Vantaa jatkaa Vantaana

Helsingin ja Vantaan yhdistymiseen tähtäävä kuntajakolain mukainen yhdistymisselvitys päätettiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti jättää käynnistämättä luvuin 45 - 22. Valtuustomme keskusteli aiheesta vajaa 7 tuntia ja alusta asti oli nähtävissä, että tulos on selvä. Ainoastaan Kokoomus (miinus pari valtuutettua) ja osa Vihreiden ryhmästä olisi halunnut jatkaa yhdistymisen tiellä.

Nyt voisi toivoa, että valtuuston päätöstä kunnioitettaisiin ja matka jatkuisi vauhdilla kohti syvenevää seutuyhteistyötä. Alla vielä tänään pitämäni puheenvuoro.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Toki nyt keskustelemme kahden kaupungin kuntajakolain mukaisesta kuntaliitosselvityksestä, mutta koska nämä kaupungit sattumoisin toimivat osaltaan koko maan talouden moottorina, niin yhdistymisen etuja tai haittoja ei voi tarkastella vain kahden kaupungin tulevaisuuden näkökulmasta, vaan olennaista on nimenomaan, minkälaisia vaikutuksia nyt tehtävällä päätöksellä olisi koko metropolialueellemme.

Aika suurella yksimielisyydellä mikro-metropolialueeseemme lasketaan ns. 14 kunnan alue. Tarkastellaan aluekehitystä sitten kehien tai säteiden avulla, niin laajuus on taatusti enemmän kuin Hki-Vantaa. Aika lailla tasan vuosi sitten pk-seudun kehittämismahdollisuuksien selvitysmiehenäkin tunnettu Jussi-Pekka Alanen esitti näkemyksen, että pahimmat riskit olisivat Vantaan ja Helsingin yhdistämisellä. Suurkaupunki saattaisi tulpata koko alueen kehityksen. Yhtä lailla Alanen totesi vapaaehtoisuuden tien olevan ohi ja esitti omaa metropolivaltuustoa, joka voitaisiin valita suoralla vaalilla esimerkiksi kuntavaalien yhteydessä. Metropolihallinnolla pitäisi hänen mukaansa olla myös tehtävien toimeenpanon edellyttämä verotuspohja.

Itse pitäisin metropolitason toiminnoista ensisijaisena yhteistä maankäytön suunnittelua. Yhdyskuntasuunnittelu on näin laajalla alueella mahdollista vain yhteisen kaavoituksen avulla. Arvioiden mukaan alueellemme tulee muuttamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 150 000 ihmistä, sijoittuen pääasiassa kehyskuntiin ja tahti säilyy samana vielä toiset kymmenen vuotta. 70% tulijoista työllistyy yksityisille ja julkisille palvelualoille. Aloille, joilla palkkataso on keskimääräistä matalampi, työtä tehdään usein poikkeusaikoina ja tarve toimiville julkisille palveluille on suuri.

Yhteisellä kaavalla on katsottava suuret työpaikkakeskittymät, ihmisten ja tavaroiden kulkemisen päälinjat ja sosiaalinen asuntotuotanto. Kova raha löytää aina paikkansa, mutta tavalliselle duunarillekin on pystyttävä rakentamaan asuntoja ja paljon nykyistä tehokkaammin. Työpaikkojen ja asuntojen on sijaittava mahdollisimman luonnollisessa suhteessa toisiinsa ja koko metropolialueen tulevan rakentamisen pitää tukeutua raiteisiin. Poikittaisliikenne on saatava yhteisin ponnistuksin kuntoon.

Luettelemistani tavoitteista ei juuri kukaan ole eri mieltä julkisesti, mutta käsillä olevassa HeVa-loppuraportissakin todetaan että kahden kaupungin yhdistäminen saattaa lisätä eriarvoistumisen riskiä ja heikentää seutuyhteistyötä. Näin ollen on siis tulkittavissa, että puheista huolimatta on osalle porukasta tärkeämpää, miten kauppakamarin esittelemät tavoitteet palvelutuotannosta etenevät kuin se, miten asukkaat voivat ja maan hallituksen kärkitavoitteeksikin asetettu osaavan työvoiman saaminen metropolialueelle saavutetaan.

Sanon vielä kerran, että alueen asukasmäärä tulee kasvamaan parissakymmenessä vuodessa noin 300 000 ihmistä ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä ikäihmisiä. Toimenpiteet metropolialueella on linjattava ja käynnistettävä nyt, eikä torpattava kehitystä vuosikymmeniksi kahden kaupungin suurhankkeen takia.

Mikä puhuttelee?

Toissapäivänä uutiset olivat täynnä persujen gallup-ennätystä ja taas pohdittiin syitä monen toimittajan voimin. Mikä heidän sanomassaan (tai sanomattomuudessaan) puhuttelee? Mietin asiaa itsekin ja hieman yllättäen tänään vietin pari tuntia politiikan viestimistä pohtien professori Alf Rehnin ja Keskustan ehdokas Annika Saarikon kanssa. Aivan samojen kysymysten äärellä oltiin: Miksi suomalainen poliittinen retoriikka on niin tylsää, miksi vaikuttaa siltä, että kaikki ovat samaa mieltä? Ja riittääkö, että on jotain mieltä. Ollaanko tultu siihen pisteeseen, ettei ole väliä onko kuulija samoilla linjoilla puhujan kanssa, riittää, että puhe edes jotenkin koskettaa ja herättää jonkin ajatuksen tai tunteen?

Omaan poliittiseen viestimiseen sain muutamia hyviä vinkkejä ja vähintään paljon ajateltavaa Rehniltä. Eniten jäin pohtimaan tilannetta, jossa hän kysyi, mistä te suututte, mikä todella ärsyttää? Vastasin lähes automaattisesti, että suutun typerästä työttömien vastakkaiasettelusta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kyseenalaistamisesta. Ikäänkuin meillä olisi työttömiä, joilla menee liian hyvin ja vieläpä toisten työttömien kustannuksella. Rehn palasi "tarinaan" monta kertaa kehuen, että se oli aitoa puhetta ja imaisi heti mukaansa, koska mukana oli selkeästi välittämistä, kiihtymystä ja intoa puolustaa jotakin. Jäin sitten pohtimaan, että pitäisikö itse asiassa puhua vain niistä asioista, jotka todella saavat suuttumaan. Ja niistä, joista joku on selkeästi eri mieltä. Rehn painotti monta kertaa miettimään, ovatko puhumamme aiheet sellaisia, että joku on niistä eri mieltä. Kaikki puuroutuu, jos kukaan ei oikeasti ole eri mieltä. Vanhuksista on huolehdittava, luonto on tärkeä, palvelut on turvattava...Niinpä. Kun kukaan ei ole eri mieltä, ovat kaikki samaa mieltä ja kukaan ei erotu. Ongelma ei taida niinkään olla siinä, ettei puolueissa olisi oikeasti eroja, vaan siinä, että kaikki suuntaavat puheensa jollekin kasvottomalla massalle, jonka oletetaan haluavan kuulla vaaleista toiseen samat turvalliset lupaukset.

Se miten käytännössä sitten toimitaan, on eri juttu. Jos kaikki haluavat yksissä tuumin aloittaa kauden vaikkapa vanhustenpalvelulakia hiomalla, niin hyvä, mutta ennen vaaleja olisi uskallettava erottua. Joku voi loukkaantua, mutta faneista tulee entistä innokkaampia. Esimerkkeinä voi pohtia monia Soinin lausahduksia. Viestien tulvassa harva sisältö menee perille, mutta mielikuva mielipiteistä, näkemyksistä ja tahdosta jää elämään. En nyt kuitenkaan väitä, että persujen suosio perustuisi pelkkään onnistuneeseen kommunikaatioon, muttei se kauaksi heitä. Mitään poliittisia näyttöjähän heillä ei ole, ei valtakunnallisella tai kunnallisella tasolla ja monet ehdokkaiden väittämät ovat täysin perättömiä tai jopa valheellisia. Menestykseen kuitenkin riittää, että on tietty määrä ihmisiä, jotka inhoavat ja ihmisiä, jotka rakastavat.

Tuloerojen kasvulle stoppi

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos julkisti yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen ”Laman lapset” seurantatutkimuksensa tulokset. Raportti on surullista luettavaa. Seurannassa oli koko 1987 syntyneiden ikäluokka, eli 60 000 nuorta. Syvät jäljet palveluihimme ja sosiaaliturvaamme jättänyt 90-luvun lama on jättänyt vielä syvemmät jäljet lapsuuttaan talousongelmien keskellä eläneisiin nuoriin. Joka viidennes on saanut mielenterveysongelmiin hoitoa, neljänneksellä on rikosrekisterimerkintöjä, erilaiset terveysongelmat ja teiniraskaudet ovat yleisempiä ja 10 000 on ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Radiossa haastateltu, tällä hetkellä työtön, ”laman lapsi” kertoi osuvasti, kuinka omanarvontuntoa ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta laski perheen taloudellinen tilanne. Tiukalle joutuneista vanhemmista isä masentui, harrastuksiin ei ollut varaa ja vaatteita ei ostettu. Rahojen piti riittää luonnollisesti vain aivan välttämättömimpään.
Vanhempien huolet siirtyivät myös lasten kannettaviksi. Tutkimuksen valossa köyhyysrajan pinnassa eläminen vaikuttaa aikaisempia arvioita enemmän koko perheen terveyteen ja lapset perivät jopa pelättyä enemmän erilaisia ongelmia. Nyt olemme lähes verrannollisessa tilanteessa. Kolme vuotta sitten päälle iskeneen taloustaantuman seurauksena lähes 250 000 ihmistä on edelleen työttömänä. Varsinkin nuorisotyöttömyys korjaantuu hitaasti. Erityisenä painolastina on fakta, että perusturvamme on erittäin pahasti jälkeenjäänyttä. Toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Tuloerojen ja samaan aiheeseen linkittyvien terveyserojen kasvu on saatava taittumaan välittömästi tai kasvatamme jälleen uutta laman lasten sukupolvea. Esimerkiksi työttömyysturvan peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuussa kustantaisi valtiolle nettona 140 miljoonaa, eli ei paljon mitään verrattuna nykyisellä hallituskaudella tehtyihin veronalennuksiin, jotka ovat kohdentuneet paljon paremmin pärjääville.

Puhumattakaan tästä ensimmäisestä lamalasten sukupolvesta. He ovat nyt 24-vuotiaita. Hallitus päätti joulun alla leikata alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea. Jo toista kertaa heitä rangaistaan syntymisestä väärään aikaan. Inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti ajateltuna ainoa oikea teko on taata kunnissa nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen, perheiden tukipalveluiden riittävyys ja kohtuuhintainen asuminen. Jo alhaisesta syntymäpainosta alkanut syrjäytymisen kierre on karu, mutta katkaistavissa.

Lyödä saa, mutta faktoilla kiitos!

Uuden työn manifesti, Vanhuspoliittinen ohjelma, Tulevaisuusohjelma "Varjosta valoon – työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomi", SDP:n 2011 budjettilinjaukset, "Reilu ja hallittu maahanmuuttopolitiikka" SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti, "Sykkivä sydän – suomalainen metropoli" SDP:n metropolityöryhmän raportti, SDP:n globalisaatiolinjaus "Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon", SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen jaoston raportti "Yhteistyövarainen turvallisuus".

Ja siinä olikin vain paksut ohjelmat ja raportit, jotka on julkaistu 2010 maaliskuun jälkeen. Vielä olisi muutama sivu puoluekokouspäätöksiä, kannanottoja ja tiedotteita, blogeista puhumattakaan. Kaikki poimittavissa puolueen nettisivuilta, siis ihan kenen vaan poimittavissa. Osoite on http://www.sdp.fi/ ja sieltä sitten kohta politiikka. Että ei nyt ihan niin vaikeaa luulisi olevan löytää vaihtoehtoja hallituksen linjauksille.

Polkea ja lyödä saa, mutta faktoilla. Niin se on aina aiemmin mennyt. On älyllisesti epärehellistä ja köyhää väittää uutisesta toiseen, ettei SDP ole kyennyt tarjoamaan vaihtoehtoa. Varsinkin kun vasemmistopuolueet ovat tällä hetkellä ainoat puolueet, joilla selkeä linja on. Kysypä Keskustan metropoliohjelman perään? Tai Perussuomalaisten työvoimapoliittista ohjelmaa? Millaista vaihtoehtobudjettia Kokoomus tarjosi 2003-2007? Ai niin, ei sillä ole väliä, kun Urpilainen on aina väärinpäin.

Täysi tuki Jutalle ja kädet ristiin, että vielä ennen huhtikuuta joku tajuaa ihan julkisuudessakin peräänkuuluttaa myös muilta puoluejohtajilta vastuullisia linjauksia ja johdonmukaisia lausuntoja.