Täydellinen krapula

Päivä on ollut pitkä ja usvainen. Rehellinen, kokonaisvaltainen kohmelo on ollut seuranani uskollisesti heräämisestäni asti. Toisaalta on ollut ihan mukavaa, omalla kieroutuneella tavallaan. Tarina alkoi eilen illalla kuuden aikoihin, kun muutama ystävä osallistui kutsustani shamppanjatalkoisiin. Siis tyhjäksi piti saada muutama pullo kuohuvaa, syödä pientä hyvää ja jutustella. Loppujen lopuksi vain kaksi meistä joi enemmän kuin mitä tieliikennelaki sallii ja lopulta juomakin vaihtui lyhyempiin. Ilta eteni iloisella mielellä, keinahdellen iloisesti aiheesta toiseen. Muutamaan kertaan laskeskelimme onko edellisestä kunnon riekkumisesta 1,3 vai 4 vuotta. Että olisi ilman mitään työsidonnaisuuksia rehellisesti ryyppäämässä ja seuraavanakaan aamuna ei mikään odottaisi, ei edes lapset. Ja tällä hurmoksella matka jatkui Bottalle puolenyön jälkeen kuuntelemaan Hunajamelonien ja Punatähtien keikkaa. Tuttujakin oli paikalla. Letkeästi tanssien ja laulaen tunnit kuluivat. Ulkona aamu oli jo valjennut. Iloisten ihmisten kanssa leppeässä yössä tuli tuttu tunne vuosien takaa; se hetki humalassa, jolloin kaikki on mahdollista, kaikki on kaunista ja on suorastaan pakko osoittaa se jotenkin. Kuten kävelemällä Hietsun kylmässä hiekassa paljain varpain, kun ravintolat on rauhoittuneet, linnut heränneet ja tunnelma on kutakuinkin poikkeuksellinen. Kävelijästä riippuen rituaalin omaisesti siirrytään joko aikuisten maailmaan kaikki aistit avoinna, tai halutaan vielä tuntea aavistus menneisyyden vapaudesta. Ja juuri sitä eilen halusin, todella olla vain hetkessä. Riekkua aamuun asti koulujen päättäjäsviikonloppuna, kuten joskus muinoin, kun tietoisuus ja vastuu oli ohuempi. Siinä mielentilassa sulkemisajat ovat vain merkkejä siirtymisestä, ei kotiutumisesta. En tietenkään lähtenyt yksin hiekkarantaa etsimään, mutta päädyin pelaamaan pullonpyöritystä GT:n kera. Kaaduin sänkyyni puoli kahdeksan aikaan aamulla. Eikä haitannut yhtään! Edessä oli tunteja unta ja koko päivä täydelliselle krapulalle. Ihanan illan aiheuttamalla ihanalle kankkuselle, josta jopa nauttii, koska se on niin harvinaista.

Musiikkiopiston kevätjuhlat

Eilen illalla kävin Vantaan musiikkiopiston kevätjuhlissa tervehtimässä ja onneksi oli kutsuttu. Ohjelma oli todella viihdyttävä ja yllätyksellinen. Erityisoppilaat lämmittivät rytmiikkaesityksellään erityisesti mieltä, mutta myös Minit kuoro pitää mainita. Jos jossain on mahdollista kuulla Minit-porukkaa, niin kannattaa mennä paikalle! Alla puheeni, jonka unohdin toimistolle, mutta muistin ulkoa, joten sujui varmasti paperista lukemista paremmin.

"Hyvää iltaa musiikkiopistolaiset,
Kiitos vielä kutsusta, on suuri ilo päästä tervehtimään juhlaanne Vantaan vapaa-ajan lautakunnan puolesta.

Aina kulttuuri ei ole näkynyt Vantaalaisessa päätöksenteossa kuten olisi pitänyt, mutta muutaman kuluneen vuoden aikana on minusta tapahtunut selvää muutosta, ainakin asennetasolla. Syynä siihen tietysti on Vantaalaisten taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten, eri yhdistysten ja kulttuuritoimen aktiivisuus ja korkea taso. Hyvää on vaikea sivuuttaa.

Tilojen puute on noussut jatkuvasti esiin lautakunnassa, samoin on haluttu vahvemmin ohjata tukea taiteen perusopetukseen ja yhdistysten avustamiseen. Tilojen osalta parannukset ovat valitettavan hitaita, avustusten osalta pystyimme jakamaan rahaa noin 20% viime vuotista enemmän, mikä on tietysti hieno asia.

Kouluissa taide- ja taitoaineiden opetus on vähennetty oikeastaan joka kerta, kun opetussunnitelmia on tarkistettu. Samaan aikaan luovuuden ja monipuolisuuden vaatimukset ovat opiskelu- ja työelämässä kasvaneet. Tämän ristiriidan ratkaisussa nimenomaan taiteen perusopetuksella on suuri merkitys. Lapsille ja nuorille on tarjottava ilman kohtuuttomia lukukausimaksuja tai kohtuuttomia matkoja mahdollisuus myös esittävän taiteen harrastamiseen ja opintoihin, laadukkaasti. Vantaan musiikkiopisto on tässä työssä onnistunut erinomaisesti, työtänne on ollut ilo seurata.

Omat pianotuntini päättyivät 45 minuuttiin noin kuuden vuoden iässä, sen sijaan tanssin yli 15 vuotta. Äidilläni oli tapana sanoa, että eipähän ainakaan pelkää pimeää salia ja osaa seisoa suorassa, vaikka muut tuijottavat. Samaten musiikin opiskelu tuo mukanaan paljon asioita, joista on hyötyä myöhemmällä iällä, vaikkei ensiviulistiksi päätyisikään. Puhumattakaan elämyksistä, joista lähipiiri pääsee nauttimaan, kuten nyt tänä iltana.

Nautinnollista illan jatkoa ja onnittelut stipendiaateille ja tutkintotodistuksensa saaville koko vapaa-ajan lautakunnan puolesta!"

Nuoret miehet pro Miapetra

Tämähän kannattaa lukea.

Tervetuloa!

Metallin uusi Aalto

Eilen alkuillasta tuli tieto, että Metallin demarit päätyivät Riku Aallon valintaan uudeksi puheenjohtajaksi äänin 124-176. En oikein vieläkään tiedä mitä ajatella. Vaakakupissa painoivat ilmeisesti asiat, joita ulkopuolisen on mahdotonta hahmottaa. Tuleva pj-kausi tulee todennäköisesti kuitenkin olemaan "tynkä", mikäli siis teollisuusliittohanke etenee aikataulussansa ja suunnitelmien mukaisesti. Toivottavasti etenee. Maallikkoanalyysinä kuitenkin tulkitsisin Team-hankkeen vastutuksen kanavoituneen Rikun laariin. Ei sillä, että Rikukaan hanketta vastustaisi, muttei ole mitään myöskään asiasta linjannut, mikä jättää aina takaoven auki vastustajien toiveille. Tynkäkaudelle, suurhanketta ajamaan olisi ollut enemmän kuin järkevää valita Vuorenmaa, jolla suhteet, taidot ja arvostus on jo olemassaan. Toisin nyt haluttiin ja tulevat kuukaudet näyttävät varmaan aika pian, kuinka kovaa Putkosen ääni kuuluu.

Varmaa kuitenkin jo on, että yksi merkittävä työmarkkinapolitiikan aikakausi on päättymässä henkilöiden vaihtuessa. "Tupojen takuumies" Seppo Riski jää eläkkeelle, Vuorenmaa siirtyy syrjään ja kovin pitkään ei Ihalainenkaan enää SAK:n ääntä käytä. Epäilemättä olemme uudenlaisen neuvottelu- ja vaikuttamiskulttuurin kynnyksellä. Mitä oven takaa sitten löytyy, selviää ainakin osittain viimeistään syksyllä 2009 seuraavan liittokierroksen koittaessa.

Herätys!

Nyt seuraa pätkä pelkkää avautumista ja kasvavaa ahdistusta. Eilisten uutisten jälkeen toivoisin, että ihmiset ihan oikeasti lopulta heräisivät. Voi toki turhautua vaalirahoituksiin ja tekstiviesteihin, mutta samaan aikaan yhteiskunnastamme tehdään pikku hiljaa enemmän ja enemmän miniamerikkaa. Nyt se sanottiin jo iltauutisissa ääneenkin. Työnantajat yhteistuumin hautasivat tupon ja vaativat työntekijöiltä enemmän joustoa ja palkkamalttia. Kuinka paljon enemmän ja millä tavalla vielä joustetaan? Ihan kuin EK:ssa ei tiedettäisi mitä työpaikoilla jo tehdään. Ikäänkuin työntekijät eivät haluaisi jo tehdä kaikkeansa, jotta oma työ säilyy. Ammattiliittojen rooli kasvaa paikallisen sopimisen ja liittokierrosten myötä. Sanelulta vältytään vain järjestäytymällä. Mutta kun se on vanhanaikaista ja kallista ja hankalaa ja liitot ovat liian poliittisia ja kun ei vaan kiinnosta tehdä mitään itse...

Samoissa uutisissa kerrottiin kaikista nousevista asiakasmaksuista ja bensan hinnastakin oli keskustelua. Aika karulla tiellä ollaan. Asioihin kuitenkin voi vaikuttaa, vaikka epätoivoiselta nyt näyttääkin. En ymmärrä mikseivät ihmiset toimi. Kuinka uhkaavalta tulevaisuuden pitää näyttää, että pieni- ja keskituloiset heräävät taistelemaan oikeuksiensa ja toimeentulonsa puolesta? On maailman yksinkertaisinta sanoa, että kaikki politiikot vain ajavat omia etujansa, eikä mikään muutu. Vastuunpakoilua sanon minä.

Nyt jos koskaan on poliittisten puolueiden erot näkyvissä. Toivottavasti kunnallisvaaleissa ihmiset haluavat uskoa muutokseen ja todella toimivat oikeudenmukaisuuden puolesta.

Less is more

Olen käyttänyt lähes kaksi päivää työhuoneeni raivaamiseen, koska oli pakko. Nyt olen muuttanut isompaan huoneeseen (hieno uusi lattia), käytävällä parikymmentä metriä eteenpäin. Talossa työtä terrorisoiva remontti ei enää minua liikauta, siis konkreettisesti. Siivoamisessa oli kuitenkin kaikessa ärsyttävyydessään hyvät puolensa. Paperimäärä väheni olennaisesti ja muutamia aarteita osui käsiin pitkästä aikaa.

Yhdestä lokerikosta löytyi vanhoja Lippu-lehtiä. Ja miten ajankohtaisesti Räisäsen Kalle kirjoittakaan syyskuussa 2001 ilmestyneessä Lipussa! Otsikko on "Unionin suosio ei kestä kuin politisoimalla". Koko kolumnin Euroopan unionin tulevaisuudesta voisi hyvin julkaista nyt, eikä mikään tekstissä kiinnittäisi huomiota vanhentumisellaan.

Erityisesti kuitenkin kolahti loppu. Olen juurikin kahlaillut huokaillen läpi puoluekokoukselle valmistettuja asiakirjoja, ja Kalle sanoo ajatukseni paremmin: "Emme vastaa kaikkeen, sillä juuri kaikella voi välttää olennaisen. Emme myöskään lausu sitä, mikä on jo sanottu, sillä toistamiselle voi estää muutoksen. --- Typeryyksien lausumista emme pelkää, sillä poliittisesti emme usko sellaisiin. Ajattelemattomuutta tulee varmasti esiintymään, mutta sellaisen voi aina laittaa nuoruuden piikkiin, ja pelastavia, jatkuvan uudelleenharkinnan ammattilaisia on koko sosialidemokraattinen liike täynnä." Kalle siis kuvasi alkavaa eurooppapoliittisen asiakirjan työskentelytapaa ja olisipa puoluekokouksen asiakirjat tehty samoin periaattein!

Jos halutaan mainita kaikki, ei painoteta mitään. Pelkkä boldaus ei riitä painopisteeksi. Jos kaikki vanhakin on pitänyt kirjoittaa alustukseksi ja selitykseksi, on takuuvarmasti torpattu lukijan innostus ja heräävä mielikuvitus. Ja siitä pitäisi tässä tilanteessa nimenomaan olla kyse; uusien ajattelumallien herättämisestä. Kunnallisvaaleihin mentäessä tulisi meidän kyetä avauksiin, rohkeaan kommentointiin ja ihmisläheiseen keskusteluun. Valtakunnallisten ohjelmien ja teemojen pitäisi herättää jokaisessa sisäinen "brainstorm", miten soveltaa ajatusta omalle paikkakunnalle. Niinhän kirjoitettu ja puhuttu parhaimmillaan toimii. Luet ajatuksen, joka synnyttää oman jatkoajatuksen, joka muotoutuu jo tiedossa olevan kanssa, jaat ajatuksen jonkun kanssa, joka jälleen tuo siihen oma lisänsä jne.

Mutta jos jatkoajatuksilta on katkottu siivet jo parin sivun jälkeen, niin lopputulemana on virkamiesmäistä oikolukua. Sitä olen nyt tehnyt. En pysty tuottamaan lukemalleni mitään lisäarvoa, sillä kaikki on varmasti jossain kohtaa mainittu. Eikä lukemani tuota minullekaan lisäarvoa, sillä tuntuu, että kaikki on aiemminkin kirjoitettu tai sanottu. Toivottavasti kirjoittamisprosessista oli kuitenkin hyötyä jollekin työryhmälle, muutoin on taas yksi mahdollisuus hukattu. Edustan tiukasti linjaa, että itse työskentely on usein lopputulosta tärkempää. Työskentelyn kautta kehitytään ja sitoudutaan - ja joskus lopputuloksenkin kautta, mikäli se on erittäin onnistunut ja välittää tekijöidensä innokkuutta ja tahtoa.

Sadat kiitokset!

Erätauolla voi nopeasti tiedottaa Vantaan kunnallisvaaliehdokkaiden jäsenäänestyksen tuloksista, jotka ratkesivat aiemmin illalla. Olen sijalla 10.!! Sadat, jollei tuhannet kiitokset minua tukeneille tovereille! Kampanjaa on toki jo suunniteltu, mutta tästä saa kyllä aikamoista lisäpotkua. Hienoa myös, että koko listan ylivoimaisena ykkösenä on Lindtmanin Antti. Kakkosena Markku J. Jääskeläinen, kolmas Sirkka-Liisa Kähärä (loistojuttu) ja hieman yllättäen vasta neljäntenä Kimmo Kiljunen. Koko lista tästä.

Kaikki 28 nuorta ehdokasta ovat listalla, ja alin jossain 70. paikkeille, eli ei ihan häntäpään sijoituksista puhuta. Hyvä näin. Myös kaikki 7 oman yhdistyksemme ehdokasta tekivät hyvän tuloksen ja voimme aloittaa koko porukalla vaalityön.

Nyt takaisin lätkän pariin ja grilliruokaa popsimaan. Aah, loistoalku viikonlopulle. Ja huomennahan on SDP:n puheenjohtajapaneelikeskustelu 11.00 Paasitornissa, Paasivuorenkatu 5. Samoihin aikoihin on Pallopuistossa kukkamarkkinat ja pihakirppis, jos siis sattumalta tie kulkee aamupäivällä Rajakylän ohi, niin kannattaa pysähtyä Maratontien varteen. Meidän kylällä osataan :)

Miksi tukea vapaaehtoistyötä

Eilinen vapaa-ajan lautakunnan kokous oli juuri niin hankala kuin uumoilinkin. Osin asiaa hankaloitti porvariryhmän ala-arvoinen valmistautuminen kokoukseen, esityslistaa ei ollut luettu etukäteen, ryhmäkokouksesta puhumattakaan. Pidimme siis historiallisesti kaksi neuvottelutaukoa heidän tarpeistaan ja lopulta nuorisotoimintaan tarkoitettujen toiminta-avustusten myöntäminen piti jättää pöydälle. Mainittakoon vielä, että vihreät osallistuivat porvariryhmän neuvonpitoon sopuisasti, joten myös paikallisella tasolla he ovat tiukassa syleilyssä, vaikka monet muuta väittävät.

Keskustelun kuumensi äärimmilleen kuinka ollaakaan - poliittisten nuorisojärjestöjen tuki, ja erityisesti Vantaan Demarinuorten aluejärjestön tuki. Koko pöydälle jättäminen pelkistetysti johtui siitä, että suurimpana Vantaalla toimivana poliittisena nuorisojärjestönä he saavat (ja ovat aina saaneet) muita enemmän ja tämähän on väärin. Riippumatta onko työntekijää, mikä on toiminnan laajuus, vaikuttavuus tai näkyvyys, muut tuet, julkisen tuen osuus jne. pitäisi kaikkien saada saman verran ja luonnollisesti paljon nykyistä vähemmän. Keskustelussa tuntui olevan henki, että kenelle tahansa voidaan myöntää mitä tahansa, kunhan taustalla ei ole mitään aatteellisuutta. Pelottavaa oli, että samaan nippuun he löivät hetkeksi myös Nuoret Kotkat, Vesaiset, Minijellonat jne. Partioleiri siis ok, Kotkaleiri ei. Ja samalla he olivat valmiita "myymään" omansa, sillä valmistelussa ei ollut mitään moittimista vaan kyseessä oli puhdas voimasuhdevääntö.

Virkamiehet ovat valmistelemassa syksyksi uusia avustuskriteerejä. Esitin työn tueksi valtionapujen jakamisesta tuttua mallia, jossa järjestöt jaettaisiin järjestöryhmittäin ja tukea jaetaan nimenomaan järjestön omien sääntöjen mukaisen perustehtävän toteutumiseen perustuen. Keräämme joka tapauksessa toimintasuunnitelmat ja -kertomukset ja kasan muuta tietoa, joten pitäisi olla helppo juttu ajaa tiedot nykyistä isompaan taulukkoon. Luottamushenkilöt näkisivät helposti kehityssuunnan niin talouden, toiminnan kuin jäsenmäärienkin osalta. Ja voitaisiin jättää pois hurskastelu "onko tämä tärkeämpää kuin tämä, en kuitenkaan halua vetää kotiinpäin, kysyn vaan". Järjestöryhmien välillä lautakunnan olisi helppo asettaa vuosittain painopistealueita. Joskus painopisteeksi saattaisivat osua jopa poliittiset nuorisojärjestöt.

Vaikea on ymmärtää nuorten luottamushenkilöiden angstia poliittista vapaaehtoistyötä kohtaan. Jos verrataan tilastoista vain tilaisuuksien kävijämääriä, niin on aika selvä, että poliittiset tapahtumat häviävät aina. Mutta onko se syy ajaa alas kaikki nuorille suunnatut aattelliset yhdistykset? Poliittisella vapaaehtoistyöllä on jo sinällään minusta erilaista ja tuettavaa arvoa kaupungin päätöksenteon näkökulmasta kuin muilla järjestöillä. Ja jos kaupungin nuorisotoimi ei tue yhteiskunnallista kasvatustyötä kolmannen sektorin toimijoiden kautta, niin kuka sen tekee?

Keskustelua aiheesta jatkamme 11.6. kevään viimeisessä lautakunnassa. Toivon myös vilpittömästi, että osa lautakunnastamme viitsii tulevan kolmen viikon aikana tutustua asiaan, kysyä valmistelijoita lisätietoja ja puhua omien taustajärjestöjensä kanssa.

Puheenjohtajien vaalikone

Kävin tekemässä vaalikoneen . Alla on osumani prosentteina, eli ihan oikeansuuntaisen valinnan olen tehnyt. Yllättävintä on huono osuma Filatovin kanssa ja toisaalta hyvä osuma Skinnarin kanssa. Ja ylipäätänsä positiivista, että vertailussa toisten demareiden kanssa kaikki on yli 70 %:n :)

1. 84.09 Jutta Urpilainen
2. 81.27 Miapetra Kumpula-Natri
3. 81.26 Jouko Skinnari
4. 80.38 Pia Viitanen
5. 79.35 Johannes Koskinen
6. 78.48 Erkki Tuomioja
7. 77.14 Ilkka Kantola
8. 75.83 Kimmo Kiljunen
9. 71.37 Tarja Filatov

Kuulumisia paloina

Huh, mikä viikko takana ja toinen edessä. Viime torstaina sain vihdoin ja viimein suoritettua loppuun nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan perustutkinnon. Tutkinto on ollut kiinni yhdestä näytöstä yli 3 vuotta. Osittain on ollut ymmärrettäviä ja inhimillisiäkin syitä mikseivät opinnot ole edenneet, mutta kyllä on ollut saamattomuudestakin kyse. No nyt on kuitenkin kaikki tehty ja hyvin arvosanoin paperit tulossa kuukauden päästä. Kokousten takia en valitettavasti taida kuitenkaan ehtiä suvivirttä laulamaan, enkä muutoinkaan juhlia järjestele. Hieno tunne kuitenkin, kun sai riippakiven pois niskasta.

Lauantaina juhlimme jo viidettä hääpäiväämme! Tarkoitus oli mennä syömään kahden kesken, mutta Eeviläinen oli sen verran kipeänä, että oltiin kotosalla. Siivottiin ja syötiin hyvin. Onneksi Assu on loistava kokki, minä olisin varmaan joutunut turvautumaan juhlavaan pizzataksiin. Aika on kyllä mennyt nopeasti, aina sen huomaa, kun merkkipäiviä viettää. Järkyttävän paljon on tapahtunut siitä, kun Sipoon kirkossa toisillemme lupasimme isompia ja pienempiä asioita. Eikun uutta viisivuotissuunnitelmaa toteuttamaan.

Tänään heräävät Daamit talviunesta! Siis laulamaan keväisin mielin akkaporukalla työväenlauluja ja ehkäpä pientä juorukentän päivitystä...Illalla voikin sitten hyvillä mielin kasvattaa silmäpusseja ja hartiajännitystä Suomi-Kanada matsin parissa.

Viikon muut illat kuluvatkin kokouksissa. Keskiviikkona on vapaa-ajan lautakunta, jossa jaossa on läjäpäin toiminta-avustuksia, eikä taida tällä kertaa olla helppo kierros. Näyttää siltä, että lautakunnan budjettikäsittelyn yhteydessä tehdyt linjaukset eivät ole juurikaan muutamia virkamiehiä kiinnostaneet. Kattellaan...Pöydälle jättäminen on vaan näissä päätöksissä inhottava ratkaisu, kun järjestöt odottavat rahoja kuumeisesti.

Loppuviikosta pitäisikin sitten tulla kunnallisvaalien Vantaan jäsenäänestyksen tulokset. Aina vähän jännittää mitä tuleman pitää. Jos aikoo olla varma, että kuori ehtii postin mukana, niin tänään on viimeinen postituspäivä!

Debatticaféssa lasten asiaa

Tai oikeammin perheiden asiaa puhuttiin 7.5. Miapetran Debatti caféssa Tikkurilan Wayne´s coffeessa. Mukavasti oli kuulijoita ja hälyn keskellä syntyi keskusteluakin ja terveisiä puoluehallitukselle. Idea keskustelutilaisuuksista aidosti ihmisten keskellä toimii erittäin hyvin. Nuoret, jotka eivät varmasti tulisi puolueen ilmoitusten perusteella mihinkään tilaisuuteen, kuuntelivat välillä hyvinkin tarkkaavaisina Miapetran ja muiden puheenvuoroja. Jotain jäi varmasti kytemään syksyn vaaleja ajatellen. Tämä lyhyesti näin, koska kello on miljoona ja huomenna taas aikainen lintu yrittää napata madon.

Lisäys: tilaisuuden annista voi lukaista 24d-lehdestä kohdasta VoxPop

Taas jäsenäänestys

Taas olisi Vantaalla jäsenäänestyksen aika. Kunnallisvaalien ehdokaslistaa varten on äänestysmateriaalit kopsahtaneet luukuista ja aikaa on 16.5. klo 16.00 asti. Postitse kirje kannattaa laittaa menemään viimeistään 12.5., niin varmasti ehtii kunnallisjärjestön toimistolle ajoissa. Yhdistyksellämme on loistavia ehdokkaita tarjolla. 4 on ensikertaa ehdolla Vantaalla ja pari on ihan uusia puolueessakin.

Itse olen ehdolla numerolla 41.

Varsinaisia kunnallisvaaliteemojani en ole vielä hionut loppuun saakka, mutta tärkeimpinä kokonaisuuksina nostan esiin laaja-alaisen asuntopolitiikan ja uuden asukas- ja vapaa-ajan palveluiden toimialan kehittämisen. Kohtuuhintainen asuminen yhdistettynä toimivaan ja kehittyvään julkiseen (raide-)liikenteeseen on pitkän aikavälin tavoite, joka on nostettava jalustalle. Asukaspalvelut taas kaipaavat selkeyttä ja tukea, koska kyseessä ovat ei-lakisääteiset palvelut, jotka kuitenkin eniten vaikuttavat tavallisten Vantaalaisten perheiden arkeen ja viihtymiseen. Ennaltaehkäisevän toiminnan ja vapaa-ajan palveluiden on toimittava myös mahdollisimman kitkatta yli kuntarajojen, ihmisten arjen - ei kunnallisen hallinnon - mukaisesti.

Vappu!

Mukavaa, vappu on täällä taas. Ja lämpimänä! Torstaina onneksi ollaan taas tutuilla nurkilla ja marssi päättyy Hakaniemen torille. Muistutukseksi siis kaikille vähemmän krapulaisille, että marssi starttaa vapun päivänä klo 10.00 Rautatientorilta. Lukuisia vappujuhlia järjestetään ympäri Helsinkiä ja Uuttamaata. Vantaan juhlia voi tutkailla tästä linkistä. Me suuntaamme todennäköisesti torilta Halkian työväentalolle, siis Pornaisiin. Toissa vuonna puoliksi eksyttiin sinne tyttöjen ja mummin ja vaarin kanssa ja hyvä, että eksyttiin. Todella edullinen ja hyvä vappubrunssi, itse tehtyjä herkkuja vähän joka makuun perinteisellä työväentalolla. Ja tietysti arpajaiset kuivakakkuineen kaikkineen :)

Vuosi sitten

Huhtikuu 2007

Kirpeä, mutta aurinkoinen pääsiäinen oli täydellinen ajankohta retkelle Korkeasaareen. Eevi ikuistettiin kamelin kanssa ja Heta poseerasi pantteri-tuoleineen pantterin kanssa. Kahvilakäynnin kruunasivat suklaamunanmuruset. Tunsin ylpeyttä ja suunnatonta rakkautta, kun ahtautuessamme pikkuruista ramppia pitkin ulos, kuulin lapsenäänen takanani kysyvän: ”Miksi noin pienellä on pyörätuoli”.

Ensimmäiset auringonsäteet alkoivat toden teolla lämmittää maata ja ilmaa kuun kolmantena viikonloppuna. Tiistaiaamu 17.4.2007 oli poikkeuksellisen kiireinen. Olin yksin tyttöjen kanssa kotona. Eevi niiskutteli ja yski ties kuinka monetta päivää ja lähti mummolaan hoitoon. Heta lähti reippaasti kuten aina taksilla kohti Hiekkaharjua. Vedin kevään ensimmäistä kertaa jalkaani kuviolliset sukkahousut ja puin ylleni farkkuhameen. Preppasin mielessäni englantia ajaessani kohti Kirkkonummea, Majvikin kurssikeskusta. Ensimmäistä kertaa tammikuisen töihin paluuni jälkeen olin tapaamassa pohjoismaisia kollegoitamme. Hiljaa harmittelin mielessäni, etten voisi osallistua illanviettoon. Nippa nappa ehtisin pitää oman alustukseni ennen tyttöjen kotiutumista.

Vastaamattomissa puheluissa oli Hetan päiväkodin numero. Samalta seisomalta soitin ja kävelin kukkapenkin harmaata reunakivetystä pitkin loitommalle puhumaan. Katrin ääni oli huoleton, mutta tiesin, että nyt ei puhunut hänen mielikuvituksensa. Pienistä nuhista tai tärinöistä ei perään soiteltu, kokemusta päiväkodissa oli jos jonkinlaisista oireista. Hiekkaharjussa, vaalean matalan rakennuksen päädyssä on pieni ja erikoinen ryhmä ihastuttavia lapsia, erityislapsia. Ja ihastuttavia, empaattisia, erittäin ammattitaitoisia hoitajia. Rampin ja erikoisrattaiden jälkeen aukeaa lämpöä tulviva sisätila. Tähtitaivaskangas, jumppamatto ja aamupiirin virikkeet majailevat alkovissa. Suurimman tilan täyttää ruokapöytä, jota ympäröi normaalia suurempien tuolien lisäksi muutama sänky. Seinällä liitutaulu kertoo lukuisten terapeuttien vierailuista ja lasten poissaoloista. Hetalla poissaoloja ei juurikaan ollut, poliklinikkakäyntejä lukuun ottamatta. Elokuisen aloituksen jälkeen taksi oli vienyt ja tuonut Hetan lähes joka päivä. Paitsi tietysti joululomalla, jolloin olimme Lapissa poroajelulla, potkukelkkailemassa ja jopa testaamassa moottorikelkkaa.

Nyt Heta kuitenkin oli väsynyt, kuumeinen ja hengitys niin tiheää, etteivät uskaltaisi laittaa vieraan kyytiin. Viskasin usb-tikkuni kokoustilaan ja sopersin ruotsin ja englannin sekoituksella jotain sekopäistä ongelmista päivähoidossa. Ajoin kehä kolmosta niin kovaa kuin uskalsin ja reilun puolen tunnin päästä astuin sisään. Heta oli herännyt ja väläytti hymyn laittaessani käden otsalle. Asiaa tuntui olevan ja jalat vispasivat yllättävän käänteen riemusta vinhaa tahtia vasten pyörätuolin jalkalautaa. Hengitys oli kuitenkin hankalaa. Ajoimme Meilahteen, lastenklinikan päivystykseen. Kuten niin usein ennenkin, käynti aloitettiin hoitajan kysymyksellä: ”Miksi te tänne tukkoisuuden takia tulette?” Vilkaisin vastaanottajan yli kysyjää ja tottuneesti luettelin poliklinikat, joilla Heta oli hoidettavana. Kiireeseen turhautunut mieshoitaja, jonka itse asiassa olimme eräällä yökäynnillä tavanneet ennenkin, huokaisi, muttei sanonut enempää. Seurasimme pieniä punaisia, ehkä numeroa 21, olevia jalanjälkiä tutulle käytävälle. Punaisissa ovissa on kontaktimuovin alla piirroshahmoja, seinille oli alkuvuodesta ilmestynyt tauluja, joissa muistutettiin hoitoalan tärkeydestä ja alipalkkauksesta. Käsinojattomia tuoleja on tiukassa rivissä vasemman puoleisella seinällä ja siellä täällä istui muitakin. Viimeisessä ovessa lukee valkoisin suurin teippikirjaimin magneettitutkimus. Heinäkuun viimeisenä päivänä 2004 Heta oli tällä käytävällä ensimmäistä kertaa. Ultrassa ei näy kunnolla pikkuaivot, sanottiin meille. En minä tyhmä ollut silloinkaan, ei huippukallista magneettitutkimusta tehdään ilman painavia perusteita. Löydöksenä oli laaja-alainen isojen aivojen kehityshäiriö ryyditettynä lukuisilla muilla lääketieteellisillä termeillä. Tuloksia kertoessaan lääkäri sanoi vieneensä meiltä terveen lapsen, mutta eipä arvannut millaisen aarteen saimme tilalle.

Heta alkoi väsyä. Silittelin pitkää silkkistä tukkaa ja lauloin hiljaisella äänellä kaikki laulut jotka muistin. Lauloin toiseen ja kolmanteenkin kertaan. Heta sai käsivarteensa tom&jerry – laastarin, samanlaisen, joka kerran vahingossa tuli syödyksi. Verikoe ei itkettänyt, ei yleensä koskaan, jos pistäjä osasi hommansa. Hoitaja muisti meidät, kyseli kuulumisia ja ihmetteli kuinka kovasti Heta oli hänen äitiyslomansa aikana kasvanut. Ylpeys läikähti taas rinnassani. Ensiapuun tuotiin potilas, lueskelimme lehtiä ja odottelimme tuloksia. Omatuntoni soimasi tylsyydestä ja ajattelin näyttää Hetallekin kuvia. Täysin odottamatta Heta tarttui kaksin käsin lehteen ja tuijotti läheltä ja hyvin tarkkaan aukeamaa, jossa värikylläisesti juhlittiin Lolan 2- vuotiaan Denisen syntymäpäivää. "Sanotaan mummille, että tuollainen kakku pitää kesällä saada", lupasin Hetalle ja ihmettelin häiritsemättä mainiota tutkiskelua. Hymyilin itsekseni ajatukselle Hetan salaisesta halusta päästä säännöllisesti vierailemaan sairaalassa, niin mukavaa siellä aina oli. Viisi päivää aiemmin kontrollikäynnillä sydänasemalla Heta oli riehunut ja touhunnut sukkahousuissa ja Kuoma-saappaissaan Aslakin kanssa niin, että reissua oli lämmöllä muisteltu jo monena päivänä. Kahdeksan aikoihin lääkäri ehti luoksemme tulosten kera. Keuhkokuva puhdas, samoin labrat. Leukosyytit hivenen koholla, eli ehkä merkkiä jostain tulehduksesta, mutta crp ei ollut noussut. Mikä lie kevätflunssa, totesimme yhteen ääneen ja huojentuneina lähdimme.

Hetalla pedattiin sänky mummilan olohuoneen lattialle, matalan mustan kaapiston eteen. Kaksimetrinen viirullinen varapatja näytti valtavalta pienen tytön alla, Eevi oli kuitenkin enemmän matkasängyn laitojen tarpeessa. Vaihdoimme ohuen flanellisen pyjaman paidan päälle, laitoimme supon ja jälleen tiheästi hengittäen Heta nukahti. Yritin saada oloni mukavaksi vajaamittaisella sohvalla kuunnellen Hetan läähätystä. Aamulla olisi lähdettävä takaisin päivystykseen.

24.4.2007 hyvästelimme peikkotyttömme ja kiitimme teho-osaston henkilökuntaa. Edes äidit eivät aina voita viruksia.

Kanki kunniaan

Tanssii tähtien kanssa on vallannut kaikki alkuviikon lööpit jo monen viikon ajan. Tämän päivän lehdissä lyötiin kyllä laudalta kaikki journalistiikan ennätykset. Muut kilpailijat ja kannustajat olivat pöyristyneitä Vappu Pimiän putoamista ja kuvailivat tilannetta mm. näin: "Oikeusmurha", "Suuri vääryys", "Onko tämä äänestäjien mielestä muka hyvä vitsi", "Vappu olisi ansainnut jatkaa" jne. Sivukaupalla samaa molemmissa iltäpäivälehdissä. Ja vertailuna tietysti aina, miksi Kaikkonen saa jatkaa , vaikkei osaa tanssia.

Noh...Kyseessä on ymmärtääkseni viihdeohjelma, johon on nyt tullut mukaan myös puhdasta viihdettä. Ihmiset (myös Kepulaiset ovat ihmisiä) äänestävät paria, joka viihdyttää heitä. Poliitikko tekee saman käänteisesti minkä lukuisat julkkikset ovat tehneet aiemmin eduskunta- ja kuntavaaleissa. Yksienkään vaalien jälkeen lehdet eivät ole kirkuneet oikeusmurhista, suurista vääryyksistä tai ansaitsemattomista äänistä. Päinvastoin; politiikan on vain todettu henkilöityneen ja viihteellistyneen ja politiikassa mukana olevien on vain hyväksyttävä se. Toki aiheesta saa mehukasta mediatutkimusta, mutta that´s it. Ei yhdellekään julkisuuden kautta eduskuntaan nouseelle saa sanoa, ettei hän ole ansainnut paikkaansa, eikä äänestäjille saa sanoa, että heillä on huono huumori. Siispä Kanki jatkakoon kunniakasta kulkuaan parketilla. Näyttäköön kaikille kuinka suosittu ja viihdyttävä perinteinen poliitikkokin voi olla. Moni haluaa tv-ohjelmassa äänestää hauskinta, kai se on sallittua, kun kerran eduskuntavaaleissakin on ihan ok äänestää kauneinta, parasta laulajaa tai tutuinta roolia.

Toisaalta herkuttelen ajatuksella, että toimittajat pitävät linjastaan kiinni. Nähtäisiin kenties syksyllä lööppi: " Oikeusmurha, täysin kyvytön juontaja Jaana Pelkonen Helsingin ääniharavana". Näitähän sitten riittäisi marraskuulle asti ympäri maata.

Asuntopolitiikan suuri puhallus?

Hieman nyt huolestuttaa asunto- ja maankäyttöpolitiikan tulevaisuus. Vaikka vaikeaa tekikin, niin pakko oli myöntää, että Vapaavuori ja muut kokoomuslaiset hoitivat asioita hetken kuten demareiden olisi pitänyt hoitaa jo vuosia sitten. Perustettiin Viisaiden ja Ahkerien työryhmät, joita aluksi epäiltiin vain kulisseiksi, mutta tulosta syntyi. Johtopäätelmien mukaisesti ARAn valtuuksia lisättiin 45 miljoonasta 80 miljoonaan. Pääkaupunkiseudun kuntien yhteissopimus hyväksyttiin ja siinä kaikki sitoutuivat sosiaalisen asuntotuotannon tuntuvaan kasvattamiseen lähivuosina. Vantaankin osuus on satoja asuntoja vuodessa.

Apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki julkisti tovi sitten Vantaan suunnitelmia tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi pitkäaikaisasunottomien tilanteen parantamiseen tartutaan tosissaan. Samankaltaisia viestejä on kuulunut joka suunnalta. Mutta mutta...Samaan aikaan hallitus valmisteli ARAlle uusia avustustasoja. "Tavallisen" asuntotuotannon investointituki tullee laskemaan 5 %:iin nykyisestä 20 %:sta. Lasku on todella merkittävä. Vaikka kuumin vaihe rakennuttajien osalta näyttää olevan kääntymässä, niin vaikea silti on saada hankkeita pysymään kohtuullisissa kustannuksissa. Tavoitteena pitäisi olla, että neliövuokra olisi max 10 euroa, jotta tuotannolla oikeasti vastattaisiin pienipalkkaisten ja perheellisten tarpeisiin pääkaupunkiseudulla. Tähän ei ole nykyiselläkään tukitasolla kyetty, miten tulevaisuudessa?

Asunnottomille ja ikäihmisille tai muille erityisryhmiksi laskettaville investointitukiin on tulossa korotuksia, osin reilujakin, mutta sillä ei ratkaista perusongelmaa. Asuminen on liian kallista ja luo työvoimapulaa pk-seudulla. Homma on hoidettava, ja sen tietää toki asuntoministerikin, niinpä lasku on jälleen helppo siirtää kunnille. Erityisryhmien kautta kerätään sympatiat ja poliittiset irtopisteet ja varsinainen iso kysymys lakaistaan kuntien kontolle, niille jotka ovat jo sopimukseen sitoutuneet. Tai miten sitten käykään sitoutumisen, kun rakentamisen "uusi hinta" realisoituu...

Uutta vuokra-asuntokantaa olisi joka tapauksessa saatava vauhdilla. Oikeustajun vastaisten vuokrankorotusten uutisointi loppuviikosta pitäisi huolestuttaa päättäjiä. SATO ilmoitti Espoossa tekevänsä 27 % korotuksia ja Vuokralaisten keskusliittoon on kantautunut tietoja jopa 40 % korotuksista. Nyt meinaa karata lapasesta koko kuvio.

Omaa aikaa!

On aivan luxusviikonloppu menossa. Assu ja Eevi lähtivät eilen illalla pohjoiseen lomailemaan ja paluu on vasta keskiviikko aamuna. Aluksi mietin osaanko oikein olla itsekseni ja kuinka nopeasti ikävä iskee, mutta samaan aikaan suunnittelin jo innolla kaikkea mitä voin puuhailla - ja olla puuhailematta! Vajaa vuorokausi on mennyt ja ihan juhlaa. Nyt tiedän mitä mystisellä "omalla ajalla" tarkoitetaan. Se on tätä, kun hyvällä omallatunnolla voi tehdä mitä sielu sietää. Normaali arjessa voi toki aina järjestää pyrähdyksiä, mutta en ole koskaan oppinut 100%:sesti irroittautumaan. Joku osa itsestä haluaisi aina olla muun perheen kanssa. Ja jo muutaman tunnin päästä aina tuntuu, että on ollut liian kauan pois tai tekemättä mitään. Tämähän on kuin eri ulottuvuus, kun on ihan oikeasti yksikseen omine aikatuluineen, eikä Eevi ole hoidossa vaan Assun kanssa.

Eilen tapasin kokouksen jälkeen ex-tempore Reettaa pitkän ajan jälkeen, käytiin syömässä ja istuttiin Reetan kämpillä myöhään yöhön. Aamulla heräilin, kävin suihkussa, luin lehteä ja söin aamupalaa kaikessa rauhassa, jopa ehdin silittää vaatteitani. Aivan käsittämätön fiilis, kukaan muu ei ollut "sähläämässä" kuvioitani. Kaiken seuraukseni olin ajoissa kokouspaikalla. Ja sitten shoppailemaan. Tarkoitukseni oli löytää housut ja toppi, päädyin ostamaan tunikan ja kahdet kengät. Vapise Imelda. Ja hehkutus senkun jatkuu. Lehdet kotona sohvalla alusta loppuun, irtokarkkeja pussillinen ja päikkärit. Edes Kärppien voitto ei lannista mieltä. Huomisen listalla on yhtä korkealentoisia suunnitelmia. Takapihan kukkapenkkien rapsuttelua, lounas Sipoossa ja illalla kokoukseen. Maanantainakin on illalla kokous, mutta ei haittaa. Kokouksiinkin on mukavampi mennä, kun tietää, ettei jätä ketään kotiin odottelemaan.

Tiistaina nautiskelu loppuu, kun kone suuntaa Tukholmaan. Työreissuun pariksi päiväksi.

Sittenkin...

...Osallistun puoluekokousryhmämme työskentelyyn! Liian hätäinen olin alkuvaiheen ketutuksessa puoluekokousedustajien vaalin ratkettua. Nyt pitää kaivella kirves takaisin kaivosta, sillä sen verran on porukkaa edeltäni ilmoittanut jäävänsä pois, että tänään suuntaan Vantaan edustajaryhmän tapaamiseen ja huomenna Uudenmaan ryhmän tapaamiseen. Ihmeellisiä käänteitä ja olen kieltämättä hämmentynyt. En todellakaan uskonut, että neljänneltä varapaikalta on toivoakaan päästä mukaan. Hyvä näin, en valita.

Eevi 2 vuotta!

Itse asiassa Eevin juhlapäivä oli jo viime perjantai, mutta varsinaiset juhlat järjestettiin eilen. Mukavat hulinat. Kortteja on katseltu edelleen tauotta huudahdellen "Hiano", "Vuotiats" ja "Onnea vaan". Pienellä haikeudella väkisin tulee muisteltua vuoden takaisia juhlia, joita Heta boikotoi nukkumalla koko bileet. Juuri ennen vieraiden tuloa Heta nautti purkillisen rahkaa ja sen jälkeen vetäytyi omaan rauhaansa pötköttelemään juhlivaatteissa. Eevi söi silloin juhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa ruisleipää. Nyt meni jo kinkkupiirakat, keksit ja kakut. Ainoa erimielisyys tuli siitä, saako kakunkoristeen pilkkoa ja syödä :)