Hei hoi Pekka!

Toivottavasti Pekka Haavisto saa sunnuntaina äänistä leijonan osan. En ihan täysin sydämin voi sanoa häntä omaksi ehdokkaakseni, mutta tänään jäähallilla koettu kannustus vakuutti minut ainakin siitä, että Haavisto olisi varmasti Niinistöä enemmän kaikkien yhteinen presidentti ja loisi positiivista uskoa tulevaan. Pikkuisen sivustaseuraajan tunnelmissa katselin täyden hallin riemua ja hetkeksi tavoitin taas ajatuksen sekä tunteen, mikä politiikassa, yhteisten asioiden hoitamisessa, on tärkeää. Hallinointi, kuivakkuus, vaihtoehdottomuus ja viimeiseen asti viety asiallisuus toki kuuluvat poliittiseen kulttuuriimme, mutta kuten Halosen kampanjoissa, niin nyt Haaviston kampanjassakin puhuttelee nimenomaan aitous ja innostus. Ihmisten innostuessa ja uskoessa vilpittömästi toimivansa hyvän puolesta, ei ole mitään syytä jäädä katsomoon arvostelemaan, vaan syttyy halu toimia ja olla mukana.

Yhdessätekemisen ilo,  innostus asioiden muuttamisesta ja vaikuttamisen halu ovat moottori kaikelle suurelle. Ei ole kyse sosiaalisen median maksimaalisesta hyödyntämisestä, kattavasta mainonnasta, organisaatioiden tuista tai työtuntien laskemisesta, vaan kanavat muotoutuvat, kun on halua tehdä yhdessä. Mikael Jungner on puhunut paljon intohimosta yhteisten asioiden hoitamiseen. Tavallaan jaan hänen oppinsa, mutten usko, että intohimoa voidaan sytyttää siitä puhumalla, vaan se on syttyäkseen, jos aihetta on. Pitää tarjota sytykkeitä, mahdollisuuksia kohdata. Yksinään ei kukaan muodosta minkäänlaista liikettä, vaan tunne syntyy porukassa ja porukalla voi niitä tunteita jakaa eteenpäin - vaikkapa sitten sosiaalisen median välityksellä.

Tieto voi aina olla väärää tai johdattelevaa, mutta tunne on aina aito. En väheksyisi tunteiden ja intuition merkitystä poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, me tarvitsimme vähemmän kyynisiä päättäjiä ja toimittajia ja enemmän työstään innostuneita, uteliaita ja ihmisistä hyvää uskovia äänitorvia. Ei usko parempaan ole sinisilmäisyyttä, vaan ehkäpä ainoa tapa saada oikeasti jotakin aikaiseksi. Olen siis kiitollinen, että sain kokea jotain vaalipaneeleita sykähdyttävämpää yhdessä 8000:n muun kanssa Ultra Bran comeback-keikalla. Sunnuntai-iltaan asti on aikaa hentojen käsien piirtää riittävän monta kakkosta.

Hallinto palveluita vastaamaan - ei toisinpäin

Tämän päiväisessä Sipoon Sanomissa oli alla oleva mielipidekirjoitukseni. Alkuperäinen juttu käsitteli jälleen kerran Sipoon kuntarajojen tulevaisuutta.

Keskeneräinen ja todennäköisesti hyvin lyhytaikainen hahmotelma uudesta kuntarakenteesta poiki suuren jutun Sipoon sanomiinkin (19.1.2012). Sipoon yhdistymisen, ennallaan säilymisen tai jopa jakamisen osalta spekulointi on minusta ennenaikaista, mutta silmiin pisti kuitenkin muutama kommenttipuheenvuoroissa esiintynyt omituisuus. RKP:n Christel Liljeström toppuutteli ihan oikein huolta Sipoon hallintomallista, mutta ei vahvan peruskunnan roolia tarvitse valtionhallinnon työryhmiltä odottaa, kuten hän pohti. Asukkailla on oikeus saada kattavat julkiset palvelut iästään riippumatta ja se on peruskunnan vastuu. Etuliite vahva taas viittaa siihen, että palvelut todellakin tarjotaan oman kunnan tasolla, ei erilaisten yhtymien ja sopimusten varassa hyvin laajalla maantieteellisellä alueella. 

Vastuun sysääminen muualle on ollut vuosikymmeniä kestänyt ongelma ja aiheuttanut aika nurinkurisen tilanteen. Sipoo, joka kasvaa voimakkaasti ja on hyvin tulevaisuusorientoitunut, joutuu järjestämään ison osan palveluistaan muiden tuella tai luottamaan siihen, että kuntalaisilla on mahdollisuus ostaa palvelunsa yksityisiltä toimijoilta ja kaikki yli minimitason menevä, kuten uimahallit, pelastustoimi, korkeakoulut tai kulttuurilaitokset, oletetaan olevan muiden investointeja. En väitä, että Sipoon pitäisikään kaikkea tarjota, kun sijaintimme on niin loistava Helsingin, Porvoon ja kuuma-kuntien kyljissä, mutta on ymmärrettävä, että olemme saamapuolella lähes joka sektorilla. Poliittinen henkien sota itsenäisyyden puolesta on vienyt huomion julkisten palveluittemme todellisesta tasosta.  Kokoomuksen Ari Oksanen todensi tämän sokean pisteen kommentissaan, jossa hän sanoi, ettei Sipoolla ole paineita kuntaliitosten osalta, sillä palvelumme ovat hyvällä tasolla. Peruspalvelut toki löytyvät ja ovat ok, muttei niitä kovin erityisinä voi pitää. Sairaanhoidon osalta päivystystoiminnasta on luovuttu kokonaan, poliisin osalta ovat jäljellä enää lupapalvelut, lasten päivähoitoaika päättyy kaikissa ryhmissä klo 17 ja ryhmäkoot ovat maksimissaan, vuoropäiväkoti löytyy vain Paippisista, vanhusten asiointiliikkumisen tuki on riittämätöntä ja sisäinen julkinen liikenne on kauniisti sanottuna puutteellinen – ja listaa voi jatkaa. Aina ei laatu korvaa määrää, vaan asumisen kehittämisen lisäksi työtä on asukkaiden sujuvan arjen näkökulmasta vielä paljon. Keskustelu rajoista tuntuukin energian hukkaamiselta, sillä paras peruste itsenäisyydelle tulevaisuudessakin on laaja, laadukas, sopivasti räätälöity ja monipuolinen palvelutarjonta yhdistettynä tasapainoiseen talouteen.

Puoluesihteeri = toimitusjohtaja

Puoluesihteerimme Mikael Jungner pisti itsensä likoon kertomalla eroavansa, mikäli Lipposen kannatus ei vastaa odotuksia. Näin nyt kai voisi tuloksen tulkita. Huomenna on toimittajien kahvitilaisuus puoluetoimistolla ja asiaan saadaan varmuus, mutta ennakoisin, että Mikael todellakin ilmoittaa, ettei ole enää käytettävissä kesäkuun puoluekokousvalinnoissa. Sopivan ja pätevän ehdokkaan etsintä lähtee avoimesti ja todenteolla käyntiin todennäköisesti torstaina, jollei jo huomenillalla.

Mikaelin kausi puoluetoimistolla jäi hyvin lyhyeksi ja ehkä hyvä niin. Hän ei taatusti ehtinyt toteuttaa haluamiaan uudistuksia, mutta nyt aukeaa hyvin nopeasti mahdollisuus päivittää puoluesihteeriajatteluamme. Itse pidän auttamattoman vanhanaikaisena systeemiämme valita puolueen operatiivinen johto puoluekokouksessa 500 hengen voimin. Jos ajatellaan, että puoluesihteerin päävastuulla on puoluetoimiston johtaminen ja siten välillisesti piirien toiminnan ohjaaminen ja resurssointi, valtakunnallisten vaalien kampanjoista vastuun kantaminen ja toimivan yhteyden varmistaminen eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston välillä, niin ei ole juurikaan perusteita sille, miksi tehtävä on määräaikainen luottamustoimi. Nykyaikainen tuloksen tekeminen vaatisi toimitusjohtajaa, joka ymmärtäisi tietenkin poliittisen pelikentän lainalaisuudet ja pysyisi asiakysymyksissä kärryillä, mutta jonka focus olisi ihmisten ja järjestötoiminnan johtamisessa. Kun haetaan malleja muualta Euroopasta tai muista järjestöistä, niin äkkiä huomataan, että aktivointi, innostaminen, jatkuva kampanjointi ja hallinnon kehittäminen ovat usean kokopäiväisen työntekijän hommia - kun meillä ajatellaan, että yksi voi oman toimen ohella kaiken kuitata.

Olen siis edelleen sitä mieltä, että puoluesihteerimme ei voi olla yhtä aikaa kansanedustaja. En oikeasti käsitä, miten on mahdollista hoitaa kaksi kokopäiväistä (tai jopa yli) työtä yhtäaikaa hyvin. On selvää, että toinen työ kärsii ja ainakin tähän asti "häviäjä" on jokaisen kohdalla ollut puoluesihteerin työ. Puoluetoimisto on kuitenkin niin pieni, ettei vastuun siirto esimerkiksi järjestö- ja hallintopäällikölle ole oikein mahdollista, tai sitten heidän varsinainen työnkuvansa kärsii. Puoluesihteerin on haluttu olevan myös osa poliittisten ulostulojen kasvogalleriaa, mutta minusta siihen ei ole tarvetta. Puheenjohtajisto vahvistettuna ek-ryhmän ja puoluevaltuston johdolla ja satunnaisilla vapaa-ajattelijoilla on ihan riittävän laaja edustus ja taatusti erilaista osaamista sisältävä joukko. Luontevampaa on myös mitata luottamusta kahden vuoden välein varapuheenjohtajien ja puheenjohtajan osalta, kuin puoluesihteerin, jonka pätevyyttä esimerkiksi esimiehenä, on valtaisalla joukolla lähes mahdotonta arvioida. Päätöksen tulisikin olla minun mielestäni puoluehallituksen käsissä. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva "toimitusjohtaja" saisi aivan erilaisen työrauhan ja mahdollisuuden pitkän linjan suunnitteluun ja työnhaku olisi ihan normaali prosessi papereineen, haastatteluineen ja salassapitoineen.

Seuraava puoluesihteeri toki valitaan vanhan kaavan mukaan, mutta toivoisin, että puoluekokousedustajat (ehkä minäkin siinä joukossa) suhtautuisivat valintaan enemmän ammattijohtajaa, kuin julkisuudessa näkyvää poliitikkoa etsien. Täydellistä pakettia ei taatusti löydy, koska sellaisia ei ole, mutta erittäin hyviä ja kokeneita ehdokkaita on varmasti tyrkyllä. Ja sääntömuutoksiin valintatavasta pitäisi suhtautua vakavasti ja tarkkaan pohtien, ei jäsenistön vaikutusvalta mihinkään murene, vaikka puoluesihteerin palkkaisikin pienempi - kuitenkin puoluekokouksen valitsema - taho.

Gallup-burn out

Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä ja vajaa viikko presidentinvaalien ensimmäiseen kierrokseen. Aamun hesarissa oli aivan oikein ensimmäinen aukeama omistettu tälle merkittävälle tapahtumalle. Mutta kun ei tikullakaan saa kaivettua asiaa esiin, vaikka kuinka tavaisi. Pääjuttu oli rakennettu oikein grafiikan kera HS:n tuoreimman gallupin ympärille - ohitin sen heti. Siiryin pääkirjoitukseen, koska ajattelin, että siinä ruoditaan sisältöjä, olihan otsikkokin, että ehdokkaiden välillä syntyy eroja. Vaan ei, niin ei. Ensimmäistä kappaletta pidemmälle en jaksanut lukea gallup-lukujen luetteloa.

Väyrysmäisesti voin todeta olleeni oikeassa, kun blogissani joskus ajat sitten ennustin, että näissä vaaleissa keskustellaan vain gallup-kannatuksista. Ja oikeassa olin siinäkin, ettei niistä kovin moni muukaan tunnu enää innostuvan - paitsi ilmeisesti päätoimittajat. Ennakkoäänestyprosentti on huomattavasti matalampi kuin kuusi vuotta sitten ja sitä tietenkin selitetään sillä, että kyselyissä epävarmojen osuus on suuri. Olisikohan jossain kysely, jossa kyseltäisiin, haluaisivatko äänestäjät muutakin kuin kyselyitä?

Niinistöstä on tehty presidenttiä juurikin gallupien pohjalta jo muutama vuosi. Toivoin kuitenkin, että mielipidemittausmania hellittäisi, kun kaikki ehdokkaat ovat tiedossa ja keskustelut linjoista alkavat. Ongelma tietysti on, että ainakin tv:n vaalikeskusteluissa on puhuttu pitkälti asioista, joihin presidentillä ei todellisuudessa ole juurikaan sekaantumista. Halosen kaudella nimenomaan haluttiin, että presidentti jää syrjään EU-päätöksenteosta ja siitä on ehkä eniten keskusteltu nyt tenteissä.

Arvojohtajuus onkin sitten hankalampi asia. Syvälle menevä arvokeskustelu ei onnistu mainoskatkojen sanelemassa ohjelma-ajassa ja silloin ainoa mahdollisuus onkin yrittää muistella ehdokkaiden aiempia tekoja linjassa puheisiin ja kuunnella heidän mahdollisia visioitaan tulevasta. Tästä syystä pidän edelleen Paavo Lipposta ainoana kokemukseltaan ja arvoiltaan mahdollisena presidenttinä. Suomalaisen työn arvostaminen, työpaikkojen turvaaminen ja luominen, laaja kulttuurituntemus ja tasa-arvoisuus yhdistettynä oikeudenmukaisuuteen ovat minulle vahvempia teemoja kuin murahtelu tai hidas puheenparsi. Sanottava on, että Pekka Haaviston esiintymisistä olen vakuuttunut kampanjan aikana, mutta valitettavasti en jaksa uskoa häneen rohkeana johtajana. Jo kampanjan slogankin - valtakunnan sovittelija - viittaa kulisseissa vaikuttavaan diplomaattiin.

Ennen sunnuntaita suosittelen vielä kaivamaan esiin Pekka Ervastin artikkelin Lipposesta. Suomen kuvalehdessä ollut juttu muutaman viikon takaa oli rehellinen hyvine ja huonoine puolineen ja juuri siitä uskoisin monen äänestäjän kaipaavan. Aitoa kuvaa ehdokkaista mielipiteineen ja historian lasteineen. Kyllä ajatteleva ihminen osaa painottaa itselleen olennaiset seikat äänestyspäätöksen tueksi, jos joku vaan viitsii ne kertoa.

Vallan uusi vuosi

Äitiys-/vanhempainvapaani on ollut myös vapaata blogin kirjoittamisesta. Ei sillä, ettei mitään ajatuksia olisi mielessä vilahdellut kolmeen kuukauteen, mutta valvotut yöt ja nyytti kainalossa ovat tehneet kirjoittamisesta suoraan sanottuna epämiellyttävää. Pienet vapaat hetket olen viettänyt mieluummin kahvikupin äärellä tai päiväunilla. Tänään kuitenkin oli poikkeuksellinen mahdollisuus selailla Hesari alusta loppuun ja johan siellä oli taas juttua Vantaan valtuustoryhmien keskinäisestä vallanjaosta.

Tulokset yksittäisten poliitikkojen vallasta olivat toisaalta täysin yllätyksettömiä. Valtuutetut olivat nimenneet suurimpien ryhmien nokkamiehet eniten valtaa käyttäviksi vaikuttajiksi. Yllättävää samaan aikaan olikin juuri se, että asemansa puolesta valtaa käyttävien lisäksi ei listattuna ollut ketään muita. Vantaan Kokoomus toki on yhden miehen show, mutta Vantaan Sd-ryhmässä tilanne on hyvin toisenlainen. Itse olisin nimennyt ehdottomasti ykköseksi Sirkka-Liisa Kähärän, eli demareiden valtuustoryhmän puheenjohtajan. Toisten ryhmien edustajat marisivat, että päätöksiä tehdään "poikaporukassa" Leijan kabineteissa tai eduskunnan käytävillä. Toki kaikenlaisia keskusteluja käydään missä vaan, mutta tiedän, ettei nevottelumandaattia (puhumattakaan lopullisesta sopimisesta) anneta ilman, että valtuustoryhmän pj. on tietoinen asiasta ja tsekannut, että asia on koko porukalle tai isommalle neuvotteluryhmälle ok. Sd-ryhmä pitääkin ylivoimaisesti eniten ryhmäkokouksia juuri tästä syystä. Asioiden taustoittaminen ja kannanmuodostaminen vaativat isossa porukassa aikaa. Ihmettelenkin aina uudelleen, mihin viitataan lehdessäkin olleessa kommentilla tiukasta ryhmäkurista. Paljon demokraattisemmin ei voisi asioita käsitellä, kuin vantaalaisilla demareilla on viime vuosina ollut tapana. Asia kuin asia keskustellaan porukassa, tarvittaessa äänestetään ja jos edelleen haluaa olla eri mieltä, niin sekin onnistuu, kun vaan kertoo muille kantansa, eikä väännä selän takana. Päätöksen jälkeen toki oletus on, että yhteisen kannan takana ollaan, eikä pelata omia pelejä ja tämä kai muille näyttäytyy ryhmäkurina. Samalla logiikalla kyllä on joka paikassa tiukka ryhmäkuri - jos kotona jutellaan päivän ruokalistasta, niin yhtä lailla oletus kauppareissulla on, että ostetaan ne aineet, mistä on aiemmin sovittu. Päivälliseksi sovittua lihasoppaa ei synny, jos yksi päättääkin ostaa kanafilettä ja toinen ranskalaisia. Naiivi esimerkki on erittäin toimiva, koska kunnallispolitiikka toimii ihan samoin - jos tiedetään mihin lopputulokseen halutaan päästä, niin keinot ja välineet on valittava myös yhdessä ja valituissa aineksissa on pysyttävä.

Joku (Perussuomalaisista) oli toimittajalle valitellut, ettei pienempien ryhmien kanssa edes neuvotella. Johtuisikohan siitä, ettei kuvaamani kaltaista tapaa päättää oikein käytetä muissa ryhmissä? Kun muistelen ryhmien välisiä neuvotteluita, niin useimmiten Vasemmistoliiton ryhmä oli ainoa, joka pystyi jonkun kannan sanomaan ennen kokousta. Jossain tapauksissa ei Perusuomalaisilta saanut mielipidettä edes kokoustauolla ja äänestyksen tullen lähes koko porukka kuitenkin äänesti samalla tavalla. Turha valitella vallankäytön vähäisiä mahdollisuuksia, jollei itse halua valtaa käyttää. Jo muutamassa kuukaudessa pitäisi kuitenkin uudenkin kunnallispoliitikon huomata, ettei päätettävien asioiden lukuja, historiaa, vaikutuksia ja tunnepuolta ratkota lyhyessä valtuustosalikeskustelussa. Pöntöstä pidetyt puheenvuorot ovat useimmiten osoitettu takarivin toimittajille ja toisaalta virkamiehille, ei siinä enää kysellä demokraattisesti jokaisen valtuutetun mielipidettä. Jollei omassa ryhmässä ole faktoihin tutustuttu, debatoitu ja päätetty ryhmän kantaa, niin ihan turha on haikailla neuvotteluiden perään. Ja kuriositeettina on todettava, että nykyisellään nimenomaan Vantaan persujen ryhmästä on ylivoimaisesti eniten väkeä Arkadianmäellä. Mäkinen (kok.) ja Lindtman (sd.) ovat suurien ryhmien yksinäiset, kun taas persujen seitsemästä jopa kolme on istuvia kansanedustajia. Miksi he eivät siellä käytävillä keskustele?

Presidentinvaalit toki värittävät alukevättä, mutta jo ensi syksynä ovat kunnallisvaalit vuorossa. Muodollista valtaa jaetaan uudelleen äänestäjien tahdon mukaan. Kuluneen kauden kolme ensimmäistä vuotta ovat ainakin minulle osoittaneet, ettei "tavallisen ihmisen" asiat ole mitenkään parantuneet persujen toimesta - päinvastoin. Moni tärkeä toimeentuloon, terveydenhoitoon, lasten ja nuorten palveluihin ja muuhun hyvinvointiin liittyvä keskustelu on jäänyt maahanmuutosta, seksuaalivähemmistöistä, gallupeista ja populismista kiistelemisen jalkoihin. Toki kaikki päätökset on tehty, mutta energia ja päähuomio on niin kummallisissa asioissa, ettei voittajana selviä kuin Perussuomalaiset itse. Ei ole yhtään ihme, ettei yhä useampi oikeasti tavallinen (usein perheellinen) palkansaaja tunnista tai löydä enää itseään päätöksenteon keskiöstä - tai edes liepeiltä. Toivonkin, että tämä vuosi tuo tullessaan vallankumouksen ja niin presidentinvaaleissa kuin kunnallisvaaleissakin tavalliset ihmiset käyttäisivät ääntänsä ja osoittaisivat, ettei nimissämme saa ihan kuka tahansa, minkä tahansa marginaalin edustaja, puhua löysiä ja sysätä vastuuta muille. Kunnallispolitiikassa ei ole oppositiota.

Rautakourat lakkoon

Niin vaan kävi, että raamisopimuksen pohjalta käydyt neuvottelut ja sovintoesitys saivat kyytiä Metallin valtuustossa ja teknologiateollisuuden lakko yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen on totta. Huomenna työt seisahtuvat kymmenissä yrityksissä ja jatko on suuri kysymysmerkki. Sovintoesityksen sisältö ei minulle tietenkään ole vielä tuttu, mutta se ei voi olla edes keskusjärjestöjen raamin mukainen, sillä eihän se olisi muutoin niin selvin luvuin kaatunut palkansaajapuolella. Jo kertaalleen Metallin valtuusto oli hyväksynyt neuvotteluiden jatkamisen raamin pohjalta ja siten edustajat olivat "nielleet" yhteisen edun nimissä jo osan alkuperäisistä vaatimuksistaan esim. palkkojen osalta. En siis usko, että ihan herkästi olisi hyvää sovintoesitystä hylätty. Ilmeisestikin työnantajapuolelta on aika lailla vedätetty raamisopimuksen soveltamisen ja kustannusvaikutusten tulkinnan osalta ja lopullinen tulos ei työntekijöiden näkökulmasta olisi ollut niin auvoinen, kuin raamisopu vielä antoi ymmärtää.

Sopimukseen tietenkin teknologiateollisuudessa jossain vaiheessa päästään. Mielenkiintoisempaa ulkopuolisena onkin seurata, mitä vaikutuksia lakolla muutoin on. Keskusjärjestöjen raamisopimuksen toteutuminen on pitkälti kiinni siitä, ovatko suurimmat vientialat mukana vai eivät. Rakennusliittohan ilmoitti poisjäännistään jo päivä ennen sopimuksen syntyä. Muutoin liittojohtajat ovat suhtautuneet suosittelevasti omien neuvotteluidensa käymiseen raamien pohjalta ja yhtään ei varmaan enää tarvitse alleviivata, kuinka merkittävää olisi saada kaikille toimialoille niin palkkojen osalta maltillinen, kuin työehtokysymysten osalta laadukas paketti aikaiseksi. EK jo unohti tupo-hautajaishehkutuksensa ja maan hallitus on tullut hyvin vastaan, joten itse ainakin toivon edelleen vahvasti, että myös Teknologiateollisuus ry. pysyisi ruodussa ja kykenisi sopimaan kolmen palkansaajajärjestön kanssa kohtuullisen ja oikeudenmukaisen sopimuksen. Kai siten olisi vielä toivoa kokoavan sopimuksen pelastamisesta. Lakon venyminen voi kuitenkin tarkoittaa suurta turhautumista ja propagandasotaa Etelärannassa, jolloin lähtökohdat muiden toimialojen neuvotteluille ovat erittäin huonot - jos niitä edes päästään raamin pohjalta enää aloittamaan.

Mielenkiintoinen seurattava on myös Metallin jatkokäsittelyt. Kun PAMissa muutama vuosi sitten hallitus hylkäsi puheenjohtajiston suositteleman sovintoesityksen, kommentoitiin minulle tien toiselta puolelta, ettei moinen olisi koskaan mahdollista Metallissa. Nyt kuitenkin puheenjohtajan suosituksesta huolimatta Lonkan esitys kaadettiin. Vaihtuvatko neuvottelijat? En usko, mutta en myöskään usko, että ilman jälkipuheita homma jatkuu. Liittovaalit ovat ovella, joten sisäpolitiikkaakin varmasti harrastetaan ja pahimmassa tapauksessa taka-alalle jää niin maan talous, kuin solidaarisuus muita työntekijäryhmiä kohtaan.

Yksi vaihtoehto on toki sekin, että sovintoesitys tuli yksinkertaisesti liian myöhään. Porukat olivat jo valmistautuneet aloittamaan lakon alle 12 tunnin päästä ja vähänkään heikolta tuntuvan esityksen hyväksyminen olisi ollut henkisesti jo mahdotonta. Jos kyseessä olisi siis vain ajan loppuminen kesken, niin ratkaisun löytäminen ei ehkä olisi kovin kaukana. Tämän vaihtoehdon puolesta en kuitenkaan vetoa löisi - sen verran velmulta työnantajien Alanko aina vaikuttaa.

Vantaalainen hiirenloukku

Viimeinen valtuustoni Vantaalla sattui olemaan juuri se, jossa valitsimme Jukka Peltomäen kaupunginjohtajaksi. Kevään ajan tunnelma oli kyttäävä ja sähköinen. Viime vaaleissa Kokoomus nousi parilla paikalla suurimmaksi ryhmäksi ja mielissään korvamerkkasi kaupunginjohtajan paikan itselleen. Heikoksi lenkiksi suunnitelmassa muodostui pätevien ja edes sopivien hakijoiden puute. Ei yksinkertaisesti löytynyt porvarileiristä hakijaa, joka olisi vakuuttanut valtuutetut. Peltomäki valittiin suoraan ensimmäisellä äänestyskierroksella. Itse asiassa toinenkin sd-taustainen kandidaatti Elina Lehto-Häggroth olisi todennäköisesti kerännyt enemmistön taakseen. Peltomäki siis valittiin aivan selvästi, suurten kehujen saattelemana. Pätevyyttä, Vantaan tuntemusta, ainutlaatuista metropoliosaamista, elinkeinopolitiikan ymmärtämystä ja ihmisläheisyyttä kiiteltiin yli puoluerajojen. Vain Kokoomuksen ryhmä Tapani Mäkisen suulla nurisi nurkassaan.

Viikko myöhemmin kaupungin sisältä nostettiin kantelu Peltomäen asumisesta entisen työnantajansa vuokra-asunnossa. Aiemmin, kun hän vastasi maankäytöstä ja kaavoituksesta, ei asia ollut ongelma - nyt kaupunginjohtajaksi valinnan jälkeen oli samantien tutkittavaa. Kesä meni, eikä selvitysten jälkeen kaupunginhallitus, saatika -valtuusto, nähnyt syytä Peltomäen hyllyttämiselle. Meinasi kuivua kokoon koko hyvä ajojahti. Onneksi oli vielä ässä hihassa.

En väitä, etteikö Peltomäki oli itse tarjonnut ladattua asetta, mutta silti suhdekohun herättäminen ja tietojen muka huolestunut vuotaminen on kummallista. Onko tapahtumilla todella merkitystä virkatehtävien hoidon kannalta? Vaikeassa taloustilanteessa oleva kaupunki ajautuu tilanteeseen, jossa puuttuu niin maankäytön apulaiskaupunginjohtaja kuin kaupunginjohtajakin (jonka tehtäviä paikkaa rahoitusjohtaja) niin kuka voittaa? Olisiko kuitenkin poliittinen kostonhimo ajanut asukkaiden edun edelle? Ihan turha on minusta selittää näitä avoimuuden vaatimuksilla, kun selkeästi on odotettu vain oikeaa hetkeä. Kokoomusveturi vuodattaa krokotiilin kyyneleitä sanoen, että ratkaisevalla Manchesterin matkalla ei Peltomäki hoitanut täysipainoisesti tehtäviään. Jaa, mistä asti jalkapallo on ollut Vantaan kannalta tehtävien hoidon mittari? Ihan yhtä lailla olisi voinut kuvata Peltomäen katsomossa ja sen jälkeen hurskastella, kuinka uusi kaupunginjohtaja vain istuu matsissa virkamatkalla.

En hyväksy avioliiton ulkopuolisia suhteita, mutta ne on hoidettavissa muutoinkin kuin lööpeillä ja erottamisella. Jos suomalaisen virkamiehen luotettavuuden mitta on uskollisuus ja raittius, niin hiljaiseksi hiipuu hallinto. Säästöjä toki saavutetaan sitenkin, ei se välttämättä huono olisi. Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan ole moraalista, vaan poliittisesta pelistä, harvinaisen huonon häviäjän ansasta ja tässä tapauksessa   erittäin helposta hiirestä. Jo valittaessa oli tiedossa viritysaineet, tarvitsi vain odottaa milloin napsahtaa.

Todella harmittaa Peltomäen puolesta ja myös vantaalaisten asukkaiden. Pätevä johtaja erosi toisarvoisista syistä. Sääliksi käy Vantaan Kokoomusta. Muilla valtuutetuilla ja demokratialla ei ole merkitystä, kun oma mies pitää saada kalifiksi kalifin paikalle. Kuinka monta ihmistä pitää tallata, ettei jäljellä ole pätevämpiä vaihtoehtoja kuin heidän? Mitä tapahtuu seuraavalle kaupunginjohtajalle, jollei hän ole Martti Lipponen?

Lipponen pressaksi?

Paavo Lipposen nimi nousi tänään presidenttiehdokkaiden joukkoon julkisesti ja johan tunnelmat muuttuivat. Ja miksipä ei. Lipponen kieltämättä olisi erittäin vahva ehdokas ja Niinistön asema muuttuisi aika lailla. Suosion huipulla paistattelu pitäisi vaihtaa pikaisesti poliittiseksi sisällöksi ja erittäin vahvoiksi ja pitäviksi avauksiksi. Lipposen taitoja, tietoja ja verkostoja ei voi kukaan kiistää.

Sattumoisin kuuntelin tänään lyhyen alustuksen verran Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkosta. Hänen kuvauksensa nykyhallituksesta ja sen ohjelmasta kuvasi hyvin Kokoomus-johtoista politiikkaa. Aika lailla suora sitaatti näin: "Tähän hallituspohjaan ajauduttiin ja ohjelma on kuuden puolueen kompromissi. Ohjelmassa ei siis ole punaista tai sinistä lankaa, vaan yksittäisiä toimenpiteitä. Suuri missio - esimerkiksi Lipposen hallitusten aikaan Suomen lännettäminen ja talouskasvun nostaminen - puuttuu ohjelmasta." Edellisten sateenkaarihallitusten aikaan oli siis vahvalla näkemyksellä ja johtajuudella löydettävissä linja usean erimielisen toimijan kesken onnistuneesti, mutta nyt on tyytyminen löyhiin kompromisseihin. Jos tämän tunnustavat suurimmankin porvaripuolueen edustajat, niin mistä löytyy vastus, jos Lipponen todella ehdolle haluaa? Eikö presidentiltä nimenomaan toivota kansaa kokoavaa näkemystä ja kykyä näyttää suuntaa vaikeissakin olosuhteissa?

Yhdyn siis toimittajien jo käynnistyneeseen spekulaatioon, että varmasti kaipuuta vahvaan, kekkosmaiseen johtajuuteen on. On eri asia, voiko tänä päivänä presidentti mitenkään ottaa sitä roolia, mutta luulen, että mielikuva riittää. Ja Lipponen, jos kuka, tuon mielikuvan täyttää. Ikää toki on hieman enemmän kuin muilla mahdollisilla kandidaateilla, mutta terävyys ei ole mihinkään hävinnyt ja olemus on minusta vetreämpi kuin vaikkapa viimeisinä puhemiesvuosina. Kansainvälistä politiikkaa Lipponen taatusti seuraa edelleen enemmän kuin moni aktiivipoliitikkomme, eikä verkostotkaan taatusti ole kadonneet.

Vaikken koskaan ole itseäni kovin "lipposlaiseksi" mieltänyt, niin tässä tilanteessa pidän häntä kyllä erittäin varteenotettavana Niinistön haastajana. Tai ehkäpä vielä enemmän ehdokkaana, jonka loppupeleissä Niinistö joutuisi haastamaan.

Ajatukset Oslossa

Eilisen uutiset Norjan järkyttävistä tapahtumista vain pahenivat, kun arvio kuolleista leiriläisistä nousee lähestyen jo sataa. On aivan käsittämätöntä millä motiivein nuori mies teurasti joukon sosialidemokraattisia nuoria. Hallintoon tai poliittisiin päättäjiin kohdistuvaa vihaa jotenkin hahmottaa, mutta tätä ei millään.

Toki turvatasoja pitää tarkastella kaikissa pohjoismaissa, kuten Tuomioja eilen totesi, mutta isompi kysymys on miten saamme fundamentalismin ja vihapuheen aisoihin? Jos sananvapauden nimissä jopa kansanedustajat saavat sanoa mitä tahansa ja oikeuttavat siten toisiin ihmisiin kohdistuvan halveksunnan, syrjinnän ja väkivallan, niin emme ole kovin kaukana katastrofista. Toki kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta kaikkea ei ole oikeutta sanoa sivistyneissä länsimaissa ääneen. Valitettavasti. Olen oikeasti sitä mieltä, että nettikeskusteluissa ja mielipidepalstoilla ei riitä, että kirosanat deletoidaan, vaan oikeasti poistaa pitäisi kaikki vihaa provosoiva kommentointi. Jo nyt Norjan tapauksen keskusteluissa löytyy palstoilta ääliöitä, joiden mielestä "sitä saa mitä tilaa, jos kerran hyysää maahanmuuttajia, niin näin käy". Siis mitä?! Länsimäisen kasvatuksen ja jonkilaiset empatiataidot omaava ihminen ei voi oikeasti olla sitä mieltä, että 15-20 vuotiaat nuoret ovat ammuttavissa, koska he kannattavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ei vasemmistolainen maailmankatsomus saa tarkoittaa pelossa elämistä. Tähän suuntaan meilläkin kuitenkin mennään. Sen sijaan, että ääriliikkeitä ja populistisia suuntauksia kannattavat olisivat hiljaa ja yrittäisivät toimia kunniallisesti, he lietsovat vihaa ja suuntaavat inhonsa kaikkeen "erilaiseen". Onneksi suurin osa ymmärtää, että kyse on retoriikasta, mutta kun aina löytyy niitä, jotka henkilökohtaisten ongelmiensa tai onnettomien sattumien johdosta ottavat puheet tosissaan ja päättävät toteuttaa pahimmat pelot. Mitä hyväksytympää ja laajempaa viha on, sitä käytetympää ja räjähdysalttiimpaa siitä tulee.

Kaikki lämpimät ajatukseni ovat nyt joka tapauksessa Oslossa. Eilen selvittelin ay-tovereilta kuulumisia ja järkytyksen keskellä oli helpottavaa kuulla, että tutut ovat kunnossa. Suru koskettaa kuitenkin satoja perheitä ja koko sosialidemokraattista liikettä pohjoismaissa. Maailmanlaajuinen leiri alkaa parin päivän päästä Itävallassa ja yhden jos toisenkin hiljaisen hetken viettävät varmasti Utöan tapahtumien johdosta. Nyt jos koskaan on otettava kansainvälisestä kädestä tiukempi ote ja rohkeasti jatkettava matkaa.

Arvostamani ammattikunta, oi miksi?

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään median kritisoimista tyyliin "aina meidät ymmärretään väärin, aina meitä sorretaan". Journalismi on tieteenaloista ollut aina minusta yksi kiehtovimmista ja arvostan monialaisia, ammattitaitoisia suomalaisia toimittajia hyvin paljon. Pienen pätkää viestintää opiskellessani sain ilon kuunnella Anu Kantolan luentoja jonkin aikaa ja olen edelleen 15 vuoden jälkeen vaikuttunut. Toki silloin penkissä istui mieleltään paljon avoimempi ja muokkaamattomampi kuntsi, mutta luulenpa silti, ettei Kantolan älykkyys ole muistojeni tuotetta. Miten tämä mihinkään liittyy? No siten, että nyt alkaa minunkin ymmärrykseni olla äärirajoillaan. Miten työhönsä journalistisen kunnianhimoisesti suhtautuva selittää viime päivien presidenttipelin? Tai miten selitetään aivan avuttomalle tasolle vaipunut poliittinen analyysi, jolla ei edes näennäisesti yritetä hahmottaa kokonaisuuksia vaan pelataan ihmeellisiä pelejä?

Helsingin sanomat on menettänyt linjansa kokonaan ja toimituksen näkemyserot häiritsevät jo lukemista. Puhumattakaan tietysti rakkaista iltapäivälehdistämme. Niinistön presidenttiehdokkuus teki jotenkin ihmeellisesti ilman mitään kannatusta olevasta Soinista päävastaehdokkaan ja Sauli-hehkutusten lisäksi on pari sivua varattu aina Soinille. Väliin voisin jo nyt todeta ettei Soinilla ole mitään jakoa edes toiselle kierrokselle, joten lehtien kannattaisi vertailla muidenkin mahdollisten ehdokkaiden puolisoiden asusteita. Eilinen "uutisoinnissa" oli kuitenkin vedätyksen huippu. Toisessa lehdessä Soini vähätteli Niinistön osaamista minkä kerkesi ja totesi, että kun on menetyksen kokemuksia, niin on ihmisten mielestä jotenkin humaanimpi. Ja toisessa lehdessä parin sivun Soini-haastattelu neljä vuotta vanhasta taudista, johon hän melkein taas kuoli, mutta yllättäen paranikin, niinkuin lähes kaikki. Kaikkea pitää tarjota, että olisi lähellä ihmistä. Ja niinhän imagoa rakennetaan. Ihmeellistä vaan on, että se myös painetaan - päivä toisensa jälkeen.

Pari viikkoa aiemmin kolumnisti ihmetteli miksi hallitusneuvotteluista ei annettu avoimesti tietoa lehdistölle, tehtävä kun olisi kertoa se kansalle. Sanoisin, että toimittajienkin on luottamuksensa joskus lunastettava. Jos uutisointi ja päätösten vaikutusten analysointi on sitä, että haetaan mahdollisimman raflaava PS-sutkaus ja kommenttilaatikossa pohditaan neuvottelijoiden henkilökemioita, niin miksi vaarantaa neuvotteluita sen takia? Todellisuus kuitenkin nähtiin heti hallituksen synnyn jälkeen, kun uudet ministerit esiteltiin Iltasanomissa ja Ihalaisen teksti meni kuta kuinkin näin: " Lauri Ihalainen näytti esimerkkiä kuinka ensimmäisen kauden, lähes kielitaidoton kansanedustaja voi EU-aikanakin nousta ministeriksi." Sarkastisena vitsinä toimisi, mutta kun muista oli selkeästi tehty oikeat esittelyt, niin voi voi.

Oma lukunsa on vielä Haapalaisen katsaukset maikkarilla. Vaalien alla viikoittain (ja edelleenkin) uutisoitiin ja kommentoitiin gallupeja. Siis mitä tekee ison kanavan politiikan toimitus? Tilaa kyselyn, tekee graafin ja esimies puhuu löysiä "kansan tahdosta". Ja tältä pohjalta pidettiin vaalikeskustelua erityisen sähäkkänä. Saman ladun valitettavasti ovat näköjään valinneet jo seuraavienkin vaalien osalta, ehdokkaat vaan saattavat tehdä hommasta hankalamman. He sanovat tai tekevät jotain, joka herättää oikeaa keskustelua, eikä ainoastaan kannatusmittaustuloksia.

Toki on joitain iloisia poikkeuksia ja itse asiassa usein ns. naisten lehtien puolella. Melkeinpä parhaat yhteiskunnalliset ilmiökuvaukset, artikkelit ja haastattelut löytyvät Annasta, Kodin kuvalehdestä jne. Ehkä niiden toimituksissa toimittajilla on vielä tahto tutkia, ymmärtää, kritisoida ja selkeyttää ympäröivää maailmaa juuri sellaisena, kun se sillä hetkellä on. Pikkunäppärää vinoilua ja maalitolppiin kolahtelevaa kyynisyyttä voi sitten lueskella sanomalehdistä, jotka onneksi vanhenevat nykyään kalaakin nopeammin.

Vaalituloksen halveksuntaa?

Demarit ja Vasemmistoliitto heitettiin ulos tai marssivat ulos - näkökulmasta riippuen - hallitusneuvotteluista. Yllättävää tai sitten ei. Selvää oli alusta asti, ettei Kokoomuksen johdolla rakenneta vasemmistolaista hallitusta, mutta toivoa vaikean tilanteen vaatimasta puolivälin ratkaisusta kuitenkin oli. Vaalituloksen viesti oli kuitenkin yhdeltä osin harvinaisen selkeä; edellisen hallituksen linja ei saanut tukea. Kokoomus puolueena saavutti ykköaseman ja äänestäjien tuen, mutta kokonaisuudessaan menneen hallituksen puolueet hävisivät roimasti. Vihreät ja Keskusta vetivät heti johtopäätöksensä ja ymmärsivät, ettei porvarillisella veroalennuspolitiikalla ollut kansan silmissä tulevaisuutta. Vihreät säätytalolle kuitenkin saapuivat ja siellä näemmä pysyvät. Sen sijaan SDP ja Vasemmistoliitto pitivät kynnyskysymyksistään kiinni ja nyt ollaan hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa.

Kokoomus kosii Keskustaa, eli pohja olisi Kristillisillä höystettynä sama kuin edellisellä kaudella. Keskusta nälvi jo neuvotteluita tähän asti käyneitä hävinneiden hallitukseksi. Miksi sitten kutsuttaisiin porukkaa, jossa suurimpina olisivat kepu ja kok? Ja miten sellainen pohja suhtautuisi vaalien tulokseen? Työllisyyden parantaminen uusin keinoin, tuloerojen kaventaminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen olivat ihmisille reilu kuukausi sitten tärkeimmät asiat ja nyt palattaisiin vanhaan. Kokoomus ei suostunut antamaan periksi halustaan alentaa tuloverotusta kattamalla vaje arvolisäverotusta korottamalla. Eipä ollut yllätys, että esimerkiksi demareille tämä ei sopinut. Jutta puhui vaalien alla aina voidessaan verovaaleista ja korosti tasaverokehityksen torppaamista. Sasi/Katainen kaksikolle ei voinut tulla puskista, että vasemmistopuolueet eivät suostu enää pieni- ja keskituloisten kukkarolla käymään, toisin kuin porvareille sopi edellisellä kaudella. Ja toistan, ettei se käynyt vaaliuurnilla äänensä antaneillekaan. Muutosta haluttiin, mutta jostain syystä Kokoomus ei tätä tahtoa onkeensa ota. Kukaan ei kyllä voi enää sanoa, etteikö puolueissa olisi eroja.

Aivan mahdollista kuitenkin on, ettei kepukaan lähde enää Kokoomuksen vastuunkantajaksi, vaan huomisen kokouksensa jälkeen käy kohteliaisuuskäynnillä säätytalolla ja homma on siinä. Entäs sitten? Lähteekö hallituksen muodostajaksi seuraavaksi suurimman oikeudella SDP ja pöytään palaavat niin vasurit kuin persutkin? Vai astuuko jossain vaiheessa neuvonantajaksi presidentti, kuten lain mukaan mahdollista on? Ja toisaalta auttaako Halosen sovittelu mitään, jos tähän asti istuneilla ei ideologista sopua löydy ja uusi kokoonpano olisi se vanha, jota kansa ei tue vähimmässäkään määrin.

Ylpeä olen joka tapauksessa demareiden linjakkuudesta pitää kiinni vaalien alla annetuista selkeistä kynnyskysymyksistä ja tavallisten ihmisten puolustamisesta. Mielenkiinnolla kyllä odotan tulevan viikonlopun uutisia. Eipä olla enää seisovassa vedessä.

V-Asla, viimeistä kertaa

Kolme ja puolituntinen vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous on takana ja minun osaltani viimeistä kertaa. Niinpä. Me muutamme kuntarajan toiselle puolelle, kohti itää, jo kolmen viikon päästä. Päätös oli toki alitajunnassa muhinut jo kauan, osittain ehkä tiedostamattakin, mutta lopullisesti asiat napsahtivat kohdilleen vajaassa kahdessa viikossa ja tässä ollaan. Luottamustehtävät Vantaalla jäävät minun osaltani ja olo on todella haikea. Ensin 4 vuotta vapaa-ajan lautakunnassa, josta puolikas kausi varapuheenjohtajana ja sitten uuden toimialan synty, kunnallisvaaleissa valtuutetuksi valinta ja lopulta valinta silppuisen toimialan lautakunnan puheenjohtajaksi 2008.

En meinannut millään saada itkua pidätellyksi kokouksen päätteeksi asiaani ilmoittaessani. Pateettisinta on liikuttua omista sanoistaan ja sitä pyrin välttämään, suurin liikutus liittyikin siihen, että siihen hetkeen todella konkretisoitui päätös jättää kunnallispolitiikka tällä erää. Vantaalla on huima osaaminen ja potentiaali vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehittämisessä. Viranhaltijoiden kanssa on ollut nautinto tehdä töitä ja oppia koko ajan uutta. Luottamushenkilönä minua on pidetty hyvin informoituna, asioita on käsitelty etukäteen ja mielipidettäni on kuunneltu. Kuten sanoin, uusi toimiala on luottamushenkilön näkökulmasta haastava monine ulottuvuuksineen. Asiat hyppivät kuntouttavasta työtoiminnasta uimapaikkoihin ja taiteen perusopetuksesta velkaneuvontaan. Tulkkikeskus, musiikkiopisto, osallisuus, nuorisotyö, liikunta ja urheilu, kulttuuripalvelut, aluetoimikunnat, monikulttuurisuus, työllisyyspalvelut...Yhdistävä punainen lanka on kuitenkin kaikilla vahva pyrkimys sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Työn tuottama henkinen arvo on kaupungille mittaamatonta sanan molemmissa merkityksissä. Koko toimiala luo ja tukee sivistystä, joka on syvempää kuin tiedot tai taidot. Sarkaa on kynnettävänä loputtomiin ja sirpaloituva, eriarvoistuva yhteiskunta ei urakkaa helpota. Toivon, että lautakunnan porukka ei nyt, eikä tulevaisuudessa anna periksi ponnistuksissaan yhteisöllisemmän ja paremmin voivan Vantaan ja vantaalaisten osalta. Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on aina helppo nipistää ja unohtaa sadat vapaaehtoistoimijat, mutta menetykset ovat paljon suuremmat kuin säästöt. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja niitä ihmisiä ja ihmisten tuottamia elämyksiä tarjoavat vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimijat.

Suuret kiitokset tovereille, jotka minut aikanaan tehtävään valitsivat. Kiitokset niille virkamiehille, jotka ovat apuaan antaneet, perehdyttäneet ja tukeneet. Kiitokset lautakunnan jäsenille, jotka aktiivisella osallistumisellaan tekivät tehtävästä mielenkiintoisen, koukuttavan ja vaikean jättää. On vaan aika siirtyä uuteen.

Ohi on, onnea Suomi.

Eduskuntavaalit 2011 ovat nyt historiaa. Ja myöhemmin varmasti paljon tutkittua ja keskusteltua historiaa. Kokoomus nousi ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi, häviten kuitenkin 7 paikkaa. Kakkosena demarit, yhtä lailla häviten 3 paikkaa ja sitten kolmantena persut 39 paikalla, joka on aivan käsittämätön tulos. Ei ehkä pitäisi lyhyen yön jälkeen tuoreeltaan kirjoitella mitään, mutta myllerrys mielessä on niin suuri, että jotenkin se on näinä aamuntunteina purettava.

Uudellamaalla demarit pärjäsivät hyvin, mikä on tottakai hyvä juttu. Yhtä lisäpaikkaa ei tullut, muttei mitään hävittykään, vaikka lehdet toista ennustivat. Iloisimman tuloksen teki taatusti Antti Lindtman, kirkkaasti läpi. Porukan pettynein on taatusti Kimmo Kiljunen, jonka pitkä kansanedustajuus päättyi nyt. Tai mistäs minä tiedän asettuuko jatkossa ehdolla ja miten pärjää, mutta ainakin toistaiseksi. Sen sijaan PS jyräsi täälläkin. Neljä paikkaa lisää, eli yhteensä 7 hengen ryhmä, joista 3 vantaalaisia valtuutettuja. Vantaalla toivottiin pitkän tauon jälkeen naisedustajaa ja Johanna Jurvasta sellainen tuli. Epäilen vahvasti, etteivät naisehdokkaita toivoneet ihan tätä ajatelleet. Kolmeen vuoteen ei yhtään puheenvuoroa tai edes kommenttipuheenvuoroa valtuustossa, joten minunkin piti ihan vaalikoneesta katsoa millä asialla Jurva on. Kunnallisveroa laskettava, tuloverotusta laskettava, kehitysapu kokonaan pois, samaa sukupuolta oleville ei adoptio-oikeutta tai avioliittolain muutosta, jyrkkä ei transaktioverolle, liikenneinvestointipainotukset tie- ei raideliikenteeseen, mahdollisuus NATO jäsenyydelle, lakko-oikeutta voisi rajoittaa, ei metropolihallinnolle, kuntin määrä säilytettävä lähes ennallaan, ei maahanmuuttajanaisten omille uimavuoroille ja sitten jo olinkin vakuuttunut, että eri linjoilla ollaan.

Suhtaudun hyvin skeptisesti tulevan hallituksen eheään ja tasa-arvoisuutta lisäävään työhön. Perussuomalaisia on lähes mahdoton jättää hallituksen ulkopuolelle, mutta millä ihmeen eväillä päätöksiä tehdään? Soini ei kuitenkaan voi täyttää kuin yhden ministerinpaikan. Ja minkälaiseksi menee yhteiskunnallinen keskustelumme? Suuntaa ja henkistä ilmapiiriä luodaan kuitenkin ihan yhtä paljon kannanotoilla ja debatilla kuin todellisilla päätöksillä. Toivon, että moni asia jää vaalikampanjan populismiksi, eikä jatka eloaan oikeina tavoitteina. Sivistykseen kuuluu laaja kulttuurin ymmärrys sekä ihmisten yhdenvertainen kohtelu. Taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi on voitava henkisesti hyvin, eikä sitä edesauta pelon, vihan ja harhaanjohtamisen lietsonta.

Oma tulokseni oli valtava pettymys. Neljän vuoden takaisesta laskua oli noin 150 ääntä ja tietysti suunnan olisi pitänyt olla reilusti toinen. Syitä olisi järkevämpi pohtia myöhemmin, mutta äkkiseltään sanoisin, että iso osa menee aika lailla epäonnistuneen kampanjan piikkiin. Ja koska olen aina tehnyt vaalityötä hyvin oman pääni mukaan, niin itseäni voin syyttää. Pieniä valonpilkahduksia oli yli 600:n äänen potti Vantaalta ja hieman yli 80 ääntä Sipoosta. Siellä missä ilman mainoksia tunnetaan, niin tukea tulee. Hetki jos toinenkin menee kuitenkin toipuessa. Viimeiset ajat tein kuitenkin koko ajan 12-15 tuntisia päiviä ja ihmisten kanssa jutellessa tuntui todella hyvältä, joten vähän puskista epäonnistuminen tuli.

Tähän ei kuitenkaan teemojen pyörittely jää, vaan tiistaina jatkuu arkiset työt, eli hallitusohjelmaan vaikuttaminen. Pienipalkkaisia palvelualan ammattilaisia on vajaa puolet Suomen työllisistä, joten asumisen hinta, verotuksen oikeudenmukaisuus, julkisten palveluiden saatavuus, työlainsäädännön päivittäminen sekä sosiaali- ja työttömyysturvan parantaminen toivottavasti ovat tulevan hallituksen agendalla. Pitkiä lounaita ja lyhyitä muistioita (vai toisinpäin) on luvassa ennenkuin neuvottelut ovat päätöksessään.

Kamppiksen yhteenveto

Tulosten arvioinnin aika on myöhemmin, mutta nyt voi tuoreeltaan tehdä jo yhteenvedon vaalityöstäni. Työ tosin vielä osittain jatkuu Koivukylän yössä, mutta tukiryhmän toimesta. Itse olen jo lähes kaikkeni antanut, vaikkakin viimeisen illan paniikin tunnistan. Vieläkö olisi jotain tehtävissä? Eipä juuri ole. Huomisessa hesarissa on mainokseni ja siinä se sitten on.

Työ on aloitettu tavallaan jo neljä vuotta sitten, kun edellisten vaalien jälkeen tyhjilleen jääneelle tukiyhdistyksen tilille aloin jälleen kasaamaan kokouspalkkioita, arpajaistuloja, esiintymispalkkioita jne. Ensimmäisen kerran porukalla kokoonnuttiin olohuoneessamme joulukuussa 2009 ja pohdittiin ehdokkuuden lähtöasetelmia. Siitä sitten pikkuhiljaa on vauhti kiihtynyt, huipentuen nyt tähän viimeiseen kuukauteen, jolloin olen kiertänyt, puhunut ja kirjoittanut lähes tauotta (tai ainakin siltä se on tuntunut). Numeroina kampanjani loppukiri on tarkoittanut noin 14 000 euroa, 30 000 postikorttia, 30 bussipysäkkimainosta, 5 suurta pilarimainosta, 750 take away-kahvia, 1400 pussia punaisia pensaskrassinsiemeniä, kymmenkuntaa lehtimainosta, paria tv-pätkää ja kymmeniä sähköposti/facebook lisäkysymysten vastausta.

Mistä sitten puhuttiin? No ei juurikaan Euroopan vakausrahastoista, vaan omaishoidosta, lapsiperheiden taloudellisista vaikeuksista, harmaasta taloudesta, kiinteistöverosta, mahdollisista leikkauksista, perusterveydenhoidosta, ruuhkamaksuista, mediamaksusta, ydinvoimasta, pienyrittäjyydestä, maahanmuuttajista, kerjäläisistä, lasten harrastusmahdollisuuksista, työttömyydestä, ruoan hinnasta, lääkkeiden hinnasta, eläkkeiden taitetusta indeksistä, opintotuesta, vanhempainvapaista, eläkeiän nostamisesta, perintöverosta ja tietysti muista puolueista. Kertaakaan aiemmin eivät ihmiset ole yhtä paljon lähestyneet erilaisten ja asiallisten kysymysten kanssa ja takanani on kuitenkin neljät kunnallisvaalit ja (kohta) kolmet eduskuntavaalit. Aktiivisuus toivottavasti ennakoi aiempaa korkeampaa äänestyprosenttia, jolloin aina voittajana on demoratia.

Tietysti huominen jännittää. Niin puolueen, kuin omalta osalta. Kyseessä on todellinen linjavalinta nyt, annammeko eriarvoistavan oikeistopolitiikan jatkua vai lähdemmekö hitaalle tielle toiseen suuntaan. Ja saanko  itse olla mukana palauttamassa hyvinvointivaltiotamme eduskunnasta käsin.

Vantaan hyvinvointikatsaus - lapset ja nuoret

Valtuustossa käsittelimme tänään Vantaan hyvinvointikatsausta, jossa oli nyt käsitelty lasten ja nuorten tilannetta, palveluita ja työllisyystilannetta hyvin laajasti. Yritin etsiä tähän linkkiä suoraan tuotokseen, mutta ei vielä löytynyt kaupungin sivuilta - toivottavasti jonkun päivän sisällä on muidenkin kuin luottamushenkilöiden luettavissa. Katsaus on erittäin hyvä tietopaketti tämänhetkisestä tilanteesta. Itse nostin puheessani esiin nuorten työttömyyden ja työkyvyttömyyden sekä asuntopolitiikan. Mieli olisi tehnyt puhua myös tilastollisesta faktasta, että naisten ja miesten palkkaerot Vantaallakin alkavat syntyä jo 20-vuotiaina, samalla kun sen ikäisistä naisista useampi asuu itsenäisesti. Keskityin kuitenkin jo mainitsemiini asioihin, kun ei voi kaikkea yhdessä puhenvuorossa käsitellä. Ja puhe siis alla:

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Hyvinvointikatsauksessa on nostettu esiin nuorisotyöttömyyden huolestuttava tila ja yhtä huolestuttavat tiedot asumisen hinnan kehityksestä ja pienten asuntojen puutteesta. Kumpikaan ongelma ei tietenkään ole yksinomaan vantaalainen, mutta erityisesti nuorten työttömyyden osalta painimme valitettavasti omassa sarjassamme. Monia hyviä hankkeita, kuten Petra, on toki aloitettu, mutta tyytyväisyyteen emme voi tuudittautua. Meillä on edelleen yli tuhat alle kolmekymppistä odottamassa työuransa kunnollista alkua.

Varsinainen syy miksi juuri nuorisotyöttömyydestä pitää olla erityisen huolissaan, on luonnollisesti se, että muuhun väestöön verrattuna nuorten kohonnut syrjäytymisriski. Pidemmän työuran tehneelle lyhytaikainen työttömyysjakso voi olla vain uusi alku, mutta sama pätkä voi olla itsenäistyvälle nuorelle sysäys vakaviin terveydellisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Kuten katsauksessakin todetaan, turha asunnon jonotus ja vieläpä yhdistettynä tuloksettomaan työnhakuun voi johtaa katkeroitumisen kierteeseen. Siihen ei meillä yksinkertaisesti ole varaa. 

Katsauksessa ei kuitenkaan käsitelty työkyvyttömyydestä kärsiviä nuoria, joiden tilanne tulisikin nostaa poliittisella asialistalla ihan yhtä tärkeäksi kuin nuorisotyöttömyyden hoito. Valtakunnallisesti tarkasteltuna vuosittain 4000 nuorta aikuista jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Kokonaisuudessaan heitä on jo noin 20 000. Heistä ei puhuta. Taustalla saattaa olla mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää ja nuorten mielenterveyspalveluiden alasajoon liittyvää syyllisyyttä. Olisi kuitenkin aika kohdata tilanne sellaisena kuin se on. Jos inhimilliseltä kannalta aihe ei sytytä, niin viimeistään talouslukujen pitäisi havahduttaa. Työterveyslaitoksen mukaan pelkästään vuonna 2008 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden 16–34-vuotiaiden työpanoksen menetyksestä aiheutuu 6,6 miljardin euron tappio. Ja kuten sanoin, luku vain kasvaa.

On siis syytä panostaa entistäkin enemmän työelämään hakeutuvien ja työelämän aloittaneiden nuorten hyvinvointiin Vantaalla. Jokaiselle on todella löydyttävä työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka kolmessa kuukaudessa ja kohtuuhintaista, sosiaalista asuntotuotantoa on lisättävä. Kysymys on yhden väestönosan oikeudenmukaisesta kohtelusta ja toisaalta taloudellisesti ainoasta vaihtoehdosta.

Itsensä työllistäville tukea, yli puoluerajojen

TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi

Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.

1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.

2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.

3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.

5. Ei nosteta arvonlisäveroa.

- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse n pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727

Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613

Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676

Eriyttääkö mamujen oma toiminta?

Ilta kului pitkässä vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokouksessa. Selostusasioissa kuulimme romanikulttuurikeskuksen valmistelusta, joka on osa oppisopimusopiskelija Mertsi Lindgrenin opintosuunnitelmaa. Esikuvana hankkeella on tavallaan saamelaiskulttuurin keskus, joka lähes 10 vuoden valmistelun jälkeen on saanut valtioltakin rahoitusta ja aukeaa tulevana vuonna Inarissa. Romanikulttuuria mm. moniaistillisen tilan avulla esittelevä keskus sopisi hyvin Vantaalle ja ennenkaikkea vahvistaisi Suomen asemaa vähemmistökulttuurien edistäjänä. Valmistelun jatkaminen ja hankkeen rahoituksen hakeminen sai tukea lautakunnalta ja kaupunkijuhlassa toukokuussa keskus simuloidaan "maistiaisiksi". Kulttuurien tuntemuksen lisääminen ja tukeminen osana integraatiota ymmärrettiin siis mainiosti.

Vaan toista oli taas, kun päästiin lautakuntamme leipälajiin, eli lukuisten avustusten jakoon. Niin nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun avustuksen kuin terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen tukien kanssa persut äänestyttivät valmistellut esitykset parin maahanmuuttajien toimintaan haettujen avustusten osalta. Näin on oikeastaan aina. Oli hakemuksen sisältö mikä tahansa, on joka kerta perustelu se, että maahanmuuttajien oman toiminnan tukeminen eriyttää eikä integroi. Tänään kyseessä oli esimerkiksi 800 euron esitys somalitaustaisten naisten ompelukerhon järjestämiseen. Käsillä tekemisen lisäksi tapaamisissa on tavoitteena opetella käytännön suomenkieltä. Jos hakija olisi ollut Hakunilan ompelijat, olisi esitys mennyt taatusti sukkana läpi. Nyt listasta kävi ilmi hakijan nimestä, että kohderyhmä on nimenomaan somalinaiset ja kuka tahansa jäsenistämme olisi voinut jo ennen kokousta sanoa, että persujen ryhmä esittää avustuksen hylkäämistä. Ja syynä tietysti se, että ko. naisten tulisi hakeutua kantasuomalaisten yhdistysten toimintaan, eikä heille pidä järjestää omaa, eriyttävää toimintaa. On vaan hyvin vaikea kuvitella, että usein jopa luku- ja kirjoitustaidottomat naiset hakeutuisivat yhtäkkiä oma-aloitteisesti paikallisten marttojen kerhoihin. Matalan kynnyksen toimintaa järjestetään kaikille muillekin syrjäytymisuhan alla oleville, mutta vain maahanmuuttajataustaisten kohdalla käydään keskustelua tässä hengessä. Miksi työttömille pitäisi olla omaa erillistä toimintaa, eikö senkin pitäisi samalla logiikalla eriyttää työssäkäyvästä väestöstä?

No, kaikki äänestykset menivät 14-2, kun yksi jäsen oli poissa. Iloisia uutisia oli terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen osalta se, että avustuspottia pystyttiin hieman tänä vuonna kasvattamaan parin vuoden leikkausten jälkeen. Esimerkiksi MLL:n Uudenmaan piirille pystyimme osoittamaan 18 000 euroa, joka on 5000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Lastenhoitopalvelu ja perheiden tukihenkilökoulutuksen ovat Vantaalla kasvattaneet suosiotaan valtavasti kuluneen vuoden aikana. Perheiden vaikea tilanne näkyy järjestöjen tarjoaman tuen kysynnän kasvuna. Näkyisi toki muuallakin, mutta kotipalvelut on jo lapsiperheiltä viety lähes kokonaan, joten suoraan käännytään kolmannen sektorin puoleen.

Aikuisopiston liikuntatunnit

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja aikuisopiston aktiivisilta liikuntakurssien käyttäjiltä koskien ohjatun toiminnan tulevaisuutta. Aiheesta oli juttua tovi sitten Vantaan Sanomissa ja vaikka siinä sanottiin, ettei muutoksia ole tuloillaan, niin huoli ja huhut silti elävät. Olen hieman ehtinyt asiaa selvitellä ja ajattelin lyhyesti tilannetta valottaa, jos se vaikka pientä luottamusta ja rauhaa loisi.

Ihmetystä on erityisesti herättänyt se, että kukaan ei tunnu kuulleenkaan valmistelusta, mutta niin käyttäjille kuin ohjaajille on kulkeutunut viestiä, että aikuisopiston liikuntakurssit oltaisiin lopettamassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Valmistelusta ei ole kukaan kuullut, eikä sitä ole kaupungin luottamuselimissä käsitelty ihan siitä syystä, ettei virallista valmistelua ole ollut. Liikuntatoimen ja sivistystoimen viranhaltijat ovat kokoontuneet tilannetta pohtimaan, mutta vasta suunnitteilla on asettaa virallinen ryhmä ohjatun liikunnan tilannetta pohtimaan ja tekemään sitten esityksiä. Taustana on se, että tällä hetkellä kaupungin ohjattu liikunta on hajautettu niin itse toiminnan, toimijoiden, vuokrien, suunnittelun kuin vuorojaon osalta kolmelle eri taholle. Kaikkien etu olisi, että koko paketti olisi samassa paikassa, johon liikuntapalvelut voisi olla ihan looginen vastaus. Ensisijainen tavoite ei siis ole vähentää tunteja, lakkauttaa toimintaa jossain tai siirtää sitä esimerkiksi yksityisten kuntosalien pyöritettäväksi, vaan selkeyttää kaupungin sisäistä järjestelyä. Plussana voisi tulla se, että tarjontaa voitaisiin laajentaa, kun liikuntakurssien järjestäjiksi saataisiin useampia tahoja, kuten vaikkapa naisvoimisteluseuroja. Joka tapauksesssa puhutaan kuitenkin edelleen aikuisopiston tarjoamista palveluista.

Lopputulosta mahdollisten muutosten jälkeen ei liikuntakurssien käyttäjä näe välttämättä mitenkään. Kurssien on tarkoitus pyöriä ihan normaalisti ja hinnat pysyvät ennallaan. Päätöksiäkään asiassa ei tulla tekemään vielä vähään aikaan, sillä kuten alussa kirjoitin, varsinaista pohdintaporukkaakaan ei vielä ole. Huoli siis siitä, että lautakuntamme 4.4. kokoukseen tulisi jotain esityksiä on turha. Jos toiminnan järjestämisen osalta muutoksia ja niiden vaatimia päätöksiä tehdään toimintakauden mukaan, mikä olisi järkevää, niin aikataulullisesti se tarkoittaa syksyä 2012.

Liikuntakursseilla on nykyisellään hieman alle 4000 käyttäjää ja monelle toiminta on korvaamattoman arvokasta joko tutun porukan, hyvän sijainnin tai edullisen hinnan takia. Tätä arvoa ei ainakaan minulle ole mitään motiivia vähentää, vaan päinvastoin, kannatan rakenteiden selkeyttämistä, jotta yhä useammalla on mahdollisuus löytää itselleen sopiva liikuntaryhmä ja toisaalta voimme kohdella vantaalaisia liikunnan järjestäjiä oikeudenmukaisemmin.

Perhevapaat remonttiin

Nykyinen vanhempainvapaamallimme on kohtuullisen hyvä, mutta pysynyt muuttumattomana jo useamman vuosikymmenen. Perheiden ja työelämän tilanteet ovat kuitenkin vastaavassa ajassa muuttuneet hurjasti ja järjestelmä ei enää vastaa tarpeisiin ja itse asiassa jopa ohjaa vääränlaiseen kehitykseen.Erilaisia kiintiöitäkin on esitetty, mutta hintalaput ovat aivan mahdottomia ja toisaalta en ole kuullut vielä hyvää selitystä sille, mitä tapahtuu, jos jompi kumpi vanhemmista ei vaan yksinkertaisesti pidä hänelle kuuluvaa vapaata tai kyseessä on yksinhuoltaja. Jääkö lapsi silloin paitsi yhdestä pätkästä suhteessa muihin vai joustavatko kiintiöt harkinnan mukaan? No, joka tapauksessa esimerkiksi  6+6+6 malli on moneksi vuodeksi poissuljettu ihan sen takia, että se maksaisi lähes viisinkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Itse kannatankin pikaisia muutoksia siten, että vanhempainvapaata pidennetään lapsen ensimmäiseen ikävuoteen saakka. Yhtä lailla osittaista kotihoidontukea on korotettava ja päivähoitomaksut muutettava tuntiperusteisiksi, jolloin pienten lasten vanhemmilla olisi myös taloudellisesti mahdollista lyhentää niin omaa työpäivää kuin lapsen hoitoaikaa. Osa-aikaisuus on tottakai tälläkin hetkellä mahdollista, mutta korvaus on 90 euroa kuussa ja päivähoitomaksu sen suuruinen, että todelliset vaihtoehdot ovat useimmille kuitenkin kokonaan kotiin jääminen tai kokonaan työhön palaaminen.

Yli puolilla äideistä ei ole työsuhdetta johon palata vanhempainvapaan jälkeen ja kun tähän yhdistetään järjestelmän ongelmat, eli lapsi pitäisi viedä kokoaikaiseen hoitoon reilusti alle vuoden ikäisenä tai tehdä taloudellisesti hatara päätös palata osa-aikatyöhön, niin yhä useampi äiti päättää jäädä kotiin kotihoidontuella. Tuen käyttö onkin jakaantunut niin, että yhä enemmän käytetään todella pitkiä vapaita, eli moni on useamman vuoden putkeen kotona. Eikä siinä olekaan ongelmaa, jos se on todella oma harkittu päätös, mutta jos kyseessä on talouden ja työmarkkinoilta syrjäytymisen sanelema pakko, niin kovin ruusuiselta ei tulevaisuus näytä. Suurin osa on pienipalkkaisia naisia, joille kotonaolon vaikutukset näkyvät koko työurassa, eläkekertymässä ja toisaalta valtakunnalliset tavoitteet työurien pidentämisestä kärsivät.

Eikä pidä päästää irti tavoitteesta, että isätkin voisivat valita lapsen kanssa kotona olemisen. Ruotsissa perhevapaat jakaantuvat selkeästi meitä tasaisemmin ja suurin selittävä tekijä on järjestelmän suurempi joustavuus. Vanhempainvapaajaksoja voi siirtää perheen tarpeisiin soveltuen lapsen kolmeen ikävuoteen saakka. Meilläkin tulisi luopua jäykästä isäkuukaudesta, vaan pidentää oikeus 10 viikkoon ja alkuun sen voisi isä käyttää milloin vaan lapsen kahteen ikävuoteen saakka. Lisäksi sairaan lapsen hoito-oikeus tulisi laissa ulottaa lapsen 12 ikävuoteen saakka. Nythän raja on kympissä ja minusta neljäs- tai viidesluokkalainen on liian pieni sairastamaan yksin.

Miksi tämä nyt on niin iso juttu? Siksi, että Suomessa on noin 585 000 lapsiperhettä. Yli kolmannes työvoimastamme painii siis päivittäin työn, lastenhoidon ja oman jaksamisen kanssa. Usein eletään parhaita ja ruuhkaisimpia vuosia. Vuosia, joiden aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat suuresti niin lasten tulevaisuuteen kuin vanhempien tulevaan työssäjaksamiseen ja taloudelliseen pärjäämiseen. Työntekijälähtöisten joustojen ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen pienten lasten vanhemmille on todellinen teko työurien pidentämiseksi ja työelämän laadun parantamiseksi.

Tilaajavastuulaki työn alle ASAP

Alkuviikosta Espoon kaupunki narahti harmaasta taloudesta, ilmeisesti jopa työperäisestä ihmiskaupasta, välillisesti, kun sen käyttämässä siivousyrityksessä paljastui vakavia ongelmia. Tilaajan, eli kaupungin edustaja kuvaannollisesti levitteli käsiään hesarin jutussa ja väitti, ettei tilaajalla ole mahdollisuuksia valvoa alihankintatyötä. Ikävä esimerkki jälleen siitä, että tilaajavastuulaki on viipymättä laajennettava koskemaan koko ketjua ja toisaalta yksittäisten toimialojen nimeäminen rakennusteollisuuden tapaan on paikallaan.

Nykyisin lain mukaan alihankkijan on esitettävä selitys työssä sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Sen sijaan laissa ei ole edellytetä työehtojen toteutumisen valvontaa. Tilaajan valvontavelvollisuuden avulla voitaisiin nykyistä paremmin turvata sopimusten mukaisten palkkojen maksaminen ja työaikalainsäädännön noudattaminen myös siivous- sekä majoitus- ja ravintola-alalla, jossa alihankintatyö ja ostopalvelut ovat hyvin tyypillistä. Vaikka valvontaan liittyisi käytännön ongelmia, tilaajalla on yleensä viranomaisia paremmat mahdollisuudet tarkkailla alihankkijan toimintaa.


Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi myös harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta.
Oma murheenkryyninsä on vuokratyövoiman käyttö. Työ- ja elinkeinoministeriöin tilastojen mukaan vuonna 2008 vuokratyövoimaa käytti 18 100 yritystä tai julkisyhteisöä sekä 1400 kotitaloutta. Suomessa vuokratyön käyttö on koko 2000-luvun kasvanut voimakkaasti ja uutena ilmiönä on noussut ketjuttaminen, eli vuokratyövoimaa hankitaan alihankintana toisilta kotimaisilta tai ulkomaisilta toimijoilta. TEM:n laatimien tilastojen mukaan vuokratyöntekijöitä oli vuonna 2008 noin 100 000. Suhteellisesti eniten vuokratyöntekijöitä on majoitus- ja ravintola-alalla (5,1 %). Tilastoista kuitenkin puuttuvat väliaikaisesti Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset vieras- tai keikkatyöläiset.

Vakavimmillaan puhutaan ihmiskaupasta ja ihmisoikeusloukkauksista, kuten tämän viikon uutiset osoittivat. Joissain tapauksissa työntekijät ovat maksaneet suuria summia päästäkseen töihin Suomeen ja kansallista lainsäädäntöä on kierretty lähtömaassa tehdyillä työsopimuksilla. Käyttäjäyritysten ja julkisyhteisöjen osalta tilaajavastuulakia on syytä laajentaa koskemaan viipymättä myös muitakin kuin rakennusteollisuutta, jollei kunnolliseen kokonaisuudistukseen rahkeet riitä.

Toiminnan auktorisointi tai luvan saaminen työvoimavuokraukselle ei ole tällä hetkellä pakollista (vaikkakin toiminta on ilmoituksenvaraista). Alalla on riskiyrityksiä enemmän kuin muilla toimialoilla keskimäärin. Henkilöstöpalvelualan suhdanneherkkyys luo epävarmuutta työmarkkinoille, esimerkiksi vuonna 2007 yritysten eloonjäämisaste oli vain 52 %. Ulkomailta tuleva virtaus yhdistettynä valvontaviranomaisten vajaaseen resurssointiin lisäävät osaltaan valvontaongelmia. Tuntuu nurinkuriselta, että vaikkapa alkoholin myyntiluvan saamiseksi on hakijan osoitettava kunnollisuutensa ja luotettavuutensa lukuisin paperein, mutta ihmisiä saa välittää kuka vaan.

Lakimuutoksiin on syytä tarttua heti tai peli on pian menetetty. Kohta meillä on pysyvästi kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden työsuhdeturva, palkkaus ja työehdot ovat muita heikompia ja kilpailuedun käärivät harmaalla alueella toimivat yritykset. Jopa kaupunkien ja valtion tilauksesta.