Helsinki ja Vantaa yhteen?

Eilen oli Demarissakin iso juttu Helsingin ja Vantaan yhdistymisestä. Ihmettelen, että miksi ja missä vaiheessa Espoo pudotettiin yhdistymiskeskustelusta, mutta kirjoittelen nyt sitten Vantaalta katsottuna. Tosin on vähän hassu kirjoittaa, kun olennainen kysymys on nimenomaan, yhdistyvätkö kaikki, vai vain Vantaa ja Helsinki. Itse nimittäin sanon suoraan ei, jos puhutaan vain kahden liitosta, mutta neljän osalta olen jo valmis nielemään selvityksen.

Mutta tässä vaiheessa vain selvityksen. Markku J. Jääskeläinen on ripotellut tuhkaa päällensä jo vaalipäivästä asti ja hänen puheitaan kuunnellessa on jo varmaa, että kaupungit yhdistyvät. Itse en olisi ihan niin varma kuitenkaan, vaikka Vantaan Kokoomuksen ykkönen Tapani Mäkinen ajaakin liitosta kuin käärmettä pyssyyn. Ylen vaalikoneessa oli kysymys Hki-Vantaa-Espoo-Kauniainen yhdistämisestä ja Kokoomuksen uudesta valtuustoryhmästä vain yksi oli täysin samaa mieltä asiasta. Kaksi oli täysin eri mieltä ja loput jokseenkin samaa mieltä. Siis mitään itsestään selvää ja varauksetonta kannatusta ei ole heidänkään ryhmässään. Helsingin puolella onkin jo ihan eri tilanne. Ja sehän tässä eniten epäilyksiä herättääkin. Jos yhdistymisessä olisi etuja ja haittoja jokaiselle tasaisesti, niin miksi helsinkiläiset ovat niin innoissaan? Innostus on tietysti ymmärrettävää, jos tilanne on juuri niinkuin se näyttää olevan, eli vain Vantaa ja Espoo häviävät yhdistymisessä.

Mitä me häviämme? Eninten pelkään demokratian puolesta. Yli miljoonan asukaan hyvin heterogeenisessä kaupungissa saattaisi ihminen tallautua mennen tullen. Vahva paikallinen päätöksenteko on taas varmaankin poissuljettua, koska siihenhän yhdistymisellä nimenomaan pyritään. Onhan meillä jo nyt ylikunnallisia päätöksentekoelimiä ja yhteistyöhankkeita, mutta jos ne eivät riitä tai päätöksiä syntyy liian hitaasti ja "väärin", niin en usko, että yksi yhteinen valtuusto haluaisi riippakivekseen vahvoja kaupunginosavaltuustoja. Vantaan kannalta yksi merkittävä miinus on myös tuotantotapojen ja hallinnon yhdentyminen, mikä tietäisi vantaalaisille lisälaskua vanhojen velkojen lisäksi. Kovin paljon on parannettavaa, mutta väitän, että Vantaa on osannut karsia ilmat pois organisaatiosta ja palveluita pystytään tuottamaan monella toimialalla kustannustehokkaasti ilman, että käyttäjät kärsivät. Kolmas merkittävä miinus on tietysti oman kaupunkisuunnittelun menettäminen. Yhtenäiseen maankäytön ja liikenteen suunnitteluunhan yhdistymisellä tietysti tähdätään, mutta minusta se on myös toteutettavissa vapaaehtoisella yhteistyöllä.

Ajatustani on hankala selittää, mutta näen, että nimenomaan isot maankäytön suunnittelun linjat on mahdollista toteuttaa ilman kaupunkien yhdistymistä. Kun taas asemakaavat ovat ne, jotka kiinnnostavat asukkaita ja aiheuttavat intohimoja. Jos koko pääkaupunkiseutu on yhtä isoa kaupunkia, pelkään, että moni nykyinen pienempi/vanhempi/syrjäisempi asuinalue jää kaavoitusjonon hännille rauhassa ränsistymään ja kaipailemaan lähipalveluitaan. Ja jos taas pidetään mittavat kaavoitustoimet ja jokaisella perustajakaupungilla on edelleen omat suunnittelijansa ja arkkitehtinsä, jotka pitävät hommat pyörimässä, niin miksi yhdistyä? Mitä siinä sitten voitetaan nykytilanteeseen nähden?

Yllä olevan sekavuudesta voi varmaan päätellä, etten ole löytänyt vielä yhtään Vantaan kannalta positiivista puolta yhdistymisestä. Kaikki hyvät asiat ovat minusta täysin toteutettavissa yhteistyön kautta, jos kerran tahtoa alueen kehittämiseen näin valtavasti on. Koko maan kannalta tietysti joka suhteessa yhtenäinen metropoli-alue (joka kyllä sitten pitäisi kattaa koko Etelä-Suomen lääni) olisi mittava vetovoimatekijä ja luultavasti parantaisi koko Suomen kilpailukykyä. Ja sitten taas palataan siihen, että parannetaanko kilpailukykyä uhraamalla alueen ihmiset? Päätökset ja päättäjät viedään niin kauas, ettei kukaan enää tiedä mistä puhutaan ja kenen rahalla.

Blaah...Päätös selvityksestä tullee meille heti ensimmäiseen valtuustoon, joten heipat pehmeälle laskulle :)

Ihanaa arkea

Eevillä on sitten uhmaikä. Vähän aikaa olikin voittajaolo, mutta 2 ja ½ vuotias palauttaa aika nopeasti jalat maan pinnalle. Tänään ensin "äävi" makasi lähes tunnin eteisen lattialla hysteerisesti huutaen ja nyt sama alkoi sängyssä. Joku voi toki ihmetellä mitä minä teen koneella, mutta kun huudon ydin on "Mene pois", niin katsoin parhaimmaksi antaa tilanteen hieman rauhoittua. Ei ole nyt television kasvatusohjelmien opeista apua, vaikka kuinka yritän muistella super-nannyjen suosituksia. Mitä tehdä kun toinen saa järjettömän kohtauksen tyhjästä? Nyt päällä oleva tilanne siis alkoi siitä, että Eevi unissaan itkeskeli ja ajattelin käydä vähän silittämässä. Huomattuaan minut sängyn laidalla alkoi huuto, josta ei nyt näytä loppua tulevan. Ja raivo vain pahenee, kun yritän olla edes samassa huoneessa. Nyt karjunnan sisältö muuttui lauseeksi "En halua mennä". Ja luoja yksin tietää mihin pitäisi mennä keskellä yötä.

No jotain positiivistakin. Eevi on ollut ilman vaippaa lauantaista asti! Ainoastaan yhdet pissat on tullut housuun ja nekin matkalla vessaan. Tarhassa ulkoilukin sujui jo ilman vaippaa, joten hyvältä näyttää. Potalle neiti ei suostu, vaan pitää käydä pöntöllä. Onneksi oli jo hieman ennakoiden ostettu pienennys-rengas, tai mikä ikinä sen härvelin nimi onkaan, joka estää luiskahtamasta pönttöön.

Ja äsken pidin tekstissä hetken tauon, sillä kelpasin yllättäen peittelemään, antamaan maitoa ja tyynyn. Eevi siis oli sängyssä väärinpäin, mutta kääntämisehdotus meinasi taas laukaista kiukun, joten katsoin viisaammaksi olla edes suostuttelematta ja suosiolla siirtää unikaverit ja tyynyt toiseen päähän. Ole tässä sitten samalla aaltopituudella.

Missä oikeasti mätti?

Vaikka itselle edelleen leviää typerä virne puhuttaessa kunnallisvaalien tuloksesta, niin olen kuitenkin yrittänyt pohtia ja seurailla vaalien tuloksesta käytyä keskustelua. Tuomioja lyttäsi kampanjan, josta osittain olen ihan samaa mieltä ja Guzenina-Richardsson luonnollisesti puolusti uuden puoluejohdon valmistelemaa linjaa, jolla haettiin "uutta". En ole vieläkään ihan vakuuttunut mitä uutta edustaa "I have a dream" tematiikka, varsinkaan kun Aslak sattui vielä vahingossa löytämään vuoden 2000 Demarinuorten kampanjamatskua, jossa lukee "Moni unelma on tahdon asia". No, kampanja tehtiin nyt näin ja sille ei enää mitään voi. Toinen selitys on ollut tehty politiikka, ihmisten yleinen tyytymättömyys sosialidemokraattiseen kunta- ja valtakunnan politiikkaan ja tätä selitystä kai pidetään yleisesti todennäköisempänä syynä. Tai ainakin se on armollisempi selitys. Olemme tehneet vastuullista politiikkaa, joitakin virhearviointejakin ja aika korjaa tilannetta eduksemme - näin kai yksinkertaistaen voisi luonnehtia kakkosselityksen ydintä.

Miksi siis sanon kakkosselitystä armollisemmaksi? Siksi, että siinä voi antaa synninpäästön itselleen ja nykyhetkelle. Virheet on tehty menneisyydessä, joku muu on tehnyt väärät päätökset ja suuntamme on oikea. Sanoisin kuitenkin, että Maria G-R oli aivan oikeassa kiinnittäessään huomionsa pieneen yksityiskohtaan, joka heijastelee suurempaa ongelmaa - Stadin demareiden vaalimökkiin, josta sai logoa siristellä. Me emme osaa tai halua kampanjoida. Listoillamme on edelleen kymmeniä ehdokkaita, jotka eivät oikeasti tee minkäänlaista vaalityötä. Listan keräämät äänet ratkaisevat, joten meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hengaajiin. Esimerkiksi käy piskuinen Sipoo. Demarit hävisivät yhden paikan, siis olivat vaalien häviäjiä. Onko syy suhtautumisessa Helsingin toimintaan, kunnan kasvunäkymiin, tehty kuntapolitiikka laajemmin, ehdokasasettelu? Näissä voisi rypeä vaikka kuinka pitkään. Mutta se yksi paikka hävittiin 4:llä äänellä. Neljä vuotta sitten he hävisivät yhden paikan 3:lla äänellä. Tekivätkö kaikki ehdokkaat todella kaikkensa, että lista keräsi niin paljon ääniä kuin mahdollista? Oliko todella niin, että 5-10 ääntä oli ehdoton maksimi, johon listan häntä pystyi? 20 ääntä enemmän listalle ja hups, olisi puhuttu vaalien voittajasta...

Ihan samaa voi kysellä isompien kaupunkien kohdalla. Toki jos hävitään tuhansia ääniä, niin tehtävä on toivoton, mutta esimerkiksi Helsingissä suhteessa Vihreisiin pitäisi asetelman olla suhteellisen tasapainoinen. Ainoa ero vaalien alla oli se, että Vihreillä - niin puolueena kuin yksittäisinä ehdokkaina - oli mainoksia ja demareilla ei. Metrossa tilanne oikein kärjistyi. Stadin demareiden mainokset olivat niin pienellä fontilla, ettei niitä nähnyt lukea, enkä liioittele yhtään. Yksittäisten ehdokkaiden mainoksia en nähnyt yhtään, jollei lasketa perinteistä printtiä ja siinäkin esiintyi vain terävin kärki.

Jos taas nyt sanotaan, ettei kampanjoinnilla ole niin suurta merkitystä, niin pitäisin sitä aika uraauurtavana uutena ajatteluna. Häränpyllyä heittäisi muutaman vuoden päivittely Kokoomuksen kampanjoinnista, kopioinnista Ruotsista, SAK:n tv-mainoksen päivittely ja Soinin valtakunnallisen mainosarvon ihannointi. Jos siis ihmiset todella tekevät päätöksensä seuraamalla tiiviisti ajankohtaista päätöksentekoa kaupungin eri luottamuselimissä, niin miksi politiikan kiinnostuksen on katsottu laskeneen? Kyllä meidän jotenkin loogisia pitää olla, kun haemme syitä ja seurauksia vaalituloksiin, olipa kyse voittajista tai häviäjistä. Voitto ei voi aina tulla hyvällä kampanjalla ja häviö huonolla politiikalla.

Minä siis sanoisin suoraan, ettei sosialidemokratiassa ole mitään vikaa, mutta vaalityössämme on. Me emme osaa tehdä aikaan osuvia mainoksia, meillä ei ole rahaa tarpeeksi ehdokkaiden käytössä ja mikä ehkä pahinta, me olemme ruvenneet häpeämään historiaamme. Jossain uutuuden hössötyksessä on sujuvasti unohdettu mistä ja miten äänet kerätään. Onnistuneita esimerkkejä pitkän linjan takuuvarmasta työstä osoittavat esimerkiksi Leppäkorven Jaana ja Kähärän Siku. Jos meillä kaikki ehdokkaat tekisivät samalla intesiteetillä vaalityötä, niin uskoisin, että laatu oikeasti korvaisi määrän.

KIITOS!

Olipa huima ilta eilen. 450 ääntä ja nyt olen uusi valtuutettu! Kiitoksia todella paljon kaikille minua nyt ja vuosien varrella tukeneille! Olo on aika höttöinen, eikä vielä ihan tajunnassa ole mitä on tapahtunut, mutta hyvältä tuntuu!

Seurasin tuloksia ensin kotona ja sitten lähdin Helsinkiin juhlimaan. Aihetta juhlaan ei Demareilla pääkaupunkiseudulla varsinaisesti ole, kun paikkoja menetettiin vähän joka paikassa. Täytyy tulevina päivinä tutkia tarkemmin Vantaankin tulosta ja palata aiheeseen - nyt hetken vielä nautiskelen valtaisasta luottamuksen osoituksesta, jonka eilen sain.

Erityiskiitokset kuuluvat tietysti tukiporukalle ja Rajakylän asukkaille, naapureilleni. Sain Rajakylästä 144 ääntä, mikä tarkoittaa tämän äänestysalueen ykköspaikkaa ja luo toki paineita toimia konkreettisesti alueemme hyväksi. Odotuksia varmasti on. Onneksi töitä tehdään kuitenkin porukalla.

Viimeistä viedään

Ennakkoäänestys on päättynyt ja vilkasta oli. Suunta näyttää hyvältä, vaikkakin Vantaalla prosentti oli 18,5, eli selvästi alle koko maan ennakkoäänestysprosentin. Mutta ei kannatakaan vertailla koko maahan, sillä Vantaahan otti 2004 vaaleissa kyseenalaisen kunnian olla hännänhuippu äänestysaktiivisuudessa. Viime vaaleissa vain 50,8% vantaalaisista käytti äänioikeuttaan. Nyt ollaan kuitenkin hienoisessa nousussa. Uskaltaisin jopa veikkailla, että ei tämä ainakaan rökäletappiota voi ennustaa meille.

Oma vaalityöni on ensi viikonlopun lehtimainosta lukuunottamatta tehty. Huomenna meillä on vapaa-ajan lautakunta ja torstai aamuna kukonlaulun aikaan suuntaan lentokentälle. Koko vuonna minulla on 3 pidempää työmatkaa ja tietysti yksi osuu pahimmalle mahdolliselle viikonlopulle. Palaan Barcelonasta kansainvälisen kattojärjestömme UNI:n nuorten konferenssista sunnuntaina. Mikäli ilmat suosivat, palaan kotiin sopivasti ennen vaalilähetysten alkua. Jännitän tuloksia sitten pienimuotoisissa vaalivalvojaisissa kotosalla. Eevi ja Aslak lähtevät huomenna Lappiin ja palaavat vasta maanantaina, joten tuloksesta riippuen joko korkkaan skumpat tai mökötän yksikseni.

Summa summarum, nyt on kaikki muiden käsissä. Olen tehnyt asukaskyselyn, jakanut mainoksia, suunnitellut lehtimainoksia, jutellut ihmisten kanssa sateessa ja auringossa, vastaillut sähköposteihin ja yrittänyt olla oma itseni - muuhun ei näillä rahkeilla pysty, toivon tietysti kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että se riittää valtuustopaikkaan. Toivottavasti noin 280 vantaalaista uskoo kykyihini kuten minä :)

Tärkeimmät asiat vielä kerran:
1. Asumisen on oltava järkevän hintaista, meidän on jatkossakin tarjottava erityisesti perheille ja työuraansa aloittaville nuorille kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Kunnan on rakennettava vanhusten palveluasuntoja.

2. Lasten ja nuorten palveluihin pitää panostaa, meillä ei enää ole muita vaihtoehtoja, kuin turvata tasapainoinen elämänalku pienimmille kuntalaisille. Asteittain on siirryttävä maksuttomaan päivähoitoon ja eheytettyyn koulupäivään.

3. Täydennysrakentamisella ja kunnostamisella on parannettava vanhojen asuinalueiden asemaa ja viihtyisyyttä. Esimerkiksi terveysasemien ja koulujen taso ei saa riippua asuinalueesta, vaan vantaalaisia pitää kohdella tasa-arvoisesti.

4. Lähiliikuntapaikat, ulkoilureitit ja uimahallit ovat Vantaan liikuntapalveluiden ydintoimintaa, joka palvelee monipuolisesti kaiken ikäisiä. Tästä pidän kiinni tulevaisuudessakin.

5. Tulevaisuutemme joukkoliikenne on raiteilla, olipa kyseessä Marja-rata tai metron jatkaminen, niin minä tuen. YTV:n maksujärjestelmän tulee perustua matkan pituuteen, ei kuntarajoihin. Liityntäparkkeja on rakennettava lisää.

Mukavaa!

Onhan vaalitilaisuuksia ollut jo useampia, mutta eilen kunnolla alkoivat kauppojen kulmilla seisoskelut. Tänään oltiin vaaliauton ja soppatykin kanssa Länsimäessä. Ehdokkaita ja asukkaita oli paljon. Soppa oli jaettu 50 minuutissa, mikä on ehkä uusi ennätys meidän Alepalla. Paljon oli tuttuja ja onneksi ihan uusiakin kasvoja, joista yllättävän moni tuli nimenomaan minua jututtamaan. Nyt voi sanoa, että onneksi Kimmo Kiljunen on Genevessä :)

Eilinen ei ollut ihan samanlainen succé. Olin Ilolassa yksin. Siis ei muita ehdokkaita, vain minä, vaaliauto kahden talkoolaisen kera ja vesisade. Jalat kastuivat ja palelsi, mikä tiesi kurkkukipua tälle päivälle. Olin puhumassa 50:lle eläkkeensaajalle puolilta päivin ja sen jälkeen ääni olikin melkein kaput. Ei oikein olisi varaa nyt sairastua...Olo on onneksi sellainen, että luulen tilanteen korjaantuvan yöunilla.

Päivällä soitteli myös Vantaan Sanomien toimittaja Hakunilan uimahalli asiasta (edellisessä postauksessani). Kyseli taustoja ja miksi me vastustamme hallin myymistä yksityiselle toimijalle. Puhuttiin pitkään ja sitten hän ikäänkuin yhteenvetona kysyi: "Niin, siis teidän mielestä tästä asiasta pitää ensin tehdä päätös?" Vastaa siinä sitten kohteliaasti ja sivistyneesti. Kyllä, minun ja muiden lautakuntamme demareiden (ainakin) mielestä investointisuunnitelmasta ja talousarvioesityksestä pitää olla jonkun lautakunnan päätös. Eikä tehtyä päätöstä voi toisen toimialan virkamies muuttaa ilman poliittista käsittelyä. Mitä ihmettä me muuten tekisimme poliittisesti valituilla luottamushenkilöillä? Saas nähdä mitä viikonlopun lehdessä lukee. Vaalityön kannalta olen luonnollisesti vain tyytyväinen, että tämä hässäkkä osui juuri tähän ajankohtaan.

Huominen ilta menee kokouksessa, perjantai naapurin tupareissa ja viikonloppuna sitten taas pyöritäänkin sopan ja kahvin kanssa Hakunilassa, Tikkurilassa ja Rajakylässä. Ja lisäksi käyn äänestämässä - itseäni!

Ps. Hyvää Hetan ja valkoisen kepin päivää kaikille - vaikka ilta onkin jo pitkällä.

Uimahalli EI ole myynnissä

Perjantain Hesarissa oli iso juttu Vantaan ensi vuoden talousarviosta. Kuva oli uimahallista ja teksti kuului vapaasti niin, että Vantaan etsii Hakunilan uimahallille ostajaa, tilojen vuokraaminen ulkopuolisille toimijoille on jo tavallista Espoossa. Tämähän oli ihan puppua. Vantaan vapaa-ajan lautakunta tai mikään muukaan instanssi ei ole kertaakaan käsitellyt Hakunilan uimahallin myymis- tai vuokraamissuunnitelmia. Päinvastoin, liikuntatoimen investointisuunnitelmassa jälleen vahvistimme korjausaikataulun.

Tänään aamupäivällä Finlandia Trophyssä törmäsin vielä liikuntatoimenjohtaja Hannu Vikmaniin, joka vahvisti, että kertaalleen Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. Heikki Heinimäki oli myymistä väläyttänyt ja Vikman oli torjunut asian saman tien. Olisi täysin tuoreen ja hyvin käyntiin lähteneen liikuntastrategiamme vastaista myydä kaupungin liikuntatiloja. Vieläpä itäisimmältä Vantaalta, jonne ei jäisi näin ollen yhtään kaupungin sisäliikuntatilaa, jollei koulujen saleja lasketa. Vasta vajaa vuosi sitten esimerkiksi päätimme myöntää kaikille yli 70-vuotiaille vapaan (maksuttoman) käyttöoikeuden kaupungin liikuntatiloihin, mikä siis idässä tarkoittaa vain Hakunilan uimahallia ja yhtä kuntosalia.

Soitin eilen Hesarin toimitukseen, josta luvattiin tehdä oikaisu. Oikaisuthan ovat kärpäsen kakan kokoisia, eli vahinko ei välttämättä korjaannu - eikä varsinkaan nyt, kun edes oikaisua ei ollut lehdessä. Tutkin tietysti tarkkaan vielä huomisen lehden ja todella toivon, että täysin perätön teksti korjaantuu. Vapaa-ajan lautakunnan sosialidemokraattinen ryhmä ei missään tapauksessa tue Hakunilan hallin myymistä, vaikka ajatus Kokoomuksen porukoissa saisikin tuulta allensa. Varsinkin vaalien ollessa näin lähellä, voisi Kokoomusjohto tulla reilusti esiin ajamiensa asioiden kanssa, eikä läväytellä niitä päämedioihin ikäänkuin päätettyinä faktoina.

Pumpulista Nobeliin

Kovin kauan ei rauhallinen rinnakaiselo Villa Pumpulissa onnistunut, valitettavasti. Eilen aamuyöllä joku naapureista oli soittanut poliisit ja talo tyhjennettiin. Tänään tilakeskus oli jo vaihdattanut lukot ja talo on hetki sitten tulleen tiedon mukaan edelleen tyhjillään. Rauhallisesti nuoret olivat poistuneet, kuten lupasivat, mutta tärkeämpää olisi ollut oleskella rauhallisesti. Välit naapureihin ovat arvatenkin tulehtuneet ja vastustus on entistä ärhäkämpää. Mikäli taloa tulevaisuudessa esitetään nuorten omaan käyttöön heidän omien suunnitelmiensa mukaisesti, tulee valitusten määrästä varmasti suuri. Terveystarkastaja tulee maanantaina tekemään mittauksia ja kuntoselvitys etenee huomattavasti. Samoin tietysti arviot kunnostuksen kustannuksista.

Muilta uutisiltaan päivä on puolestaan on ollut loistava; Ahtisaari sai vihdoin ansaitsemansa Nobelin rauhanpalkinnon. Itse hän arvioi Namibian olleen ratkaiseva tekijä, mutta minä korostaisin toimintaa Kosovossa. Luulen, että meillä ei edes oikein ymmärretä Ahtisaaren kansainvälistä osaamista ja arvostusta. Ehkäpä tilanne nyt korjaantuu. Ulkonäkö ei todellakaan ole politiikassa merkittävää, kun mennään lööppejä syvemmälle. Kai tämä sama koskee Halosta...

Latupuistoon uimala!

Olen muutaman päivän pyöritellyt mielessäni erilaisia tapoja parantaa oman asuinalueemme viihtyisyyttä ja pohtinut ristiriitoja asukkaiden toiveiden ja kaupungin suunnitelmien välillä. Yksi selkein on Latupuiston alue. Kyseessä on useampaan tiehen rajautuva metsikkö, jossa nykyisellään on ulkoilureitti, crossipyörille sopivia monttuja ja muuta virkistysaluetta. Yhdeltä reunalta alue loppuu liikunta"puistoon". Heittomerkit siksi, että urheilukenttää, tenniskenttiä tai ulkoilureittejä ei ole kunnostettu miesmuistiin. Lähituntumaan rakennettiin reilu vuosi sitten skeittialue ja rantalentiskentät. Siis voidaan puhua jo lähiliikuntapuistosta. Kunnostuksen puutteelle selityksenä on aina alueelle hyväksytty kaava, joka odottaa toteutumistaan. Tenniskentät poistuvat ja tilalle tulee kevytrakenteinen futishalli. Samalla kunnostetaan pururatoja, huoltorakennus ja urheilukenttä ja tehdään maisemointitöitä. Vajaan kilometrin päässä tästä on Campo sportcenter, jossa on sulkapallo-, salibandy- ja tenniskentät ja minigolf.
Väliin jäävälle alueelle, metsikön tilalle on suunniteltu asuntorakentamista.

Lähes kaikki yhdistykset mitä nyt kuvitella saattaa, ovat ottaneet negatiivisen kannan asuntorakentamiseen ko. alueelle. Täydennysrakentamista tarvitaan, siitä ei pääse mihinkään, mutta löytyisikö vielä joku muu ratkaisu? Tuntuu järjettömältä toteuttaa suunnitelmat, joita lähes kaikki alueen asukkaat, työntekijät ja yhdistykset vastustavat. Mutta mitä muuta alueelle tehtäisiin? Joku vaihtoehto pitää tarjota.

Pamahti tuossa sitten mieleeni niinkin suureellinen idea, kuin maauimala. Sijainti olisi mitä mainioin, jopa parkkipaikat ovat kaavassa valmiina, koska liikuntapuisto niitä tarvitsee. Uimala varmasti vähentäisi Kuusijärven ylikäyttöä ja tarjoaisi tietysti erikoislaatuisen lähipalvelun. Käyttäjäkuntaa riittäisi, sitä en epäile, mutta kustannukset ovat tietysti kovat. Mutta unelmiahan pitää olla. Voin jo mielessäni nähdä kaiken kansan liikuntapalveluista koostuvan keitaan, jossa kaikenikäiset voisivat kokoontua yhteen. Metsiköstä jäisi hyvä suoja teiden varsille, mutta varsinaiselle uimala-alueelle pitäisi tietysti suunnitella Kumpulan kaltainen nurmialue. Ohjattua vesiliikuntaa, uimakouluja, leikkipaikka ja viihtyisä kahvila...

Toki maauimalakin veisi tilan ulkoilureiteiltä ja päiväkotien metsäretkiltä, mutta uskoisin, että moni asuntorakentamisen vastustaja olisi valmis kannattamaan liikuntapuiston jalostamista tavalla, joka ei ole mieleen tullutkaan. Ja minun mieleeni ei tule yrittäkään laskea idealle hintaa ja vuosittaisia kuluja, mutta jos ihmiset suhtautuvat tosissaan hiihtoputkiin ja ylisuuriin ostoskeskuksiin, niin miksei maauimalaankin. Siinä vasta olisikin imagoarvoa!

Vanhat asuinalueet uuteen loistoon

Toteutin Länsimäen ja Rajakylän asukkaille asukaskyselyn lokakuun alkupuolella. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa asukkaiden tyytyväisyyttä alueemme nykyisiin palveluihin, kehittämiskohteita ja nimenomaan tärkeysjärjestystä tulevia hankkeita varten. Tänään oli tulosten julkistamis- ja keskustelutilaisuus Länsimäen järjestötilalla, johon jokunen asukas onneksi saapui paikalle.

Vastauksia kertyi 136, noin 60 % Rajakylästä ja 40 % Länsimäestä. Suurin vastaajaryhmä olivat 30-40 vuotiaat perheelliset. Vastausten perusteella kolme selkeästi eniten käytettyä julkista palvelua ovat terveys- ja sosiaaliasema, kirjasto sekä hammashoitola. Tyytyväisyyskysymyksessä ykköseksi kiri kirjasto, jonka ystävällistä henkilökuntaa kiiteltiin ihan erikseen. Kakkoseksi nousi julkinen liikenne, joka osaltaan tietysti selittyy metron läheisyydellä ja kolmannen sijan jakoivat terveysasema sekä ulkoilureitit/muut liikuntapaikat.

Mielenkiintoisin osa kyselyssä on tietysti uuden valtuustokauden alkaessa parannusta vaativat palvelut ja niiden tärkeysjärjestys. Jopa 65 % vastaajista piti liikenneturvallisuutta alueemme suurimpana heikkoutena ja seuraavina tulivat terveysasema ja liikuntapaikat. Itse tulkitsisin samojen vastausten nousemisen sekä tyytyväisyys- että tyytymättömyys puolella niin, että käytön ollessa satunnaista kaikki on ok, mutta säännöllisesti asioidessa tai harrastettaessa puutteet alkavat häiritsemään.

Priorisoinnissa ykköseksi nousi henkilökunnan määrän lisääminen kaikissa peruspalveluissa, päivähoidosta nuorisotaloon ja terveydenhoitoon. Huoli lapsista ja nuorista on suuri. Samaan huoleen liittyi monen kommentti liikennenopeuksien rajoittamisesta, teiden kunnossapidosta, valaistuksesta ja kävelyteistä. On ehdottoman tärkeää myös kyselyyn vastanneiden mielestä rakentaa Maratontien ja Länsimäentien risteykseen liikenneympyrä viivyttelemättä. Moni esitti myös hidasteita, valvontakameroita tai läpiajokieltoa Maratontielle. Paheksuntaa herätti julkisen liikenteen kaahailu ko. tiellä.

Puolet vastaajista nosti tärkeysjärjestys listalla kolmanneksi yleisen siisteyden ja viihtyvyyden lisäämisen, mutta vielä useampi viittasi siihen kommenteissaan. Kuten monella muullakin Vantaan vanhemmalla asuinalueella, kaikki on periaatteessa hyvin, julkiset ja yksityiset peruspalvelut löytyvät, mutta kaikki tuntuu olevan vähän tuuliajolla. Yhteisestä ympäristöstä ei viitsitä huolehtia, kun ei sitä tee kaupunkikaan. Lajittelupisteet ovat vaillinaisia, leikkipuistot osittain retuperällä, aidat korjaamattomia, lähiliikuntapaikkoja ei ole kunnostettu vuosiin ja liikekiinteistöt lähimaastoineen ovat useimmille luotaantyöntäviä. Tälläkö rakennetaan Vantaan vetovoimaisuutta? Kunnossapito on joka tapauksessa halvempaa kuin peruskorjaaminen, joten olisi korkea aika tehdä asuinalueistamme viihtyisiä, siistejä ja eri ikäisten tarpeet huomioivia yhteisöjä, joiden palvelutarjonta on varmasti oikein mitoitettua. Minulla on nyt aikaisempien teemojeni lisäksi lista, jossa riittää työtä useammaksikin valtuustokaudeksi ja jaan sitä mielelläni.

Vastaajien kesken arvotun Helsinki-Tukholman risteilyn voitti Susanna Karppanen Länsimäestä. Kyselyn tulokset ovat kokonaisuudessaan nähtävissä piakkoin nettisivuillani.

Menestyksekäs asukaskysely sulkeutuu

Länsimäki-Rajakylän asukkaille suunnattu asukaskysely sulkeutuu muutaman tunnin kuluttua. Kyselyllä on kartoitettu julkisten palveluiden käyttöä, kehittämistä/tyytyväisyyttä ja toiveita siitä, mitä ensi sijaisesti pitäisi ajaa eteenpäin tulevalla valtuustokaudella. Kysely sulkeutuu kolmen tunnin kuluttua, eli joku saattaa vielä ehtiä vastaamaan. Nyt vastauksia on tullut kuitenkin jo huimat 135! Se on aika paljon enemmän kuin uskalsin toivoa ja tuloksilla on jotain tilastollistakin arvoa.

Tulosten julkistamistilaisuus on ylihuomenna, siis sunnuntaina 5.10. klo 15 Länsimäen järjestötilalla (Kilpakuja 1). Keskustelun lisäksi arvotaan yhteystietonsa jättäneiden kesken Helsinki-Tukholma risteily ja on tarjolla kahvia ja pullaakin. Toivottavasti jokunen asukas saapuu paikalle.

Huomenna vaalityö jatkuu perinteisemmissä merkeissä Tikkurilan maalaismarkkinoilla, jaan kortteja ja karkkeja noin 10-12 Peltolan torilla Vantaan demareiden teltalla.

Tuottavuutta ja tehokkuutta työrauhalla

Kolmosen vaalikeskustelu on tuskaisa. Aikamoista muunneltua totuutta. Ostovoima kuulemma meilläkin kasvaa verohelpotusten ja palkankorotusten myötä. En nyt ymmärrä. Jos meidän asuntolainamme korko on noussut tämän vuoden aikana n. 1,5 %, inflaatio on jossain 4 % tienoilla , päivähoitomaksu nousi 33 euroa/kk ja dieselin hinta on noussut aika tuntuvasti, niin miten ihmeessä meidän ostovoimamme on kasvanut? Ei nyt näyttänyt tilille napsahtavan kuitenkaan 20 % palkankorotuksia.

Asiasta ihan toiseen, tai taloudessa pysyttelen välillisesti. Olin maanantaina kuuntelemassa Uutispäivä Demarin työ- ja talousseminaaria. Oli oikein hyviä puhujia, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden - professori Juha Siltala. Aivan mielettömän hieno mini-luento siitä, miksi maailman taloudessa ollaan missä ollaan ja mihin ja miten meidän tulisi suunnata. Osittain hän käytti sellaista sanastoa, että piti vielä tiistaikin pohdiskella, mutta kertoo jotain puheen vaikuttavuudesta.

Yksi tärkein huomio minusta oli, että olemme hakeneet kunnissa tuottavuutta aivan väärin. Bisnesmaailmasta on suoraan siirretty organisaation kehittämismallit ja sanat, palkattu laatu-, kehittämis-, henkilöstö-, prosessi- ja auditointijohtajia ja tuotettu järjetön määrä itse itseään ruokkivaa byrokratiaa. On unohdettu ihmiset. Siltalan arvio oli, että jos antaisimme ihmisten rauhassa tehdä kutsumustyötään, niin tuottavuus paranisi huimasti. Sen sijaan, että hoivapuolelle suuntautuneet ihmiset täyttelevät laaturaportteja neljännesvuosittain ja asiakaskäyntejä päivittäin, tulisi heidän antaa nauttia työstään ja oman työyhteisönsä kehittämisestä. Taustalla voidaan henkilökuntaa "rasittamatta" hoitaa rakenteellisia uudistuksia ja huolehtia resursseista, mutta työntekijät antavat itsestään enemmän, voivat paremmin (poissaolot vähenevät) ja näin ollen tuottavuus kasvaa.

Allekirjoitan väittämän kyllä lähes täysin. Itse tiedän mitä organisaatiossa saadaan aikaan tuomalla bisnesajattelu yhteisöön, johon työntekijät ovat hakeutuneet aivan eri eetoksella.

Työyhteisöstä ja työntekijöistä aidosti huolehtimalla tuottavuus ja tehokkuus kasvaa taatusti nykyisiä malleja enemmän. Ja toisaalta mitä voisimme menettää kokeilemalla? Jos nyt on nähtävissä joka puolella yhteisöllisyyden väheneminen, pahoinvoinnin lisääntyminen ja yleinen välinpitämättömyys, niin eikö olisi aika olla inhimillinen? Antaa työntekijöiden oikeasti olla kehittämässä ja tekemässä omaa työtään sen sijaan, että jostain toimialan johdosta määritellään tunnusluvut, joiden tavoittaminen tuo autuuden. Kuinka paljon energiaa hukataankaan papereiden täytättämiseen ja siitä aiheutuvaan purnaamiseen. Samassa persoonassa harvoin on hoivaa ja bisnestä siinä määrin, että niitä molempia hauaisi työkseen tehdä.

Toki kuntien välinen vertailu vaikeutuu, päätöksenteossa ei voidakaan tukeutua tilastoihin ja riskinä on, että joissain yksiköissä raha ei tuo maksimaalista tuottoa. Olisikin luotava audintointikanavat asiakkaiden eli kuntalaisten suuntaan, eikä henkilökunnan harteille. Katsottaisiin mihin päädyttäisiin.

Raskas viikko

Onpahan ollut viikko. Kauhajoki nostaa paljon kysymyksiä ja ajatuksia pintaan. Osuvasti tälle viikolle mahtui vapaa-ajan lautakunnan kokous, jonka yhtenä aiheena oli alkavat lähiö-projektit, joilla yritetään luoda edellytyksiä rauhaiselle yhteiselolle, lisätä viihtyisyyttä ja vastuunakantoa naapureista. Erityisesti Korso-Koivukylä alue on noussut huonossa mielessä esiin. Osa nuorista puhuu itsekin asuvansa slummissa. Mitään kamalaa ei ole vielä tapahtunut, mutta nuorisotoimen johtajan sanoin: "Siellä on aivan liian vähän aikuisia." Tilanne on kriisiytymässä, nyt ovat viimeiset hetket toimia - oikeasti.

Seuraavana iltana, eli eilen olin kuuntelemassa Villa Pumpulin talonvaltaajia ja vallatun talon naapureita. Nuorisotoimi oli kutsunut pikähälytyksellä koolle epämuodollisen keskustelutilaisuuden. Kymmenkunta naapuria oli esittämässä kysymyksiä lähinnä virkamiehille. Toki valtaajatkin saivat esitellä suunniteltua toimintaansa, jonka yksi painavimmista linjauksista on, että toiminta on täysin päihteetöntä. Suunnitteilla on joogakerhoa, kasvisruokakurssia, pihakonsertteja lähinnä lapsille, kirpputoria, kellarissa bänditoimintaa jne. Siis nuorten, mutta aikuisten ihmisten kokoontumista vaihtoehtoiseksi koetun toiminnan äärellä. Tätähän joka paikassa peräänkuulutetaan? Järkevää, vastuullista toimintaa ilman päihteitä, nuorten itsensä toteuttamana. Ihan näin yksimielistä porukka ei kuitenkaan ollut toiminnan tukemisesta...Äänihaitat erityisesti epäilyttivät, samoin talon kunnostuksesta koituvat kulut.

Talo kieltämättä on ison korjauksen tarpeessa, mutta on selvää, että päättyi tämä valtaus miten tahansa, ei tilakeskuksella ole enää vaihtoehtona seisottaa Villa Pumpulia tyhjillään, kunnostamattomana. Jotain toimintaa tai käyttöä sille on osoitettava. Yksi iso kysymys oli myös, miten Vantaa suhtautuu laittomaan toimintaan. Kuunneltuani virkamiehiä ei minusta asiassa ole epäselvää. Neuvottelut valtaajien kanssa jatkuvat hyvässä hengessä kuten tähänkin asti, toivottavasti päätyen kunnostukseen heidän tarpeisiinsa. Mutta sillä välin, kun eri päätäntäelimissä asioita vasta käsitellään, eli rakennuslupaa, käyttötarkoituksen muutosta, taloutta ja töiden aloittamista, pitää talon olla tyhjä. Oleskelu on laitonta ja tilakeskuksen virkamiehet ovat virkavastuullisia, joten heillä ei ole mahdollisuutta sulkea silmiään tilanteelta. Vaikka olisi kiva sanoa, että olkaa vaan täällä sen aikaa, että työt alkavat, niin se ei vaan onnistu. Ja tämä ei minusta saa olla asia, joka kaataa hankkeen. Tosin valtaajat itse todistivat olevansa täysin pasifistisin mielin liikkeellä, he poistuvat mutisematta heti, jos/kun häätö tulee.

Tänään pääsinkin tutustumaan Eevin kanssa ensimmäistä kertaa Myyrmäen iltapäivystykseen. Viime yönä ei juurikaan nukuttu, kun neidin sormista ja varpaista kuoriutuu nahkat. Selitykseksi tuli kummallinen jälkireaktio viime viikoiseen enterorokkoon. Nyt laitellaan lääkerasvaa, ettei kutise tai tulehdu. Mutta asia oli, että kohuttu iltapäivystys toimi mainiosti. Kolme tuntia reissuun meni kaiken kaikkiaan (ajomatkat, käynti, apteekki), mutta niin menee joka paikassa. Muutama lehtiteline olisi kiva, joku lelunurkka (vaikka ne levittävätkin pöpöjä) ja kahviautomaatti, mutta muutoin ei valittamista. Tikkurilaan tai Hakunilaan pitäisi ehdottomasti saada Itä-Vantaata palveleva iltapäivystys!

Vaaliteemat lopulta!

Nonni, nyt on teemat paperilla. Aina vaan meinaa viime tippaan jäädä viimeinen hionta, "varastaminen" ja ylimääräisten sanojen ja rivien ruodinta. Nyt saa muut ruotia :)

Palkansaajien ansioista aivan liian suuri osa menee asumiseen. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat karanneet erityisesti palvelualojen työntekijöiden ulottuvilta. Tässä tilanteessa työvoiman liikkuvuutta on hankalaa lisätä, työ ei aina kohtaa tekijäänsä.

Vantaalla on varmistettava, että etenkin työuraansa aloittavat nuoret sekä lapsiperheet voivat löytää maksukyvylleen sopivia vuokra-asuntoja. Meidän on osoitettava edullisia tontteja kohtuuhintaiseen vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntotuotantoon.

Vanhojen asuinalueiden onnistuneella täydennysrakennus- ja peruskorjaus/kunnostussuunnittelulla on varmistettava yksityisten ja julkisten palveluiden hyvä tavoitettavuus, alueiden viihtyisyys ja eri ikäiset huomioivat harrastusmahdollisuudet.

Pieniin kannattaa panostaa. Neuvolatoiminnasta, päivähoidosta tai perusopetuksesta säästäminen kalahtaa omaan nilkkaan pitkällä tähtäimellä - aina. Erityisopetuksen voimavaroja on lisättävä; erityislasten, muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien tai muutoin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sivuuttaminen on välinpitämättömyyttä, johon meillä ei ole varaa.

Suomi siirtyy askel askeleelta kohti "aina auki" -yhteiskuntaa. Se merkitsee piteneviä aukioloaikoja ja pyhäpäivien muuttumista työpäiviksi. Muuttuvien työaikojen mukana myös muiden yhteiskunnan palveluiden (kuten päivähoito, julkinen liikenne, terveydenhoito) tulee venyä, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tasapainoiseen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja palvelujen ja etuuksien käyttöön.

Tasa-arvoisen ja viihtyisän Vantaan puolesta,
Hanna Kuntsi

Aikaista tukemista

Oltiin henkilöstöpäivillä eilisestä tähän iltapäivään. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kokoontuminen. Ehdoton asipuolen helmi oli tänään kuultu Patrik Degermanin luento tavoitteiden asettamisesta ja tiimityöstä. Tarina kiertyi hänen ja Veikka Gustavssonin kahden miehen retkikunnan matkan ympärille, miten he päätyivät etelänapamantereella vuorelle, jolla kukaan ei ollut aiemmin käynyt. Kuvat olivat huimia ja huippuesiintyjän tarinankuljetus niin mukaansatempaavaa, että valvottu yökin unohtui.

Päivämme avasi luonnollisesti Ann Selin, joka myös pohti ääneen mahdollista ehdokkuuttaan SAK:n tulevaksi puheenjohtajaksi. Marraskuun loppuun mennessä hän on luvannut päätöksensä kertoa, tai pikimitten, kun Ihalainen on virallisen ilmoituksen poisjäännistään antanut. Toki puheen jälkeen jäi päähän pyörimään, mitä oikeasti SAK:n tulevan pj:n tulisi edustaa ja hallita.

Uudet työpaikat syntyvät kohisten yksityiselle palvelusektorille. Työt jakautuvat uhkaavasti tekijöidensä taustan mukaan parempiin ja huonompiin töihin ja työsuhteiden silppuuntuminen on arkea. Ansiokehityksen pitää olla sidottu tuottavuuteen myös palvelualoilla, mittarit vaan pitää ensin yhdessä luoda. Näitä Selin on pyöritellyt jo kymmeniä vuosia. PAM osoitti menneellä sopimuskierroksella, että ymmärrämme alojemme ja yhteiskunnan muutokset ja osaamme olla niissä mukana. Yhdessä työnantajien kanssa on niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla joustettu, haettu uusia työaikaratkaisuja, haettu luovasti keinoja tulla toimeen myös epävarman työn kanssa. Degerman itse asiassa viittasi tänään hieman tähän teemaan: määränpään saavuttamiseksi on oltava niin joustava kuin mahdollista, jotta esteet voi kiertää/ylittää suunnan pysyessä kuitenkin samana. Minusta Anissa on juuri tätä piirrettä. Periksiantamattomasti mennään kohti maalia välittämättä vanhoista kaavoista, joiden mukaan joitain asioita ei vaan voi tehdä niin tai näin. On kuitenkin tehty ja saavutettu tulosta. Ratkaisumalli on rakennettu vaikka tyhjästä. PAMin imagosta on tullut seitsemässä vuodessa myös Anin imago - tai toisinpäin. Vahvan johtajan vahva persoona antaa ehkä enemmän leimaa taustajärjestölle kuin toisinpäin.

Minä haluan, että Ann tekee myönteisen päätöksen ehdolle lähtemisestä. Ymmärrän täysin kaikki kipuilut päätöksen kanssa, asia ei todellakaan ole vähäpätöinen. Mutta nyt olisi oikea hetki. Nyt on nostettava keskiöön tulevaisuus, sitä Ann Selin edustaa.

integroiva syrjäytymisenehkäisijä - siis tarha!

Lisäys 16.9. : kirjoituksen toisessa kappaleessa on todella suuri lukuvirhe, johon on kommenteissa lisätietoa. Pahoittelen typeryyttäni, mutta en deletoi tekstiä.

Viime viikolla kuuntelin hetken aikaa Vantaan päivähoidon johtaja Sole Askola-Vehviläistä päiväkotiasioista. Hän aloitti alustuksensa 1800-luvun lopulta valoittaen koko päivähoitojärjestelmämme perusperiaatteita ja varhaiskasvatuksen syvimpiä juuria. Itse asiassa meillä kasvatetaan lapsia hyvin samoista lähtökohdista kuin jo sata vuotta sitten. Asia mitä aiemmin en niin tietoisesti ollut miettinyt, on päiväkotien sosiaalistava ja eheyttävä merkitys, joka nostettiin ykkösprioriteetiksi kansalaissodan jälkeen. Itse asiassa nyt ollaan ajassa, jolloin taas olisi tärkeä ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen integroiva tehtävä. Vantaalla päivähoito palautettiin sivistystoimen alaisuuteen tovi sitten, jolloin koko "opintie" on yhdessä putkessa. Alunperinhän varhaiskasvatus oli kouluhallituksen hallinnoimaa ja vasta 40-luvulla se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vantaan mallissa varsinkin on hyvin perusteltua, että myös varhaiskasvatus, eli päivähoito olisi maksuton. Miksi putken alkupää on eriarvoisessa asemassa?

Huomioni kiinnittyi myös joihinkin lukuihin. Noin vuosi sitten meilläkin keskusteltiin railakkaasti siitä, saako lapsi olla kokopäivähoidossa tai hoidossa lainkaan, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona. Itse olen aina puolustanut lapsen subjektiivista oikeutta hyvään hoitoon. Mutta nyt kuulin aiheeseen liittyen faktojakin. Vantaalla on hoidossa 1300 lasta, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona. Käytämme laskennallisesti 58 euroa lasta kohden hoidon järjestämiseen. Summa ei tietenkään sisällä tilakuluja, jotka ovat tietysti olemassaan, vaikka lapsimäärä vaihtelisikin. Ja toisaalta kaupungin sisäiset vuokrat elävät hieman omaa elämäänsä ja vääristäisivät tilastot. Mutta takaisin aiheeseen...1300 lasta tekee siis vuositasolla 75 400 euroa. Mitä sillä rahalla tehtäisiin muutoin? Toki se on esimerkiksi 3-4 työntekijän palkka tai summa voisi olla vaikkapa materiaalihankinnoissa. Mutta jos vertailuksi otetaan laskelmat mitä yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle - miljoona euroa. Vain yksi nuori. Jos 1300 lapselta evättäisiin hoito-oikeus, säästettäisiin hyvin lyhytnäköisellä politiikalla 12 vuodessa se, mitä maksettaisiin myöhempinä vuosina, kun porukasta yksi putoaisi kelkasta. Mikään ei tietysti takaa, että päivähoito pelastaisi maailman, mutta paremman alun elämälleen lapsi varmasti saa, jos on päivittäin paikka, jossa voi turvallisesti leikkiä, oppia ja syödä. Ja samalla vakavuudella pitäisi turvata lasten ja nuorten oikeudet täysi-ikäisyyteen saakka. Sadan syrjäytyneen sijaan luku voisikin todella olla se yksi.

Summa summarum, minun puolestani Vantaalla voitaisiin haudata lopullisesti subjektiivisen päivähoidon rajaamiskeskustelu ja keskittyä etsimään tehokkuutta muista toiminnoista.

Olen 42,5 älytön

Teinpä hauskan älyttömyystestin. En ole ihan älytön, mutta selitys ei taida valitettavasti löytyä taitavasta ostamisesta, tehokkaasta kokkauksesta, jämien hyödyntämisestä jne., vaan siitä, että syömme aika vähän kotona. Tai Eevi tietysti syö päivittäin, mutta siitä ei paljon poisheitettävää jää. Meidän viikoittaisella hiilidioksidijäljellä ajelisi autolla 7,6 kilometriä. Ei kovin paljon. Se hujahtaa, kun kerran ajaa Vaaralan Mäkkiin ja takaisin ja uskoisinpa, että kaikkien käärepapereiden ja muovipurkkien jälkeen on jälkemme taas kasvanut älyttömiin.

Vantaan taloudesta

Hesarin kunnallisvaalien blogilistalla - jonne löysin Jaanan ansiosta - suorastaan haastettiin ottamaan kantaa Vantaan talouden parantamiseen. Kovin tarkkoja lukujahan minulla, kuten ei suurimmalla osalla muillakaan ehdokkailla, ole käytettävissä, mutta joitain huomioita voi silti tehdä. Ensiksi pitää toki todeta, että kaupungin talous ei ole lähelläkään sitä ahdinkoa, mistä lähdettiin edellisiin vaaleihin. Monet hankalat ja mieliä kuohuttaneet päätökset viime vuosina ovat luoneet mahdollisuuksia parantaa mm. koulujen toimintaa.

Isot liikenneinvestoinnit kuitenkin rasittavat lähivuosina. Eilen istuimme Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön edustajistossa hyväksymässä vaaliohjelmaa ja tietysti taloudesta ja elinkeinoelämän kehittämisestä puhuttiin paljon. Uskon kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kun hän sanoi, että Vantaalla on myytävissä olevaa maaomaisuutta laskennallisesti 600 miljoonaa euron edestä! Jos siis nyt puhutaan talouskriisistä, jonka johdosta esim. sosiaali- ja terveystoimen pitäisi jollain aikavälillä säästää muutama miljoona, niin en ihan purematta niele väitettä. Vantaa joka tapauksessa sitoutunut valtion asuntopoliittisiin toimiin, joiden mukaan vuosittain pitäisi tuottaa n.400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ja muutoinkin halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja ohjata asutusta tulevan Marja-radan varteen. Maata siis tullaan myymään. Maan myynti ei myöskään ole verrattavissa muun kaupungin omaisuuden myyntiin, vaan näen sen oikein hyvänä keinona parantaa taloustilannetta.

Menojen kurissa pitäminen on tietysti aina tärkeää. Vaikea on vaan samaan aikaan turvata palveluiden taso, kun inflaatio jo itsekseen nostaa kuluja. Budjetin taso pysyy samana, mutta toiminta kärsii. Enkä oikein vippaskonstejakaan keksi, joten hyvä työllisyyden hoito, nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja suhteellisen suuren maahanmuuttajataustaisen väestön kielikoulutus ovat ne keinot, joilla verotulot pidetään kasvussa (tai edes tasaisina). Ja toisaalta pitää uskaltaa sijoittaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka säästävät usein piiitkän pennin. Esimerkiksi yhden liikunnanohjaajan vuosipalkka on vähemmän kuin yksi tekonivelleikkaus.

Kehä III:n parantaminen on aloitettava myös heti ja varmistettava, että työ etenee suunnitellusti. Sillä on suuri merkitys erityisesti logistiikka-alan yritysten houkuttelemisessa Vantaan puolelle. Vaikkakin hinta on nyt hieman liian kova. Kehän valtakunnallisesti erittäin merkittävä hanke, joten ihmetyttää logiikka, jonka mukaan vantaalaiset maksavat projektista suurimman osan.

Lentokentän vetovoiman hyödyntämistä pitää jatkaa, eikä pidä unohtaa koko ajan kasvavaa palvelusektoria. Kaupunkisuunnittelu on aina yksi tärkeimmistä toimialoista. Avainkysymyksiä on kuinka yrittäjät, asukkaat, asuinalueet, liikenne (julkinen ja yksityinen), julkiset toimijat, kolmannen sektorin toimijat ja vieläpä turistit saadaan ideaalilla tavalla tuotua yhteen.

Ja sitten on vielä kaupungin organisaation "putsaaminen". Eläkkeelle siirtyy Vantaan kaupunginkin työntekijöistä lähivuosina iso joukko ja nyt on hyvä hetki käydä läpi työtehtävät, toimialojen tavoitteet ja todelliset henkilöstöresurssitarpeet. Ei ole pelkkää legendaa, että kunnan hommissa on helppo levätä. Väkeä ei tietenkään ole enää niin paljon kuin takavuosina, mutta oikeaa mitoitusta ja tuottavuuden kasvua voi silti hakea ja kohdentaa ihmisiä sinne, missä suurin tarve on.

Tässäpä näitä ajatuksia talouden hoidosta ilman budjettikirjaa. Lopuksi vielä se, että veroäyrin alennuksiin ei varaa ole, vaikka joku sitä yrittikin puolustella talouden vilkastumisella. Jos ylimääräistä tuntuu olevan, niin hyviä sijoituskohteita löytyy palveluiden puolelta pilvin pimein!

Länsimäki-päivä vietetty

Olo on aika voipunut. Loppuviikko meni kuumeessa ja tänäänkin olisi sängynpohja ollut houkutteleva vaihtoehto, mutta Länsimäki-päivään oli lähdettävä. Onneksi pääsin lähtemään, niin paljon lapsiperheitä tavattiin. Yhdistyksemme oli tilannut poniratsastuksen lapsille ja teltalla tarjottiin mehua, keksejä ja esitteitä. Yhtään Unelmaa ei saatu kirjattua. Monta kiitosta tapahtumasta kyllä ja muutama syytös koko Itä-Vantaan kurjuudesta. Omasta mielestäni asioita on voitu edistääkin ja jossain isoissa jutuissa on saatu torjuntavoittoja, mutta eivätpä ne tunnu paljon painavan. Kunnallispoliitikonkin pitäisi pystyä hoitamaan kaikki maan ja taivaan väliltä.

Mietinkin iltapäivällä, mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että työssäkäyvä perheellinen nuori ihminen on mukana vaaleissa, jollei hän haluaisi parantaa asioita? Miksi olisin ehdolla kurjistaakseni asuinalueemme tilannetta? Ja toisaalta mikä tekisi minusta jotenkin kaikkivoivan? Itselleni on aina ollut ehkä liiankin selvää mihin asioihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä ja mitkä asiat ihmisten pitää hoitaa itse. Sanotaan, että demarit luovat holhousyhteiskuntaa, mutta ei siltä tunnu monia asukkaita kuunnellessa. Jos täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen olettaa, että poliitikot ovat syypäitä kaikkeen rappukäytävässäkin tapahtuvaan, niin mitä voi enää sanoa?

Yhdyn toki siihen, että usein asiat etenevät aivan liian hitaasti. On käsittämätöntä, että olen nyt kolmena vuonna sanonut liikuntatoimen ihmisille, että meidän pallokentän reunustan kanaverkko pitää korjata. Jokaisella maalaisjärki sanoo, ettei syynä viivyttelyyn voi olla raha. Kai seuraavaksi pitäisi organisoida talkoot kaupungin aitaa korjaamaan, ettei kukaan juokse huono-onnisesti pallon perässä tielle. Tähän mennessä kaikki ovat ehtineet jarruttaa. Hyvin pieni asia, mutta juuri sellainen, joita ihmiset ikkunoistaan katselevat ja toteavat, ettei mitään tapahdu.

Juuri pienten, arkisten juttujen kanssa isossa kaupungissa tökkii. Tuntuu, että kukaan ei korjaa lajitteluastioita, turvaa lähintä bussilinjaa, tee ramppeja pyörätuoleille, kunnosta ilmoitustauluja, puutu koirankakkoihin jne. Ja näistä meitä "oman kylän" ehdokkaita syytetään, vaikka vaikutusmahdollisuudet ovat rehellisesti sanottuna aika rajalliset.

Tästä kuitenkin jatkuu vaalityö soppatykillä, ilmapallojen ja ruusujen kera 2.9. Kuulakujan Alepalla.

Asunnottomuuden hoidosta

Eilisessä Demarissa oli hyvä juttu hallituksen toimista asunnottomuuden poistamiseksi. Tällä vaalikaudella tavoite on puolittaa ja alustavien kaavailujen mukaan seuraavalla kaudella poistaa asunnottomuus kokonaan. Tietenkään toimenpideohjelman läpivienti ei ole ihan ongelmatonta, eivätkä ihmiset käyttäydy vuosisuunnitelmien mukaisesti, mutta tavoite on hyvä. Demarithan olivat kunnianhimoisia ja Jyväskylän puoluekokouksessa 2005 kirjasivat visioon, että kymmenessä vuodessa asunnottomuus puolitetaan. Siis puolta pidempi aika kuin nyt Vapaavuoren suunnitelmilla. Harmillista ponnettomuutta meiltä, mutta itse asian kannalta loistavaa, että asuntoministeri on todella ryhtynyt toimeen.

Ainakin Helsinki ja Vantaa ovat talkoissa mukana ja pitkäaikaisasunnottomuuteen pyritään puuttumaan tosissaan. Rahaa on enemmän kuin aikoihin ja näkökulmaa on muutettu. Itse edustan ministerin kanssa samaa linjaa, että elämänhallinnan palauttaminen ja tukeminen pitää aloittaa kodista. On oltava katto pään päällä, jotta työtä, ihmissuhteita, päihdeongelmia tai muutakaan voidaan kestävästi saada järjestykseen. Eikä pelkkä katto riitä, ihmisen on kotiuduttava, tunnettava olonsa mukavaksi ja juurruttava. Tuettu itsenäinen asuminen on juuri tästä syystä moninverroin asuntoloita parempi vaihtoehto.

Samaan vyyhtiin liittyy myös sosiaalisen asuntotuotannon tukeminen. Varsinkin ensimmäiseeen omaan kotiin muuttavien on tärkeä löytää asunto, jossa on hyvä olla ja johon rahat oikeasti riittävät. Vuokranmaksuvaikeudet, muuttorumba ja asumisen epävarmuus luovat huonot lähtökohdat koko elämiselle. Harva poliitikkokaan asiaa syvemmin miettii. Kumpi on parempi vaihtoehto: hyvä koti, mutta ei työtä vai hyvä työ, mutta ei kotia? En sano, että työttömyys olisi helppo kohdata tai positiivinen asia, mutta ajatuksesta saa kiinni, kun miettii mitä kodin menettäminen merkitsee. Perheellisiä asunnottomia on onneksi Suomessa aika marginaalisesti.

Lautakunnan tuoreimmat

Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan syksyn ensimmäinen kokous ja pitkään istuttiinkin. Listalla oli mm. lastensuojeluohjelma, ensi vuoden talousarvio ja pidemmän aikavälin henkilöstösuunnitelma.Vantaan talous on pienen tauon jälkeen taas tiukoilla. Osittain kiitos maan hallituksen päätösten sysätä Vantaan maksettavaksi ennakkokaavailuja suurempi maksuosuus kehä III:n ja Marja-radan kustannuksista. Aina täytyy silti toimintaa yrittää parantaa ja panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan, mitä vapaa-ajan palvelut suurimmalti osin ovat.

Puitteen sisään oli vs.toimialajohtaja jo saanut monia asioita, kuten kaksi uutta ikä-ihmisten liikunnasta vastaavaa liikkunnanohjajaa ja kahden nuoriso-ohjaajan kokopäiväistäminen. Virkamiesten lisäesitysten ja keskustelun jälkeen esitin, että esitämme 200 000 euroa liikuntastrategiamme mukaisesti alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen alentamiseen ja 62 000 euroa kahden nuorisotyöntekijän palkkaamiseen Korso-Koivukylä alueelle. Ko. alueella väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt ja pelkkien vapaaehtoisten voimin ei enää selvitä. Putkenpää on avattava ja lisättävä "erkkareita". Lautakunta yksimielisesti päätti esittää lisäyksiä valtuustokäsittelyyn ja lisäksi esitämme musiikkiopistolle 30 000 euron lisäystä, jotta oppilasmaksuja ei tarvitse korottaa ja 15 000 euroa Orvokkitien toimipisteen iltavahtimestarin palkkaan (½ vuotta). Näillä mennään eteenpäin ja lobataan tietysti omia valtuustoryhmiämme.

Toinen pitkä keskustelun aihe oli musiikkiopiston rehtorin päätös yhden opettajan virkasuhteen purusta. Aihetta oli puitu jo ennen kokousta monella foorumilla ja itsekin juttelin pitkät pätkät OAJ:n juristin kanssa ja tutkin viranhaltijalakia. Kokouksessa kuulimme asiantuntijoita "molemmilta puolilta" ja lopulta äänestyksen jälkeen tekemäni esitys oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä meni läpi vain vain yhden jäsenen kannattaessa esittelijän esitystä.

Mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kokous. Seuravaalla kaudella asioita onkin entistä enemmän kun asukaspalvelu- ja vapaa-ajan lautakunnat yhdistyvät.

Muutama makupala

Euroopassa onneksi vielä suhteellisen tuntematon Wal-Mart taipui Kanadassa. Alla uutinen PAMin sivuilta. On muuten hyvä mieli paikallisten aktiivien rohkeuden ja sinnikyyden puolesta.

Maailman suurin kauppaketju Wal-Mart sai perjantaina 15. elokuuta ensimmäisen paikallisen työehtosopimuksensa koko Pohjois-Amerikassa. Kollektiivinen sopimus, joka koskee Gatineaun kaupungissa Kanadassa toimivan Wal-Martin työntekijöiden työehtoja, tuli voimaan sovittelijan tekemällä ratkaisulla. Gatineaun uunituoreen sopimuksen perusteella Wal-Martin on nostettava henkilöstön palkkoja yli 30 prosenttia, ammattiliitto UFCW raportoi. 3-vuotinen sopimus parantaa myös työntekijöiden lomaoikeuksia. Wal-Mart viivytti sopimuksen voimaantuloa lähes kolme vuotta käyttämällä hyväkseen Kanadan oikeusjärjestelmän siihen tarjoamia mahdollisuuksia. Kahdessa samankaltaisessa tapauksessa odotetaan lopullisia ratkaisuja vielä tämän vuoden aikana. Wal-Mart tunnetaan yrityksenä, joka suhtautuu jyrkän kielteisesti työntekijöiden ay-oikeuksiin. Kaksi vuotta sitten se joutui Kiinassa sallimaan paikallisen ay-toiminnan ja neuvottelemaan työntekijöiden edustajien kanssa myymäläkohtaisista kollektiivisista työehtosopimuksista.

* * * *

Etela-Ossetian kriisi toi esiin Kokoomuksen todelliset karvat suhtautumisessa Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Katainen eilisissä uutisissa totesi, että on maahyökkäys Suomeenkin on "täysin mahdollista". WHAT! Eikö Suomen tulisi pystyä hoitamaan ulkopoliittiset suhteensa erityisesti Venäjän kanssa muilla keinoin niin, että maahyökkäys on erittäin epätodennäköinen. Miten ihmeessä Kokoomusjohto voi verrata Kaukaasian tilannetta Suomeen. Kyllä on pelottavan huonoilla kantimilla meidän diplomatiamme ja ulkopoliittinen osaamisemme.

Huomioni kiinnittyi myös kriisin alkuvaiheen kommentteihin, joissa odotettiin EU:n tai YK:n rauhanturvaajien nopeaa saapumista alueelle. Missäs ovat ne NATO:n siviilikriisinhallintajoukot, joista aina niin kovin puhutaan? Vaalien alla, kun paneeleissa keskustellaan NATO:sta, niin sotilasliitosta puhumista pidetään vanhakantaisena, tunteellisena höpinänä. Uusi NATO kun on suuntautunut yhä enemmän kuulemma kriisinhallintaoperaatioihin ja yleiseen rauhanturvaamiseen maailmalla. Kovin on ristiriitaista taas tämäkin puhe hallituksen suunnalta.

Budjetista unelmiin

Olen hieman jälkijunassa kirjoittaessani vasta nyt budjettiesityksestä, mutta ei ole ehtinyt paneutua kuin joutavimpiin ajatuksiin. Oltiin mökille menossa, kun radiossa paukutettiin joka uutisissa Kataisen avauksia. Monella muullakin oli varmasti lomapäivä ja parempaakin kuunneltavaa, joten kuntavaaleihin Jykän silloin vielä hiomattomat ensiavaukset eivät varmaan vaikuta. Minä vaan jäin pienessä mielessäni ihmettelemään päälinjaa Kokoomuksen ajattelussa. Yhdysvaltojen rahoituskriisin tulevaisuus ei ole edelleenkään mitenkään luotettavasti ennustettavissa. Erkki Liikasen tietoihin perustuen jenkkien subprime koroista iso osa "laukeaa" vasta ensi vuoden aikana, joten ei ole mitenkään selvää, että maailmanlaajuisesti taloustilanne paranee. Mistä siis usko inflaation aika voimakkaaseen pienenemiseen? Ja toisaalta kun on ollut selkeää taloudellista taantumaa, ei onneksi kuitenkaan mitään 90-lukulaista, niin miksi Katainen oli heti vetämässä suurien julkisten investointien hanat kiinni? Sen verran minäkin olen oppinut lukemastani, että yksi syy Suomen ja Ruotsin kovin eritahtiseen selviytymiseen viime lamasta, oli nimenomaan Ruotsin linja kasvattaa valtion toimesta mm. tie- ja ratahankkeita ja siten vauhdittaa rahan liikkumista. Meillähän tehtiin toisin ja näyttäisi, että linja pitää, vaikka ihmiset ja ajat muuttuvat.

No mites me reagoimme? Blogeissa on ollut puoluekokouksesta asti kohteliaan hiljaista valitun johdon suhteen. Sorry, minä en enää kestä. Pinnat Backmanille ja Filatoville, että yrittivät pelastaa tilanteen. Kaupan päälle perjantaina lävähti lehdissä käyntiin Unelmakiertueen mainonta. Hyvä sylvi sentään. Tämäkö on nyt uusi ilmeemme, vaihtoehtomme porvareille ja irtiotto seitkytluvulle jämähtäneeseen retoriikkaan? Mainoksen voi tsekata mm. Hesarista tai Demarista, niin näkee mistä puhun. Itsenäisyys, äänioikeus ja peruskoulu ovat toki suurten unelmien lapsia, mutta ei siinä minusta mitään uutta ajatusta ole, eikä erityisemmin uusia äänestäjiä puhuttelevaa. Ymmärrän nyt mitä haettiin "Uuden SDP:n" kansalaisjärjestö-suuntaan kehittymisellä. Kopiota korvakiertueesta. Tule kertomaan meille mitä haluat, me teemme siitä vaaliohjelman. Mitä tapahtuu jos ihmisten unelmat ovat ristiriidassa juuri Hämeenlinnassa hyväksyttyjen ohjelmien kanssa? En vastaile tässä, jokainen tietää mikä lopputulema seurauksineen on. Ja kiva idis, että laita Jutalle tekstari...Minä tulen vaalityössä taatusti puhumaan puheenjohtaja Urpilaisesta. Sen verran uskon galluppeihin, että uskottavuuden kanssa on vielä työtä ja kalenterista näkee, että aikaa on 6 viikkoa ennakkoäänestyksen alkuun. Kallistun heti puolueen nykymainonnan viestin kannattajaksi, kun joku näyttää faktaa, että suomalainen kansanluonne on muuttunut. Poliittikojen vieraantumista arjesta ei pelasteta imagolla, vaan arjen tuntemisella. Jos kerran Jutta on yksi meistä, kuten hoettiin, niin se tulee kyllä esiin puheissa ja teksteissä ilman naiivia alleviivamista.

Hämmästyttävintä tässä on se, että Reilu Suomi-sivut ovat minun mielestäni hyvät. Miksi lähestymistapaa ei enää käytetty muussa mainonnassa ja viestinnässä? Kenen kädenjälki ja tahto näkyy missäkin, on suurin kysymys.

syksy on saapunut

Varmimmin lomien loppumisen huomaa aina kokousrumban alkamisesta. Tällä viikolla oli parina iltana istumista ja ensi viikolla jo kolme. Kiusallisinta on, että kaikilla tahoilla "kausi" alkaa aina samalla viikolla ja kun kokoustahti on suurin piirtein sama, tulevat kokoukset osumaan koko syksyn samoille viikoille. On siis aina monta iltaa putkeen varattuna. Toinen lähes yhtä hyvä syksyindikaattori on Metalliliiton sisäisten suunnittelukokousten alkaminen. Aslak on viikon reisussa ja Eevikin jo osaa sanoa, että isi on Lapissa retkellä.

Eilen illalla tsekattiin vielä Vantaan kaupunkipoliittista ohjelmaa, joka on hiomista vaille valmis. Hyvä tulee. Kunnallisjärjestön hyväksynnän jälkeen 4.9. voi alkaa jo kertomaan yksityiskohtia. Piristävintä oli kuitenkin syöksyä kokouksesta kuorojen kierrokselle. Joka syksyinen Art goes kapakka on vakiinnuttanut aloituksekseen kuoromusiikin. Pääkaupunkiseudun laulajat kiertävät baareja ja lurauttavat muutaman makupalan ohjelmistostaan. Ehdin siis juuri nipin napin Meccaan kuulemaan Qoro Quandoa, eli Emman kuoroa ja sieltä jatkettiin liikennevaloja manaten Juttutupaan Koiton laulun keikalle. Molemmat olivat jälleen hyviä. Käsikarvat nousivat pariinkin otteeseen. Koiton laulu esitti mm. Euroopan syrjäkylät, jota en ole livenä tainnut koskaan kuulla. On aivan käsittämätöntä miten kohdallaan kolmekymmentä vuotta vanha teksti on nyt. Yritin äsken etsiä You tubesta linkin tähän, mutta pahuksen sivusto ei suostu toimimaan. Mutta kannattaa kuunnella, jos vastaan osuu. Onko pääomat vaiko kansat veljet keskenään, kysytään lopussa. Sitä tässä nyt olen pohtinut Seppälän ja Hirven onnistumisten lomassa.

Hyvin menee, mutta menköön

Työnteko inhottavasti, mutta onneksi aika vähän, häiritsee kisojen seuraamista. Tänään on ollut hieno päivä, kaksi mitalia jo ennen lounasta. Ja aamulla sulkapallon historiaa, kun Ville Lång selvisi kolmannelle kierrokselle, eli 16. parhaan joukkoon. Ylipäätänsä olen ollut liikuttunut rakkaan lajini näkymisestä kisoissa. Koskaan aikaisemmin ei taatusti olympitulta ole viime metreillä stadionilla kuljettanut sulkapalloilija. Ja Tapio Suominen ei sitä enää mainostanut, mutta kisoja edeltäneellä viikolla, kun tuli kiersi jo Pekingin liepeillä, oli mukana soihtua kantamassa Jukka Pessala. Suomesta siis pääsi 4 eri lajien juniorivalmennuksessa ansioitunutta valmentajaa kantamaan soihtua 400 metrin matkan lähellä kisapaikkaa ja yksi heistä oli suomalaisen sulkapallon grand old man Jukka Pessala. Vanha valmentajani ja itseasiassa samasta seurasta, jota Lång edustaa.

Sulkapallo saa media-aikaa yleensä ihan minimaalisesti, vain helmikuussa SM-kisojen aikaan ja joskus jos joku on yllättänyt jossain kansainvälisessä turnauksessa. On siis ymmärrettävää, että ammattimaisia selostajia ei ole. Oli silti luokatonta, että aamulla kuunnellessani työmatkalla Långin matsin ratkaisuhetkiä selostus kulki näin: Lång syöttää..Rai...Lång...Rai...Lång...Rai ja Ville ratkaisee pisteen itselleen. Haloo! Peliä, jossa lyödään vuorotellen, ei voi selostaa kertomalla kuka lyö. En muista, että kertaakaan sulkapallon historiassa esimerkiksi linjatuomari olisi yllättäen syöksynyt kentälle lyömään väliin, joten kaikki kuulijat ymmärtävät, että pallo on vastustajalla, ellei toinen ole lyönyt palloa verkkoon tai ulos. Huomenna miesten kaksinpeli jatkuu ja vastus on astetta kovempi. Toivottavasti peli tulee vasta kahdeksan jälkeen, jotta on jo työmaalla telkan lähettyvillä.

Citius, Altius, Doupius

Jännittää. Olympialaisten odottaminen on melkein pahempaa kuin joulun odottaminen. Vielä huominen ja sitten koittavat avajaiset. Sadat liehuvat liput, hetki kun Suomi marssii stadionille Juha Hirven johdolla. Ohjelmanumeroita, joiden symboliikka ei ikinä aukea, mutta jotka huikaisevat taidokkuudellaan. Satoja urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paljon pelkästään pääsemällä kisoihin. Ja toki paljon urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paljon kyseenalaisin avuin. Dopingkohut ovat jo alkaneet, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että olympialaisiin kokoontuu koko maailman urheilukerma, josta vain kuori on hapan. Suurin osa osallistujista on unelmoinut historiallisesta hetkestään avajaiskulkueessa juniorivuosista asti ja saavuttanut päämääränsä tinkimättömällä harjoittelulla ja lahjakkuudella. He eivät todennäköisesti nouse palkintopallille kuulemaan kansallislauluaan, mutta he edustavat maataan ylpeinä ja vilpittömin mielin.

Suurin osa suomalaisurheilijoista on vain osallistumassa, ei kamppailemassa voitosta. Mutta mitä sitten? Se, että on oman lajinsa paras ja voi edustaa sinivalkoisissa (usein mauttomissa) asuissa kansaamme, on jo enemmän kuin mihin yksikään kotikatsomoissa pystyy. Toki jokainen katsoja toivoo, että urheilija onnistuu, jopa yllättää ja tuo mitalin. Mitaleita vaan jaetaan niin harvalle. Osittain olympialaisten lumo perustuukin juuri siihen menneen maailman ihanteeseen kansoja yhdistävästä, rauhaa rakentavasta tapahtumasta. Nuoret kirkasotsaiset atleetit kokoontuvat yhteen tuomaan äänettömän tervehdyksen omasta maastaan. Menestyminen ei olekaan niin tärkeää, paitsi jos menestyy.

Vaan ajat ovat muuttuneet, rauhan puolesta en ole koskaan pelännyt kuten nyt avajaisten alla. Sotilaalliset turvatoimet eivät massiivisuudestaan huolimatta vakuuta. Pommi-isku Pekingissä olisi onnistuessaan lähes toinen 9/11. Ja toinen pelonaihe on kiinalaisten reagoiminen lukuisiin mielenosoittajiin, jotka halajavat länsimaisten journalistien helmoihin. Voisin melkein sanoa olevani yllättynyt, mikäli kisat saadaan vietyä läpi ilman mitään väkivaltaisuuksia. Vaikka sitä suunnattomasti toivonkin. En halua menettää uskoani olympialaisten koskemattomuuteen. Haluan jatkaa unelmointia hetkestä, jolloin itse olen avajaisissa - katsomossa.

Vanhusten hoidosta

Yleensä en ole juurikaan mennyt sorkkimaan vanhusten hoitoon tai eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä, mutta eilen Vantaan Sanomissa oli kirjoitus, johon oli pakko kommentoida. Minä en ainakaan halua rahoittaa kenenkään pakonomaista kotona asumista (ja kutsua sitä kotihoidoksi) ja tarjota vaihtoehtona vain sairaalan vuodepaikkaa. On meillä muuhunkin varaa ja osaamista. Kuvassa Pälkäneen palvelutalo ja alla lehteen lähettämäni kirjoitus.

Ihmisarvo kunniaan palveluasumisella

Vanhusten hoito on yksi suurimmista kysymyksistä sosiaali- ja terveyspolitiikassa niin Vantaalla kuin koko Suomessa. Teemu Hiilinen vaati (VS 3.9.), että Vantaallakin tulisi vanhusten hoitoa kehittää enemmän kotihoidon suuntaan. Olen asiasta täysin eri mieltä. On totta, kuten Hiilinen sanoo, että kotihoito on tiettyyn pisteeseen asti halvempaa kuin laitoshoito, mutta onko se inhimillisempää ja onko vanhakantainen laitoshoito oikea vertailukohta? Miksi ihmisen on jaksettava kotona mahdollisimman pitkään omasta tahdostaan riippumatta, jos viimeiset vuodet voisi viettää helpomminkin?

Yhä useamman ikäihmisen kohdalla kotihoito tarkoittaa pitkiä yksinäisiä päiviä sekä rapistuvaa henkistä ja fyysistä kuntoa. Mikäli kaupungin toimesta halutaan turvata laadukas kotihoito ja muu toiminta, olisi järjestelmään panostettava hurjia summia. Monet ”kotihoidossa” olevat tarvitsisivat oikeasti omahoitajan, ihmisen, joka olisi läsnä vuorokauden ympäri. Lööppejä on helppo tehdä vanhustenkodeissa sattuneista laiminlyönneistä, mutta nimenomaan säästöjä hakeva kotihoito johtaa paljon laajemmalti luonnollisina pidettyihin onnettomuuksiin ja kuolemantapauksiin.

Sen sijaan, että uskotaan idylliin mahdollisimman pitkästä kotiasumisesta, tulisi Vantaan panostaa laadukkaaseen palveluasumiseen. Kodinomainen ympäristö, jossa kuitenkin on ateria-, liikunta-, kuntoutus- ja hoivapalvelut lähellä ja helposti saatavilla, on suurimmalle osalle vanhuksista paras vaihtoehto, mikäli asioiden hoitaminen yksin ei enää onnistu. Ja toisaalta on pidettävä huoli, että omaishoitajat jaksavat. Vapaapäivien tulee toteutua lainmukaisesti, eikä sijaishoidon järjestelyiden tule aiheuttaa ylimääräistä harmia.

Valtion asuntorahasto on nostanut palveluasumiseen suunnattuja investointitukia merkittävästi. On täysin mahdollista huomioida vanhusten erilaiset tarpeet asumisen suunnittelussa ja palveluiden kehittämisessä. Eikä palveluasuminen tarkoita vuodeosastoa, vaan uutta kotia. Esteetön ympäristö, säännölliset tapaamiset muiden ihmisten kanssa, monipuolinen päivätoiminta ja pätevät hoitajat takaavat mukavan ja inhimillisen vanhuuden.

Terveisiä sieltä sun täältä

Kotona ollaan taas!
Euroopan reissumme päättyi tänään Katajanokan laituriin. Kaikenkaikkiaan matkaa taittui ajotietokoneen mukaan hieman yli 5600 kilometriä ja autossa istuttiin 86 tuntia. Reitti kulki yöpymisjärjestyksessä Jurmala, Varsova, Krakova, Wroclaw, Praha, Rothenburg, Luxembourg, Brugge, Haarlem, Kreuzkamp, Vejby, Ronneby, Nyköping ja ihananainen ms Gabriella. Monta upeaa kaupunkia ja vielä enemmän upeita päiviä. Kolmea viikkoa on täysin mahdoton yrittää kuvailla, joten vain hajanaisia huomioita ja matkailuvinkkejä on nyt tarjolla.

Via Baltica on hyvässä kunnossa, verrattavissa meikäläiseen kantatiehen, mutta kulkee kaupunkien ja kylien läpi. Tietysti on idyllistä nähdä joka kulma, mutta matka taittuu hitaasti. Edellisen kerran olen matkustanut kyseisellä tiellä kahdeksan vuotta sitten ja maisema on muuttunut erityisesti Latvian ja Liettuan puolella huimasti. Enää ei peltoja korista neuvostoaikaiset ruostuneet aaltopeltihökötykset, vaan alavat maat muistuttavat pohjanmaan lakeuksia. Riikaan saavuttaessa esikaupunkialue on ollut jotakuinkin asumiskelvottoman näköistä, muttei enää. Kuten Assu totesi, elintason nousun voi todeta ensimmäisenä ikkunan pokista. Kun alkaa mennä paremmin, tehdään ensimmäisenä kerrostaloihinkin ikkunaremontti. Ja näin tosiaan oli, pielet hohtivat valkeina ja ehjinä. Jurmalassa puolestaan valitettavan monen pitsihuvilan oli korvannut sementtimöhkäle, kai joku niitä luxus-datsoinakin voi pitää. Liettuan puolella rekkaliikenne kasvaa potensseihin ja kiittelin vain hiljaa mielessäni, ettei tarvinnut istua ratissa. Ehdoton pysähdyspaikka on ennen Siauliaita Ristimäki. Alue on saanut alkunsa todennäköisesti katolisten vainoista, mutta varsinainen kansanvaellus alkoi Paavi Wojtylan vierailtua paikalla 1993. Ihmiset siis tuovat ristejä - isompia ja pienempiä - ympäri maailman ja näky on aika henkeä salpaava. On mahdoton arvioida ristien määrää, mutta ehkäpä miljoona on jo mennyt rikki.

Huvittava piirre rajojen kohdalla oli huomata, että Saksan rajalle asti on joka ylityspaikan välittömässä läheisyydessä 1-2 tuulivoimalaa. Imagotemppu? Muutoinhan tuulimyllyjen makuun oikein todenteolla pääsee vasta Saksasta länteen jatkettaessa. Benelux-maissa patojen, siltojen, sulkujen ja myllyjen ilotulitus on varsinaista insinöörityön taidonnäytettä. Pelkään itse ajaa siltoja pitkin (myös hyvin pieniä ja matalia), mutta kyydissä oli hieno olla. Muutaman kerran näytti kuin olisimme ajaneet suoraan taivaaseen.

Ehkä yksi matkan kohokohtia oli kuitenkin Varsovassa vierailu Ulica Mila 18:ssa. Kokonaisuudessaan tietysti koko Puolan historia toisen maailmansodan ajoilta on koskettava, mutta jotenkin Leon Urisin kirja on tehnyt minuun lähtemättömän ja syvän vaikutuksen. Katu tuhoutui sodan loppupuolella kokonaan, joten mitään mielikuvia vastaavaa ei löytynyt, vaan eipä tuo haitannut. Viereisillä kaduilla näkyi vielä häivähdyksiä siitä Milasta, jonka alla kulki kilometrien tunnelit. Otin toki kuvan 50- luvulla rakennetun kerrostalon pihassa, kyltistä "U.Mila 18" ja pohdin miltä tuntuu asua legendaarisessa rakennuksessa. Matkalla Krakovaan ajoimme Birkenaun kautta Auswichiin. Raskas retkikohde.

Wroclaw oli todellinen yllätys ja sinne kannattaa ehdottomasti hakeutua lomalle nyt, ennenkuin kuin kaikki muutkin paikan löytävät. Aivan uskomattoman hieno pikkukaupunki ja Tumskin saarelta, aivan ydinkeskustasta löytyy halpa hostelli. Hieno hotelli, jonka toisessa siivessä on hostellitasoinen majoitus. Kaupungissa voi itseään viihdyttää etsimällä tonttuja. Yhdeksän pronssitonttua puuhailee kuka mitäkin jossain päin kaupunkia. Me onnistuimme löytämään 6. Mutta tarkka pitää olla, tontut ovat pieniä ja yllättävissä paikoissa. Wroclawin jälkeen retkikuntamme hajaantui, me jatkoimme länteen ja toinen porukka lähti takaisin kohti Suomea rannikkokaupunkien kautta, joista kuulemma Liepaja on lisättävä "must"-listalle odottamaan seuraavaa matkaa.

Prahassa kävi uskomaton tuuri majoituksen kanssa. Maksettu hotellimme kärsi sähköviasta ja meille osoitettiin paremmalta paikalta hotelli, josta saimme noin 60 neliön kaksion pariksi yöksi. Parkeeraaminen on tehty hankalaksi. Laki sallii kaduille parkkeeraamisen vain ko. alueen asukkaille ja muut saavat tyytyä yksityisiin parkkihalleihin ja sehän on halpaa kuin saippua. Tosin meidän automme oli läheisen Ibiksen hallissa ja Assu pokkana maksoi parkin hotellin asiakkaana, joten laskuksi jäi 20 euroa. Eikä syöty Prahassa läskiä ja makkaroita, vaan Kaarlen sillan kupeessa aivan loistavassa italialaisessa Casanovassa. Ei liian hieno, vaan autenttinen ja isot annokset. Sitäkin voin lämpimästi suositella, tarkka osoite löytyy tarvittaessa. Eeville oli tietysti kova juttu päästä metrolla ja bussilla eläintarhaan. Kirahveja ja seeproja, epileptinen jääkarhu ja paljon muita elukoita.

Luxemburgista nautimme paikallisoppaan johdolla, kun saimme majoittua Väänäsillä. Alkoholi, autot ja bensa on halpaa, mutta älkää vain erehtykö ostamaan vaippoja! Emme mekään erehtyneet, vaan lykkäsimme ostoksia pidemmälle, kun hintaero isossa Pampersissa oli Suomeen verrattuna noin 15 euroa. Tankata ja juoda kuitenkin kannattaa nimenomaan Luxissa ja Latviassa. Kävimme myös kuohuviinitilalla, josta tulee eduskunnan kuoharit. On kaksi pulloa maistelua odottamassa, tiedän sitten, kannattaako enää ehdolle asettua.

Haarlemissa Hollanissa lunastettiin Autoliiton matkaturva takaisin, kun autosta oli loppunut akku yön aikana. Paikallinen Team Ahma saapui paikalle parin tunnin sisällä ja antoi virtasta. Tulipa tutustuttua hartaudella lähikortteleihin ja ostettua syyskengät Eeville. Koko matkan saldo oli 9 paria, siis koko perheelle, joista yhdet jätettiin Ellalle Luxemburgiin. Kyllä taas kelpaa tepastella.

Loppumatka olikin enemmän läpiajoa, Vejby poislukien. Majoituimme tuttavien luona meren äärellä ja nautimme ensimmäistä kertaa koko matkan aikana helteistä. Nahkahan siinä paloi. Lapsiperheiden kannattaa pistää muistiin Lalandia Rödbyssä, aivan lauttasataman lähellä. Ihan pienillekin löytyy pallomerta, kiipeily- ja pomppupaikkoja yms. Alueella on myös vesipuisto, sisäluistinrata jne. Ainoa ongelma on saada lapset pois. Mukava kohde oli tosin myös Mini Europe Brysselissä, sielläkin pääsi peuhaamaan. Hieman nimittäin aiheutti välillä päänvaivaa löytää liukumäkiä ja keinuja Eeville. Onneksi tyyppi innostui kirkoista ja suihkulähteistä suunnattomasti ja niitähän löytyy pilvin pimein. Eevi ansaitsi tusinan verran papukaijamerkkejä. Kertokoon jotain reissunaisen luonteesta se, että minun ei tarvinnut mennä kertaakaan koko matkan aikana takapenkille seuraksi. Iso kiitos auto dvd:lle ja Nalle Puhille. Syöminen oli välillä vähän nihkeää, mutta luovuudella selvittiin siitäkin kunnialla.

Nyt on kuitenkin autokiintiö hetkeksi täynnä. Vaikkakin katselin jo välimatkoja Travemundesta Kroatiaan...Jos menisi lautalle suoraan Saksaan ja siitä sitten Tsekin, Itävallan ja Unkarin kautta Balkanin maihin. Vähän pääsi kärpänen puraisemaan. Kuvia reissustamme laitan facebookiin, alussa vain yksi otos Eevistä Varsovassa, Chopin-puiston ruusupenkissä.

Matkakuume nousee...

Huh, kaikki alkaa olla pakattuna ja jopa niin, ettei katolle tarvinnut kiinnittää suksiboxia. Kaiken roudaamisen välissä yritimme raivokkaasti siivota. Talovahdit saapuvat Rovaniemeltä asti ja ensimmäistä kertaa, niin toki pitää olla vieraskorea, meni siivouksessa hermot tahi ei...Eevi toi lisämausteensa piirtämällä sohvaan kuulakärkikynällä. Marttaliiton sivuilta onneksi löytyi hyvä, mutta aikaavievä vinkki. Kynsilakanpoistoaine näyttää olevan siivouksessa samanlainen ihme kuin jeesusteippi korjaamisessa.

Marttaliiton sivuja selatessa muuten saa itselleen aiheutettua huonon omantunnon varmasti kuka vaan (ja minä varsinkin). Ohjeita lukiessa ja vinkkejä plärätessä totesin, etten osaa pestä edes tavallisia trikoopaitoja oikein. Ja allergiaperheissä olisi hyvä silittää kaikki, ei vain ryppyiset vaatteet. Ei ole koskaan edes käynyt mielenvieressä silittää Eevin tarhahousuja. Pelkkään pyykkiin - likaiseen ja puhtaaseen - saisi käytettyä päivittäin tunteja. Ja muka vain puutarhanhoito on tärkeää. Apukeittiössä saavuttaa varmasti samanlaisen ekstaasin, jos vain vihkiytyy. Selkeästi miesten aforismi.

Tämä nyt vähän eksyi aiheesta, joka siis oli, että kohta myö männään. Jännittää. Laitan kuvia ja kommentteja palattuamme. Muistakaahan toverit The musiikkijuhlat.

Lomalla!

Loma on todella alkanut. Virallisesti on vasta kolmas päivä illassaan, mutta tuntuu kuin olisin jo pidempään ollut pois toimistolta. Varmaankin hyvä merkki. En ole kolmeen päivään lukenut lehtiä - tai en laske iltapäivälööppejä lehdiksi - enkä katsonut uutisia. Ajantaju on vaan niin hukassa, etten ole osunut telkan ääreen oikeaan aikaan. Ja pitkän tauon jälkeen pääsin jo loppukeväästä takaisin kiinni kirjoihin. Muun muassa Ian McEwanin Rannalla ja Naisten etsivätoimisto nro 1, jonka kirjoittajaa en muista nyt, ovat ehdottoman suositeltavia ja nopealukuisia teoksia. Ei pateettisen raskasta eikä yliyrittävää, mutta ajatuksia herättävää kirjallisuutta, ja lukiessa hymyilee. Elokuvapuolelta suosittelen erityisesti rouville PS. Rakastan sinua. Ihana.

Pääasiassa olemme valmistelleet ensi maanantaina alkavaa lomamatkaamme. Haarahiltunen-Kuntsi autokunnat valtaavat Itä-Euroopan (ja osittain länttä) ja toivottavasti palaavat onnellisena perheenä kotiinkin :) Suuntaamme siis Via Baltican kautta Puolaan, sieltä Tsekkeihin, Luxemburgiin, Saksaan, Tanskaan ja loppumatka onkin auki. Kotona pitäisi olla noin kolmen viikon päästä. Puolassa tarkoitus on bongata mielenkiintoisia ja kauniita kohteita kuten Zakopane ja Krakova ja lännessä tarkoitus on vierailla kaikilla tutuilla, joilta on kutsu vuosien varrella saatu. Reissusta tulee varmasti ikimuistoinen.

Matkajärjestelyiden lisäksi on edistetty keittiöremonttiamme hankkimalla uusi astianpesukone maaliskuussa hajonneen tilalle ja tänään ostaa rätkäytettiin jääkaappi-pakastin. Elo-syyskuussa toivottavasti sitten joku tulee ja repii kaapistot, vie ne jonnekin ja asentaa uudet. Asiaa ehkä auttaisi, jos soittaisi ja tilaisi työn...

Nyt ei vaan jaksa yhtään ajatusta uhrata syksylle, joka tulee olemaan (taas) hyperkiireinen. Vaalityöni on ihan vaiheessa. Jotenkin vaan luotan siihen, että rutiinia on jo sen verran, että tekniset asiat hoituvat vauhdilla, kunhan vaan teemat ovat mielessä ja sitä jäsentelyä voin tehdä vaikka repsikan paikalla tulevina viikkoina. Enemmän työtä teettää rahapuun keksiminen. Mistä löytyisi Kehittyvien lähiöiden Vantaa ry.?

Alennusmyynnit alkoivat palkoissakin

On se kummallista miten mieli toimii. Kaksi päivää sadattelin itseäni, kun en saanut ajatuksiani muotoiltua ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi ruotsiksi ja nyt kotona ajatukset juoksee ruotsiksi. Kaksi päivää olin siis Mälarenin rannalla ruotsalaisella country-klubilla keskustelemassa jäsenhankinnasta. Työkieli oli ruotsi, eli tanskalaiset puhuivat tanskaa, norjalaiset norjaa jne. Korva kuitenkin tottuu yllättävän nopeasti ja tänään tanskastakin alkoi jo erottaa joka neljännen sanan. Hyödyllinen kokoontuminen joka tapauksessa, kuten pohjoismaiset tapaamiset meillä useimmiten ovat. Ja selvisin hengissä Viskin maistelusta.

Reilun vuorokauden poissaolon aikana ehdittiin kaupan puolella siirtyä mielenkiintoisille areenoille. Kovin paljon en työasioista voi korrektisti kirjoitella, mutta kehotan mielenkiinnolla seuraamaan miten Markantalon juttu etenee. Yli 300:lle iskettiin laput kouraan: Palkan alennus tai potkut. Selvittelyt ja neuvottelut käynnistyivät nopeasti, samaten median kiinnostus. Huomenna on ensimmäinen kunnon istunto ja jotain suuntaa on varmaan nähtävissä viimeistään viikonlopun aikana.

Ylihuomenna Särkänniemeen "töihin" PAMin huvitreffeille ja sitten alkaa loma! Ja Espanja voittaa kultaa potkupallossa.

Media-ahdistusta

Olen hyvin ahdistunut jälleen kerran. En median toiminnasta, vaan saamastani informaatiosta. Oikeasti ahdistunut eilisen ykkösen dokumentin jälkeen. "Tietokoneiden hautausmaa" oli karua kertomaa atk-laitteiden "kierrätyksestä". Valtaosa kaikesta romusta päätyy tällä hetkellä Kiinaan nyrkkipajoihin. Jollei dokumenttia nähnyt, ei pysty kuvittelemaan olosuhteita, joissa haitallisia aineita käsitellään ja valutetaan joko lähivesiin tai poltetaan suoraan savuna ilmaan. Jätekaupungiksi kutsutulla alueella työntekijät perheineen asuvat hökkeleissä, suurin osa heistä on kouluttamattomia maaseudulta muuttaneita, jotka itse ovat kuitenkin tyytyväisiä saadessaan tehdä töitä.

Saastepitoisuudet niin ilmassa, vedessä kuin maaperässäkin olivat hurjia. Vielä hurjempia olivat veriarvot. Esimerkiksi alueen lapsilla veren lyijypitoisuudet olivat linjassaan yli 15, kun maksimit saisivat olla 10. Erilaiset syövät olivat haastatellun lääkärin mukaan hyvin yleisiä, vaikkeivat alueen asukkaat itseään erikoisen sairaina pitäneetkään. Vesi oli luonnollisesti juomakelvotonta, kauniin syvän vihreää toki.

Eikä kehitykselle näyttäisi mahtavan mitään. Koneita rahdataan päivittäin tuhansittain kyseiselle alueelle ja moni pelkää, että vastaavia kaupunkeja syntyy Aasiaan lisää.

Mitä siis jos laitankin joskus pahvia paperinkeräykseen tai jätän biojätteen lajittelematta? Ymmärrän, että jos jokainen ajattelisi, ettei oma panos auta mitään, ei mitään tapahtuisi, mutta...Ja mitä tapahtuu työkoneelleni, kun siitä joskus aika jättää? Miten varmistan, ettei kukaan pura piirilevyjä myrkkykaasujen keskellä ja valuta syövyttäviä aineita maahan ja veteen? Enpä kai mitenkään. Paitsi varastoimalla koneen ikuisiksi ajoiksi vaatekaappiini.

Ajattelin lievittää ahdistustani väliaikaisesti iltapäivälehdillä. Onnistuin skippaamaan jokapäiväisen tanjaolli-osion, mutta mikäs se siellä odottikaan: Satu ja Antti! Voi miksi teette tämän? Jos lääkärin tekemistä toimenpiteistä ei halua kertoa, niin miksi niistä pitää kertoa. Kevyempikin tiedotus lapsettomuudesta, muutosta, tulevasta lomasta, häistä ja häävalssista riittää ihan hyvin. Sen verran vahingoniloinen olen, ettei minua haittaa, jos muiden puolueiden edustajat vievät itse itseltään uskottavuuden, mutta miksi meilläkin!?

Venonen

Meitin kesäkaveri. Toisin kuin koekäyttäjillä, minulla ja Eevillä on pelastusliivit.

Lövhyddanin terveiset

Juhannuksesta tuli jalkapalloton, kun vetäydyimme Lövhyddanille Sipooseen Pujuilemaan. Yleensä leirikeskuksista löytyy telkka viimeistään ohjaajien tiloista, mutta ei tällä kertaa. Muutoin ei kyllä valittamista ollut. Puitteet kunnan omistamalla tilalla ovat loistavat, kun vielä ilmat suosivat ulkoilua lauantaista eteenpäin. Olisin laittanut heti kuviakin, mutta kun blogger ilmoittaa vain "virhe sivulla", niin pitänee yrittää kuvailla sanoin.

Paikka sijaitsee Kalkkirannassa, suojaisassa poukamassa. Päärakennus on vanha mansardikattoinen kaksikerroksinen huvila, jonka edusta on peitetty liuskekivellä. Kivetyksellä on reilusti pöytiä penkkeineen, kiinteä grilli ja edessä aukeaa suuri nurmikenttä. Kentän yläpäässä on lentopallokenttä, joka on kuin tehty perinteikkäälle petankkiturnaukselle. Turnauksen muuten voitti tällä kertaa joukkue BAH (Böke, Assu, Hanna). Tämä vain ohimenevänä itsekehuna, kultakantahan ei ole vieras joukkueellemme ja samalla terveisiä monivuotiselle joukkueen selkärangalle Juha Walliukselle :) Toisessa päässä nurmialuetta on pieni leikkipaikka ja sitten hiekkaranta. Tontilla hieman ylempänä sijaitsee uudempi hirsisauna, eli lämpimään suihkuun pääsee, mikäli edelliset eivät ole käyttäneet kaikkea vettä. Uimaan voi hipsutella suoraan laituria pitkin. Ei kuitenkaan ollut minulle ajankohtaista, jos sitten elokuulla miettisi varpaiden kastelemista. Paikan voi vuokrata sipoolaiset yhdistykset/seurat ja hinta on naurettava. Ihan vaan vinkkinä, jos haluaa tunnelmallista grilli-iltaa viettää.

Paikka on siis mahtava rentoon yhdessä oloon, chillailuun, kuten tuoreemmat toverit asian ilmaisivat. Porukka on uusiutunut, mutta samalla myös paluuta vanhaan pujuiluun on tapahtunut...Aattoiltana sateen väsyttyä viriteltiin nuotio rantaan ja laulettiin ja istuttiin lämmittelemässä. Ja mikäs muu se sieltä kuin Jussin pussit. Ei siis Juhannuksen kaljakassi, vaan tuplaviuhahdus, reipas nuotion ympärijuoksu ja pulahdus. Toisella kierroksella oli jo naisiakin mukana. Deja vú - tästä kuulin jo -98 puhelimen välityksellä. Taitanevat vanhat juoksijat jo viettää aikuisten juhannuksia housut jalassa, mutta onneksi on uusi sukupolvi kasvamassa. Muutoinkin tuntui pitkästä aikaa, että tulevat vuodet ovat hyvissä käsissä. Järjestöelämän aaltoliike on taas menossa rantaa kohti vaahtopäinä.

Merellisen ensikasteen sai myös MEIDÄN VENE! Pohjois-Karjalan sisävesillä seilaillut Yamarin matkasi peräkärryllä torstaina Vantaalle ja heti neitsytmatkalle Sipooseen. Mistään jahdista ei puhuta, vaan ukkini pienestä avoveneestä, jossa on 20 heppanen perämoottori vauhtia antamassa. Juuri sopiva Assun kalatarpeille ja koko perheen saaristoretkille. Olisi ensi hetkistä kuviakin, mutta kun edelleen on se virhe sivulla. Oma lomani alkaa reilun viikon päästä ja sitten olisi tarkoitus pakata eväskorit ja hypätä veneeseen. Eevi tosin on koko ajan menossa laivaan, mutta se on hieman harhaanjohtava ilmaus.

Nyt kuitenkin juhlat ovat ohi ja vielä viikko töitä ja reissut Tukholmaan&Tampereelle edessä. Kaikki suosikkini ovat jo rähmäköineet EM-kisoissa, joten toisella silmällä seurailu riittää. Italialle pienellä lipulla liputan, mutta voisi Turkkikin räjäyttää potin, vaan eipä taida olla mahdollisuuksia pidemmälle. Hauskempaa on kuitenkin päästä taas vuoden tauon jälkeen sanomaan paksulla ällällä ja leveällä w:llä Wimbledon.

Tammisaaren kuvia

Tammisaaren tapahtumasta on jo päiviä ja kaikkea muutakin olen jo ehtinyt touhuta, mutta muutama kuva kuitenkin näytille. Yllä olemme vielä kulkueen järjestäytymistä odottelemassa. Aslak kuvasi ja haastatteli järjestäjiä, osallistujia ja katselijoita, joten kunnon dokumenttikin tapahtumasta valmistuu aikanaan. Eevi kunnostautui eväiden syönnissä, kun muuten meinasi käydä aika välillä pitkäksi.

Osallistuimme kulkueeseen vain puolen kilometrin verran ja sitten käännyimme rattailla sivukadulle hakeaksemme auton. Eevi ilmoitti hyvin pian: "Haluan takaisin taisteluun!". Hienoa, että nuorisomarssi alkaa hahmottua ja punaiset liput elähdyttävät, mutta taitaa meillä olla vielä työtä edessä...

Esimieheni R.Sorsa kunniakkaasti osallistui kulkueen historialliseen osaan. Historian kulkua kuvasi myös nuoremman porukan kantamat kyltit, jotka oli liitetty "punaisella viivalla" yhteen. Hieno oivallus ja toteutus. Kuvan saa klikattua isommaksi, niin jotain erottaakin...


Hauskaa Juhannusta kaikille! Me suuntaamme PuJuun, punaiseen juhannukseen Sipooseen Lövhyddanille. Nuorempia Demarinuoria on paikalla lähes 30, joten eiköhän mukava viikonloppu ole tiedossa.

Tie Tammisaareen

Jos huomiseksi ei vielä ole suunnitelmia, niin kannattaa aamusta suunnata Tammisaareen. Tie Tammisaareen 90 - muistotapahtuman historiallinen kulkue lähtee liikkeelle 11.00 (jos muistan oikein) päättäen matkansa reilun kolmen kilometrin jälkeen 1918 muistomerkille. Paikalle odotetaan satoja ihmisiä.

Dragsvikissa, valtatie 25:n varrella sijaitsee punaisten 1918 hautausmaa. Paikalle on haudattu noin 3000 punaista, jotka sodan päätyttyä menehtyivät Tammisaaren vankileirissä. Kuolleisuus vankilerillä muodostui poikkeuksellisen korkeaksi. Leirille tuoduista vangeista kuoli lähes joka kolmas, useimmat heistä vain muutaman kesäisen kuukauden aikana.

Vuonna 1951 Entiset Punakaartilaiset r.y. Helsingistä pystytti muistomerkin. 4.-5.6.1988 pidettiin muistotilaisuus jossa paljastettiin laajennettu muistomerkki, jonka pronssilevyn pintaan oli kaiverrettu kuolleiden nimet ja henkilötiedot. 1993 kokoonnuttiin uudelleen. Piispa Erik Wikström vihki kuolleet haudan rauhaan ja Tasavallan presidentti Mauno Koivisto vaimoineen kunnioitti muistohetkeä läsnäolollaan. Tarja Halonen puhuu huomenna muistomerkillä ennen seppeleiden laskua. Edellinen juhla on jäänyt mm. Viljo Sohkasen koskettavan, omakohtaisen puheen johdosta paikalla olleiden mieliin lähtemättömästi. Huominen tullee olemaan yhtä sykähdyttävä päivä.

Hakaniemestä on lähdössä myös yhteiskuljetus, jossa ymmärtääkseni on vielä tilaa. Bussikyydistä saa lisätietoja SAK:sta Antti Lindtmanilta. Toivottavasti tavataan lippujen alla!

Ihmisenä olemisen opettelusta

Palaan vielä hieman puoluekokouksen asiakirjoihin. Ei vain leivästä - kohti henkistä hyvinvointia, eli tuttavallisemmin runo ja rakkaus- työryhmä esitti yhtenä vaatimuksena Tommy Tabermannin ajatusta kouluihin lisättävästä ihmisenä olemisen- oppiaineesta. Uudenmaan ryhmä esitti vaatimuksen poistamista, koki rökäletappion valiokunnassa ja toisaalta voitti saliäänestyksen selvästi, eli kyseistä oppiainetta ei puolueen asiakirjassa nyt vaadita. Pia Viitanen kommentoi lehdessä asiaa sanomalla, ettei puolueväki ollut vielä valmis kyseiseen radikaaliin vaatimukseen. Hoh hoijaa. Valmiudella ei ollut poistoesityksen kanssa mitään tekemistä. Esitys perustui puhtaasti siihen, että vaatimus oli meidän mielestämme älytön.

Jokainen joka on ollut yhtään tekemisissä tuntikehysasioiden kanssa, tietää kuinka vaikeaa (lähes mahdotonta) on saada kehyksiin lisätunteja edes vanhoille aineille, puhumattakaan kokonaan uusista aineista. On jopa erittäin vaikeaa saada kuntatalouden kurjimuksessa edes nykyisille aineille jakotunteja, jotta ryhmäkoko säilyisi inhimillisenä. Ja samalla me vaadimme uusiksi aineiksi työmarkkinatietoutta ja yrittäjyysopetusta, ensiapua, parempia kielivalikoimia, lisää tunteja taide- ja taitoaineisiin ja uskonnonopetuksen uudistamista. Joku realismi pitää olla ja priorisointi mitä ihan oikeasti haluamme lisää koulujen opetukseen ja millä tavalla. Ihmisenä oleminen on aihe, jonka pitäisi läpileikata kaikki opetus. Kyse on siis enemmänkin opettajankoulutuksesta kuin koulujen opetussuunnitelmista.

Aikanaan puhuttiin ns. piilo-opetussuunnitelmista. Tarkoitettiin siis sitä, kuinka normaalin opetuksen lisäksi ikääkuin "salaa" opetettiin myös kansalaistaitoja: puheenvuoron pyytämistä, ajoissa olemista, käsien pesua, kohteliaisuutta toisia kohtaan jne. Eli ihmisenä olemista. Näin kai nykyisinkin pitäisi toimia ja toimitaankin. Tai toimittaisiin, jos ryhmät olisivat sen kokoisia, että opettajilla ja avustajilla olisi mahdollisuus oikeasti huomioida kaikki oppilaat ja puuttua myös perusasioihin pelkän häiriöpuuttumisen sijaan.

Eheytetty koulupäivä toisi osaltaan ratkaisun myös kasvavaan tarpeeseen erilaisten elämisen taitojen opettelussa. Koulupäivän sisällä tai päätteeksi voisivat järjestöt ja yhdistykset järjestää ohjausta ja opetusta vaikka mistä mitä nyt tärkeänä pidetään ja mikä on kulttuurisesti merkittävää. Kaikkea ei tarvitse yrittää ympätä tuntikehykseen, mikä on toivoton tehtävä. Siis meidänkin tulisi puolueena vahvasti ajaa edelleen eheytettyä koulupäivää, joka takaisi tasa-arvoisesti kaikille lapsille mahdollisuudet harrastaa ja oppia uutta turvallisessa ja tutussa ympäristössä. Eheytetyn koulupäivän yhteisöllisistä menestystarinoista en nyt kirjoita enempää, vaan pitäydyn aiheessa edes jotenkin. Sen sijaan, että menemme vanhan kaavan mukaan ja kuittaamme kaikki tavoitteet vaatimalla tuntikehysten paisuttamista, voisimme oikeasti olla rohkeita ja laajalti tutustua eheytetyn koulupäivän mahdollisuuksiin ja ajaa tämän vuosituhannen peruskoulua!

Uusi ja raikas ja lempeä

En ole opetellut ulkoa deodorantti-mainoksia, vaan saavuin tovi sitten kotiin Hämeenlinnasta SDP:n puoluekokouksesta. Varaedustajan hommiin en joutunut, vaan tein talkootöitä ja nautiskelin täysin siemauksin ilmapiiristä ja tuttujen tapaamisesta. Ehdinpä jopa shoppaamaan Finnakarelian tehtaanmyymälälle, kun toveri Pääkkö kaappasi lähes lennosta mukaansa. Pikkuisen alkoi jo puskea vastaan kaikkialta tunkeva uudistuminen, mutta muutoin olen todella iloinen porukkamme meinigistä. Jutta Urpilaisella on vain taivas rajanaan. Lähtökohdat ovat nyt niin herkulliset, että eikun vaan vahvaa linjaa nopeasti vetämään ja pökköä pesään.

Ainoa todella hampaankoloon jäänyt asia oli Kimmo Kiljusen putoaminen varapuheenjohtajiston ulkopuolelle. Kimmo hävisi 3. varapj:lle, Pia Viitaselle, vain 34 ääntä. Lähellä siis oli, muttei riittänyt. Itsellä ei oikein ymmärrys riitä. Vajaan vuoden päästä koittavat EU-vaalit, joissa Kimmolla olisi todella paljon annettavaa. Laajat tiedot yhdistettynä sujuvaan, konkretiaa aina hakevaan puheenparteen - sitähän joka vaaleissa kaivataan! Ja huvittavaa on myös, että Stubbille Kiljunen kelpaa erityisasiantuntijaksi, muttei omalle väellä...Ehkä kuitenkin toivun tästä.

Tänään puolueen toimihenkilötyöryhmä järjesti ensimmäisen tilaisuutensa. Hälystä ja läpikulkijoista huolimatta tilaisuus sujui hyvin, tekemäni tiedote tässä.

Kokouksen yhteenveto minun lasieni läpi:
+ Verkatehtaan miljöö
+ kokouskanslian työskentely
+ ruoka
+ majoitus Vaakunassa
+ Ari Korhonen ja Jutta Urpilainen
+ rohkeus vaatia maksutonta päivähoitoa
+ asuntopolittiisen toimenpideohjelman teon käynnistys

- opastus kokouspaikalla
- kokouksen juoksutus
- kansalaisjärjestöjen karkoitus "takapihalle"
- liian ahdas yleisölehteri
- Miapetran 4. sija
- Kiljusen 4. sija
- "runo ja rakkaus"-valiokunnan ponnettomuus
- tukiryhmäläiset, joilta oli mopo lähtenyt käsistä luultavasti jo vuosi sitten

Ja loppukevennys: Kakkosen puoluedokumenttisarjan aloitti tänään SDP, luonnollisesti Hämeenlinnasta. Lopussa esiteltiin demareiden kesämuotia ja -muodittomuutta. Ja vantaalaiset vatsat olivat jopa kahdessa pitkässä lähikuvassa! Hyvä me! Suurin ja kaunein on sitä joka suhteessa :)

Täydellinen krapula

Päivä on ollut pitkä ja usvainen. Rehellinen, kokonaisvaltainen kohmelo on ollut seuranani uskollisesti heräämisestäni asti. Toisaalta on ollut ihan mukavaa, omalla kieroutuneella tavallaan. Tarina alkoi eilen illalla kuuden aikoihin, kun muutama ystävä osallistui kutsustani shamppanjatalkoisiin. Siis tyhjäksi piti saada muutama pullo kuohuvaa, syödä pientä hyvää ja jutustella. Loppujen lopuksi vain kaksi meistä joi enemmän kuin mitä tieliikennelaki sallii ja lopulta juomakin vaihtui lyhyempiin. Ilta eteni iloisella mielellä, keinahdellen iloisesti aiheesta toiseen. Muutamaan kertaan laskeskelimme onko edellisestä kunnon riekkumisesta 1,3 vai 4 vuotta. Että olisi ilman mitään työsidonnaisuuksia rehellisesti ryyppäämässä ja seuraavanakaan aamuna ei mikään odottaisi, ei edes lapset. Ja tällä hurmoksella matka jatkui Bottalle puolenyön jälkeen kuuntelemaan Hunajamelonien ja Punatähtien keikkaa. Tuttujakin oli paikalla. Letkeästi tanssien ja laulaen tunnit kuluivat. Ulkona aamu oli jo valjennut. Iloisten ihmisten kanssa leppeässä yössä tuli tuttu tunne vuosien takaa; se hetki humalassa, jolloin kaikki on mahdollista, kaikki on kaunista ja on suorastaan pakko osoittaa se jotenkin. Kuten kävelemällä Hietsun kylmässä hiekassa paljain varpain, kun ravintolat on rauhoittuneet, linnut heränneet ja tunnelma on kutakuinkin poikkeuksellinen. Kävelijästä riippuen rituaalin omaisesti siirrytään joko aikuisten maailmaan kaikki aistit avoinna, tai halutaan vielä tuntea aavistus menneisyyden vapaudesta. Ja juuri sitä eilen halusin, todella olla vain hetkessä. Riekkua aamuun asti koulujen päättäjäsviikonloppuna, kuten joskus muinoin, kun tietoisuus ja vastuu oli ohuempi. Siinä mielentilassa sulkemisajat ovat vain merkkejä siirtymisestä, ei kotiutumisesta. En tietenkään lähtenyt yksin hiekkarantaa etsimään, mutta päädyin pelaamaan pullonpyöritystä GT:n kera. Kaaduin sänkyyni puoli kahdeksan aikaan aamulla. Eikä haitannut yhtään! Edessä oli tunteja unta ja koko päivä täydelliselle krapulalle. Ihanan illan aiheuttamalla ihanalle kankkuselle, josta jopa nauttii, koska se on niin harvinaista.

Musiikkiopiston kevätjuhlat

Eilen illalla kävin Vantaan musiikkiopiston kevätjuhlissa tervehtimässä ja onneksi oli kutsuttu. Ohjelma oli todella viihdyttävä ja yllätyksellinen. Erityisoppilaat lämmittivät rytmiikkaesityksellään erityisesti mieltä, mutta myös Minit kuoro pitää mainita. Jos jossain on mahdollista kuulla Minit-porukkaa, niin kannattaa mennä paikalle! Alla puheeni, jonka unohdin toimistolle, mutta muistin ulkoa, joten sujui varmasti paperista lukemista paremmin.

"Hyvää iltaa musiikkiopistolaiset,
Kiitos vielä kutsusta, on suuri ilo päästä tervehtimään juhlaanne Vantaan vapaa-ajan lautakunnan puolesta.

Aina kulttuuri ei ole näkynyt Vantaalaisessa päätöksenteossa kuten olisi pitänyt, mutta muutaman kuluneen vuoden aikana on minusta tapahtunut selvää muutosta, ainakin asennetasolla. Syynä siihen tietysti on Vantaalaisten taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten, eri yhdistysten ja kulttuuritoimen aktiivisuus ja korkea taso. Hyvää on vaikea sivuuttaa.

Tilojen puute on noussut jatkuvasti esiin lautakunnassa, samoin on haluttu vahvemmin ohjata tukea taiteen perusopetukseen ja yhdistysten avustamiseen. Tilojen osalta parannukset ovat valitettavan hitaita, avustusten osalta pystyimme jakamaan rahaa noin 20% viime vuotista enemmän, mikä on tietysti hieno asia.

Kouluissa taide- ja taitoaineiden opetus on vähennetty oikeastaan joka kerta, kun opetussunnitelmia on tarkistettu. Samaan aikaan luovuuden ja monipuolisuuden vaatimukset ovat opiskelu- ja työelämässä kasvaneet. Tämän ristiriidan ratkaisussa nimenomaan taiteen perusopetuksella on suuri merkitys. Lapsille ja nuorille on tarjottava ilman kohtuuttomia lukukausimaksuja tai kohtuuttomia matkoja mahdollisuus myös esittävän taiteen harrastamiseen ja opintoihin, laadukkaasti. Vantaan musiikkiopisto on tässä työssä onnistunut erinomaisesti, työtänne on ollut ilo seurata.

Omat pianotuntini päättyivät 45 minuuttiin noin kuuden vuoden iässä, sen sijaan tanssin yli 15 vuotta. Äidilläni oli tapana sanoa, että eipähän ainakaan pelkää pimeää salia ja osaa seisoa suorassa, vaikka muut tuijottavat. Samaten musiikin opiskelu tuo mukanaan paljon asioita, joista on hyötyä myöhemmällä iällä, vaikkei ensiviulistiksi päätyisikään. Puhumattakaan elämyksistä, joista lähipiiri pääsee nauttimaan, kuten nyt tänä iltana.

Nautinnollista illan jatkoa ja onnittelut stipendiaateille ja tutkintotodistuksensa saaville koko vapaa-ajan lautakunnan puolesta!"

Nuoret miehet pro Miapetra

Tämähän kannattaa lukea.