19.6.07

Totuus julki

No nyt on puolueen totuuskomission työ valmis. Ehkäpä odotin jotain uutta, jotain sykähdyttävää, enkä lopputulosta joka vaikuttaa itsestäänselvältä. En tosin ole raporttia saanut vielä käsiini, vaan kuullut vain haastatteluja radiosta ja lukenut lehtijuttuja. Siis olen saanut kaiken saman informaation mitä suurin osa kansasta. Emme vakuuttaneet, kampanja oli negatiivinen, Kokoomus yllätti...siis kaikki samat litaniat mitä kuka tahansa vaalityössä mukana ollut on sanonut moneen kertaan. Työ on varmasti kuitenkin ollut hyödyksi. Vanha totuus prosessin ylivertaisuudesta suhteessa lopputulemaan pitää paikkaansa. Monen vanhan toverin kanssa jutellessa on tullut tunne, että vasta vaalitappion ruodinta on avannut silmät itsestäänselville, jo monta vuotta näkyvissä olleille, ongelmille.

Mietinkin jo, että oikeita syitä ei edes ole, vaan järjestö- ja puoluetyössä kuljetaan sykleissä. Toiminta ja tulokset kulkevat tietyllä aikavälillä tietyllä tavalla. Karkeasti voisi verrata ryhmädynamiikkaan, jossa samat lainalaisuudet toimivat sukupuolesta, sosiaalisesta statuksesta, kansalaisuudesta tai ympäristöstä riippumatta.

Suhteellisen vapaamuotoisen, yksittäisten asioiden ympärille kietoutuvan kansalaisaktivismin jälkeen koittaa järjestäytymisen aika. Haetaan yhteisiä linjoja ja arvoja, ihmiset sitoutuvat vahvasti toisiinsa sekä toimintaan, kasvu ja vaikuttavuus on kaikkien tärkein päämäärä. Pikkuhiljaa laajennutaan, käsitellään kaikkea maan ja taivaan väliltä, alkaa syntyä selkeästi eriäviä mielipiteitä ja päätösten laaja valmistelu korostuu. Toimijoita on yhä enemmän, tehtäväkenttä laajenee ja ammattimaistuu. Matka "huipulle" pitenee, henkilökohtaiset verkostot ja taidot nousevat vaikuttamisen keskiöön ja toisaalla hiljaiset puurtajat irtaantuvat. Laaja tuki katoaa vähitellen ja tullaan tilanteeseen, jossa on vain monia irrallaan toimivia ryhmiä. Muutos on hidasta, satavuotista, ja ympäröivä maailma tuo mausteensa.

Nyt olemme ehkäpä palaamassa järjestösyklillä kohti alkupäätä. Halutaan koota joukot yhteen, kokea yhteenkuuluvuutta ja iloa tekemisestä ja vaikuttamisesta. Erilaisten työryhmien kautta halutaan koota erilaisia näkemyksiä, halutaan pohtia syvimpiä arvojamme ja motiivejamme ja verkostoidutaan uudelleen keskenämme.

On helppo sanoa, että me emme osaa tehdä politiikkaa tämän ajan vaatimalla tavalla. Kehittyvä tekniikka tai ihmisten hektinen arki ei kuitenkaan ole selitys, sillä järjestö on aina sellainen kuin sen jäsenistö. Toimintatavat muuttuvat toimijoiden tapojen muuttuessa, puoluetoimistolta tullut meikkaus ei muuta pohjavirettä. Meiltä nuoremmilta on vain löydyttävä uskallusta toimia eri tavalla, jos haluamme. Tähtääkö työmme pohjimmiltaan vaalimenestyksen maksimointiin vai arjen parantamiseen? Kysymys ei ole saivartelua, vaan todellinen tulevaisuuden haaste. Taktisiin kuvioihin on vaikea sitouttaa ihmisiä ja toisaalta oman ympäristön hahmottaminen hämärtyy. Eduskuntavaaleissa taisi jo vähän lipsahtaa.

Kaikki vaikuttaminen ei tapahdu median kautta kapean kärjen suulla. Tai jos tapahtuu, niin sitten tapahtuu ja silloin peli on menetetty uusille tulijoille. Niille, jotka ovat vasta ensimmäistä kertaa syklissä matkalla kohti ammattimaistumista tai osaavat antaa sellaisen vaikutelman.
Keskustalla hajaannus ja kriisi on edessäpäin, Kokoomuksella takana ja me seisomme keskellä kulminaatiopistettä. Vihreät, Kristilliset tai Perussuomalaiset eivät ole vielä lähelläkään.

Tämä nyt kuitenkin luettakoon hyvinkin vaihtoehtoiseksi pohdinnaksi. En kuitenkaan usko olevani ihan hakoteillä, ihminen käyttäytyy ryhmässä aika kaavamaisesti ja kuvittelisin ison ryhmänkin toimivan niin. Aikavälit ovat tietysti potensseihin ja poikkeusaikoja sattuu matkan varrelle usein ulkopuolisista syistä johtuen. Ja miksi tällä olisi jotain merkitystä...Ajattelisin, että matka eteenpäin helpottuisi, jos onnistuisimme hahmottamaan jonkin selkeästi etenevän kaavan, jonka kulkuun voimme tarttua ja jonka muodon ymmärtäisimme. Tuntuu nimittäin aika hurjalta jatkaa ihmisten arkeen vaikuttamista ja samalla toiminnan uudistamista pohjalta: "Kokoomus ei toiminutkaan ennakoidusti" tai "emme osanneet puhua oikein ihmisille".

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Erinomaisen hyvää pohdintaa. Ja onhan meillä näitä hajaannuksen aikoja ollut vuosikymmenten saatossa - ihan puoluen jakautumiseen johtaneitakin.