Tasa-arvosta kotona

Uusimassa Avussa on reportaasi puheenjohtajapaneelistamme, jossa aiheena oli ollut tasa-arvo. Toimittaja oli kuulemma meinannut nukahtaa itsestäänselvyyksien, fraseologian ja luentomaisten vastausten keskellä. Vain paneelin vetäjä Laxén sai selkeitä kehuja. Jutussa kuitenkin hieman sentään myös avattiin keskustelua. En ollut kuuntelemassa ko. paneelia, mutta lehdessä oli nostettu esiin perinteikäs tasa-arvo aihe; työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, ja tietenkin naisten näkökulmasta. Ensiksikin olen aina ollut jo pelkästä termistä eri mieltä. Mielestäni suuri ongelma perheiden arjessa on nykyään juuri se, että työ on yhteensovitettu kodin kanssa. Jokainen yrittää joustaa koko ajan ja sovitella perheensä arkea työpäivien tai työnhaun rytmiin. Stressihän siitä tulee. Jos työ saisi hyvällä omallatunnolla jäädä työpaikalle ja tiettyihin kellon- ja vuodenaikoihin, niin monen mieli olisi kevyempi. Ja minusta ei siis ole yhdentekevää millä termeillä vakiintuneesti puhutaan. Yhteensovittaminen tarkoittaa aiheesta riippumatta aina kompromisseja. Vaikka työelämä on muuttunut ja moni tekee epäsäännöllisiä päiviä, niin näkisin silti mahdollisena pitää työn ja muun arjen erillään.

Varsinaisesti jäin kuitenkin lehtijutun jälkeen pohtimaan vanhempien työnjakoa. Ajatellaan, että huoltajina ovat molemmat vanhemmat, niin erilaisten vapaiden ja kotitöiden jakaminen aiheuttaa aina keskustelua. Puhutaan paljon pienten lasten äitien uupumisesta, monenlaisten (itse asetettujen?) odotusten paineista jne. Ja sitten otetaan esiin nykyisät, jotka huomattavan paljon kantavat vastuuta kotitöistä, lasten kasvatuksesta jne. Villakoiran ydin taitaa silti edelleen olla siinä mitä oletetaan. Jos ihan rehellisesti ajatellaan vaikkapa omia perheitämme: kuinka usein asiat automaattisesti tekee isä? Tarkoitan todella automaattisesti, oletetusti. Jos sovitaan, että sinä hoidat tämän ja minä tuon, niin miksi sovitaan? Jos ei sovittaisi erikseen, niin kaatuisiko kaikki isän päälle? Tilanteita voi miettiä helposti. Mitään ei ole sovittu ja lapsi herää yöllä, kumpi oletetusti nousee, vaikka molemmilla on työaamu? Tai vaatteet ovat jääneet pieniksi, kumpi oletetusti lainaa tai ostaa uusia? Listaa voisi jatkaa arkisilla, mutta välttämättömillä asioilla loputtomiin; neuvola-ajat, päivällisruoat, hoitajan hankkimiset jne. Käytännössä voi olla, että on sovittu mitä kumpikin hoitaa ja asiat menevät hienosti tasan. Väittäisin kuitenkin, että useassa perheessä kuitenkin oletetaan, että äiti muistaa "tehdä sopimukset". Suurin vastuu on siis edelleen naisilla, jos jotain unohtuu, on se naisen unohdus.

Ajatustani selventääkseni perinteinen esimerkki, isä kertoo hoitavansa lapsen influenssarokotteen, eli vie mukulan terveyskeskukseen sovittuna aikana. Isä siis hoitaa osansa hienosti. Tämä ei kuitenkaan ole se osa, joka arjessa lisää stressiä, vaan se, että on selvittänyt milloin maksuttomia rokotuksia annetaan, kaivanut puhelinnumeron esiin ja oikeaan aikaan jonottanut terveyskeskuksen ajanvaraukseen ajan saamiseksi, sopinut isän kanssa, että "voitko viedä Matin 30.11. klo 8.30 rokotettavaksi" ja sen jälkeen kertonut asiasta päiväkodille. Yksittäisenä toimintoketjuna toki hirvittävän simppeli, mutta osa niitä miljoonia päivittäin muistettavia juttuja. Jokainen varmaan tunnistaa ajatuksen, pitäisi varata tai pitäisi käydä...Lukuisat pitäisi-ajatukset rasittavat. Mietipä, jos joku muu hoitaisi kaikki ajanvaraukset, aikatauluselvitykset, reitit, laukkujen pakkaamiset, ruokalistat. Yleensä toteuttava vaihe on kaikista helpoin ja mukavin. Ne, jotka inhoavat kaupassa käymistä, usein itseasiassa inhoavat enemmän ostoslistan miettimistä, kuin itse käymistä.

Olen siis pohtinut, että nuorten äitien stressi ja uupumus ja lapsiin heijastuva tyytymättömyys ei niinkään johdu siitä, etteikö isä osallistui arkeen toteuttavana toimijana, vaan siitä, että edelleenkin oletetaan äidin kantavan henkisen vastuun arjen sujuvuudesta. Siitähän itseasiassa on kyse, kun isä jää pidemmäksi ajaksi vanhempain- tai hoitovapaalle. Henkinen vastuu siirtyy automaattisesti kotona olevalla huoltajalle. Oletus onkin, että kotona päivällä oleva isä pohtii ison osan asioista valmiiksi, jotta toteuttaminen voidaan jakaa tasan. Opittu toimintamalli jatkuu luontevasti töihin paluun koittaessa. Perheen sisäistä hyvinvointia parantaa kummasti, jos molemmat automaattisesti huomioivat asioita. Jos pyytäminen ja sopiminen jää aina toisen vastuulle, ei työnjako ole mielestäni aitoa ja tasa-arvoista.

(tässä kirjoituksessa en tietoisesti huomioinut yksinhuoltajia, matkatöissä olevia, uusioperheitä jne. Sama henkisen vastuun kasautuminen koskee kaikkia)

Puoluesihteeritentti

Olin eilen illalla kuuntelemassa Helsingin työväentalolla vajaan viidenkymmenen muun kanssa puoluesihteeritenttiä. Oikein antoisa keskustelu, jota ajattelin hieman availla muillekin. Pahoittelut kuitenkin tiivistyksistä ja mahdollisista puutteista. En yritä suosia ketään, mutta 2 tunnin paneelin kaikki pitkät puheenvuorot eivät oikein sopineet kauppakuitin taakse.

Itse koin mielenkiintoisimmaksi kysymykset puolueen tulevaisuudesta ja suurimmista haasteistamme. Säde Tahvanainen nosti merkittävimmiksi haasteiksi sosiaalisen turvaverkon vahvistamisen, joka pitää sisällään mm. työttömyysturvan uudistuksia, ympäristöteemat ja koulutus- ja yleisemmin sivistyspolitiikan vahvemman esiintuomisen. Antti Lindtman nosti niin ikään esiin ympäristökysymykset, mutta vielä tärkeämmäksi aiheeksi väestön ikääntymisen mukanaan tuomat palvelutuotannon haasteet ja reilun tulonjaon turvaamisen. Ari Korhonen linjasi, että suurin ponnistuksemme on pitää kiinni konsensukseen perustuvasta oikeudenmukaisesta hyvinvointiyhteiskunnastamme, tämän tavoitteen toteutuessa moni muukin asia mahdollistuu. Esko Rannon mukaan meidän pitäisi aloittaa syvä ja laaja ideologinen prosessi, joka tarvittaessa johtaisi jopa periaateohjelman uudistamiseen. SDP:n pitäisi myös ottaa johtava ympäristöpuolueen asema. Yleispoliittisina haasteina hän nosti esiin työllisyysasteen nostamisen ja tasa-arvoisen koulutuksen turvaamisen. Suomesta pitää tulla osaamisyhteiskunta, se on tulevaisuudessakin vahvin valttimme kansainvälisillä markkinoilla.

Kysymys puolueen kannatuksen vahvistamisesta ja uusien jäsenten saamisesta poiki tietysti pitkät puheenvuorot. Joitain painotuserojakin löytyi onneksi. Ranto näkisi yhteistyön tiivistämisen tarpeellisena mm. kirkon, kulttuuritoimijoiden ja ympäristöjärjestöjen kanssa, joista löytyy paljon meitä lähellä olevaa ajattelua. Lisäksi hän näkee ehdottoman tärkeänä uskottavuuden lisäämisen toimihenkilöiden parissa. Antti Lindtman korosti paikallistoiminnan merkitystä ja nosti myös esiin toiminnan muissa kansalaisjärjestöissä. SDP:lle on annettava kasvot toimimalla aktiivisesti erilaisissa järjestöissä. Ari Korhonen peräänkuulutti mahdollisimman leveää akselia sisäisten ääripäidemme välille. Keskustelun pitää antaa rönsytä ja erilaisuutta on sallittava, jotta mahdollisimman moni liikkeen ulkopuolinen voi meihin samaistua. Meidän pitäisi siis siirtyä sekä oikealla että vasemmalle. Hän näkisi meidät mielellään isona keskustavasemmistolaisena liikkeenä. Säde Tahvanainen komppasi toimihenkilökysymyksessä Rantoa ja lisäksi painotti jäsenyyden merkityksen kasvattamista.

Puheenjohtajan valinnasta neuvoa antavalla jäsenvaalilla ei syntynyt eroja. Kaikki olivat varovaisen myönteisiä. Ratkaisu olisi tapauskohtaisesti puoluevaltuuston päätettävissä. Vastahankaisin oli Ranto, joka pohti mm. miten kriisitilanteessa jäsenvaalilla valittu puheenjohtaja erotettaisiin tai kannattaako yksi valinta nostaa jalustalle. Hän korosti kannattavansa uuden tekniikan hyödyntämistä, mutta kieltäytyi kannattamasta yksinäistä sohvasosialidemokratiaa. Liikkeemme kaipaa lisää yhteisöllisyyttä eikä päinvastoin.

Jäsenhankinnan tehostamisesta erityisesti Korhonen ja Ranto korostivat systemaattista, pitkäjänteistä paikallistyötä. Kaikkien puheissa mainittiin myös uudempien keinojen kokeileminen, mutta todettiin, että kasvotusten saadaan paras tulos. Lindtman laski erityiseksi vahvuudekseen kentän kiertämisen, hän nauttii ihmisten tapaamisesta ja kokemusten vaihtamisesta. Ranto puolestaan loisti esimieskokemuksellaan ja ehkä puoluetoimiston nykyisten toimintatapojen parhaalla tuntemuksella. Säde Tahvanainen käytti useammankin puheenvuoron siitä, kuinka ihmisten on päästävä mukaan päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa. Muutamia konkreettisia ideoitakin löytyi, kuinka prosessia voidaan käydä avoimesti esim. verkossa.

Antti Lindtmanin - jos voi sanoa - slogan taitaa olla: "Nyt on aika jolloin pitää olla oikeita kysymyksiä valmiiden vastausten sijaan." Erittäin hyvä lause. Puoluesihteerin vaan pitäisi minusta olla jo askel pidemmälle. Tarkoitan, että hänen pitäisi olla se, joka pystyy puoluekoneistoa hyödyntäen tarjoamaan osastojen, piirien ja sisärjärjestöjen toimijoille työkalut oikeiden kysymysten esittämiseen oman alueensa asukkaille tai yhdistyksille. Esko Ranto nostikin ainoana esiin puolueen koulutusten lisäämisen. Järjestöosaaminen ropisee vuosi vuodelta ja siihen ei oikopolkuja ole. Yhteisillä tilaisuuksilla, koulutuksilla ja kannustamisella on turvattava tulevaisuutemme.

Summa summarum: kaikki olivat itse asiassa yllättävänkin hyviä. Säde jäi ehkä hieman varjoon, mikä osittain johtuu siitä, että hän kohdisti puheensa lähes aina vain suoraan paneelin vetäjälle. Ari Korhosen vakavuudesta olin yllättynyt, muistan hänet eloisampana. Vastukset olivat kuitenkin hyvin sisäistettyjä, ymmärrettäviä ja perusteltuja. Esko Ranto puolestaan ei koskaan katso puhuessaan ketään, vaan hieman ylimielisen oloisesti tuijottaa alaviistoon, kohti lattiaa. Vaikutelma ei kuitenkaan häiritse liikaa, sillä puhe on värikästä ja kuunnellessaan hän on hyvinkin kiinnostunut ja tarkkaavaisen näköinen. Ja kyllähän pitkä kokemus kuuluu puheessa, näkemystä on karttunut. Antti Lindtman on taas vakuuttava puhuja, mutta joutui pakostakin vastaamaan välillä aivan kysymyksen ohi, mikä hieman ärsytti.

Kysymykseen mahdollisesta eduskuntavaaliehdokkudesta 2011 jättivät Tahvanainen ja Lindtman itselleen takaportin, periaatteessa kieltäytyivät, mutta...Ranto sanoi antavansa sitoumuksen, ettei lähde ek-vaaleihin ehdolle mikäli tulee valituksi puoluesihteeriksi. Ari Korhonen toisti saman hieman eri sanoin. Ja suosikkipuheenjohtajaehdokasta tai edes hyviä puheenjohtajan ominaisuuksia ei suostunut luonnollisesti kukaan mainitsemaan.

Höh!

Ei tullut minusta puoluekokousedustajaa. Sain kyllä hienosti 1152 ääntä, minua oli äänestetty 191 lipussa, joista ykkösääniä oli 33. Mutta niin se vaan täytyy ilmeisesti hieman katkeran kitkerästi todeta, että Vantaalla ei puoluekokouksen junaan nousta kuin kolmesta yhdistyksestä. Ja joku sanoo heti, että onhan teiltäkin ollut monta kertaa. Juu, Kimmo Kiljunen. Kumpi nyt sitten on helpompaa - tulla valituksi kansanedustajaksi vai vaihtaa suurempaan yhdistykseen? En tietenkään mihinkään yhdistystäni vaihda, mutta jurppii juuri tällä hetkellä katsella listaa. Kymmenen valitun joukossa on neljän yhdistyksen jäseniä ja kolme ensimmäistä varaakin tulevat samoista yhdistyksistä. Sitten olen minä 14. ja taas takanani on samojen yhdistysten ihmisiä. Näinhän toki demokratia toimii.

Ei auta kuin lisätä osastomme panostuksia jäsenhankintaan ja kahden tulevan vuoden aikana kasvattaa äänioikeutettujen määrä ainoastaan 150 hengellä. Siis noin 200% kasvu. Ei huono nakki. Nyt on kuukaudessa tullut neljä jäsentä, joten alku on lupaava. Täytyy vaan pitää huoli, että kunnallisvaalit ovat jatkossa max kuuden kuukauden välein, jotta saamme "buustia" kuten nyt :)

Perhe-edustus on onneksi Hämeenlinnan kokouksessa turvattu, kun äiti valittiin Sipoosta hienolla äänimäärällä. Oli muuten ainoa naisehdokas koko Itä-Uudellamaalla. Mihin on akat kadonneet?

Paneeleita tarjolla

Pääkaupunkiseudulla asuvilla on oiva mahdollisuus päästä kuulemaan puoluesihteeri- ja puheenjohtajakandidaatteja tällä viikolla. Tai saahan sitä kauempaakin matkustaa.

Torstaina 3.4. klo 18.30 järjestetään Helsingin työväentalolla puoluesihteeripaneeli, jossa mukana ovat kaikki nyt ehdolla olevat, eli Ari Korhonen, Antti Lindtman, Säde Tahvanainen ja Esko Ranto. Paneelia johdattelee Ulpu Iivari.

Lauantaina 5.4. klo 15-17 ääneen pääsevät puheenjohtajaehdokkaat. Järvenpää-talolla koolla ovat Miapetra Kumpula-Natri, Erkki Tuomioja, Tarja Filatov, Kimmo Kiljunen, Johannes Koskinen ja Jouko Skinnari. Paneelin vetää Tapio Bergholm. Järvenpää-talolle on juna-asemalta muutaman minuutin kävely.

Hassu höpöttäjä

Eevi puhuu jo valtavasti ja toistaa mitä tahansa perässä. Suurin osa jutuista on kuitenkin joko äärettömän liikuttavia tai sitten todella huvittavia. Ongelmia tulee tietysti, kun pitäisi olla naama pokkana ja tiukalla sävyllä patistella vaikkapa nukkumaan. Muutama helmi esimerkiksi:

Eevi on kiivennyt kolmannen kerran pois sängystä, kello on jo paljon ja oma hermo kiristyy uhkaavasti. Aluksi kuuluu rytmikästä oven hakkaamista, sitten muutama painokas "äittii", kerran anovasti "huutaa" ja lopuksi, pienen tauon jälkeen, hyvin anovalla äänellä oven takaa kuuluu: "Äävi huutaa". Ole siinä sitten menemättä tai hymyilemättä, kun toinen kutsuu itseään ääviksi ja epäilee muutoinkin, ettei äiti enää muutoin tiedä kuka mekastaa.

Muutama päivä sitten Eevi yksin räpläsi kaukosäädintä olohuoneessa. Yhtäkkiä alkoi kuulua suuren oivalluksen äänellä "peppupää, peppupää". Mietittiin keittiössä kuumeisesti mitä uusi sana tarkoittaa, jotain r:llä tai s:llä alkavaa. Eevi juoksi pian keittiöön edelleen innoissaan hokien peppupäätä ja repi Aslakin mukaansa. Olkkarissa salaisuus paljastui osoittamalla. Kanavaksi oli valikoitunut Nelonen ja ohjelmaksi Dr. Phil. Hyvin vakavasti yritimme sitten kertoa, että setä on kalju.

Yhtenä sunnuntaina ajateltiin tilata pizzaa ja katseltiin listaa sohvalla. Valikoituamme pizzat Aslak laittoi listan pois, jonka Eevi tulkitsi niin, ettei mitään tilatakaan. Surkeana hän haki listan takaisin ja totesi taas hyvin anovasti: "Piirakkaa *tauko* haluan *tauko* oikeasti".

Sopivasti ajoitetusta "Oho"-tokaisusta olisikin sitten monta tarinaa.

Huomenna kustannuspaikalle

Sairausloma on loppu. Tänään palloilin Peijaksessa jättämässä kepit ja ortoosin ja tapaamassa lääkäriä+jumpparia. Kävely sujui heti aika jouhevasti, pientä kireyttä jänteessä tuntuu, muttei kipua. Kuukauden verran pitää tosin varoa aikalailla ja harrastaa kevyttä kuntoutusliikuntaa. Suunnitelmana on käydä aamuisin ennen töihin menoa vesijuoksemassa, sain synttärilahjaksi 10 kerran lahjakortinkin. Koiven pitää olla priimakunnossa kuukauden päästä, kun lähdemme Assun kanssa katselemaan keväistä Pariisia. Nyt ainakin on hyvin luottavainen mieli, parantuminen vaikuttaa sujuvan aivan käsikirjoituksen mukaisesti.

Vajaa 7 viikkoa kotona meni sittenkin yllättävän nopsasti ja tekemistä riitti niin, että ihmettelen kuinka ehdin jatkossa tehdä töitä kaiken muun ohessa. Vähän on kyllä samanlainen olo kuin vanhempainvapaalta palatessa. Toki aika kotona oli nyt moninkertaisesti lyhyempi, mutta tällä välillä vaihtui työnkuvani. Täysiaikaisesti siirryin 1.3. järjestösihteerin hommiin, siis noin puolessa välissä kotona makaamistani. Uusi nuorisosihteeri sai hyvistä aikeista huolimatta perinteisen perehdytyksen, eli: Soittele jos on jotain, kaikki on kyllä siellä kovalevyllä.

Jännittääkin hippasen. Pitää saada uusista hommista lennosta kiinni, kaikki kevään ja kesän projektit on aloitettu muiden toimesta ja vanhat työt jäivät kunnollisesti siirtämättä. Onneksi oli jo aikoja sitten sovittu, että lähden vielä joihinkin nuorten juttuihin takapiruksi. Siitä syystä matkaankin ensi viikonlopuksi Kiljavalla SAKKI:n liittariin, hupaisaa.

Kotoa käsin oli onneksi päivisin aikaa hoidella kunnallisvaalikuvioita. Osastollamme on tällä hetkellä todella positiivinen ongelma, meillä on nyt 5 ehdokasta varmana, joista yksi on Kimmo Kiljunen. Ja muista tiedossa olevista ehdokkaista minä olen vanhin! Maanittelemalla, kehumalla ja lähes uhkailemalla on haettu eläkkeensaajista ehdokasta, vaan ei ole vielä löytynyt. Keski-ikäisten aukon saavat suosiolla muut yhdistykset hoitaa, siihen meillä ei ole edes kyseenalaisin keinoin mahdollisuuksia, mikä on suuri harmi. Muutoin sanoisin, että hyvältä näyttää tulevaisuutemme, mikäli uudet tulijat malttavat olla muuttamatta pois ja innostuvat aktiivisesti toimimaan myös osastossamme. Pikkuisen on jo elätelty toiveita Kotka-kerhon käynnistämisestäkin, kun nuorempia vetäjiä voisi olla puhuttavissa. Saattaa olla liian aikaista haaveilua :)

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Hyvää ruokaa, Falkullan tipuja, hieman hiljentymistä, ystävien tapaamista Joutsenossa ja sukulaisia Sipoossa; siinä meidän pääsiäisen viettomme lyhyesti. Kaiken kaikkiaan mukava pikku loma edessä.

Onko puoluekokous vain pj valintaa varten?

Nyt taas ärsytyskynnys ylittyi ja olen vuorokauden puhissut itsekseni. Sain eräältä jäseneltä viestin, jossa tiedusteltiin miksi henkilöt X ja Y olisivat hyviä puoluekokousedustajia, kun emme tiedä heidän pj-kantaansa ja se kun on kuulemma ainoa syy äänestää. Argh. Hämeenlinnassa toki käydään mielenkiintoinen henkilövaali, mutta sen lisäksi listalla on mm. piirijärjestöjen sääntömuutokset, 5 asiakirjaa ja 444 aloitetta. Jos edustajalla ei ole mitään muuta sanottavaa, kuin kantansa puolueen puheenjohtajaksi, niin hyvinkö meillä sitten menee? Ei edes väliä ketä tukee puoluesihteeriksi tai varapuheenjohtajiksi. Tosin vpj. kisaan on vaikea ottakaan kantaa, kun ehdokkaista ei ole varmuutta. Osa nyt pj-kisassa mukana olevista varmasti siirtyy eri sarjaan vielä ennen kesäkuuta tai viimeistään kokouspaikalla.

Jos puoluekokouksella ei "rivijäsenen" näkökulmasta ole muuta merkitystä kuin valita uusi puheenjohtaja, joka sitten ilmeisesti yksin pelastaa Suomen ja sosialidemokratian, niin pikkuisen voisi rahaa säästää ja järjestää vain kahden tunnin pyrähdyksen vaikkapa HTY:llä. Ja toisaalta vahvistui taas käsitykseni, että suuri muutoksemme tapahtuu vain ajan kanssa sukupolven vaihdoksen myötä. Valitaan johtopaikoille ketä tahansa, niin valinta on enemmän mediaa ja vaalimenestystä varten. Perustyö osastoissa ei muutu miksikään. Vaikka kuinka yrittää puhua muista asioista, niin äänestyspäätös näemme perustuu helposti vain henkilövalintoihin. Eikä nyt varmaan tarvitse alleviivata, että ko. ihminen ei hakenut ehdokasta, joka tukisi naista, puhumattakaan nuoresta.

Haluaisin, että puoluekokoukseen pääse ihmisiä, jotka oikeasti haluavat olla osana järjestöllisiä ja sisällöllisiä uudistuksiamme. Omilta ehdokkailtani (äänestin muitakin kuin itseäni) vaadin ehdottomasti kokemusta puoluetoiminnastamme eri tasoilla ja jonkun alan substanssiosaamista. Ja äänestin juuri näistä syistä täysin eri tyyppisiä ehdokkaita, jotka vieläpä kaikki tukevat eri puheenjohtajaehdokasta. Joku voi pitää minua täysin taktisesti kyvyttömänä, mutta nyt on mielestäni muitakin tärkeitä asioita esillä, kuin pelaaminen oikein.

Pidän kuitenkin edelleen peukkuja itselleni ja toivon, ettei valinta kaadu pj-kantaani. Asiakirjoista olen lukenut kokonaan vasta työelämää koskevan pumaskan ja aloitteista käsiini olen saanut vain asumista ja maankäyttöä koskevat paperit. Työelämä-asiakirjan kanssa on vähän sama ongelma kuin aina ennenkin, asiaa on niin paljon ja joka kantilta, ettei oikein mistään saa otetta, eikä kertalukemisella mitään jää mieleen. Ansiokasta tekstiä ja hyviä linjauksia sinällään, mutta terävämpiä kärkiä kaipaisin. Palaan asiakirjoihin varmasti myöhemmin, kun olen paremmin tutkiskellut ja ylipäätänsä saanut paperiversiot kaikista. Netin käyttö on jees, mutta monisivuisten tekstien lukeminen ja jäsentäminen ruudulla on todella raskasta ja hankalaa.

Kohti Hämeenlinnaa!

Puoluekokouksen edustajavaalin materiaalit saapuivat eilen. Äänestysaika on 14.-31.3. Huolellisella taustatyöllä ja rohkealla ideoinnilla Uusimaa on aina ollut merkittävimpiä vaikuttajia puoluekokouksissa. Edellytyksenä on kuitenkin aina ollut, että porukassa on erilaisia ihmisiä, erilaisin osaamisineen. Ihmisiä, jotka uskaltavat avata suunsa ja ottavat kantaa. Ennen Tampereen puoluekokousta nautin suuresti ryhmämme ennakkotyöskentelystä ja toivon todella pääseväni mukaan jälleen tänä keväänä. Asiakirjoja on monta ja henkilövalinnat puhuttavat kiihkeästi, miten herkullista Hämeenlinnassa tuleekaan olemaan!

Pro Nuorisokoulu

Kirjoittelin aamulla Demariin, kun luin Raija Vahasalon vastineen Heikki Salmelle. Laitanpa tekstin tännekin.

Mielenkiintoista huomata, että nimenomaan koulutuksen ja sivistyksen puolestapuhujina itseään pitävät Kokoomuslaiset ovat kaiken vastahankaisimpia kaiken kehittämisen suhteen. Raija Vahasalo (Uutispäivä Demari 12.3.) vastusti nuorisokoulujen perustamista hyvin heille epätyypillisin argumentein. Tai sitten nuorisokoulu törmää porvaripuolella samaan kuin yhtenäinen koulupäivä; kun ei ihan ymmärretä mistä voisi parhaimmillaan olla kyse, niin takerrutaan vanhaan. Opiskelijan kannalta raskaan kaksoistutkinnon suorittamisen tukeminen ei vastaa minun mielikuvaani joustavasta ja tehokkaasta koulutuksesta.

Ammatillisten ja yleissivistävien opintojen keskittäminen samoihin opintotarjottimiin ei tarkoita puolikasta koulutusta molemmin puolin. Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen mahdollistaa nimenomaan opiskelijan kannalta yksilöllisemmän opintosuunnitelman, jota voi myös opiskeluiden edetessä muuttaa. Edelleen olisi tietysti mahdollista suorittaa vain ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Tai kursseja voi valita ristiin riippuen omasta suuntautumisvaihtoehdosta, myös siis kahden ammatillisen linjan välillä. Koulutuksen järjestäjien osalta suuremmat yksiköt takaavat paremmin osaavan henkilökunnan ja pienentyvät hallintokustannukset. Kurssitarjonnassa olisi mahdollista säilyttää harvinaisempia kieliä tai vaikkapa hyvin spesifejä ammatillisen puolen kursseja. Joillakin paikkakunnilla olisi mahdollisuus kehittää toisen asteen campuksia, jolloin kaikki suuria investointeja vaativat laitteet ja tilat saataisiin palvelemaan monipuolisesti eri ikäisiä opiskelijoita ja alueen elinkeinoelämää. Oppilaanohjaukseen toki pitää panostaa, jotta opiskelija pystyy valitsemaan itseään ja tulevaisuuden opintojaan parhaiten palvelevan kokonaisuuden.

Vahasalon kommentti koululaitoksen rapauttamisesta on kummallinen, sillä onhan meillä jo nyt nuorisokoulun kaltaisia järjestelyitä. Sipoossa aloitti muutama vuosi sitten puhdas nuorisokoulu-malli. Matematiikkapainotteinen lukio yhdistettiin Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Sipoon toimipisteen kanssa. Uusissa uljaissa tiloissa opiskelijat voivat nyt valita tietotekniikan, datanomin ja ylioppilastutkinnon väliltä ja opiskeluaikana hyödyntää kaikkia tarjolla olevia kursseja. Eikä Sipoossa nuoret nyt erityisen rapautuneilta näytä. Kokoomuslaisittain pahimman skenaarion mukaan siellä onkin opiskelijoita, jotka ovat ensin olleet 6 vuotta yhtenäisen koulupäivän piirissä, siiten palautelleet 3 vuotta vanhaan malliin ja sitten siirtyneet nuorisokouluun. Sipoo käy minun mielestäni kuitenkin ennen kaikkea loistavasta esimerkistä, kuinka ennakkoluulottomasti koulutusta voidaan koko matkalta kehittää vastaamaan paremmin nuorten, perheiden sekä työelämän tarpeita.

Hokin vaalit päättyivät

Iso kiitos kaikille HOK-Elannon vaaleissa minua äänestäneille (kai joku täältä kiitokset bongaa) ja kaikille ylipäätänsä äänestäneille. Sain 144 ääntä, mikä oli todella suuri yllätys, kun nämä oli hieman "välivaalit", eli mitään kummempaa omaa mainostamista en harrastanut. Äänestysprosentti laski hurjasti, jääden nyt alle 27%, kun se viimeksi oli yli 40%. Vaaleja kuitenkin mainostettiin näkyvästi telkassa ja ulkomainoksin. Ja tietysti kaikille tuli materiaali kotiin. Ihmettelen.

Netin kautta äänoioikeuttaan oli käyttänyt 22%. Valitettavasti kuulin pariltakin taholta, että äänestäminen netissä ei ollut onnistunut, vaikka ohjeiden mukaan oli toimittu. Lapsuksia tietysti sattuu, mutta valitettavaa silti. Nettiäänestyksen muita analyysejä olisi kuitenkin kiintoisa saada luettavaksi. Minkälaista palautetta on tullut, mitä ongelmia tuli vastaan laajemmin, mitkä kustannukset olivat jne. Ammattiliitot voisivat olla seuraavat koekaniinit. Ainakin PAMin seuraaviin edustajiston vaaleihin pitäisi mahdollisuus hyödyntää ja katsoa vaikuttaisiko se äänestysaktiivisuuteen. HOK-Elannon kohdalla siitä on nyt vaikea tehdä johtopäätöksiä - olisiko prosentti ollut jopa alle 20 ilman nettiäänestystä?

Sukulaisten äänimäärät vielä: Aslak (mieheni) 74 ja Kalle Kuntsi (isä) 47. Klaanimme kannatus kokonaisuudessaan siis yhteensä 265, sillä olisi mennyt jo heilahtaen läpi :)

Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Vähän Vantaan kunnallispolitiikkaa väliin. Eilen istuttiin asukaspalvelu- ja vapaa-ajan lautakunnan porukoiden kanssa pari tuntia miniseminaarissa pohtimassa vuoden alussa aloittaneen toimialamme näkymiä. Uutena toimialajohtajana aloitti Timo Juurikkala (vihr.) ja vaikka valintaan toki liittyi kaikenlaista puoluekantavääntöä, niin minä olen kyllä tyytyväinen. Juurikkala on pitkään istunut valtuutettuna ja ainakin vielä ote virkamiehenä olemiseen on mukavan rento ja tuore. Tosin olen hyvin tyytyväinen muihinkin "oman" sektorimme johtaviin virkamiehiin.

Ihan selvillä en ole vieläkään uuden toimialan nimestä, mutta jotain tekemistä sillä on osallisuuden ja asumisen kanssa. Erilaisia asukkaille suunnattuja palveluita on nyt niputettu saman katon alle valtavasti, mutta toisaalta niin pitääkin, jos todella halutaan eri tavalla organisoida asukkaiden tarpeisiin vastaavia toimintoja. Tulosalueraja-ajattelu on menneen talven lumia. Erityisesti odotan yhteistyöltä paljon pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden hoidon osalta. Jotta työ on todellakin tehokasta, niin myös poliittiset päätöksentekoelimet pitää uudistaa. Kahdesta lautakunnasta on tehtävä yksi. Tärkeä huomio eilen oli, että luottamushenkilöiden ajankäytön kannalta asiaa saattaa olla liikaakin. Listoista tulee pitkiä ja kokousvälistä lyhyt, kenellä aidosti on aikaa perehtyä taustoihin? Mikäli yhden lautakunnan malli toteutuu, niin henkilövalinnoissa pitää kaikissa ryhmissä olla tarkkana. Enää ei ole "helppojen asioiden" vapaa-ajan lautakuntaa, jonne pääsee ilmoittamalla halukkuutensa (tämä ei koske Vantaan demareita, jossa kaikista valinnoista onneksi vielä äänestetään).

Juurikkalan selkeä lempilapsi on osallisuuden edistäminen, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Vantaalla on aluetoimikunnat, jotka ovat aika tuntemattomia ja hieman hukassa funktionsa kanssa. Aluetoimikuntien toimintaa tai mallia tullaan uudistamaan ja muuttamaan. Eilen vielä heiteltiin ajatuksia siitä, mikä voisi olla hyvä tapa tuoda aluetoimikunnat arkeen. Itse tukisin sekamallia, jossa pohjarakenteet olisi resurssoitu kaupungin toimesta, joitain ihmisiä nimitettäisiin koko valtuustokaudeksi ja joka toimikunnalla olisi oma vastaava virkamies ja itse toimintaa voitaisiin järjestää alueen yhdistysten, vapaiden toimijaryhmien, yksittäisten asukkaiden jne. aloitteesta, tarpeesta ja toiveesta. Ikäänkuin luotaisiin raamit neljän vuoden mittaisille alueellisille kumppanuushankkeille. Toimijat saattaisivat vaihdella hankkeen etenemisen mukaan, "pohjaporukkaa" lukuun ottamatta. Näin ollen määrittävä tekijä ei olisi ainoastaan asuinalue, vaan jokin yhteinen projekti/hanke. Projektit olisivat varmasti hyvin erilaisia. Joku voisi haluta kunnostaa leikkipuiston, toinen kasata "iskunyrkin" kaavoitusasioihin ja kolmas käynnistää lähiöteatterin.

Netin käytön mahdollisuuksia on myös kartoitettava. Juurikkala kuulosti eilen idearikkaalta erilaisten menetelmien suhteen ja jotenkin tuli luottavainen olo. Jos todella löytyy tekemisen meininki ja rohkeus kokeilla vähän kaikenlaista, niin kultajyviäkin löytyy. Ja mä haluan jatkaa uudessa lautakunnassa! Asiakokonaisuudet ovat kutkuttavan mielenkiintoisia. Siis luotan, etteivät porvarit saa tahtoaan läpi ja jatkaisimme toimialan asioiden käsittelyä kahdessa puljussa.

Kevät!

On siis kevät, kuljen Hakaniemenrantaa...No en todellakaan kulje, eikä jalka kanna. Mutta muutoin tuntuu keväiseltä. Aurinko paistaa ja tutut kevätpakkaset ovat saapuneet - ehkä kahdeksi päiväksi. Sen verran kuitenkin, että päiväkodin pihassa varmuudella pääsee pulkkailemaan. Ja aurinko lämmittää! Se on aina varma kevään merkki. Samoin lintujen herääminen. Tai eihän ne nuku, mutta tähän aikaan vuodesta kovaäänisimmät ovat aina löytäneet takaisin vakkarimestoille visertelemään.

Sisällä kasvit ovat keväässä. Pieni posliinikukka, jonka sain pistokkaana tuparilahjaksi Miialta yli kuusi vuotta sitten, avasi ensimmäisen kukkansa tänään. Kukan monta kuukautta kestävä kukinta olohuoneessamme on täysi mysteeri. Olen erikoistunut puolikuolleilla kukilla sisustamiseen ja toisaalta hortonominen elvytys on myös erikoisalaani. Siispä vaativana pidetyn pienen posliinikukan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt poistua keskuudestamme jo monta kevättä sitten. Vaan ei, kukka roikkuu ikkunan edessä vuosi vuodelta rehevämpänä, puskien putkessa kauniita valkopunaisia kukkia. Ehkäpä yksilö on kunnon sosialidemokraatti. On tiettyjä reunaehtoja, kuten: "Olen amppelikukka ja kaipaan ajoittain vettä ja valoa". Ja sitten on paljon neuvoteltavia ja joustettavia asioita, kuten: "Ymmärrän, jos et ehdi kastella minua säännöllisesti, en ole maailman napa" tai "Olen tyytyväinen tähän muutaman prosentin suurempaan ruukkuun seuraavan 2 1/4 vuotta, katsotaan sitten uudelleen yhteistyöhalukkuutta". Tänä keväänä, jos jalka suo, täytyy syventyä jonain kauniina päivänä ruukkupoliittisiin toimenpiteisiin.

Keväisille tarmonpuuskille olisi muutenin käyttöä. Astianpesukoneemme ei halua enää pestä astioitamme. On siis siirryttävä käsitiskiin, joka on epämiellyttävin kotityö jonka tiedän. Kyllä, putsaan pöntönkin mieluummin. Opiskeluaikoina teimme kämppikseni kanssa diilin, että minä imuroin ja hän tiskaa. Näin vältyin siirtymästä kertakäyttöastioihin kahdeksi vuodeksi. Vähän on sellainen tutina, ettei moiselle sopimukselle ole nyt suotuisaa ilmapiiriä, vaan jouduin tarttumaan tiskiharjaan. Toisaalta Eevi on kyllä aika nopea oppimaan uusia asioita...

Uusi kysely

Puolueen puheenjohtajakyselyni keräsi 85 vastausta ja lopputulos oli:

Miapetra Kumpula-Natri 30 ääntä
Erkki Tuomioja 24 ääntä
Jutta Urpilainen 21 ääntä
Joku muu 10 ääntä

Vilkkaasta vastailusta innostuneena vierestä löytyy uusi kysely, nyt uudesta puoluesihteeristä. Vastausaikaa on 2 viikkoa, joten uusia nimiä saattaa tulla kisaan mukaan sillä välin. Pahoittelut heidän mahdollisille faneilleen, vain nopeat elävät minun gallupeissani.

Ja tiedoksi, olen puoluekokoukseen ehdolla nro 11 Vantaalta. Äänestys alkaa 14.3.

Puolusihteerikisakin heräsi

No nyt on alkanut vihdoin tippua puoluesihteerikisaankin nimiä. Ari Korhonen jo aiemmin vahvisti ehdokkuutensa ja ehti jo edukseen esiintyä telkassakin, taisi olla aamu-tv, jota katsoin iltapäivällä uusintana viime viikolla. Vain yksi asia tökkäsi. Ari puhui puolueen kehittämisestä avoimemman kansalaisjärjestön suuntaan, jonka sisällä on useita toimijaryhmiä jne. Sitten toimittaja kysyi, että mikä on sitten se yhdistävä ydin, johon minun mielestäni olisi pitänyt selkäytimestä vastata: "Arvot". Vaan ei, Ari puhui hyvin demarimaisesti julkisista palveluista jne. jne. Ei tuo nyt kannatustani muuta, mutta minusta koko moninaisen liikkeemme ainoa todella yhdistävä tekijä, johon ihmisten tulee voida luottaa on arvopohja, johon päätöksemme perustuvat, olipa kysessä sitten lautakunta tai eduskunta. Tehtävä politiikka voi elää ajan mukana, ohjelmallisesti ei kannata hirttäytyä nykyään juuri mihinkään, kunhan kantavana ajatuksena on tasa-arvoinen ja solidaarinen yhteiskunta. Mutta tämä tästä, tarkoitus oli kirjoittaa puolusihteerikandidaateista.

Toissa päivänä julkisuuteen tuli Säde Tahvanainen. En ollut yllättynyt, sillä Säde pohti asiaa minulle ääneen jo tammikuun lopulla, kun satuimme samalla koneella Hesasta Joensuuhun ja kuulosti silloin siltä, että ehdolle lähtee. Suuremman pommin pudotti eilen illalla Antti Lindtman, jolta tuli tekstiviesti ehdolle asettumisesta. Koivukylän Sosialidemokraatit olivat asettaneet Antin tyrkylle, ja pakko on myöntää, että rohkea veto. Onhan Antin nimi ollut UP-Demarissa aiemminkin heittona, mutta ajattelin, ettei se mihinkään johda.

Säde ei olisi taustoiltaan lainkaan huono vaihtoehto, mutta pikkuisen harmaa hän aina ollut. Olisi suuri kysymysmerkki riittäisikö hänen karismansa ukkoutuneissa järjestöissämme herättämään uutta intoa ja toimintatapoja. Toisaalta puoluesihteeriä on pakko ajatella myös työparina puheenjohtajan kanssa ja jos kävisi niin, että pj:ksi valittaisiin Filatov, Urpilainen tai Kumpula-Natri, niin johtomme olisi aika yksipuolisen oloinen. Antin vahvuudeksi voidaan kai laskea, että hän on todellakin uusi, nuoren sukupolven edustaja, jos uusiutumisella halutaan tarkoittaa vain ikää. Ja toki alleviivaten nuori mies, niitähän on kaipailtu viimeiset vuodet. Muutoin kisa taitaa vielä olla hyvää harjoitusta ja julkisuutta tulevia puoluekokouksia ajatellen.

Vaan eipä näy edelleenkään niitä kokeneita vanhempia miehiä/naisia. Ovatko kaikki potentiaaliset ehdokkaat niin mukavilla paikoilla nyt, ettei halua työpaikan vaihdokseen ole, vai jumpitellaanko nurkissa hiljaa tarkoituksella. Hieman kyynisenä toverina alan nimittäin yhä vahvemmin epäillä, että jossain sovitaan nyt asioita kaikessa hiljaisuudessa ja juuri puoluekokouksen alla läväytetään "sopimukset" tiskiin. Niinhän se ilma puhdistuu ja uudistuminen etenee :) Jos näin on, niin ihmettelen miksei kokeneisiin ehdokkaisiin luoteta niin paljon, että uskallettaisiin aidosti tulla esiin ajoissa ja kerättäisiin kannatus puoluekokousedustajilta, ei harmailta eminensseiltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen ihan valmis tukemaan parhaaksi katsomaani ehdokasta. Näin uskon suurimman osan ajattelevan, ei sukupuoli tai ikä ole tässä liikkeessä kynnyskysymys, vaan korvien väli.

Kiireistä potemista

Huh, sairauslomalla on hirveä hoppu. Toki normaaleihin toimiin kuluu yllättävän paljon aikaa yhden jalan ja kahden kepin taiteilussa, mutta kyllä muutakin puuhaa riittää. Puolueosastomme Länsimäki-lehti on taittovaiheessa, joten juttujen oikolukeminen, kuvien siirtely ja kaikenlainen postittelu on vienyt aikaa, olen lukenut ja kommentoinut järjettömät määrät eri ohjelmapapereita ja kirjoitellut joitain pätkiä ja puhunut puhelimessa. Ja kun kotitekniikka ei ole ihan samoissa nopeuksissa kuin työkoneet, niin täysiä työpäiviähän tässä tulee.

Olen onneksi ehtinyt lukeakin. Sain loppuun toissa iltana Mende Nazerin tarinan Orja. Kirja kertoo Sudanilaisesta naisesta, joka lapsena siepataan orjaksi ja loppujen lopuksi hän monen vuoden jälkeen onnistuu karkaamaan Lontoossa. Tarina on todella raju. Jo takakannesta onneksi selviää, että tällä tapauksella on onnellinen loppu, muutoin ei ehkä pystyisi lukemaan loppuun asti. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden päähän, ei siis kauas historiaan, silmien sulkeminen on aika hankalaa.

Ylihuomenna suuntaan Peijakseen ja kipsi onneksi vaihdetaan kolmeksi viikoksi "walker-tukeen". Pääsen siis liikkumaan huomattavasti helpommin, kun jalkaterä käännetään 90 asteen kulmaan ja tuen päälle saa varata. Samalla poistetaan ompeleet, eli voiton puolella ollaan. Allianssi-risteily olisi 12.-13.3., jos vaikka jo pääsisi reissuunkin :) Tänään aion mennä kyllä lautakunnan kokoukseen, taksilla ovelta ovelle, eiköhän tuo onnistu. Isompi operaatio on päästä iltapäivällä suihkuun. Tässä yhteydessä on luonteva kiitellä kavereita. Monena päivänä joku on tullut kyläilemään lounaslaatikoiden kanssa, unohtamatta kahviherkkuja. On soiteltu ja tarjottu kauppa-apua jne. Korvaamatonta tukea, kiitos tuhannesti. Ihana huomata, että vielä löytyy niin läheisiä ystäviä, että aikaa löytyy tällaiseen.

Nyt takaisin sohvalle lepuuttamaan aivoja töllön eteen.

Kunnostus kunniaan

Vanha perheessä kulkenut senkki sai uuden elämän taitavissa käsissä. Kuvat siis ennen ja jälkeen. Susanna Salonen Uusi O. yrittäjä teki todella hyvää jälkeä ja tyytyväinen olen.

Senkki petsattiin, kansi, vetimet ja ovet vaihdettiin. Nyt lenkallaan olleet ovet taas toimivat moitteetta ja sisältä löytyvät siistit hyllyt. Ovet on päällystetty Lumimarjat-kankaalla ja takapuolella on
sama kangas punaisena.

Pitää sijoittaa senkki jonnekin niin, että kaunis taustakin saadaan näkyviin. Hintansa väärti, olen ehdottomasti sitä mieltä. Vanhojen kalusteiden kunnostaminen on tietysti työläämpää, kuin uusien ostaminen, mutta paljon palkitsevampaa - ja kestävämpää!

Vaalikone avattu

HOK-Elannon vaalien vaalisivut ovat auenneet. Nettiäänestys alkaa jo 22.2. Minä olen numerolla 770. Puolueosastostamme kaikki ehdokkaat ja äänestysohjeet löytyvät vaikka tästä.

Äänestyintoa!

Keskeneräisiä ajatuksia kohtaamisesta

Katsoa vs. nähdä
Eilen illalla lueskelin Kodin kuvalehdestä Tampereen ruotsinkielisen seurakunnan vt. kirkoherran haastattelua. Unohdin tietysti jo naisen nimen, mutta viisaita pohdiskeli. Erityisesti hän nosti esiin nuorten tarpeen tulla nähdyksi, joka sekoittuu usein haluun tulla katsotuksi. Epätoivoinen halu saada huomiota ja julkisuutta, jotta ihmiset katsoisivat. Syvempi tarve olisi kuitenkin tulla nähdyksi omana itsenään. Samaa tematiikkaa hän on soveltanut naisille suunnatussa tuoreessa kirjassaan, joka on osa Punainen-projektia. Projektilla pyritään vähentämään naisten sydänsairauksia ja kirkkoherra oli kirjansa lähtökohdaksi ottanut itsestään huolehtimisen terveen itsekkyyden kautta. Myös naiset tulevat usein yhteiskunnassamme vain katsotuiksi, ei todella nähdyiksi. Jopa kotona. Itsensä näkymättömäksi, itsestäänselväksi tai turhaksi tunteminen aiheuttaa lumivyöryn kaltaisia reaktioita. Yksilöllisiä toki.

Aivan sama ajatus on minusta erossa kuulla ja kuunnella. Paljon puhutaan lainsäädännössä ja päätöksenteossa kuulemisesta, mutta kuka takaa kuuntelemisen? Nuorisotyölaissa edellytetään nuorten kuulemista. Vaikuttaako kuuleminen oikeasti, antavatko kuulemiselle luodut rakenteet oikeasti nuorille vaikutusmahdollisuuksia?

Kuinka moni voi aidosti sanoa päivittäin näkevänsä ja kuuntelevansa lähimmäisiään, työtovereitaan tai satunnaisesti tapaamiaan ihmisiä? Itse ainakin huomaan kuulevani puheen, katsovani tapahtumia, nyökyttelen tai mumisen empatiaa tavoitellen, mutta todellisuudessa en ole niin läsnä kuin oikeasti haluaisin. Puhumattakaan siitä vallasta, mitä näkemättä jättäminen antaa. Päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen jatkuva omaan itseen, omaan kiireeseen tai mielialoihin perustuva mielenkiinto toisia kohtaan on äärimmäistä vallankäyttöä. Uusi ajatushan tämä ei ole. Aina on puhuttu parisuhteiden kohdalla kommunikoinnin tärkeydestä, toisen huomioimisesta, mikä pätee työntekijä-esimies suhteeseenkin. Valtaetäisyys työpaikalla liittyy samaan asiaan, kuten myös tasa-arvoisuus työntekijä- tai ihmisryhmien välillä.

Mutta ajatuksen pyöritteleminen kirkkoherran näkökulmasta antaa kuitenkin jotain uutta. Se antaa uutta nimenomaan oman toiminnan tarkasteluun. Kuinka paljon asioita teen tavoitellen toisten kuuntelemista ja näkemistä? Satojen katseiden alla on tottunut katsomiseen ja paljon puhuvana moni varmasti kuulee minua, mutta kuinka moni pääsee syvemmälle. Kuinka montaa kiinnostaa päästä syvemmälle, entä kenet minä haluan oikeasti nähdä?

"Uudet" kirkolliskokousedustajat

Maanantaina käytiin suhteellisessa hiljaisuudessa kirkolliskokousvaalit. Tulokset voi tsekata mm. Kotimaan verkkopalvelusta. Tuloksissa ei näy äänimäärää, ei varaedustajia, eikä ehdokaslistaa, joten kovin paljon pelkät nimet eivät kerro. Nähtävissä on kuitenkin, että naisia on jopa edellisiäkin kausia vähemmän valittujen joukossa. Ja Demarissa luki, ettei nuoria valittu lainkaan. Kovin vauhdikasta uudistumista valinnat eivät lupaile.

Toki tulokset heijastelevat menneiden seurakuntavaalien tuloksia, sillä äänioikeushan kirkolliskokousvaalissa on vain seurakuntaneuvostojen ja valtuustojen jäsenille (siinäkin rajoituksia, mutta pääpiirteissään). Seurakuntavaaleissa puolestaan äänestysprosentti on naurettavan alhainen. Joten kirkolliskokouksen maallikkoedustajat odotetusti edustavat jotain muuta kuin vallitseva joukko tapakristityistä. Mutta näin edustuksellisuus toimii, ei pidä valittaa vaan toimia. Homoliitot ja naispappeus puhuttavat vuodesta toiseen, mutta kirkon sääntöjä ei mediassa tehdä, vaan Turussa kirkolliskokouksessa.

Vantaan papisto puolestaan on ilahduttavalla voimalla intoutunut keskustelemaan paikallislehden palstalla monista eri kysymyksistä. Myös toki samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamisesta. "Oma kirkkoherramme", eli Hakunilan Reijo Liimatainen on liberaalimmasta päästä ja edustaa hyvin humaania linjaa. Itse olen aina ihmetellyt siunaamisen vastustajissa, että miten hyväksytään siunaamalla se, että mies tappaa miehen, muttei sitä, että mies rakastaa miestä? Olenkin maallikko.

Kaiken kaikkiaan elämme aikaa, jolloin seurakuntien, kunnan, järjestöjen ja poliittisten toimijoiden pitäisi löytää toisensa. Yhteisöllisyyttä voidaan tukea tiiviillä toimijaverkolla ja nimenomaan paikallistasolla. Emme voi vähätellä seurakuntien aktiiveilta ja palkollisilta löytyvää arjen tuntemusta. Mutta hyvä yhteistyö vaatii myös kirkon avautumista. Piispat ovat jo pitkään edustaneet julkisuudessa linjaa, jossa he ottavat kantaa voimakkaastikin ajankohtaisiin asioihin/ilmiöihin ja asettavat itsensä alttiiksi. Samaa kaivattaisiin lähiöpapeilta.

Go M & A!

Olen löytänyt ehdokkaani ensi kesän puoluekokousta varten. Vielä kun vantaalaiset toverit äänestäsivät minut puoluekokoukseen, niin tällä olisi suurempaa merkitystä. Ja tietysti on vielä yksi mutta, puoluesihteeriehdokkaani ei ole vielä ehdokkaana. Mutta jos ei takerruta naurettaviin yksityiskohtiin, niin olen päättänyt haluta puheenjohtajaksi Miapetra Kumpulan ja puoluesihteeriksi Ari Korhosen. Aria en osaa kovin hyvin perustella, tuntuu vain hyvältä vaihtoehdolta. Selkeä plussa on kuitenkin se, että Ari olisi ymmärtääkseni halukas nimenomaan puoluesihteeriksi, ei kansanedustajaksi, joka otona hoitaa puolueen hommia.

Miapetra puolestaan on nousevista kyvyistämme minun mielestäni määrätietoisin, jämäkin ja karismaattisin. Pakko on miettiä, onko tulevasta puheenjohtajastamme pääministeriksi ja minusta Mipestä on. On verrattava muiden puolueiden nuoriin johtajiin ja vertailussa Kataisen, Kiviniemen, Sarkomaan etc. kanssa Miapetra pärjää loistavasti. Tosin niin pärjää moni muukin nuorista naisedustajistamme, mutta tähän itse päädyin. Ainoa todella kova luu vastustajana on Paula Lehtomäki. Hän vetoaa ulosannillaan ja asiantuntemuksellaan monen ikäisiin yli puoluerajojen.

SDP:n varapuheenjohtajasuosikkien nimeäminen onkin sitten hankalampaa, nimiä on niin paljon liikkeellä. Kaksi varapuheenjohtajaa minusta riittää ja ainakin toisen on oltava "vanhempi" mies. Mielenkiintoista olisi saada välillä varapuheenjohtaja "puskasta", miten olisi Valto Koski? Ja onko varapuheenjohtajienkin pakko olla kansanedustajia...Löytyisikö ihan pienimmän piirin ulkopuolelta liikkeen ihmisiä, joilla olisi mahdollisuus käyttää aikaansa puolueen hyväksi? Käytännön syistä kyseeseen tulisi varmastikin jossain toisessa järjestössä työskentelevä ihminen, Nuoret Kotkat, TUL, ay-liike tms. Jos siis todella halutaan uusia tuulia, toimintatapoja ja ajatuksia, niin "headhunttausta" pitää pystyä laajentamaan. Vielä on aikaa, ei jämähdetä helpoimpiin nimiin.

Ihan kipsissä

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - ei enää.

Taustaa: Työtehtävien vaihdoksen takia viikonloppuni vapautuivat pitkälti omaan käyttöön, joten innostuin heti kaivamaan esiin ay-sulkapallokisojen ilmoituksen. Soitin hyvälle ystävälleni, joka myös on ex-kilpapelaaja ja sovittiin "tyttöjen retkestä", eli lähdettäisiin maaliskuun alussa Poriin kisaamaan pitkästä aikaa. Sen verran oltiin nöyriä, että ajateltiin vähän treenatakin ennen koitosta ja viime lauantaina mentiin toisen kerran pelaamaan.

Lopputulos: Pelattiin oikein pisteillä matsia ja Minna löi verkolle. Ilman mitään ihmeempiä hyppyjä tai pyörähdyksiä tarkoitukseni oli tietenkin ehtiä palloon, kun kuului älytön pamaus. Ensin ajattelin, että naapurikentältä lensi päälleni jotain, maila tms., kunnes jalka meni alta. Vilkaisin vasenta koipea ja siinähän se vika oli. Smurffin lain mukaisesti ei repeämää, ei nyrjähdystä, vaan akillesjänne poikki. Ambulanssisedät heittivät minut suoraan Peijakseen ja sunnuntaina jalka leikattiin. Ja nyt olen jalattomana kotona.

Sairauslomaa on vähintään 9.3. asti. Viikkoa ennen sitä poistetaan nykyinen kipsi ja ompeleet ja saan tilalle kolmeksi viikoksi ortoosin. Siis toisenlaisen paketin, jolle saa jo varatakin. Liikkuminen vähän helpottuu ja ehkä voin tehdä toimistolla töitä. Jos en, niin saikku jatkuu huhtikuulle. Tuplaveellä ketuttaa.

Yritän keksiä positiivisia puolia. Kotona ehdin reilussa kuukaudessa opetella photoshopin käytön, lukea pari kirjaa, kirjoittaa pari lehtijuttua, nukkua aamuisin (jos kivulta voin) ja isän mielestä opetella Italian alkeet. Ja olkavarren lihakset kehittyy keppijumpan avulla.

Halvat huvit

Kun tekee kuukauden päivät kahta työtä ja sen jälkeen istuu yksin telkan ääressä, niin saa todella halvat naurut - tai ennemminkin sisäiset hymyt.

Odottelin Eevin nukahtamista jälleen telkka lähes äänettömällä. Siinä muuten pääsee Salkkareiden näyttelijätyö oikein huippuunsa, kun puhe jää pois. Mutta varsinaista hupia koitti, kun yritin seurata dokumenttia Venäjän vaalien tilanteesta. "Putinin seuraaja on Pietarilainen turisti --". Hetken pohdin, että olipa toimittajalta rohkea kommentti, kunnes tajusin hänen varmastikin sanoneen juristi. Ja tajuttuani mietin, että olisiko tuolla valinnan kannalta kuitenkaan merkitystä, jos on jo Putinin siunaamana matkassa.

Tv-iltojen kestosuosikkini on kuitenkin Arbutin mainos, jossa naisääni hyvin vakavan huolestuneella äänellä sanoo: "Saatat tietämättäsi kärsiä couperosa-ihosta, jossa iho punoittaa jne." Samaan aikaan kuvassa näytetään verisuonia ja punaposkisia ihmisiä. Miten hel...ssä voi huomaamattaan olla naama hehkuvan punaisena vuositolkulla? Kyllä minä ainakin olen huomannut jo monta vuotta sitten, että poskipääni punoittavat. Mutta voihan olla, että helottava naama on vähän sama juttu kuin yllätysvauva tai salaa tulleet kilot.

Illan live-naurut tarjosi kuitenkin ajoittain (tietämättään) pikkuvanhaileva Eevi. Oltiin mummia moikkaamassa ja kahvipöydässä mummi kysyi miten yöt ovat viime aikoina sujuneet. Eevi kun on herännyt koko pienen ikänsä säännöllisesti joka yö 1-2 kertaa. En ehtinyt edes suutani avata, kun Eevi keskeytti piparin mussuttamisen, käänsi katsettaan, nyökkäsi hieman ja sanoi "hyvin". Ja jatkoi syömistä. Aslak olisi voinut viime yönnä neljän pintaan olla eri mieltä :)

Jäsenäänestys

Olen tässä muutaman päivän pähkäillyt kantaani vaadittuun SDP:n neuvoa antavaan jäsenäänestykseen puolueen puheenjohtajavalinnassa. Asiassa on monta ongelmallista kohtaa, joiden takia en ole nettiadressia (ainakaan vielä) allekirjoittanut. Ensiksikin koko juttu edelleen vaikuttaa minusta pelkältä pj-peliltä, eikä aidolta vaatimukselta uudistaa päätöksentekoa. Kun seuraa blogi-keskusteluita, niin nykyisen johdon arvostelu kytkeytyy hyvin vahvasti neuvoa antavan jäsenäänestyksen vaatimiseen. No mitäs jos Eero H. voittaa selkeästi äänestyksen? Demokratia on puhunut se on selvä, mutta mitä sen jälkeen? Kesäkuun puoluekokous on entistä pedatumpi. Jos taas joku haastajista voittaa, mutta ei tulekaan valituksi puheenjohtajaksi kesällä, koska kyseessä oli edelleen vain neuvoa antava, niin mikä kaaos siitä seuraa? Ja juuri ennen kunnallisvaaleja. Jos taas edellytetään, että edustajat (ovat ketä tahansa), noudattavat jäsenäänestyksen tulosta, niin silloinhan puhutaan sitovasta äänestyksestä ja kokousedustajia on turha enää asialla oikeastaan edes vaivata. Kumileimasimena voisi toimia puoluevaltuustokin.

Puoluekokouksen koon kasvattaminen olisi huomattavasti tehokkaampi ja reilumpi tapa saada uutta verta päätöksentekoon. Nykyisellä mallilla valitettavan harva uusi pääsee päättämään kesäkuussa Hämeenlinnaan. Sopuvaaleista on puhuttu paljon, mutta siinäkin on todettava, että ainoa paikka, jossa olen kuullut paikkojen sopimisesta on osa Keski-Suomesta. Miksei vaikkapa nuorisoliitto nosta selkeästi esiin piirejä/paikkakuntia, joissa ei anneta reiluja mahdollisuuksia asettua ehdolle? Vai onko niin, ettei näillä paikkakunnilla nuoret juurikaan viihdy osastojen kokouksissa itseään tyrkyttämässä...Vanhoja rakenteita olisi helpompi ravistella ja tuoda toiminta päivän valoon, jos olisi olemassa jotain dokumenttia tapauksista, joissa osaston jäsen- tai johtokunnan kokouksessa on esitetty nuoria/uusia ihmisiä ehdokkaiksi, eikä heitä ole asetettu. Uudellamaalla näin ei ole ollut, ei ainakaan idässä tai Vantaalla, mistä omat kokemukseni vahvimmin ovat.

Alan nimittäin kallistumaan hiljalleen siihen suuntaan, että iso osa puheesta nuorten syrjimisestä puolueen paikallistasolla on urbaanilegendaa. Loppujen lopuksi nuoria on aktiivisesti osastojen, kunnallisjärjestöjen ja piirien toiminnassa niin vähän, ettei jämähtäneinkään "ukko" uskalla asettua poikkiteloin. Aliarvioimista, tytöttelyä ja näennäisen vallan antamista kyllä esiintyy, mutta se on vielä kaukana varsinaisesta demokratian toteutumisen estämisestä.

Asia on kuitenkin monisyinen ja näyttäytyy hyvin eri tavalla katsojan kotipaikasta, työstä, poliittisesta historiasta ja tuttavapiiristä riippuen. Jatkan siis mielenkiinnolla keskustelun seuraamista ja odottelen niitä ehdokkaita! Missä viipyvät innokkaat puoluesihteeri ja puheenjohtajakandidaatit? Lähteekö Ari Korhonen ehdolle vai ei? Voisiko joku (edes puoli-)Turkulainen antaa sisäpiiri-infoa...

Bonus-ihmiset äänestämään

Taas on vaaliaika. HOK-Elannon vaalit lähestyvät ja minä päädyin numeroksi 770. Jos haluaa äänestää samanhenkistä miestä, niin Aslak Haarahiltunen on numerolla 750. Ja jos haluaa vanhempaa herraa tukea, niin "sosialidemokraatit,muu uusimaa" listalta löytyy varteenotettava ehdokas Kaarlo Kuntsi numerolla 673.

Ja näitähän ehtii vielä mainostamaan, kun äänestys alkaa netissä vasta 22.2. ja postitse vähän myöhemmin.

Kiitos Kalle!

Räisäsen Kalle on nyt siunattu viimeiselle reissulle. Sanoin kuvaamattoman turhalta tuntuu nuoren ystävän ja toverin poismeno. Samalla nousee pintaan monta kysymystä ja toisaalta vastaus - kaikkeen ei voi vaikuttaa. Epäusko oli ensimmäinen reaktio, kun muutama viikko sitten kuulin Kallen kuolemasta, tarkasti ottaen taisin ensimmäisenä sanoa oh-hoh. Mieleen pian nousi muistoja yhteisistä tapahtumista, hetkistä ja ponnistuksista. Ottaen huomioon, että suurin osa yhteisestä ajastamme oli kokouksissa istumista, niin huvittavaa oli, että kaksi ensimmäistä muistoa olivat 1) "verhot voivat olla minkä väriset vaan, kunhan ne ovat vihreät" (Kallen kommentti, kun keskustelimme sisustamisesta) 2) "Siellä oli todella hienoja Tiffany-lamppuja - oikeasti!" (Kallen kommentti Prahassa). Kalle oli monessa suhteessa poikkeuksellinen mies, myös mieltymyksessään Tiffany-lasiin :) En valitettavasti koskaan kyläillyt Kallella pihaa pidemmällä, eli en nähnyt oliko hän oikeasti sisustanut vihreillä verhoilla ja ihailemillaan lampuilla, mutta tiedän, että lautalattiat luistivat ihanasti villasukilla. Ja monta muuta yksityiskohtaa ehdimme vuosien varrella jakaa, mutta viimeisten vuosien isoissa asioissa olin jo liian kaukana. Aikanaan läheisetkin toverit jäävät helposti taka-alalle arjen imaistessa mukaansa.

Oikeastaan ensimmäistä kertaa juttelimme kunnolla Kukonnotkossa 1999, kun Kalle yllättäen kysyi mielipidettäni hänen puheenjohtajaehdokkuuteensa. Olin yllättynyt ja imarreltu, että mielipiteeni kiinnosti. Samalla tavalla matka jatkui. Arvostimme toistemme mielipiteitä, vaikka kaikessa emme olisi samoin toimineetkaan. Moni Kallen lausuma pitää poliittista itsetuntoani edelleen tiukoissa paikoissa yllä. Kun kaikki tuntuu turhalta, eikä kukaan tunnu arvostavan, palaa mieleeni vuosia sitten Kallen kommentoimia asioita. 2003 vaaleissa Kalle toimi vaalipäällikkönäni ja aikaa vietettiin tiiviisti töissä SAK:ssa ja työn ulkopuolella. Kallen tuntevat tietävät, ettei hän ollut mikään käytännön järjestelyiden guru, mutta muuten hän sparrasi minua loistavasti. Ja toista samankaltaista "natsiluukuttajaa" ei varmasti löydy! Järjettömällä nopeudella rapusta toiseen ja tottakai ilman lounastaukoja.

On suuri suru, että Kalle jäi yksin. Hänen kanssaan pystyi aidosti keskustelemaan mistä vain, ei oikeastaan ollut asiaa, jota Kalle ei olisi jollain tasolla seurannut. Tai kokeillut. Ja monia mieleenpainuvia juttuja saimme kunnian kokea yhdessä. Melontaa tulvan jälkeisellä mutaisella joella Unkarissa, jättikahvikuppiin kiipeilyä Retretissä, monta teatteri-iltaa ja vielä useammat naurut Kallen nettitreffeille. Olisipa joku ollut pysyvästi Kallen vieressä kokemassa, kokeilemassa, kuuntelemassa ja tukemassa, saattaisi olla tämä kirjoitus siinä tapauksessa turha.

Kiitos Kalle antamastasi ajasta, tuestasi ja vilpittömyydestäsi. Lepää rauhassa.

palan pienempi naapuri

Nyt on päätöksessään Sipoon sotkut. Lounais-Sipoo siirtyy Helsingille vajaan vuoden päästä, mikä ei nyt suoranaisesti yllätys ollut. En oikein rehellisesti sanottuna ymmärtänyt miksi osa pohjois-sipoolaisista kyynelehti päätöksen kuultuaan. Todennäköisempää olisi ollut voittaa samalla viikolla loton ja jokerin pääpotit, kuin saada Sipoon valitus läpi KHO:ssa.

Pientä haikeutta tunnen toki minäkin. Osa paikoista on niin vahvasti Sipoolaisia, että tuntuu lopullisten hyvästien hetkeltä. Muutoin olen ollut alusta asti monista syistä rajansiirron kannalla. En olisi luottanut pätkääkään rkp:läisten lupauksiin kunnan eteläosien kehittämisestä, oli paine mikä hyvänsä. Nyt meni osa kuntaa, eikä heille vieläkään ole mennyt perille, että maa kehittyy Helsingin ympärillä ja Helsingin suuntaan. Vielä löytyy ruotsinkielisiä kavereita Sipoosta itään ja unelma ikuisesta Itä-Uudenmaan liitosta omana autonomisena alueenaan elää vahvana.

Toivon kuitenkin, että Helsinkikin pitää sanansa ja suunnittelee todellakin pikaisesti alueelle raideliikennettä ja monipuolista asutusta palveluineen. Ja toisaalta on reilu korvausten kanssa. Sipoon neljä uusinta suomenkielistä päiväkotia ja uusi, viimeisen päälle upea koulukeskus jäävät luovutettavalle alueelle. Voi toki todeta, etteivät nallekarkit mene aina tasan, mutta yhteistyön on jatkuttava vuosia eteenpäin, joten kaikkia siltoja ei kannata kummaltakaan puolelta polttaa. Vaikka C.Liljeström on tainnut niin jo omalta osaltaan tehdä, ehkä joku vaaleissakin sen vielä muistaa...

Jänskä lauantai tulossa

Huomennahan on poikkeuksellinen lauantai. Erkki Tuomioja ilmoittaa, että lähtee(kö) ehdolle puolueen puheenjohtajaksi. Tuin Tampereen puoluekokouksessa 2002 Tuomiojaa, mutta nyt on se aika ohi. Kuusi vuotta on tullut ikinuorellekin lisää ikää ja poliittinen maailma muuttunut aika lailla. Mutta se hyvä puoli Tuomiojan ilmoituksesta seuraa, että joku muukin toivottavasti uskaltaa avata suunsa. Kunnioitan Tuomiojan tapaa asettua ensimmäisenä ehdolle joka puoluekokouksen alla. Hän varmasti itsekin tietää tarkasti mahdollisuutensa, mutta ymmärtää myös, ettei menetettävää ole ja ottaa aina päänavaajan roolin, mikä ei välttämättä ole mairitteleva ja kiitollinen osa. Seuraavaksi ehdolle ilmoittautuvat pääsevät helpommalla. Jos sitten rohkeutta löytyisi nuoremmiltakin...

Itse lähden seuraamaan Hakunilaan SM-hiihtoja. Onhan siellä kotimaiset starat paikalla, mutta ennenkaikkea kuumaa mehua ja makkaraa :) Illalla seuraa kaupungin vastaanotto Heurekassa. Eevi menee mummille jatkamaan köhimistä. Joku YHT (eilisestä Housesta opittu) Eevillä taas on, toivottavasti on ohi ennen maanantaita.

Hallituksen todellinen tahto?

Nyt on sattuneesta syytä tullut seurattua tavallista tarkemmin keskustelua Kemijärven sellutehtaasta. Aamulla tuli radiosta pitkä pätkä ja monta haastattelua mahdollisista toimista ja valtion omistajaohjauksen mahdollisuuksista. Kun en yhdenkään pörssiyhtiön sisällä ole, niin muutamat jutut tuntuivat hassuilta. Joku tyyppi (nimi ehti jo unohtua) sanoi, että valtio voi hyvin puuttua asiaan tukipolitiikalla, mutta ei painostamalla. Painostaminen tarkoittaisi esimerkiksi johdon vaihtamista ja siten päätösten kyseenalaistamista. Se kuulemma olisi hyvin kummallista polittiista väliintuloa. Pieni mieleni sitten vaan mietti, että miksi muissa yhtiöissä johdon vaihtaminen on ihan arkipäivää? Kuka muistaa vaikkapa kuinka monta johtajaa Soneralla tai Elisalla on ollut viimeisen viiden vuoden aikana? Ainahan siellä herrahissistä joku tippuu, kun tulos takkuaa tai muuten ei linja miellytä. Eikä sitä mitenkään kummallisena pidetä, joku lööppi pariksi päiväksi syntyy, ei muuta.

Parhaan tähän mennessä kuulemani puheenvuoron esitti aamulla Joensuun yliopiston puutalouden professori Kärkkäinen, joka sanoi, että hallituksella olisi kaikki mahdollisuudet poistaa tuotannon jatkumiselle esitetty este - puun riittävyys. Valtio on suurin metsänomistaja juuri niillä alueilla, joilta Kemijärven tehdas sellunsa saa. Kymmenes inventointi on saatu päätökseen ja meillä on kuulemma 16 miljoonaa hehtaaria "ylimääräistä" puuta. Mikään ongelma ei siis olisi kasvattaa hakkuita 1,5 milj. vuodessa talousmetsistä, eli mitään suojellullisia ongelmia ei syntyisi. Tämän hän painotti pariinkin kertaan. Puupula on siis aktuelli tuotanto-ongelma, joka voitaisiin poistaa valtion toimesta. Näin ollen molemmilla osapuolilla olisi mahdollisuudet kunniallisesti ilmoittaa uusista käänteistä ja sellun keitto voisi jatkua Stora Enson toimesta. Muun käytön, esitettyjen pellettien tai biopolttoaineiden tuotannon professori tyrmäsi täysin kuljetus- ja infrasyiden takia. Toinen omistajakaan ei hänen mukaansa olisi kestävä ratkaisu, sillä Stora Enso on ainoa Suomessa, jolla on käytössään myös paperikoneet. Markkinatuottajaksi jättäytyminen ei kantaisi Kärkkäisen mukaan muutamaa vuotta pidemmälle.

No perään haastateltiin sitten Jyrki "edelleen kampanjoimassa" Kataista, jonka mukaan puupula on todellisuutta eikä hakkuita voida lisätä suojeluohjelmien kärsimättä. Hallituksessa kuulemma vallitsee syvä yksimielisyys työpaikkojen säilyttämisestä, joten kaikki tarmo on suunnattu uusien työpaikkojen kaavailemiseen ja tukemiseen. En mä nyt ymmärrä ollenkaan miksei kaikkea tarmoa voida suunnata nimenomaan Stora Enson toiminnan jatkumisen turvaamiseen? Taustalla on kuitenkin koko ajan tieto, että Kemijärven tehtaan toiminta on kannattavaa. Seuraava uhkahan on puun hinta, mutta sekin toki laskisi jonkin verran hakkuiden lisääntyessä. Haluaako tai osaako porvarihallitus tätä asiaa oikeasti hoitaa? Ainahan asioissa on monia puolia, mutta tuntuu todella ihmeelliseltä, että ministerit ja metsätalouden asiantuntijat puhuvat aivan ristiin. Katainen toki sanoi: "Käytettävissämme olevien tietojen mukaan..." Jolleivat he tiedä, että inventointi on saatu päätökseen ja puupulaa ei ole, niin kannattaisi käskyttää joku avustajista kuuntelemaan aamu-uutisia. Tai sitten puhua totta todellisista neuvotteluhaluista.

Kemijärven kuulumisia

Alkaa olla pitkä jouluvapaa takana. Maanantaina alkavat työt järjestösihteerinä...Tai käytännössä jännittäminen kuinka kauan uuden nuorisosihteerin valinnassa menee, milloin pääsen ihan oikeasti uusiin töihin käsiksi.

Vesipeto. Loman loppupuoli kului vanhaan malliin Lapissa, Kemijärvellä ja Pyhällä. Leppoisaa ulkoilua Eevin tahtiin, mutta mahtui viikkoon hassuja sattumuksia ja mielenilmaisuakin. Kemijärven uimahallilla pääsin viuhahtamaan, kun Eevi karkasi suihkusta suoraan kohti altaita. Ei auttanut kuin sännätä perään; ensin ilman pyyhettä ja sitten pyyhe puoliksi ympärillä. Kahviossa joku mies kysäisikin, että "sinäkös sen pienen perässä juoksit".

Juna. Torstaina oli lähtö kohti Rovaniemeä ja yöjunalla Turkuun. Samoin kävi viime vuonnakin. Vaikka mielestämme ihan kohtuullisen aikaisin yritettiin varata lippuja, niin kaikki lähipäivienkin autopaikat Helsinkiin oli loppuunmyyty. Siis juna ei kulje Kemijärveltä asti ja Rovaniemeltä on aina lomien aikaan täyttä. Eikä nyt ollut hinnaston mukaan edes sesonkiaika. Milloin liikennöinti on VR:n mielestä kannattavaa? Junajuhlat onneksi koittavat 1.3., kun yöjuna Kemppaan palaa liikenteeseen.

Stora Enso. Pohjoisen kapinaliikkeellä on nyt muuta puuhaa. Ja tärkeää työtä suurella sydämellä tekevätkin. Ehdittiin tunniksi mukaan nimittäin valtaamaan Stora Enson sellutehdasta ja seuraamaan mielenilmausta. Toimittajia oli paikalla enemmän kuin järjestäjät varmasti uskalsivat toivoakaan. Valitettavasti uutisiin ei nostettu pätkiä puheesta, jonka tehtaan nuori työntekijä Petri Alanen piti. Hän puhui koskettavasti halusta asua Lapissa, lähellä omia juuria ja halustaan tehdä kovalla osaamisella ja kustannustehokkaasti Euroopan parasta sellua. Hän itse käytti juuri noita sanoja, kustannustehokkaasti, ammattitaidolla. Tehtaan väki on antanut paljon osaamistaan, ajatuksiaan ja aikaansa työpaikkansa kehittämiseen ja tulevaisuuden turvaamiseen. Moni muu työnantaja olisi kateellinen niinkin innovatiivisesta ja sitoutuneesta porukasta. Vaan eipä paljon paina inhimilliset arvot tässä taistelussa. Kevät näyttää mihin 200 "sellulaista" ja pari tuhatta muuta Kemijärveläistä päätyy.

Eevistä otettiin tottakai kotialbumiin kuvia, kovin harva on ollut valtaamassa ukin kanssa tehtaita alle kahden vanhana :)

Hyvää Joulua!

Jo laulavat lumi ja tuuli
Jo heläjää hohtava maa
Se ikuisen sävelen kuuli
Se tervehtii vapahtajaa

Soi huurteessa helinä huilun
Niin kaunis on tähtinen yö
Hän kulkenut on yli kuilun
Maa taivaalle kättä nyt lyö.

Suosikkijoululauluni, Jouluyön hymnin, ensimmäisen säkeen saattelemana kaikille rauhaisaa ja nautinnollista Joulua! Ja samalla hauskan Uuden vuoden toivotukset. Palaan lomilta vasta loppiaisena, eli koneen äärellä hyvin todennäköisesti vasta 7.1.2008, siis joskus ensi vuonna.

Vaarallinen hiljaisuus

Kari Rajamäki varoitteli tämän päivän Demarissa, kuinka kaikessa hiljaisuudessa porvarihallitus ajaa julkista terveydenhuoltoa alas. Moni asia saattaa olla ihan tottakin. Asumisen osalta on nimittäin ihan vastaavanlaista meneillään. Asumistuki siirrettiin tovi sitten sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen, 2 valmistelevaa virkamiestä ja 1 laskentaguru. Risikon johdolla ministeriössä alettiin ajamaan tuen uudistamista ja KELA astuu tässä tietysti kuvaan mukaan. Osaaminen ei uudessa ministeriössä ymmärrettävästikään ole huipussaan ja kun tavoitteena on vain saada järjestelmä yksinkertaiseksi, sulavaksi ja tyylikkääksi, niin seuraukset voivat olla kauheita.

Itse asiassa tähän asti uudistuksen mahdollisista vaikutuksista on vaiettu, ei edes asiasta päättävä komitea ole kärryillä. Jos pahin skenaario toteutuu, niin komitea päättää asumistuen uudistuksista jo huomenna ilman kunnollista valmistelua, esim. riskianalyysit jäävät tekemättä. Tuki nähdään porvaripuolella ainoastaan toimeentulotuen jatkeena, moni tuen saaja on kuitenkin perheellinen palkansaaja, jonka kohdalla nimenomaan helpotetaan asumiskuluja. Kelan sivuilla sanotaan "Jotta pienituloisilla olisi mahdollisuus asua kohtuullisen hyvätasoisissa asunnoissa, he voivat hakea osaan asumismenoista valtion rahoittamaa asumistukea Kelasta". Siis tasoitetaan markkinoita. Nyt esitettyjen mallien mukaan tuki esimerkiksi leikkaantuisi perhekoon kasvaessa laskennallisen keskiarvon yli ja puheissa on ollut tuen määrittäminen alueellisen keskitason mukaan.

Huomioita ei ole kiinnitetty tulorajojen jälkeenjääneisyyteen. Kahden aikuisen taloudessa yläraja on 1725 euroa/kk bruttona. Ja samaan aikaan Tarasti porukoineen pohtii, olisiko 12-15 euron neliövuokra se kohtuullinen taso, johon pitäisi pyrkiä. Kohtuullinen vuokra näin ollen olisi vaikkapa 75 neliöltä 900-1125 euroa/kk tai 40 neliöltä 480-600 euroa/kk. Jos siis per nuppi tulot ovat ennen veroja n. 850 euroa, niin eipä paljon lapsia tai muutakaan tehdä, ennenkuin tulot nousevat. Mikäli on sellaisella alalla, että näköpiirissä on toiveita vakituisesta, kokoaikaisesta työstä...

Toinen tuen valmistellijoista muisteli ministeri Rusasen aikaa, jolloin asumistukeen tehtiin 700 miljoonan leikkaus. Nyt meneillään on kuulemma sama meininki ja henki. Vaan vaarallisen hiljaista on ollut. Oikeastaan (puolueen asunto- ja maankäyttöpoliittista työryhmää lukuunottamatta) en ole missään kuullut puhuttavan yleisen asumistuen valmistelun aikataulusta tai suunnitelmista. Tavoitteet ovat kuitenkin monelta osin erisuuntaiset, kuin tuen saajien kannalta olisi suotavaa.

Eevin ekat

Tänään oli Eevin ekat tarhan (poliittisesti korrektisti päiväkodin) joulujuhlat, jotka pidettiin Rajakylän koululla. Pienet, eli Muumilaaksolaiset, esittivät isien kanssa "Joulu on taas". Tarkoitti siis käytännössä kymmentä syliin jähmettynyttä lasta ja kymmentä korvaan laulavaa isää. Eevillä tosin oli täti mukana, kun Assu on reissussa. Sain joka tapauksessa räpsiä liikkiksiä kuvia ihan rauhassa.

Sanoja treenattiin kotonakin kovasti ja päästiin jo vaiheeseen, jossa Eevi sanoi muutaman sadasosan viiveellä "puuvoa" säkeistön lopuksi. H-hetkellä ramppikuume oli kuitenkin liikaa. Mutta muuten oli mukavaa, kuten kuvasta näkee ja isompien esityksille oli kiva taputtaa. Kivat juhlat ja aika paljon olivat "tädit" nähneet vaivaa, kiitos siitä. Olisi vielä lämmin glögi maistunut...

Ja huonoa äitiä tietysti harmittaa, että samaan aikaan olisi ollut vuoden viimeinen lautakunnan kokous oopperassa ja Pähkinänsärkijä meni sivu suun...Plus kyseessä oli Espooseen siirtyvän Aulis Pitkälän viimeinen kokous - menetetään hyvä, kokenut ja luotettava virkamies.

Joulua kohti

Hyvä ruoka on usein ay-toiminnan tärkein motivaattori. Ei ole yhdentekevää, mitä tarjotaan, kenelle, millä tavalla, milloin ja missä seurassa. Parhaimmat keskustelut käydään vatsa täynnä, raukeasti siemaillen. Suurimmat päätöksetkin syntyvät usein onnistuneen lounaan tai illallisen päätteeksi. Pöydän ääressä istuminen on tärkeää, oli kyseessä sitten perhe, työkaverit tai kuten tässä tapauksessa, nuoret aktiivimme.

Puhumattakaan kultaisesta säännöstä: nuorisovaliokuntaa pitää pitää hyvänä. Sen periaatteen mukaan olen toiminut monta vuotta. Mennyt viikonloppu oli viimeinen PAMin nuorisovaliokunnan koulutus ja kokousviikonloppu minun osaltani - tai ainakin tässä roolissa. Niinpä päätin panostaa hieman enemmän, eli tehdä enemmän itse. Oheiset kuvat ovat Tex Mex- henkisistä pikkujouluistamme. Kattaminen ja koristeleminen oli huippukivaa! Saunoistamme kuoriutui pienimuotoiset hemmottelukeskukset ja ravintolalaiva Wäiskiltä hoitui eväät.

Vähän haikea fiilis. Ja toisaalta into eteenpäin on jo kova.

Sunnuntai-iltana olikin hyvä nollata pää Hämeenkylän kirkossa Qoro Quandon, eli Emman kuoron joulukonsertissa. Ensimmäinen adventti ja ihan oikeasti tuntui jo, että joulurauha lähestyy. Johtunee osin tietysti töidenkin hiljentymisestä, mutta kyllä kauniilla joulumusiikillakin oli merkityksensä. Ensimmäiset kuulemani joululaulut eivät olleet tänä vuonna kauppojen tingeli-tangelia, vaan korkeatasoista, hyvin sovitettua kuoromusiikkia. Olen aika etuoikeutettu saadessani nauttia musikaalisesta siskosta :)

Uusiin haasteisiin

Monenlaisten käänteiden jälkeen sain eilen kuulla, että uusi työ odottaa! Minut valittiin liittomme järjestösihteeriksi. Paikka, johon todella halusin, joten hyvältä tuntuu. Varsinaisesti aloitan 1.1.08, mutta tehtävät menevät saattaen vaihtaen. Tiedossa ei ole milloin ja miten minun töilleni löytyy tekijä, joten ihan en varmaan nuorisopuolta hylkää vielä helmikuussakaan.

Kyllä on sekava olo. Jännittää. Nuorisosihteerin työ menee jo niin tutulla ja turvallisella rutiinilla, että huimaa kaikki uuden opettelu. Ja tietysti jännittää, miten tulen pärjäämään. Alkuun innolla ja jossain vaiheessa toivottavasti taidolla...

Matkapäivät vähenevät huomattavasti, mikä tuntuu ylelliseltä. Jos viikonloppuihin tulisi jotain perinteitä: "Aina lauantaisin käymme puistossa...Aina sunnuntaisin käymme uimassa..." Eevi menee varmaan ihan sekaisin, kun joka lauantai ei mennäkään mummille hoitoon :)

Minikolumni

Alla oleva teksti on minikolumnini uusimmassa YoungPam-liitteessä, joka tulee PAM-lehden välissä kaikille alle 30 vuotiaille jäsenillemme.

Paljon vai vähän?

Ajattele, että saisit joka kuukausi kolme ilmaista elokuvalippua. Saisit joka kuukausi viisi ilmaista hampurilaisateriaa. Kuin tarjottimella joku tarjoaisi aina seitsemän ilmaista olutta. Tai vuoden kuluttua saisit vajaa 400 euroa vaikkapa lomarahaa. Ihan mukava ajatus, kieltäytyisitkö?

PAMin neuvottelemat uudet työehtosopimukset tuovat kukkaroon lisää keskimäärin 30 euroa joka kuukausi. Onko se sitten paljon vai vähän? Odotukset palkkaneuvotteluissa ovat aina suuret ja lopputulos saattaa äkkiseltään vaikuttaa vaatimattomalta - jos unohtuu tuijottamaan pelkkiä euroja. Mutta jos miettii mitä rahalla saa ja mitä muita uudistuksia sopimuksiin saatiin neuvoteltua, alkaa tuntua ihan hyvältä. Yksin olisi aika vaikea päästä parempaan sopimukseen työnantajan kanssa.

Liiton paras jäsenetu on taas vähän parempi. Uudet työehtosopimukset löydät PAMnetistä, jonne pääset kirjautumalla liiton nettisivujen kautta.

Eka työtaisteluni!

Olen juurikin keskellä työtaistelutoimenpiteitä, hassua. Olen siis yli- ja viikonlopputyökiellossa, kuten monet muutkin toimitsijat ja toimistotyöntekijät. Jollei kieltoa olisi eilen tullut, niin nyt kokoustaisin Tallinnassa. Sen sijaan siivosin pöytääni, mikä oikeastaan oli pitkästä aikaa ihan mukavaa. Olin jo unohtanut minkä värinen puu jatkuu tietokoneelta eteenpäin.

Mitään iltamenoja ei kyllä enää tälle viikolle osu, kun lähdetään pohjoiseen yöjunalla huomenna ja palataan ensi maanantaina. Maanantaina tes-neuvottelut jatkuvat ja sopimus saattaa syntyä, mitään suurta draamaa ei todennäköisesti ehdi syntyä. Aika vaisuksi jää siis ensikosketukseni työtaisteluihin.

Toista se on Tehyläisillä. Lunta tuli tupaa virkasuhteista irtisanoutumisten ja korvaavan työvoiman palkkaamisen osalta. Aika moni varmasti irtoaa rivistä, kun työpaikka uhkaa mennä ihan pysyvästi. Ja hallitus jatkaa linjakkaasti linjatonta toimintaansa. Nyt kun kaikki tuki ja energia pitäisi suunnata sovittelulautakunnan työhön, tulevat he ulos lakiesityksellään, jolla rajattaisiin työtaistelua. Ymmärrän, että jotain on tehtävä, mutta ei näin! Ei tällaisella ajoituksella, ei julkisuuden kautta!

Ehkä syysmasennus iski nyt

Kaiken järjen mukaan keskellä päivää pitäisi tehdä töitä, no en tee, vaan kirjoittelen tänne. Yleensä en ole huomannut kärsiväni mistään syysmasennuksista, mutta ikä kai tuo mukanaan kaikenlaista. Juuri mikään ei tunnu menevän putkeen. Eikä tämä pelkästään syksyyn ajoitu, mutta tähän asti on jokin positiivinen pohjavire kuitenkin tunkenut läpi. Positiivinen tulevaisuuteen katsominen on hankalaa, jollei mitään kannustavia merkkejä ole nähtävissä. Asiat eivät nytkähdä yhtään toivotulla tavalla.

Helppo olisi nyt olla tosiuskovainen. Jollain muulla on suunnitelma varalleni, kaikki tämä on vain ennaltasuunniteltua koettelua. Suuri onni on edessä, kun vain maltan mieleni ja kahlaan arjessa turhia murehtimatta. Vaan kun en nyt niin uskossa vahva ole. Väistämättä miettii, missä kohtaa valitsin väärin, mikä minussa on vikana. Miksi asiat eivät vain voi onnistua!

Ensi perjantaina onneksi on edessä pieni hengähdys. Mennään Riihimäen teatteriin katsomaan Jäniksen vuosi (sovitusta kehuttu kovasti), yövytään hotelli Linneassa ja syödään hyvin. Eihän se todellisuutta miksikään muuta, mutta varmasti nostaa mielialaa. On taas muutaman päivän valmiimpi kohtaamaan marraskuun.

Vietin viime viikonlopun Rymättylässä kouluttamassa ammattiosastojemme nuorisovastaavia. Ja nyt seuraa täysin estotonta ilmaismainontaa. Paikka oli aivan mieletön!

Herrankukkaro on viimeisen päälle mietitty keskiaikahenkinen saaristolaiskylä. Viereinen kuva on luxuslinnunpöntöstä, jossa sain kunnian yöpyä. Aika monen metrin korkeuteen on rakennettu iso linnunpönttö, jossa on hierova Hästens-sänky, eikä juuri muuta. Oviaukko ei ole kovin suurelle suunniteltu, mutta muuten voin suositella kaikille!

Paikka on erikoistunut savusaunoihin, löytyy mm. maailman suurin maasavusauna. Lauteille mahtuisi 120! Ja sitten pihassa on kaislikkokylpylä, lämminvesialtaita jne. Tähtitaivaan alla aikas mageeta.

Ruoka oli hyvää, tietysti kalapainoitteista ja juomistakin riitti. Alkuun tarjoillun tervaplörön ainekset ja suhteet kun olisi saanut mukaansa.

Jos siis haet kurssipaikkaa, joka tarjoaa modernin kokoustekniikan todella elämyksellisessä ympäristössä, niin älä unohda Rymättylää.

Pienet potilaat

Ärsytysraja on nyt ylittynnyt, kun kolmatta päivää iltapäivälehdissä kysellään miten käy Lasten- ja nuorten sairaalan potilaiden, jos Tehy:n joukkoirtisanoutumiset toteutuvat. Allekirjoitan kyllä huolen, koska en todellakaan ymmärrä, miten työt hoidetaan, jos tehohoidostakin lähtisi 30. Raivostuttavaa on vaan se, että Lastenklinikka Helsingissä on koko ajan ollut alimiehitetty. Lapsia on ylimääräisillä paikoilla, ahtauden ja taloudellisten syiden vuoksi osalle vanhemmista esitetään hoidon rajaamista, osastolääkärit tekevät lainvastaisia ohjeistuksia jne. jne.

Missä ovat tähän asti olleet huolestuneet kirjoitukset potilasturvallisuudesta? Miksi ei-kiireellisten leikkausten siirroista ole aikaisemmin tehty lööppejä? Miksi on itsestäänselvää, että jonotusaika osastolle on 6-12 tuntia? Miksi ei ole kyselty, onko ok, että lääkkeet jäävät sairaalassa kiireen takia antamatta?

On todella raivostuttavaa, että nyt neuvotteluiden johdosta, ollaan äärimmäisen tietoisia ja huolestuneita lasten potilasturvallisuudesta. Käytetään halpamaisesti lyömäaseena tilannetta, joka on ollut vallitseva jo iäisyyksiä. Jos HUS olisi ottanut hoitajapulan vakavasti jo aiemmin, ei mitta olisi hoitajillakaan varmasti näin täynnä. Silti sydämestäni toivon, etteivät sopijaosapuolet päästä tilannetta irtisanoutumisiin asti.

Hurraa kulttuurille!

Elisessä vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa tehtiin historiallinen päätös esittää tilakeskukselle kahden tilan ottamista kulttuuri- ja nuorisotoimen käyttöön. Orvokkitien koulu on ollut pidempään tapetilla, opetustoiminta loppuu ensi syksynä, joten tiloille haettiin "uusiokäyttöä". Toinen esillä ollut tila on ns. Silkin kiinteistö. Vanhimmilta osiltaan yli 70-vuotias Tikkurilan Silkki oli alkuperäisessä käytössään vuoteen 1977, jolloin selluloosasta keinosilkkiä valmistanut Tikkurilan Silkkitehdas Oy lopetti toimintansa. Nyt tiloissa on toiminut kuvataidekoulu, teatteri ja sekalainen joukko yrittäjiä.

Vanhojen rakennusten muutos- ja kunnostustyöt nielevät kunnioitettavan summan rahaa, mutta panostus kannattaa. En oikein tiedä kummasta tilasta olen iloisempi, kokonaisuus tuntuu lähes täydelliseltä ratkaisulta. Päätimme apulaiskaupunginjohtajan esityksen mukaisesti esittää Silkkiin esittävän taiteen keskusta ja Orvokkitiestä tulisi lasten ja nuorten talo. Orvokkitielle muuttaisi mm. musiikkiopisto osittain, kuvataidekoulu, uusi nuorisotila (jota ei Tikkurilassa ole) ja päivätoimintaa järjestyisi senioreillekin. Silkkiin puolestaan voisi kasata esim. museotoiminnan, gallerian, teatterin laajennuksella ja olemassa oleva Jokisali saataisiin tehokkaampaan käyttöön. Silkin kiinteistöltä alkaisi Vantaalainen "kulttuurikäytävä". Keravanjoen toisella puolella on Heureka, yläjuoksulla Vernissa ja vähän matkan päässä vielä Påkas. Ajan kanssa alueesta syntyy historiallisesti arvokas, kaikki ikäryhmät huomioiva kokonaisuus.

Varsinaisen Silkin remontin toteuttaa arkkitehtitoimisto Renor oy, joka rakentaa osaan korttelista loft-asuntoja. Suunnitelma on niin huikaisevan hyvä, ettei se saa nyt kaatua talouteen. On toimittava rohkeasti, vaikka riskillä, juuri nyt, sillä Silkki ei odottele montaa vuotta. Jos kaupunki ei tilaisuuteen tartu, tulee koko kortteliin asuntoja. Varsinaiset kulut alkavat näkyä 2009, eli ensi syksyn budjettikäsittelyssä pitää kulttuuri-investoinneille löytyä rahaa.

Raskasta päätöksentekoa

Osallistuin eilen valtuustoryhmämme budjettikäsittelyyn. En ole valtuutettu, en edes vara, mutta lautakunnan varapuheenjohtajana minulla on oikeus osallistua sd-valtuustoryhmän kokouksiin. Olen aika harvakseltaan ehtinyt/jaksanut kokouksiin mennä, yleensä vain, jos vapaa-ajan toimen asiat ovat erityisemmin tapetilla. Budjettikäsittely on tietenkin niitä asioita.

Vaan turhauttavaa on. Mietin eilen istuessani neljä tuntia papereiden äärellä, että kuka tulevaisuudessa haluaa/ehtii/jaksaa oikeasti vaikuttaa mihinkään merkittävään? Sisäinen päätöksentekojärjestelmämme on näennäisesti hyvin demokraattinen. Kaikilla lautakuntien ja puolueosastojen edustajilla on mahdollisuus tuoda kantansa julki ja vaikuttaa koko ryhmän päätöksenmuodostukseen, mutta vain OIKEASSA paikassa. Tarkoittaa siis lukuisia (pitkiä) kokouksia, joissa käsiteltyihin asioihin ei ole soveliasta palata. Joko siis istut kaikki kokoukset vahtimassa tai olet hiljaa.

Hyvin harva eilenkään suutaan avasi, ehkä kaikki asiat oli jo käsitelty lautakuntaryhmissä, osastojen kokouksissa, kunnallistoimikunnassa, puheenjohtajistossa, seminaareissa tai jossain. Ei siis ollut enää soveliasta kysyä, kyseenalaistaa tai esittää mitään. Tai sitten kaikki muutkin ajattelivat, että aika vaikuttaa meni jo. Minulla nyt tietenkin on poikkeava asemakin, kun en ole valtuutettu, jotenkin ymmärsinkin sen, kun en puheenvuoroa halutessani saanut. Edellisessä puheenvuorossani olin tehnyt naurettavan pienestä summasta lisäysesityksen. Eihän sitä tietenkään ylös kirjattu, kun kyseessä ei ollut kuin nelinumeroinen luku. Kokemus on vaan osoittanut, että ellei pieniäkin summia ole budjetoitu, niin vuoden aikana rahaa on lähes mahdoton löytää mistään.

Mitäs sitten sanot kuntalaiselle, joka ihmettelee miksei Vantaan kokoisessa kaupungissa löydy kaiken heikko-osaisimmille muutamaa tuhatta euroa? "Valitan, yritin asian ottaa esille, mutta olin väärässä kokouksessa ja summa oli naurettava". Mitä tekisimme jos joku puolue-hierarkian ulkopuolinen räjäyttäisi potin ja nousisi valtuustoon? Kuinka lyhyessä ajassa opetettaisiin istumaan lukuisia iltoja saman porukan kanssa, eri otsikon alla, jotta saisi jonkin asian läpi?

Vaikka kuinka haluaisin kaupunginvaltuustoon, niin pakko on miettiä vielä muutamaan kertaan tarkkaan, miten aikani priorisoin. Töissä kuluu jo iso osa päivästä ja viikonlopuista, haluanko uhrata vähäiset vapaat illatkin. Tai sitten pitäisi jättää kaikki muu pois. Yhtään valtuustotyöskentelyn ulkopuolista kokousta tai seminaaria ei saisi enää kalenteriin tulla. Enkä taida olla ihan ainoa pienten lasten vanhempi valtuustoryhmässämme. Ihmisten ymmärtämiseen ajankäytön suhteen tulisi suhtautua puolueessamme todella vakavasti, jos haluamme uutta verta kehiin. Vaikuttaa pitää voida ilman kymmeniä sisäisiä kokouksiakin.

Väsynyttä tuhinaa.

Mikä on muuttunut idässä?

Vielä alkuviikkokin meni ihan toipuessa Moskovan reissusta. Aivan käsittämätöntä! Tiedossa oli, että tulemme kutakuinkin viettämään neljä päivää hotellin uumenissa, mutta että hotelli elää jossain esihistoriallisessa ajassa...Vartijoita, kerrosemäntiä ja muuta henkilökuntaa oli ihan riittämiin, mitään ei silti meinannut saada hoidettua, sillä kukaan ei puhunut englantia. Kahden päivän aikana käytin mm. hieman vajaa 2 tuntia huonelaskumme maksamiseen ja suurimman osan ajasta oli vieläpä tulkki matkassa. Kuittia en siltikään koskaan saanut, eikä mieleeni juolahtanutkaan lähtöpäivänä aloittaa koko showta alusta. Muutoin kyllä riitti papereita, kulkulupia ja todisteita taskut pullolleen.


Neljännestä kerroksesta mainittiin kaikille miespuolisille osallistujille joko varoittaen tai kehoittaen. Hissien ovella turvamies keräsi 500 ruplan pääsymaksun ja rahalle sitten vähäpukeiset naiset tarjosivat vastinetta. Paikallisten mukaan mitään laitonta, kuten prostituutiota, ei kerroksessa ollut meneillään, tosin heistäkään kukaan ei ollut etukäteen tietoinen kerroksen luonteesta. Kuulostaa minusta vaan epäilyttävältä, jos yhdellekään naiselle ei yökerhosta kerrota halaistua sanaa. Stripparia kun sai joka tapauksessa kaikki katsella ala-aulassa.


Venäläinen keittiö ei saanut minusta edelleenkään uutta ystävää. Pietarissa neljä vuotta sitten ei sentään nälkää nähty, mutta nyt oli parina iltana pakko tilata extra-ranskalaiset päivällisen jäädessä minimaaliseksi. Enkä todellakaan ole krantuimmasta päästä mitä ruokaan tulee. Suuri plussa kuitenkin suklaa-putouksesta! Jopa aamiaisella käynnissä oli torni, josta pulppusi vesiputouksen lailla sulaa suklaata ja siihen sai sitten tikun nokassa dippailla hedelmiä, marenkia jne. Kotiin kans!


Punaisella torilla päästiin käymään, mutta Lenin-mauseleumiin ei edes yritetty jonottaa. Ihmisiä ei ollut ruuhkaksi asti, mutta porteilla oli erittäin hidas passintarkastus, joka synnytti kymmenien metrien jonot. Käytiin Mäkkärissä :) Jaksoi sitten odotella vajaat 6 tuntia kentällä. Ja se tunne, kun näki sinivalkoisten siipien rullaavan lähtöportillemme!

Oli kokousasioitakin tietysti, mutta virallisen matkaraportin saan tehdä töissäkin. Ohessa vielä viimeisen illan jatkoilta kuva, joka Reettaa lainaten... todistaa, että me näytämme humalassa paremmilta.

Riivatun FB

Olin pitkään hyvin epäluuloinen, mitä uutta ja ihmeellistä Facebook voisi tarjota, mutta lopulta päädyin viime lauantaina kirjautumaan käyttäjäksi. Ja mokomahan imaisi minut täysin sisuksiinsa. Blogin kirjoittamiseen käytetty aika on nyt hujahtanut täysin FB:ssa surffaamiseen. Toisaalta systeemi saattaa selkeyttääkin työnjakoa: Facebookiin voi kirjoittaa lyhyesti tyhjänpäiväisimmät kuulumiset ja uusimmat kuvat ja tänne voi kirjoitella pidempiä juttuja. Tosin tiedän, että blogista moni on tottunut lukemaan satunnaisesti myös perhekuulumisia ja nämä ihmiset eivät ole Facebookin käyttäjiä (esim. sukulaisia). Saas nyt nähdä, miten tämä tästä muotoutuu.

Huomenna olen lähdössä Moskovaan työreissulle neljäksi päiväksi. Minkään matkan järjestelyt eivät ole koskaan olleet niin monen mutkan takana. Julmettu määrä paperia on lähetelty sähköisesti, kirjeitse ja faxeina. Ihmettelin myös kovasti hyvin yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mistä ovesta meidän pitää saapua hotelliin. No, eilen ehdin viimein hotellin nettisivuille. Kyseessä on enemmänkin kaupunginosa kuin hotelli, Izmailovo alfa tur pystyy majoittamaan kerralla jopa 10 000 asukasta. Ravintoloita, kauppoja, kioskeja jne. on lukuisia, samaten kokoustiloja. Oli siis ihan aiheellista kertoa pienen maan turisteille mistä tulla, jotta olemme edes oikeassa "korttelissa".

Netin käyttömaksut näyttivät olevan aika suolaisia, joten palaan rakkaille sivuilleni todennäköisesti vasta ensi maanantaina seuraavan kerran.

Kansankoti katoaa?

Kotiuduin juuri kolmen päivän reissulta Norjasta, tarkemmin Larvikista (kuvassa). Larvik sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Oslosta.

Kokousmatkan perimmäinen syy oli pohjoismaisten kollegoiden tapaaminen. Koollekutsujan vuorossa oli Norjan LO (= SAK), tapaamiset kun kiertävät syksyittäin kaikissa pohjoismaissa. Toki parhaiden perinteiden mukaisesti puhuttiin paljon hyvien käytänteiden jakamisesta, erityisesti tällä kertaa opiskelijajäsenhankinnasta, mutta paljon puhuttiin politiikkaakin.

Ruotsin edustajat kertoivat porvarihallituksensa uudistuksista, joista aika vaimeasti on uutisoitu suomalaisessa mediassa. Olin siis monista jutuista yllättynyt ja vähän järkyttynytkin. Tuloillaan on esimerkiksi valtiollisten työttömyyskassojen pakkojäsenyys. Jokaisen palkansaajan on siis oltava valtiollisen kassan jäsen. Tarkoittaa luonnollisesti valtaisaa jäsenkatoa ammattiliitoista, kun vielä samaan aikaan liitojen jäsenmaksun verovähennysoikeus ollaan poistamassa. Varallisuus- ja kiinteistöveron poistosta pientalojen osalta on jo tehty päätös, samoin käyttöön otettavasta 1-3 v. lasten kotihoidontuesta, joka tulee olemaan 300 kruunua/kk. TV-toimittaja oli kysynyt vastaavalta ministeriltä miten esitys huomioi esim. yksinhuoltajat ja ministeri oli suoraan todennut, ettei tuen ole tarkoituskaan olla kaikkien saavutettavissa. Rehellistä sinänsä, mutta ymmärrän hyvin mitkä vaikutukset toimilla on yhteiskunnallisen eheyden kannalta. Kaiken päälle hallitus nosti myös autovakuutuksia 32%. En ihan ymmärtänyt mikä Ruotsin systeemi on, eli miten poliittisesti voidaan nostaa vakuutusmaksuja, mutta näin asia selitettiin.

Ymmärrettävästi Ruotsin LO:n edustajat ovat hyvin turhautuneita tilanteeseen. Käsiä he eivät nosta pystyyn, mutta millään "protestoinnilla" ei kuulemma ole mitään painoarvoa. Keinot työväestön ja ay-liikkeen oikeuksien puolustamiseen ovat hyvin vähissä, lähes olemattomissa. Toivottavasti Ruotsin tie ei ole Suomen tie.

Loppukevennykseksi: kokoushuoneen yhteydessä oli pehmisautomaatti ja pop corn- laite ja tietysti erikoiskahviautomaatti. Strösseleitä oli neljää sorttia ja kaikki ilmaiseksi, vapaassa käytössä! Kyllä kelpasi tauotella :)

Linssilude

Heta oli aika kokenut esiintyjä nuoresta iästään huolimatta. Esiintyi mm. Salatuissa elämissä, Tikkurila-trilogiassa ja suomalais-japanilaisessa Lokki-elokuvassa. Ja nyt juuri ilmestyi viimeisin poseeraus! Tekstin lopusta pääsee pdf-esitteeseen, josta Heta löytyy sivulta 36.

Uutiskommentointia

Alkaa maikkarin uutisten katsominen olla jo masokismin rajoilla. Eduskunnan budjettikeskustelua Päivi Anttikoski kuvasi sanoin: "SDP:n puheenjohtaja Heinäluoma ivasi, suorastaan pilkkasi - - demarilähteen mukaan tämä tuleekin olemaan puolueen tuleva linja - - Heinäluoman ivaamisessa oli havaittavissa yirtystä ottaa oppositiojohtajan rooli jne." Eikö budjettiesityksessä tai keskustelussa todellakaan ollut mitään uutisoitavaa? Edelleenkin tärkeintä maikkarilla tuntuu olevan Kokoomuksen suojelu. Ei kai ole mitenkään ihmeellistä, että oppositio tarttuu esityksen heikkouksiin tai epäloogisuuksiin, jopa ivaavaan sävyyn. Ihan kuin edelleen haluttaisiin syyttää SDP:ta heikompi osaisten tilanteen mahdollisesta kurjistumisesta. Ja mikä ihme on se demaritaho, joka on sanonut, että seuraavan neljä vuotta puolueemme aikoo vain pilkata porvareiden vaalilupauksia? Toivottavasti jotain muutakin on tulossa, näin olen ymmärtänyt, toivottavasti ja luultavasti kaikki eduskuntaryhmässämmekin.

* * *

Biopolttoaineiden verotus poistetaan. Siis toki vain niiltä osin, kun ne koskevat maataloudessa käytettäviä biopolttoaineita. Valtaosahan yksityisautoilijoista kurvailee puimurille, päästövaikutus tulee olemaan huomattava :) Haloo, herätkää vihreät, dieselvero samalle listalle!

* * *

Kiinteistöpuolen sopimusneuvottelut katkesivat aika säälittävän palkkatarjouksen jälkeen. Ja siivojat marssivat heti ulos eri puolilla Suomea! Go for it! Ansiokehitysohjelman puolesta kannattaa taistella kunnolla. Milloin suostutaan ääneen laajalti tunnustamaan, että isot yritykset saavat kilpailuetua maksamalla huonompia palkkoja kuin pienemmät toimijat. Ja isot ostaa pienet, eivätkä työntekijät siirry vanhoina työntekijöinä. Mutta nyt on jännittävät ajat, katsotaan mihin neuvottelut johtavat ja miten paine kasvaa.

Ihanaa tavallisuutta

Maailman tavallisin viikonloppu on kääntymässä loppusuoralle. Harmillista. Tällaisten päivien jälkeen miettii auttamatta, millaista arki olisikaan, jollei olisi päättänyt toimia jos jonkinlaisissa luottamustehtävissä. Erityisesti sitä tietysti miettii silloin, kun saa arvokasta kansalaispalautetta, eli yrittää puolustautua ja selittää, etteivät ihmiset oikeasti tee politiikkaa kokouspalkkioiden takia. Mutta takaisin tähän viikonloppuun, joka on ollut hurmaavan tavallinen.

Perjantaina töiden ja Eevin haun jälkeen ajoimme Sipooseen. Tarkoitus oli hakea matkasänky eteenpäin toiselle Eeville lainattavaksi, mutta kun oli aikaa, niin jäätiin syömään ja iltakahville. Eilen ajettiin satojen tai tuhansien muiden tavoin sadepäivän ratoksi ostoksille. Bauhausissa on laaja valikoima ja hyvät donitsit. Assu siis iltapäivällä askarteli kaikenlaista ja nyt meillä muutaman kuukauden asumisen jälkeen on mm. eteisessä lamppu. Sinällään mukava yksityiskohta pimenevässä syksyssä. Jossain hetkellisissä häiriössä ajoin vielä viime minuuteilla kauppaan ja ostin pullatarpeet. Siinä sitten karjalanpaistin jälkeen leivoin korvapuusteja. Tosin koen edelleen suuria vaikeuksia varsinaisessa pullien tekovaiheessa. Osaan siis hyvin tehdä taikinan, kaulia sen levyksi ja ripotella täytteet, mutta muotoilu on mitä sattuu. Onneksi yksikään huippu-designeri ei ollut tulossa kylään tarkastelemaan pullamöykkyjäni, vaan hyvä maku riitti kotiväelle. Niinkuin vararenkaani yhtään sokeria kaipaisi...Ja lauantaisaunaan ja saunajaffaa. Oikeasti olen siis regressoitunut!

Tänään sama lupsakka meno jatkui. Eevi ei meinannut nukahtaa päiväunille, ainoa vastoinkäyminen kahteen päivään. Syy tosin selvisi illemmalla, kun hymyn välistä vilahti pieni valkoinen kulma syvällä poskessa. Yksi isoista poskihampaista on tehnyt tuloaan ja ilmeisesti juuri tullut läpi. Eloa iltaan toi siskon perheen vierailu. Serkuista lähtee suhteellisen kova ääni, mutta näytti, että kaikilla oli hauskaa. Ja nyt Eevi onkin jo yöunilla. Tyyppi painuu pehkuihin nykyisin viimeistään vartin yli kahdeksan, illalle jää ruhtinaallisesti vielä omaakin aikaa. Yhdessä tai erikseen.

Ja jos olisin fiksu, niin käyttäisin luppoajan nyt keskiviikon vapaa-ajan lautakunnan listan kertaamiseen, enkä jättäisi sitä viime hetkeen. En vaan millään viitsisi rikkoa tavallisen viikonlopun illuusiota. Ei mitään muille tehtyjä lupauksia ja sitoumuksia, vain oma kotoinen arki. Olisipa vapaita, yhteisiä viikonloppuja enemmän.

Heh, heh

Kerroin jo vitsin Aslakillekin, joten uskaltanen laittaa tänne pienen kevennyksen päivän päätteeksi.

Mitä eroa on Koffilla ja Lapin kullalla?

Koff ei soittele perään.

Seitsemän vuotta tulee just sillään täyteen.

Hoitajille sittenkin rahaa

Nyt ei blogin tekniikka ihan pelitä, mutta yllättävän käänteen hoiva-alan trillerissä voi lukea kopsaamalla oheisen linkin

www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=382&news_id=200721563

Työnantajat lakossa

Kaikki sympatiani ovat suomalaisen elokuvan tukemisen puolella, mutta vähän ihmetystä herättää tänään Ilta-Sanomistakin löytyvät tuottajien kommentit. Markus Selinin mukaan ainoa vaihtoehto oli enää lakko. Vaan miten ihmeessä työnantajat menevät lakkoon? Eikö elokuva-alan tuotantosulku ole sama kuin työsulku? Kulttuuriministeriä enemmän tuotantosulku satuttaa teknistä henkilökuntaa ja näyttelijöitä, joiden palkanmaksun ei pitäisi olla kiinni ministeriöstä, vaan elokuvan tuottajista.

Toki ymmärrän, että suunniteltujenhankkeiden rahoitus on laskettu luvattujen tukien mukaan, mutta ei työnantaja voi silti mennä lakkoon. Logiikka on kulttuurialoilla ollut aina kummallinen, kun puhutaan työsuhdeturvasta, mutta en haluaisi median menevän retkuun. Jo ihan senkin takia, että käsitteistön oikeana pitäminen on muutoinkin työlästä. Ja jos ihan vapaasti saadaan jälleen sotkea lakkoja ja työsulkuja keskenään, niin miten niitä oiotaan tulevien tapausten osalta? Tuoreena on mielessä, miten Paperiteollisuuden työsulku kääntyi lakoksi lehdistössä ja kansan suussa.

Kulttuuriuutisten toimittaja kyseli eilen Marko Röhriltä mitä tuotantosulku käytännössä tarkoittaa, ja vastaus oli, että maaseututeatterit kärsivät. Jopa neljäsosa maaseututeattereiden katsojista ostaa lippunsa nimenomaan kotimaisiin elokuviin. Akuutit vaikutukset todellisuudessa kuitenkin kohdistuvat perusporukkaan, jotka kuvaavat, järjestävät, maskeeraavat, puvustavat, äänittävät ja leikkaavat elokuvia. Aika rankalla tavalla, toisten kustannuksella, lähtivät tuottajat Wallinia kiristämään. Vieläpä vedoten lakko-oikeuteen.

Ja hyvä oppitunti Wallinille. Vaikka elokuvaväki on normaalisti aika omissa oloissaan ja irti polittisesta päätöksenteosta, niin kyllä lupaukset muistetaan. Varsinkin, jos ne ovat yli miljoonan luokkaa. Ei paljon lohduta puolustautua sillä, että tämä oli hallituksen esikoinen.