5.3.08

Kevät!

On siis kevät, kuljen Hakaniemenrantaa...No en todellakaan kulje, eikä jalka kanna. Mutta muutoin tuntuu keväiseltä. Aurinko paistaa ja tutut kevätpakkaset ovat saapuneet - ehkä kahdeksi päiväksi. Sen verran kuitenkin, että päiväkodin pihassa varmuudella pääsee pulkkailemaan. Ja aurinko lämmittää! Se on aina varma kevään merkki. Samoin lintujen herääminen. Tai eihän ne nuku, mutta tähän aikaan vuodesta kovaäänisimmät ovat aina löytäneet takaisin vakkarimestoille visertelemään.

Sisällä kasvit ovat keväässä. Pieni posliinikukka, jonka sain pistokkaana tuparilahjaksi Miialta yli kuusi vuotta sitten, avasi ensimmäisen kukkansa tänään. Kukan monta kuukautta kestävä kukinta olohuoneessamme on täysi mysteeri. Olen erikoistunut puolikuolleilla kukilla sisustamiseen ja toisaalta hortonominen elvytys on myös erikoisalaani. Siispä vaativana pidetyn pienen posliinikukan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt poistua keskuudestamme jo monta kevättä sitten. Vaan ei, kukka roikkuu ikkunan edessä vuosi vuodelta rehevämpänä, puskien putkessa kauniita valkopunaisia kukkia. Ehkäpä yksilö on kunnon sosialidemokraatti. On tiettyjä reunaehtoja, kuten: "Olen amppelikukka ja kaipaan ajoittain vettä ja valoa". Ja sitten on paljon neuvoteltavia ja joustettavia asioita, kuten: "Ymmärrän, jos et ehdi kastella minua säännöllisesti, en ole maailman napa" tai "Olen tyytyväinen tähän muutaman prosentin suurempaan ruukkuun seuraavan 2 1/4 vuotta, katsotaan sitten uudelleen yhteistyöhalukkuutta". Tänä keväänä, jos jalka suo, täytyy syventyä jonain kauniina päivänä ruukkupoliittisiin toimenpiteisiin.

Keväisille tarmonpuuskille olisi muutenin käyttöä. Astianpesukoneemme ei halua enää pestä astioitamme. On siis siirryttävä käsitiskiin, joka on epämiellyttävin kotityö jonka tiedän. Kyllä, putsaan pöntönkin mieluummin. Opiskeluaikoina teimme kämppikseni kanssa diilin, että minä imuroin ja hän tiskaa. Näin vältyin siirtymästä kertakäyttöastioihin kahdeksi vuodeksi. Vähän on sellainen tutina, ettei moiselle sopimukselle ole nyt suotuisaa ilmapiiriä, vaan jouduin tarttumaan tiskiharjaan. Toisaalta Eevi on kyllä aika nopea oppimaan uusia asioita...

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Kyllä, kannattaa lähteä tässä asiassa lapsityövoiman linjalle. Tosin keittiön lattia saattaa välillä tulvia ja kaikki vaatteet kannattaa riisua pois ainakin Eeviltä. Mutta hauskaa on ollut ja astianpesukoneen täyttökään ei ole tervanjuontia...