Onpahan ollut viikko. Kauhajoki nostaa paljon kysymyksiä ja ajatuksia pintaan. Osuvasti tälle viikolle mahtui vapaa-ajan lautakunnan kokous, jonka yhtenä aiheena oli alkavat lähiö-projektit, joilla yritetään luoda edellytyksiä rauhaiselle yhteiselolle, lisätä viihtyisyyttä ja vastuunakantoa naapureista. Erityisesti Korso-Koivukylä alue on noussut huonossa mielessä esiin. Osa nuorista puhuu itsekin asuvansa slummissa. Mitään kamalaa ei ole vielä tapahtunut, mutta nuorisotoimen johtajan sanoin: "Siellä on aivan liian vähän aikuisia." Tilanne on kriisiytymässä, nyt ovat viimeiset hetket toimia - oikeasti.
Seuraavana iltana, eli eilen olin kuuntelemassa Villa Pumpulin talonvaltaajia ja vallatun talon naapureita. Nuorisotoimi oli kutsunut pikähälytyksellä koolle epämuodollisen keskustelutilaisuuden. Kymmenkunta naapuria oli esittämässä kysymyksiä lähinnä virkamiehille. Toki valtaajatkin saivat esitellä suunniteltua toimintaansa, jonka yksi painavimmista linjauksista on, että toiminta on täysin päihteetöntä. Suunnitteilla on joogakerhoa, kasvisruokakurssia, pihakonsertteja lähinnä lapsille, kirpputoria, kellarissa bänditoimintaa jne. Siis nuorten, mutta aikuisten ihmisten kokoontumista vaihtoehtoiseksi koetun toiminnan äärellä. Tätähän joka paikassa peräänkuulutetaan? Järkevää, vastuullista toimintaa ilman päihteitä, nuorten itsensä toteuttamana. Ihan näin yksimielistä porukka ei kuitenkaan ollut toiminnan tukemisesta...Äänihaitat erityisesti epäilyttivät, samoin talon kunnostuksesta koituvat kulut.
Talo kieltämättä on ison korjauksen tarpeessa, mutta on selvää, että päättyi tämä valtaus miten tahansa, ei tilakeskuksella ole enää vaihtoehtona seisottaa Villa Pumpulia tyhjillään, kunnostamattomana. Jotain toimintaa tai käyttöä sille on osoitettava. Yksi iso kysymys oli myös, miten Vantaa suhtautuu laittomaan toimintaan. Kuunneltuani virkamiehiä ei minusta asiassa ole epäselvää. Neuvottelut valtaajien kanssa jatkuvat hyvässä hengessä kuten tähänkin asti, toivottavasti päätyen kunnostukseen heidän tarpeisiinsa. Mutta sillä välin, kun eri päätäntäelimissä asioita vasta käsitellään, eli rakennuslupaa, käyttötarkoituksen muutosta, taloutta ja töiden aloittamista, pitää talon olla tyhjä. Oleskelu on laitonta ja tilakeskuksen virkamiehet ovat virkavastuullisia, joten heillä ei ole mahdollisuutta sulkea silmiään tilanteelta. Vaikka olisi kiva sanoa, että olkaa vaan täällä sen aikaa, että työt alkavat, niin se ei vaan onnistu. Ja tämä ei minusta saa olla asia, joka kaataa hankkeen. Tosin valtaajat itse todistivat olevansa täysin pasifistisin mielin liikkeellä, he poistuvat mutisematta heti, jos/kun häätö tulee.
Tänään pääsinkin tutustumaan Eevin kanssa ensimmäistä kertaa Myyrmäen iltapäivystykseen. Viime yönä ei juurikaan nukuttu, kun neidin sormista ja varpaista kuoriutuu nahkat. Selitykseksi tuli kummallinen jälkireaktio viime viikoiseen enterorokkoon. Nyt laitellaan lääkerasvaa, ettei kutise tai tulehdu. Mutta asia oli, että kohuttu iltapäivystys toimi mainiosti. Kolme tuntia reissuun meni kaiken kaikkiaan (ajomatkat, käynti, apteekki), mutta niin menee joka paikassa. Muutama lehtiteline olisi kiva, joku lelunurkka (vaikka ne levittävätkin pöpöjä) ja kahviautomaatti, mutta muutoin ei valittamista. Tikkurilaan tai Hakunilaan pitäisi ehdottomasti saada Itä-Vantaata palveleva iltapäivystys!
26.9.08
22.9.08
Vaaliteemat lopulta!
Nonni, nyt on teemat paperilla. Aina vaan meinaa viime tippaan jäädä viimeinen hionta, "varastaminen" ja ylimääräisten sanojen ja rivien ruodinta. Nyt saa muut ruotia :)
Palkansaajien ansioista aivan liian suuri osa menee asumiseen. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat karanneet erityisesti palvelualojen työntekijöiden ulottuvilta. Tässä tilanteessa työvoiman liikkuvuutta on hankalaa lisätä, työ ei aina kohtaa tekijäänsä.
Vantaalla on varmistettava, että etenkin työuraansa aloittavat nuoret sekä lapsiperheet voivat löytää maksukyvylleen sopivia vuokra-asuntoja. Meidän on osoitettava edullisia tontteja kohtuuhintaiseen vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntotuotantoon.
Vanhojen asuinalueiden onnistuneella täydennysrakennus- ja peruskorjaus/kunnostussuunnittelulla on varmistettava yksityisten ja julkisten palveluiden hyvä tavoitettavuus, alueiden viihtyisyys ja eri ikäiset huomioivat harrastusmahdollisuudet.
Pieniin kannattaa panostaa. Neuvolatoiminnasta, päivähoidosta tai perusopetuksesta säästäminen kalahtaa omaan nilkkaan pitkällä tähtäimellä - aina. Erityisopetuksen voimavaroja on lisättävä; erityislasten, muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien tai muutoin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sivuuttaminen on välinpitämättömyyttä, johon meillä ei ole varaa.
Suomi siirtyy askel askeleelta kohti "aina auki" -yhteiskuntaa. Se merkitsee piteneviä aukioloaikoja ja pyhäpäivien muuttumista työpäiviksi. Muuttuvien työaikojen mukana myös muiden yhteiskunnan palveluiden (kuten päivähoito, julkinen liikenne, terveydenhoito) tulee venyä, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tasapainoiseen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja palvelujen ja etuuksien käyttöön.
Tasa-arvoisen ja viihtyisän Vantaan puolesta,
Hanna Kuntsi
Palkansaajien ansioista aivan liian suuri osa menee asumiseen. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat karanneet erityisesti palvelualojen työntekijöiden ulottuvilta. Tässä tilanteessa työvoiman liikkuvuutta on hankalaa lisätä, työ ei aina kohtaa tekijäänsä.
Vantaalla on varmistettava, että etenkin työuraansa aloittavat nuoret sekä lapsiperheet voivat löytää maksukyvylleen sopivia vuokra-asuntoja. Meidän on osoitettava edullisia tontteja kohtuuhintaiseen vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntotuotantoon.
Vanhojen asuinalueiden onnistuneella täydennysrakennus- ja peruskorjaus/kunnostussuunnittelulla on varmistettava yksityisten ja julkisten palveluiden hyvä tavoitettavuus, alueiden viihtyisyys ja eri ikäiset huomioivat harrastusmahdollisuudet.
Pieniin kannattaa panostaa. Neuvolatoiminnasta, päivähoidosta tai perusopetuksesta säästäminen kalahtaa omaan nilkkaan pitkällä tähtäimellä - aina. Erityisopetuksen voimavaroja on lisättävä; erityislasten, muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien tai muutoin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sivuuttaminen on välinpitämättömyyttä, johon meillä ei ole varaa.
Suomi siirtyy askel askeleelta kohti "aina auki" -yhteiskuntaa. Se merkitsee piteneviä aukioloaikoja ja pyhäpäivien muuttumista työpäiviksi. Muuttuvien työaikojen mukana myös muiden yhteiskunnan palveluiden (kuten päivähoito, julkinen liikenne, terveydenhoito) tulee venyä, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tasapainoiseen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja palvelujen ja etuuksien käyttöön.
Tasa-arvoisen ja viihtyisän Vantaan puolesta,
Hanna Kuntsi
19.9.08
Aikaista tukemista
Oltiin henkilöstöpäivillä eilisestä tähän iltapäivään. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kokoontuminen. Ehdoton asipuolen helmi oli tänään kuultu Patrik Degermanin luento tavoitteiden asettamisesta ja tiimityöstä. Tarina kiertyi hänen ja Veikka Gustavssonin kahden miehen retkikunnan matkan ympärille, miten he päätyivät etelänapamantereella vuorelle, jolla kukaan ei ollut aiemmin käynyt. Kuvat olivat huimia ja huippuesiintyjän tarinankuljetus niin mukaansatempaavaa, että valvottu yökin unohtui.
Päivämme avasi luonnollisesti Ann Selin, joka myös pohti ääneen mahdollista ehdokkuuttaan SAK:n tulevaksi puheenjohtajaksi. Marraskuun loppuun mennessä hän on luvannut päätöksensä kertoa, tai pikimitten, kun Ihalainen on virallisen ilmoituksen poisjäännistään antanut. Toki puheen jälkeen jäi päähän pyörimään, mitä oikeasti SAK:n tulevan pj:n tulisi edustaa ja hallita.
Uudet työpaikat syntyvät kohisten yksityiselle palvelusektorille. Työt jakautuvat uhkaavasti tekijöidensä taustan mukaan parempiin ja huonompiin töihin ja työsuhteiden silppuuntuminen on arkea. Ansiokehityksen pitää olla sidottu tuottavuuteen myös palvelualoilla, mittarit vaan pitää ensin yhdessä luoda. Näitä Selin on pyöritellyt jo kymmeniä vuosia. PAM osoitti menneellä sopimuskierroksella, että ymmärrämme alojemme ja yhteiskunnan muutokset ja osaamme olla niissä mukana. Yhdessä työnantajien kanssa on niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla joustettu, haettu uusia työaikaratkaisuja, haettu luovasti keinoja tulla toimeen myös epävarman työn kanssa. Degerman itse asiassa viittasi tänään hieman tähän teemaan: määränpään saavuttamiseksi on oltava niin joustava kuin mahdollista, jotta esteet voi kiertää/ylittää suunnan pysyessä kuitenkin samana. Minusta Anissa on juuri tätä piirrettä. Periksiantamattomasti mennään kohti maalia välittämättä vanhoista kaavoista, joiden mukaan joitain asioita ei vaan voi tehdä niin tai näin. On kuitenkin tehty ja saavutettu tulosta. Ratkaisumalli on rakennettu vaikka tyhjästä. PAMin imagosta on tullut seitsemässä vuodessa myös Anin imago - tai toisinpäin. Vahvan johtajan vahva persoona antaa ehkä enemmän leimaa taustajärjestölle kuin toisinpäin.
Minä haluan, että Ann tekee myönteisen päätöksen ehdolle lähtemisestä. Ymmärrän täysin kaikki kipuilut päätöksen kanssa, asia ei todellakaan ole vähäpätöinen. Mutta nyt olisi oikea hetki. Nyt on nostettava keskiöön tulevaisuus, sitä Ann Selin edustaa.
Päivämme avasi luonnollisesti Ann Selin, joka myös pohti ääneen mahdollista ehdokkuuttaan SAK:n tulevaksi puheenjohtajaksi. Marraskuun loppuun mennessä hän on luvannut päätöksensä kertoa, tai pikimitten, kun Ihalainen on virallisen ilmoituksen poisjäännistään antanut. Toki puheen jälkeen jäi päähän pyörimään, mitä oikeasti SAK:n tulevan pj:n tulisi edustaa ja hallita.
Uudet työpaikat syntyvät kohisten yksityiselle palvelusektorille. Työt jakautuvat uhkaavasti tekijöidensä taustan mukaan parempiin ja huonompiin töihin ja työsuhteiden silppuuntuminen on arkea. Ansiokehityksen pitää olla sidottu tuottavuuteen myös palvelualoilla, mittarit vaan pitää ensin yhdessä luoda. Näitä Selin on pyöritellyt jo kymmeniä vuosia. PAM osoitti menneellä sopimuskierroksella, että ymmärrämme alojemme ja yhteiskunnan muutokset ja osaamme olla niissä mukana. Yhdessä työnantajien kanssa on niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla joustettu, haettu uusia työaikaratkaisuja, haettu luovasti keinoja tulla toimeen myös epävarman työn kanssa. Degerman itse asiassa viittasi tänään hieman tähän teemaan: määränpään saavuttamiseksi on oltava niin joustava kuin mahdollista, jotta esteet voi kiertää/ylittää suunnan pysyessä kuitenkin samana. Minusta Anissa on juuri tätä piirrettä. Periksiantamattomasti mennään kohti maalia välittämättä vanhoista kaavoista, joiden mukaan joitain asioita ei vaan voi tehdä niin tai näin. On kuitenkin tehty ja saavutettu tulosta. Ratkaisumalli on rakennettu vaikka tyhjästä. PAMin imagosta on tullut seitsemässä vuodessa myös Anin imago - tai toisinpäin. Vahvan johtajan vahva persoona antaa ehkä enemmän leimaa taustajärjestölle kuin toisinpäin.
Minä haluan, että Ann tekee myönteisen päätöksen ehdolle lähtemisestä. Ymmärrän täysin kaikki kipuilut päätöksen kanssa, asia ei todellakaan ole vähäpätöinen. Mutta nyt olisi oikea hetki. Nyt on nostettava keskiöön tulevaisuus, sitä Ann Selin edustaa.
15.9.08
integroiva syrjäytymisenehkäisijä - siis tarha!
Lisäys 16.9. : kirjoituksen toisessa kappaleessa on todella suuri lukuvirhe, johon on kommenteissa lisätietoa. Pahoittelen typeryyttäni, mutta en deletoi tekstiä.
Viime viikolla kuuntelin hetken aikaa Vantaan päivähoidon johtaja Sole Askola-Vehviläistä päiväkotiasioista. Hän aloitti alustuksensa 1800-luvun lopulta valoittaen koko päivähoitojärjestelmämme perusperiaatteita ja varhaiskasvatuksen syvimpiä juuria. Itse asiassa meillä kasvatetaan lapsia hyvin samoista lähtökohdista kuin jo sata vuotta sitten. Asia mitä aiemmin en niin tietoisesti ollut miettinyt, on päiväkotien sosiaalistava ja eheyttävä merkitys, joka nostettiin ykkösprioriteetiksi kansalaissodan jälkeen. Itse asiassa nyt ollaan ajassa, jolloin taas olisi tärkeä ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen integroiva tehtävä. Vantaalla päivähoito palautettiin sivistystoimen alaisuuteen tovi sitten, jolloin koko "opintie" on yhdessä putkessa. Alunperinhän varhaiskasvatus oli kouluhallituksen hallinnoimaa ja vasta 40-luvulla se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vantaan mallissa varsinkin on hyvin perusteltua, että myös varhaiskasvatus, eli päivähoito olisi maksuton. Miksi putken alkupää on eriarvoisessa asemassa?
Viime viikolla kuuntelin hetken aikaa Vantaan päivähoidon johtaja Sole Askola-Vehviläistä päiväkotiasioista. Hän aloitti alustuksensa 1800-luvun lopulta valoittaen koko päivähoitojärjestelmämme perusperiaatteita ja varhaiskasvatuksen syvimpiä juuria. Itse asiassa meillä kasvatetaan lapsia hyvin samoista lähtökohdista kuin jo sata vuotta sitten. Asia mitä aiemmin en niin tietoisesti ollut miettinyt, on päiväkotien sosiaalistava ja eheyttävä merkitys, joka nostettiin ykkösprioriteetiksi kansalaissodan jälkeen. Itse asiassa nyt ollaan ajassa, jolloin taas olisi tärkeä ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen integroiva tehtävä. Vantaalla päivähoito palautettiin sivistystoimen alaisuuteen tovi sitten, jolloin koko "opintie" on yhdessä putkessa. Alunperinhän varhaiskasvatus oli kouluhallituksen hallinnoimaa ja vasta 40-luvulla se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vantaan mallissa varsinkin on hyvin perusteltua, että myös varhaiskasvatus, eli päivähoito olisi maksuton. Miksi putken alkupää on eriarvoisessa asemassa? Huomioni kiinnittyi myös joihinkin lukuihin. Noin vuosi sitten meilläkin keskusteltiin railakkaasti siitä, saako lapsi olla kokopäivähoidossa tai hoidossa lainkaan, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona. Itse olen aina puolustanut lapsen subjektiivista oikeutta hyvään hoitoon. Mutta nyt kuulin aiheeseen liittyen faktojakin. Vantaalla on hoidossa 1300 lasta, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona. Käytämme laskennallisesti 58 euroa lasta kohden hoidon järjestämiseen. Summa ei tietenkään sisällä tilakuluja, jotka ovat tietysti olemassaan, vaikka lapsimäärä vaihtelisikin. Ja toisaalta kaupungin sisäiset vuokrat elävät hieman omaa elämäänsä ja vääristäisivät tilastot. Mutta takaisin aiheeseen...1300 lasta tekee siis vuositasolla 75 400 euroa. Mitä sillä rahalla tehtäisiin muutoin? Toki se on esimerkiksi 3-4 työntekijän palkka tai summa voisi olla vaikkapa materiaalihankinnoissa. Mutta jos vertailuksi otetaan laskelmat mitä yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle - miljoona euroa. Vain yksi nuori. Jos 1300 lapselta evättäisiin hoito-oikeus, säästettäisiin hyvin lyhytnäköisellä politiikalla 12 vuodessa se, mitä maksettaisiin myöhempinä vuosina, kun porukasta yksi putoaisi kelkasta. Mikään ei tietysti takaa, että päivähoito pelastaisi maailman, mutta paremman alun elämälleen lapsi varmasti saa, jos on päivittäin paikka, jossa voi turvallisesti leikkiä, oppia ja syödä. Ja samalla vakavuudella pitäisi turvata lasten ja nuorten oikeudet täysi-ikäisyyteen saakka. Sadan syrjäytyneen sijaan luku voisikin todella olla se yksi.
Summa summarum, minun puolestani Vantaalla voitaisiin haudata lopullisesti subjektiivisen päivähoidon rajaamiskeskustelu ja keskittyä etsimään tehokkuutta muista toiminnoista.
10.9.08
Olen 42,5 älytön
Teinpä hauskan älyttömyystestin. En ole ihan älytön, mutta selitys ei taida valitettavasti löytyä taitavasta ostamisesta, tehokkaasta kokkauksesta, jämien hyödyntämisestä jne., vaan siitä, että syömme aika vähän kotona. Tai Eevi tietysti syö päivittäin, mutta siitä ei paljon poisheitettävää jää. Meidän viikoittaisella hiilidioksidijäljellä ajelisi autolla 7,6 kilometriä. Ei kovin paljon. Se hujahtaa, kun kerran ajaa Vaaralan Mäkkiin ja takaisin ja uskoisinpa, että kaikkien käärepapereiden ja muovipurkkien jälkeen on jälkemme taas kasvanut älyttömiin.
5.9.08
Vantaan taloudesta
Hesarin kunnallisvaalien blogilistalla - jonne löysin Jaanan ansiosta - suorastaan haastettiin ottamaan kantaa Vantaan talouden parantamiseen. Kovin tarkkoja lukujahan minulla, kuten ei suurimmalla osalla muillakaan ehdokkailla, ole käytettävissä, mutta joitain huomioita voi silti tehdä. Ensiksi pitää toki todeta, että kaupungin talous ei ole lähelläkään sitä ahdinkoa, mistä lähdettiin edellisiin vaaleihin. Monet hankalat ja mieliä kuohuttaneet päätökset viime vuosina ovat luoneet mahdollisuuksia parantaa mm. koulujen toimintaa.
Isot liikenneinvestoinnit kuitenkin rasittavat lähivuosina. Eilen istuimme Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön edustajistossa hyväksymässä vaaliohjelmaa ja tietysti taloudesta ja elinkeinoelämän kehittämisestä puhuttiin paljon. Uskon kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kun hän sanoi, että Vantaalla on myytävissä olevaa maaomaisuutta laskennallisesti 600 miljoonaa euron edestä! Jos siis nyt puhutaan talouskriisistä, jonka johdosta esim. sosiaali- ja terveystoimen pitäisi jollain aikavälillä säästää muutama miljoona, niin en ihan purematta niele väitettä. Vantaa joka tapauksessa sitoutunut valtion asuntopoliittisiin toimiin, joiden mukaan vuosittain pitäisi tuottaa n.400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ja muutoinkin halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja ohjata asutusta tulevan Marja-radan varteen. Maata siis tullaan myymään. Maan myynti ei myöskään ole verrattavissa muun kaupungin omaisuuden myyntiin, vaan näen sen oikein hyvänä keinona parantaa taloustilannetta.
Menojen kurissa pitäminen on tietysti aina tärkeää. Vaikea on vaan samaan aikaan turvata palveluiden taso, kun inflaatio jo itsekseen nostaa kuluja. Budjetin taso pysyy samana, mutta toiminta kärsii. Enkä oikein vippaskonstejakaan keksi, joten hyvä työllisyyden hoito, nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja suhteellisen suuren maahanmuuttajataustaisen väestön kielikoulutus ovat ne keinot, joilla verotulot pidetään kasvussa (tai edes tasaisina). Ja toisaalta pitää uskaltaa sijoittaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka säästävät usein piiitkän pennin. Esimerkiksi yhden liikunnanohjaajan vuosipalkka on vähemmän kuin yksi tekonivelleikkaus.
Kehä III:n parantaminen on aloitettava myös heti ja varmistettava, että työ etenee suunnitellusti. Sillä on suuri merkitys erityisesti logistiikka-alan yritysten houkuttelemisessa Vantaan puolelle. Vaikkakin hinta on nyt hieman liian kova. Kehän valtakunnallisesti erittäin merkittävä hanke, joten ihmetyttää logiikka, jonka mukaan vantaalaiset maksavat projektista suurimman osan.
Lentokentän vetovoiman hyödyntämistä pitää jatkaa, eikä pidä unohtaa koko ajan kasvavaa palvelusektoria. Kaupunkisuunnittelu on aina yksi tärkeimmistä toimialoista. Avainkysymyksiä on kuinka yrittäjät, asukkaat, asuinalueet, liikenne (julkinen ja yksityinen), julkiset toimijat, kolmannen sektorin toimijat ja vieläpä turistit saadaan ideaalilla tavalla tuotua yhteen.
Ja sitten on vielä kaupungin organisaation "putsaaminen". Eläkkeelle siirtyy Vantaan kaupunginkin työntekijöistä lähivuosina iso joukko ja nyt on hyvä hetki käydä läpi työtehtävät, toimialojen tavoitteet ja todelliset henkilöstöresurssitarpeet. Ei ole pelkkää legendaa, että kunnan hommissa on helppo levätä. Väkeä ei tietenkään ole enää niin paljon kuin takavuosina, mutta oikeaa mitoitusta ja tuottavuuden kasvua voi silti hakea ja kohdentaa ihmisiä sinne, missä suurin tarve on.
Tässäpä näitä ajatuksia talouden hoidosta ilman budjettikirjaa. Lopuksi vielä se, että veroäyrin alennuksiin ei varaa ole, vaikka joku sitä yrittikin puolustella talouden vilkastumisella. Jos ylimääräistä tuntuu olevan, niin hyviä sijoituskohteita löytyy palveluiden puolelta pilvin pimein!
Isot liikenneinvestoinnit kuitenkin rasittavat lähivuosina. Eilen istuimme Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön edustajistossa hyväksymässä vaaliohjelmaa ja tietysti taloudesta ja elinkeinoelämän kehittämisestä puhuttiin paljon. Uskon kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kun hän sanoi, että Vantaalla on myytävissä olevaa maaomaisuutta laskennallisesti 600 miljoonaa euron edestä! Jos siis nyt puhutaan talouskriisistä, jonka johdosta esim. sosiaali- ja terveystoimen pitäisi jollain aikavälillä säästää muutama miljoona, niin en ihan purematta niele väitettä. Vantaa joka tapauksessa sitoutunut valtion asuntopoliittisiin toimiin, joiden mukaan vuosittain pitäisi tuottaa n.400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ja muutoinkin halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja ohjata asutusta tulevan Marja-radan varteen. Maata siis tullaan myymään. Maan myynti ei myöskään ole verrattavissa muun kaupungin omaisuuden myyntiin, vaan näen sen oikein hyvänä keinona parantaa taloustilannetta.
Menojen kurissa pitäminen on tietysti aina tärkeää. Vaikea on vaan samaan aikaan turvata palveluiden taso, kun inflaatio jo itsekseen nostaa kuluja. Budjetin taso pysyy samana, mutta toiminta kärsii. Enkä oikein vippaskonstejakaan keksi, joten hyvä työllisyyden hoito, nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja suhteellisen suuren maahanmuuttajataustaisen väestön kielikoulutus ovat ne keinot, joilla verotulot pidetään kasvussa (tai edes tasaisina). Ja toisaalta pitää uskaltaa sijoittaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka säästävät usein piiitkän pennin. Esimerkiksi yhden liikunnanohjaajan vuosipalkka on vähemmän kuin yksi tekonivelleikkaus.
Kehä III:n parantaminen on aloitettava myös heti ja varmistettava, että työ etenee suunnitellusti. Sillä on suuri merkitys erityisesti logistiikka-alan yritysten houkuttelemisessa Vantaan puolelle. Vaikkakin hinta on nyt hieman liian kova. Kehän valtakunnallisesti erittäin merkittävä hanke, joten ihmetyttää logiikka, jonka mukaan vantaalaiset maksavat projektista suurimman osan.
Lentokentän vetovoiman hyödyntämistä pitää jatkaa, eikä pidä unohtaa koko ajan kasvavaa palvelusektoria. Kaupunkisuunnittelu on aina yksi tärkeimmistä toimialoista. Avainkysymyksiä on kuinka yrittäjät, asukkaat, asuinalueet, liikenne (julkinen ja yksityinen), julkiset toimijat, kolmannen sektorin toimijat ja vieläpä turistit saadaan ideaalilla tavalla tuotua yhteen.
Ja sitten on vielä kaupungin organisaation "putsaaminen". Eläkkeelle siirtyy Vantaan kaupunginkin työntekijöistä lähivuosina iso joukko ja nyt on hyvä hetki käydä läpi työtehtävät, toimialojen tavoitteet ja todelliset henkilöstöresurssitarpeet. Ei ole pelkkää legendaa, että kunnan hommissa on helppo levätä. Väkeä ei tietenkään ole enää niin paljon kuin takavuosina, mutta oikeaa mitoitusta ja tuottavuuden kasvua voi silti hakea ja kohdentaa ihmisiä sinne, missä suurin tarve on.
Tässäpä näitä ajatuksia talouden hoidosta ilman budjettikirjaa. Lopuksi vielä se, että veroäyrin alennuksiin ei varaa ole, vaikka joku sitä yrittikin puolustella talouden vilkastumisella. Jos ylimääräistä tuntuu olevan, niin hyviä sijoituskohteita löytyy palveluiden puolelta pilvin pimein!
30.8.08
Länsimäki-päivä vietetty
Olo on aika voipunut. Loppuviikko meni kuumeessa ja tänäänkin olisi sängynpohja ollut houkutteleva vaihtoehto, mutta Länsimäki-päivään oli lähdettävä. Onneksi pääsin lähtemään, niin paljon lapsiperheitä tavattiin. Yhdistyksemme oli tilannut poniratsastuksen lapsille ja teltalla tarjottiin mehua, keksejä ja esitteitä. Yhtään Unelmaa ei saatu kirjattua. Monta kiitosta tapahtumasta kyllä ja muutama syytös koko Itä-Vantaan kurjuudesta. Omasta mielestäni asioita on voitu edistääkin ja jossain isoissa jutuissa on saatu torjuntavoittoja, mutta eivätpä ne tunnu paljon painavan. Kunnallispoliitikonkin pitäisi pystyä hoitamaan kaikki maan ja taivaan väliltä.
Mietinkin iltapäivällä, mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että työssäkäyvä perheellinen nuori ihminen on mukana vaaleissa, jollei hän haluaisi parantaa asioita? Miksi olisin ehdolla kurjistaakseni asuinalueemme tilannetta? Ja toisaalta mikä tekisi minusta jotenkin kaikkivoivan? Itselleni on aina ollut ehkä liiankin selvää mihin asioihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä ja mitkä asiat ihmisten pitää hoitaa itse. Sanotaan, että demarit luovat holhousyhteiskuntaa, mutta ei siltä tunnu monia asukkaita kuunnellessa. Jos täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen olettaa, että poliitikot ovat syypäitä kaikkeen rappukäytävässäkin tapahtuvaan, niin mitä voi enää sanoa?
Yhdyn toki siihen, että usein asiat etenevät aivan liian hitaasti. On käsittämätöntä, että olen nyt kolmena vuonna sanonut liikuntatoimen ihmisille, että meidän pallokentän reunustan kanaverkko pitää korjata. Jokaisella maalaisjärki sanoo, ettei syynä viivyttelyyn voi olla raha. Kai seuraavaksi pitäisi organisoida talkoot kaupungin aitaa korjaamaan, ettei kukaan juokse huono-onnisesti pallon perässä tielle. Tähän mennessä kaikki ovat ehtineet jarruttaa. Hyvin pieni asia, mutta juuri sellainen, joita ihmiset ikkunoistaan katselevat ja toteavat, ettei mitään tapahdu.
Juuri pienten, arkisten juttujen kanssa isossa kaupungissa tökkii. Tuntuu, että kukaan ei korjaa lajitteluastioita, turvaa lähintä bussilinjaa, tee ramppeja pyörätuoleille, kunnosta ilmoitustauluja, puutu koirankakkoihin jne. Ja näistä meitä "oman kylän" ehdokkaita syytetään, vaikka vaikutusmahdollisuudet ovat rehellisesti sanottuna aika rajalliset.
Tästä kuitenkin jatkuu vaalityö soppatykillä, ilmapallojen ja ruusujen kera 2.9. Kuulakujan Alepalla.
Mietinkin iltapäivällä, mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että työssäkäyvä perheellinen nuori ihminen on mukana vaaleissa, jollei hän haluaisi parantaa asioita? Miksi olisin ehdolla kurjistaakseni asuinalueemme tilannetta? Ja toisaalta mikä tekisi minusta jotenkin kaikkivoivan? Itselleni on aina ollut ehkä liiankin selvää mihin asioihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä ja mitkä asiat ihmisten pitää hoitaa itse. Sanotaan, että demarit luovat holhousyhteiskuntaa, mutta ei siltä tunnu monia asukkaita kuunnellessa. Jos täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen olettaa, että poliitikot ovat syypäitä kaikkeen rappukäytävässäkin tapahtuvaan, niin mitä voi enää sanoa?
Yhdyn toki siihen, että usein asiat etenevät aivan liian hitaasti. On käsittämätöntä, että olen nyt kolmena vuonna sanonut liikuntatoimen ihmisille, että meidän pallokentän reunustan kanaverkko pitää korjata. Jokaisella maalaisjärki sanoo, ettei syynä viivyttelyyn voi olla raha. Kai seuraavaksi pitäisi organisoida talkoot kaupungin aitaa korjaamaan, ettei kukaan juokse huono-onnisesti pallon perässä tielle. Tähän mennessä kaikki ovat ehtineet jarruttaa. Hyvin pieni asia, mutta juuri sellainen, joita ihmiset ikkunoistaan katselevat ja toteavat, ettei mitään tapahdu.
Juuri pienten, arkisten juttujen kanssa isossa kaupungissa tökkii. Tuntuu, että kukaan ei korjaa lajitteluastioita, turvaa lähintä bussilinjaa, tee ramppeja pyörätuoleille, kunnosta ilmoitustauluja, puutu koirankakkoihin jne. Ja näistä meitä "oman kylän" ehdokkaita syytetään, vaikka vaikutusmahdollisuudet ovat rehellisesti sanottuna aika rajalliset.
Tästä kuitenkin jatkuu vaalityö soppatykillä, ilmapallojen ja ruusujen kera 2.9. Kuulakujan Alepalla.
27.8.08
Asunnottomuuden hoidosta
Eilisessä Demarissa oli hyvä juttu hallituksen toimista asunnottomuuden poistamiseksi. Tällä vaalikaudella tavoite on puolittaa ja alustavien kaavailujen mukaan seuraavalla kaudella poistaa asunnottomuus kokonaan. Tietenkään toimenpideohjelman läpivienti ei ole ihan ongelmatonta, eivätkä ihmiset käyttäydy vuosisuunnitelmien mukaisesti, mutta tavoite on hyvä. Demarithan olivat kunnianhimoisia ja Jyväskylän puoluekokouksessa 2005 kirjasivat visioon, että kymmenessä vuodessa asunnottomuus puolitetaan. Siis puolta pidempi aika kuin nyt Vapaavuoren suunnitelmilla. Harmillista ponnettomuutta meiltä, mutta itse asian kannalta loistavaa, että asuntoministeri on todella ryhtynyt toimeen.
Ainakin Helsinki ja Vantaa ovat talkoissa mukana ja pitkäaikaisasunnottomuuteen pyritään puuttumaan tosissaan. Rahaa on enemmän kuin aikoihin ja näkökulmaa on muutettu. Itse edustan ministerin kanssa samaa linjaa, että elämänhallinnan palauttaminen ja tukeminen pitää aloittaa kodista. On oltava katto pään päällä, jotta työtä, ihmissuhteita, päihdeongelmia tai muutakaan voidaan kestävästi saada järjestykseen. Eikä pelkkä katto riitä, ihmisen on kotiuduttava, tunnettava olonsa mukavaksi ja juurruttava. Tuettu itsenäinen asuminen on juuri tästä syystä moninverroin asuntoloita parempi vaihtoehto.
Samaan vyyhtiin liittyy myös sosiaalisen asuntotuotannon tukeminen. Varsinkin ensimmäiseeen omaan kotiin muuttavien on tärkeä löytää asunto, jossa on hyvä olla ja johon rahat oikeasti riittävät. Vuokranmaksuvaikeudet, muuttorumba ja asumisen epävarmuus luovat huonot lähtökohdat koko elämiselle. Harva poliitikkokaan asiaa syvemmin miettii. Kumpi on parempi vaihtoehto: hyvä koti, mutta ei työtä vai hyvä työ, mutta ei kotia? En sano, että työttömyys olisi helppo kohdata tai positiivinen asia, mutta ajatuksesta saa kiinni, kun miettii mitä kodin menettäminen merkitsee. Perheellisiä asunnottomia on onneksi Suomessa aika marginaalisesti.
21.8.08
Lautakunnan tuoreimmat
Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan syksyn ensimmäinen kokous ja pitkään istuttiinkin. Listalla oli mm. lastensuojeluohjelma, ensi vuoden talousarvio ja pidemmän aikavälin henkilöstösuunnitelma.Vantaan talous on pienen tauon jälkeen taas tiukoilla. Osittain kiitos maan hallituksen päätösten sysätä Vantaan maksettavaksi ennakkokaavailuja suurempi maksuosuus kehä III:n ja Marja-radan kustannuksista. Aina täytyy silti toimintaa yrittää parantaa ja panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan, mitä vapaa-ajan palvelut suurimmalti osin ovat.
Puitteen sisään oli vs.toimialajohtaja jo saanut monia asioita, kuten kaksi uutta ikä-ihmisten liikunnasta vastaavaa liikkunnanohjajaa ja kahden nuoriso-ohjaajan kokopäiväistäminen. Virkamiesten lisäesitysten ja keskustelun jälkeen esitin, että esitämme 200 000 euroa liikuntastrategiamme mukaisesti alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen alentamiseen ja 62 000 euroa kahden nuorisotyöntekijän palkkaamiseen Korso-Koivukylä alueelle. Ko. alueella väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt ja pelkkien vapaaehtoisten voimin ei enää selvitä. Putkenpää on avattava ja lisättävä "erkkareita". Lautakunta yksimielisesti päätti esittää lisäyksiä valtuustokäsittelyyn ja lisäksi esitämme musiikkiopistolle 30 000 euron lisäystä, jotta oppilasmaksuja ei tarvitse korottaa ja 15 000 euroa Orvokkitien toimipisteen iltavahtimestarin palkkaan (½ vuotta). Näillä mennään eteenpäin ja lobataan tietysti omia valtuustoryhmiämme.
Toinen pitkä keskustelun aihe oli musiikkiopiston rehtorin päätös yhden opettajan virkasuhteen purusta. Aihetta oli puitu jo ennen kokousta monella foorumilla ja itsekin juttelin pitkät pätkät OAJ:n juristin kanssa ja tutkin viranhaltijalakia. Kokouksessa kuulimme asiantuntijoita "molemmilta puolilta" ja lopulta äänestyksen jälkeen tekemäni esitys oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä meni läpi vain vain yhden jäsenen kannattaessa esittelijän esitystä.
Mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kokous. Seuravaalla kaudella asioita onkin entistä enemmän kun asukaspalvelu- ja vapaa-ajan lautakunnat yhdistyvät.
Puitteen sisään oli vs.toimialajohtaja jo saanut monia asioita, kuten kaksi uutta ikä-ihmisten liikunnasta vastaavaa liikkunnanohjajaa ja kahden nuoriso-ohjaajan kokopäiväistäminen. Virkamiesten lisäesitysten ja keskustelun jälkeen esitin, että esitämme 200 000 euroa liikuntastrategiamme mukaisesti alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen alentamiseen ja 62 000 euroa kahden nuorisotyöntekijän palkkaamiseen Korso-Koivukylä alueelle. Ko. alueella väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt ja pelkkien vapaaehtoisten voimin ei enää selvitä. Putkenpää on avattava ja lisättävä "erkkareita". Lautakunta yksimielisesti päätti esittää lisäyksiä valtuustokäsittelyyn ja lisäksi esitämme musiikkiopistolle 30 000 euron lisäystä, jotta oppilasmaksuja ei tarvitse korottaa ja 15 000 euroa Orvokkitien toimipisteen iltavahtimestarin palkkaan (½ vuotta). Näillä mennään eteenpäin ja lobataan tietysti omia valtuustoryhmiämme.
Toinen pitkä keskustelun aihe oli musiikkiopiston rehtorin päätös yhden opettajan virkasuhteen purusta. Aihetta oli puitu jo ennen kokousta monella foorumilla ja itsekin juttelin pitkät pätkät OAJ:n juristin kanssa ja tutkin viranhaltijalakia. Kokouksessa kuulimme asiantuntijoita "molemmilta puolilta" ja lopulta äänestyksen jälkeen tekemäni esitys oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä meni läpi vain vain yhden jäsenen kannattaessa esittelijän esitystä.
Mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kokous. Seuravaalla kaudella asioita onkin entistä enemmän kun asukaspalvelu- ja vapaa-ajan lautakunnat yhdistyvät.
20.8.08
Muutama makupala
Euroopassa onneksi vielä suhteellisen tuntematon Wal-Mart taipui Kanadassa. Alla uutinen PAMin sivuilta. On muuten hyvä mieli paikallisten aktiivien rohkeuden ja sinnikyyden puolesta.
Maailman suurin kauppaketju Wal-Mart sai perjantaina 15. elokuuta ensimmäisen paikallisen työehtosopimuksensa koko Pohjois-Amerikassa. Kollektiivinen sopimus, joka koskee Gatineaun kaupungissa Kanadassa toimivan Wal-Martin työntekijöiden työehtoja, tuli voimaan sovittelijan tekemällä ratkaisulla. Gatineaun uunituoreen sopimuksen perusteella Wal-Martin on nostettava henkilöstön palkkoja yli 30 prosenttia, ammattiliitto UFCW raportoi. 3-vuotinen sopimus parantaa myös työntekijöiden lomaoikeuksia. Wal-Mart viivytti sopimuksen voimaantuloa lähes kolme vuotta käyttämällä hyväkseen Kanadan oikeusjärjestelmän siihen tarjoamia mahdollisuuksia. Kahdessa samankaltaisessa tapauksessa odotetaan lopullisia ratkaisuja vielä tämän vuoden aikana. Wal-Mart tunnetaan yrityksenä, joka suhtautuu jyrkän kielteisesti työntekijöiden ay-oikeuksiin. Kaksi vuotta sitten se joutui Kiinassa sallimaan paikallisen ay-toiminnan ja neuvottelemaan työntekijöiden edustajien kanssa myymäläkohtaisista kollektiivisista työehtosopimuksista.
* * * *
Etela-Ossetian kriisi toi esiin Kokoomuksen todelliset karvat suhtautumisessa Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Katainen eilisissä uutisissa totesi, että on maahyökkäys Suomeenkin on "täysin mahdollista". WHAT! Eikö Suomen tulisi pystyä hoitamaan ulkopoliittiset suhteensa erityisesti Venäjän kanssa muilla keinoin niin, että maahyökkäys on erittäin epätodennäköinen. Miten ihmeessä Kokoomusjohto voi verrata Kaukaasian tilannetta Suomeen. Kyllä on pelottavan huonoilla kantimilla meidän diplomatiamme ja ulkopoliittinen osaamisemme.
Huomioni kiinnittyi myös kriisin alkuvaiheen kommentteihin, joissa odotettiin EU:n tai YK:n rauhanturvaajien nopeaa saapumista alueelle. Missäs ovat ne NATO:n siviilikriisinhallintajoukot, joista aina niin kovin puhutaan? Vaalien alla, kun paneeleissa keskustellaan NATO:sta, niin sotilasliitosta puhumista pidetään vanhakantaisena, tunteellisena höpinänä. Uusi NATO kun on suuntautunut yhä enemmän kuulemma kriisinhallintaoperaatioihin ja yleiseen rauhanturvaamiseen maailmalla. Kovin on ristiriitaista taas tämäkin puhe hallituksen suunnalta.
Maailman suurin kauppaketju Wal-Mart sai perjantaina 15. elokuuta ensimmäisen paikallisen työehtosopimuksensa koko Pohjois-Amerikassa. Kollektiivinen sopimus, joka koskee Gatineaun kaupungissa Kanadassa toimivan Wal-Martin työntekijöiden työehtoja, tuli voimaan sovittelijan tekemällä ratkaisulla. Gatineaun uunituoreen sopimuksen perusteella Wal-Martin on nostettava henkilöstön palkkoja yli 30 prosenttia, ammattiliitto UFCW raportoi. 3-vuotinen sopimus parantaa myös työntekijöiden lomaoikeuksia. Wal-Mart viivytti sopimuksen voimaantuloa lähes kolme vuotta käyttämällä hyväkseen Kanadan oikeusjärjestelmän siihen tarjoamia mahdollisuuksia. Kahdessa samankaltaisessa tapauksessa odotetaan lopullisia ratkaisuja vielä tämän vuoden aikana. Wal-Mart tunnetaan yrityksenä, joka suhtautuu jyrkän kielteisesti työntekijöiden ay-oikeuksiin. Kaksi vuotta sitten se joutui Kiinassa sallimaan paikallisen ay-toiminnan ja neuvottelemaan työntekijöiden edustajien kanssa myymäläkohtaisista kollektiivisista työehtosopimuksista.
* * * *
Etela-Ossetian kriisi toi esiin Kokoomuksen todelliset karvat suhtautumisessa Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Katainen eilisissä uutisissa totesi, että on maahyökkäys Suomeenkin on "täysin mahdollista". WHAT! Eikö Suomen tulisi pystyä hoitamaan ulkopoliittiset suhteensa erityisesti Venäjän kanssa muilla keinoin niin, että maahyökkäys on erittäin epätodennäköinen. Miten ihmeessä Kokoomusjohto voi verrata Kaukaasian tilannetta Suomeen. Kyllä on pelottavan huonoilla kantimilla meidän diplomatiamme ja ulkopoliittinen osaamisemme.
Huomioni kiinnittyi myös kriisin alkuvaiheen kommentteihin, joissa odotettiin EU:n tai YK:n rauhanturvaajien nopeaa saapumista alueelle. Missäs ovat ne NATO:n siviilikriisinhallintajoukot, joista aina niin kovin puhutaan? Vaalien alla, kun paneeleissa keskustellaan NATO:sta, niin sotilasliitosta puhumista pidetään vanhakantaisena, tunteellisena höpinänä. Uusi NATO kun on suuntautunut yhä enemmän kuulemma kriisinhallintaoperaatioihin ja yleiseen rauhanturvaamiseen maailmalla. Kovin on ristiriitaista taas tämäkin puhe hallituksen suunnalta.
16.8.08
Budjetista unelmiin
Olen hieman jälkijunassa kirjoittaessani vasta nyt budjettiesityksestä, mutta ei ole ehtinyt paneutua kuin joutavimpiin ajatuksiin. Oltiin mökille menossa, kun radiossa paukutettiin joka uutisissa Kataisen avauksia. Monella muullakin oli varmasti lomapäivä ja parempaakin kuunneltavaa, joten kuntavaaleihin Jykän silloin vielä hiomattomat ensiavaukset eivät varmaan vaikuta. Minä vaan jäin pienessä mielessäni ihmettelemään päälinjaa Kokoomuksen ajattelussa. Yhdysvaltojen rahoituskriisin tulevaisuus ei ole edelleenkään mitenkään luotettavasti ennustettavissa. Erkki Liikasen tietoihin perustuen jenkkien subprime koroista iso osa "laukeaa" vasta ensi vuoden aikana, joten ei ole mitenkään selvää, että maailmanlaajuisesti taloustilanne paranee. Mistä siis usko inflaation aika voimakkaaseen pienenemiseen? Ja toisaalta kun on ollut selkeää taloudellista taantumaa, ei onneksi kuitenkaan mitään 90-lukulaista, niin miksi Katainen oli heti vetämässä suurien julkisten investointien hanat kiinni? Sen verran minäkin olen oppinut lukemastani, että yksi syy Suomen ja Ruotsin kovin eritahtiseen selviytymiseen viime lamasta, oli nimenomaan Ruotsin linja kasvattaa valtion toimesta mm. tie- ja ratahankkeita ja siten vauhdittaa rahan liikkumista. Meillähän tehtiin toisin ja näyttäisi, että linja pitää, vaikka ihmiset ja ajat muuttuvat.
No mites me reagoimme? Blogeissa on ollut puoluekokouksesta asti kohteliaan hiljaista valitun johdon suhteen. Sorry, minä en enää kestä. Pinnat Backmanille ja Filatoville, että yrittivät pelastaa tilanteen. Kaupan päälle perjantaina lävähti lehdissä käyntiin Unelmakiertueen mainonta. Hyvä sylvi sentään. Tämäkö on nyt uusi ilmeemme, vaihtoehtomme porvareille ja irtiotto seitkytluvulle jämähtäneeseen retoriikkaan? Mainoksen voi tsekata mm. Hesarista tai Demarista, niin näkee mistä puhun. Itsenäisyys, äänioikeus ja peruskoulu ovat toki suurten unelmien lapsia, mutta ei siinä minusta mitään uutta ajatusta ole, eikä erityisemmin uusia äänestäjiä puhuttelevaa. Ymmärrän nyt mitä haettiin "Uuden SDP:n" kansalaisjärjestö-suuntaan kehittymisellä. Kopiota korvakiertueesta. Tule kertomaan meille mitä haluat, me teemme siitä vaaliohjelman. Mitä tapahtuu jos ihmisten unelmat ovat ristiriidassa juuri Hämeenlinnassa hyväksyttyjen ohjelmien kanssa? En vastaile tässä, jokainen tietää mikä lopputulema seurauksineen on. Ja kiva idis, että laita Jutalle tekstari...Minä tulen vaalityössä taatusti puhumaan puheenjohtaja Urpilaisesta. Sen verran uskon galluppeihin, että uskottavuuden kanssa on vielä työtä ja kalenterista näkee, että aikaa on 6 viikkoa ennakkoäänestyksen alkuun. Kallistun heti puolueen nykymainonnan viestin kannattajaksi, kun joku näyttää faktaa, että suomalainen kansanluonne on muuttunut. Poliittikojen vieraantumista arjesta ei pelasteta imagolla, vaan arjen tuntemisella. Jos kerran Jutta on yksi meistä, kuten hoettiin, niin se tulee kyllä esiin puheissa ja teksteissä ilman naiivia alleviivamista.
Hämmästyttävintä tässä on se, että Reilu Suomi-sivut ovat minun mielestäni hyvät. Miksi lähestymistapaa ei enää käytetty muussa mainonnassa ja viestinnässä? Kenen kädenjälki ja tahto näkyy missäkin, on suurin kysymys.
No mites me reagoimme? Blogeissa on ollut puoluekokouksesta asti kohteliaan hiljaista valitun johdon suhteen. Sorry, minä en enää kestä. Pinnat Backmanille ja Filatoville, että yrittivät pelastaa tilanteen. Kaupan päälle perjantaina lävähti lehdissä käyntiin Unelmakiertueen mainonta. Hyvä sylvi sentään. Tämäkö on nyt uusi ilmeemme, vaihtoehtomme porvareille ja irtiotto seitkytluvulle jämähtäneeseen retoriikkaan? Mainoksen voi tsekata mm. Hesarista tai Demarista, niin näkee mistä puhun. Itsenäisyys, äänioikeus ja peruskoulu ovat toki suurten unelmien lapsia, mutta ei siinä minusta mitään uutta ajatusta ole, eikä erityisemmin uusia äänestäjiä puhuttelevaa. Ymmärrän nyt mitä haettiin "Uuden SDP:n" kansalaisjärjestö-suuntaan kehittymisellä. Kopiota korvakiertueesta. Tule kertomaan meille mitä haluat, me teemme siitä vaaliohjelman. Mitä tapahtuu jos ihmisten unelmat ovat ristiriidassa juuri Hämeenlinnassa hyväksyttyjen ohjelmien kanssa? En vastaile tässä, jokainen tietää mikä lopputulema seurauksineen on. Ja kiva idis, että laita Jutalle tekstari...Minä tulen vaalityössä taatusti puhumaan puheenjohtaja Urpilaisesta. Sen verran uskon galluppeihin, että uskottavuuden kanssa on vielä työtä ja kalenterista näkee, että aikaa on 6 viikkoa ennakkoäänestyksen alkuun. Kallistun heti puolueen nykymainonnan viestin kannattajaksi, kun joku näyttää faktaa, että suomalainen kansanluonne on muuttunut. Poliittikojen vieraantumista arjesta ei pelasteta imagolla, vaan arjen tuntemisella. Jos kerran Jutta on yksi meistä, kuten hoettiin, niin se tulee kyllä esiin puheissa ja teksteissä ilman naiivia alleviivamista.
Hämmästyttävintä tässä on se, että Reilu Suomi-sivut ovat minun mielestäni hyvät. Miksi lähestymistapaa ei enää käytetty muussa mainonnassa ja viestinnässä? Kenen kädenjälki ja tahto näkyy missäkin, on suurin kysymys.
15.8.08
syksy on saapunut
Varmimmin lomien loppumisen huomaa aina kokousrumban alkamisesta. Tällä viikolla oli parina iltana istumista ja ensi viikolla jo kolme. Kiusallisinta on, että kaikilla tahoilla "kausi" alkaa aina samalla viikolla ja kun kokoustahti on suurin piirtein sama, tulevat kokoukset osumaan koko syksyn samoille viikoille. On siis aina monta iltaa putkeen varattuna. Toinen lähes yhtä hyvä syksyindikaattori on Metalliliiton sisäisten suunnittelukokousten alkaminen. Aslak on viikon reisussa ja Eevikin jo osaa sanoa, että isi on Lapissa retkellä.
Eilen illalla tsekattiin vielä Vantaan kaupunkipoliittista ohjelmaa, joka on hiomista vaille valmis. Hyvä tulee. Kunnallisjärjestön hyväksynnän jälkeen 4.9. voi alkaa jo kertomaan yksityiskohtia. Piristävintä oli kuitenkin syöksyä kokouksesta kuorojen kierrokselle. Joka syksyinen Art goes kapakka on vakiinnuttanut aloituksekseen kuoromusiikin. Pääkaupunkiseudun laulajat kiertävät baareja ja lurauttavat muutaman makupalan ohjelmistostaan. Ehdin siis juuri nipin napin Meccaan kuulemaan Qoro Quandoa, eli Emman kuoroa ja sieltä jatkettiin liikennevaloja manaten Juttutupaan Koiton laulun keikalle. Molemmat olivat jälleen hyviä. Käsikarvat nousivat pariinkin otteeseen. Koiton laulu esitti mm. Euroopan syrjäkylät, jota en ole livenä tainnut koskaan kuulla. On aivan käsittämätöntä miten kohdallaan kolmekymmentä vuotta vanha teksti on nyt. Yritin äsken etsiä You tubesta linkin tähän, mutta pahuksen sivusto ei suostu toimimaan. Mutta kannattaa kuunnella, jos vastaan osuu. Onko pääomat vaiko kansat veljet keskenään, kysytään lopussa. Sitä tässä nyt olen pohtinut Seppälän ja Hirven onnistumisten lomassa.
Eilen illalla tsekattiin vielä Vantaan kaupunkipoliittista ohjelmaa, joka on hiomista vaille valmis. Hyvä tulee. Kunnallisjärjestön hyväksynnän jälkeen 4.9. voi alkaa jo kertomaan yksityiskohtia. Piristävintä oli kuitenkin syöksyä kokouksesta kuorojen kierrokselle. Joka syksyinen Art goes kapakka on vakiinnuttanut aloituksekseen kuoromusiikin. Pääkaupunkiseudun laulajat kiertävät baareja ja lurauttavat muutaman makupalan ohjelmistostaan. Ehdin siis juuri nipin napin Meccaan kuulemaan Qoro Quandoa, eli Emman kuoroa ja sieltä jatkettiin liikennevaloja manaten Juttutupaan Koiton laulun keikalle. Molemmat olivat jälleen hyviä. Käsikarvat nousivat pariinkin otteeseen. Koiton laulu esitti mm. Euroopan syrjäkylät, jota en ole livenä tainnut koskaan kuulla. On aivan käsittämätöntä miten kohdallaan kolmekymmentä vuotta vanha teksti on nyt. Yritin äsken etsiä You tubesta linkin tähän, mutta pahuksen sivusto ei suostu toimimaan. Mutta kannattaa kuunnella, jos vastaan osuu. Onko pääomat vaiko kansat veljet keskenään, kysytään lopussa. Sitä tässä nyt olen pohtinut Seppälän ja Hirven onnistumisten lomassa.
11.8.08
Hyvin menee, mutta menköön
Työnteko inhottavasti, mutta onneksi aika vähän, häiritsee kisojen seuraamista. Tänään on ollut hieno päivä, kaksi mitalia jo ennen lounasta. Ja aamulla sulkapallon historiaa, kun Ville Lång selvisi kolmannelle kierrokselle, eli 16. parhaan joukkoon. Ylipäätänsä olen ollut liikuttunut rakkaan lajini näkymisestä kisoissa. Koskaan aikaisemmin ei taatusti olympitulta ole viime metreillä stadionilla kuljettanut sulkapalloilija. Ja Tapio Suominen ei sitä enää mainostanut, mutta kisoja edeltäneellä viikolla, kun tuli kiersi jo Pekingin liepeillä, oli mukana soihtua kantamassa Jukka Pessala. Suomesta siis pääsi 4 eri lajien juniorivalmennuksessa ansioitunutta valmentajaa kantamaan soihtua 400 metrin matkan lähellä kisapaikkaa ja yksi heistä oli suomalaisen sulkapallon grand old man Jukka Pessala. Vanha valmentajani ja itseasiassa samasta seurasta, jota Lång edustaa.
Sulkapallo saa media-aikaa yleensä ihan minimaalisesti, vain helmikuussa SM-kisojen aikaan ja joskus jos joku on yllättänyt jossain kansainvälisessä turnauksessa. On siis ymmärrettävää, että ammattimaisia selostajia ei ole. Oli silti luokatonta, että aamulla kuunnellessani työmatkalla Långin matsin ratkaisuhetkiä selostus kulki näin: Lång syöttää..Rai...Lång...Rai...Lång...Rai ja Ville ratkaisee pisteen itselleen. Haloo! Peliä, jossa lyödään vuorotellen, ei voi selostaa kertomalla kuka lyö. En muista, että kertaakaan sulkapallon historiassa esimerkiksi linjatuomari olisi yllättäen syöksynyt kentälle lyömään väliin, joten kaikki kuulijat ymmärtävät, että pallo on vastustajalla, ellei toinen ole lyönyt palloa verkkoon tai ulos. Huomenna miesten kaksinpeli jatkuu ja vastus on astetta kovempi. Toivottavasti peli tulee vasta kahdeksan jälkeen, jotta on jo työmaalla telkan lähettyvillä.
Sulkapallo saa media-aikaa yleensä ihan minimaalisesti, vain helmikuussa SM-kisojen aikaan ja joskus jos joku on yllättänyt jossain kansainvälisessä turnauksessa. On siis ymmärrettävää, että ammattimaisia selostajia ei ole. Oli silti luokatonta, että aamulla kuunnellessani työmatkalla Långin matsin ratkaisuhetkiä selostus kulki näin: Lång syöttää..Rai...Lång...Rai...Lång...Rai ja Ville ratkaisee pisteen itselleen. Haloo! Peliä, jossa lyödään vuorotellen, ei voi selostaa kertomalla kuka lyö. En muista, että kertaakaan sulkapallon historiassa esimerkiksi linjatuomari olisi yllättäen syöksynyt kentälle lyömään väliin, joten kaikki kuulijat ymmärtävät, että pallo on vastustajalla, ellei toinen ole lyönyt palloa verkkoon tai ulos. Huomenna miesten kaksinpeli jatkuu ja vastus on astetta kovempi. Toivottavasti peli tulee vasta kahdeksan jälkeen, jotta on jo työmaalla telkan lähettyvillä.
6.8.08
Citius, Altius, Doupius
Jännittää. Olympialaisten odottaminen on melkein pahempaa kuin joulun odottaminen. Vielä huominen ja sitten koittavat avajaiset. Sadat liehuvat liput, hetki kun Suomi marssii stadionille Juha Hirven johdolla. Ohjelmanumeroita, joiden symboliikka ei ikinä aukea, mutta jotka huikaisevat taidokkuudellaan. Satoja urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paljon pelkästään pääsemällä kisoihin. Ja toki paljon urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paljon kyseenalaisin avuin. Dopingkohut ovat jo alkaneet, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että olympialaisiin kokoontuu koko maailman urheilukerma, josta vain kuori on hapan. Suurin osa osallistujista on unelmoinut historiallisesta hetkestään avajaiskulkueessa juniorivuosista asti ja saavuttanut päämääränsä tinkimättömällä harjoittelulla ja lahjakkuudella. He eivät todennäköisesti nouse palkintopallille kuulemaan kansallislauluaan, mutta he edustavat maataan ylpeinä ja vilpittömin mielin.
Suurin osa suomalaisurheilijoista on vain osallistumassa, ei kamppailemassa voitosta. Mutta mitä sitten? Se, että on oman lajinsa paras ja voi edustaa sinivalkoisissa (usein mauttomissa) asuissa kansaamme, on jo enemmän kuin mihin yksikään kotikatsomoissa pystyy. Toki jokainen katsoja toivoo, että urheilija onnistuu, jopa yllättää ja tuo mitalin. Mitaleita vaan jaetaan niin harvalle. Osittain olympialaisten lumo perustuukin juuri siihen menneen maailman ihanteeseen kansoja yhdistävästä, rauhaa rakentavasta tapahtumasta. Nuoret kirkasotsaiset atleetit kokoontuvat yhteen tuomaan äänettömän tervehdyksen omasta maastaan. Menestyminen ei olekaan niin tärkeää, paitsi jos menestyy.
Vaan ajat ovat muuttuneet, rauhan puolesta en ole koskaan pelännyt kuten nyt avajaisten alla. Sotilaalliset turvatoimet eivät massiivisuudestaan huolimatta vakuuta. Pommi-isku Pekingissä olisi onnistuessaan lähes toinen 9/11. Ja toinen pelonaihe on kiinalaisten reagoiminen lukuisiin mielenosoittajiin, jotka halajavat länsimaisten journalistien helmoihin. Voisin melkein sanoa olevani yllättynyt, mikäli kisat saadaan vietyä läpi ilman mitään väkivaltaisuuksia. Vaikka sitä suunnattomasti toivonkin. En halua menettää uskoani olympialaisten koskemattomuuteen. Haluan jatkaa unelmointia hetkestä, jolloin itse olen avajaisissa - katsomossa.
Suurin osa suomalaisurheilijoista on vain osallistumassa, ei kamppailemassa voitosta. Mutta mitä sitten? Se, että on oman lajinsa paras ja voi edustaa sinivalkoisissa (usein mauttomissa) asuissa kansaamme, on jo enemmän kuin mihin yksikään kotikatsomoissa pystyy. Toki jokainen katsoja toivoo, että urheilija onnistuu, jopa yllättää ja tuo mitalin. Mitaleita vaan jaetaan niin harvalle. Osittain olympialaisten lumo perustuukin juuri siihen menneen maailman ihanteeseen kansoja yhdistävästä, rauhaa rakentavasta tapahtumasta. Nuoret kirkasotsaiset atleetit kokoontuvat yhteen tuomaan äänettömän tervehdyksen omasta maastaan. Menestyminen ei olekaan niin tärkeää, paitsi jos menestyy.
Vaan ajat ovat muuttuneet, rauhan puolesta en ole koskaan pelännyt kuten nyt avajaisten alla. Sotilaalliset turvatoimet eivät massiivisuudestaan huolimatta vakuuta. Pommi-isku Pekingissä olisi onnistuessaan lähes toinen 9/11. Ja toinen pelonaihe on kiinalaisten reagoiminen lukuisiin mielenosoittajiin, jotka halajavat länsimaisten journalistien helmoihin. Voisin melkein sanoa olevani yllättynyt, mikäli kisat saadaan vietyä läpi ilman mitään väkivaltaisuuksia. Vaikka sitä suunnattomasti toivonkin. En halua menettää uskoani olympialaisten koskemattomuuteen. Haluan jatkaa unelmointia hetkestä, jolloin itse olen avajaisissa - katsomossa.
4.8.08
Vanhusten hoidosta
Yleensä en ole juurikaan mennyt sorkkimaan vanhusten hoitoon tai eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä, mutta eilen Vantaan Sanomissa oli kirjoitus, johon oli pakko kommentoida. Minä en ainakaan halua rahoittaa kenenkään pakonomaista kotona asumista (ja kutsua sitä kotihoidoksi) ja tarjota vaihtoehtona vain sairaalan vuodepaikkaa. On meillä muuhunkin varaa ja osaamista. Kuvassa Pälkäneen palvelutalo ja alla lehteen lähettämäni kirjoitus.
Ihmisarvo kunniaan palveluasumisella
Vanhusten hoito on yksi suurimmista kysymyksistä sosiaali- ja terveyspolitiikassa niin Vantaalla kuin koko Suomessa. Teemu Hiilinen vaati (VS 3.9.), että Vantaallakin tulisi vanhusten hoitoa kehittää enemmän kotihoidon suuntaan. Olen asiasta täysin eri mieltä. On totta, kuten Hiilinen sanoo, että kotihoito on tiettyyn pisteeseen asti halvempaa kuin laitoshoito, mutta onko se inhimillisempää ja onko vanhakantainen laitoshoito oikea vertailukohta? Miksi ihmisen on jaksettava kotona mahdollisimman pitkään omasta tahdostaan riippumatta, jos viimeiset vuodet voisi viettää helpomminkin?
Yhä useamman ikäihmisen kohdalla kotihoito tarkoittaa pitkiä yksinäisiä päiviä sekä rapistuvaa henkistä ja fyysistä kuntoa. Mikäli kaupungin toimesta halutaan turvata laadukas kotihoito ja muu toiminta, olisi järjestelmään panostettava hurjia summia. Monet ”kotihoidossa” olevat tarvitsisivat oikeasti omahoitajan, ihmisen, joka olisi läsnä vuorokauden ympäri. Lööppejä on helppo tehdä vanhustenkodeissa sattuneista laiminlyönneistä, mutta nimenomaan säästöjä hakeva kotihoito johtaa paljon laajemmalti luonnollisina pidettyihin onnettomuuksiin ja kuolemantapauksiin.
Sen sijaan, että uskotaan idylliin mahdollisimman pitkästä kotiasumisesta, tulisi Vantaan panostaa laadukkaaseen palveluasumiseen. Kodinomainen ympäristö, jossa kuitenkin on ateria-, liikunta-, kuntoutus- ja hoivapalvelut lähellä ja helposti saatavilla, on suurimmalle osalle vanhuksista paras vaihtoehto, mikäli asioiden hoitaminen yksin ei enää onnistu. Ja toisaalta on pidettävä huoli, että omaishoitajat jaksavat. Vapaapäivien tulee toteutua lainmukaisesti, eikä sijaishoidon järjestelyiden tule aiheuttaa ylimääräistä harmia.
Valtion asuntorahasto on nostanut palveluasumiseen suunnattuja investointitukia merkittävästi. On täysin mahdollista huomioida vanhusten erilaiset tarpeet asumisen suunnittelussa ja palveluiden kehittämisessä. Eikä palveluasuminen tarkoita vuodeosastoa, vaan uutta kotia. Esteetön ympäristö, säännölliset tapaamiset muiden ihmisten kanssa, monipuolinen päivätoiminta ja pätevät hoitajat takaavat mukavan ja inhimillisen vanhuuden.
28.7.08
Terveisiä sieltä sun täältä
Kotona ollaan taas! 
Euroopan reissumme päättyi tänään Katajanokan laituriin. Kaikenkaikkiaan matkaa taittui ajotietokoneen mukaan hieman yli 5600 kilometriä ja autossa istuttiin 86 tuntia. Reitti kulki yöpymisjärjestyksessä Jurmala, Varsova, Krakova, Wroclaw, Praha, Rothenburg, Luxembourg, Brugge, Haarlem, Kreuzkamp, Vejby, Ronneby, Nyköping ja ihananainen ms Gabriella. Monta upeaa kaupunkia ja vielä enemmän upeita päiviä. Kolmea viikkoa on täysin mahdoton yrittää kuvailla, joten vain hajanaisia huomioita ja matkailuvinkkejä on nyt tarjolla.
Via Baltica on hyvässä kunnossa, verrattavissa meikäläiseen kantatiehen, mutta kulkee kaupunkien ja kylien läpi. Tietysti on idyllistä nähdä joka kulma, mutta matka taittuu hitaasti. Edellisen kerran olen matkustanut kyseisellä tiellä kahdeksan vuotta sitten ja maisema on muuttunut erityisesti Latvian ja Liettuan puolella huimasti. Enää ei peltoja korista neuvostoaikaiset ruostuneet aaltopeltihökötykset, vaan alavat maat muistuttavat pohjanmaan lakeuksia. Riikaan saavuttaessa esikaupunkialue on ollut jotakuinkin asumiskelvottoman näköistä, muttei enää. Kuten Assu totesi, elintason nousun voi todeta ensimmäisenä ikkunan pokista. Kun alkaa mennä paremmin, tehdään ensimmäisenä kerrostaloihinkin ikkunaremontti. Ja näin tosiaan oli, pielet hohtivat valkeina ja ehjinä. Jurmalassa puolestaan valitettavan monen pitsihuvilan oli korvannut sementtimöhkäle, kai joku niitä luxus-datsoinakin voi pitää. Liettuan puolella rekkaliikenne kasvaa potensseihin ja kiittelin vain hiljaa mielessäni, ettei tarvinnut istua ratissa. Ehdoton pysähdyspaikka on ennen Siauliaita Ristimäki. Alue on saanut alkunsa todennäköisesti katolisten vainoista, mutta varsinainen kansanvaellus alkoi Paavi Wojtylan vierailtua paikalla 1993. Ihmiset siis tuovat ristejä - isompia ja pienempiä - ympäri maailman ja näky on aika henkeä salpaava. On mahdoton arvioida ristien määrää, mutta ehkäpä miljoona on jo mennyt rikki.
Huvittava piirre rajojen kohdalla oli huomata, että Saksan rajalle asti on joka ylityspaikan välittömässä läheisyydessä 1-2 tuulivoimalaa. Imagotemppu? Muutoinhan tuulimyllyjen makuun oikein todenteolla pääsee vasta Saksasta länteen jatkettaessa. Benelux-maissa patojen, siltojen, sulkujen ja myllyjen ilotulitus on varsinaista insinöörityön taidonnäytettä. Pelkään itse ajaa siltoja pitkin (myös hyvin pieniä ja matalia), mutta kyydissä oli hieno olla. Muutaman kerran näytti kuin olisimme ajaneet suoraan taivaaseen.
Ehkä yksi matkan kohokohtia oli kuitenkin Varsovassa vierailu Ulica Mila 18:ssa. Kokonaisuudessaan tietysti koko Puolan historia toisen maailmansodan ajoilta on koskettava, mutta jotenkin Leon Urisin kirja on tehnyt minuun lähtemättömän ja syvän vaikutuksen. Katu tuhoutui sodan loppupuolella kokonaan, joten mitään mielikuvia vastaavaa ei löytynyt, vaan eipä tuo haitannut. Viereisillä kaduilla näkyi vielä häivähdyksiä siitä Milasta, jonka alla kulki kilometrien tunnelit. Otin toki kuvan 50- luvulla rakennetun kerrostalon pihassa, kyltistä "U.Mila 18" ja pohdin miltä tuntuu asua legendaarisessa rakennuksessa. Matkalla Krakovaan ajoimme Birkenaun kautta Auswichiin. Raskas retkikohde.
Wroclaw oli todellinen yllätys ja sinne kannattaa ehdottomasti hakeutua lomalle nyt, ennenkuin kuin kaikki muutkin paikan löytävät. Aivan uskomattoman hieno pikkukaupunki ja Tumskin saarelta, aivan ydinkeskustasta löytyy halpa hostelli. Hieno hotelli, jonka toisessa siivessä on hostellitasoinen majoitus. Kaupungissa voi itseään viihdyttää etsimällä tonttuja. Yhdeksän pronssitonttua puuhailee kuka mitäkin jossain päin kaupunkia. Me onnistuimme löytämään 6. Mutta tarkka pitää olla, tontut ovat pieniä ja yllättävissä paikoissa. Wroclawin jälkeen retkikuntamme hajaantui, me jatkoimme länteen ja toinen porukka lähti takaisin kohti Suomea rannikkokaupunkien kautta, joista kuulemma Liepaja on lisättävä "must"-listalle odottamaan seuraavaa matkaa.
Prahassa kävi uskomaton tuuri majoituksen kanssa. Maksettu hotellimme kärsi sähköviasta ja meille osoitettiin paremmalta paikalta hotelli, josta saimme noin 60 neliön kaksion pariksi yöksi. Parkeeraaminen on tehty hankalaksi. Laki sallii kaduille parkkeeraamisen vain ko. alueen asukkaille ja muut saavat tyytyä yksityisiin parkkihalleihin ja sehän on halpaa kuin saippua. Tosin meidän automme oli läheisen Ibiksen hallissa ja Assu pokkana maksoi parkin hotellin asiakkaana, joten laskuksi jäi 20 euroa. Eikä syöty Prahassa läskiä ja makkaroita, vaan Kaarlen sillan kupeessa aivan loistavassa italialaisessa Casanovassa. Ei liian hieno, vaan autenttinen ja isot annokset. Sitäkin voin lämpimästi suositella, tarkka osoite löytyy tarvittaessa. Eeville oli tietysti kova juttu päästä metrolla ja bussilla eläintarhaan. Kirahveja ja seeproja, epileptinen jääkarhu ja paljon muita elukoita.
Luxemburgista nautimme paikallisoppaan johdolla, kun saimme majoittua Väänäsillä. Alkoholi, autot ja bensa on halpaa, mutta älkää vain erehtykö ostamaan vaippoja! Emme mekään erehtyneet, vaan lykkäsimme ostoksia pidemmälle, kun hintaero isossa Pampersissa oli Suomeen verrattuna noin 15 euroa. Tankata ja juoda kuitenkin kannattaa nimenomaan Luxissa ja Latviassa. Kävimme myös kuohuviinitilalla, josta tulee eduskunnan kuoharit. On kaksi pulloa maistelua odottamassa, tiedän sitten, kannattaako enää ehdolle asettua.
Haarlemissa Hollanissa lunastettiin Autoliiton matkaturva takaisin, kun autosta oli loppunut akku yön aikana. Paikallinen Team Ahma saapui paikalle parin tunnin sisällä ja antoi virtasta. Tulipa tutustuttua hartaudella lähikortteleihin ja ostettua syyskengät Eeville. Koko matkan saldo oli 9 paria, siis koko perheelle, joista yhdet jätettiin Ellalle Luxemburgiin. Kyllä taas kelpaa tepastella.
Loppumatka olikin enemmän läpiajoa, Vejby poislukien. Majoituimme tuttavien luona meren äärellä ja nautimme ensimmäistä kertaa koko matkan aikana helteistä. Nahkahan siinä paloi. Lapsiperheiden kannattaa pistää muistiin Lalandia Rödbyssä, aivan lauttasataman lähellä. Ihan pienillekin löytyy pallomerta, kiipeily- ja pomppupaikkoja yms. Alueella on myös vesipuisto, sisäluistinrata jne. Ainoa ongelma on saada lapset pois. Mukava kohde oli tosin myös Mini Europe Brysselissä, sielläkin pääsi peuhaamaan. Hieman nimittäin aiheutti välillä päänvaivaa löytää liukumäkiä ja keinuja Eeville. Onneksi tyyppi innostui kirkoista ja suihkulähteistä suunnattomasti ja niitähän löytyy pilvin pimein. Eevi ansaitsi tusinan verran papukaijamerkkejä. Kertokoon jotain reissunaisen luonteesta se, että minun ei tarvinnut mennä kertaakaan koko matkan aikana takapenkille seuraksi. Iso kiitos auto dvd:lle ja Nalle Puhille. Syöminen oli välillä vähän nihkeää, mutta luovuudella selvittiin siitäkin kunnialla.
Nyt on kuitenkin autokiintiö hetkeksi täynnä. Vaikkakin katselin jo välimatkoja Travemundesta Kroatiaan...Jos menisi lautalle suoraan Saksaan ja siitä sitten Tsekin, Itävallan ja Unkarin kautta Balkanin maihin. Vähän pääsi kärpänen puraisemaan. Kuvia reissustamme laitan facebookiin, alussa vain yksi otos Eevistä Varsovassa, Chopin-puiston ruusupenkissä.
Euroopan reissumme päättyi tänään Katajanokan laituriin. Kaikenkaikkiaan matkaa taittui ajotietokoneen mukaan hieman yli 5600 kilometriä ja autossa istuttiin 86 tuntia. Reitti kulki yöpymisjärjestyksessä Jurmala, Varsova, Krakova, Wroclaw, Praha, Rothenburg, Luxembourg, Brugge, Haarlem, Kreuzkamp, Vejby, Ronneby, Nyköping ja ihananainen ms Gabriella. Monta upeaa kaupunkia ja vielä enemmän upeita päiviä. Kolmea viikkoa on täysin mahdoton yrittää kuvailla, joten vain hajanaisia huomioita ja matkailuvinkkejä on nyt tarjolla.
Via Baltica on hyvässä kunnossa, verrattavissa meikäläiseen kantatiehen, mutta kulkee kaupunkien ja kylien läpi. Tietysti on idyllistä nähdä joka kulma, mutta matka taittuu hitaasti. Edellisen kerran olen matkustanut kyseisellä tiellä kahdeksan vuotta sitten ja maisema on muuttunut erityisesti Latvian ja Liettuan puolella huimasti. Enää ei peltoja korista neuvostoaikaiset ruostuneet aaltopeltihökötykset, vaan alavat maat muistuttavat pohjanmaan lakeuksia. Riikaan saavuttaessa esikaupunkialue on ollut jotakuinkin asumiskelvottoman näköistä, muttei enää. Kuten Assu totesi, elintason nousun voi todeta ensimmäisenä ikkunan pokista. Kun alkaa mennä paremmin, tehdään ensimmäisenä kerrostaloihinkin ikkunaremontti. Ja näin tosiaan oli, pielet hohtivat valkeina ja ehjinä. Jurmalassa puolestaan valitettavan monen pitsihuvilan oli korvannut sementtimöhkäle, kai joku niitä luxus-datsoinakin voi pitää. Liettuan puolella rekkaliikenne kasvaa potensseihin ja kiittelin vain hiljaa mielessäni, ettei tarvinnut istua ratissa. Ehdoton pysähdyspaikka on ennen Siauliaita Ristimäki. Alue on saanut alkunsa todennäköisesti katolisten vainoista, mutta varsinainen kansanvaellus alkoi Paavi Wojtylan vierailtua paikalla 1993. Ihmiset siis tuovat ristejä - isompia ja pienempiä - ympäri maailman ja näky on aika henkeä salpaava. On mahdoton arvioida ristien määrää, mutta ehkäpä miljoona on jo mennyt rikki.
Huvittava piirre rajojen kohdalla oli huomata, että Saksan rajalle asti on joka ylityspaikan välittömässä läheisyydessä 1-2 tuulivoimalaa. Imagotemppu? Muutoinhan tuulimyllyjen makuun oikein todenteolla pääsee vasta Saksasta länteen jatkettaessa. Benelux-maissa patojen, siltojen, sulkujen ja myllyjen ilotulitus on varsinaista insinöörityön taidonnäytettä. Pelkään itse ajaa siltoja pitkin (myös hyvin pieniä ja matalia), mutta kyydissä oli hieno olla. Muutaman kerran näytti kuin olisimme ajaneet suoraan taivaaseen.
Ehkä yksi matkan kohokohtia oli kuitenkin Varsovassa vierailu Ulica Mila 18:ssa. Kokonaisuudessaan tietysti koko Puolan historia toisen maailmansodan ajoilta on koskettava, mutta jotenkin Leon Urisin kirja on tehnyt minuun lähtemättömän ja syvän vaikutuksen. Katu tuhoutui sodan loppupuolella kokonaan, joten mitään mielikuvia vastaavaa ei löytynyt, vaan eipä tuo haitannut. Viereisillä kaduilla näkyi vielä häivähdyksiä siitä Milasta, jonka alla kulki kilometrien tunnelit. Otin toki kuvan 50- luvulla rakennetun kerrostalon pihassa, kyltistä "U.Mila 18" ja pohdin miltä tuntuu asua legendaarisessa rakennuksessa. Matkalla Krakovaan ajoimme Birkenaun kautta Auswichiin. Raskas retkikohde.
Wroclaw oli todellinen yllätys ja sinne kannattaa ehdottomasti hakeutua lomalle nyt, ennenkuin kuin kaikki muutkin paikan löytävät. Aivan uskomattoman hieno pikkukaupunki ja Tumskin saarelta, aivan ydinkeskustasta löytyy halpa hostelli. Hieno hotelli, jonka toisessa siivessä on hostellitasoinen majoitus. Kaupungissa voi itseään viihdyttää etsimällä tonttuja. Yhdeksän pronssitonttua puuhailee kuka mitäkin jossain päin kaupunkia. Me onnistuimme löytämään 6. Mutta tarkka pitää olla, tontut ovat pieniä ja yllättävissä paikoissa. Wroclawin jälkeen retkikuntamme hajaantui, me jatkoimme länteen ja toinen porukka lähti takaisin kohti Suomea rannikkokaupunkien kautta, joista kuulemma Liepaja on lisättävä "must"-listalle odottamaan seuraavaa matkaa.
Prahassa kävi uskomaton tuuri majoituksen kanssa. Maksettu hotellimme kärsi sähköviasta ja meille osoitettiin paremmalta paikalta hotelli, josta saimme noin 60 neliön kaksion pariksi yöksi. Parkeeraaminen on tehty hankalaksi. Laki sallii kaduille parkkeeraamisen vain ko. alueen asukkaille ja muut saavat tyytyä yksityisiin parkkihalleihin ja sehän on halpaa kuin saippua. Tosin meidän automme oli läheisen Ibiksen hallissa ja Assu pokkana maksoi parkin hotellin asiakkaana, joten laskuksi jäi 20 euroa. Eikä syöty Prahassa läskiä ja makkaroita, vaan Kaarlen sillan kupeessa aivan loistavassa italialaisessa Casanovassa. Ei liian hieno, vaan autenttinen ja isot annokset. Sitäkin voin lämpimästi suositella, tarkka osoite löytyy tarvittaessa. Eeville oli tietysti kova juttu päästä metrolla ja bussilla eläintarhaan. Kirahveja ja seeproja, epileptinen jääkarhu ja paljon muita elukoita.
Luxemburgista nautimme paikallisoppaan johdolla, kun saimme majoittua Väänäsillä. Alkoholi, autot ja bensa on halpaa, mutta älkää vain erehtykö ostamaan vaippoja! Emme mekään erehtyneet, vaan lykkäsimme ostoksia pidemmälle, kun hintaero isossa Pampersissa oli Suomeen verrattuna noin 15 euroa. Tankata ja juoda kuitenkin kannattaa nimenomaan Luxissa ja Latviassa. Kävimme myös kuohuviinitilalla, josta tulee eduskunnan kuoharit. On kaksi pulloa maistelua odottamassa, tiedän sitten, kannattaako enää ehdolle asettua.
Haarlemissa Hollanissa lunastettiin Autoliiton matkaturva takaisin, kun autosta oli loppunut akku yön aikana. Paikallinen Team Ahma saapui paikalle parin tunnin sisällä ja antoi virtasta. Tulipa tutustuttua hartaudella lähikortteleihin ja ostettua syyskengät Eeville. Koko matkan saldo oli 9 paria, siis koko perheelle, joista yhdet jätettiin Ellalle Luxemburgiin. Kyllä taas kelpaa tepastella.
Loppumatka olikin enemmän läpiajoa, Vejby poislukien. Majoituimme tuttavien luona meren äärellä ja nautimme ensimmäistä kertaa koko matkan aikana helteistä. Nahkahan siinä paloi. Lapsiperheiden kannattaa pistää muistiin Lalandia Rödbyssä, aivan lauttasataman lähellä. Ihan pienillekin löytyy pallomerta, kiipeily- ja pomppupaikkoja yms. Alueella on myös vesipuisto, sisäluistinrata jne. Ainoa ongelma on saada lapset pois. Mukava kohde oli tosin myös Mini Europe Brysselissä, sielläkin pääsi peuhaamaan. Hieman nimittäin aiheutti välillä päänvaivaa löytää liukumäkiä ja keinuja Eeville. Onneksi tyyppi innostui kirkoista ja suihkulähteistä suunnattomasti ja niitähän löytyy pilvin pimein. Eevi ansaitsi tusinan verran papukaijamerkkejä. Kertokoon jotain reissunaisen luonteesta se, että minun ei tarvinnut mennä kertaakaan koko matkan aikana takapenkille seuraksi. Iso kiitos auto dvd:lle ja Nalle Puhille. Syöminen oli välillä vähän nihkeää, mutta luovuudella selvittiin siitäkin kunnialla.
Nyt on kuitenkin autokiintiö hetkeksi täynnä. Vaikkakin katselin jo välimatkoja Travemundesta Kroatiaan...Jos menisi lautalle suoraan Saksaan ja siitä sitten Tsekin, Itävallan ja Unkarin kautta Balkanin maihin. Vähän pääsi kärpänen puraisemaan. Kuvia reissustamme laitan facebookiin, alussa vain yksi otos Eevistä Varsovassa, Chopin-puiston ruusupenkissä.
6.7.08
Matkakuume nousee...
Huh, kaikki alkaa olla pakattuna ja jopa niin, ettei katolle tarvinnut kiinnittää suksiboxia. Kaiken roudaamisen välissä yritimme raivokkaasti siivota. Talovahdit saapuvat Rovaniemeltä asti ja ensimmäistä kertaa, niin toki pitää olla vieraskorea, meni siivouksessa hermot tahi ei...Eevi toi lisämausteensa piirtämällä sohvaan kuulakärkikynällä. Marttaliiton sivuilta onneksi löytyi hyvä, mutta aikaavievä vinkki. Kynsilakanpoistoaine näyttää olevan siivouksessa samanlainen ihme kuin jeesusteippi korjaamisessa.
Marttaliiton sivuja selatessa muuten saa itselleen aiheutettua huonon omantunnon varmasti kuka vaan (ja minä varsinkin). Ohjeita lukiessa ja vinkkejä plärätessä totesin, etten osaa pestä edes tavallisia trikoopaitoja oikein. Ja allergiaperheissä olisi hyvä silittää kaikki, ei vain ryppyiset vaatteet. Ei ole koskaan edes käynyt mielenvieressä silittää Eevin tarhahousuja. Pelkkään pyykkiin - likaiseen ja puhtaaseen - saisi käytettyä päivittäin tunteja. Ja muka vain puutarhanhoito on tärkeää. Apukeittiössä saavuttaa varmasti samanlaisen ekstaasin, jos vain vihkiytyy. Selkeästi miesten aforismi.
Tämä nyt vähän eksyi aiheesta, joka siis oli, että kohta myö männään. Jännittää. Laitan kuvia ja kommentteja palattuamme. Muistakaahan toverit The musiikkijuhlat.
Marttaliiton sivuja selatessa muuten saa itselleen aiheutettua huonon omantunnon varmasti kuka vaan (ja minä varsinkin). Ohjeita lukiessa ja vinkkejä plärätessä totesin, etten osaa pestä edes tavallisia trikoopaitoja oikein. Ja allergiaperheissä olisi hyvä silittää kaikki, ei vain ryppyiset vaatteet. Ei ole koskaan edes käynyt mielenvieressä silittää Eevin tarhahousuja. Pelkkään pyykkiin - likaiseen ja puhtaaseen - saisi käytettyä päivittäin tunteja. Ja muka vain puutarhanhoito on tärkeää. Apukeittiössä saavuttaa varmasti samanlaisen ekstaasin, jos vain vihkiytyy. Selkeästi miesten aforismi.
Tämä nyt vähän eksyi aiheesta, joka siis oli, että kohta myö männään. Jännittää. Laitan kuvia ja kommentteja palattuamme. Muistakaahan toverit The musiikkijuhlat.
2.7.08
Lomalla!
Loma on todella alkanut. Virallisesti on vasta kolmas päivä illassaan, mutta tuntuu kuin olisin jo pidempään ollut pois toimistolta. Varmaankin hyvä merkki. En ole kolmeen päivään lukenut lehtiä - tai en laske iltapäivälööppejä lehdiksi - enkä katsonut uutisia. Ajantaju on vaan niin hukassa, etten ole osunut telkan ääreen oikeaan aikaan. Ja pitkän tauon jälkeen pääsin jo loppukeväästä takaisin kiinni kirjoihin. Muun muassa Ian McEwanin Rannalla ja Naisten etsivätoimisto nro 1, jonka kirjoittajaa en muista nyt, ovat ehdottoman suositeltavia ja nopealukuisia teoksia. Ei pateettisen raskasta eikä yliyrittävää, mutta ajatuksia herättävää kirjallisuutta, ja lukiessa hymyilee. Elokuvapuolelta suosittelen erityisesti rouville PS. Rakastan sinua. Ihana.
Pääasiassa olemme valmistelleet ensi maanantaina alkavaa lomamatkaamme. Haarahiltunen-Kuntsi autokunnat valtaavat Itä-Euroopan (ja osittain länttä) ja toivottavasti palaavat onnellisena perheenä kotiinkin :) Suuntaamme siis Via Baltican kautta Puolaan, sieltä Tsekkeihin, Luxemburgiin, Saksaan, Tanskaan ja loppumatka onkin auki. Kotona pitäisi olla noin kolmen viikon päästä. Puolassa tarkoitus on bongata mielenkiintoisia ja kauniita kohteita kuten Zakopane ja Krakova ja lännessä tarkoitus on vierailla kaikilla tutuilla, joilta on kutsu vuosien varrella saatu. Reissusta tulee varmasti ikimuistoinen.
Matkajärjestelyiden lisäksi on edistetty keittiöremonttiamme hankkimalla uusi astianpesukone maaliskuussa hajonneen tilalle ja tänään ostaa rätkäytettiin jääkaappi-pakastin. Elo-syyskuussa toivottavasti sitten joku tulee ja repii kaapistot, vie ne jonnekin ja asentaa uudet. Asiaa ehkä auttaisi, jos soittaisi ja tilaisi työn...
Nyt ei vaan jaksa yhtään ajatusta uhrata syksylle, joka tulee olemaan (taas) hyperkiireinen. Vaalityöni on ihan vaiheessa. Jotenkin vaan luotan siihen, että rutiinia on jo sen verran, että tekniset asiat hoituvat vauhdilla, kunhan vaan teemat ovat mielessä ja sitä jäsentelyä voin tehdä vaikka repsikan paikalla tulevina viikkoina. Enemmän työtä teettää rahapuun keksiminen. Mistä löytyisi Kehittyvien lähiöiden Vantaa ry.?
Pääasiassa olemme valmistelleet ensi maanantaina alkavaa lomamatkaamme. Haarahiltunen-Kuntsi autokunnat valtaavat Itä-Euroopan (ja osittain länttä) ja toivottavasti palaavat onnellisena perheenä kotiinkin :) Suuntaamme siis Via Baltican kautta Puolaan, sieltä Tsekkeihin, Luxemburgiin, Saksaan, Tanskaan ja loppumatka onkin auki. Kotona pitäisi olla noin kolmen viikon päästä. Puolassa tarkoitus on bongata mielenkiintoisia ja kauniita kohteita kuten Zakopane ja Krakova ja lännessä tarkoitus on vierailla kaikilla tutuilla, joilta on kutsu vuosien varrella saatu. Reissusta tulee varmasti ikimuistoinen.
Matkajärjestelyiden lisäksi on edistetty keittiöremonttiamme hankkimalla uusi astianpesukone maaliskuussa hajonneen tilalle ja tänään ostaa rätkäytettiin jääkaappi-pakastin. Elo-syyskuussa toivottavasti sitten joku tulee ja repii kaapistot, vie ne jonnekin ja asentaa uudet. Asiaa ehkä auttaisi, jos soittaisi ja tilaisi työn...
Nyt ei vaan jaksa yhtään ajatusta uhrata syksylle, joka tulee olemaan (taas) hyperkiireinen. Vaalityöni on ihan vaiheessa. Jotenkin vaan luotan siihen, että rutiinia on jo sen verran, että tekniset asiat hoituvat vauhdilla, kunhan vaan teemat ovat mielessä ja sitä jäsentelyä voin tehdä vaikka repsikan paikalla tulevina viikkoina. Enemmän työtä teettää rahapuun keksiminen. Mistä löytyisi Kehittyvien lähiöiden Vantaa ry.?
26.6.08
Alennusmyynnit alkoivat palkoissakin
On se kummallista miten mieli toimii. Kaksi päivää sadattelin itseäni, kun en saanut ajatuksiani muotoiltua ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi ruotsiksi ja nyt kotona ajatukset juoksee ruotsiksi. Kaksi päivää olin siis Mälarenin rannalla ruotsalaisella country-klubilla keskustelemassa jäsenhankinnasta. Työkieli oli ruotsi, eli tanskalaiset puhuivat tanskaa, norjalaiset norjaa jne. Korva kuitenkin tottuu yllättävän nopeasti ja tänään tanskastakin alkoi jo erottaa joka neljännen sanan. Hyödyllinen kokoontuminen joka tapauksessa, kuten pohjoismaiset tapaamiset meillä useimmiten ovat. Ja selvisin hengissä Viskin maistelusta.
Reilun vuorokauden poissaolon aikana ehdittiin kaupan puolella siirtyä mielenkiintoisille areenoille. Kovin paljon en työasioista voi korrektisti kirjoitella, mutta kehotan mielenkiinnolla seuraamaan miten Markantalon juttu etenee. Yli 300:lle iskettiin laput kouraan: Palkan alennus tai potkut. Selvittelyt ja neuvottelut käynnistyivät nopeasti, samaten median kiinnostus. Huomenna on ensimmäinen kunnon istunto ja jotain suuntaa on varmaan nähtävissä viimeistään viikonlopun aikana.
Ylihuomenna Särkänniemeen "töihin" PAMin huvitreffeille ja sitten alkaa loma! Ja Espanja voittaa kultaa potkupallossa.
Reilun vuorokauden poissaolon aikana ehdittiin kaupan puolella siirtyä mielenkiintoisille areenoille. Kovin paljon en työasioista voi korrektisti kirjoitella, mutta kehotan mielenkiinnolla seuraamaan miten Markantalon juttu etenee. Yli 300:lle iskettiin laput kouraan: Palkan alennus tai potkut. Selvittelyt ja neuvottelut käynnistyivät nopeasti, samaten median kiinnostus. Huomenna on ensimmäinen kunnon istunto ja jotain suuntaa on varmaan nähtävissä viimeistään viikonlopun aikana.
Ylihuomenna Särkänniemeen "töihin" PAMin huvitreffeille ja sitten alkaa loma! Ja Espanja voittaa kultaa potkupallossa.
24.6.08
Media-ahdistusta
Olen hyvin ahdistunut jälleen kerran. En median toiminnasta, vaan saamastani informaatiosta. Oikeasti ahdistunut eilisen ykkösen dokumentin jälkeen. "Tietokoneiden hautausmaa" oli karua kertomaa atk-laitteiden "kierrätyksestä". Valtaosa kaikesta romusta päätyy tällä hetkellä Kiinaan nyrkkipajoihin. Jollei dokumenttia nähnyt, ei pysty kuvittelemaan olosuhteita, joissa haitallisia aineita käsitellään ja valutetaan joko lähivesiin tai poltetaan suoraan savuna ilmaan. Jätekaupungiksi kutsutulla alueella työntekijät perheineen asuvat hökkeleissä, suurin osa heistä on kouluttamattomia maaseudulta muuttaneita, jotka itse ovat kuitenkin tyytyväisiä saadessaan tehdä töitä.
Saastepitoisuudet niin ilmassa, vedessä kuin maaperässäkin olivat hurjia. Vielä hurjempia olivat veriarvot. Esimerkiksi alueen lapsilla veren lyijypitoisuudet olivat linjassaan yli 15, kun maksimit saisivat olla 10. Erilaiset syövät olivat haastatellun lääkärin mukaan hyvin yleisiä, vaikkeivat alueen asukkaat itseään erikoisen sairaina pitäneetkään. Vesi oli luonnollisesti juomakelvotonta, kauniin syvän vihreää toki.
Eikä kehitykselle näyttäisi mahtavan mitään. Koneita rahdataan päivittäin tuhansittain kyseiselle alueelle ja moni pelkää, että vastaavia kaupunkeja syntyy Aasiaan lisää.
Mitä siis jos laitankin joskus pahvia paperinkeräykseen tai jätän biojätteen lajittelematta? Ymmärrän, että jos jokainen ajattelisi, ettei oma panos auta mitään, ei mitään tapahtuisi, mutta...Ja mitä tapahtuu työkoneelleni, kun siitä joskus aika jättää? Miten varmistan, ettei kukaan pura piirilevyjä myrkkykaasujen keskellä ja valuta syövyttäviä aineita maahan ja veteen? Enpä kai mitenkään. Paitsi varastoimalla koneen ikuisiksi ajoiksi vaatekaappiini.
Ajattelin lievittää ahdistustani väliaikaisesti iltapäivälehdillä. Onnistuin skippaamaan jokapäiväisen tanjaolli-osion, mutta mikäs se siellä odottikaan: Satu ja Antti! Voi miksi teette tämän? Jos lääkärin tekemistä toimenpiteistä ei halua kertoa, niin miksi niistä pitää kertoa. Kevyempikin tiedotus lapsettomuudesta, muutosta, tulevasta lomasta, häistä ja häävalssista riittää ihan hyvin. Sen verran vahingoniloinen olen, ettei minua haittaa, jos muiden puolueiden edustajat vievät itse itseltään uskottavuuden, mutta miksi meilläkin!?
Saastepitoisuudet niin ilmassa, vedessä kuin maaperässäkin olivat hurjia. Vielä hurjempia olivat veriarvot. Esimerkiksi alueen lapsilla veren lyijypitoisuudet olivat linjassaan yli 15, kun maksimit saisivat olla 10. Erilaiset syövät olivat haastatellun lääkärin mukaan hyvin yleisiä, vaikkeivat alueen asukkaat itseään erikoisen sairaina pitäneetkään. Vesi oli luonnollisesti juomakelvotonta, kauniin syvän vihreää toki.
Eikä kehitykselle näyttäisi mahtavan mitään. Koneita rahdataan päivittäin tuhansittain kyseiselle alueelle ja moni pelkää, että vastaavia kaupunkeja syntyy Aasiaan lisää.
Mitä siis jos laitankin joskus pahvia paperinkeräykseen tai jätän biojätteen lajittelematta? Ymmärrän, että jos jokainen ajattelisi, ettei oma panos auta mitään, ei mitään tapahtuisi, mutta...Ja mitä tapahtuu työkoneelleni, kun siitä joskus aika jättää? Miten varmistan, ettei kukaan pura piirilevyjä myrkkykaasujen keskellä ja valuta syövyttäviä aineita maahan ja veteen? Enpä kai mitenkään. Paitsi varastoimalla koneen ikuisiksi ajoiksi vaatekaappiini.
Ajattelin lievittää ahdistustani väliaikaisesti iltapäivälehdillä. Onnistuin skippaamaan jokapäiväisen tanjaolli-osion, mutta mikäs se siellä odottikaan: Satu ja Antti! Voi miksi teette tämän? Jos lääkärin tekemistä toimenpiteistä ei halua kertoa, niin miksi niistä pitää kertoa. Kevyempikin tiedotus lapsettomuudesta, muutosta, tulevasta lomasta, häistä ja häävalssista riittää ihan hyvin. Sen verran vahingoniloinen olen, ettei minua haittaa, jos muiden puolueiden edustajat vievät itse itseltään uskottavuuden, mutta miksi meilläkin!?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)