Uusiin haasteisiin

Monenlaisten käänteiden jälkeen sain eilen kuulla, että uusi työ odottaa! Minut valittiin liittomme järjestösihteeriksi. Paikka, johon todella halusin, joten hyvältä tuntuu. Varsinaisesti aloitan 1.1.08, mutta tehtävät menevät saattaen vaihtaen. Tiedossa ei ole milloin ja miten minun töilleni löytyy tekijä, joten ihan en varmaan nuorisopuolta hylkää vielä helmikuussakaan.

Kyllä on sekava olo. Jännittää. Nuorisosihteerin työ menee jo niin tutulla ja turvallisella rutiinilla, että huimaa kaikki uuden opettelu. Ja tietysti jännittää, miten tulen pärjäämään. Alkuun innolla ja jossain vaiheessa toivottavasti taidolla...

Matkapäivät vähenevät huomattavasti, mikä tuntuu ylelliseltä. Jos viikonloppuihin tulisi jotain perinteitä: "Aina lauantaisin käymme puistossa...Aina sunnuntaisin käymme uimassa..." Eevi menee varmaan ihan sekaisin, kun joka lauantai ei mennäkään mummille hoitoon :)

Minikolumni

Alla oleva teksti on minikolumnini uusimmassa YoungPam-liitteessä, joka tulee PAM-lehden välissä kaikille alle 30 vuotiaille jäsenillemme.

Paljon vai vähän?

Ajattele, että saisit joka kuukausi kolme ilmaista elokuvalippua. Saisit joka kuukausi viisi ilmaista hampurilaisateriaa. Kuin tarjottimella joku tarjoaisi aina seitsemän ilmaista olutta. Tai vuoden kuluttua saisit vajaa 400 euroa vaikkapa lomarahaa. Ihan mukava ajatus, kieltäytyisitkö?

PAMin neuvottelemat uudet työehtosopimukset tuovat kukkaroon lisää keskimäärin 30 euroa joka kuukausi. Onko se sitten paljon vai vähän? Odotukset palkkaneuvotteluissa ovat aina suuret ja lopputulos saattaa äkkiseltään vaikuttaa vaatimattomalta - jos unohtuu tuijottamaan pelkkiä euroja. Mutta jos miettii mitä rahalla saa ja mitä muita uudistuksia sopimuksiin saatiin neuvoteltua, alkaa tuntua ihan hyvältä. Yksin olisi aika vaikea päästä parempaan sopimukseen työnantajan kanssa.

Liiton paras jäsenetu on taas vähän parempi. Uudet työehtosopimukset löydät PAMnetistä, jonne pääset kirjautumalla liiton nettisivujen kautta.

Eka työtaisteluni!

Olen juurikin keskellä työtaistelutoimenpiteitä, hassua. Olen siis yli- ja viikonlopputyökiellossa, kuten monet muutkin toimitsijat ja toimistotyöntekijät. Jollei kieltoa olisi eilen tullut, niin nyt kokoustaisin Tallinnassa. Sen sijaan siivosin pöytääni, mikä oikeastaan oli pitkästä aikaa ihan mukavaa. Olin jo unohtanut minkä värinen puu jatkuu tietokoneelta eteenpäin.

Mitään iltamenoja ei kyllä enää tälle viikolle osu, kun lähdetään pohjoiseen yöjunalla huomenna ja palataan ensi maanantaina. Maanantaina tes-neuvottelut jatkuvat ja sopimus saattaa syntyä, mitään suurta draamaa ei todennäköisesti ehdi syntyä. Aika vaisuksi jää siis ensikosketukseni työtaisteluihin.

Toista se on Tehyläisillä. Lunta tuli tupaa virkasuhteista irtisanoutumisten ja korvaavan työvoiman palkkaamisen osalta. Aika moni varmasti irtoaa rivistä, kun työpaikka uhkaa mennä ihan pysyvästi. Ja hallitus jatkaa linjakkaasti linjatonta toimintaansa. Nyt kun kaikki tuki ja energia pitäisi suunnata sovittelulautakunnan työhön, tulevat he ulos lakiesityksellään, jolla rajattaisiin työtaistelua. Ymmärrän, että jotain on tehtävä, mutta ei näin! Ei tällaisella ajoituksella, ei julkisuuden kautta!

Ehkä syysmasennus iski nyt

Kaiken järjen mukaan keskellä päivää pitäisi tehdä töitä, no en tee, vaan kirjoittelen tänne. Yleensä en ole huomannut kärsiväni mistään syysmasennuksista, mutta ikä kai tuo mukanaan kaikenlaista. Juuri mikään ei tunnu menevän putkeen. Eikä tämä pelkästään syksyyn ajoitu, mutta tähän asti on jokin positiivinen pohjavire kuitenkin tunkenut läpi. Positiivinen tulevaisuuteen katsominen on hankalaa, jollei mitään kannustavia merkkejä ole nähtävissä. Asiat eivät nytkähdä yhtään toivotulla tavalla.

Helppo olisi nyt olla tosiuskovainen. Jollain muulla on suunnitelma varalleni, kaikki tämä on vain ennaltasuunniteltua koettelua. Suuri onni on edessä, kun vain maltan mieleni ja kahlaan arjessa turhia murehtimatta. Vaan kun en nyt niin uskossa vahva ole. Väistämättä miettii, missä kohtaa valitsin väärin, mikä minussa on vikana. Miksi asiat eivät vain voi onnistua!

Ensi perjantaina onneksi on edessä pieni hengähdys. Mennään Riihimäen teatteriin katsomaan Jäniksen vuosi (sovitusta kehuttu kovasti), yövytään hotelli Linneassa ja syödään hyvin. Eihän se todellisuutta miksikään muuta, mutta varmasti nostaa mielialaa. On taas muutaman päivän valmiimpi kohtaamaan marraskuun.

Vietin viime viikonlopun Rymättylässä kouluttamassa ammattiosastojemme nuorisovastaavia. Ja nyt seuraa täysin estotonta ilmaismainontaa. Paikka oli aivan mieletön!

Herrankukkaro on viimeisen päälle mietitty keskiaikahenkinen saaristolaiskylä. Viereinen kuva on luxuslinnunpöntöstä, jossa sain kunnian yöpyä. Aika monen metrin korkeuteen on rakennettu iso linnunpönttö, jossa on hierova Hästens-sänky, eikä juuri muuta. Oviaukko ei ole kovin suurelle suunniteltu, mutta muuten voin suositella kaikille!

Paikka on erikoistunut savusaunoihin, löytyy mm. maailman suurin maasavusauna. Lauteille mahtuisi 120! Ja sitten pihassa on kaislikkokylpylä, lämminvesialtaita jne. Tähtitaivaan alla aikas mageeta.

Ruoka oli hyvää, tietysti kalapainoitteista ja juomistakin riitti. Alkuun tarjoillun tervaplörön ainekset ja suhteet kun olisi saanut mukaansa.

Jos siis haet kurssipaikkaa, joka tarjoaa modernin kokoustekniikan todella elämyksellisessä ympäristössä, niin älä unohda Rymättylää.

Pienet potilaat

Ärsytysraja on nyt ylittynnyt, kun kolmatta päivää iltapäivälehdissä kysellään miten käy Lasten- ja nuorten sairaalan potilaiden, jos Tehy:n joukkoirtisanoutumiset toteutuvat. Allekirjoitan kyllä huolen, koska en todellakaan ymmärrä, miten työt hoidetaan, jos tehohoidostakin lähtisi 30. Raivostuttavaa on vaan se, että Lastenklinikka Helsingissä on koko ajan ollut alimiehitetty. Lapsia on ylimääräisillä paikoilla, ahtauden ja taloudellisten syiden vuoksi osalle vanhemmista esitetään hoidon rajaamista, osastolääkärit tekevät lainvastaisia ohjeistuksia jne. jne.

Missä ovat tähän asti olleet huolestuneet kirjoitukset potilasturvallisuudesta? Miksi ei-kiireellisten leikkausten siirroista ole aikaisemmin tehty lööppejä? Miksi on itsestäänselvää, että jonotusaika osastolle on 6-12 tuntia? Miksi ei ole kyselty, onko ok, että lääkkeet jäävät sairaalassa kiireen takia antamatta?

On todella raivostuttavaa, että nyt neuvotteluiden johdosta, ollaan äärimmäisen tietoisia ja huolestuneita lasten potilasturvallisuudesta. Käytetään halpamaisesti lyömäaseena tilannetta, joka on ollut vallitseva jo iäisyyksiä. Jos HUS olisi ottanut hoitajapulan vakavasti jo aiemmin, ei mitta olisi hoitajillakaan varmasti näin täynnä. Silti sydämestäni toivon, etteivät sopijaosapuolet päästä tilannetta irtisanoutumisiin asti.

Hurraa kulttuurille!

Elisessä vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa tehtiin historiallinen päätös esittää tilakeskukselle kahden tilan ottamista kulttuuri- ja nuorisotoimen käyttöön. Orvokkitien koulu on ollut pidempään tapetilla, opetustoiminta loppuu ensi syksynä, joten tiloille haettiin "uusiokäyttöä". Toinen esillä ollut tila on ns. Silkin kiinteistö. Vanhimmilta osiltaan yli 70-vuotias Tikkurilan Silkki oli alkuperäisessä käytössään vuoteen 1977, jolloin selluloosasta keinosilkkiä valmistanut Tikkurilan Silkkitehdas Oy lopetti toimintansa. Nyt tiloissa on toiminut kuvataidekoulu, teatteri ja sekalainen joukko yrittäjiä.

Vanhojen rakennusten muutos- ja kunnostustyöt nielevät kunnioitettavan summan rahaa, mutta panostus kannattaa. En oikein tiedä kummasta tilasta olen iloisempi, kokonaisuus tuntuu lähes täydelliseltä ratkaisulta. Päätimme apulaiskaupunginjohtajan esityksen mukaisesti esittää Silkkiin esittävän taiteen keskusta ja Orvokkitiestä tulisi lasten ja nuorten talo. Orvokkitielle muuttaisi mm. musiikkiopisto osittain, kuvataidekoulu, uusi nuorisotila (jota ei Tikkurilassa ole) ja päivätoimintaa järjestyisi senioreillekin. Silkkiin puolestaan voisi kasata esim. museotoiminnan, gallerian, teatterin laajennuksella ja olemassa oleva Jokisali saataisiin tehokkaampaan käyttöön. Silkin kiinteistöltä alkaisi Vantaalainen "kulttuurikäytävä". Keravanjoen toisella puolella on Heureka, yläjuoksulla Vernissa ja vähän matkan päässä vielä Påkas. Ajan kanssa alueesta syntyy historiallisesti arvokas, kaikki ikäryhmät huomioiva kokonaisuus.

Varsinaisen Silkin remontin toteuttaa arkkitehtitoimisto Renor oy, joka rakentaa osaan korttelista loft-asuntoja. Suunnitelma on niin huikaisevan hyvä, ettei se saa nyt kaatua talouteen. On toimittava rohkeasti, vaikka riskillä, juuri nyt, sillä Silkki ei odottele montaa vuotta. Jos kaupunki ei tilaisuuteen tartu, tulee koko kortteliin asuntoja. Varsinaiset kulut alkavat näkyä 2009, eli ensi syksyn budjettikäsittelyssä pitää kulttuuri-investoinneille löytyä rahaa.

Raskasta päätöksentekoa

Osallistuin eilen valtuustoryhmämme budjettikäsittelyyn. En ole valtuutettu, en edes vara, mutta lautakunnan varapuheenjohtajana minulla on oikeus osallistua sd-valtuustoryhmän kokouksiin. Olen aika harvakseltaan ehtinyt/jaksanut kokouksiin mennä, yleensä vain, jos vapaa-ajan toimen asiat ovat erityisemmin tapetilla. Budjettikäsittely on tietenkin niitä asioita.

Vaan turhauttavaa on. Mietin eilen istuessani neljä tuntia papereiden äärellä, että kuka tulevaisuudessa haluaa/ehtii/jaksaa oikeasti vaikuttaa mihinkään merkittävään? Sisäinen päätöksentekojärjestelmämme on näennäisesti hyvin demokraattinen. Kaikilla lautakuntien ja puolueosastojen edustajilla on mahdollisuus tuoda kantansa julki ja vaikuttaa koko ryhmän päätöksenmuodostukseen, mutta vain OIKEASSA paikassa. Tarkoittaa siis lukuisia (pitkiä) kokouksia, joissa käsiteltyihin asioihin ei ole soveliasta palata. Joko siis istut kaikki kokoukset vahtimassa tai olet hiljaa.

Hyvin harva eilenkään suutaan avasi, ehkä kaikki asiat oli jo käsitelty lautakuntaryhmissä, osastojen kokouksissa, kunnallistoimikunnassa, puheenjohtajistossa, seminaareissa tai jossain. Ei siis ollut enää soveliasta kysyä, kyseenalaistaa tai esittää mitään. Tai sitten kaikki muutkin ajattelivat, että aika vaikuttaa meni jo. Minulla nyt tietenkin on poikkeava asemakin, kun en ole valtuutettu, jotenkin ymmärsinkin sen, kun en puheenvuoroa halutessani saanut. Edellisessä puheenvuorossani olin tehnyt naurettavan pienestä summasta lisäysesityksen. Eihän sitä tietenkään ylös kirjattu, kun kyseessä ei ollut kuin nelinumeroinen luku. Kokemus on vaan osoittanut, että ellei pieniäkin summia ole budjetoitu, niin vuoden aikana rahaa on lähes mahdoton löytää mistään.

Mitäs sitten sanot kuntalaiselle, joka ihmettelee miksei Vantaan kokoisessa kaupungissa löydy kaiken heikko-osaisimmille muutamaa tuhatta euroa? "Valitan, yritin asian ottaa esille, mutta olin väärässä kokouksessa ja summa oli naurettava". Mitä tekisimme jos joku puolue-hierarkian ulkopuolinen räjäyttäisi potin ja nousisi valtuustoon? Kuinka lyhyessä ajassa opetettaisiin istumaan lukuisia iltoja saman porukan kanssa, eri otsikon alla, jotta saisi jonkin asian läpi?

Vaikka kuinka haluaisin kaupunginvaltuustoon, niin pakko on miettiä vielä muutamaan kertaan tarkkaan, miten aikani priorisoin. Töissä kuluu jo iso osa päivästä ja viikonlopuista, haluanko uhrata vähäiset vapaat illatkin. Tai sitten pitäisi jättää kaikki muu pois. Yhtään valtuustotyöskentelyn ulkopuolista kokousta tai seminaaria ei saisi enää kalenteriin tulla. Enkä taida olla ihan ainoa pienten lasten vanhempi valtuustoryhmässämme. Ihmisten ymmärtämiseen ajankäytön suhteen tulisi suhtautua puolueessamme todella vakavasti, jos haluamme uutta verta kehiin. Vaikuttaa pitää voida ilman kymmeniä sisäisiä kokouksiakin.

Väsynyttä tuhinaa.

Mikä on muuttunut idässä?

Vielä alkuviikkokin meni ihan toipuessa Moskovan reissusta. Aivan käsittämätöntä! Tiedossa oli, että tulemme kutakuinkin viettämään neljä päivää hotellin uumenissa, mutta että hotelli elää jossain esihistoriallisessa ajassa...Vartijoita, kerrosemäntiä ja muuta henkilökuntaa oli ihan riittämiin, mitään ei silti meinannut saada hoidettua, sillä kukaan ei puhunut englantia. Kahden päivän aikana käytin mm. hieman vajaa 2 tuntia huonelaskumme maksamiseen ja suurimman osan ajasta oli vieläpä tulkki matkassa. Kuittia en siltikään koskaan saanut, eikä mieleeni juolahtanutkaan lähtöpäivänä aloittaa koko showta alusta. Muutoin kyllä riitti papereita, kulkulupia ja todisteita taskut pullolleen.


Neljännestä kerroksesta mainittiin kaikille miespuolisille osallistujille joko varoittaen tai kehoittaen. Hissien ovella turvamies keräsi 500 ruplan pääsymaksun ja rahalle sitten vähäpukeiset naiset tarjosivat vastinetta. Paikallisten mukaan mitään laitonta, kuten prostituutiota, ei kerroksessa ollut meneillään, tosin heistäkään kukaan ei ollut etukäteen tietoinen kerroksen luonteesta. Kuulostaa minusta vaan epäilyttävältä, jos yhdellekään naiselle ei yökerhosta kerrota halaistua sanaa. Stripparia kun sai joka tapauksessa kaikki katsella ala-aulassa.


Venäläinen keittiö ei saanut minusta edelleenkään uutta ystävää. Pietarissa neljä vuotta sitten ei sentään nälkää nähty, mutta nyt oli parina iltana pakko tilata extra-ranskalaiset päivällisen jäädessä minimaaliseksi. Enkä todellakaan ole krantuimmasta päästä mitä ruokaan tulee. Suuri plussa kuitenkin suklaa-putouksesta! Jopa aamiaisella käynnissä oli torni, josta pulppusi vesiputouksen lailla sulaa suklaata ja siihen sai sitten tikun nokassa dippailla hedelmiä, marenkia jne. Kotiin kans!


Punaisella torilla päästiin käymään, mutta Lenin-mauseleumiin ei edes yritetty jonottaa. Ihmisiä ei ollut ruuhkaksi asti, mutta porteilla oli erittäin hidas passintarkastus, joka synnytti kymmenien metrien jonot. Käytiin Mäkkärissä :) Jaksoi sitten odotella vajaat 6 tuntia kentällä. Ja se tunne, kun näki sinivalkoisten siipien rullaavan lähtöportillemme!

Oli kokousasioitakin tietysti, mutta virallisen matkaraportin saan tehdä töissäkin. Ohessa vielä viimeisen illan jatkoilta kuva, joka Reettaa lainaten... todistaa, että me näytämme humalassa paremmilta.

Riivatun FB

Olin pitkään hyvin epäluuloinen, mitä uutta ja ihmeellistä Facebook voisi tarjota, mutta lopulta päädyin viime lauantaina kirjautumaan käyttäjäksi. Ja mokomahan imaisi minut täysin sisuksiinsa. Blogin kirjoittamiseen käytetty aika on nyt hujahtanut täysin FB:ssa surffaamiseen. Toisaalta systeemi saattaa selkeyttääkin työnjakoa: Facebookiin voi kirjoittaa lyhyesti tyhjänpäiväisimmät kuulumiset ja uusimmat kuvat ja tänne voi kirjoitella pidempiä juttuja. Tosin tiedän, että blogista moni on tottunut lukemaan satunnaisesti myös perhekuulumisia ja nämä ihmiset eivät ole Facebookin käyttäjiä (esim. sukulaisia). Saas nyt nähdä, miten tämä tästä muotoutuu.

Huomenna olen lähdössä Moskovaan työreissulle neljäksi päiväksi. Minkään matkan järjestelyt eivät ole koskaan olleet niin monen mutkan takana. Julmettu määrä paperia on lähetelty sähköisesti, kirjeitse ja faxeina. Ihmettelin myös kovasti hyvin yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mistä ovesta meidän pitää saapua hotelliin. No, eilen ehdin viimein hotellin nettisivuille. Kyseessä on enemmänkin kaupunginosa kuin hotelli, Izmailovo alfa tur pystyy majoittamaan kerralla jopa 10 000 asukasta. Ravintoloita, kauppoja, kioskeja jne. on lukuisia, samaten kokoustiloja. Oli siis ihan aiheellista kertoa pienen maan turisteille mistä tulla, jotta olemme edes oikeassa "korttelissa".

Netin käyttömaksut näyttivät olevan aika suolaisia, joten palaan rakkaille sivuilleni todennäköisesti vasta ensi maanantaina seuraavan kerran.

Kansankoti katoaa?

Kotiuduin juuri kolmen päivän reissulta Norjasta, tarkemmin Larvikista (kuvassa). Larvik sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Oslosta.

Kokousmatkan perimmäinen syy oli pohjoismaisten kollegoiden tapaaminen. Koollekutsujan vuorossa oli Norjan LO (= SAK), tapaamiset kun kiertävät syksyittäin kaikissa pohjoismaissa. Toki parhaiden perinteiden mukaisesti puhuttiin paljon hyvien käytänteiden jakamisesta, erityisesti tällä kertaa opiskelijajäsenhankinnasta, mutta paljon puhuttiin politiikkaakin.

Ruotsin edustajat kertoivat porvarihallituksensa uudistuksista, joista aika vaimeasti on uutisoitu suomalaisessa mediassa. Olin siis monista jutuista yllättynyt ja vähän järkyttynytkin. Tuloillaan on esimerkiksi valtiollisten työttömyyskassojen pakkojäsenyys. Jokaisen palkansaajan on siis oltava valtiollisen kassan jäsen. Tarkoittaa luonnollisesti valtaisaa jäsenkatoa ammattiliitoista, kun vielä samaan aikaan liitojen jäsenmaksun verovähennysoikeus ollaan poistamassa. Varallisuus- ja kiinteistöveron poistosta pientalojen osalta on jo tehty päätös, samoin käyttöön otettavasta 1-3 v. lasten kotihoidontuesta, joka tulee olemaan 300 kruunua/kk. TV-toimittaja oli kysynyt vastaavalta ministeriltä miten esitys huomioi esim. yksinhuoltajat ja ministeri oli suoraan todennut, ettei tuen ole tarkoituskaan olla kaikkien saavutettavissa. Rehellistä sinänsä, mutta ymmärrän hyvin mitkä vaikutukset toimilla on yhteiskunnallisen eheyden kannalta. Kaiken päälle hallitus nosti myös autovakuutuksia 32%. En ihan ymmärtänyt mikä Ruotsin systeemi on, eli miten poliittisesti voidaan nostaa vakuutusmaksuja, mutta näin asia selitettiin.

Ymmärrettävästi Ruotsin LO:n edustajat ovat hyvin turhautuneita tilanteeseen. Käsiä he eivät nosta pystyyn, mutta millään "protestoinnilla" ei kuulemma ole mitään painoarvoa. Keinot työväestön ja ay-liikkeen oikeuksien puolustamiseen ovat hyvin vähissä, lähes olemattomissa. Toivottavasti Ruotsin tie ei ole Suomen tie.

Loppukevennykseksi: kokoushuoneen yhteydessä oli pehmisautomaatti ja pop corn- laite ja tietysti erikoiskahviautomaatti. Strösseleitä oli neljää sorttia ja kaikki ilmaiseksi, vapaassa käytössä! Kyllä kelpasi tauotella :)

Linssilude

Heta oli aika kokenut esiintyjä nuoresta iästään huolimatta. Esiintyi mm. Salatuissa elämissä, Tikkurila-trilogiassa ja suomalais-japanilaisessa Lokki-elokuvassa. Ja nyt juuri ilmestyi viimeisin poseeraus! Tekstin lopusta pääsee pdf-esitteeseen, josta Heta löytyy sivulta 36.

Uutiskommentointia

Alkaa maikkarin uutisten katsominen olla jo masokismin rajoilla. Eduskunnan budjettikeskustelua Päivi Anttikoski kuvasi sanoin: "SDP:n puheenjohtaja Heinäluoma ivasi, suorastaan pilkkasi - - demarilähteen mukaan tämä tuleekin olemaan puolueen tuleva linja - - Heinäluoman ivaamisessa oli havaittavissa yirtystä ottaa oppositiojohtajan rooli jne." Eikö budjettiesityksessä tai keskustelussa todellakaan ollut mitään uutisoitavaa? Edelleenkin tärkeintä maikkarilla tuntuu olevan Kokoomuksen suojelu. Ei kai ole mitenkään ihmeellistä, että oppositio tarttuu esityksen heikkouksiin tai epäloogisuuksiin, jopa ivaavaan sävyyn. Ihan kuin edelleen haluttaisiin syyttää SDP:ta heikompi osaisten tilanteen mahdollisesta kurjistumisesta. Ja mikä ihme on se demaritaho, joka on sanonut, että seuraavan neljä vuotta puolueemme aikoo vain pilkata porvareiden vaalilupauksia? Toivottavasti jotain muutakin on tulossa, näin olen ymmärtänyt, toivottavasti ja luultavasti kaikki eduskuntaryhmässämmekin.

* * *

Biopolttoaineiden verotus poistetaan. Siis toki vain niiltä osin, kun ne koskevat maataloudessa käytettäviä biopolttoaineita. Valtaosahan yksityisautoilijoista kurvailee puimurille, päästövaikutus tulee olemaan huomattava :) Haloo, herätkää vihreät, dieselvero samalle listalle!

* * *

Kiinteistöpuolen sopimusneuvottelut katkesivat aika säälittävän palkkatarjouksen jälkeen. Ja siivojat marssivat heti ulos eri puolilla Suomea! Go for it! Ansiokehitysohjelman puolesta kannattaa taistella kunnolla. Milloin suostutaan ääneen laajalti tunnustamaan, että isot yritykset saavat kilpailuetua maksamalla huonompia palkkoja kuin pienemmät toimijat. Ja isot ostaa pienet, eivätkä työntekijät siirry vanhoina työntekijöinä. Mutta nyt on jännittävät ajat, katsotaan mihin neuvottelut johtavat ja miten paine kasvaa.

Ihanaa tavallisuutta

Maailman tavallisin viikonloppu on kääntymässä loppusuoralle. Harmillista. Tällaisten päivien jälkeen miettii auttamatta, millaista arki olisikaan, jollei olisi päättänyt toimia jos jonkinlaisissa luottamustehtävissä. Erityisesti sitä tietysti miettii silloin, kun saa arvokasta kansalaispalautetta, eli yrittää puolustautua ja selittää, etteivät ihmiset oikeasti tee politiikkaa kokouspalkkioiden takia. Mutta takaisin tähän viikonloppuun, joka on ollut hurmaavan tavallinen.

Perjantaina töiden ja Eevin haun jälkeen ajoimme Sipooseen. Tarkoitus oli hakea matkasänky eteenpäin toiselle Eeville lainattavaksi, mutta kun oli aikaa, niin jäätiin syömään ja iltakahville. Eilen ajettiin satojen tai tuhansien muiden tavoin sadepäivän ratoksi ostoksille. Bauhausissa on laaja valikoima ja hyvät donitsit. Assu siis iltapäivällä askarteli kaikenlaista ja nyt meillä muutaman kuukauden asumisen jälkeen on mm. eteisessä lamppu. Sinällään mukava yksityiskohta pimenevässä syksyssä. Jossain hetkellisissä häiriössä ajoin vielä viime minuuteilla kauppaan ja ostin pullatarpeet. Siinä sitten karjalanpaistin jälkeen leivoin korvapuusteja. Tosin koen edelleen suuria vaikeuksia varsinaisessa pullien tekovaiheessa. Osaan siis hyvin tehdä taikinan, kaulia sen levyksi ja ripotella täytteet, mutta muotoilu on mitä sattuu. Onneksi yksikään huippu-designeri ei ollut tulossa kylään tarkastelemaan pullamöykkyjäni, vaan hyvä maku riitti kotiväelle. Niinkuin vararenkaani yhtään sokeria kaipaisi...Ja lauantaisaunaan ja saunajaffaa. Oikeasti olen siis regressoitunut!

Tänään sama lupsakka meno jatkui. Eevi ei meinannut nukahtaa päiväunille, ainoa vastoinkäyminen kahteen päivään. Syy tosin selvisi illemmalla, kun hymyn välistä vilahti pieni valkoinen kulma syvällä poskessa. Yksi isoista poskihampaista on tehnyt tuloaan ja ilmeisesti juuri tullut läpi. Eloa iltaan toi siskon perheen vierailu. Serkuista lähtee suhteellisen kova ääni, mutta näytti, että kaikilla oli hauskaa. Ja nyt Eevi onkin jo yöunilla. Tyyppi painuu pehkuihin nykyisin viimeistään vartin yli kahdeksan, illalle jää ruhtinaallisesti vielä omaakin aikaa. Yhdessä tai erikseen.

Ja jos olisin fiksu, niin käyttäisin luppoajan nyt keskiviikon vapaa-ajan lautakunnan listan kertaamiseen, enkä jättäisi sitä viime hetkeen. En vaan millään viitsisi rikkoa tavallisen viikonlopun illuusiota. Ei mitään muille tehtyjä lupauksia ja sitoumuksia, vain oma kotoinen arki. Olisipa vapaita, yhteisiä viikonloppuja enemmän.

Heh, heh

Kerroin jo vitsin Aslakillekin, joten uskaltanen laittaa tänne pienen kevennyksen päivän päätteeksi.

Mitä eroa on Koffilla ja Lapin kullalla?

Koff ei soittele perään.

Seitsemän vuotta tulee just sillään täyteen.

Hoitajille sittenkin rahaa

Nyt ei blogin tekniikka ihan pelitä, mutta yllättävän käänteen hoiva-alan trillerissä voi lukea kopsaamalla oheisen linkin

www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=382&news_id=200721563

Työnantajat lakossa

Kaikki sympatiani ovat suomalaisen elokuvan tukemisen puolella, mutta vähän ihmetystä herättää tänään Ilta-Sanomistakin löytyvät tuottajien kommentit. Markus Selinin mukaan ainoa vaihtoehto oli enää lakko. Vaan miten ihmeessä työnantajat menevät lakkoon? Eikö elokuva-alan tuotantosulku ole sama kuin työsulku? Kulttuuriministeriä enemmän tuotantosulku satuttaa teknistä henkilökuntaa ja näyttelijöitä, joiden palkanmaksun ei pitäisi olla kiinni ministeriöstä, vaan elokuvan tuottajista.

Toki ymmärrän, että suunniteltujenhankkeiden rahoitus on laskettu luvattujen tukien mukaan, mutta ei työnantaja voi silti mennä lakkoon. Logiikka on kulttuurialoilla ollut aina kummallinen, kun puhutaan työsuhdeturvasta, mutta en haluaisi median menevän retkuun. Jo ihan senkin takia, että käsitteistön oikeana pitäminen on muutoinkin työlästä. Ja jos ihan vapaasti saadaan jälleen sotkea lakkoja ja työsulkuja keskenään, niin miten niitä oiotaan tulevien tapausten osalta? Tuoreena on mielessä, miten Paperiteollisuuden työsulku kääntyi lakoksi lehdistössä ja kansan suussa.

Kulttuuriuutisten toimittaja kyseli eilen Marko Röhriltä mitä tuotantosulku käytännössä tarkoittaa, ja vastaus oli, että maaseututeatterit kärsivät. Jopa neljäsosa maaseututeattereiden katsojista ostaa lippunsa nimenomaan kotimaisiin elokuviin. Akuutit vaikutukset todellisuudessa kuitenkin kohdistuvat perusporukkaan, jotka kuvaavat, järjestävät, maskeeraavat, puvustavat, äänittävät ja leikkaavat elokuvia. Aika rankalla tavalla, toisten kustannuksella, lähtivät tuottajat Wallinia kiristämään. Vieläpä vedoten lakko-oikeuteen.

Ja hyvä oppitunti Wallinille. Vaikka elokuvaväki on normaalisti aika omissa oloissaan ja irti polittisesta päätöksenteosta, niin kyllä lupaukset muistetaan. Varsinkin, jos ne ovat yli miljoonan luokkaa. Ei paljon lohduta puolustautua sillä, että tämä oli hallituksen esikoinen.

Väylähankkeet

Olen nyt ihan ymmälläni ja pihalla. Katsoin kympin uutisia - Eevin nukkuessa - lähes äänettömällä. Katainen oli todellakin pelkkä pää, jonka huulet heiluivat tuulessa. En siis saanut mitään tolkkua, miksi hyväksytyissä väylähankkeissa on Savonlinna-Huutokoski rataosuus?! Siis mikä osuus? En ole koskaan kuullutkaan, vaikkakin sen täytyy olla erittäin liikennöity ja kokonaishyvinvoinnin kannalta merkittävä radan pätkä.

Ja keskustelua piti kaikkien ennakointien mukaan syntyä juuri tie- ja ratahankkeista. Lykättyjen listalla oli Savonlinnan keskusta...Senkin olin täysin ohittanut, en edes tiennyt, että se oli listan kärjessä. Onko joku käynyt viime aikoina Savonlinnassa ja voisi kertoa, onko kaupunki ja sen sisääntuloväylät päässeet rappeutumaan salaa?

Marjaradasta tai ylipäätänsä pääkaupunkiseudun pääväylistä ei uutisissa tekstinä ollut mitään. Toivottavasti joku toimittajista jotain sanoi niistäkin, en tosiaan kuullut mitään. Kaikki Suomen kuurot ovat varmaan yhtä pihalla kuin minäkin.

Sen kuitenkin luin, että valtion velkaa lyhennetään 2 mrd. eurolla ja kokonaisverorasitus nousee. Ei oo helppoo olla velallinen, ku ei verottomia perintöjäkään oo näköpiirissä.

Miten olisi toiminta?

En ole suoraan sanottuna jaksanut kovin paljon innostua jo yli puoli vuotta kestäneestä pohdiskelusta mikä meni pieleen ja miten SDP nousee. Olen aina ollut ehkä turhankin pragmaattinen puoluetoiminnan suhteen, jos on mielekästä ja näkyvää toimintaa ja ulkoinen sekä sisäinen tiedotus toimii, niin hommat sujuu. No ei ole sujuneet, se on jo todettu ja syitä haettu. Keskustelu on ollut mielenkiintoista ja polveilevaa, mutta nyt alkaa pieni puolueosaston aktiivi hermostua, kun ei edelleenkään nuorempien puheenvuoroissa nouse esiin konkreettinen toiminta. Tämän päivän Demarissa Heta Välimäki kirjoitti jälleen nuorten esiin nostamisesta ja ajatusten vastaanottamisesta. Mutta missä ihmeessä niitä ajatuksia ja uusia avauksia vastaanotetaan? Puolueen toiminta ei varmuudella uudistu julkilausumien kautta. Tai viitauksilla työryhmäesityksiin, joita ei edes suurimman piirijärjestön hallinnossa ole näkynyt. Vanhoja rakenteita ja päätöksentekojärjestelmää on syytä muuttaa moneltakin osin, mutta se ei ole vielä muuttunut, vielä pitää osallistua ja lobata paikallistason toiminnassa - tai edes piiritason.

Kirjoituksessaan Heta vaati uusia foorumeita ja keskustelun paikkoja. Kun seuraan omaa sähköpostiani, niin lähes joka illan voisi täyttää erilaisilla yleisötilaisuuksilla, sisäisillä pohdintailloilla ja vapaamuotoisemmilla istujaisilla. En ymmärrä. Kuinka paljon pitää olla tilaisuuksia, jotka eivät rehellisesti sanottuna johda mihinkään? Lähes kaikki ovat liittyneet liikkeeseen arvomaailman ja vaikuttamisen halun takia. Ja sitten nuoret istuvat vuositolkulla keskenään keskustelemassa. Vaikuttamisen paikoille pääseminen kuitenkin edellyttää sitä tylsää toimintaa, konkreettisia tekoja, asioihin kunnolla perehtymistä. En väitä lainkaan, etteikö aattellista keskustelua tarvita, se antaa aina voimaa käytännön työhön, mutta on tekopyhää vaatia Demarinuorten puheenjohtajana muita järjestämään uudenlaista toimintaa. Uudet toimintatavat leviävät ja valtaavat liikkeen muuttuen vakiintuneiksi käytännöiksi ja moottorina voisi olla vaikkapa Demarinuoret. SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen kiteytti asian eräässä seminaarissa hyvin: "Nuorille on varmasti tilaa ja tarvetta, mutta sitten pitää tehdä jotain ihan itte."

Ihmettelen suuresti ristiriitaista yhtälöä, josta Hetakin kirjoittaa. Nuoria on niin paljon, että liike uusiutuisi, jos vain heitä kuultaisiin, mutta puolueosastoissa tai muussa liikettä lähellä olevassa toiminnassa nuoret ovat ainoita ikäluokkansa edustajia. Eikä toiminta tietenkään houkuta, jos yksin pitää olla. Asuvatko kaikki nuoret demarit siis niin hajallaan, ettei paikallista toimintaa voi millään pyörittää vai olisiko niin, ettei todellisuudessa paukkuja ja halua oikein riitä? Kaikkien ei tietenkään tarvitsekaan toimia kansalaisjärjestöissä, kunnallispolitiikassa, ammattiosastossa tai urheiluseuroissa, mutta sitten on hyväksyttävä oma roolinsa yleiskeskustelijana eikä keskeisenä vaikuttajana. Päätöksiä ei todennäköisesti pitkään pitkään aikaan tulla tekemään netissä, vaikka ne keskustelukanavina ovatkin erinomaisia.

Puolueen työryhmätyöskentelyyn viittaminen on ihan paikallaan. Tiedän, että työryhmät tekevät hyvää työtä monelta osin ja asiantuntemusta löytyy, mutta mihin kaikki tuotokset hautautuvat? Työryhmien näkymättömyys ei minusta niinkään johdu valintamenettelyistä vaan kyvyttömyydestä hyödyntää valtavaa osaamista, mitä eri alojen ammattilaiset ja pitkän linjan harrastajat työryhmissä edustavat. Puoluetoimiston täytyy olla täynnä asiakirjoja, julkilausumia ja toimenpide-ehdotuksia tämänkin kauden työryhmiltä. Ongelma ehkä onkin, että politiikaltamme puuttuvat selkeät painopisteet, mitkä ovat ne asiat joiden haluamme toteutuvan pitkällä tähtäimellä, mistä asioista jaksamme rummuttaa vuosi toisensa jälkeen? Samahan koskee Demarinuoria. Mitä on tapahtunut kaikille edellisen liittokokouksen hyväksytyille asiakirjoille, miten asioita on ajettu eteenpäin? Miten on aatteeseen ja aatteelliseen keskusteluun nojaavalla politiikallamme pyritty parantamaan nuorten elinoloja?

Pitäis ihan itte ottaa ja tehdä.

Puutarhapainajaisia

Lähdetään ensin siitä, että oma piha on ihana. Erityisen ihanaa oli haaveilla omasta pihasta ja sen laittamisesta, ennenkuin oli omaa pihaa. No nyt on.

Tonttimme rajoittuu tiehen, tai oikeammin kävelytiehen, mutta näkyvyys pihaan on siis kohtuullisen hyvä, jollei välissä ole mitään näköesteitä. Aita on, ja siinä kiermurtelevia köynnöksiä. Tai siis niiden pitäisi kiemurrella aidassa. Kaavan mukaisesti pihallamme kasvaa kolme pallopajua, ihan sympaattisia reheviä pallomaisia puita, nimensä mukaisia. Ja sitten on nämä edellisten asukkaiden perinnöt, joista olen tunnistanut vain villiviinin. Mikä aiheuttaa sen, että aina katsellessani aitaa, alkaa päässäni soimaan Ultra Bran (rauha sieluillensa) "villiviini seinässä on metrin korkeampi...".

Olisikin metrin korkeampi, vaan ei. Vieressä oleva, ties mikä, kasvaa täysin holtittomasti mihin sattuu. Tovi sitten ihmettelin, miksi naapureiden vastaava - murattityyppinenratkaisu - peittää kaiken näkyvyyden tielle ja kasvaa kauniina mattona aitaa pitkin. Astuin lähemmäs omaamme ja shokki. Niljake on kasvanut ensin rullalle aidan päälle ja sitten lähtenyt kiipeämään pitkin pallopajujamme. Mutkalle kiertynyt varsi on kuristajakäärmeen tavoin rullautunut toisen pajun latvaan asti ja toisella puolen työntynyt kahdelta laidalta puuraukan kiusaksi. Jo pelkkä ajatus röyhkestä tilanvaltaajasta on inhottava, näky tuo mieleen jonkin loiseläimen. Vatsan muljahteluista viis, puut on pelastettava. Päätin siis ryhtyä taistoon kaikkien pallopajujen puolesta.

Vaan ei työhanskoja mailla eikä halmeilla. Tahmean karvaiseen, takertuvaan varteen en paljain sormin koske. Projekti siis siirtyy jälleen päivällä jos toisellakin. Voimia urheat pajuset, viimeistään oksasakset vapauttavat teidät kurjuudestanne!