Ekat hoitokokemukset

Päivävisiitti Ankkarockissa takana. Suurempi juttu on kuitenkin se, että Hetalla on ensimmäinen päiväkotiviikko takana! Tiistaina oltiin koko porukalla Hiekkaharjussa tutustumassa ja keskiviikkona Heta pakattiinkin omin nokkineen tarharepun ja vaunujen kera taksiin. Olihan se riipaisevaa, ihan kuin olisi pidemmällekin reissulle lähtenyt. Tarhalainen :) Ryhmässä on 7 lasta ja saman verran hoitajia, pärjäävät varmasti, kunhan kaikki tottuvat. Eniten jännitti Hetan syömisen sujuminen. Tyyppi kun alkanut kunnolla syömään vasta huhtikuusta alkaen ja edelleen liharuoat ovat ollet "vauvaruokia", eli purkkeja. Nopea totuttelu kotiruokaan alkoi nyt, Napolinpataa, kalapuikkoja, nakkilaatikkoa...Soseutettuna tietysti, mutta ei se oikein vielä tällä viikolla iskenyt. Henkilökunta vaikuttaa hyvältä, mutta ihmetellä täytyy tiloja ja apuvälineitä. Kunnalta tulee koko päiväkodille X summa, joka jaetaan 4 ryhmän kesken. Käytännössä siis kehitysvammahuolto vastaa erityisryhmän tarpeista ja osittain perheet itse. Täytyy siis nyt hommailla Hetalla syöttötuolista alkaen kaikkea kamaa hoitopaikkaan. Tällä viikolla on saanut ruokaillessa lainata yhden pojan pyörätuolia, onneksi on reilu kaveri. Sanoin myös, että Heta juo mieluummin laihaa mehua kuin vettä - oppiipahan senkin, päiväkodissa kun ei ole varaa mehutiivisteeseen. Eikä myöskään hätävararuokaan, jos lapsi ei syö sitä, mitä keittiöltä tulee, niin sääli, muuta ei ole. Laitettiinkin pussillinen vellejä ja jogurtteja mukaan, niin ei tarvitse nälissään olla, jos ruokailu ei suju. ATK-laitteita ei lapsille ole, vaikka monelle kehitysvammaiselle niistä olisi monenlaista apua. Täytyy ruikuttaa lastenlinnasta lainaan, niin saa treenailla hoidossakin samoja juttuja kuin kotona. Ristiriitainen olo, kun toisaalta tietää, ettei pitäisi valittaa, niin hyvät palvelut kuitenkin ovat kuljetuksineen kaikkineen, mutta silti jotain tuntuu olevan rempallaan. Aika pienin satsauksin voitaisiin auttaa alle kouluikäisten vaikeasti kehitysvammaisten lasten elämää ja kehittymistä. Täytynee tehtailla valtuustoaloite muutamista epäkohdista...

Clapton, toimii

Pakko hehkuttaa, oltiin eilen Assun kanssa kahdestaan, siis ilman lapsia, Eric Claptonin keikalla Hjartwall areenalla. Ihana ilta. Käytiin ensin tuttujen kanssa syömässä hotelli Pasilassa, muutama sangria (suosittelen valkoista sangriaa Sevillassa) ja siideri ja sitten fiilistelyä oikein toden teolla. Keikka ei ehkä ollut mitenkään hurmoksellinen, mutta "once in a lifetime" varmasti. Claptonin alussa Assu tönäisikin minua ja kuiskasi:"Ajattele, nyt ollaan täällä". Liput oli hankittu viime syksynä ja varjeltu katoamiselta tähän asti, tuntui jo, ettei keikka ikinä tule. Soittajat olivat niin taitavia, että kitarasta vähemmänkin ymmärtävä (minä) nautti sooloista täysillä. Tosin kuumimmat hitit tulivat putkeen lopussa, olisi niitä voinut ripotella vähän enemmän, välillä kun blues-meininki meinasi ruveta uuvuttamaan. Upeaa ja toimivaa kuitenkin. Ja ihanan rentouttavaa!

Pommitettu tulevaisuus

Lähi-idän tilanne on taas muutamassa viikossa mennyt kaaottiseksi. Ei järjetöntä voimankäyttöä voi näiltä leveysasteilta käsittää. Taustat ovat toki moninaisia ja syntipukkeja ovat lähes kaikki, mutta joku roti pitäisi olla. Israelin iskut ovat täysin ylimitoitettuja ja surmaavat kaikkia muita kuin sissejä. Tänään lööpeissä on surmansa saanut suomalainen YK-tarkkailija. Läheisten suruun voi kaukaisesti yhtyä, ei rauhanturvaajia tai sotilastarkkailijoita ole totuttu arkuissa kotiin vastaanottamaan. Siskoni mies oli ko. hommissa Pakistanissa muutama vuosi sitten, eikä mielessä käynytkään, että jotain voisi sattua, vaikka Kasmirin tilanne on myös tulenarka.

Lähi-idässä on sodittu aina, tai ainakin siltä tuntuu. Juuri kun jotain maata on saatu vähän jälleenrakennettua, ihmiset pääsevät käsiksi edes jonkinlaiseen arkeen, alkaa uusi konflikti. MTV 3:n jälkiviisaissa Donner totesi tänään, että taas on kylvetty uusi kostonhalu moneksi vuosikymmeneksi. Totta varmasti. Lähi-idässä, samoin kuin Balkanilla, vääryydet muistetaan ja varmasti kostetaan, vaikka välillä päällepäin näyttää rauhallisemmalta. Ei käy kateeksi Tuomiojaa, joka EU-pj.maan ulkoministerinä joutuu olemaan poliittisissa etujoukoissa. Itse olen turhautunut, mikään ei näytä turvaavan rauhaa edes kymmeneksi vuodeksi. Totaalinen aseistariisunta kun taitaa olla utopiaa. Ja tuntuu turhauttavalta kylvää avustuksia maihin, joissa kaikki taas tuhotaan hetken kuluttua. Kansainvälisiltä rakennusfirmoilta ei tietysti työt lopu. Onhan saartoakin kokeiltu, mutta ilman laajaa tahtoa se ei pure, jenkit ainakin pitävät huolen "kavereistaan" - ja niin taitavat tehdä muutkin suurvallat.

Sääliksi käy lapsia, joilta on taas kertaalleen pommitettu tulevaisuus.

irc-galleria ok?

Oikeasti järkytyin käydessäni ensimmäistä kertaa paljon puhutussa irc-galleriassa muutama päivä sitten. Tuhansia poseerauskuvia +12 vuotiailta tytöiltä ja kavereiden kommentteja "hmm, seksikästä...". Aivan käsittämätön sivusto. Toki jokainen ottaa kuvansa itse ja lataa ne itse nettiin, vaan tuskinpa vanhemmat tietävät minkälaista matskua kuka tahansa voi heidän lapsestaan ladata tai valvooko joku muu sivuston sisältöä? Moraalisesti ei varmastikaan. Useat kuvista ovat tietysti huvittavia, jopa säälittäviä, enemmän minua järkyttikin ajatus. Miksi alle 16-vuotiaat tytöt ottavat satoja kuvia itsestään jalat harallaan, huulet töröllään ja vielä laittavat ne julkiseen levitykseen? Tuskin kaikki haluavat osoittaa, kuinka nainen voi olla yhtä aikaa kaunis ja älykäs, kuten 99% iltatytöistä ja wannabe-malleista. Ja jos lehdissä pehmopornokuvissa esiintyvät naiset todella ovat kauniita ja älykkäitä, niin olisi korkea aika pohtia vastuuta nuorista, lähes lapsista. En usko, että on sisäsyntyistä purra etusormea ja nostaa toisella kädellä takahiuksia, varsinkaan jos on yksin vessassa bikineissä. Tunnen itseni ikälopuksi, mutta mitä tässä yhteiskunnassa on tapahtumassa? Miksi nuoret tytöt toimivat näin ja mikseivät vanhemmat puutu? Itse yhdistin vielä murkkuikäisenä "push up"- tekstin ovenkahvaan, en näyttelyesineisiin. Mutta se olikin kauan sitten yheksäkytluvulla.

Kesäkuvia

Kuvia toiminnan täyteiseltä kesältä...Ekassa kuvassa vietämme iltaa Norjassa Sivin ja Larsin luona häitä edeltävänä iltana. Kuvassa vasemmalta lueteltuna Daniel ja Anne Tanskasta, Lars, Aslak, Siv ja sitten minä Eevin kanssa. Tokassa kuvassa ollaan koko perheen retkellä, eli matkustamassa yöjunalla Helsingistä Rovaniemelle. Sieltä jatkoimme autolla Kemijärvelle, autovaunut kun eivät jatka pidemmälle, juna kylläkin. Minä ja Eevi lennettiin eilen Kittilästä kotiin ja Assu tulee huomenna Kolarista yöjunalla Hetan kanssa. Tytöistä kehkeytyy hyviä reissaajia.


















Yläkuva on PT-leiriltä. Menossa viidakkonaamiaiset ja heimoirvistys. Meidän asut oli valitettavan huonot. Eevillä onneksi ötökkämyssy ja Hetalla Brasilia-puku. Alempi kuva on nuorimman siskoni Maijan (keskellä) rippijuhlista. Konfirmaatio oli Sipoon kirkossa 19.6. Keskimmäinen siskomme Emma vasemmalla. Samasta puusta ollaan veistettyjä.

Taustabändi

Daameille tehtiin erikoinen tarjous viime viikolla. Erikoinen siksi, että takana on tosiaan vain yksi julkinen esiintyminen ja hajanaisia treenejä. Tarjottiin siis taustabändiä, tai vaillinaista sellaista! Olisihan se poikaa lauleskella oikein kunnon säestyksen kera, vaikka minusta pelkkä pianokin kuulosti hyvältä, mutta kuiteskii. Kitara, basso, rummut, jopa viulu paikoitellen, koskettimet, kyllä tulisi showhun potkua. Pieni inhorealisti vaan heti heräsi, missä me harjoittelisimme? Ja mistä löytyisi se päivä, joka kaikille sopii? Täytyy mutustella ja pohtia. Voi olla, että Daamit on kasvanut potensseissa seuraavaan keikkaan mennessä ja mukaan on tullut "ristiinpukeutujia", eli piilodaameja. Eihän me miehiä oteta...

Forza Italia

Huh, kuukauden tiukka penkkiurheilupuserrus päättyi eilen. Jalkapallon MM-tittelin vei Italia, kuten arvasin Brasilian pudottua. Suuria tunteita koin minäkin kotisohvalla. Zidanen käsittämätön ulosajoon johtanut purkaus kosketti syvältä. Ensinnäkään jalkapalloon ei moinen kuulu, enemmänkin jääkiekkoon ja toisekseen säälittää mies itse. Kuinka monta kertaa hän tuleekaan vielä katkeruudella muistelemaan viimeistä arvokisaotteluaan, johon ura piti päättää varmasti aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Tiedä häntä jättikö tulematta palkintojen jakoon kiukkuaan vai häpeää. Rangaistuslaukauksilla homma sitten ratkesi. Aina jotenkin julmaa. Ei yhtään torjuntaa, vaikka sykkyrässä Buffonia kannustinkin, vain yksi epäonnistuja. Jalkapalloihmiset tulevat muistamaan Trezeguetin ja hän päässee erilaisiin visoihin kyseenalaisin ansioin. "Kuka ranskalainen epäonnistui rangaistuslaukauksesaan Saksan MM-kisojen loppuottelussa 2006?" Ja voi sitä riemua mestaruuden ratkettua. Miljonäärit hyppivät ringissä tasajalkaa, kaulailevat ja istuvat toistensa syliin. Iloitsemisen hyväksyvät homofobisimmatkin fanit. Hymy tarttuu kauas kotisohvallekin. Pokaalia ei malteta odottaa, kuin pienet lapset lahjojen kanssa. Ja tämä vilpittömän positiivisessa mielessä. Aito ilo on aina hyväksi. Kahden vuoden päästä EM- lopputurnaus, tsemppiä Suomi. Haluan jännittää omien puolesta.

Kisojen aikaan haastateltiin useita vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka kertoivat jalkapallon suuruudesta. Laji on joskus ainoa väline saada nuorille valistusta vaikkapa aidsista jne. Ihmettelenpä vain miksei siis FIFA tee konkreettisia tekoja jalon lajin kautta ja käytä virallisina palloina reilun kaupan palloja. Teamgeistit oli jälleen valmistettu osaksi lapsityövoimalla, ihmiskaupan uhreilla. Missä on fair play, kun ei puhuta korteista vaan kohtaloista?

Kesäfiiliksiä

Aurinko paistaa, harvinaiset 32 astetta lämmintä ja grilliruokaa; uusia perunoita, broilerin filettä, maissia, tomaattia vuohenjuustolla, lohta, ananasta ja vaikka mitä. Jälkkäriksi mansikoita vaniljakastikkeella. Tämä on elämää!

Eilen kotiuduttiin Pohjantähti-leiriltä. Viikko hujahti hetkessä. Heta oppi juomaan pillimehua! Norjassa oltiin vielä viikko sitten. Mukava maa, tunnelmaltaan Oslo oli huomattavasti leppoisampi kuin Tukholma. Jokin pieni snobistisuus, joka Stokiksessa leijuu, puuttui täysin. Aikaa pääkaupungin katseluun oli tosin vain 4 tuntia, joten vain "pakolliset" kierrettiin: kunkun linna, parlamenttitalo ja satama. Vaan ei Hönefossin pikku kaupunki hullumpi ollut, kauniita omakotitaloja ja tukiaisten varassa kukoistavaa maaseutua. Silmiinpistävää tosiaan oli talojen koko, keskikoko oli varmaan lähempänä 200 neliötä ja pinnat ja pihat kunnossa kaikilla. Alennusmyynneissäkin piti käydä, vaikkakin Norjan alehinnat ovat lähellä meidän merkkiliikkeiden normaalihintoja. Panostaisivat turismiin ja laskisivat edes pizzojen hintoja. Yhteiskunnallisia asioitakaan ei voinut ohittaa. Tuttavamme, joiden häihin matkasimme, ovat jonottaneet kuopukselleen hoitopaikkaa noin kaksi vuotta. Siv (äiti) ei voi halustaan huolimatta palata töihin, koska kolmevuotiaalle ei ole paikkaa minne mennä. Sanotaan suomessa subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon mitä tahansa, niin hyvä ja muualla kadehdittu systeemi se on. Porsaanreikiä löytyy varmasti, mutta parempaakaan järjestelmää ei ole kukaan esittänyt.

Hetakin muuten aloittaa 1.8. päivähoidon Hiekkaharjun erityisryhmässä, jossa on 7 lasta ja jokaisella oma hoitaja ja lisäksi yksi erityislastentarhanopettaja. Paikka saatiin onneksi helposti ja taksikuljetus samoin. Homma toimii kuten luvataan ainakin meidän kohdallamme.

Nautitaan mansikoista ja inhotaan itikoita, kesä on ihanaa aikaa.

Hauskat RKP:läiset

No niin, nyt kun olen niputtanut pyykkinarulta puolitusinaa eri Metalliliittojen t-paitaa, antanut Hetalle kourallisen lääkkeitä ("pikku" kesälentsu) ja taustalla soi kaikkia rauhoittava MA.Numminen, niin voin jatkaa yhdestä lempiaiheestani, eli Sipoon RKP:läisistä. Helsingin viime viikkoisten päätösten jälkeen Sipoon kunnanhallitus on tietysti kokoontunut useampaakin ylimääräiseen kokoukseen pohtimaan tilannetta. Eilen oli hulvaton kokous. Ei pitäisi julkisesti juoruta, mutta toimittajat tuskin lukevat minun blogiani, joten voinen jakaa huvittuneisuuteni täällä huoletta. Vielä eilen yksi kh:n jäsen esitti, että eikö olisi fiksuinta olla sotkeutumatta enempää maiden pakkolunastamiseen? Jep, kuinkas kunnan nyt kannattaisi ottaa kantaa tai ryhtyä toimenpiteisiin, jos kunnasta viedään pala pois. Samainen valtuutettu oli myös närkästynyt kuinka tässä "tehdään vain politiikkaa". No shit Sherlock, kunnallispolitiikassa tehdään usein politiikkaa. Kuvaa useimpien RKP:läisten suhtautumista. Pienessä kunnassa ollaan vaaleissa ehdolla ja istutaan eri päätöselimissä niinkuin ei oltaisi missään tekemisissä politiikan kanssa. Ainoa intressi on turvata oma kyläkoulu, omat tai naapurin pellot tai urheiluseuran rahat. Yht´äkkiä pitäisi pystyäkin ottamaan kantaa koko maan etua koskevaan metropolialue kysymykseen, eihän siitä mitään tule. Ollaan h-moilasina ja päivitellään, ettei meitä kuunnella. Yhteistyö, samarbete ymmärretään ilmeisen erilailla kuin muualla. Muut kuvittelevat yhteistyön olevan jotain konkreettista - johonkin johtavaa, Sipoon RKP:läisille hiljaa kokousten seuraamista. Kärjistän toki, mutta en paljon. Kunnanhallitus päätyi lopulta tiedoksiantoon epäluottamuslauseesta, joka tullaan antamaan kunnanjohtajalle ja kunnahallituksen puheenjohtajalle ensi tiistain valtuuston ylimääräisessä kokouksessa. Mielenkiinnolla odotan mitä sitten tapahtuu ja raportoin varmaan tännekin.

Lähdemme ylihuomenna häihin Norjaan, jossa en muuten aiemmin ole vieraillut, ja sieltä lähes suoraan Pohjaan Kisakeskukseen TUL:n, SAK:n ja SAKKI:n yms. yhteistyössä järjestämälle Pohjantähti-perheleirille ohjaajiksi. Kivaa tiedossa, askaruttaa vaan karavaanin liikkuminen, kahdet vaunut, matkasänky, lääkintävälineet, matkalaukut...Kirjoitan siis kun olen taas palautunut henkisesti ja fyysisesti.

Sipoo palasiksi

Se on menoa nyt. Keskiviikkona 20.6. väistämätön tapahtui. Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen ottaa rakkaasta ex-kotikunnastani, Sipoosta sen minkä haluaa, eli maat lännestä Sipoonjokeen saakka. Shokkihan päätös on, vaikka vuosikausia on tiedetty, että näin käy, ellei Sipoo oikeasti tee jotain. Mutta ei, kuoppaa on kaivettu sulkemalla silmät ja viimeinen naula arkkuun lyötiin hyväksymällä "mammuttimuseon" kaava Östersundomiin. Demarit jäivät yksin valtuustossa eriävän esityksensä kanssa. Kunnalla oli viimeinen mahdollisuus osoittaa panostavansa länsiosiensa kasvuun ja kehitykseen kaavoittamalla päivittäispalveluita ja asuntorakentamista soveltuvin osin. Vaan toisin haluttiin, vietiin matto omien yhteistyöpuheiden alta. Ja toisaalta kuntalaisia on johdettu harhaan tiedotusvälineidenkin toimesta. Ihan tovi sitten Sipoon sanomien toimittaja Pasanen (ex-liikuntaohjaaja) satuili, kuinka Helsinki ei voi maata viedä, kun välissä on Vantaa Västerkullan alueineen. Jokainen pääkaupunkiseudun kehitystä seurannut on voinut kertoa ajat sitten, että Vuosaaren sataman ja Marja-radan valmistumisen lähestyessä Vantaa ja Helsinki sopivat maankäytöstä ja lopputuloksena on Västerkullan alueen luovuttaminen Helsingille, jotta yhtenäinen linja Itä-Helsingistä jatkuu ja toisaalta Vantaa "palkitaan" metron jatkamisella Mellunmäestä. Sipoossa on kuitenkin johtavan puolueen toimesta ummistettu silmät, eikä ole haluttu kuulla selviä viestejä. Mahdollisuuksia Sipoolle on annettu, sitä ei voi kukaan kiistää. Sipoon edustajat ovat vain itsepintaisesti hokeneet pätkiä kunnan visiosta. Yhtä itsepäisesti pidetään yllä illuusiota Itä-Uudenmaan maakuntaliiton tulevaisuudesta, vaikka kaikki aktiivipoliitikot muualla tietävät, että pääkaupunkiseudun liitot yhdistetään ihan lähiaikoina. Sipoolle ei jää kuin luu käteen, jos sitäkään. Nyt viimeinkin kannattaisi avata aito keskusteluyhteys ja pelastaa mitä pelastettavissa on, eli neuvotella Helsingin kanssa niin, että he ottaisivat vain omansa. Siis suurin piirtein Puroniityntiehen asti Östersundomissa. Sipoolle jäisi saaret, Gumbostrand, Västerskog, Hindsby, Immersby ja ennen kaikkea Ingman foods, joka on kunnan suurin yksityinen työllistäjä. Eikä tämä ole nöyristelyä, vaan kuntalaisten parhaaksi toimimista. Faktoja voi olla vaikea uskoa, mutta pää on otettava puskasta vihdoin ja viimein. Pelkään vaan pahoin, että myöhässä ollaan. Muutama vuosikymmen oli aikaa, ei riittänyt RKP:lle.

Varomattomista kommenteista

Lapset ja mies nukkuu ja ajatukset jotenkin harhailivat small talkiin, jossa harvoin ihmiset pohtivat mitä suustaan päästävät. Tarkoitus kai kuitekin olisi jutustella kohteliaasti, loukkaamatta ja sepäs onkin yllättävän vaikeaa. Jo yleissivistykseen kuuluu nykyään tietää, ettei kolmekymppisiltä kysellä "missäs se teidän jälkikasvu viipyy". Tuloksena voi olla isku todella arkaan kohtaan, harva kun haluaa puolituttujen tai tuntemattomien kanssa vaihtaa kuulumisia tuloksettomista hedelmöityshoidoista. Vastaavanlaisia lausahduksia vaan on monia muitakin. Viikko sitten olimme häissä, joissa meidät oli plaseerattu ihan vieraan pariskunnan kanssa. Hekään eivät siis tienneet meistä mitään. Meillä oli kuopus mukana, hänen "eväitään" kun ei voi oikein jättää hoitopaikkaan. Kuuntelin noin kaksi tuntia ohjeitä, kuinka vauvan kanssa ollaan ja voinko ottaa viiniä, tehdä sitä tai tätä jne. Lähtiessäni selitin, että pitää mennä, kun esikoisemme hoitaja on lähdössä elokuviin, harmillista mutta ei voi mitään. Ja tulihan sieltä vielä lisää ohjeita: "Kuule, sun täytyy soittaa Mannerheimin lastensuojeluliittoon, niillä on lastenhoitopalvelua, ihan loistavaa pienten kanssa". (äitini on ollut iät ja ajat MLL:n paikallisosaston johtokunnassa). En enää jaksanut, vaan käytin esikoistamme shokeeraamiseen - mitä ei tietenkään pitäisi tehdä. Sanoin ystävällisesti, että vanhin tyttäremme on vaikeasti kehitysvammainen, häntä ei oikein voi jättää vieraalle hoidettavaksi. Ei tullut enää ohjeita, vaan ensimmäistä kertaa small talk käytöstä, kohteliaat hymyt ja hauskan illan toivotukset.

Pienten lasten kanssa kyllä pitäisi jo tottua siihen, että kaikki on yhteistä, jopa kaupan jonossa. Täysin tuntemattomat kyselevät onko maitoa riittänyt tai sujuiko synnytys hyvin. Minulle ei juolahtaisi mieleenikään - ja tuskin kovin monelle muullekaan - kysellä lapsettomilta yhtä intiimejä asioita. Tosin ainahan voi vastata "kaikki sujui ihan hyvin" ja "reippasti syö", mutta todellinen vastaus kyllä olisi "ei taida olla sinun asiasi". Itse en onneksi törmännyt odotusaikana vatsan arviointiin, mutta muutama ystäväni sai kuulla alituiseen vatsan olevan joko todella suuri tai pieni. Ja kommentoijat tuskin kertaakaan miettivät, että odottaja saattaa jo muutenkin olla huolesta suunniltaan, kun vauvalla epäillään milloin mitäkin, mikä saattaa vaikuttaa kokoon.

Onpahan tilitystä. Säästä, ruoasta tms. puhuminen on niin turvallista, vaikka sille naureskellaan. On vaikea loukata ketään tai aiheuttaa kiusallista ilmapiiriä toteamalla kaikkien havaitsemia asioita. Sukulaisten tai muiden läheisten kanssa voi todeta, ettei noin pienestä pitäisi loukkaantua, muttei tuntemattomien tai puolituttujen. Suomalainen hiljaisuus on joskus parempi kuin varomattomat kommentit.

Ihan muu koti-ilmiö: Tapahtuuko muillakin kotona kummallisia metamorfooseja? Kun olen jättänyt nyssäköitä pitkin lattioita, saan kuulla huomautuksia kuinka "täällä on taas sinun nyyttejäsi". Kun otan nyytistä kankaan, ompelen (tai äitini ompelee) päät, niin siitä tulee meidän pöytäliinamme... Kummallista :)

Vaaditaan sänkyjä!

Kirjoittelin tuossa juttua Uudenmaan Demarinuorten jäsenlehteen, Junttapossuun ja ajattelin, että miksei stooria voisi tännekin heittää. Pientä pohdintaa lasten erikoissairaanhoidon tilasta, tai ennemminkin tiloista. Siis alla juttu, jonka otsikoin: Vaaditaan sänkyjä!

Kevään kuumaksi puheenaiheeksi nousi vanhusten laitoshoidon kurja tila. Tamperelaisen hoitokodin häkellyttävän suuri hoitajavaje herätti keskustelun pitkäaikaishoidon laadusta ja ihmisarvoisen vanhuuden turvaamisesta. On erittäin hyvä, että muutkin kuin laitoshoitoa tarvitsevien omaiset pohtivat asiaa, jotain ehkä nytkähtää eteenkin päin.

Demarinuorissakin on virinnyt jälleen pohdintaa eutanasiasta. Käytännössä asia koskettaisi usein ikäihmisiä. Mielestäni keskustelua eutanasian laillistamisesta on typerä käydä ennen kuin elämän mielekkyyden säilyttämiseksi on tehty muut mahdolliset toimenpiteet, kuten mitoitettu hoitajamäärä oikein, tarkistettu työtapoja ja laitoshoidon johtamista. Vanhan ihmisen toivetta ennenaikaisesta poismenosta ei välttämättä edes olisi, jos lääkitys olisi kohdallaan ja sosiaalinen elämä mallillaan. Oikeus yksilölliseen hoitoon tulisi säilyä loppuun asti. Vaan helppo ei tilanne ole hoidon osalta elämän taipaleen toisessakaan päässä. Lasten lääketiede on Suomessa pitkälle kehittynyttä ja keskittynyt erityisesti Helsinkiin, Lasten- ja nuorten sairaalaan, tutummin Lastenklinikalle ja Lastenlinnaan. Ongelmat ovat vanhusten ja lasten hoidossa osittain yhteneväisiä, hoitajista on pulaa, mutta lasten osalta valokeilaan nousevat myös puutteelliset tilat.

Sänkypaikkoja ei pikku potilaille yksinkertaisesti ole. Toipilaita siirretään osastolta toiselle tai kalliilla ambulanssikyydillä sairaalasta toiseen, eikä ahtauteen tarvita edes erityistä epidemiaa, ihan tavallinen viikko riittää. Yksi lääkäri murjaisi, että henkilökunnan aika meneekin siirtoja valmistellessa. Vitsi tietysti, mutta totuuden jyvä varmasti piilee taustalla. Epidemian sattuessa kaaos onkin valmis. Joulunaikoihin riehunut rs-virus pakotti Jorvin pyytämään, etteivät vanhemmat toisi sairaita lapsiaan päivystykseen, tilaa kun ei osastoilla ole. Lastenklinikalla influenssapotilaita sijoitettiin muun muassa sydänlasten osastolle. Ei tarvitse olla erikoislääkäri tietääkseen, minkälaiset seuraukset saattavat pahimmillaan olla. Mitään ekstraa ei huoneisiin mahdu, kuten erikoisvalmisteisia syöttötuoleja, vaunuja tai mitään mistä saattaisi olla suurtakin apua lapsen hyvinvoinnille. Tosin myös sairaalan byrokratia estää lainaamasta välineistöä osastolta toiselle. "Kannattaa tuoda oma syöttötuoli ensi kerralla", oli hoitajan ohje, kun asiaa tiedustelimme eräällä viikon kestäneellä sairaalareissulla. Sopii vain toivoa, että HUSin hallinnossa ollaan tietoisia vallitsevasta tilanteesta. Paperilla tilanne voi näyttää kustannustehokkaalta ja toimivalta, kukaan kun ei tilastoi vanhempien ylimääräisiä päänsärkyjä. Hoitajien ja lääkäreiden erinomainen työ valuu hukkaan, elleivät hoitotilat toimi.

Lastenklinikan Kummit ry. tekee todella ansiokasta työtä, mutta mitä tehdä infuusiopumpulla, jos ei ole sänkypaikkaa tai miksi hankkia playstation, jos lapsi ei pääse mihinkään istumaan? Moni maksaa mielellään veroja turvatakseen lähimmäistensä ja oman terveydenhuoltonsa. Verovaroilla on saatava hoito toimivaksi kaikille, välineineen päivineen. Hyväntekeväisyydellä ja hyvällä tahdolla voidaan sitten tuottaa pientä ylimääräistä kivaa ja hyvää mieltä - niin vanhuksille kuin lapsillekin.

Jee, onnistui!

Koko ilta on mennyt systeemiin tutustuessa ja ensimmäinen kuvan lisäys onnistui! Myönnetään, että suurimman työn teki pikkusisko, mutta kuitenkin. Kuva on viime sunnuntailta, kun kuopuksemme kastettiin Sipoossa, Ljusbackassa. Minulla sylissä Eevi Helinä n. 2 kk ja Aslakilla sylissä Heta n. 2 v. Muuten hyvät juhlat, mutta lapset eivät oikein viihtyneet :)

Eka kerta

Tämäkö nyt laajentaa kokemuspiiriäni ja luo yhteyden muihin neljän seinän sisällä kyhöttäviin...Blogini siis aukeaa nyt ja toivottavasti pikku riiviöni antavat rauhan kirjoitella, jollei nyt joka päivä, niin ainakin useamman kerran viikossa. Alku ei kuitenkaan näytä lupaavalta, olen auttamatta jäänyt ajastani jälkeen ja vieraantunut koneista pitkän vanhempainvapaan aikana (joka välillä tuntuu loputtomalta). Toivottavasti tekstin tallentaminen on niin helppoa ja nopeaa kuin luvataan. Jollei ole, niin kostoksi palaan nettisivukirjoitteluun. Rauhoitan mieleni ja toivun luomisen tuskan synnyttämästä väsymyksestä ja jatkan hajattelua, kun on seuraavan kerran sellainen olo.