27.9.06

Hyvä Espoolaiset!

Ihan ei reagointini ole reaaliaikaista, mutta onnittelut Espoon Demareille työvoitosta ja muille espoolaisille siirtymisestä uuteen aikakauteen! Puoltava metropäätös on iso asia ja erittäin tärkeä koko pääkaupunkiseudun kannalta. Ympäristövaikutukset ovat selkeät ja pitkällä tähtäimellä päätös tullee näkymään myös asunto- ja maankäyttöpolitiikassa. Seudullisen kehittymisen kannalta on ehdotonta, että raideliikenne jatkuu sujuvana idästä länteen, ilman vaihtoja. Vielä kun saadaan raiteet Mellunmäestä kohti Porvoota, niin ollaan oikealla tiellä. Tukholma on malliesimerkki toimivan kehäradan vaikutuksista ihmisten ja elinkeinoelämän kannalta. Asiaa paremmin tuntevat sanovat, että Uppsala ympäristöineen olisi "syrjäytynyt" täysin ilman pääkaupunkia kiertävää rataa. Ruotsissa demareiden visioiden läpivieminen ja Ruotsin kilpailukyvyn takaaminen on tietysti aikaisemmin ollut helpompaa kuin meillä. Saas nähdä kuinka siellä nyt porvareiden vaalivoiton jälkeen asiat etenevät. Viimeksi porvarihallituksen ja Bildtin aikaan kaikki hankkeet seisahtuivat.

Päättäjistä osa arvostelee kunta- ja palvelurakenneuudistuksprosessin olleen pelkkä iso kupla, en sanoisi näin. Ehkä mitään kouriintuntuvaa ei vielä ole, mutta henki on muuttunut. Nyt Espoon päätös, Sipoossa kuohuu ja Vantaa menee vahvasti eteenpäin monine hankkeineen. Puhumattakaan kasvusta länsi-Uusimaalla. Ainakin keskustelua käydään, päätöksiä tehdään ja ymmärrys lisääntyy, jollei puitelaki ihmeitä saakaan aikaan. Ei kai tyylillä ole väliä, jos lopputulos on se mitä uudistuksella haettiinkin?

3 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Jep, kyllä ilahduttaa näin espoolaisena. Samalla on vähän haikeakin olo. Olen seurannut espoolaista kunnallispolitiikkaa vuodesta -93 (välillä ollen siinä itsekin mukana) ja koko sen ajan on metro ollut asia numero yksi. Nyt siitä on sitten periaatepäätös tehty. No, onneksi ja harmiksi Espoon poliittinen kulttuuri on sellainen, ettei kiistanaiheista tule tämänkään jälkeen olemaan pulaa.

Pääkaupunkiseudun yhteistyö on tosiaan löytänyt aivan uuden vaihteen viime aikoina, muissakin kuin vain tässä asiassa. Tuo Sipoo vain tuntuu yhä haraavan vastaan ihan kaikessa, edes selvityshenkilö ei kelpaa. Kaippa ne valittavat sitten senkin nimeämisestä.

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Oikein uumoiltu.Sipoo valittaa selvitysmiehestä, menettely ei sovi, eikä itseasiassa henkilökään.

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Sipoon viime aikaiset liikkeet ovat totisesti vieneet ne vähätkin säälin tunteet, joita sisälläni heitä kohtaan oli. Tässä tilanteessa - Parashankkeen, pääkaupunkiseutuyhteistyön ja Helsingin paineen alla - ne vaan vastustaa ihan kaikkea. Maakuntaliittoa vaihdetaan joskus, selvitysmiestä vastustetaan ja valitetaan kaikesta, mikä liikkuu.

Espoo selvisi ensimmäisestä tulikokeestaan, Sipoolaisilla ei ole edes yritystä. He haluavat vain ummistaa silmänsä todellisuudelta. Todella onnetonta kuntalaisia kohtaan, mutta senhän sinä oletkin tiennyt koko ajan.