18.10.07

Hurraa kulttuurille!

Elisessä vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa tehtiin historiallinen päätös esittää tilakeskukselle kahden tilan ottamista kulttuuri- ja nuorisotoimen käyttöön. Orvokkitien koulu on ollut pidempään tapetilla, opetustoiminta loppuu ensi syksynä, joten tiloille haettiin "uusiokäyttöä". Toinen esillä ollut tila on ns. Silkin kiinteistö. Vanhimmilta osiltaan yli 70-vuotias Tikkurilan Silkki oli alkuperäisessä käytössään vuoteen 1977, jolloin selluloosasta keinosilkkiä valmistanut Tikkurilan Silkkitehdas Oy lopetti toimintansa. Nyt tiloissa on toiminut kuvataidekoulu, teatteri ja sekalainen joukko yrittäjiä.

Vanhojen rakennusten muutos- ja kunnostustyöt nielevät kunnioitettavan summan rahaa, mutta panostus kannattaa. En oikein tiedä kummasta tilasta olen iloisempi, kokonaisuus tuntuu lähes täydelliseltä ratkaisulta. Päätimme apulaiskaupunginjohtajan esityksen mukaisesti esittää Silkkiin esittävän taiteen keskusta ja Orvokkitiestä tulisi lasten ja nuorten talo. Orvokkitielle muuttaisi mm. musiikkiopisto osittain, kuvataidekoulu, uusi nuorisotila (jota ei Tikkurilassa ole) ja päivätoimintaa järjestyisi senioreillekin. Silkkiin puolestaan voisi kasata esim. museotoiminnan, gallerian, teatterin laajennuksella ja olemassa oleva Jokisali saataisiin tehokkaampaan käyttöön. Silkin kiinteistöltä alkaisi Vantaalainen "kulttuurikäytävä". Keravanjoen toisella puolella on Heureka, yläjuoksulla Vernissa ja vähän matkan päässä vielä Påkas. Ajan kanssa alueesta syntyy historiallisesti arvokas, kaikki ikäryhmät huomioiva kokonaisuus.

Varsinaisen Silkin remontin toteuttaa arkkitehtitoimisto Renor oy, joka rakentaa osaan korttelista loft-asuntoja. Suunnitelma on niin huikaisevan hyvä, ettei se saa nyt kaatua talouteen. On toimittava rohkeasti, vaikka riskillä, juuri nyt, sillä Silkki ei odottele montaa vuotta. Jos kaupunki ei tilaisuuteen tartu, tulee koko kortteliin asuntoja. Varsinaiset kulut alkavat näkyä 2009, eli ensi syksyn budjettikäsittelyssä pitää kulttuuri-investoinneille löytyä rahaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Vanhojen rakennusten muutos- ja kunnostustyöt nielevät kunnioitettavan summan rahaa, mutta panostus kannattaa."

Ei välttämättä. Hyvinkäälle valmistui 2005 lastenkulttuurikeskus Villa Arttu vanhan villatehtaan tiloihin. Itse rakennus on suojeltu, joten hanke toteutettiin melko vaativana korjausrakentamisurakkana. 2000 neliön erinomaiset tilat kolmelle eri toimijalle tulivat maksamaan 4,5 M€. Lopputulos on erinomainen.

Samaa mieltä oli myös Vantaan kaupungin johtoryhmä, joka kävi täällä Villa Artussa vieraanani muutama viikko sitten. Itsekin Vantaalla asuvana toivon, että esitetyt suunnitelmat toteutuvat. Vantaalla on hyvää ja asiantuntevaa osaamista lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen alueella. Asianmukaiset tilat tehostavat entisestään osaamista. Villa Artussa saadaan myös selkeitä kustannussäästöjä, kun sijaitsemme saman katon alla. Synergiaetu on todellinen. Tervetuloa hakemaan hyviä esimerkkejä Hyvinkäältä!

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Kaikki yli 50 000 menevä on valitettavasti Vantaan kulttuuribudjetissa huomioitava "kunnioitettavana summana". Suunnitelman toteutuessa esimerkiksi vuosittaiset käyttö- ja vuokrakustannukset nousevat vajaat 300 000 euroa. Lähes tuplaavat nykytason. Ja tietenkin lisäksi vielä Orvokkitien muutostyöt 3 milj. euroa.

Lautakunnan tahto ei kuitenkaan ole, että uudet tilat syövät kaiken rahan toiminnalta, eli ensi syksyn budjettikäsittelyssä on kulttuuritoimeen osoitettava lisää ja mietittävä uusia tulolähteitä.

Uudisrakentamiseen nähden toki säästetään, mutta uuden toimitilan rakentaminen ei ole missään vaiheessa ollut edes vaihtoehtona, eikä sitä kukaan olisi varmaan uskaltanut esittäkään.

Villa Arttu kuulostaa mielenkiintoiselta, täytyy tosiaan tehdä ekskursio, kun seuraavan kerran liikuskelen päiväsaikaan Hyvinkäällä!

Anonyymi kirjoitti...

Kuntsi, eikös se vanha totuus ole, että köyhällä ei ole varaa halpaan. No, leikkiähän tämä. Olen kyllä varsin tietoinen Vantaan taloudellisesta tilanteesta. Ja tietenkin on myös niin, että varsinaiselle toiminnalle on jäätävä käyttövaroja.

Vanhojen rakennusten renovointi uudiskäyttöön on kasvava trendi. Hämeenlinnassa on saatu myös loistavia tuloksia Verkatehtaan kohdalla, puhumattakaan Tampereen Vapriikista.

Tervetuloa kylään. Yhteystietoni löydät yo. www-linkistä, läheltä karttoja.

Jos kiinnostaa lisätiedot niin katso:
www.hyvinkaa.fi/villaarttu