11.12.08

Lautakunnan toiseksi viimeinen

Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan toiseksi viimeinen kokous. Iloisissa tunnelmissa kokoustimme hyvin tiivistahtisesti Nygårdin kartanolla Sotungissa. Paikka on aivan upea juhlapaikaksi, mikäli sijainti "middle of no-where" ei häiritse.

Mutta kokousantiin, joka oli muutakin kuin jouluruokaa. Kuulimme mm. selvityksen virkamiestyöryhmän etenemisestä kaupungin myöntämien erilaisten avustusten suhteen. Vuoden alussa asetettiin työryhmä ensin perkaamaan koko meidän toimialamme alaiset avustukset ja seuraavaksi jonon jatkoksi lisätään sosiaali- ja terveystoimen avustusmuodot. Tähän mennessä kaikki summat ja prosessit on koottu yhteen hyväksi paketiksi, josta on helppo muodostaa kuva järjestöjen/yhdistyten/muiden toimijoiden sillisalaatista. Uusien lautakuntien aloittaessa alkaakin varsinainen poliittinen työ, eli avustusten kriteerien määrittely, painopisteiden hakeminen, jakotapojen pohdinta ja ylipäätänsä määrittely mikä on laskettavissa kaupungin avustukseksi ja mikä ei. Esityksestäni päätimme, että työryhmään valitaan mahdollisimman pian muutama luottamushenkilö ja tarvittaessa jokunen järjestöedustaja, ja he saavat aloittaa työn pikimmiten. Sitova aikataulu on vuoden 2009 loppuun ja uudet ohjeistukset astuvat kaikilla tahoilla voimaan 2010. Tavoitteena on tietysti helpottaa hakijoiden arkea, ideoina on jo ollut yhtenäinen hakuportaali, kuititon tilitys jne. Olen aika varma, että rauhassa ja perusteellisesti tehtävä työ tuottaa hyvän tuloksen.

Annoimme myös lausunnon Vantaan maahanmuuttajapoliittisesta ohjelmasta, joka on ihan Suomen huipputasoa. Asiantuntijoiden mukaan ylipäätänsä maahanmuuttaja- ja kotouttamispolitiikka on Vantaalla aina ollut muita edellä. Ihan kaikkea demarit eivät siis ole ryssineet :) Vapaa-ajan toimen näkökulmasta on tietysti tärkeä huomioida palvelutarjonnassa maahanmuuttajien muuta väestöä korkeampi työttömyysaste ja miesten ja naisten osallistumisen erot. Lasten ja nuorten harrastusten kohdalla pitää muutoinkin olla aina tarkkana, että emme ohjaa tarjontaa, liikuntapaikkarakentamista, avustamista jne. vain pojille, mutta maahanmuuttajien kohdalla tähän seikkaan pitää usein kiinnittää vielä erityistä huomiota.

Liikuntapaikkasuunnitelmakin meillä oli listalla jo toistamiseen. Nyt kuulimme yhteenvedon annetuista lausunnoista, mutta aikaa keskustelulla ei juuri ollut. Ja muutama merkittävä, kuten Espoon kaupunki, antaa vielä odotuttaa lausuntoaan, joten palaamme asiaan tammikuussa. Kuten myös kaupungin tukemien kulttuurilaitosten osalta. Laitosten osalta on tehty uraauurtava selvitys, johon on luotu omia tutkimusmenetemiäkin. Selvityksellä haettiin laitosten kesken mitattavia ja vertailtavia asioita perinteisten lukuihin tuijottamisten sijaan. Lehdistöseurannan, asukaskyselyiden, kulttuuritoimen johtoryhmän ja tietysti laitosten omien arvioiden perusteelta olemme saaneet erittäin kattavan raportin toimijoiden nykytilasta ja tietysti tehty työ pitää huomioida avustusten uudistustyössä.

Tällaisia tällä kertaa, viimeinen kokous on sitten tammikuussa.

2 kommenttia:

TagenTurinat kirjoitti...

SEFEn toimiston pikkujoulut olivat tuolla Nygårdissa. Paikka oli mitä mainioin, oli hienot puitteet todella onnistuneelle illalle.

Bussi toi ja bussi vei, joten sijainti keskellä ei mitään ei haitannut.

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Yhteiskuljetus on varmastikin paras vaihtoehto, eikä varmaan tolkuttoman kallis, kun kuitenkin ollaan pääkaupunkiseudun sisällä.

Mainokseksi lisään vielä, että puitteiden lisäksi ainakin meillä ruoat olivat myös erittäin hyvät.