5.3.07

Syndet 3.3.


Synttärifiiliksiä. Vasemmalla ollaan vielä Sävelen yläkerrassa, jonne Punatähtien trio teki yllätyshyökkäyksen. Aivan mahtavaa! Kiitos Varma Kosto, Aatos ja Uljas! Oli muutoinkin todella kiva ilta, ihana nähdä ihmisiä rennoissa merkeissä ja nautiskella elämästä. Sävel oli hyvä paikkavalinta, kiitos Reetalle ideasta. Tarjoilut maistuivat ja juomaa riitti. Tosin vastat olisi voinut porukalle jakaa, sen verran hikistä ylälauteilla oli. Juttarin ja Manalan ja taksijonon jälkeen kello olikin niin, ettei ennen Hesaria ehditty kotiin...Ja sen aamulla, itse asiassa vielä tänä aamunakin, huomasi.

Oikean puoleinen kuva on sitten sunnuntailta Sipoosta, jossa vähän rauhallisemmissa merkeissä syötiin kakkukahvit. Käytiin Porvoossa porukalla syömässä ja pääsinpä kahden päivän juhlinnan jälkeen puhaltamaan kynttilän.
Oli hauska viikonloppu, kiitos tuhannesti vielä kaikille paikalle päässeille ja onnitteluita välittäneille! Ja tiedoksi: Ei tunnu yhtään vanhalta.


1 kommentti:

Genoveeva kirjoitti...

Tsemppiä vaalityöhön Hanna. Osuin blogiisi, mulla on toistaiseksi vain anonyymi sellainen. Ihan itselleni. Tapa purkautua, kun on työt ja kaksi murkkua. t Mirja Räisänen