Työväen juhla alkaa osaltani olla tältä vuodelta paketissa. Joskus kauan sitten Tampereella suurinta riemua tarjosi juuri tällainen vappu, jossa aatto osui torstaille tai perjantaille, jolloin juhlintaan oli käytössä maksimiaika. Hyvä, että eilisen jaksoin. Mutta kyllä oli hauskaa. Ja minun hauskani alkaa olla jo syvemmän terapian aihe.
Kupliva juhlatunnelma leimasi koko iltaa, joka koostui muutamasta litrasta kuohuvaa, samasta määrästä kyyneleitä ja naurusta krampanneita vatsalihaksia. Sattumien kautta vietin todellista laatuaikaa parinkin ihanan ystävän kanssa, keskellä kymmeniä muita, ja kertasimme kuulumisia itkien ja nauraen. Todellakin lauseesta toiseen seilatessa seilattiin myös tunteesta toiseen. Ja miten uskomattoman hauskaa loppujen lopuksi olikaan! En todellakaan osannut ennustaa mitä suunnitelmistamme seurasi, mutta tuntuu, että niin muistorikkaimmat illat syntyvätkin. Osaan tarkalleen nimetä päivän, jolloin huolettomuuteni katosi, mutta aina joskus siitä tavoittaa pienen palan ja lopputulos on ihana - ja päänsärky kamala.
Vastuulliseen vanhemmuuteen yritin kuitenkin parhaani mukaan itseni sukia aamulla kymmeneen mennessä. Päivä Hakaniemen torilla oli kiireetön ja perinteikäs. Loputkin äänestäni lauloin Paasisalin työväenlauluissa, mutta en jaksanut välittää. Seuraavan kerran tunnin setin työväen- ja rauhanlauluja saa todennäköisesti aikaisintaan ensi vappuna, joten nyt oli riemu revittävä. Aikuisiän ensimmäisen fiinin vappulounaan nautimme päivän päätteeksi Graniittilinnassa. Olihan siinä tyyliä ja makua, mutta oma hohtonsa on luonnollisesti työväenyhdistysten mikronakeissakin. Vaikea valinta ensi vuonna ja tämä ei ole sarkasmia.
Vielä olisi puolikas tippaleipä keittiön pöydällä ja simalasillinen valmiina. Jos vielä hetken kuitenkin nautiskelisi työväenjuhlan tunnelmasta vanhoja valokuvia selaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti