntopolitiikan ja asumisen innovaatioista, pää jauhaa edelleen, joten en yritä selittää enempää. Mikäli ehdin, niin ensi viikolla kirjoitan aiheesta lisää. Toki käytiin tänään myös asuntomessuilla ja erityisesti ihasteltiin NAL:n kohdetta, jossa on näytillä yksi yksiö ja yksi kaksio. HAMKin opiskelijat ovat hoitaneet sisustuksen tosi makeasti, tekstiilit ovat itse valmistettuja tulevien asukkaiden kuvien ja piirustusten pohjilta ja muutoinkin kaikessa huokuu rohkeus ja persoonallisuus, mikä asuntomessukohteissa ei ole ihan itsestäänselvyys.

Eilen tuli myös tieto, että olen tullut valituksi jakotoimikuntaan (virallisesti arviointi- ja avustustoimikunta). Vähän pääsi yllättämään, ajattelin jotenkin olevani todella varanimenä esityksissä. Taitaa olla kovinta vääntöä vaativa luottamustoimi, jossa olen koskaan ollut. Onneksi on hetki vielä aikaa prepata ja valmistautua henkisesti.

Muut ovat jo tehneet hommia PAMissakin vauhdilla ja tänään hallitus päätti liiton sopimustavoitteet. Sivuilla voi lukaista.

Kesän kuulumisista pitää mainita sen verran, että heinäkuun lopulla Daamit esiintyivät Valkeakosken työväenmusiikkitapahtumassa. Jännitti ja hienoa oli. Kuvia ja pikku juttu juorukerhomme omassa blogissa. Ja toki olemme saaneet muutettua remontoituun kotiimme! Vielä on tavaroita hukassa, mutta kotoisalta tuntuu. Ainoastaan kodinhoitohuoneen kunnostuksen aikataulussa jouduimme tinkimään, jäi siis hamaan tulevaisuuteen. Tupareita vietetään syyskuun ekana viikonloppuna.

Kaikenlaisia sekavuuksia tällä kertaa, tästä taas lähtee. Tai parin päivän päästä, kunhan viimeiset hellepäivät ovat takana.