Eilen illalla olimme Minnan ja Emman kanssa täpötäydessä Gloriassa kuuntelemassa "maailman suurinta jukeboxia", eli Koiton laulun konserttia. Idea tosiaan oli se, että ohjelmisto oli jaettu käsiohjelmaan kuten biisit jukeboxiin ja yleisö sai huutaa toivomaansa "koodia". Ihan kaikkia lauluja ei kuoro ehtinyt esittää lähes kolmetuntisen illan aikana, mutta monta suosikkia kuitenkin. Arviota myös Daamien blogissa.
Aivan upea kokonaisuus! Taidokkaat muusikot yhdistettynä hyvin soivaan kuoroon ja pääosin työväenlauluihin oli kylmiä väreitä juoksuttava paketti. Kun ihminen laulaa, on auki, ei mikään voi olla aidompaa. Ihminen instrumenttina on kaunis ja koskettava, pää kaikukoppana, kädet levollisina ja silmät palaen innosta. Jotain niin muuta, kuin kiireinen arkimiä tai -sinä. Jokaisella tulisi olla aikaa ja halua irtaantua välillä rutiineistaan ja antaa kulttuurinautinnon viedä mukanaan. Olla mieleltään yhtä avoin kuin esiintyjät, uskaltaa kokea. Siitä kai usein on kyse. Akkojen touhua, ei tavalliselle ihmiselle, liian kallista, mä en voi sietää...Miten voi olla sietämättä jotain, mitä ei ole koskaan kokenut, tai miten erotellaan tunnekokemus kuuluvaksi vain jollekin kansanosalle? Esittävällä taiteella pyritään aina herättämänn ajatuksia ja tunteita, jos siinä ei onnistuta, on esitys epäonnistunut, ei vika ole katsojassa. Katsoja ei ole tyhmä tai taidetta ymmärtämätön. Toki taustoja opiskelemalla, tekniikkaa hahmottamalla saa omalle nautinnolleen syvyyttä, muttei sen vahvempia tunteita tai oikeampia kokemuksia kuin kukaan mukaan. Trivialla voi tietysti lämpiössä brassailla, mutta sillä ei olekaan enää mitään tekemistä itse kulttuurinautinnon kanssa.
Kulttuuri on olennainen osa sivistysvaltiota, senhän tiedämme. Vapaa ja moninainen kulttuuritarjonta vahvistaa olemassaoloamme ja yhtenäisyyttämme, luo näkymiä tulevaan ja siltoja menneeseen. Alistuksen alkaessa ensimmäisenä suljetaan teatterit ja poltetaan kirjat, ei sattumalta, vaan siksi, että kansallisen kulttuurin tuhoaminen ja kieltäminen vie yhtenäisyydentunteen ja kansallismielisyyden. Ja väylän valtaan, se kenellä on tietoa, on valtaa. Tuttua 70- luvun laululiikkeen sanoituksista :) Olisi ensiarvoisen tärkeää kasvattaa lapsista jo pienestä pitäen kulttuurin suurkuluttajia. Teatteri, musiikki ja kuvat rikastuttavat, vaikkei itse osaisikaan. On jopa hienompaa oppia arvostamaan toisen ihmisen tuottamaa iloa, kuin oppia arvostamaan omaa suoritusta muiden iloksi. Lähitaide on tärkeää, koulujen "kulttuuriprosentti", eli rakennusvaiheessa sijoitettava prosentti esim. taide-esinehankintoihin, on arvostettava tavoite. Tuttu on turvallista. Jos koulun käytävällä on tottunut tuijottamaan pronssipatsasta, ei galleriaan meno ehkä niin kummeksuta. Mutta ei kaiken kulttuurin tarvitse olla aina niin lähellä. Osa elämyksestä syntyy lähtemisestä, odotuksesta, arvioinnista, sulattelusta. Arkipäivässä taiteen ohikäveleminen on kovin helppoa, kauneus ei sykähdytä, kun mieli ei ole avoin.
Viekää läheisenne teatteriin, konserttiin, balettiin. Päätä kokeilla tänä syksynä jotain uutta. Älä mene kansallisteatteriin tai tennispalatsiin, jos hinnat huimaavat. Mene elokuva-arkiston päivänäytökseen, lähimpään harrastajateatteriin, musiikkiopiston matineaan. Mene ylipäätänsä sinne mihin oikeasti haluat mennä, eikä mihin kuuluisi mennä. Älä asennoidu, älä elvistele, älä hae hienoa vaan aitoa, anna kulttuurille mahdollisuus. Äläkä aliarvioi itseäsi, joskus esitys on oikeasti huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti