14.4.08

Kanki kunniaan

Tanssii tähtien kanssa on vallannut kaikki alkuviikon lööpit jo monen viikon ajan. Tämän päivän lehdissä lyötiin kyllä laudalta kaikki journalistiikan ennätykset. Muut kilpailijat ja kannustajat olivat pöyristyneitä Vappu Pimiän putoamista ja kuvailivat tilannetta mm. näin: "Oikeusmurha", "Suuri vääryys", "Onko tämä äänestäjien mielestä muka hyvä vitsi", "Vappu olisi ansainnut jatkaa" jne. Sivukaupalla samaa molemmissa iltäpäivälehdissä. Ja vertailuna tietysti aina, miksi Kaikkonen saa jatkaa , vaikkei osaa tanssia.

Noh...Kyseessä on ymmärtääkseni viihdeohjelma, johon on nyt tullut mukaan myös puhdasta viihdettä. Ihmiset (myös Kepulaiset ovat ihmisiä) äänestävät paria, joka viihdyttää heitä. Poliitikko tekee saman käänteisesti minkä lukuisat julkkikset ovat tehneet aiemmin eduskunta- ja kuntavaaleissa. Yksienkään vaalien jälkeen lehdet eivät ole kirkuneet oikeusmurhista, suurista vääryyksistä tai ansaitsemattomista äänistä. Päinvastoin; politiikan on vain todettu henkilöityneen ja viihteellistyneen ja politiikassa mukana olevien on vain hyväksyttävä se. Toki aiheesta saa mehukasta mediatutkimusta, mutta that´s it. Ei yhdellekään julkisuuden kautta eduskuntaan nouseelle saa sanoa, ettei hän ole ansainnut paikkaansa, eikä äänestäjille saa sanoa, että heillä on huono huumori. Siispä Kanki jatkakoon kunniakasta kulkuaan parketilla. Näyttäköön kaikille kuinka suosittu ja viihdyttävä perinteinen poliitikkokin voi olla. Moni haluaa tv-ohjelmassa äänestää hauskinta, kai se on sallittua, kun kerran eduskuntavaaleissakin on ihan ok äänestää kauneinta, parasta laulajaa tai tutuinta roolia.

Toisaalta herkuttelen ajatuksella, että toimittajat pitävät linjastaan kiinni. Nähtäisiin kenties syksyllä lööppi: " Oikeusmurha, täysin kyvytön juontaja Jaana Pelkonen Helsingin ääniharavana". Näitähän sitten riittäisi marraskuulle asti ympäri maata.

1 kommentti:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Lupaan liittyä mukaan jos perustat "Kanki kunniaan" -ryhmän naamakirjaan!