2.12.08

Eka valtuustoryhmä

Meillä oli tänään valtuustoryhmän järjestäytymiskokous. Ja minut valittiin ryhmän 2. varapuheenjohtajaksi! Ehdotus ja lopulta valinta tulivat ihan puskista. Tai ei varmaan jollekin porukalle, mutta minulle itselleni. Olin pohtinut ja etukäteen ehdotellut ihan muita nimiä, enkä ollut edes ajatellut mahdollisuutta olla itse ryhmän puheenjohtajistossa. Mieluisa yllätys tietenkin. Nyt vaan on hassu olo, kun yleensä on kuitenkin ensisijaisesti hakenut/pyrkinyt johonkin paikkaan, jolloin on ollut edes ohuet tavoitteet mielessä valmiina, mutta nyt on ihan H-moilasena. Toki nopsasti voi kehitellä paljonkin yleisluontoisia asioita, joihin voi panostaa ja tuoda osaamistaan, mutta mitään selkeää linjaa ei ihan minuutissa ehtinyt muodostua. Kyllä nyt jänskättää mitä tulevat viikot ja kuukaudet tuovat tullessaan. Ihan selvää kuitenkin oli, että puheenjohtajisto tekee töitä yhdessä, eli mistään muodollisesta "pakko tääkin on valita" ratkaisusta ei ollut kyse. Ryhmää vetää jatkossakin Sirkka-Liisa Kähärä ja 1. varapuheenjohtaja on Jukka Hako. Aivan loistavia valintoja kumpainenkin ja triona olemme varmasti monipuolinen otos vähän sitä sun tätä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea valinnan johdosta!

Töitä ei varmasti tule puuttumaan, joten voimia myös.

Kw