Tätä lisää!

Kun minusta tulee kansanedustaja, teen välittömästi aloitteen, että monikulttuurisuuden nimissä on kaikkien uskontojen kaikki pyhät huomioitava vapaapäivinä. Tabermannin seksilomatyyppiset ehdotukset eivät koskaan tule menemään työnantajapuolella läpi, mutta syrjintäuhan alla vapaiden lisääminen olisi varmasti mahdollista.

Kiitos helatorstain, eli kiitos pitkien pääsiäispyhien, sain minäkin nauttia neljän päivän vapaasta. Olo on aidosti virkistynyt. Normaali viikonloppu ei ole mitään tähän verrattuna! Kun ilmat olivat vielä valtaosin kohtuulliset, niin teimme vaikka mitä. Kävin kampaajalla, shoppailemassa, sukuloitiin Lahdessa, näin hyvää ystävää pitkästä aikaa (ja Eevi pääsi samalla HopLopiin), korkattiin grillissä vaahtokarkkikausi, saunottiin rauhassa, leivottiin sitruunarahkapullia ja vielä tänään iltapäivä vietettiin Lintsillä. Pitkästä aikaa tuntuu aidosti hyvältä mennä huomenna töihin. Rikkaruohojen kitkeminen oli ainoa mikä jäi hoitamatta, mutta eivätpä nuo mihinkään häviä, joten kimppuun ehtii myöhemminkin.

Neljä päivää Eevin kanssa aamusta iltaan oli tietenkin hienoa. Ihanainen on nukkunutkin kolme yötä putkeen kokonaan, mikä lisää levännyttä oloani. Nukkumaanmeno vaan pitkittyi tänäänkin, kun moneen kertaan piti varmistella, ettei hirviöillä ole meidän avaintamme. Lopulta tajusin sanoa oikeat sanat, jotka olivat ääliömäisen yksinkertaiset. E:n kysymys: "Missä hirviöt sitten ovat?" Minä vastaan jo aika kypsänä: "Omissa kodeissaan, kello on NIIN paljon, että hirviötkin nukkuvat, niidenkin pitää jaksaa mennä huomenna tarhaan." Ja katso, lapsi nukahti noin kolmessa minuutissa tyytyväisenä. Vinkki siis muillekin, unohtakaa kaikki rationaaliset aikuisselostukset ja todistelut, ne vain pitkittävät piinaa.

Yksi taas pöydällä

Huoh. Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous taas takana. Ja toki yksi päätös pöydällä. Vielä ei olla saatu yhtään kokousta läpi niin, että kaikki päätösasiat olisivat tulleet käsitellyiksi. Kannatan mitä lämpimimmin keskustelua ja linjaustemme perusteellista pohdintaa, mutta kun tuntuu, ettei tämä nyt niin perusteellista ole. Tällä kertaa jätimme pöydälle nuorisojärjestöjen avustukset. Syynä poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset. Radikaalein ehdotus Perusuomalaisten taholta oli, ettemme jaa mitään poliittisille nuorisojärjestöille. Kevennetty ehdotus Vihreiltä oli tuen leikkaaminen 60 %:lla. Käytännössä siis veisimme Vantaan kokoisessa kaupungissa toimintaedellytykset. Yhdelläkään järjestöllä ei olisi varaa työntekijään, ei edes yhteiseen jonkin muun tahon kanssa. Talkootyöllä on toki oma arvonsa, mutta ehkä tuen nitistäminen kerralla olisi hieman raju veto. Perusteluita en ehdotuksille juurikaan kuullut. Muutama ehti jo kannattaakin massiivista leikkausta, mutta keskustelun edetessä totesi "tässä on niin monta näkökulmaa, että on varmaan hyvä vielä miettiä". Niinpä jätettiin asia lepäilemään. Eikä siinä mitään, miettiminen on hyvästä. Toivoisin kuitenkin, että lautakunnan jäsenet miettisivät ennen kokousta listalla olevia asioita.

Nuorisolaki 1§: "Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen." Sanoisin, että Vantaa olisi aikamoinen edelläkävijä tulkitessaan nuorisolain tavoitetta siten, että emme tukisi poliittisia nuorisojärjestöjä lainkaan. Samalla tavalla meillä oltiin valmiita lopettamaan ammattitaiteilijoiden tukeminen. Se oli edellinen asiakohta, joka lähetettiin takaisin valmisteluun. Ei siksi, että olisimme käyneet kulttuuripoliittista linjakeskustelua, vaan siksi, että rahoille olisi kaupungissa parempaakin käyttöä. Olemme siis juuri siinä tilanteessa, josta aina varoitellaan ja kauhulla muistellaan edellisen laman jäljiltä: kunnat leikkaavat (tarpeettomastikin) kaikki kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset minimiin. Tai liikunnan rahoihin meillä ei ole puututtu. Miljoonat sujahtavat ilman yhtään pyydettyä puheenvuoroa.

Täytyy tietysti peiliinkin vilkaista. Aavistelin jo kauan ennen kokousta, että poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset eivät mene läpi, vaikka jo esityksessä oli taas nipistetty viime vuodesta. Olisi pitänyt etukäteen hakea esimerkeiksi lähikaupunkien avustustaso, kopsata nuorisolaki, pyytää kommentteja poliittisten nuorisojärjestöjen merkityksestä esimerkiksi Allianssista ja yksinkertaisesti sopia etukäteen enemmistö pohjaesityksen taakse. En ole juurikaan ryhmäsopimuksia harrastanut, vaan kuten alussa kirjoitin, antanut keskustelun herätä ja velloa. Virhe ilmeisesti. Mitään ei saada päätökseen silloin kun avustettavat sitä odottavat. Ehkä olen siis eniten pettynyt itseeni. On loppujen lopuksi aika paljon myös puheenjohtajasta kiinni, viedäänkö asiat päätökseen vai syntyykö esityksistä sellainen sekamelska, että aina jäädään jumiin. Harjoittelu tekee mestarin - toivottavasti.

Tupakkalaista vielä vähän

Tänään päivä alkoi aamiasseminaarilla, jossa käsiteltiin uudistuvan tupakkalain vaikutuksia pieniin myyntipaikkoihin. Aikamoisia kuluja esitetään lähikauppojen ja kioskien maksettavaksi tupakkatuotteiden piilottamisen myötä. Investointien lisäksi laki toisi vuosittain noin 2 miljardin lisäkustannukset lähikaupoille. Dave Bryans Kanadasta kertoi aluksi miten vastaava laki on Kanadassa toiminut. Nuorten tupakointi on koko maassa jämähtänyt paikoilleen 15% ja 2006 ensimmäisenä lain käyttöönottaneessa territoriossa prosentti on noussut jopa 25:een. Pieniä kauppoja/kioskeja on sen sijaan mennyt nurin roppakaupalla ja pimeä myynti lisääntynyt koko maassa 33%. Piilottamisen haitat ovat olleet siis selkeästi hyötyjä suuremmat. PAM on tietysti pitänyt esillä ensisijaisesti työn sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyviä näkökulmia. Alla vielä tämän aamuisen kommenttipuheenvuoroni tiedote, jossa kärkenä on myyjille kaavaillut rangaistukset.

Tupakan myynnin valvontaan selkeät ohjeet

- Tupakkalain uudistamisen yhteydessä tiukentuva alaikäisvalvonta ei saa johtaa myyjien osalta kohtuuttomiin rangaistuksiin. Lakiin on selkeästi kirjattava, missä tilanteissa työntekijä voi asettaa oman turvallisuutensa rangaistuksen pelon edelle, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin yhteiskuntasuhteiden sihteeri Hanna Kuntsi.

- Tupakkatuotteiden välittäminen alaikäiselle, väärennettyjen henkilöllisyyspapereiden käyttäminen tai asiakkaan aggressiivinen käyttäytyminen ovat muun muassa tilanteita, joissa myyjälle sakkojen langettaminen on kohtuutonta. Rikosoikeudellisten seuraamusten perusteena on aina oltava myynnin tahallisuus, alleviivaa Kuntsi.

- Työnantajan on myös pystyttävä todentamaan, että työntekijän perehdytys on hoidettu kunnolla. Kaupan ala on monelle nuorelle ensikosketus työelämään. Työntekijöillä on oltava selkeät ohjeet niin lain kuin työnantajankin osalta, miten toimia oman turvallisuuden ja toisaalta nuorten tupakoinnin ehkäisemisen puolesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päävastuu tupakkatuotteiden myynnin valvonnasta tulee olla myyntiluvan haltijalla eikä yksittäisellä myyjällä, toteaa Kuntsi.

Paska duunin puolustajat

Toissa viikolla julkaistu pamfletti (vai kirja?) Paska duunista barrikadeille käynnisti taas keskustelun ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden jälkeenjääneisyydestä työelämäkysymyksissä. En ole vielä ennättänyt kirjaa lukea, mutta seurasin mielenkiinnolla Pressiklubin keskustelua aiheesta. Ylioppilas-lehden päätoimittajan mukaan vasemmisto ajautuu unholaan, jollei ole jo ajautunut, kun puolueissa ei ymmärretä työelämässä tapahtunutta muutosta. Pääpointti oli, että nimenomaan ei ymmärretä, että osa ihmisistä on valinnut työuran, joka ei ole perinteinen kokoaikaisuuteen ja pysyvyyteen tähtäävä.

Minua sitten jäi mietityttämään, että miksi vasemmistopuolueiden menestys olisi tästä kiinni? Aika perustavanlaatuinen ajatushan on toimia heikompiosaisten, ikäänkuin jalkoihin jäävien puolesta. Kaikilla pitää olla valinnan mahdollisuus. Jos mahdollisuudet on viety ja ihminen joutuu työskentelemään tahtomattaan huonoissa työolosuhteissa huonoin työehdoin köyhyysrajoja kolkutellen, niin silloin tarvitaan nimenomaan politiikkaa ja erityisesti ay-politiikkaa. Mutta jos ihminen valitsee itse vaikkapa freelance-uran, niin mikä mättää? Eikö asioiden pitäisi olla suhteellisen mallillaan, kun on itse saanut määritellä työsuhteensa muodon ja työnteon ajat? Samalla on varmasti pohtinut miten itsensä elättää ja siihenkin yhteiskunta tarjoaa aikalailla tukia. Monet tuet toki korotuksia kaipaavia, mutta se ongelma koskettaa kaikkia pienituloisia, ei ainoastaan "uudessa" työelämässä surffaavia.

Varsinaisten paska duunien kohdallahan on viime vuosinakin tehty paljon. On minimityöaika, eläkekertymien ehtoja on rukattu, opinto- ja vanhempainvapaat lasketaan eläkkeisiin, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kerryttämisaika voi olla jopa 7 vuotta, takaisinottovelvollisuus on paremmassa valvonnassa, kuten myös lisätuntien tarjoaminen, kaikki työsuhteenedut koskevat myös määrä- ja osa-aikaisia, pätkien ketjuttaminen on kielletty, työaikapankkeja on kehitetty jne. jne. Tuntuu siis vähän siltä, että on aivan yhdentekevää mitä ay-liike ja lainsäätäjät oikeasti tekevät, vanha mantra ei tietyissä piireissä muutu. Jollei individualistisen elämäntavan valinneille akateemisille tarjota muhkeaa perustuloa, on vasemmisto ja ay-liike epäonnistuneet. Kyse ei siis pohjimmiltaan ole paska duuneja tekevien ihmisten puolustamisesta, vaan yhden ryhmän poliittisen tavoitteen saavuttamisesta.

Aika läheltä olen kuitenkin seuraillut taistelua pätkätyöläisten pärjäämisen puolesta ja sanoisin, että väite ammattiliittojen jämähtämisestä kokoaikatyöhön on tuulesta temmattu. Ainakin aloilla, joilla silpputyöläisiä oikeasti on ja paljon. Pitää kuitenkin yrittää edes jossain kohtaa muistaa, että suurin osa työntekijöiden etujen parannuksista on kiinni työnantajista ja kulloinkin istuvasta maan hallituksesta. Kaikki vääryys yhteiskunnassa ei suoranaisesti johdu ammattiliittojen ja vasemmistopuolueiden halusta kurjistaa pienipalkkaisten oloja :)

Tuntematon sotilas

Kansalliseen veteraanipäivään sopii hyvin hehkuttaa viikonloppuna näkemääni Tuntematonta sotilasta. Tosin hieman särähti korvaan, kun radiossa kertoivat tämän päivän toiveen kuuluneen, että nykyiset sukupolvet muistaisivat vaalia sotaperintöä. Eiköhän sodistamme pitäisi oppia vaalimaan rauhan perintöä. Tämä oli mielestäni Smedsin versionkin ydinsanoma. Kansallisteatterin esitys on ehdottomasti pasifistisin kuvaus näkemistäni Tuntemattoman sovituksista.

Täytyy myöntää, että hieman etukäteen jännitti minkälaista meuskaamista menemme katsomaan, niin erikoisilta kritiikit ja lööpit aikoinaan kuulostivat. Kaikki muumimammasta Turkkaan ammutaan ja pesukoneita lahdataan. No löytyiväthän em. elementitkin, mutta en olisi varmaan edes jäänyt ihmettelemään, jollei niitä joku muu olisi aiemmin päivitellyt päivätolkulla lehdissä. Kaikki kuuluivat jotenkin saumattomasti moderniin toteutukseen. On hankala edes kuvailla mitä katsomossa koin. Perinteisen näyttelijäntyön rinnalla hyödynnettiin todella toimivasti videota, livekuvaa (siis kameramies todella kuvasi käsivaralta keskellä näyttämöä), erilaisia musiikkeja ja näyttämökin laajentui katsomon lisäksi kaduille kuvan välityksellä. Meteli oli välillä liian kova, pienimmilläkin desibeleillä olisi teho saavutettu. Samaten häiritsi välillä repliikkien huutaminen. Ei siis se huutaminen, vaan se, että sanat menevät ohi. Nykyään ilmiöön tosin törmää jokaisessa esityksessä, jossa on vihainen tai tuskainen mies. Mutta nämä nyt olivat pieniä haittoja.

Näytös kesti lähes 4 tuntia, siis kauan. Kertaakaan ei kuitenkaan tarvinnut kelloa katsoa. Esitys energiallaan ja monentasoisilla viittauksillaan ja piikeillään imaisi totaalisesti matkaansa. Tuntemattoman kuolemattomia lausahduksia odottaneet varmaan pettyivät, vaikka toki tärkeimmät (täs siul on hyvä mies jne.) löytyivätkin. Hahmoista oli löydetty ihan uutta. Ja niin täytyykin, kuka oikeasti haluaa katsoa sata kertaa legendaarisen elokuvan näyttämösovituksen? Smeds työryhmineen on onnistunut tuomaan koko homman tähän päivään. Erityisen herkullinen oli narsistinen Lammio, jonka vastine löytyy varmaan monen mielessä oman firman keskijohdosta. Aikaan osui myös irvailu miesten saumattomasta yhteishengestä ja kaverin tukemisesta...Kasan jälkeen räjähti soimaan Mertarannan "Ihanaa leijonat, ihanaa" ja viina virtasi.

Kyllä lämpimästi suosittelen, jos vaan liput onnistuu saamaan!

Kyllä ihmisiä kiinnostaa!

Edelleen on euforinen olo. Länsimäki-Rajakylän demarit olivat kutsuneet eiliselle koolle alueen asukkaita ja eri yhdistysten aktiiveja ja tottakai tämän kylän valtuutettuja puhumaan terveysasemamme tulevaisuudesta. Säästötoimet uhkaavat sulkea hyvin toimivan sosiaali- ja terveysasemamme, joten päätimme käynnistää nimiadressikeräyksen. Paikalle saapui yli 140 ihmistä! Tila kävi pieneksi, osa ihmisistä kävikin vain oven suussa allekirjoittamassa adressin ja antamassa tukensa "operaatiolle". Läsnäolleet käyttivät lukuisia puheenvuoroja ja olivat intoa puhkuen järjestemässä mielenilmausta ja jopa terveysaseman valtausta. Uutiskynnys ylittyisi varmasti, kun Länkkärin harmaat pantterit valtaisivat tilan :)

Lukuisat ottivat mukaansa listoja naapurustossa tai työpaikalla kierrätettäväksi ja lisäksi nimensä voi listaan rustata kirjastolla tai terveysasemalla toukokuun loppuun asti. On hyvä tutina, että saamme kerättyä lähemmäs tuhat nimeä. Parin bussilastillisen kanssa sitten luovutetaan adressi sosiaali- ja terveyslautakunnalle ja valtuustolle kesäkuussa.

Mediakin tarttui mukavasti aiheeseen. Ennen tilaisuutta oltiin Ylen aikaisessa ja Vartin nettisivuilla ja nyt tiedotteemme pohjalta tehdään juttua ainakin Varttiin ja Hesariin, toivottavasti Vantaan Sanomatkin noteeraavat tilaisuutemme. Kylän väki synnytti hetkessä kansanliikkeen, on tämä homma välillä hienoakin. Toki tähän fiilikseen liittyy myös vahva usko siihen, että lopputulos on mieluisa...Tiedotteen voi lukaista Länsimäki-Rajakylän blogista, linkki tuossa oikealla palkissa.

Ryhmäpuheenvuoro asumisesta

Alla reilu viikko sitten valtuustossa pitämäni lyhyt ryhmäpuheenvuoro Vantaan asuntopoliittisesta ohjelmasta. Kuvassa näkyvästä taulusta näkyvät vihreänä pyydetyt puheenvuorot, joten kovin vilkasta keskustelua ei asuntopolitiikka kirvoittanut, muutama kommenttipuheenvuoro sentään pyydettiin minun ja vasemmistoliiton Tuula Saastamoisen puheiden perään. Tekstini toki eli puheen mukana ja kannattaa lukea itsekseen mutisten ääneen, jotta painotuksia syntyy :)

Sosialidemokraattinen ryhmä haluaa aluksi kiittää laaja-alaisen, hyvin informatiivisen ja asiantuntevan asunto-ohjelman valmistamisesta. Asuntopolitiikan ongelmana erityisesti pääkaupunkiseudulla on usein markkinoiden selän taakse piiloutuminen, levitellään käsiä suhdanteiden edessä. On kuitenkin hyvin vahvasti lautakuntien ja viime kädessä tämän salin päätettävissä minkälaista asunto- ja maankäyttöpolitiikkaa teemme, kenen tarpeisiin haluamme vastata.

Ryhmämme haluaa korostaa - ohjelmassakin vahvasti esiin nousevan - eheän yhdyskuntarakenteen merkitystä. Uusien asuinalueiden suunnittelussa ja täydennysrakentamisessa on tehtävä nimenomaan asumis-, ei ainoastaan asunto-politiikkaa. Ilmastonmuutoksen, kaupunkiseutujen toimivuuden, eri ryhmien integraation, palvelurakenteen ja yhteisöllisyyden kannalta on aivan olennainen kysymys, millaisissa yhdyskunnissa asumme, teemme työtä ja vietämme vapaa-aikaamme. Mitä eheämpi ja urbaanimpi yhdyskunta, sitä enemmän säästämme kustannuksia, vähennämme päästöjä ja parannamme elinympäristömme toimivuutta. Moniarvoistuvassa yhteiskunnassa näkemyseroilta ja törmäyksiltä ei voi välttyä, joten avoin ja rakentava suunnittelutyö ja itse toteutuskin yhdessä eri osapuolten kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Huonoja esimerkkejä ei tarvitse hakea Tukholman lähiöitä kauempaa. Ei tehdä Länsimäestä uutta Tenstaa.

Asunto-ohjelmasta käy kiitettävästi ilmi myös sitoutuminen Helsingin seudun aiesopimukseen. On erittäin tärkeää, että huomioimme erityisryhmät asuntotuotannossamme ja haemme ennakkoluulottomasti keinoja neliöhintojen kustannusten alasajoon. Autottomat alueet, uudet innovaatiot rakennustekniikassa, yhteishankinta suunnittelussa sekä energiatehokkuuden lisääminen ovat muutamia esimerkkejä keinovalikoimasta, jolla voimme vaikuttaa asumisen kohtuuhintaisuuteen.

Viimeisenä haluamme nostaa esiin häpeätahramme, asunnottomuuden. Seitsemän vuoden laskun jälkeen asunnottomuus on jälleen lähtenyt nousuun ja valitettavan jyrkästi. Asia ei kosketa ainoastaan metsien miehiä, vaan joukossa on paljon itsenäistyviä nuoria, työn perässä muuttaneita ja lapsiperheitä. Vantaalla asunnottomia on noin 500. Hallituksen asunnottomuusohjelmassa olemme onneksi aktiivisesti mukana, mutta harmillista on, että esimerkiksi RAY:n tänä vuonna eri järjestöille myöntämistä noin 12 miljoonan hankeavustuksista ei yksikään kohdennu Vantaalle. Kumppanuuksia pitää siis hakea myös tällä sektorilla aktiivisemmin. Tuettua asumista, asumisohjausta ja sosiaalista isännöintiä voidaan viedä vielä paljon pidemmälle yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Panostetaan siis eri elämäntilanteet ja ikäryhmät huomioivaan asumispolitiikkaan, jolla luodaan koteja, ei pelkkiä seiniä.

Reaaliajassa valtuustosta

Hih, sähköisessä päätöksenteossa on se hauska puoli, että voi tällä tavalla reaaliajassa raportoida valtuustotyöskentelyä. Olemme - ryhmäkokoukset poislukien - istuneet epämukavilla tuoleillamme nyt 3 tuntia ja 15 minuttia. Oman neitsytmatkani tein puhujanpönttöön kokouksen alkupuolella, kun käsittelimme Vantaan asunto-ohjelmaa. Sain pitää ryhmäpuheenvuoron :) Laitan sen todennäköisesti myöhemmin tännekin näkyviin.

Nyt käynnistyi illan odotetuin aihe, Vantaan ja Helsingin liitosselvitykseen kannanottaminen. Puheenvuorot taitavat olla suurta teatteria ja rintamalinjat selvillä, mutta show kestänee jokusen tunnin. Nyt äänessä on ensimmäisenä Sirkka-Liisa Kähärä, joka jo nauratti (ainakin minua) mikrotason esimerkillä: "Ilmoittaisin naapurilleni, että haluan selvittää yhdessäasumisemme haitat ja hyödyt, ja aion tehdä sen joka tapauksessa yksinkin, jollei ajatus miellytä." Vitsailut taitavat todellisuudessa olla vähissä. Kokoomuksen ryhmästä on aiemmin jo useaan kertaan todettu, että ei pidä keskustella liitoksesta vaan selvityksestä ja että keskustelu on ikävän asenteellista. Siis päätöksemme seurauksista ei pitäisi keskustella. Taitaapa toive kaikua kuuroille korville. Perussuomalaisten Pietari Jääskeläisen puheenvuoro nyt ainakin on täynnä todennäköisimpiä uhkakuvia uudesta suurkaupungista. He tukevat meidän muutosesitystämme, jossa korostetaan laajempaa seutuyhteistyötä, seutuhallinnon selvittämistä ja suoraan sanottuna annetaan piut paut kahden kaupungin rahaa nieleville selvityksille.

Ensimmäinen Kokoomuksen puhuja on Paula Lehmuskallio, jota en olisi arvannut näin mainioksi. Lehmuskallio lensi lomalta Milanosta vain kokoustamme varten ja on Kokoomuksen erittäin pienen toisinajattelijoiden joukon kärki. Häntä on painostettu, kiristetty ja yritetty palkita, jotta hän olisi ollut pois tämän iltaisesta käsittelystä. Vaan eipä ollut, vaan antoi palaa turhia itseään säälimättä.

Puheenvuoroja on jonossa 19 ja aikaa tämän kirjoituksen alusta on kulunut 35 minuuttia. Julkaisen äänestystuloksen, kun se on selvä. Nyt keskityn Markku J. Jääskeläisen herkullisiin kielikuviin. Harmillista, ettei valtuustosalissa saa taputtaa.

Oi voi, nyt on keskusteltu 1,5 tuntia. On oikeasti hyvin mielenkiintoista, ainoa häiritsevä seikka on se, että en usko hetkeäkään käytettyjen puheenvuorojen muuttavan yhdenkään valtuutetun jo olemassa olevaa - ryhmässä sovittua - kantaa. Kummasti vaan Vihreätkin ovat sulassa sovussa samassa ruodussa. Heistä jo 3 on käyttänyt puheenvuoron, jossa he kannattavat seudullisen yhteistyön tiivistämistä, mutta viimeisessä lauseessa toteavat: "Kuitenkin kannattaa selvittää Helsingin ja Vantaan yhdistymisen edut ja haitat, sillähän saadaan vain tietoa päätöksenteon pohjaksi."

No nyt äänestetään! Käsittely alkoi 2 h 15 min sitten. Jännittää...Aloitammeko tien kohti suur-Vantaata...Tulos 37-30. Siis hypätään Helsingin syliin. Asia loppuun käsitelty.

Haloo, arki kutsuu ministereitä

Pakko on tapojeni vastaisesti hieman avautua työasioista. Meneillään on monta lakiuudistusta, jotka koskevat yksityisten palvelualojen työpaikkoja. Jos kaikki esitykset saavat lopullisen muotonsa juuri niinkuin hallitus esittää, niin johan ovat sopan keittäneet työntekijöille. Eikö kellään ole käsitystä mitä arjessa tapahtuu...Kirjoitanpa ihan todennäköisen esimerkin, mihin liikeaika-, arpajais- ja tupakkalain yhdistämisellä joudutaan:

Keskustassa sijaitseva vähittäistavarakauppa on auki lauantai iltana klo 23.30 ja kassalla istuu yksinään lisätienestejä hankkiva nuori opiskelijatyttö. Vartija kiertää useamman korttelin alueella. Ilta on hiljainen, sillä kukaan ei tee ruokaostoksia keskellä yötä. Sisään paukahtaa nuorisoporukka, osa enemmän ja osa vähemmän humalassa. Osa linnoittautuu peliautomaatille, osa tutkii lukittua kaljakaappia ja loput tivaavat tupakkatuotteiden myyntilistaa. Tupakat ovat tytön jalkatilassa piilossa näkyvistä. Mielessä käy, että porukasta varmasti osa on alaikäisiä. Mielessä käy myös, että peliautomaattien alaikäisvalvonnan rikkomisesta saa vähimmillään sakot, samaten alaikäiselle tupakan myymisestä - pahimmillaan potti olisi vuosi vankeutta. Tilanne on kuitenkin uhkaava, mitä sanoa, ettei suukopu äiy käsikähmäksi? Noudattaako lakia vai varmistaa oma työturvallisuus...

Arkea ymmärtävä tietysti neuvoisi, että tietenkin pitää toimia tilanteen mukaan oma turvallisuus turvaten, mutta eivätpä lakiesitykset tunne lieventäviä asianhaaroja. Niinpä ainoa vaihtoehto olisi luottaa todennäköisyyksiin, eli ei kenellekään kuitenkaan ole resursseja valvoa, että lait alaikäisvalvonnasta toteutuvat, kiinnijäämisen riskiä ei siis juuri ole. Hurskaita toiveita voisivat ministerit kuitenkin esittää lehtien kautta, niitä varten ei varmaan tarvitsisi työllistää valtavaa joukkoa virkamiehiä ja kansanedustajia ja kirjata toimimattomiksi laeiksi.

Ilmasta rahaa

Hyvä! Windfall-vero lähtee liikkeelle. Pitkään SDP sitä ajoi ja pitkään - Pekkarinen etunenässä - hallituksen joukot veroa vastustivat, mutta hyvä näin. Nykyhallitukselta pitkästä aikaan järkevä veroratkaisu.

Uutisoitiin aiemmin myös Saksasta kuulumisia. Kansallisen rautatieyhtiön johtaja anoo eroa, kun selvisi, että työntekijöiden sähköposteja oli seurattu ja haettu yhteyksiä toimittajiin tai poliitikkoihin. Näinhän ei meillä tietenkään voisi käydä...Lex Nokiahan rajoittuu vain korkeaa teknologiaa tuottaviin suuryrityksiin ja silloinkin tarkkaan valikoitunut joukko saattaa tarkistaa IP-osoitteen. Koska sarkastinen äänensävy on hankala kirjoittaa, niin suoraan sanottuna lailla tullaan rikkomaan yksityisyydensuojaa ja sananvapautta. On täysin arjelle vierasta perustella lakia sillä, ettei työaikana ole mitään syytä lähettää yksityisiä sähköposteja ja jos näin tekee, on työantajalla täysi syy puuttua asiaan. Ja perustelu on siinäkin mielessä kestämätön, että ihmisillä on syitä lähettää yksityistä postia työaikana, vaikkapa työpaikan luottamushenkilöille tai työterveyshuoltoon.

Vantaan kaupunginahllitus päätti esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustollemme, että suostumme Helsingin pyyntöön yhdistymisselvityksestä. Kukaan ei vieläkään ole minulle kertonut, millä tavalla luodaan Suomeen metropolipolitiikka ja -osaaminen yhdistämällä Helsinki ja Vantaa. Näkyvimmin viikonlopun lehdissä ovat kuitenkin olleet palveluiden kustannusvertailut. Palveluiden yhdenmukaistaminen maksaisi Vantaalle 285 miljoonaa euroa. Tässähän palataan otsikkoon, ilmastako rahaa kuvitellaan muutettavan? En tietenkään ole mitenkään ylpeä siitä, että Vantaalla palveluihin käytetään valtavan paljon vähemmän rahaa kuin naapurissa, mutta realiteetit pitää hyväksyä. Ovatko nykyiset Helsinkiläiset valmiita karsimaan omasta tasostaan ja lisäksi kustantamaan uuden Van-Helin palveluharmonisoinnin? Tohdinpa eppäillä.

Kenen on valta Europarlamentissa?

Kesäkuun 7. päivä emme valitse suurlähettiläitä luomaan Suomi-kuvaa, vaan poliittiset edustajamme ajamaan omia etujamme ja rakentamaan yhtenäistä EU-lainsäädäntöä oman arvomaailmansa pohjalta. Väittäisin jopa, että europarlamentissa yksittäinen edustaja saa ammattitaidollaan enemmän valtaa, vastuuta ja tuloksia kuin Suomen eduskunnassa
Otetaan esimerkki: Komissio on valmistelemassa tällä hetkellä mietintöä lain pohjaksi isyysvapaista. (Suomi-EU-suomi sanakirjan mukaan laki kääntyy direktiiviksi tai asetukseksi, mutta eduskunnasta tutusta lainsäädäntötyöstä on siis kyse myös Brysselissä). Kun mietintö on valmis, nimetään sille esittelijä. Esittelijä on joku europarlamentaarikoista, niistä jotka me ja muut EU-kansalaiset olemme paikoillensa äänestäneet. Europarlamentin poliittisesti jakautuneilla ryhmillä on kokonsa mukaisesti pisteitä, joilla voi mietinnön ostaa ensin omalle ryhmälle ja sen jälkeen ryhmän sisältä nimetään esittelijä. Lakialoitteet kulkevat juuri tästä syystä aina jonkun mepin nimellä hyväksymiseensä asti. Kuka sitten ryhmässä pääsee esittelijäksi? Se, joka on aktiivinen, asiantunteva ja pätevä.

Esittelijän rooli on merkittävä. Hän saa ensimmäisenä valmistella lausunnon komission mietintöön ja vasta sen jälkeen asia siirtyy valiokuntatyöhön. Aloitteen tekijällä, pohjaesityksen luojalla on luonnollisesti valtaa, kuten jokainen tietää. Lopputuloksen kannalta on suuri ero, onko esittelijänä esimerkkimme isyysvapaa-asiassa oikeistoa edustava mies Puolasta vai vasemmistoa edustava nainen Ruotsista. Esittelijän valtaa lisää entisestään se, että vielä parlamentin täysistuntokäsittelyssä esittelijänä toimiva europarlamentaarikko saa lausua mielipiteensä kaikkiin muutosesityksiin. Ja toki kyseinen meppi myös turvaa oman selustansa varmistamalla, että oma ryhmä on ainakin pääosin hänen esitystensä takana. Päätös ei siis synny jonkin maan linjausten mukaisesti, vaan jo valmisteluvaiheesta asti päätökset tehdään eri aatesuuntia edustavien ryhmien kautta. Uuden Europarlamentaarikon tärkein työ on itse asiassa tuoda oma asiaosaamisensa julki omassa ryhmässään ja aktiivisesti ajaa itseään esittelijäksi. Tehtävä ei ole helppo. Suomalainen äänestäjä ei tietenkään pysty vaikuttamaan porvari- tai sosialistiryhmän sisäisiin valintoihin, mutta me päätämme millaista ”materiaalia” valittavaksi lähetämme. Minkä alan osaajien kädenjäljen haluamme nähdä?

Oletetaan, että isyysvapaamietinnön esittelijä valitaan vasta vaalien jälkeen. Tarjoammeko me suomalaisen edustajan joka ajaa uudistuksia palkansaajan vai työnantajan näkökulmasta vai edustajan, joka juoksee kovaa tai laulaa hyvin? Poliittisen ryhmän koko, ei maan koko, ja edustajan aktiivisuus omassa ryhmässään ovat ratkaisevia tekijöitä.

Euroopan unionin päätöksenteon linjan määrittävät poliittiset aatesuunnat vaaleissa saadun mandaatin mukaisesti. Pääpiirteisessään neuvosto viime kädessä aina vahvistaa tai palauttaa käsittelyyn parlamentin lakiesitykset. Joskus pingis parlamentin ja neuvoston välillä voi kestää vuosia. Kansallisissa vaaleissa oikeisto on läpi Euroopan vahvistanut asemiaan ja täten muodostaa enemmistön neuvostossa. Tällä hetkellä Suomen kantoja neuvostossa esittävät eduskuntavaaliemme jälkeen hallituksen muodostaneen Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n ministerit. EU:n päätöskoneisto ei nykyisellään ole mikään duunareiden kehto, vaan koko pakettia johtavat konservatiivit.

Parlamenttiryhmien välillä on eroja. Tästä ajankohtaisena esimerkkinä olkoon äänestys työaikadirektiivistä; työelämän pelisääntöjä heikentävän esityksen puolesta äänestivät niin RKP:n kuin osin Kokoomuksen edustajat, jotka kuuluvat eurokonservatiivien EPP-ryhmään. Parlamentin toiseksi suurimman ryhmän, sosialistien PES:n johdolla esitys kuitenkin kaatui, eikä esimerkiksi viikkotyöaika noussut 65 tuntiin. Europarlamentaarikkomme ovat paljon vartijoina myös niiden EU-kansalaisten suuntaan, joiden oma kansallinen lainsäädäntö on heikompi kuin meillä, eikä meille itsestään selvää sopimusyhteiskuntaa tunneta.

Juttuni PamPlus-lehteen, joka toivottavasti motivoi äänestämään.

Täällä taas!

Uusi työ ja uudet luottamutehtävät ovat vieneet niin mennessään, etten ole ehtinyt lainkaan kirjoitella. Pää on liian täynnä ajatuksia ihan viran puolesta, ettei virtaa ole ennä riittänyt blogiin asti. Sinällään huono merkki. Ensin huomasin ajattelevani yöllä työasioita ja sitten tajusin, että surraukselle on saatava stoppi. Kolmas vaihe, eli toteutus on hakusessa...Mennyt viikonloppu oli hyvä alku. Käytiin sunnuntaina nauttimassa tuulettomasta ja auringon lämmössä kylpevästä meren jäästä Storörenin edustalla. Ongittiin sintti-tinttejä, kuten Eevi asian ilmaisi. Minä lähinnä keskityin maisemiin ja Ilta-Sanomiin. Sää oli houkuttanut paikalla muitakin; hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä ja jokusen kelkkailijan. Kovin kauan ei mene kun ko. paikkaa hallitsee Hjalliksen asuinalue. Näinköhän asukkaat haluavat merimaisemaansa tavallista rahvasta kuumaa mehua juomaan? Toivottavasti sen sallisivat - minä olen pienenä hiihtänyt samassa poukamassa ja mukava olisi, että (mikäli jäätä riittää) kolmekymmentä vuotta eteenkin päin maisemat olisivat kaikkien nautittavissa.

Päivän poliittisiin aiheisiin en mene syvälle. Muutama irtoihmetys vain. Miten on mahdollista, että Kokoomuksen kannatus ei laske? Voisiko Haukio päättää onko hän yksityishenkilö vai ei. Voisiko Mari Kiviniemen vaihtaa, kursittaa kuntatalouteen tai edes pitää hiljaa? Miksi lautakunnan jäsen on itse valmis ajamaan alas oman toimialan palveluita ja avustuksia? Ja miksi ihminen ei osaa jäädä pois toiminnasta, jos kaikki on jo tehty, kokeiltu, saavutettu, yritetty ja puhuttu?

Ehkä kirjoittelen piakkoin uudelleen, kun jaksan jäsentää ajatuksia tai laitella kuvia, mutta siihen asti - syökää ulkona, käykää elokuvissa/teatterissa/urheilutapahtumissa/messuilla/konserteissa jne., ostelkaa luxustuotteita ja tehkää kaikkea mikä on ihanan rentouttavaa, oloa hellivää ja suomalaista työtä tukevaa.

Tänään tapahtunutta

Hyvä EU! Yli kymmenen vuoden jahkailun jälkeen Saksa taipui ja ruokatarjoilun arvolisäveroa voidaan laskea kaikissa EU-maissa. Meillä alv:n lasku olisi siis 8 %, jonka suoraan hintoihin siirtämisestä työnantajapuolen hallinto on jo päätöksensä tehnyt. Asiat eivät tietysti kaikkialla mene kuten joku päättää, mutta isossa osassa ravintoloista voisi kuvitella asiakkaan loppulaskun pienentyvän. Työllistävää vaikutusta arvioidaan olevan jopa tuhat määrin. Toivottavasti mahdollisuus voidaan hyödyntää jo ensi syksynä, eikä muutaman vuoden päästä.

Eläkeikä asiaa tv-uutisten mukaan väännetään jo yötä myöten. Tämähän alkaa kuulostaa "vanhoilta hyviltä ajoilta". Ensin haluttiin luopua kolmikannasta ja nyt neuvotellaan pääministerin virka-asunnolla kestävyyttä koitellen. Vaikea on nähdä, että hallituksen linja pitäisi. Akava, STTK ja SAK ovat kaikki ilmoittaneet, että ainoa keino mitä ei voida käyttää työurien pidentämiseen on eläkeiän nosto. Jää siis kaksi vaihtoehtoa: 1) Hallitus nyt kuitenkin nielee ylpeytensä ja peruu päätöksen tai 2) Hallitus ei niele ylpeyttään, ajaa asian läpi ja päätös jää lain kuolleeksi kirjaimeksi. Minä nimittäin en ainakaan keksi miten eläkeiän korottaminen nostaa keskimääräistä eläkkeelle jäämisikää, jos työntekijöistä 64 % vastustaa ajatusta ja työnantajapuoli on hiljaa, eli vastustaa, mutta ei halua asettua samaan rintamaan palkansaajajärjestöjen kanssa julkisesti. Vai säädetäänkö myös laki, jolla kielletään työkyvyttömyyseläkkeet ja puretaan eläkeputket ja kielletään irtisanomasta esim. 60-65 vuotiaita?

Kevyempää tänään tapahtunutta oli minun ja Eevin iltaretki vasta avattuun Itäkeskuksen Prismaan. Aivan tolkuttoman kokoinen kompleksi. Kaikki oli tietysti uuden karheaa ja jännää, kun ei tiedä mitä löytyy mistäkin, mutta mitenkään jättimäinen koko ei heijastunut tuotevalikoimaan. Ihan samat juustot samalla hinnalla kuin lähi-Alepassa. Eevi osoitti loistavaa oivalluskykyä hedelmäsastolla. Paloitellut vesimeloonit olivat loppu ja totesin vain, ettemme osta kokonaista. Eevi katsoi silmät lautasen kokoisina ja sanoi "kysyttäisiinkö myyjältä" (siis juuri tuossa muodossa). Myyjä onneksi löytyi kurkkujen luota ja ystävällisesti lähti paloittelemaan takahuoneeseen meloonia. Homma kesti. Eevi valui ostoskärryjen istuinosassa, nojasi kädellä poskeen ja sitten luovuttaneesti huokaisten: "Voi hitsi. Ei se tule takaisin. Jos otetaan vaan karkkia".

Älytön eläkepäätös

Vaikka hallituksen eläkelinjausta on jo ehtinyt hieman sulatella, niin yhtään asia ei jäsenny. Normaalisti ensireaktion jälkeen alkaa ymmärtää perusteluita, vaikkei samaa mieltä olisikaan, mutta nyt on ihme sotkua. En käsitä yhtään miten Vanhasen johdolla koko hallitus saatiin mukaan älyttömään eläkeiän korotusehdotukseen. On aivan päivänselvää, että merkitsevää on vain milloin ihmiset oikeasti jäävät eläkkeelle. Vasta neljä vuotta sitten käyttöön otettu joustava ja kannustavuuteen perustuva malli on kerännyt kansainvälisesti kateutta ja tulokset ovat olleet varovaisen positiivisia. Ongelmaksi tietysti muodostui aika nopeasti se, että harvalla työnantajalla on oikeasti mitään intressiä panostaa ikääntyvien työntekijöiden jaksamiseen, töiden uudelleen järjestelemiseen tai ylipäätänsä työsuhteen jatkamiseen. Niinpä ihmisen omalla halulla tai yhteiskunnan toiveilla ei juurikaan ole merkitystä, jos työtä ei yksinkertaisesti ole tai sitä ei pysty fyysisesti tai henkisesti suorittamaan. Miten hallituspuolueissa kukaan ei muka tiedä nykyisiä tilastoja eläkkeelle jäämisen keski-iästä tai työkyvyttömyyseläkeläisten syistä?

Motiiveja ehdotukseen saattaa olla monenlaisia. Maatalousyrittäjien eläkejärjestelmään ei ole puututtu, parhaimmassa tapauksessa farmari jää "eläkkeelle" 51-vuotiaana. Hyvätuloisimpia uudistus ei heilauta, vanhuus on turvattu muita reittejä. Mutta vaikea on uskoa Suomen oikeistoa ihan näin härskiksi. Tai sitten todella ovat. Siinä tapauksessa toivoisin kovasti, että ihmiset oikeasti avaisivat korvansa, lukisivat lehtiä ja toteaisivat puolueiden erot.

Suurempi salaliittoteoria epäilee, että tämä on vain hämäystä. Laskelmoidusti, jonkin kätevän viestintätoimiston tuella, saadaan kolmikanta näyttämään kaiken pahan alulta ja juurelta ja siihen tämä oli ainoa tarpeeksi provosoiva ase. Tähän sopisi myös oivasti ajoitettu Heikan ja Boxbergin kirja konsensuksen rappeuttavasta voimasta. Ongelmat rullataan palkansaajajärjestöjen syyksi, liitot leimataan pahoiksi ja julkinen mielipide on avoimempi vaikkapa yleissitovuuden purulle tai työttömyyskassajärjestelmän muutoksille. Katainen on vyöryttänyt lähes kaikki Reinfeldtin aloitteet myös meille, joten ihmetystä on herättänyt miksi meillä ei ole kassan maksuihin yms. puututtu. Tosin Suomessa Kokoomus on vahvempi palkansaajapuolue kuin Ruotsissa - ehkä Laitinen-Pesola ei kaikkea nielisi.

Itse olen lähdössä työreissulle Rukalle reilun viikon päästä, ehkäpä näen saman valon kuin Matti ja tietoisuuteni avartuu.

V-Asla

Jos haluaa lukaista, niin keskiviikkona työskentelynsä aloittaneen V-Aslan (vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta) pj-esittely haastattelun voi lukaista tästä.

Jo ekassa kokouksessa oli nähtävissä, että pitkiä iltoja tulee. Asialistat ovat niin pitkiä ja porukka onneksi keskusteleva, että ripeälläkin työskentelyllä kokouksemme venyvät helposti kolmeen tuntiin. Keskiviikkona äänestimme kahdesta edustajamme paikasta, toinen oli monikulttuurisuusasianneuvottelukunta ja toinen Tikkurilan aluetoimikunta. Ja sitten äänestimme vielä tarkennuksista Popmusiikin museon vuokrasopimukseen. Itse kannatin esitystä, jossa olisimme viestittäneet selkeämmin uudelle toimijalle, että tiloista ei peritä vuokraa, mutta asiaan voidaan palata. Pelkoni nimittäin on, että laskennallinen vuokra viime kädessä tasataan toimialamme nykyisille vuokralaisille, jotka jo muutoinkin ovat aika lailla lirissä vuokriensa kanssa. Meneillään on laaja tilaselvitys, jonka pitäisi olla paketissa vuoden loppuun mennessä. Saatoimme siis tehdä päätöksen, joka meni pahasti metsään tulevien linjausten valossa. Varman päälle pelaava esityksemme kuitenkin hävisi 8-9. Niinpä popmusiikin museo aloittaa pikapuoliin toimintansa Kartanonkoskella vuokrattomissa tiloissa ja toivottavasti jo ensi kesänä turistit löytävät tiensä suomalaisten tähtien historian luo.

Teknisesti selvisin ihan kohtuullisesti kokouksen vetämisestä, mitään pahempia en onnistunut söhlimään, vaikka alkuun jännittikin :)

Maahanmuutosta kriittisesti - siis miten?

Päivän puheenaihe tuntuu olevan maahanmuutosta keskusteleminen, jota saa myös nyt tehdä kriittisesti. Ja kaikkien tulee myös tunnustaa, ettei kriittisyys tarkoita automaattisesti rasistista suhtautumista. Tämä nyt aiheuttaa minulle pientä ymmärtämisvaikeutta. Vaikeus syntyy ihan siitä, etten ole oikeastaan kuullut yhdenkään maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvan esittävän kriittistä keskustelua, joka voitaisiin lukea kriittiseksi-mutta-ei-rasistiseksi keskusteluksi. Jo vuosia on ollut ihan yleistä tietoa, että asuntopolitiikkaa ei pidä tehdä niin, että se edistää segregaatiota, on sitten kyse mistä tahansa väestöryhmästä. Samaten on ollut yleistä tietoa ja vallitseva mielipide, että ihminen ei voi kotoutua ja työllistyä, jollei kielikoulutusta ja muuta koulutusta järjestetä ja tueta. Tämän kaltaisissa näkemyksissä ei mielestäni ole mitään kovin kriittistä. Mainitsemani asiat ovat kuitenkin usein kompastuskiviä ja niitä pohtiessahan itse asiassa pohditaan kantaväestön tekemiä poliittisia valintoja, ei maahanmuuttoa.

Jos taas keskustellaan Suomen pakolaiskiintiöistä, niin missä ovat kriittiset avaukset? Toisaalla ovat hyvin rasistiset purkaukset ja toisaalla "tästäkin pitää voida keskustella"-linja. Mitään keskustelua ei kuitenkaan käydä. Aika perinteisellä erilaisuuden hyväksymis ja maassa maan tavalla teemoilla puhuttiin Ylenkin suuressa maahanmuuttajakeskustelussa, joka oli muutoin ansiokas.

Tavallisen tallaajan kanssa jutellessa, vaikkapa kuntavaalien alla, nousi esiin ihan perusjuttuja, kuten arvostelua ulkomaalaistaustaisten lääkärien kielitaidon suhteen. Olen ihan samaa mieltä, että potilaan pitää ymmärtää mitä lääkäri hänelle sanoo, mutta jos vaatimus kumpuaa vain aksentista ja muu on ok, niin leimaan näkemyksen esittävän ennakkoluuloiseksi. Valitettavasti. Perusteluni on se, että saman vaateen pitäisi myös koskea lääkäreitä, jotka puhuvat 90% latinaa antaessaan diagnoosia, lääkäreitä jotka mumisevat hihaansa, niin ettei potilas tiedä missä mennään tai lääkäreitä, jotka jostain muusta syystä eivät saa asiaansa selitettyä. Itselleni on ainakin käynyt usein niin, että kiireisen tutkimisen jälkeen seison käytävällä resepti kourassani ihmetellen mikä minulla pohjimmiltaan on vikana.

Tämä nyt hieman harhautui. Mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä selvemmin minusta ongelmamme ovat vain tehdyssä politiikassa ja tietysti resurssien puutteessa. Vantaalla on tehty selkeää maahanmuuttajapolitiikkaa kauan ja kuten aiemmin kirjoittelin, valmistui tovi sitten varsin ansiokas maahanmuuttopoliittinen asiakirjamme. Ei nivaska mitään kriittistä keskustelua herättänyt, vaikka siinä oli hyvin selkeästi kirjattu myös nykyiset kipukohdat. Ehkä keskustelua ei herännytkään juuri siitä syystä, että ongelmat ja suunnitellut toimenpiteet on lausuttu ääneen ja jo tehty työ on ollut tuloksekasta. On päästy yli rajan, jossa pitää todistella etten ole rasisti, kun vaadin sitä tai tätä. Jos Suomessa olisi tehty aktiivisia toimenpiteitä maahanmuuttajien työllistämiseksi, niin jatkaisimmeko tätä tapakulttuurien yhteentörmäysdebattia? Voi olla, että jatkaisimme, mutta sitten se olisi ainakin aidosti sitä, eikä kulissi jollekin todelliselle aiheelle. En nimittäin jaksa uskoa, että oikeasti kovin monen suomalaisen arkea liikauttaa pienen vähemmistön päivittäiset rutiinit, mikäli ne pysyvät lain sallimissa rajoissa. Ja kovin kriittisenä en osaa pitää myöskään vaatimusta noudattaa lakeja.

Voi olla, että olen aivan liian arkinen näkökulmissani. En osaa hakea kauhukuvia käsiin räjähtävistä massoista, jotka valtaavat sossun luukut. Uskon vilpittömästi, että jos hoidamme maahanmuuttajataustaisten asioita tasavertaisesti kantaväestön kanssa, niin meidän ei tarvitse pelätä joidenkin ryhmien radikalisoitumista ja purkauksia puolin tai toisin. Kai yhteenvetona voisi sanoa, että enemmän pitäisi tehdä kaiken jo olemassa olevan tiedon pohjalta ja vähemmän miettiä kuka on rasisti ja kuka ei. Pitääkö signaaleihin aina tarttua puhumalla jos vaihtoehto olisi tekemällä?

Perusoikeudet kuntoon Euroopassa

Casa La Salle; katolinen hiljentymiskeskus, jossa kurssittelin viime viikon

Nyt olen sen verran toipunut vajaan viikon reissusta Roomaan, että voi jotain referoidakin. Hommahan alkoi kaoottisesti. Nousin hyväntuulisena viime viikon tiistaiaamuna Air Balticin koneeseen, jolla oli tarkoitus tehdä pikavaihto Riikassa ja olla perillä puolen päivän jälkeen. Nooh...Siirryin muun porukan mukana kohti konetta ja yllättäen virkailija ilmoitti passini vanhentuneen. Muutaman viikon olin siis ollut tietämättäni vanhan passin kantaja,
eikä tuota kukaan Helsingissäkään noteerannut, saatika edellisellä viikolla Tallinnassa. En omista kuvallista henkilökorttia, joten ajokortilla ainoa suunta oli takaisin Helsinkiin. Halpaa kuin saippua. Eipä muu auttanut kuin soitella useampi hätäinen puhelu ja syöksyä takaisin Suomeen. Helsingissä homma toimi kuin unelma. Expresspassin ja valokuvat sain hoidettua 20 minuutissa, eli jo 16.20 olin matkalla kohti Milanoa, josta oli jälleen vaihtolento. Ilta pimeni, eikä laukkuani näkynyt. Itse asiassa näin matkalaukkuni vasta perjantaina seuraavan kerran. Onneksi ohjelmassamme ei ollut virallisia vastaanottoja tai muita tilaisuuksia, joissa ulkomuotoni olisi herättänyt hämmennystä.

Koko häslinki matkatavaroiden kanssa hieman häiritsi kurssiin keskittymistä, mutta oli siellä asiaakin. En usko ketään liiemmin kiinostavan listaus hyvistä jäsenhankinnan käytänteistä muissa euroopan maissa, joten keskityn muihin mieleenpainuneisiin asioihin. Alla vain pari esimerkkiä, "vaatimattomampia" vainokokemuksia löytyi lähes jokaiselta osallistujalta.

Porukassa oli mukana ensimmäistä kertaa osallistuja Turkin satamatyöntekijöiden liitosta. Hän oli palkattomalla viikolla, koska toimitsijoille ei kuulu oma kouluttautuminen työsopimukseen. Viikon edetessä tuli hyvin tutuksi heidän tilanteensa mahdottomuus. Liitto on kasvanut uskomattomalla vauhdilla, mutta työntekijöiden tilanne on puistattava. Kukaan liiton henkilökunnasta ei saa itse kuulua mihinkään ammattiliittoon, tuloksena olisi irtisanominen. Johdon muodostaa 6 henkilöä, joiden jokaisen kuukausipalkka kaikkine "sivutuloineen" (ymmärtäisin korruptiona) lähentelee 20 000 euroa. Toimitsijan palkka on n. 550 euroa/kk ja jäsenten keskiansiot 300 euroa/kk. Hieman siis kiristää tilannetta. Jäsenmäärä on nyt pyöreästi 2000 ja liitto on joutunut viime kuukausina jo myymään omaisuuttaan, jotta johdon kulut saadaan katettua. Liiton sisällä täytyisi tapahtua vallankumous tai sitten asiaan täytyisi pystyä jollain tavalla puuttumaan euroopan muiden liittojen/keskusjärjestöjen taholta. On kestämätöntä, että vakava korruptio ja jäsenten ja liiton työntekijöiden oikeuksien polkeminen ovat päivänvalossa, eikä kukaan tee mitään.

Italian CISL:n (vrt. SAK) edustajat kertoivat Etelä-Italiassa ja erityisesti Sisiliassa rehottavasta nykymuotoisesta orjuudesta. Edelleen aamuisin työttömät - lähinnä miehet - kerääntyvät torille ja pikkupomot sormelle osoitellen valitsevat päivän ahertajat. Suuri osa tällä tavalla elantoaan hakevista tulee Tunisiasta ja palaa jossain vaiheessa kotimaahansa tai sitten ei. CISL on koittanut parantaa tilannetta erilaisin kampanjoin, vetoomuksin ja saarroin, mutta turhaan. Ei juurikaan heilauta Berlusconia suuntaan tai toiseen, vaikka on myös avoimesti tiedossa, että Etelä-Italiassa on Euroopan heikoin kasvu ja syvään jurtunut korruptio.

Maistisia Berlusconin hallituksen politiikasta saimme mekin, kun sattumalta osuimme mukaan mielenosoitukseen parlamenttitalon edustalle perjantaina. Viikonlopun Iltalehdessäkin oli pikku uutinen aiheesta. Kyseessä oli mielenosoitus 17 vuotta koomassa maanneen naisen perheen puolesta. Naisen isä on jo 10 vuotta yrittänyt saada luvan lopettaa tyttärensä letkuruokinta. Nyt lääkärit ja jokin oikeusaste olivat hyväksyneet elämän keinotekoisen ylläpidon, mutta parlamentti sääti pikalain, jonka mukaan edes tällaises
sa tilanteessa ei Jumalan luomaan elämään saa kajota. Siis mihin elämään, kysyivät myös mielenosoittajat. Nainen on ollut aivokuollut vuonna 1992 tapahtuneesta auto-onnettomuudesta asti ja on silkkaa julmuutta perhettä kohtaan makuuttaa häntä sairaalassa. Oikeistopuolueet sanoivat kuitenkin sanansa ja perhe jatkaa taisteluaan yhä harvenevin keinoin. Pahaa tekee.

Irlantilainen kollegani kannusti boikotoimaan Ryanairia. Muutama esimerkki yrityksen toiminnasta: lentoemännät ja stuertit saavat palkkaa vain ajalta kun kone liikkuu, siis ei siivotessaan konetta tai odottaessaan lähtöä toisessa maassa. Työvaatteet he vuokraavat työnantajalta ja kaikki koneessa nautittu, kuten vesipullollinen, on maksettava erikseen. Yrityksen johtaja oli yrittänyt myös sylkeä Air Linguksen lentoemäntien päälle ja samalla sihissyt, kuinka hän pian omistaa koko Irlannin lentoliikenteen. Että ihan ymmärrettävää, miksi Tampereelta pääsee niin halvalla vaikkapa Lontooseen.

Olisi rohkeata, jos joku EU-vaaliehdokkaistamme nostaisi kampanjassaan esiin myös ihmisoikeudet Euroopassa. Eihän maailmanparannusteemoilla ääniä kerätä, mutta pelkän Suomen edun ja aseman korostamisen lisäksi nyt olisi oiva sauma myös keskustella siitä, mitä mantereellamme tapahtuu. Ja usein oikeistolaisten ja kristillisten puolueiden toimesta. Sosiaalisemman Euroopan hokeminen ei riitä, vaan on tuotava julki mitä sanaparin taakse todella kätkeytyy.

Keskiverto maanantaikuvaus

Kello aloitti huomionhakemisen 6.51 kuten lähes joka aamu ja kuten lähes joka aamu, taoin 9 minuutin torkkua useampaan kertaan. Eevi istui viimeiset minuutit pimeässä sänkymme vieressä hokien vaativalla äänellä: "Nouse, pikku kakkonen tulee jo." Niinkuin nyt jotain kellosta ymmärtäisi, mutta osaa jo varmaan päätellä, että viimeistään herätyskellon toisella rääkäisyllä lastenohjelmat ovat alkaneet. Itse asiassa olimme kuitenkin poikkeuksellisen hyvissä ajoin liikkeellä, Eevi ei ollut viimeinen tarhan puurolle saapuja.

Varsinaisen työpäivän aloitan nykyään aina aamupalalla. Kahvipöydässä on yleensä lähes koko käytävämme porukka ihmettelemässä edellisen illan ja aamun uutisia ja usein keksimme myös parhaat kehittämisideat lehtien äärelle kumaruneina. Lisäksi laihalainen pussipuuro ja kahvikuppi on kaltaiselleni uuden vuoden lupailijalle oikein sopiva ateria. Ja varsinkin, kun heti ensimmäiseksi oli vuorossa parituntinen työyhteisömme TERVE-hankkeen esittely. Tarkoituksena on pidemmällä aikavälillä parantaa työhyvinvointia, työssäjaksamista, vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä jokaisen liikunnallista ja kulttuurista pääomaa. Mitä se sitten tarkoittaakin...Liikunta- ja kulttuurisetelit meillä on ollut käytössä jo pitkän aikaa. Sydämen kunnon kohotukseen panostamme aloittamalla AinoActive-ohjelmassa. Oikeasti pelottaa testauttaa oma kunto perinpohjaisesti. Epäilen, että sydämeni ei ole kolmekymppisen naisen...Toisaalta odotan innolla, että joku auttaa elämäntapaprojektissani. Realisti minussa kuitenkin katsoo kalenteria, kaikkia kokouksille pyhitettyjä iltoja ja usko liikunnan säännöllisyyteen latistuu alta aikayksikön.

Iltapäivä meni loppuviikon kurssin ennakkotehtäviä pohtiessa. Jäsenhankinnan ja järjestäytymisen haasteita, ongelmia, trendejä...Mikäs miettiessä, kun kurssi on 5 päivää Roomassa :)

Ja sitten koittivatkin päivän kuntsimaisuudet. Tilanne: vanhempamme lähtivät eilen Puolaan perinteiselle hääpäivämatkallensa (32 v.), josta syystä siskoni Maija on meillä "hoidossa". Maija tietysti eilen unohti tavaroita Sipooseen ja lähtikin suoraan koulusta sinne - minun kotiavaimet laukussansa. Aslakin piti ehtiä hakemaan Eeviä, vaan päivä terästehtaalla (alkaa huomenna yt-neuvottelut) venähti ja tiet olivat tukossa, joten lähdin julkisilla ilman vaunuja noutamaan pikkuakan. Metrossa luulin hetken joutuneeni keskelle "Älä kailota"-kampanjaa, kun kuuntelin koko matkan erään nuorehkon miehen talousvaikeuksia. Tiedän nyt, että hänellä on luottohäiriömerkintöjä, äiti ei enää lainaa rahaa, firmasta (nimenkin kuulin) on Hesarissa myynti-ilmoitus, lapsi menee huomenna ysiltä tarhaan jne. Tosissaan oli ja aika maailman murjoman näköinen. Jäin aidosti toivomaan, että hän saa asiansa järjestymään ja velkojat rauhoittumaan.

Päiväkodin pihalla oli aivan päinvastainen tunnelma. Eevi oli jopa hetken ärtynyt, kun uskalsin keskeyttää liukurileikit noutamalla kotiin. Kotona sitten istuskeltiinkin oven takana reilut puoli tuntia odottelemassa iskää. Eevi näytti huvittavalta istuessaan jäisillä portailla mutustelemassa välipalaksi viinirypäleitä. Naapurin kanssa tosin ehdittiin vaihtaa kuulumisia harvinaisen kauan. On muuten osoitus siitä, että on oikeasti aikuinen. On siis naapureita, jotka moikkaavat kun ajan ohi ja joiden nimet muistan.

Puolen tunnin kupru aikataulussa aiheutti myös sen, että myöhästyin päivälliseltä. Istuimme Tikkurilassa loistavassa Thai Palace ravintolassa "tutustumisiltaa" toimialajohtaja Timo Juurikkalan, aloittavan lautakuntamme vpj:n Lasse Norreksen ja tulosaluejohtaja Susanna Taipale-Vuorisen kanssa. Käytiin ruoan lomassa läpi käytännön juttuja. Mielenkiintoistahan tästä tulee. Norres on mukavan ja innostuneen tuntuinen, joten kai löydämme yhteisen toimintatavan kunhan asiat selkiintyvät. Hauskinta oli hänen luonnehdintansa itsestään: "Mä en kestä pitkiä puheluita, jaarittelua tai haavelua ilman rahaa, jos jotain haluaa tehdä, niin sitten pitää ensiksi osoittaa fyrkat." Ja herra sitten lähti kunnallispolitiikkaan :)

Ja nyt kotona, Eevi sängyssä, tai ainakin melkein. Kurjaa olla erossa koko porukasta lähes viikko. Hyvinhän nämä täällä pärjäävät, sitä en hetkeäkään epäile. Ikävä vaan on inhottavaa kaikille, oma olo on surkea, Eevi protestoi pissailemalla minne sattuu ja Assusta tulee kärttyisä, kun oma aika jää olemattomiin.

Sitten pakkaamaan, iltakahvit ja vaatekaapin kimppuun. Ehkä nukun jo puoliltaöin.

Miksi tätä tavallisen päivän kuvausta maailman tavallisimmin? Tänään on päivä, jonka päiväkirjamerkintöjä kansanrunousarkisto kasaa. Kymmenen vuotta sitten he saivat 23 000 tekstiä ja arvokasta tietoa suomalaisten arjesta. Kannan tänään korteni kekoon.

Taantumaan tuupertuneet

Taloustaantuma syvenee ja täyttää kohta virallisestikin laman tunnukset talousviisaiden mielestä. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa, mutta jotain voisimme oppia menneestä ja olla nyt hyvin hereillä meneillään olevien muutosten kanssa. Vähän vaan on ollut ideoita esillä, joilla autettaisiin juuri nyt kolhunsa saaneita.

Aloitan hieman kauempaa. Kaikessa järjestötoiminnassa, vanhempainilloissa, ay-liikkeesä, äänestysaktiivisuudessa ja monella muulla sektorilla on havaittavissa sama ilmiö; noin 40-vuotiaat puuttuvat kokonaan tai ovat hyvin passiivisia. Ainoa yhteinen nimittäjä on edellinen lama. 90-luvun laman aikana työelämään pyrkineet nuoret kokivat kovia, monet jäivät juuri alkaneelta työuralta työttömäksi ja yhteiskunta tuntui hylänneen heidät. Elämää oli rakennettava kyynerpäätaktiikalla ja asenne on jäänyt elämään. Heijastukset kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ovat selvät. Yhteisöllisyyttä syntyy luottamuksesta, eheydestä ja siihen kasvamisesta. Jos edellä mainitut puuttuvat, on tie kivinen ja pitkä, kun peräänkuulutetaan toisista ihmisistä ja yhteisestä omaisuudesta vastuunkantamista.

Nyt nuorisotyöttömyys on jälleen kasvussa. Uudellamaalla ollaan jo lähellä 5 %:a. Nuoret ovat jälleen puskurityövoimaa, ovi käy ensimmäisenä. Edellisen vaikean ajan jälkeen jäivät jo elämään vuokratyöfirmat ja pätkätyöt. Silpputyöstä "potkut" saaneet eivät edes näy missään. Arviohan on nyt, että vuoratyöntekijöitä on jo n. 20 - 30 000 vähemmän kuin syksyllä. Moni elämänsä vuoratyöllä rahoittanut on siis tyhjän päällä. Edellisen taantuman aikaan ei tunnettu pikavippejä, jotka tuovat oman lisämausteensa. Eräpäivänä on helppo surffata netissä lainaamassa satanen tai kaksi.

Toistammeko samat erheet taas? Ikäänkuin huomaamatta jätämme taantuman armoille juuri elämäänsä aloittelevat nuoret. Moni pärjää kyllä, mutta henkiset "vammat" ovat pysyviä. Miksi toimia yhdessä kun vaikealla hetkellä on kuitenkin yksin? Ymmärrän täysin huolen vanhempien työntekijöiden työttömäksi jäämisestä, uuden paikan löytäminen voi olla todella vaikeaa, jos eläkeikä häämöttää parin vuoden päässä. Mutta onko meillä oikeasti kokonaishyvinvoinnin kannalta varaa jättää nuoret pelkkään tilastotarkasteluun? Pitäisikö laman kynnyksellä kiristää alle 30-vuotiaiden työntekijöiden osalta irtisanomissuojaa tai lisätä kuuluisan elvytyksen nimissä kuntien määrärahoja tuntuvasti "nuorisotakuun" osalta?

Oli miten oli, kovin kauan ei asiaa voi pohdiskella tai juna meni jo. Iso nuorisojoukko on jo kortistossa uunituoreen koulutuksen kera ja turhautuminen kasvaa päivä päivältä, nyt olisi sen yhteisöllisyyden aika.

Valinnat

Tänään päättyi puhelinrumba, kun edustajisto kokoontui päättämään luottamushenkilövalinnoista. Kooste päätöksistä vaikkapa tästä.

Valtuuston puhenjohtaja äänestys oli todella tiukka. Antti Lindtman voitti Markku J. Jääskeläisen äänin 21-19! Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Antilla on tiukka paikka, mutta en epäile lainkaan etteikö hän olisi valmis kovaan työhön ja reiluun ajankäyttöön kunnallispolitiikan hyväksi. Sanoinkin tukipuheenvuorossani, että tämän parempaa aikaa ei varmaankaan tule sukupolven vaihdokselle. Vaikeassa taloustilanteessa ja kuntaliitosselvitysten keskellä riviemme ja yhteistyömme tulee olla niin tiivistä, että valtuuston puheenjohtaja ei todellakaan joudu yksin tuleen linjaamaan, vaan selkänoja on vahva. Senkun vaan puhuu - ja se ei varmasti koidu Antille kynnyskysymykseksi.

Pientä viime hetken hässäkkääkin on ilmassa, kun sitoutumattomana Keskustan ehdokkaana toiselle kaudelle valittu Timo Auvinen ilmoitti siirtyvänsä Perussuomalaisten porukkaan. Heidän ryhmänsä kasvoi näin ollen jo kahdeksaan valtuutettuun, vain yhden päähän Vihreistä. Valtuustomme kokoontuu ensimmäistä kertaa ylihuomenna. Siitähän tämä sitten toden teolla alkaa, vieretysten Kiljusen kanssa eturivistä.

Koskematon lumi

Ulkona leijailee lunta vihdoin ja viimein juuri niinkuin talvella kuuluukin. Olen kääriytyneenä vilttiin höyryävän kahvikupin kanssa. Mukava nilkkapituinen yöpaita ja villasukat, eikä tietoakaan meikistä tai kammatuista hiuksista. Vain kirja kruunaisi idyllin. Paitsi, että olen kotona koska olen sairaampi kuin aikoihin. En nyt ihan pää kainalossa, kun tietokonetta pystyy vielä käyttämään, mutta kokonaisvaltaisen kurja olo kuitenkin. Perjantaista asti olen ollut antibioottikuurilla, mutta kuume pentele silti nousi toissailtana. Eilen olin kuitenkin vielä kurssia vetämässä Petäyksessä ja ajoin kotiin taistellen nivelkipuja vastaan, mutta nyt on lupa vain maata ja odottaa parempaa oloa.

Samaan aikaan töissä on johtoryhmämme koolla päättämässä mm. henkilöstöasioista. Toimitsijan on hyvä ymmärtää jäsenten arkea, joka pamilaisilla on usein pätkätöiden rytmittämä. Niinpä minäkin taas vaihdan hommia hetkeksi. Äitiysloman sijaisuuden ajaksi siirryn yhteiskuntapoliittisen sihteerin tehtäviin! Taloustilanne, lähestyvä sopimuskierros, eduskunnassa käsittelyssä olevat alojamme koskevat muutokset ja SAK:n puheenjohtajavalinta ennustavat vilkasta ja äärimmäisen mielenkiintoista loppuvuotta. Siinäpä on näköalapaikkaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Hienoista rimakauhua kummittelee mielessä, mutta on vaan luotettava omiin oppimistaitoihin ja toisaalta kutsun esittäiden arviointikykyihin. Ja kuten sanottu, kyseessä on määräaikainen hyppäys, joten omiin rakkaisiin töihin pääsee takaisin taas 2010.

Vuosi alkoi siitä mihin vanha jäi

Loma oli oikein onnistunut, mutta silti jo kahden työpäivän ja kuluneiden viikkojen uutisten jäljiltä pää on niin täynnä sekalaisia ajatuksia, ettei mikään tunnu jäsentyvän. Gaza tietysti järkyttää päivittäin. Niin kai on tarkoituskin, tai siis onneksi vielä järkyttää. Ajattelin jo joskus olevani immuuni Lähi-Idän kriiseille, mutta tämä tuntuu olevan liikaa. Minulle on aivan saman tekevää mitä vaikuttimia puolin tai toisin taustalla on, tai onko kyseessä vain Hamasin julmasti suunniteltu propaganda, mutta nyt iskujen laajuus ei ole mitenkään selitettävissä. Avustajilta on viety toimintaedellytykset, suojautumismahdollisuuksia ei juurikaan ole ja uhrit ovat pääosin sivullisia. Pienten lasten tappaminen ja silpominen ei ole mitenkään hyväksyttävissä.

Muina aikoina olen kuluttanut aikaa Vantaan luottamushenkilöneuvotteluiden parissa. Seuraillut pelin kehittymistä, harhautunut omistakin tavoitteista ja taas palannut "ladulle". Onneksi ensi keskiviikkona pitää jättää kunnallisjärjestölle esitykset ja siitä reilun viikon päästä edustajisto lyö paketin kasaan. Vaikkei meidän yhdistyksen kannalta pitäisi ollakaan suurempia ristiriitoja, jollei valtuuston pj-paikkaa lasketa, niin ihan nokko on taas puheluita ja kokoontumisia ollut.

Kiljusen kanssa kommunikoin yllättäen taas toiselle puolelle Eurooppaa. Jäinkin pohtimaan, että miksei yksikään tuotantoyhtiö ole innostunut ohjelmaideasta "kirppuna Kimmon kyydissä". Kaiken maailman matkailuohjelmia syydetään tuutista ja väkinäisesti juonnetaan tunnelmapaloja ja haastatellaan sillä sun tällä kielellä paikallisia. Kiljunen puhuisi ja esittelisi varmasti ilman käsikirjoittajaakin katsojat pyörryksiin ja varmasti päästäisiin kurkistamaan paikkoihin, joihin ei muutoin olisi asiaa. Nytkin matkan pää oli tovereiden luona jossain Länsi-Saharassa. Ainoa rajoite voisi olla, ettei suomalaisilla tuottajilla ole varaa roudata kuvausryhmää Kimmon tahdissa. Tästä vaan eurovaalikampanjaa rakentamaan :)

Henkilökohtaisella tasolla ajattelin taas auttaa omaa jaksamistani kiinnittämällä huomiota syömiseeni ja liikkumiseeni, siis kirjauduin kiloklubiin. Jos mitään ei tapahdu, niin ainakin nolottaa enemmän, kun tekee asiasta julkisen. Toinen piristäjä ovat tietysti matkasuunnitelmat. Kolmen viikon päästä suuntaan työreissuun Roomaan viikoksi, pääsiäisenä suunnataan pohjoiseen ja touko-kesäkuulla olisi tarkoitus hyödyntää Aslakin 30 v. lahjaksi saama Finnmatkojen lahjakortti. Uutuuskohde Kusadasi Turkissa näyttää houkuttelevalta, mutta sielläkin on tainnut olla "pieniä erimielisyyksiä" jälleen kurdiväestön kanssa. Minä en ole niinkään boikottihenkinen, mutta Aslakin saaminen matkaan on haastellisempaa...Voipi siis olla, että päädymme turvallisesti moussakan äärelle, siis jollekin Kreikan saarelle. Kohteesta riippumatta pakkailen mielessäni matkalaukkua aina kun tuntuu hankalalta.

Sukkahoususkandaali

Monesta suusta on todettu, että SDP:n toimintatavat ovat tiukassa. Kauniisti sanottuna iso laiva kääntyy hitaasti, suoremmin sanottuna - meillä ammutaan omia aina kuin mahdollista. Puoluekokouskausi päätettiin lyhentää kahteen vuoteen, mutta istuvan puheenjohtajan kampittaminen aloitetaan ikääkuin vanhasta muistista noin 1 ½ vuotta ennen kokousta. Tätähän naureskeltiin vielä Hämeenlinnassa, mutta nyt kun ensimmäiset pilkkakirveet ovat lentäneet, ei paljon hymyilytä.

Kovin suuri ei olisi ollut Arja Alhoa veikanneiden kerroin tämän vuodenvaihteen "verkkosukka-gatessa". Muut vakkarinimethän olisivat Erkki Tuomioja (avasi pelin jo vaalien jälkeen) ja Liisa Jaakosaari, joka ilmeisesti on kiltti lähestyvien eurovaalien takia. Onhan uuden johdon alku ollut haparoiva, mutta niin kai kaikilla. Ei kai kukaan tosissaan kuvitellut, että hokemalla "uutta" kaikki pelastuu? Niin kova tarve oli päästä Heinäluomasta eroon, että mentiin toiseen ääripäähän ja siellä nyt ollaan. Tämä oli kuitenkin yhteinen päätös ja niihin on ollut tapana sitoutua.

Ja sitähän ei kukaan tiedä miten Jutan verkkosukkahousut ja kissalook purevat! Kukaan puoluejohtajistamme ei aiemmin ole kokeillut silkissä ja satiinissa keimailua, on siis mahdotonta sanoa miten tämä vaikuttaa kansan syviin riveihin. Toisaalta kovin paljon ei tässä tilanteessa voi hallaakaan tehdä...

Pakko on loppuun sanoa, että oikeassahan Alho monin paikoin on, mutta voisi toki olla oikeassa ihan itsekseen.

Missä kuljimme kerran

Kävimme ex-tempore katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Finlandia palkittuun teokseen Missä kuljimme kerran pohjautuvan näytelmän. Ilkka Heiskasen ohjaama ja dramatisoima teos oli kyllä suoraan sanottuna minusta 70 euron väärinkäyttöä. En ole lukenut Kjell Westön kirjaa, mikä tietysti vaikeutti seuraamista, mutta ei näytelmän puhuttelevuus voi olla kiinni katsojan aiemmista luku- tai katsomiskokemuksista. Lavalla todella nimen mukaisesti kuljettiin kerran vähän siellä sun täällä.

Miehitys on hyvin nimekäs, tunnettuja ja tunnustettuja eturivin miesnäyttelijöitä vilisi lavalla. Useimmat kuitenkin hyvin ohuissa rooleissa. Hahmoja ja vuosikymmeniä juoksutettiin sellaisella vauhdilla, ettei pintaa syvemmälle päässyt oikein kukaan. Pekka Valkeejärvi ja selkeästi isoimmassa roolissa oleva Eero Aho tekivät kuitenkin kohtuullista jälkeä. Ahon pojasta kasvoi jotenkin ontuen mies ja elämän kolhuista sai jotain kuvaa, vaikkei se juuri ehtinyt liikauttamaan. Ursula Salo ja Niko Saarela tuntuivat toisella puoliajalla rakentavan oman pienen näytelmänsä muutaman kohtauksen ajaksi ja se olikin aidointa koko kolmetuntisessa.

Juonen kuljetus kertojan tuella ja repliikkien alkuun sijoitetut paikka- ja aikaselostukset olivat välillä kiusallisen teennäisiä. Pientä ihmestystä minussa herättivät myös naisnäyttelijät. Saattoi tietysti olla, että heille ei yksinkertaisesti oltu kirjoitettu tai ohjattu kuin kauniit sääret, mutta niin samasta puusta kaikki olivat, että puistatti. Vuokko Hovatta ei vaan kosketa, sille en voi mitään. Ääni on upea, mutta ilmaisu on pikkusievää ja siistiä. Ainoan poikkeuksen teki mainitsemani Salo, joka hetkessä sai roolinsa lentoon.

En siis hyvällä tahdollakaan voi sanoa tätä siirtoa kirjan sivuilta isolle näyttämölle onnistuneeksi. Olisi pitänyt rohkeasti kirjoittaa vielä enemmän kokonaan uutta tekstiä, joka olisi vain löyhästi nojautunut alkuperäisteokseen ja esityspaikaksi olisin valinnut intiimimmän pienen näyttämön. Lavastukseksi olisi hyvin riittäneet pelkät vanhat valokuvat, joita nytkin käytettiin onnistuneesti luomassa kuvaa Helsingin historiasta ja asukkaista. En ymmärrä miksi soppaan piti lisätä minuutiksi lavalle tuotuja rakennelmia. Puvustukselle pitää kuitenkin antaa tunnustusta, vaatteilla luotiin erittäin taitavasti ajankuvaa ja tuettiin näyttelijöiden muuten (ehkä) mahdotonta urakkaa. Ja yleissivistävänä pilkahduksena seurasin mielenkiinnolla kansalaisotakuvauksissa sipoolaisten punaisten merkittävää roolia. Huonostihan niille kävi helsinkiläisten valkoisten toimesta ja kai sitä Heiskanen osittain tahallaankin nosti esiin.

Jos siis joku on jo lippunsa varannut ja maksanut, niin suosittelen pikalukemaan kirjan (jos on lukematta), muutoin saattaa pitkästyä pahanpäiväisesti.

Joulutervehdys

Ups, emme lähettäneet yhtään joulukorttia. Ensin meni joulumerkillisten aika ohi ja sitten huomasin, ettei enää ehdi ykkösluokassakaan matkustamaan tuttavien ja sukulaisten laatikoille. Oikeasti hieman harmittaa, mutta mutta...Olemme hymyillen vastaanottaneet nipun kortteja; tonttuhattuisia lasten kuvia, itse tehtyjä ihanuuksia, yllätyksiä ja tietysti muutama arvailtava edukunnasta (niille pitäisi ostaa nimenselvennys leimasimet). Voin siis laskea suurin piirtein kuinka monta korttia olisin itse lähettänyt ja jälleen kerran lunastan sillä summalla vuohia, lääkkeitä ja muuta hyödyllistä johonkin kehitysmaahan. Näin kaikilla on hyvä joulumieli, eikä perinne katkea. Uuden vuoden lupauksena taas pyhästi vannon muistaa ystävänpäivän, pääsiäisen ja joulun kortit - ja sitten taas tuen viime tingassa kirkon ulkomaanapua. Ja olen tahtomattani ekologinen.

Oikein rauhaisaa, rentouttavaa ja maukasta joulun aikaa kaikille!

Nyt kelpaa syödä!

Vihdoin ja viimein on keittiöremonttimme kokonaisuudessaan valmis! Aslak ahersi viikonlopun aikana välitilaan tapetin ja pleksin paikoilleen ja tässäpä koko komeus on nähtävillä. Yllä siis nykyinen ja alla vanha versio. Toinen seinä ei näissä kuvissa näy. Seinä on edelleen oliivinvihreä, mutta isot vitriinikaapit matkasivat Sipooseen ja tilalle tuli katonrajaan lasiovilla varustetut yläkaapit. Pyöreä pöytä vaihtui ihanaan Aarikan löytöön, joka vie vähemmän tilaa. Kattolamppukin vaihdettiin valkoiseen "muovikäpyyn", joka sopii uuteen tyyliin hienosti.

Lähes uudenveroinen koivuviiluinen, jatkettava pyöreä pöytä on muuten myytävänä...Halkaisija 120 cm ja levitettynä ympärille mahtuu 6-8 henkeä. Että jos kiinnostaa, niin tarjoamaan vaan.

Joulujuhlahumua

Kahtena peräkkäisenä iltana on joulun tuloa juhlittu. Eilen vietettiin Latupuiston päiväkodin juhlia Rajakylän koululla. Muumilaaksolaiset, eli Eevin ryhmärämä esitti Tuiki tuiki tähtösen. Viime vuotiseen tapaan lapset lähinnä ihmettelivät ja äidit lauloivat. Tai Eevi itse asiassa lauloi, mutta huomattavan paljon normaalia hiljaisemmin. Lopun cresendo jäi harmillisesti uupumaan, sillä on yleensä herätetty ihastusta. Eevi kyllä halusi vielä takaisin lavalle muiden esitysten jälkeen vetäisemään soolokeikan. Meillä alkaa muodostua perinteeksi, että Emma on mukana juhlissa ja menee Eevin kanssa lavalle, niin minä saan kuvata ja vetistellä rauhassa katsomossa. Kuvassa ovat kolmantena oikealta.

Tänään oli sitten Itä-Hakunilan demareiden järjestämät "idän pienten yhdistysten" yhteiset pikkujoulut. Ihan hauska ilta. Minut yllätettiin totaalisesti iskemällä Lucia-vaatteet eteen ja väittämällä, ettei isommatkaan päättäjät ole ennenkään kieltäytyneet. Mikäs siinä sitten, onneksi oli tuo tähtityttökin mukana. Kaikki lauloivat Sancta Lucia på finska ja me nökötettiin lamppujemme kanssa. On siitä jo aikaakin, kun viimeksi olin Luciana. Tämä ei siis ollut mikään neitsytmatka, vaan ensimmäisen kerran olin Luciana tarhassa noin vuonna 1982 ja sitten yläasteella 1990, mikä ymmärettävästi oli näistä kolmesta pahin rasti.

Seuraavat pikkujoulut ovatkin vasta ensi tiistaina. Ne ovat yli yön ja aikuisten seurassa, joten jäänee kuvaamatta ja raportoimatta.

Lautakunnan toiseksi viimeinen

Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan toiseksi viimeinen kokous. Iloisissa tunnelmissa kokoustimme hyvin tiivistahtisesti Nygårdin kartanolla Sotungissa. Paikka on aivan upea juhlapaikaksi, mikäli sijainti "middle of no-where" ei häiritse.

Mutta kokousantiin, joka oli muutakin kuin jouluruokaa. Kuulimme mm. selvityksen virkamiestyöryhmän etenemisestä kaupungin myöntämien erilaisten avustusten suhteen. Vuoden alussa asetettiin työryhmä ensin perkaamaan koko meidän toimialamme alaiset avustukset ja seuraavaksi jonon jatkoksi lisätään sosiaali- ja terveystoimen avustusmuodot. Tähän mennessä kaikki summat ja prosessit on koottu yhteen hyväksi paketiksi, josta on helppo muodostaa kuva järjestöjen/yhdistyten/muiden toimijoiden sillisalaatista. Uusien lautakuntien aloittaessa alkaakin varsinainen poliittinen työ, eli avustusten kriteerien määrittely, painopisteiden hakeminen, jakotapojen pohdinta ja ylipäätänsä määrittely mikä on laskettavissa kaupungin avustukseksi ja mikä ei. Esityksestäni päätimme, että työryhmään valitaan mahdollisimman pian muutama luottamushenkilö ja tarvittaessa jokunen järjestöedustaja, ja he saavat aloittaa työn pikimmiten. Sitova aikataulu on vuoden 2009 loppuun ja uudet ohjeistukset astuvat kaikilla tahoilla voimaan 2010. Tavoitteena on tietysti helpottaa hakijoiden arkea, ideoina on jo ollut yhtenäinen hakuportaali, kuititon tilitys jne. Olen aika varma, että rauhassa ja perusteellisesti tehtävä työ tuottaa hyvän tuloksen.

Annoimme myös lausunnon Vantaan maahanmuuttajapoliittisesta ohjelmasta, joka on ihan Suomen huipputasoa. Asiantuntijoiden mukaan ylipäätänsä maahanmuuttaja- ja kotouttamispolitiikka on Vantaalla aina ollut muita edellä. Ihan kaikkea demarit eivät siis ole ryssineet :) Vapaa-ajan toimen näkökulmasta on tietysti tärkeä huomioida palvelutarjonnassa maahanmuuttajien muuta väestöä korkeampi työttömyysaste ja miesten ja naisten osallistumisen erot. Lasten ja nuorten harrastusten kohdalla pitää muutoinkin olla aina tarkkana, että emme ohjaa tarjontaa, liikuntapaikkarakentamista, avustamista jne. vain pojille, mutta maahanmuuttajien kohdalla tähän seikkaan pitää usein kiinnittää vielä erityistä huomiota.

Liikuntapaikkasuunnitelmakin meillä oli listalla jo toistamiseen. Nyt kuulimme yhteenvedon annetuista lausunnoista, mutta aikaa keskustelulla ei juuri ollut. Ja muutama merkittävä, kuten Espoon kaupunki, antaa vielä odotuttaa lausuntoaan, joten palaamme asiaan tammikuussa. Kuten myös kaupungin tukemien kulttuurilaitosten osalta. Laitosten osalta on tehty uraauurtava selvitys, johon on luotu omia tutkimusmenetemiäkin. Selvityksellä haettiin laitosten kesken mitattavia ja vertailtavia asioita perinteisten lukuihin tuijottamisten sijaan. Lehdistöseurannan, asukaskyselyiden, kulttuuritoimen johtoryhmän ja tietysti laitosten omien arvioiden perusteelta olemme saaneet erittäin kattavan raportin toimijoiden nykytilasta ja tietysti tehty työ pitää huomioida avustusten uudistustyössä.

Tällaisia tällä kertaa, viimeinen kokous on sitten tammikuussa.

Matkatunnelmia

Jalat ja mieli ovat vielä Roomassa. Neljä päivää oli aika lailla juuri sitä mitä etukäteen osasin odottaakin. Aikamatkailua parin tuhannen vuoden säteellä ja erittäin hyvää ruokaa. Käveltyä tuli 6-10 kilometriä päivässä, mikä on aivan liikaa Hakaniemeen tottuneille jaloille. Sisukkaasti kuitenkin painelimme paninien ja italialaisen jäätelön voimin pikkukujalta toiselle jos kolmannellekin. Valtavilla joulumarkkinoilla Piazza Navonalla poikkesimme useampaankin otteeseen kulkiessamme johonkin suuntaan, mutta väen paljous oli jo niin ahdistava, että todellakin vain poikkesimme nauttimassa tuoksuista ja valoista.

Toki kiersimme ihastelemassa ja ihmettelemässä "pakolliset". Siis muun muassa Vatikaani museo, Colosseum, Forum Romanum, Piazza del Popolo, Pantheon ja Pietarin kirkko, joka Aslakin sanoin ottaa ihmisestä ilmat pihalle. Paavi jäi vielä näkemättä, vaikka oppaamme herra Berlitz sanoikin, että sunnuntaisin puolilta päivin hän näyttäytyy yhdessä ikkunassa lausuen siunauksen Pietrin kirkon aukiolla seisoville. No, emme menneet sunnuntaina bongailemaan, joten ainakin se jäi seuraavaan reissuun.

Kulinaristisesti matka oli täysi kymppi. Pääsin maistamaan aivan taivaallista artisokkaa, joka oli valmistettu kokonaisena uunissa ja maustettu pääasiassa vain oliiviöljyllä. Ja jo mainitut jäätelöt ovat mielestäni aivan omaa luokkaansa. Ja tietysti pizzaa, pastaa ja parman kinkkua monessa muodossa. Yleensä lyhyillä matkoilla onkin vain se ongelma, että ehtii syödä liian vähän.

Mikään shoppailupaikka Rooma ei hintatasonsa puolesta ole. Tai riippuu tietysti omasta palkasta. Monen kenkäkaupan edullisimmat läpärit olivat himpun verran yli satasen. Eeville yritin etsiä juhlakenkiä, mutta kun halvimmat olivat 70-80 euroa, niin totesin tarhatossujen ajavan itse asiassa asian aivan hyvin. Vaatteet kulkivat samoissa luvuissa, mutta niiden vielä suurempi ongelma löytyy edellisestä kappaleesta. Jos elää syödäkseen, kuten allekirjoittanut, voi unohtaa italialaiset ihanuudet vaatekaapistaan.

Muutama huomio vielä loppuun. 1) Tänä vuonna olemme vierailleet Pariissa ja Roomassa kesän autoreissun lisäksi. Siis jonkin verran empiiristä tuoretta tietoa on tullut kerättyä julkisista kulkuneuvoista. Suomalaiset eivät ole väitteistä huolimatta yhtään sen hiljaisempia tai töykeämpiä metroissa tai muissakaan kulkupeleissä kuin muutkaan eurooppalaiset kulkijat. Ei yksin matkustava italiaanokaan hymyile tai rupattele, vaan tuijottaa tyhjyyteen tai kynsiinsä. Samoin kulkiessaan kiireessä kadulla. 2) Taas lensimme jonkun nimiselle kentälle Siis tällä kertaa Leonardo da Vincille. Lähes kaikilla lentokentillä on nimi ja usein jonkun edesmenneen merkkihenkilön mukaan, esim. Charles de Galle, JFK jne. Olisi siis aika saada myös Helsinki-Vantaalle osuva nimi. Olen pohtinut, että hyvä vaihtoehto olisi Suomen maailmankartalle juossut Paavo Nurmi. Ajatelkaapas, Paavo Nurmen kansainvälinen lentokenttä, joka luontevasti lyhentyisi Nurmikentäksi :)

Sinne minne kaikki tiet vievät

Huomenna tähän aikaan olemme Aslakin kanssa ikuisessa kaupungissa, siis Roomassa, kuten valistuneemmat lukijat jo varmasti keksivätkin. Pitkä viikonloppuloma kahdestaan tulee juuri oikeaan saumaan. Mitenkään vähättelemättä Eevin eloisaa seuraa.

Olen kerran aiemmin käynyt ihmettelemässä länsimaisen kulttuurin, demokratian, sodankäynnin ja arkkitehtuurin syntysijoja. Matka vaan sattui olemaan luokkaretki 1992, jolloin mielessä oli paljon muuta kiinnostavampaa kuin ajan syömät monumentit. Paljon on silti mieleenjäänyt, kuten Pietarin kirkossa Jeesus-avaimenperiä myyvät nunnat ja lukuisat legendat maailmanlopun ennusmerkeistä. Tarina kertoo muun muassa kuinka maailma tuhoutuu, kun Marcus Aureliuksen ratsastajapatsaasta häviää viimeinen häivä kultauksesta. Katselimme tyhjää jalustaa, kysyimme missä M.Aurelius mahtaa olla ja opas kertoi patsaan olevan kullattavana. Sama toistui Maria Maggiatoren kirkossa, jossa on jokaisella Paavilla oma kuvapaikka. Paikkojen loputtua jälleen koittaa infernaalinen tuho. Ja kun kysyimme kummallisen näköisistä ulokkeista, niin kuulimme niiden olevan juuri rakenteilla olevia lisäpaikkoja Paaveille. Käyntini jälkeen porukkaan ei ole lisätty kuin Wojtyla, joten uskoisin elämän jatkuvan ainakin meidän lomamme ajan :)

Millään ei nyt jaksaisi olla työpäivää loppuun, niin täpinöissäni odotan matkaa. Vaikka ilmat muutoin eivät ole kaikista suotuisammat, niin joulun alla on aina mahtava matkustaa katolisiin maihin. Meidän valoviritelmiä ei kehtaa Italiassa edes kutsua joulukaduiksi. Ja ruoka tietysti on oletettavasti hyvää. Jokunen joululahja pitäisi myös bongata, mutta niistä en stressaa, kauppakeskuksia näkee ihan Vantaallakin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Ollaan ylpeitä maastamme ja sen juhlivista edustajista, jotka saattavat käyttää kalsareita tai sitten eivät.

Eka valtuustoryhmä

Meillä oli tänään valtuustoryhmän järjestäytymiskokous. Ja minut valittiin ryhmän 2. varapuheenjohtajaksi! Ehdotus ja lopulta valinta tulivat ihan puskista. Tai ei varmaan jollekin porukalle, mutta minulle itselleni. Olin pohtinut ja etukäteen ehdotellut ihan muita nimiä, enkä ollut edes ajatellut mahdollisuutta olla itse ryhmän puheenjohtajistossa. Mieluisa yllätys tietenkin. Nyt vaan on hassu olo, kun yleensä on kuitenkin ensisijaisesti hakenut/pyrkinyt johonkin paikkaan, jolloin on ollut edes ohuet tavoitteet mielessä valmiina, mutta nyt on ihan H-moilasena. Toki nopsasti voi kehitellä paljonkin yleisluontoisia asioita, joihin voi panostaa ja tuoda osaamistaan, mutta mitään selkeää linjaa ei ihan minuutissa ehtinyt muodostua. Kyllä nyt jänskättää mitä tulevat viikot ja kuukaudet tuovat tullessaan. Ihan selvää kuitenkin oli, että puheenjohtajisto tekee töitä yhdessä, eli mistään muodollisesta "pakko tääkin on valita" ratkaisusta ei ollut kyse. Ryhmää vetää jatkossakin Sirkka-Liisa Kähärä ja 1. varapuheenjohtaja on Jukka Hako. Aivan loistavia valintoja kumpainenkin ja triona olemme varmasti monipuolinen otos vähän sitä sun tätä.

Syyskokouksia ja Peijasta

Muutama viime viikko on ollut niin työntäyteisiä, että blogi on joutunut lähes heitteille. Eevin kanssa on puuhattu vaikka mitä, kuten peuhattu lumessa ennen vesisateita, leivottu pipareita ja virailtu vaihteeksi Peijaksen terveyskeskuspäivystyksessä. Viikon Eevi oli aika terveen oloinen, mutta kun loppuviikosta yskä alkoi taas hakata tiuhaan tahtiin, niin eilen päädyttiin puoli kuuden aikoihin illalla päivystykseen. Molemmissa korvissa tulehdus. Apteekin perässä pitikin ajaa Mannerheimintielle asti, mikä joka kerta tuntuu yhtä käsittämättömältä. Miten voi olla, ettei yksikään apteekki päivystä koko Itä-Helsinki/Itä-Vantaa akselilla. Itiksessä oli Medena, mutta nykyään heilläkin on uudet aukioloajat, eli lauantaisin kiinni klo 16. Ja kauppakeskusten sunnuntait ovat arjessa se suurin ongelma...Tarkoitus oli kuitenkin ensisijaisesti taas kehaista Peijasta. Jotenkin olen ajatellut viiden edellisen onnistuneen käynnin jälkeen, että meillä on vain uskomaton tuuri, kun aina hommat sujuu, mutta nyt alan vakuuttua, että ihan oikeasti päivystys toimii. Kauhutarinoita kuulee vähän väliä ja yleinen käsitys on, että jonot ovat mahdottomia ja moni käännytetään ilman kunnollista hoitoa odottamaan arkea ja oman terveysaseman palveluita. Eilen taas itse todistimme mielikuvan vääräksi. Odotusaulassa oli monenlaista odottajaa, useat myös pienten lasten kanssa. Numerojärjestyksessä porukka hupeni ja tunnin odotuksen jälkeen pääsimme lääkärille. Korvien tsekkaukseen ja reseptin kirjoittamiseen meni vajaa 10 minuuttia. Toki ongelmiin pitää tarttua, kun niitä ilmenee, mutta on tyhmää maalailla piruja seinille huvikseen. Kauemmin meillä meni taas aikaa apteekki käynnillä kuin päivystyksessä.

Sairastelua lukuunottamatta elämä on täyttynyt syys- ja vuosikokouksista. Vaalien takia tuntuu kaikki kokoukset kasaantuneen marraskuun lopulle. Reilu viikko sitten oli Nuorisoasuntoliiton liittokokous, jossa johto vaihtui. Minäkin jätin toimeni hallituksessa ja työvaliokunnassa haikein mielin 6 vuoden jälkeen. Ennen kokousta oli seminaari asumisen hinnan muodostumisesta. Hyviä ajatuksia ammattimaisen isännöinnin merkityksestä, jätehuollosta, energiatehokkuudesta ja tietysti uudistuotannon osalta tonttien hinnoista ja rakennusmateriaaleista. Esimerkkinä vaikkapa tontti, jonka neliöhinta olisikin 2500 euroa 3000 euron sijasta. 500 euron tappio neliöltä myyjälle tarkoittaa yli euron alhaisempaa vuokraa asukkaalle. Ja jos myyjä on kunta, niin tämähän on vain poliittinen päätös, halutaanko kohtuuhintaista asumista vai ei. Hyvin pelkistetty esimerkki, mutta antaa kuvan, mistä puhutaan, kun mietitään miten luottamushenkilöt voivat vaikuttaa asumisen hintaan.

Uudenmaan Sosialidomokraattien piirikokouksessa oli aika perinteikästä. Kuten Jonne Posti hyvin kokouksessa sanoi, onhan se mukava nähdä tuttuja ja juoda pullakahvit, mutta houkutteleeko tämä uusia ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa asioihin? Itse pääsin Länsi-Uusimaahan näyttävästi, kun puhuin kauppojen aukioloasiasta. Halusin, että demarit ottaisivat kantaa ja nostaisivat esiin nimenomaan muutokset työnteijöiden kannalta, pienyrittäjien kauppakeskus vaihtoehdottomuuden ja seuraukset julkisille palveluille. Varapuheenjohtaja Maria G-R kommentoi, että jos ay-liike aina vastustaa kaikkea, niin kohta meitä ei kutsuta neuvottelupöytään ja nyt meidän nimenomaan pitää neuvotella työntekijöille kunnon korvaukset tulevien muutosten osalta. Niinpä...Onko SDP sama kuin SAK? Voisiko puolue kenties nostaa sellaisia asioita ja näkökulmia esiin, jotka eivät ole työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa ja kertoisiko joku, missä pöydässä SDP nyt neuvottelee tes-muutoksista?

Muissa syyskokouksissa ei sitten sitäkään vähää tapahtunut. Tänään on illalla vantaalaisten kuntavaali palauteseminaari. Jos vielä kerran ruopastaan ja sitten jatketaan eteenpäin. Siis kohti tiukentuvia paikkaneuvotteluita. Muihin verrattuna Vantaalla käydään tulevien luottamustehtävien osalta neuvottelut aika myöhään, eli nyt vaan nurkissa supistaan ja puhelinliikenne kasvaa. Minua tuo ei juurikaan haittaa, tiedän mihin haluan ja maltan hyvin odotella tammikuun lopulle miten käy.

Kannattaa tsekata!

Kehoitan lämpimästi klikkautumaan UskoToivoRakkaus sivustolle ja sivun yläosasta siirtymään "Äänestä paras tv-mainos" kohtaan ja sieltä vielä valitsemaan mainoksen nimeltä "konsultti". Ylläri odottaa :)

Tervetuloa 24/7

Aamulla PAM ja Kaupan työnantajaliitto neuvottelivat kauppojen aukioloajoista ja sorvattu kanta on todella yllättävä (otsikko on linkki Ylen uutiseen). Ihan lopullista pamilaista näkökulmaa ei vielä ole, sillä juuri nyt on koolla PAMin edustajisto, joka käsittelee asiaa.

Mutta tuo ennakkouutinen on todella mykistävä. Aiemmin olemme suhtautuneet hyvin nihkeästi sunnuntaiaukiolojen laajentamiseen ja nyt kelkka kääntyy lähes kokonaan. Isotkin liikkeet saisivat olla vuoden ympäri auki, toki normaalisunnuntai aukiolo lyhentyisi illasta 3 tuntia, mutta pienten (alle 400 neliötä) liikkeiden osalta päädyttäisiin ympärivuorokautiseen aukioloon. Mitä tämä tarkoittaa työntekijöiden osalta? Ainakin työ myös kaupan puolella alkaa jakaantua myös enemmän parempiin ja huonompiin töihin, kahden kerroksen työntekijöihin. Kiinteistö- ja siivouspuolella kehitys on jo nähty, kiireisiä tai lyhyitä vuoroja tekevät vain maahanmuuttajataustaiset työntekijät. Moni perheenäiti tai -isä ei halua työskennellä yöllä, sunnuntaina tai myöhään illalla.

Toki voidaan aina vedota siihen, että monella muullakin alalla työskennellään viikon ja vuorokauden ympäri, mutta pelastustoimessa ja hoivasektorilla ei ole muita vaihtoehtoja. Hotelli- ja ravintolapuoli on oikeastaan ainoa, jota voidaan verrata kauppaan, mutta siinäkin volyymit ovat toista luokkaa. Kauppojen ei ole mieltä olla auki, jollei myös logistiikka siirry jatkuvaan vuoroon. Siis elintarviketeollisuus, varasto ja kuljetus. Lisäksi julkiselle puolelle kasaantuu valtavat paineet turvata lasten päivähoito, muu vapaa-ajan toiminta, julkinen liikenne, terveydenhuollon saatavuus jne., jotta työntekijät voivat oikeasti tehdä heille osoitetut työvuorot. Tai vaihtoehdoksi jää mainitsemani ammattikunnan segrekaatio. Työhönsä sitoutuneet, kouluttautuneet ja pääasiallisen elantonsa kaupan alalta saavat työntekijät keskittyvät tiettyihin liikkeisiin ja tietyille alueille. Tietenkään mikään tästä kehityksestä ei tapahdu yhdessä yössä, mutta pikku hiljaa hivuttamalla. Ja sitten kohta taas ihmetellään mikseivät perheet vietä aikaa yhdessä kotona.

Julkisuudessa on aukiolojen selkeyttämistä perusteltu lähes ainoastaan kuluttajien näkökulmasta. "On mahdoton muistaa milloin kaupat on auki". En ymmärrä mikä siinä on niin hankalaa. Jos yhtään seuraa mainontaa (jota on hankala välttää näkemästä/kuulemasta), niin tietää ihan tarkkaan milloin isot kaupat ovat auki. Ja jos ei ole ihan varma, niin tuskin siinä vahinkoa sattuu, että käykin kaupassa lauantaina tai maanantaina. Tai sitten hätäpäissään huoltoasemalla.

En ymmärrä yhtään, kuka tästä hyötyy. Tai siis kaupan työnantajat tietenkin, mutta muuten.

Helsinki ja Vantaa yhteen?

Eilen oli Demarissakin iso juttu Helsingin ja Vantaan yhdistymisestä. Ihmettelen, että miksi ja missä vaiheessa Espoo pudotettiin yhdistymiskeskustelusta, mutta kirjoittelen nyt sitten Vantaalta katsottuna. Tosin on vähän hassu kirjoittaa, kun olennainen kysymys on nimenomaan, yhdistyvätkö kaikki, vai vain Vantaa ja Helsinki. Itse nimittäin sanon suoraan ei, jos puhutaan vain kahden liitosta, mutta neljän osalta olen jo valmis nielemään selvityksen.

Mutta tässä vaiheessa vain selvityksen. Markku J. Jääskeläinen on ripotellut tuhkaa päällensä jo vaalipäivästä asti ja hänen puheitaan kuunnellessa on jo varmaa, että kaupungit yhdistyvät. Itse en olisi ihan niin varma kuitenkaan, vaikka Vantaan Kokoomuksen ykkönen Tapani Mäkinen ajaakin liitosta kuin käärmettä pyssyyn. Ylen vaalikoneessa oli kysymys Hki-Vantaa-Espoo-Kauniainen yhdistämisestä ja Kokoomuksen uudesta valtuustoryhmästä vain yksi oli täysin samaa mieltä asiasta. Kaksi oli täysin eri mieltä ja loput jokseenkin samaa mieltä. Siis mitään itsestään selvää ja varauksetonta kannatusta ei ole heidänkään ryhmässään. Helsingin puolella onkin jo ihan eri tilanne. Ja sehän tässä eniten epäilyksiä herättääkin. Jos yhdistymisessä olisi etuja ja haittoja jokaiselle tasaisesti, niin miksi helsinkiläiset ovat niin innoissaan? Innostus on tietysti ymmärrettävää, jos tilanne on juuri niinkuin se näyttää olevan, eli vain Vantaa ja Espoo häviävät yhdistymisessä.

Mitä me häviämme? Eninten pelkään demokratian puolesta. Yli miljoonan asukaan hyvin heterogeenisessä kaupungissa saattaisi ihminen tallautua mennen tullen. Vahva paikallinen päätöksenteko on taas varmaankin poissuljettua, koska siihenhän yhdistymisellä nimenomaan pyritään. Onhan meillä jo nyt ylikunnallisia päätöksentekoelimiä ja yhteistyöhankkeita, mutta jos ne eivät riitä tai päätöksiä syntyy liian hitaasti ja "väärin", niin en usko, että yksi yhteinen valtuusto haluaisi riippakivekseen vahvoja kaupunginosavaltuustoja. Vantaan kannalta yksi merkittävä miinus on myös tuotantotapojen ja hallinnon yhdentyminen, mikä tietäisi vantaalaisille lisälaskua vanhojen velkojen lisäksi. Kovin paljon on parannettavaa, mutta väitän, että Vantaa on osannut karsia ilmat pois organisaatiosta ja palveluita pystytään tuottamaan monella toimialalla kustannustehokkaasti ilman, että käyttäjät kärsivät. Kolmas merkittävä miinus on tietysti oman kaupunkisuunnittelun menettäminen. Yhtenäiseen maankäytön ja liikenteen suunnitteluunhan yhdistymisellä tietysti tähdätään, mutta minusta se on myös toteutettavissa vapaaehtoisella yhteistyöllä.

Ajatustani on hankala selittää, mutta näen, että nimenomaan isot maankäytön suunnittelun linjat on mahdollista toteuttaa ilman kaupunkien yhdistymistä. Kun taas asemakaavat ovat ne, jotka kiinnnostavat asukkaita ja aiheuttavat intohimoja. Jos koko pääkaupunkiseutu on yhtä isoa kaupunkia, pelkään, että moni nykyinen pienempi/vanhempi/syrjäisempi asuinalue jää kaavoitusjonon hännille rauhassa ränsistymään ja kaipailemaan lähipalveluitaan. Ja jos taas pidetään mittavat kaavoitustoimet ja jokaisella perustajakaupungilla on edelleen omat suunnittelijansa ja arkkitehtinsä, jotka pitävät hommat pyörimässä, niin miksi yhdistyä? Mitä siinä sitten voitetaan nykytilanteeseen nähden?

Yllä olevan sekavuudesta voi varmaan päätellä, etten ole löytänyt vielä yhtään Vantaan kannalta positiivista puolta yhdistymisestä. Kaikki hyvät asiat ovat minusta täysin toteutettavissa yhteistyön kautta, jos kerran tahtoa alueen kehittämiseen näin valtavasti on. Koko maan kannalta tietysti joka suhteessa yhtenäinen metropoli-alue (joka kyllä sitten pitäisi kattaa koko Etelä-Suomen lääni) olisi mittava vetovoimatekijä ja luultavasti parantaisi koko Suomen kilpailukykyä. Ja sitten taas palataan siihen, että parannetaanko kilpailukykyä uhraamalla alueen ihmiset? Päätökset ja päättäjät viedään niin kauas, ettei kukaan enää tiedä mistä puhutaan ja kenen rahalla.

Blaah...Päätös selvityksestä tullee meille heti ensimmäiseen valtuustoon, joten heipat pehmeälle laskulle :)

Ihanaa arkea

Eevillä on sitten uhmaikä. Vähän aikaa olikin voittajaolo, mutta 2 ja ½ vuotias palauttaa aika nopeasti jalat maan pinnalle. Tänään ensin "äävi" makasi lähes tunnin eteisen lattialla hysteerisesti huutaen ja nyt sama alkoi sängyssä. Joku voi toki ihmetellä mitä minä teen koneella, mutta kun huudon ydin on "Mene pois", niin katsoin parhaimmaksi antaa tilanteen hieman rauhoittua. Ei ole nyt television kasvatusohjelmien opeista apua, vaikka kuinka yritän muistella super-nannyjen suosituksia. Mitä tehdä kun toinen saa järjettömän kohtauksen tyhjästä? Nyt päällä oleva tilanne siis alkoi siitä, että Eevi unissaan itkeskeli ja ajattelin käydä vähän silittämässä. Huomattuaan minut sängyn laidalla alkoi huuto, josta ei nyt näytä loppua tulevan. Ja raivo vain pahenee, kun yritän olla edes samassa huoneessa. Nyt karjunnan sisältö muuttui lauseeksi "En halua mennä". Ja luoja yksin tietää mihin pitäisi mennä keskellä yötä.

No jotain positiivistakin. Eevi on ollut ilman vaippaa lauantaista asti! Ainoastaan yhdet pissat on tullut housuun ja nekin matkalla vessaan. Tarhassa ulkoilukin sujui jo ilman vaippaa, joten hyvältä näyttää. Potalle neiti ei suostu, vaan pitää käydä pöntöllä. Onneksi oli jo hieman ennakoiden ostettu pienennys-rengas, tai mikä ikinä sen härvelin nimi onkaan, joka estää luiskahtamasta pönttöön.

Ja äsken pidin tekstissä hetken tauon, sillä kelpasin yllättäen peittelemään, antamaan maitoa ja tyynyn. Eevi siis oli sängyssä väärinpäin, mutta kääntämisehdotus meinasi taas laukaista kiukun, joten katsoin viisaammaksi olla edes suostuttelematta ja suosiolla siirtää unikaverit ja tyynyt toiseen päähän. Ole tässä sitten samalla aaltopituudella.

Missä oikeasti mätti?

Vaikka itselle edelleen leviää typerä virne puhuttaessa kunnallisvaalien tuloksesta, niin olen kuitenkin yrittänyt pohtia ja seurailla vaalien tuloksesta käytyä keskustelua. Tuomioja lyttäsi kampanjan, josta osittain olen ihan samaa mieltä ja Guzenina-Richardsson luonnollisesti puolusti uuden puoluejohdon valmistelemaa linjaa, jolla haettiin "uutta". En ole vieläkään ihan vakuuttunut mitä uutta edustaa "I have a dream" tematiikka, varsinkaan kun Aslak sattui vielä vahingossa löytämään vuoden 2000 Demarinuorten kampanjamatskua, jossa lukee "Moni unelma on tahdon asia". No, kampanja tehtiin nyt näin ja sille ei enää mitään voi. Toinen selitys on ollut tehty politiikka, ihmisten yleinen tyytymättömyys sosialidemokraattiseen kunta- ja valtakunnan politiikkaan ja tätä selitystä kai pidetään yleisesti todennäköisempänä syynä. Tai ainakin se on armollisempi selitys. Olemme tehneet vastuullista politiikkaa, joitakin virhearviointejakin ja aika korjaa tilannetta eduksemme - näin kai yksinkertaistaen voisi luonnehtia kakkosselityksen ydintä.

Miksi siis sanon kakkosselitystä armollisemmaksi? Siksi, että siinä voi antaa synninpäästön itselleen ja nykyhetkelle. Virheet on tehty menneisyydessä, joku muu on tehnyt väärät päätökset ja suuntamme on oikea. Sanoisin kuitenkin, että Maria G-R oli aivan oikeassa kiinnittäessään huomionsa pieneen yksityiskohtaan, joka heijastelee suurempaa ongelmaa - Stadin demareiden vaalimökkiin, josta sai logoa siristellä. Me emme osaa tai halua kampanjoida. Listoillamme on edelleen kymmeniä ehdokkaita, jotka eivät oikeasti tee minkäänlaista vaalityötä. Listan keräämät äänet ratkaisevat, joten meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hengaajiin. Esimerkiksi käy piskuinen Sipoo. Demarit hävisivät yhden paikan, siis olivat vaalien häviäjiä. Onko syy suhtautumisessa Helsingin toimintaan, kunnan kasvunäkymiin, tehty kuntapolitiikka laajemmin, ehdokasasettelu? Näissä voisi rypeä vaikka kuinka pitkään. Mutta se yksi paikka hävittiin 4:llä äänellä. Neljä vuotta sitten he hävisivät yhden paikan 3:lla äänellä. Tekivätkö kaikki ehdokkaat todella kaikkensa, että lista keräsi niin paljon ääniä kuin mahdollista? Oliko todella niin, että 5-10 ääntä oli ehdoton maksimi, johon listan häntä pystyi? 20 ääntä enemmän listalle ja hups, olisi puhuttu vaalien voittajasta...

Ihan samaa voi kysellä isompien kaupunkien kohdalla. Toki jos hävitään tuhansia ääniä, niin tehtävä on toivoton, mutta esimerkiksi Helsingissä suhteessa Vihreisiin pitäisi asetelman olla suhteellisen tasapainoinen. Ainoa ero vaalien alla oli se, että Vihreillä - niin puolueena kuin yksittäisinä ehdokkaina - oli mainoksia ja demareilla ei. Metrossa tilanne oikein kärjistyi. Stadin demareiden mainokset olivat niin pienellä fontilla, ettei niitä nähnyt lukea, enkä liioittele yhtään. Yksittäisten ehdokkaiden mainoksia en nähnyt yhtään, jollei lasketa perinteistä printtiä ja siinäkin esiintyi vain terävin kärki.

Jos taas nyt sanotaan, ettei kampanjoinnilla ole niin suurta merkitystä, niin pitäisin sitä aika uraauurtavana uutena ajatteluna. Häränpyllyä heittäisi muutaman vuoden päivittely Kokoomuksen kampanjoinnista, kopioinnista Ruotsista, SAK:n tv-mainoksen päivittely ja Soinin valtakunnallisen mainosarvon ihannointi. Jos siis ihmiset todella tekevät päätöksensä seuraamalla tiiviisti ajankohtaista päätöksentekoa kaupungin eri luottamuselimissä, niin miksi politiikan kiinnostuksen on katsottu laskeneen? Kyllä meidän jotenkin loogisia pitää olla, kun haemme syitä ja seurauksia vaalituloksiin, olipa kyse voittajista tai häviäjistä. Voitto ei voi aina tulla hyvällä kampanjalla ja häviö huonolla politiikalla.

Minä siis sanoisin suoraan, ettei sosialidemokratiassa ole mitään vikaa, mutta vaalityössämme on. Me emme osaa tehdä aikaan osuvia mainoksia, meillä ei ole rahaa tarpeeksi ehdokkaiden käytössä ja mikä ehkä pahinta, me olemme ruvenneet häpeämään historiaamme. Jossain uutuuden hössötyksessä on sujuvasti unohdettu mistä ja miten äänet kerätään. Onnistuneita esimerkkejä pitkän linjan takuuvarmasta työstä osoittavat esimerkiksi Leppäkorven Jaana ja Kähärän Siku. Jos meillä kaikki ehdokkaat tekisivät samalla intesiteetillä vaalityötä, niin uskoisin, että laatu oikeasti korvaisi määrän.