Raskas viikko

Onpahan ollut viikko. Kauhajoki nostaa paljon kysymyksiä ja ajatuksia pintaan. Osuvasti tälle viikolle mahtui vapaa-ajan lautakunnan kokous, jonka yhtenä aiheena oli alkavat lähiö-projektit, joilla yritetään luoda edellytyksiä rauhaiselle yhteiselolle, lisätä viihtyisyyttä ja vastuunakantoa naapureista. Erityisesti Korso-Koivukylä alue on noussut huonossa mielessä esiin. Osa nuorista puhuu itsekin asuvansa slummissa. Mitään kamalaa ei ole vielä tapahtunut, mutta nuorisotoimen johtajan sanoin: "Siellä on aivan liian vähän aikuisia." Tilanne on kriisiytymässä, nyt ovat viimeiset hetket toimia - oikeasti.

Seuraavana iltana, eli eilen olin kuuntelemassa Villa Pumpulin talonvaltaajia ja vallatun talon naapureita. Nuorisotoimi oli kutsunut pikähälytyksellä koolle epämuodollisen keskustelutilaisuuden. Kymmenkunta naapuria oli esittämässä kysymyksiä lähinnä virkamiehille. Toki valtaajatkin saivat esitellä suunniteltua toimintaansa, jonka yksi painavimmista linjauksista on, että toiminta on täysin päihteetöntä. Suunnitteilla on joogakerhoa, kasvisruokakurssia, pihakonsertteja lähinnä lapsille, kirpputoria, kellarissa bänditoimintaa jne. Siis nuorten, mutta aikuisten ihmisten kokoontumista vaihtoehtoiseksi koetun toiminnan äärellä. Tätähän joka paikassa peräänkuulutetaan? Järkevää, vastuullista toimintaa ilman päihteitä, nuorten itsensä toteuttamana. Ihan näin yksimielistä porukka ei kuitenkaan ollut toiminnan tukemisesta...Äänihaitat erityisesti epäilyttivät, samoin talon kunnostuksesta koituvat kulut.

Talo kieltämättä on ison korjauksen tarpeessa, mutta on selvää, että päättyi tämä valtaus miten tahansa, ei tilakeskuksella ole enää vaihtoehtona seisottaa Villa Pumpulia tyhjillään, kunnostamattomana. Jotain toimintaa tai käyttöä sille on osoitettava. Yksi iso kysymys oli myös, miten Vantaa suhtautuu laittomaan toimintaan. Kuunneltuani virkamiehiä ei minusta asiassa ole epäselvää. Neuvottelut valtaajien kanssa jatkuvat hyvässä hengessä kuten tähänkin asti, toivottavasti päätyen kunnostukseen heidän tarpeisiinsa. Mutta sillä välin, kun eri päätäntäelimissä asioita vasta käsitellään, eli rakennuslupaa, käyttötarkoituksen muutosta, taloutta ja töiden aloittamista, pitää talon olla tyhjä. Oleskelu on laitonta ja tilakeskuksen virkamiehet ovat virkavastuullisia, joten heillä ei ole mahdollisuutta sulkea silmiään tilanteelta. Vaikka olisi kiva sanoa, että olkaa vaan täällä sen aikaa, että työt alkavat, niin se ei vaan onnistu. Ja tämä ei minusta saa olla asia, joka kaataa hankkeen. Tosin valtaajat itse todistivat olevansa täysin pasifistisin mielin liikkeellä, he poistuvat mutisematta heti, jos/kun häätö tulee.

Tänään pääsinkin tutustumaan Eevin kanssa ensimmäistä kertaa Myyrmäen iltapäivystykseen. Viime yönä ei juurikaan nukuttu, kun neidin sormista ja varpaista kuoriutuu nahkat. Selitykseksi tuli kummallinen jälkireaktio viime viikoiseen enterorokkoon. Nyt laitellaan lääkerasvaa, ettei kutise tai tulehdu. Mutta asia oli, että kohuttu iltapäivystys toimi mainiosti. Kolme tuntia reissuun meni kaiken kaikkiaan (ajomatkat, käynti, apteekki), mutta niin menee joka paikassa. Muutama lehtiteline olisi kiva, joku lelunurkka (vaikka ne levittävätkin pöpöjä) ja kahviautomaatti, mutta muutoin ei valittamista. Tikkurilaan tai Hakunilaan pitäisi ehdottomasti saada Itä-Vantaata palveleva iltapäivystys!

Vaaliteemat lopulta!

Nonni, nyt on teemat paperilla. Aina vaan meinaa viime tippaan jäädä viimeinen hionta, "varastaminen" ja ylimääräisten sanojen ja rivien ruodinta. Nyt saa muut ruotia :)

Palkansaajien ansioista aivan liian suuri osa menee asumiseen. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat karanneet erityisesti palvelualojen työntekijöiden ulottuvilta. Tässä tilanteessa työvoiman liikkuvuutta on hankalaa lisätä, työ ei aina kohtaa tekijäänsä.

Vantaalla on varmistettava, että etenkin työuraansa aloittavat nuoret sekä lapsiperheet voivat löytää maksukyvylleen sopivia vuokra-asuntoja. Meidän on osoitettava edullisia tontteja kohtuuhintaiseen vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntotuotantoon.

Vanhojen asuinalueiden onnistuneella täydennysrakennus- ja peruskorjaus/kunnostussuunnittelulla on varmistettava yksityisten ja julkisten palveluiden hyvä tavoitettavuus, alueiden viihtyisyys ja eri ikäiset huomioivat harrastusmahdollisuudet.

Pieniin kannattaa panostaa. Neuvolatoiminnasta, päivähoidosta tai perusopetuksesta säästäminen kalahtaa omaan nilkkaan pitkällä tähtäimellä - aina. Erityisopetuksen voimavaroja on lisättävä; erityislasten, muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien tai muutoin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sivuuttaminen on välinpitämättömyyttä, johon meillä ei ole varaa.

Suomi siirtyy askel askeleelta kohti "aina auki" -yhteiskuntaa. Se merkitsee piteneviä aukioloaikoja ja pyhäpäivien muuttumista työpäiviksi. Muuttuvien työaikojen mukana myös muiden yhteiskunnan palveluiden (kuten päivähoito, julkinen liikenne, terveydenhoito) tulee venyä, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tasapainoiseen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja palvelujen ja etuuksien käyttöön.

Tasa-arvoisen ja viihtyisän Vantaan puolesta,
Hanna Kuntsi

Aikaista tukemista

Oltiin henkilöstöpäivillä eilisestä tähän iltapäivään. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kokoontuminen. Ehdoton asipuolen helmi oli tänään kuultu Patrik Degermanin luento tavoitteiden asettamisesta ja tiimityöstä. Tarina kiertyi hänen ja Veikka Gustavssonin kahden miehen retkikunnan matkan ympärille, miten he päätyivät etelänapamantereella vuorelle, jolla kukaan ei ollut aiemmin käynyt. Kuvat olivat huimia ja huippuesiintyjän tarinankuljetus niin mukaansatempaavaa, että valvottu yökin unohtui.

Päivämme avasi luonnollisesti Ann Selin, joka myös pohti ääneen mahdollista ehdokkuuttaan SAK:n tulevaksi puheenjohtajaksi. Marraskuun loppuun mennessä hän on luvannut päätöksensä kertoa, tai pikimitten, kun Ihalainen on virallisen ilmoituksen poisjäännistään antanut. Toki puheen jälkeen jäi päähän pyörimään, mitä oikeasti SAK:n tulevan pj:n tulisi edustaa ja hallita.

Uudet työpaikat syntyvät kohisten yksityiselle palvelusektorille. Työt jakautuvat uhkaavasti tekijöidensä taustan mukaan parempiin ja huonompiin töihin ja työsuhteiden silppuuntuminen on arkea. Ansiokehityksen pitää olla sidottu tuottavuuteen myös palvelualoilla, mittarit vaan pitää ensin yhdessä luoda. Näitä Selin on pyöritellyt jo kymmeniä vuosia. PAM osoitti menneellä sopimuskierroksella, että ymmärrämme alojemme ja yhteiskunnan muutokset ja osaamme olla niissä mukana. Yhdessä työnantajien kanssa on niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla joustettu, haettu uusia työaikaratkaisuja, haettu luovasti keinoja tulla toimeen myös epävarman työn kanssa. Degerman itse asiassa viittasi tänään hieman tähän teemaan: määränpään saavuttamiseksi on oltava niin joustava kuin mahdollista, jotta esteet voi kiertää/ylittää suunnan pysyessä kuitenkin samana. Minusta Anissa on juuri tätä piirrettä. Periksiantamattomasti mennään kohti maalia välittämättä vanhoista kaavoista, joiden mukaan joitain asioita ei vaan voi tehdä niin tai näin. On kuitenkin tehty ja saavutettu tulosta. Ratkaisumalli on rakennettu vaikka tyhjästä. PAMin imagosta on tullut seitsemässä vuodessa myös Anin imago - tai toisinpäin. Vahvan johtajan vahva persoona antaa ehkä enemmän leimaa taustajärjestölle kuin toisinpäin.

Minä haluan, että Ann tekee myönteisen päätöksen ehdolle lähtemisestä. Ymmärrän täysin kaikki kipuilut päätöksen kanssa, asia ei todellakaan ole vähäpätöinen. Mutta nyt olisi oikea hetki. Nyt on nostettava keskiöön tulevaisuus, sitä Ann Selin edustaa.

integroiva syrjäytymisenehkäisijä - siis tarha!

Lisäys 16.9. : kirjoituksen toisessa kappaleessa on todella suuri lukuvirhe, johon on kommenteissa lisätietoa. Pahoittelen typeryyttäni, mutta en deletoi tekstiä.

Viime viikolla kuuntelin hetken aikaa Vantaan päivähoidon johtaja Sole Askola-Vehviläistä päiväkotiasioista. Hän aloitti alustuksensa 1800-luvun lopulta valoittaen koko päivähoitojärjestelmämme perusperiaatteita ja varhaiskasvatuksen syvimpiä juuria. Itse asiassa meillä kasvatetaan lapsia hyvin samoista lähtökohdista kuin jo sata vuotta sitten. Asia mitä aiemmin en niin tietoisesti ollut miettinyt, on päiväkotien sosiaalistava ja eheyttävä merkitys, joka nostettiin ykkösprioriteetiksi kansalaissodan jälkeen. Itse asiassa nyt ollaan ajassa, jolloin taas olisi tärkeä ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen integroiva tehtävä. Vantaalla päivähoito palautettiin sivistystoimen alaisuuteen tovi sitten, jolloin koko "opintie" on yhdessä putkessa. Alunperinhän varhaiskasvatus oli kouluhallituksen hallinnoimaa ja vasta 40-luvulla se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vantaan mallissa varsinkin on hyvin perusteltua, että myös varhaiskasvatus, eli päivähoito olisi maksuton. Miksi putken alkupää on eriarvoisessa asemassa?

Huomioni kiinnittyi myös joihinkin lukuihin. Noin vuosi sitten meilläkin keskusteltiin railakkaasti siitä, saako lapsi olla kokopäivähoidossa tai hoidossa lainkaan, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona. Itse olen aina puolustanut lapsen subjektiivista oikeutta hyvään hoitoon. Mutta nyt kuulin aiheeseen liittyen faktojakin. Vantaalla on hoidossa 1300 lasta, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona. Käytämme laskennallisesti 58 euroa lasta kohden hoidon järjestämiseen. Summa ei tietenkään sisällä tilakuluja, jotka ovat tietysti olemassaan, vaikka lapsimäärä vaihtelisikin. Ja toisaalta kaupungin sisäiset vuokrat elävät hieman omaa elämäänsä ja vääristäisivät tilastot. Mutta takaisin aiheeseen...1300 lasta tekee siis vuositasolla 75 400 euroa. Mitä sillä rahalla tehtäisiin muutoin? Toki se on esimerkiksi 3-4 työntekijän palkka tai summa voisi olla vaikkapa materiaalihankinnoissa. Mutta jos vertailuksi otetaan laskelmat mitä yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle - miljoona euroa. Vain yksi nuori. Jos 1300 lapselta evättäisiin hoito-oikeus, säästettäisiin hyvin lyhytnäköisellä politiikalla 12 vuodessa se, mitä maksettaisiin myöhempinä vuosina, kun porukasta yksi putoaisi kelkasta. Mikään ei tietysti takaa, että päivähoito pelastaisi maailman, mutta paremman alun elämälleen lapsi varmasti saa, jos on päivittäin paikka, jossa voi turvallisesti leikkiä, oppia ja syödä. Ja samalla vakavuudella pitäisi turvata lasten ja nuorten oikeudet täysi-ikäisyyteen saakka. Sadan syrjäytyneen sijaan luku voisikin todella olla se yksi.

Summa summarum, minun puolestani Vantaalla voitaisiin haudata lopullisesti subjektiivisen päivähoidon rajaamiskeskustelu ja keskittyä etsimään tehokkuutta muista toiminnoista.

Olen 42,5 älytön

Teinpä hauskan älyttömyystestin. En ole ihan älytön, mutta selitys ei taida valitettavasti löytyä taitavasta ostamisesta, tehokkaasta kokkauksesta, jämien hyödyntämisestä jne., vaan siitä, että syömme aika vähän kotona. Tai Eevi tietysti syö päivittäin, mutta siitä ei paljon poisheitettävää jää. Meidän viikoittaisella hiilidioksidijäljellä ajelisi autolla 7,6 kilometriä. Ei kovin paljon. Se hujahtaa, kun kerran ajaa Vaaralan Mäkkiin ja takaisin ja uskoisinpa, että kaikkien käärepapereiden ja muovipurkkien jälkeen on jälkemme taas kasvanut älyttömiin.

Vantaan taloudesta

Hesarin kunnallisvaalien blogilistalla - jonne löysin Jaanan ansiosta - suorastaan haastettiin ottamaan kantaa Vantaan talouden parantamiseen. Kovin tarkkoja lukujahan minulla, kuten ei suurimmalla osalla muillakaan ehdokkailla, ole käytettävissä, mutta joitain huomioita voi silti tehdä. Ensiksi pitää toki todeta, että kaupungin talous ei ole lähelläkään sitä ahdinkoa, mistä lähdettiin edellisiin vaaleihin. Monet hankalat ja mieliä kuohuttaneet päätökset viime vuosina ovat luoneet mahdollisuuksia parantaa mm. koulujen toimintaa.

Isot liikenneinvestoinnit kuitenkin rasittavat lähivuosina. Eilen istuimme Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön edustajistossa hyväksymässä vaaliohjelmaa ja tietysti taloudesta ja elinkeinoelämän kehittämisestä puhuttiin paljon. Uskon kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kun hän sanoi, että Vantaalla on myytävissä olevaa maaomaisuutta laskennallisesti 600 miljoonaa euron edestä! Jos siis nyt puhutaan talouskriisistä, jonka johdosta esim. sosiaali- ja terveystoimen pitäisi jollain aikavälillä säästää muutama miljoona, niin en ihan purematta niele väitettä. Vantaa joka tapauksessa sitoutunut valtion asuntopoliittisiin toimiin, joiden mukaan vuosittain pitäisi tuottaa n.400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ja muutoinkin halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja ohjata asutusta tulevan Marja-radan varteen. Maata siis tullaan myymään. Maan myynti ei myöskään ole verrattavissa muun kaupungin omaisuuden myyntiin, vaan näen sen oikein hyvänä keinona parantaa taloustilannetta.

Menojen kurissa pitäminen on tietysti aina tärkeää. Vaikea on vaan samaan aikaan turvata palveluiden taso, kun inflaatio jo itsekseen nostaa kuluja. Budjetin taso pysyy samana, mutta toiminta kärsii. Enkä oikein vippaskonstejakaan keksi, joten hyvä työllisyyden hoito, nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja suhteellisen suuren maahanmuuttajataustaisen väestön kielikoulutus ovat ne keinot, joilla verotulot pidetään kasvussa (tai edes tasaisina). Ja toisaalta pitää uskaltaa sijoittaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka säästävät usein piiitkän pennin. Esimerkiksi yhden liikunnanohjaajan vuosipalkka on vähemmän kuin yksi tekonivelleikkaus.

Kehä III:n parantaminen on aloitettava myös heti ja varmistettava, että työ etenee suunnitellusti. Sillä on suuri merkitys erityisesti logistiikka-alan yritysten houkuttelemisessa Vantaan puolelle. Vaikkakin hinta on nyt hieman liian kova. Kehän valtakunnallisesti erittäin merkittävä hanke, joten ihmetyttää logiikka, jonka mukaan vantaalaiset maksavat projektista suurimman osan.

Lentokentän vetovoiman hyödyntämistä pitää jatkaa, eikä pidä unohtaa koko ajan kasvavaa palvelusektoria. Kaupunkisuunnittelu on aina yksi tärkeimmistä toimialoista. Avainkysymyksiä on kuinka yrittäjät, asukkaat, asuinalueet, liikenne (julkinen ja yksityinen), julkiset toimijat, kolmannen sektorin toimijat ja vieläpä turistit saadaan ideaalilla tavalla tuotua yhteen.

Ja sitten on vielä kaupungin organisaation "putsaaminen". Eläkkeelle siirtyy Vantaan kaupunginkin työntekijöistä lähivuosina iso joukko ja nyt on hyvä hetki käydä läpi työtehtävät, toimialojen tavoitteet ja todelliset henkilöstöresurssitarpeet. Ei ole pelkkää legendaa, että kunnan hommissa on helppo levätä. Väkeä ei tietenkään ole enää niin paljon kuin takavuosina, mutta oikeaa mitoitusta ja tuottavuuden kasvua voi silti hakea ja kohdentaa ihmisiä sinne, missä suurin tarve on.

Tässäpä näitä ajatuksia talouden hoidosta ilman budjettikirjaa. Lopuksi vielä se, että veroäyrin alennuksiin ei varaa ole, vaikka joku sitä yrittikin puolustella talouden vilkastumisella. Jos ylimääräistä tuntuu olevan, niin hyviä sijoituskohteita löytyy palveluiden puolelta pilvin pimein!