4.12.08

Sinne minne kaikki tiet vievät


Huomenna tähän aikaan olemme Aslakin kanssa ikuisessa kaupungissa, siis Roomassa, kuten valistuneemmat lukijat jo varmasti keksivätkin. Pitkä viikonloppuloma kahdestaan tulee juuri oikeaan saumaan. Mitenkään vähättelemättä Eevin eloisaa seuraa.
Olen kerran aiemmin käynyt ihmettelemässä länsimaisen kulttuurin, demokratian, sodankäynnin ja arkkitehtuurin syntysijoja. Matka vaan sattui olemaan luokkaretki 1992, jolloin mielessä oli paljon muuta kiinnostavampaa kuin ajan syömät monumentit. Paljon on silti mieleenjäänyt, kuten Pietarin kirkossa Jeesus-avaimenperiä myyvät nunnat ja lukuisat legendat maailmanlopun ennusmerkeistä. Tarina kertoo muun muassa kuinka maailma tuhoutuu, kun Marcus Aureliuksen ratsastajapatsaasta häviää viimeinen häivä kultauksesta. Katselimme tyhjää jalustaa, kysyimme missä M.Aurelius mahtaa olla ja opas kertoi patsaan olevan kullattavana. Sama toistui Maria Maggiatoren kirkossa, jossa on jokaisella Paavilla oma kuvapaikka. Paikkojen loputtua jälleen koittaa infernaalinen tuho. Ja kun kysyimme kummallisen näköisistä ulokkeista, niin kuulimme niiden olevan juuri rakenteilla olevia lisäpaikkoja Paaveille. Käyntini jälkeen porukkaan ei ole lisätty kuin Wojtyla, joten uskoisin elämän jatkuvan ainakin meidän lomamme ajan :)
Millään ei nyt jaksaisi olla työpäivää loppuun, niin täpinöissäni odotan matkaa. Vaikka ilmat muutoin eivät ole kaikista suotuisammat, niin joulun alla on aina mahtava matkustaa katolisiin maihin. Meidän valoviritelmiä ei kehtaa Italiassa edes kutsua joulukaduiksi. Ja ruoka tietysti on oletettavasti hyvää. Jokunen joululahja pitäisi myös bongata, mutta niistä en stressaa, kauppakeskuksia näkee ihan Vantaallakin.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Ollaan ylpeitä maastamme ja sen juhlivista edustajista, jotka saattavat käyttää kalsareita tai sitten eivät.

3 kommenttia:

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Kateellisena totean, etten itse näytä pääsevän Roomaan ensi keväänä vaan muualle. Toivottavasti matka oli ihana ja kerrot siitä täällä vain muruset etten tule kateelliseksi sekä harkitset samalla kappalevaihtojen opettelua :=/

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Uteliaisuus jo heräsi, mihinkäs suuntaatte?

Kappalevaihdoista...Murheenkryyni. Jos lisään kuvan, niin jostain syystä ohjelma poistaa kappaleiden välistä tyhjät rivit. Esikatselussa ok, mutta julkaisu tulee pötkössä. Ehkä joku osaisi kertoa mikä on pielessä, mutta en ole jaksanut nähdä vaivaa kysellä :)

Petri Mustakallio kirjoitti...

Budapest on tällä hetkellä ykkösvaihtoehtonamme. On aika paljon edukkaampi kuin Rooma ja meillä riittää ensi vuodelle rahareikiä.