4.2.07

Isoihin pöytiin



Mä haluan kanssa isojen setien kanssa isoihin pöytiin tekemään isoja päätöksiä!

Heurekassa oli siis eilen puolueen kampanja-avaus. Aamulla osallistuin hetken verran seminaariin, kävin soppatykillä kansaa kuuntelemassa ja sitten iltapäivällä rentouduttiin vaalijuhlassa. Tästä se lähtee - siis kampanjointi. Fiilis on korkealla.

Tuomioja puhui seminaarissa globalisaation hallinnasta, ja hyvin puhuikin taas kerran. Muutosturvan kehittäminen on ehdottoman tärkeää. On varma, etteivät Perloksen massairtisanomiset olleet viimeisiä lajissaan. Muutoksiin on varauduttava ja tuettava ihmisiä silloin, kun hätä on suurin. Työn mentyä alta, ei koko elämä saa valua käsistä, vaan tukiverkon on oltava valmiina ja pompautettava kohti uutta uraa. Samaa teemaa jatkoi Ihalainen omassa puheenvuorossaan. Hän painotti lisäksi vanhustenhoidon kiireellistä kohentamista. Hyvinvointiyhteiskuntamme ja sivistyksemme mittari on, kuinka huolehdimme isovanhemmistamme ja vanhemmistamme.

Lapsiperheet nousivat Heinäluoman puheenvuorossa esiin, kun vanhempainvapaaseen luvataan kuukauden pidennys. Oma ehdotukseni olisi huomattavasti pidempi, eli vanhempainvapaa olisi 226 päivää, muttei taida ihan lähivuosina olla realistista. Kovasti oli muutakin asiaa, nämä nyt jäivät itselle parhaiten mieleen.

Sanokoon gallupit mitä hyvänsä tässä vaiheessa, meidän ohjelmallamme vaalit voitetaan!

Ei kommentteja: