8.1.07

30 vuotta yhdessä

Tänään on vanhempieni helmihääpäivä, eli 30 vuotta yhteiseloa on takana! Varsinaisesti päivää juhlittiin jo lauantaina päivällisten merkeissä Sipoossa. Pöytää oli jatkettu muutamalla metrillä ja lähimpien sukulaisten ja perhetuttujen kanssa istuttiin hyvä tovi. Emma järjesti yllätysesityksen, Qoro Quandon laulajista 9 saapui kasin aikoihin ja piti minikonsertin. Oli aivan mahtavaa, erityisesti tietysti äidille ja isälle, jotka ovat ehkä kuoron uskollisimpia faneja.

On aina tuntunut itsestäänselvältä, että äiti ja isä ovat olemassa ja yhdessä. 30 vuotta on kuitenkin todella kunnioitettava aika, kun oikein pohtii. Meillä tulee keväällä neljäs hääpäivä ja tuntuu, että olemme Assun kanssa olleet yhdessä "aina". Samaan päästäksemme edessä on kuitenkin 26 vuotta...Eevi on silloin 27 ja Heta 29, itse olen täyttänyt 56, eli täyteen eläkeikään on jäljellä 7 vuotta. Mitään muuta kuin ikää on hankala määrittää, mitä vain on voinut tapahtua. Aikaa taitaa olla mahdoton mieltää eteenpäin, vaikka kuinka yrittäisi. Taaksepäin sama ei tunnukaan enää mahdottomalta, vaan itseasiassa hauskalta.

Koska tiedän, että ainakin äiti lukee blogiani säännöllisesti, niin ONNEA, KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ja RAKKAUTTA jatkossakin. Olette tärkeitä niin monella tavalla.

Ei kommentteja: