8.1.07

Elokuvia x 2

Olen etuoikeutetusti päässyt kahtena peräkkäisenä päivänä elokuviin! Alkuun marinaa Helsingin leffateatteritarjonnasta, joka on salakavalasti kutistettu ja monopolisoitu. Viattomasti jään kotiin muutamaksi vuodeksi hoitamaan jälkikasvua ja sillä välin suljetaan moni lempisalini - hmph - epäreilua. Mutta sitten nähtyihin pätkiin.

Eilen lähdettiin Assun kanssa kaksin liikkeelle ja tarkoitus oli nähdä The Prestige. Ei varattu lippuja ja niin kävi, että jonottaessa näytös myytiin loppuun. Pikapohdinnan jälkeen päädyimme molemmille täysin outoon Pan`s labyrintiin, espanjalaiseen elokuvaan. Harvoin on esitteen kuvaus niin harhaanjohtava. Kuvittelimme menevämme katsomaan fantasia-elokuvaa, tyyliin Narnia ja itseasiassa näimme kuvauksen Espanjasta vuodelta 1944, kun sissit taistelivat Francon miehiä vastaan. Oli leffassa pienen tytön mielikuvitustakin (tai oliko se todellisuutta), mutta pääosin oltiin niiin kaukana fantasiasta kuin kuvitella saattaa. Onneksi elokuva oli kuitenkin todella hyvä ja koskettava. Äärettömän surullinen kylläkin, ei mitään turhaa jenkki tunteilua ja onnellisia kohtaloita. Malliesimerkki eurooppalaisen ja amerikkalaisen elokuvan erosta. Välillä oli pakko sulkea silmät, kun kaikki rakuus näytettiin läheltä, mässäilemättä, mutta hartaudella. Suosittelen leffaa kuitenkin, jollei nyt äärimmäisen herkkä katsoja ole.

Tänään sitten mentiinkin ääripäähän. Vanhan ystäväni Hannan kanssa nautittiin iltapäivällä annos Bondia, James Bondia. Sean Connery on suosikki Bond-näyttelijäni, mutta tästä uudesta Graigista tuli samantien hyvä kakkonen. Bond, jolla on enemmän kuin kaksi ilmettä, on virkistävä uutuus. Juonikin oli yllättävän realistinen, kukaan ei yrittänyt "pinky and the brain"- tyyliin valloittaa maailmaa, vaan rikolliset olivat suhteellisen uskottavia. Vähän jäin kaipaamaan kaikkia Q:n härveleitä, vaikkakin autoon oli integroitu defibrallaattori - mikä idea sydänvaivaisille! Mun mielestä ihan hyvä leffa, sopi popcornien taustaksi hyvin. Vähän venytetty, mutta rento olo lähtiessä ja sitä kai elokuviin menemisellä tavoitellaan.

Huomenna minä en mene elokuviin - minä menen töihin!

Ei kommentteja: