KIITOS!

Olipa huima ilta eilen. 450 ääntä ja nyt olen uusi valtuutettu! Kiitoksia todella paljon kaikille minua nyt ja vuosien varrella tukeneille! Olo on aika höttöinen, eikä vielä ihan tajunnassa ole mitä on tapahtunut, mutta hyvältä tuntuu!

Seurasin tuloksia ensin kotona ja sitten lähdin Helsinkiin juhlimaan. Aihetta juhlaan ei Demareilla pääkaupunkiseudulla varsinaisesti ole, kun paikkoja menetettiin vähän joka paikassa. Täytyy tulevina päivinä tutkia tarkemmin Vantaankin tulosta ja palata aiheeseen - nyt hetken vielä nautiskelen valtaisasta luottamuksen osoituksesta, jonka eilen sain.

Erityiskiitokset kuuluvat tietysti tukiporukalle ja Rajakylän asukkaille, naapureilleni. Sain Rajakylästä 144 ääntä, mikä tarkoittaa tämän äänestysalueen ykköspaikkaa ja luo toki paineita toimia konkreettisesti alueemme hyväksi. Odotuksia varmasti on. Onneksi töitä tehdään kuitenkin porukalla.

Viimeistä viedään

Ennakkoäänestys on päättynyt ja vilkasta oli. Suunta näyttää hyvältä, vaikkakin Vantaalla prosentti oli 18,5, eli selvästi alle koko maan ennakkoäänestysprosentin. Mutta ei kannatakaan vertailla koko maahan, sillä Vantaahan otti 2004 vaaleissa kyseenalaisen kunnian olla hännänhuippu äänestysaktiivisuudessa. Viime vaaleissa vain 50,8% vantaalaisista käytti äänioikeuttaan. Nyt ollaan kuitenkin hienoisessa nousussa. Uskaltaisin jopa veikkailla, että ei tämä ainakaan rökäletappiota voi ennustaa meille.

Oma vaalityöni on ensi viikonlopun lehtimainosta lukuunottamatta tehty. Huomenna meillä on vapaa-ajan lautakunta ja torstai aamuna kukonlaulun aikaan suuntaan lentokentälle. Koko vuonna minulla on 3 pidempää työmatkaa ja tietysti yksi osuu pahimmalle mahdolliselle viikonlopulle. Palaan Barcelonasta kansainvälisen kattojärjestömme UNI:n nuorten konferenssista sunnuntaina. Mikäli ilmat suosivat, palaan kotiin sopivasti ennen vaalilähetysten alkua. Jännitän tuloksia sitten pienimuotoisissa vaalivalvojaisissa kotosalla. Eevi ja Aslak lähtevät huomenna Lappiin ja palaavat vasta maanantaina, joten tuloksesta riippuen joko korkkaan skumpat tai mökötän yksikseni.

Summa summarum, nyt on kaikki muiden käsissä. Olen tehnyt asukaskyselyn, jakanut mainoksia, suunnitellut lehtimainoksia, jutellut ihmisten kanssa sateessa ja auringossa, vastaillut sähköposteihin ja yrittänyt olla oma itseni - muuhun ei näillä rahkeilla pysty, toivon tietysti kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että se riittää valtuustopaikkaan. Toivottavasti noin 280 vantaalaista uskoo kykyihini kuten minä :)

Tärkeimmät asiat vielä kerran:
1. Asumisen on oltava järkevän hintaista, meidän on jatkossakin tarjottava erityisesti perheille ja työuraansa aloittaville nuorille kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Kunnan on rakennettava vanhusten palveluasuntoja.

2. Lasten ja nuorten palveluihin pitää panostaa, meillä ei enää ole muita vaihtoehtoja, kuin turvata tasapainoinen elämänalku pienimmille kuntalaisille. Asteittain on siirryttävä maksuttomaan päivähoitoon ja eheytettyyn koulupäivään.

3. Täydennysrakentamisella ja kunnostamisella on parannettava vanhojen asuinalueiden asemaa ja viihtyisyyttä. Esimerkiksi terveysasemien ja koulujen taso ei saa riippua asuinalueesta, vaan vantaalaisia pitää kohdella tasa-arvoisesti.

4. Lähiliikuntapaikat, ulkoilureitit ja uimahallit ovat Vantaan liikuntapalveluiden ydintoimintaa, joka palvelee monipuolisesti kaiken ikäisiä. Tästä pidän kiinni tulevaisuudessakin.

5. Tulevaisuutemme joukkoliikenne on raiteilla, olipa kyseessä Marja-rata tai metron jatkaminen, niin minä tuen. YTV:n maksujärjestelmän tulee perustua matkan pituuteen, ei kuntarajoihin. Liityntäparkkeja on rakennettava lisää.

Mukavaa!

Onhan vaalitilaisuuksia ollut jo useampia, mutta eilen kunnolla alkoivat kauppojen kulmilla seisoskelut. Tänään oltiin vaaliauton ja soppatykin kanssa Länsimäessä. Ehdokkaita ja asukkaita oli paljon. Soppa oli jaettu 50 minuutissa, mikä on ehkä uusi ennätys meidän Alepalla. Paljon oli tuttuja ja onneksi ihan uusiakin kasvoja, joista yllättävän moni tuli nimenomaan minua jututtamaan. Nyt voi sanoa, että onneksi Kimmo Kiljunen on Genevessä :)

Eilinen ei ollut ihan samanlainen succé. Olin Ilolassa yksin. Siis ei muita ehdokkaita, vain minä, vaaliauto kahden talkoolaisen kera ja vesisade. Jalat kastuivat ja palelsi, mikä tiesi kurkkukipua tälle päivälle. Olin puhumassa 50:lle eläkkeensaajalle puolilta päivin ja sen jälkeen ääni olikin melkein kaput. Ei oikein olisi varaa nyt sairastua...Olo on onneksi sellainen, että luulen tilanteen korjaantuvan yöunilla.

Päivällä soitteli myös Vantaan Sanomien toimittaja Hakunilan uimahalli asiasta (edellisessä postauksessani). Kyseli taustoja ja miksi me vastustamme hallin myymistä yksityiselle toimijalle. Puhuttiin pitkään ja sitten hän ikäänkuin yhteenvetona kysyi: "Niin, siis teidän mielestä tästä asiasta pitää ensin tehdä päätös?" Vastaa siinä sitten kohteliaasti ja sivistyneesti. Kyllä, minun ja muiden lautakuntamme demareiden (ainakin) mielestä investointisuunnitelmasta ja talousarvioesityksestä pitää olla jonkun lautakunnan päätös. Eikä tehtyä päätöstä voi toisen toimialan virkamies muuttaa ilman poliittista käsittelyä. Mitä ihmettä me muuten tekisimme poliittisesti valituilla luottamushenkilöillä? Saas nähdä mitä viikonlopun lehdessä lukee. Vaalityön kannalta olen luonnollisesti vain tyytyväinen, että tämä hässäkkä osui juuri tähän ajankohtaan.

Huominen ilta menee kokouksessa, perjantai naapurin tupareissa ja viikonloppuna sitten taas pyöritäänkin sopan ja kahvin kanssa Hakunilassa, Tikkurilassa ja Rajakylässä. Ja lisäksi käyn äänestämässä - itseäni!

Ps. Hyvää Hetan ja valkoisen kepin päivää kaikille - vaikka ilta onkin jo pitkällä.

Uimahalli EI ole myynnissä

Perjantain Hesarissa oli iso juttu Vantaan ensi vuoden talousarviosta. Kuva oli uimahallista ja teksti kuului vapaasti niin, että Vantaan etsii Hakunilan uimahallille ostajaa, tilojen vuokraaminen ulkopuolisille toimijoille on jo tavallista Espoossa. Tämähän oli ihan puppua. Vantaan vapaa-ajan lautakunta tai mikään muukaan instanssi ei ole kertaakaan käsitellyt Hakunilan uimahallin myymis- tai vuokraamissuunnitelmia. Päinvastoin, liikuntatoimen investointisuunnitelmassa jälleen vahvistimme korjausaikataulun.

Tänään aamupäivällä Finlandia Trophyssä törmäsin vielä liikuntatoimenjohtaja Hannu Vikmaniin, joka vahvisti, että kertaalleen Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. Heikki Heinimäki oli myymistä väläyttänyt ja Vikman oli torjunut asian saman tien. Olisi täysin tuoreen ja hyvin käyntiin lähteneen liikuntastrategiamme vastaista myydä kaupungin liikuntatiloja. Vieläpä itäisimmältä Vantaalta, jonne ei jäisi näin ollen yhtään kaupungin sisäliikuntatilaa, jollei koulujen saleja lasketa. Vasta vajaa vuosi sitten esimerkiksi päätimme myöntää kaikille yli 70-vuotiaille vapaan (maksuttoman) käyttöoikeuden kaupungin liikuntatiloihin, mikä siis idässä tarkoittaa vain Hakunilan uimahallia ja yhtä kuntosalia.

Soitin eilen Hesarin toimitukseen, josta luvattiin tehdä oikaisu. Oikaisuthan ovat kärpäsen kakan kokoisia, eli vahinko ei välttämättä korjaannu - eikä varsinkaan nyt, kun edes oikaisua ei ollut lehdessä. Tutkin tietysti tarkkaan vielä huomisen lehden ja todella toivon, että täysin perätön teksti korjaantuu. Vapaa-ajan lautakunnan sosialidemokraattinen ryhmä ei missään tapauksessa tue Hakunilan hallin myymistä, vaikka ajatus Kokoomuksen porukoissa saisikin tuulta allensa. Varsinkin vaalien ollessa näin lähellä, voisi Kokoomusjohto tulla reilusti esiin ajamiensa asioiden kanssa, eikä läväytellä niitä päämedioihin ikäänkuin päätettyinä faktoina.

Pumpulista Nobeliin

Kovin kauan ei rauhallinen rinnakaiselo Villa Pumpulissa onnistunut, valitettavasti. Eilen aamuyöllä joku naapureista oli soittanut poliisit ja talo tyhjennettiin. Tänään tilakeskus oli jo vaihdattanut lukot ja talo on hetki sitten tulleen tiedon mukaan edelleen tyhjillään. Rauhallisesti nuoret olivat poistuneet, kuten lupasivat, mutta tärkeämpää olisi ollut oleskella rauhallisesti. Välit naapureihin ovat arvatenkin tulehtuneet ja vastustus on entistä ärhäkämpää. Mikäli taloa tulevaisuudessa esitetään nuorten omaan käyttöön heidän omien suunnitelmiensa mukaisesti, tulee valitusten määrästä varmasti suuri. Terveystarkastaja tulee maanantaina tekemään mittauksia ja kuntoselvitys etenee huomattavasti. Samoin tietysti arviot kunnostuksen kustannuksista.

Muilta uutisiltaan päivä on puolestaan on ollut loistava; Ahtisaari sai vihdoin ansaitsemansa Nobelin rauhanpalkinnon. Itse hän arvioi Namibian olleen ratkaiseva tekijä, mutta minä korostaisin toimintaa Kosovossa. Luulen, että meillä ei edes oikein ymmärretä Ahtisaaren kansainvälistä osaamista ja arvostusta. Ehkäpä tilanne nyt korjaantuu. Ulkonäkö ei todellakaan ole politiikassa merkittävää, kun mennään lööppejä syvemmälle. Kai tämä sama koskee Halosta...

Latupuistoon uimala!

Olen muutaman päivän pyöritellyt mielessäni erilaisia tapoja parantaa oman asuinalueemme viihtyisyyttä ja pohtinut ristiriitoja asukkaiden toiveiden ja kaupungin suunnitelmien välillä. Yksi selkein on Latupuiston alue. Kyseessä on useampaan tiehen rajautuva metsikkö, jossa nykyisellään on ulkoilureitti, crossipyörille sopivia monttuja ja muuta virkistysaluetta. Yhdeltä reunalta alue loppuu liikunta"puistoon". Heittomerkit siksi, että urheilukenttää, tenniskenttiä tai ulkoilureittejä ei ole kunnostettu miesmuistiin. Lähituntumaan rakennettiin reilu vuosi sitten skeittialue ja rantalentiskentät. Siis voidaan puhua jo lähiliikuntapuistosta. Kunnostuksen puutteelle selityksenä on aina alueelle hyväksytty kaava, joka odottaa toteutumistaan. Tenniskentät poistuvat ja tilalle tulee kevytrakenteinen futishalli. Samalla kunnostetaan pururatoja, huoltorakennus ja urheilukenttä ja tehdään maisemointitöitä. Vajaan kilometrin päässä tästä on Campo sportcenter, jossa on sulkapallo-, salibandy- ja tenniskentät ja minigolf.
Väliin jäävälle alueelle, metsikön tilalle on suunniteltu asuntorakentamista.

Lähes kaikki yhdistykset mitä nyt kuvitella saattaa, ovat ottaneet negatiivisen kannan asuntorakentamiseen ko. alueelle. Täydennysrakentamista tarvitaan, siitä ei pääse mihinkään, mutta löytyisikö vielä joku muu ratkaisu? Tuntuu järjettömältä toteuttaa suunnitelmat, joita lähes kaikki alueen asukkaat, työntekijät ja yhdistykset vastustavat. Mutta mitä muuta alueelle tehtäisiin? Joku vaihtoehto pitää tarjota.

Pamahti tuossa sitten mieleeni niinkin suureellinen idea, kuin maauimala. Sijainti olisi mitä mainioin, jopa parkkipaikat ovat kaavassa valmiina, koska liikuntapuisto niitä tarvitsee. Uimala varmasti vähentäisi Kuusijärven ylikäyttöä ja tarjoaisi tietysti erikoislaatuisen lähipalvelun. Käyttäjäkuntaa riittäisi, sitä en epäile, mutta kustannukset ovat tietysti kovat. Mutta unelmiahan pitää olla. Voin jo mielessäni nähdä kaiken kansan liikuntapalveluista koostuvan keitaan, jossa kaikenikäiset voisivat kokoontua yhteen. Metsiköstä jäisi hyvä suoja teiden varsille, mutta varsinaiselle uimala-alueelle pitäisi tietysti suunnitella Kumpulan kaltainen nurmialue. Ohjattua vesiliikuntaa, uimakouluja, leikkipaikka ja viihtyisä kahvila...

Toki maauimalakin veisi tilan ulkoilureiteiltä ja päiväkotien metsäretkiltä, mutta uskoisin, että moni asuntorakentamisen vastustaja olisi valmis kannattamaan liikuntapuiston jalostamista tavalla, joka ei ole mieleen tullutkaan. Ja minun mieleeni ei tule yrittäkään laskea idealle hintaa ja vuosittaisia kuluja, mutta jos ihmiset suhtautuvat tosissaan hiihtoputkiin ja ylisuuriin ostoskeskuksiin, niin miksei maauimalaankin. Siinä vasta olisikin imagoarvoa!

Vanhat asuinalueet uuteen loistoon

Toteutin Länsimäen ja Rajakylän asukkaille asukaskyselyn lokakuun alkupuolella. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa asukkaiden tyytyväisyyttä alueemme nykyisiin palveluihin, kehittämiskohteita ja nimenomaan tärkeysjärjestystä tulevia hankkeita varten. Tänään oli tulosten julkistamis- ja keskustelutilaisuus Länsimäen järjestötilalla, johon jokunen asukas onneksi saapui paikalle.

Vastauksia kertyi 136, noin 60 % Rajakylästä ja 40 % Länsimäestä. Suurin vastaajaryhmä olivat 30-40 vuotiaat perheelliset. Vastausten perusteella kolme selkeästi eniten käytettyä julkista palvelua ovat terveys- ja sosiaaliasema, kirjasto sekä hammashoitola. Tyytyväisyyskysymyksessä ykköseksi kiri kirjasto, jonka ystävällistä henkilökuntaa kiiteltiin ihan erikseen. Kakkoseksi nousi julkinen liikenne, joka osaltaan tietysti selittyy metron läheisyydellä ja kolmannen sijan jakoivat terveysasema sekä ulkoilureitit/muut liikuntapaikat.

Mielenkiintoisin osa kyselyssä on tietysti uuden valtuustokauden alkaessa parannusta vaativat palvelut ja niiden tärkeysjärjestys. Jopa 65 % vastaajista piti liikenneturvallisuutta alueemme suurimpana heikkoutena ja seuraavina tulivat terveysasema ja liikuntapaikat. Itse tulkitsisin samojen vastausten nousemisen sekä tyytyväisyys- että tyytymättömyys puolella niin, että käytön ollessa satunnaista kaikki on ok, mutta säännöllisesti asioidessa tai harrastettaessa puutteet alkavat häiritsemään.

Priorisoinnissa ykköseksi nousi henkilökunnan määrän lisääminen kaikissa peruspalveluissa, päivähoidosta nuorisotaloon ja terveydenhoitoon. Huoli lapsista ja nuorista on suuri. Samaan huoleen liittyi monen kommentti liikennenopeuksien rajoittamisesta, teiden kunnossapidosta, valaistuksesta ja kävelyteistä. On ehdottoman tärkeää myös kyselyyn vastanneiden mielestä rakentaa Maratontien ja Länsimäentien risteykseen liikenneympyrä viivyttelemättä. Moni esitti myös hidasteita, valvontakameroita tai läpiajokieltoa Maratontielle. Paheksuntaa herätti julkisen liikenteen kaahailu ko. tiellä.

Puolet vastaajista nosti tärkeysjärjestys listalla kolmanneksi yleisen siisteyden ja viihtyvyyden lisäämisen, mutta vielä useampi viittasi siihen kommenteissaan. Kuten monella muullakin Vantaan vanhemmalla asuinalueella, kaikki on periaatteessa hyvin, julkiset ja yksityiset peruspalvelut löytyvät, mutta kaikki tuntuu olevan vähän tuuliajolla. Yhteisestä ympäristöstä ei viitsitä huolehtia, kun ei sitä tee kaupunkikaan. Lajittelupisteet ovat vaillinaisia, leikkipuistot osittain retuperällä, aidat korjaamattomia, lähiliikuntapaikkoja ei ole kunnostettu vuosiin ja liikekiinteistöt lähimaastoineen ovat useimmille luotaantyöntäviä. Tälläkö rakennetaan Vantaan vetovoimaisuutta? Kunnossapito on joka tapauksessa halvempaa kuin peruskorjaaminen, joten olisi korkea aika tehdä asuinalueistamme viihtyisiä, siistejä ja eri ikäisten tarpeet huomioivia yhteisöjä, joiden palvelutarjonta on varmasti oikein mitoitettua. Minulla on nyt aikaisempien teemojeni lisäksi lista, jossa riittää työtä useammaksikin valtuustokaudeksi ja jaan sitä mielelläni.

Vastaajien kesken arvotun Helsinki-Tukholman risteilyn voitti Susanna Karppanen Länsimäestä. Kyselyn tulokset ovat kokonaisuudessaan nähtävissä piakkoin nettisivuillani.

Menestyksekäs asukaskysely sulkeutuu

Länsimäki-Rajakylän asukkaille suunnattu asukaskysely sulkeutuu muutaman tunnin kuluttua. Kyselyllä on kartoitettu julkisten palveluiden käyttöä, kehittämistä/tyytyväisyyttä ja toiveita siitä, mitä ensi sijaisesti pitäisi ajaa eteenpäin tulevalla valtuustokaudella. Kysely sulkeutuu kolmen tunnin kuluttua, eli joku saattaa vielä ehtiä vastaamaan. Nyt vastauksia on tullut kuitenkin jo huimat 135! Se on aika paljon enemmän kuin uskalsin toivoa ja tuloksilla on jotain tilastollistakin arvoa.

Tulosten julkistamistilaisuus on ylihuomenna, siis sunnuntaina 5.10. klo 15 Länsimäen järjestötilalla (Kilpakuja 1). Keskustelun lisäksi arvotaan yhteystietonsa jättäneiden kesken Helsinki-Tukholma risteily ja on tarjolla kahvia ja pullaakin. Toivottavasti jokunen asukas saapuu paikalle.

Huomenna vaalityö jatkuu perinteisemmissä merkeissä Tikkurilan maalaismarkkinoilla, jaan kortteja ja karkkeja noin 10-12 Peltolan torilla Vantaan demareiden teltalla.

Tuottavuutta ja tehokkuutta työrauhalla

Kolmosen vaalikeskustelu on tuskaisa. Aikamoista muunneltua totuutta. Ostovoima kuulemma meilläkin kasvaa verohelpotusten ja palkankorotusten myötä. En nyt ymmärrä. Jos meidän asuntolainamme korko on noussut tämän vuoden aikana n. 1,5 %, inflaatio on jossain 4 % tienoilla , päivähoitomaksu nousi 33 euroa/kk ja dieselin hinta on noussut aika tuntuvasti, niin miten ihmeessä meidän ostovoimamme on kasvanut? Ei nyt näyttänyt tilille napsahtavan kuitenkaan 20 % palkankorotuksia.

Asiasta ihan toiseen, tai taloudessa pysyttelen välillisesti. Olin maanantaina kuuntelemassa Uutispäivä Demarin työ- ja talousseminaaria. Oli oikein hyviä puhujia, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden - professori Juha Siltala. Aivan mielettömän hieno mini-luento siitä, miksi maailman taloudessa ollaan missä ollaan ja mihin ja miten meidän tulisi suunnata. Osittain hän käytti sellaista sanastoa, että piti vielä tiistaikin pohdiskella, mutta kertoo jotain puheen vaikuttavuudesta.

Yksi tärkein huomio minusta oli, että olemme hakeneet kunnissa tuottavuutta aivan väärin. Bisnesmaailmasta on suoraan siirretty organisaation kehittämismallit ja sanat, palkattu laatu-, kehittämis-, henkilöstö-, prosessi- ja auditointijohtajia ja tuotettu järjetön määrä itse itseään ruokkivaa byrokratiaa. On unohdettu ihmiset. Siltalan arvio oli, että jos antaisimme ihmisten rauhassa tehdä kutsumustyötään, niin tuottavuus paranisi huimasti. Sen sijaan, että hoivapuolelle suuntautuneet ihmiset täyttelevät laaturaportteja neljännesvuosittain ja asiakaskäyntejä päivittäin, tulisi heidän antaa nauttia työstään ja oman työyhteisönsä kehittämisestä. Taustalla voidaan henkilökuntaa "rasittamatta" hoitaa rakenteellisia uudistuksia ja huolehtia resursseista, mutta työntekijät antavat itsestään enemmän, voivat paremmin (poissaolot vähenevät) ja näin ollen tuottavuus kasvaa.

Allekirjoitan väittämän kyllä lähes täysin. Itse tiedän mitä organisaatiossa saadaan aikaan tuomalla bisnesajattelu yhteisöön, johon työntekijät ovat hakeutuneet aivan eri eetoksella.

Työyhteisöstä ja työntekijöistä aidosti huolehtimalla tuottavuus ja tehokkuus kasvaa taatusti nykyisiä malleja enemmän. Ja toisaalta mitä voisimme menettää kokeilemalla? Jos nyt on nähtävissä joka puolella yhteisöllisyyden väheneminen, pahoinvoinnin lisääntyminen ja yleinen välinpitämättömyys, niin eikö olisi aika olla inhimillinen? Antaa työntekijöiden oikeasti olla kehittämässä ja tekemässä omaa työtään sen sijaan, että jostain toimialan johdosta määritellään tunnusluvut, joiden tavoittaminen tuo autuuden. Kuinka paljon energiaa hukataankaan papereiden täytättämiseen ja siitä aiheutuvaan purnaamiseen. Samassa persoonassa harvoin on hoivaa ja bisnestä siinä määrin, että niitä molempia hauaisi työkseen tehdä.

Toki kuntien välinen vertailu vaikeutuu, päätöksenteossa ei voidakaan tukeutua tilastoihin ja riskinä on, että joissain yksiköissä raha ei tuo maksimaalista tuottoa. Olisikin luotava audintointikanavat asiakkaiden eli kuntalaisten suuntaan, eikä henkilökunnan harteille. Katsottaisiin mihin päädyttäisiin.

Raskas viikko

Onpahan ollut viikko. Kauhajoki nostaa paljon kysymyksiä ja ajatuksia pintaan. Osuvasti tälle viikolle mahtui vapaa-ajan lautakunnan kokous, jonka yhtenä aiheena oli alkavat lähiö-projektit, joilla yritetään luoda edellytyksiä rauhaiselle yhteiselolle, lisätä viihtyisyyttä ja vastuunakantoa naapureista. Erityisesti Korso-Koivukylä alue on noussut huonossa mielessä esiin. Osa nuorista puhuu itsekin asuvansa slummissa. Mitään kamalaa ei ole vielä tapahtunut, mutta nuorisotoimen johtajan sanoin: "Siellä on aivan liian vähän aikuisia." Tilanne on kriisiytymässä, nyt ovat viimeiset hetket toimia - oikeasti.

Seuraavana iltana, eli eilen olin kuuntelemassa Villa Pumpulin talonvaltaajia ja vallatun talon naapureita. Nuorisotoimi oli kutsunut pikähälytyksellä koolle epämuodollisen keskustelutilaisuuden. Kymmenkunta naapuria oli esittämässä kysymyksiä lähinnä virkamiehille. Toki valtaajatkin saivat esitellä suunniteltua toimintaansa, jonka yksi painavimmista linjauksista on, että toiminta on täysin päihteetöntä. Suunnitteilla on joogakerhoa, kasvisruokakurssia, pihakonsertteja lähinnä lapsille, kirpputoria, kellarissa bänditoimintaa jne. Siis nuorten, mutta aikuisten ihmisten kokoontumista vaihtoehtoiseksi koetun toiminnan äärellä. Tätähän joka paikassa peräänkuulutetaan? Järkevää, vastuullista toimintaa ilman päihteitä, nuorten itsensä toteuttamana. Ihan näin yksimielistä porukka ei kuitenkaan ollut toiminnan tukemisesta...Äänihaitat erityisesti epäilyttivät, samoin talon kunnostuksesta koituvat kulut.

Talo kieltämättä on ison korjauksen tarpeessa, mutta on selvää, että päättyi tämä valtaus miten tahansa, ei tilakeskuksella ole enää vaihtoehtona seisottaa Villa Pumpulia tyhjillään, kunnostamattomana. Jotain toimintaa tai käyttöä sille on osoitettava. Yksi iso kysymys oli myös, miten Vantaa suhtautuu laittomaan toimintaan. Kuunneltuani virkamiehiä ei minusta asiassa ole epäselvää. Neuvottelut valtaajien kanssa jatkuvat hyvässä hengessä kuten tähänkin asti, toivottavasti päätyen kunnostukseen heidän tarpeisiinsa. Mutta sillä välin, kun eri päätäntäelimissä asioita vasta käsitellään, eli rakennuslupaa, käyttötarkoituksen muutosta, taloutta ja töiden aloittamista, pitää talon olla tyhjä. Oleskelu on laitonta ja tilakeskuksen virkamiehet ovat virkavastuullisia, joten heillä ei ole mahdollisuutta sulkea silmiään tilanteelta. Vaikka olisi kiva sanoa, että olkaa vaan täällä sen aikaa, että työt alkavat, niin se ei vaan onnistu. Ja tämä ei minusta saa olla asia, joka kaataa hankkeen. Tosin valtaajat itse todistivat olevansa täysin pasifistisin mielin liikkeellä, he poistuvat mutisematta heti, jos/kun häätö tulee.

Tänään pääsinkin tutustumaan Eevin kanssa ensimmäistä kertaa Myyrmäen iltapäivystykseen. Viime yönä ei juurikaan nukuttu, kun neidin sormista ja varpaista kuoriutuu nahkat. Selitykseksi tuli kummallinen jälkireaktio viime viikoiseen enterorokkoon. Nyt laitellaan lääkerasvaa, ettei kutise tai tulehdu. Mutta asia oli, että kohuttu iltapäivystys toimi mainiosti. Kolme tuntia reissuun meni kaiken kaikkiaan (ajomatkat, käynti, apteekki), mutta niin menee joka paikassa. Muutama lehtiteline olisi kiva, joku lelunurkka (vaikka ne levittävätkin pöpöjä) ja kahviautomaatti, mutta muutoin ei valittamista. Tikkurilaan tai Hakunilaan pitäisi ehdottomasti saada Itä-Vantaata palveleva iltapäivystys!

Vaaliteemat lopulta!

Nonni, nyt on teemat paperilla. Aina vaan meinaa viime tippaan jäädä viimeinen hionta, "varastaminen" ja ylimääräisten sanojen ja rivien ruodinta. Nyt saa muut ruotia :)

Palkansaajien ansioista aivan liian suuri osa menee asumiseen. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat karanneet erityisesti palvelualojen työntekijöiden ulottuvilta. Tässä tilanteessa työvoiman liikkuvuutta on hankalaa lisätä, työ ei aina kohtaa tekijäänsä.

Vantaalla on varmistettava, että etenkin työuraansa aloittavat nuoret sekä lapsiperheet voivat löytää maksukyvylleen sopivia vuokra-asuntoja. Meidän on osoitettava edullisia tontteja kohtuuhintaiseen vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntotuotantoon.

Vanhojen asuinalueiden onnistuneella täydennysrakennus- ja peruskorjaus/kunnostussuunnittelulla on varmistettava yksityisten ja julkisten palveluiden hyvä tavoitettavuus, alueiden viihtyisyys ja eri ikäiset huomioivat harrastusmahdollisuudet.

Pieniin kannattaa panostaa. Neuvolatoiminnasta, päivähoidosta tai perusopetuksesta säästäminen kalahtaa omaan nilkkaan pitkällä tähtäimellä - aina. Erityisopetuksen voimavaroja on lisättävä; erityislasten, muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien tai muutoin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sivuuttaminen on välinpitämättömyyttä, johon meillä ei ole varaa.

Suomi siirtyy askel askeleelta kohti "aina auki" -yhteiskuntaa. Se merkitsee piteneviä aukioloaikoja ja pyhäpäivien muuttumista työpäiviksi. Muuttuvien työaikojen mukana myös muiden yhteiskunnan palveluiden (kuten päivähoito, julkinen liikenne, terveydenhoito) tulee venyä, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tasapainoiseen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja palvelujen ja etuuksien käyttöön.

Tasa-arvoisen ja viihtyisän Vantaan puolesta,
Hanna Kuntsi

Aikaista tukemista

Oltiin henkilöstöpäivillä eilisestä tähän iltapäivään. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kokoontuminen. Ehdoton asipuolen helmi oli tänään kuultu Patrik Degermanin luento tavoitteiden asettamisesta ja tiimityöstä. Tarina kiertyi hänen ja Veikka Gustavssonin kahden miehen retkikunnan matkan ympärille, miten he päätyivät etelänapamantereella vuorelle, jolla kukaan ei ollut aiemmin käynyt. Kuvat olivat huimia ja huippuesiintyjän tarinankuljetus niin mukaansatempaavaa, että valvottu yökin unohtui.

Päivämme avasi luonnollisesti Ann Selin, joka myös pohti ääneen mahdollista ehdokkuuttaan SAK:n tulevaksi puheenjohtajaksi. Marraskuun loppuun mennessä hän on luvannut päätöksensä kertoa, tai pikimitten, kun Ihalainen on virallisen ilmoituksen poisjäännistään antanut. Toki puheen jälkeen jäi päähän pyörimään, mitä oikeasti SAK:n tulevan pj:n tulisi edustaa ja hallita.

Uudet työpaikat syntyvät kohisten yksityiselle palvelusektorille. Työt jakautuvat uhkaavasti tekijöidensä taustan mukaan parempiin ja huonompiin töihin ja työsuhteiden silppuuntuminen on arkea. Ansiokehityksen pitää olla sidottu tuottavuuteen myös palvelualoilla, mittarit vaan pitää ensin yhdessä luoda. Näitä Selin on pyöritellyt jo kymmeniä vuosia. PAM osoitti menneellä sopimuskierroksella, että ymmärrämme alojemme ja yhteiskunnan muutokset ja osaamme olla niissä mukana. Yhdessä työnantajien kanssa on niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla joustettu, haettu uusia työaikaratkaisuja, haettu luovasti keinoja tulla toimeen myös epävarman työn kanssa. Degerman itse asiassa viittasi tänään hieman tähän teemaan: määränpään saavuttamiseksi on oltava niin joustava kuin mahdollista, jotta esteet voi kiertää/ylittää suunnan pysyessä kuitenkin samana. Minusta Anissa on juuri tätä piirrettä. Periksiantamattomasti mennään kohti maalia välittämättä vanhoista kaavoista, joiden mukaan joitain asioita ei vaan voi tehdä niin tai näin. On kuitenkin tehty ja saavutettu tulosta. Ratkaisumalli on rakennettu vaikka tyhjästä. PAMin imagosta on tullut seitsemässä vuodessa myös Anin imago - tai toisinpäin. Vahvan johtajan vahva persoona antaa ehkä enemmän leimaa taustajärjestölle kuin toisinpäin.

Minä haluan, että Ann tekee myönteisen päätöksen ehdolle lähtemisestä. Ymmärrän täysin kaikki kipuilut päätöksen kanssa, asia ei todellakaan ole vähäpätöinen. Mutta nyt olisi oikea hetki. Nyt on nostettava keskiöön tulevaisuus, sitä Ann Selin edustaa.

integroiva syrjäytymisenehkäisijä - siis tarha!

Lisäys 16.9. : kirjoituksen toisessa kappaleessa on todella suuri lukuvirhe, johon on kommenteissa lisätietoa. Pahoittelen typeryyttäni, mutta en deletoi tekstiä.

Viime viikolla kuuntelin hetken aikaa Vantaan päivähoidon johtaja Sole Askola-Vehviläistä päiväkotiasioista. Hän aloitti alustuksensa 1800-luvun lopulta valoittaen koko päivähoitojärjestelmämme perusperiaatteita ja varhaiskasvatuksen syvimpiä juuria. Itse asiassa meillä kasvatetaan lapsia hyvin samoista lähtökohdista kuin jo sata vuotta sitten. Asia mitä aiemmin en niin tietoisesti ollut miettinyt, on päiväkotien sosiaalistava ja eheyttävä merkitys, joka nostettiin ykkösprioriteetiksi kansalaissodan jälkeen. Itse asiassa nyt ollaan ajassa, jolloin taas olisi tärkeä ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen integroiva tehtävä. Vantaalla päivähoito palautettiin sivistystoimen alaisuuteen tovi sitten, jolloin koko "opintie" on yhdessä putkessa. Alunperinhän varhaiskasvatus oli kouluhallituksen hallinnoimaa ja vasta 40-luvulla se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vantaan mallissa varsinkin on hyvin perusteltua, että myös varhaiskasvatus, eli päivähoito olisi maksuton. Miksi putken alkupää on eriarvoisessa asemassa?

Huomioni kiinnittyi myös joihinkin lukuihin. Noin vuosi sitten meilläkin keskusteltiin railakkaasti siitä, saako lapsi olla kokopäivähoidossa tai hoidossa lainkaan, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona. Itse olen aina puolustanut lapsen subjektiivista oikeutta hyvään hoitoon. Mutta nyt kuulin aiheeseen liittyen faktojakin. Vantaalla on hoidossa 1300 lasta, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona. Käytämme laskennallisesti 58 euroa lasta kohden hoidon järjestämiseen. Summa ei tietenkään sisällä tilakuluja, jotka ovat tietysti olemassaan, vaikka lapsimäärä vaihtelisikin. Ja toisaalta kaupungin sisäiset vuokrat elävät hieman omaa elämäänsä ja vääristäisivät tilastot. Mutta takaisin aiheeseen...1300 lasta tekee siis vuositasolla 75 400 euroa. Mitä sillä rahalla tehtäisiin muutoin? Toki se on esimerkiksi 3-4 työntekijän palkka tai summa voisi olla vaikkapa materiaalihankinnoissa. Mutta jos vertailuksi otetaan laskelmat mitä yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle - miljoona euroa. Vain yksi nuori. Jos 1300 lapselta evättäisiin hoito-oikeus, säästettäisiin hyvin lyhytnäköisellä politiikalla 12 vuodessa se, mitä maksettaisiin myöhempinä vuosina, kun porukasta yksi putoaisi kelkasta. Mikään ei tietysti takaa, että päivähoito pelastaisi maailman, mutta paremman alun elämälleen lapsi varmasti saa, jos on päivittäin paikka, jossa voi turvallisesti leikkiä, oppia ja syödä. Ja samalla vakavuudella pitäisi turvata lasten ja nuorten oikeudet täysi-ikäisyyteen saakka. Sadan syrjäytyneen sijaan luku voisikin todella olla se yksi.

Summa summarum, minun puolestani Vantaalla voitaisiin haudata lopullisesti subjektiivisen päivähoidon rajaamiskeskustelu ja keskittyä etsimään tehokkuutta muista toiminnoista.

Olen 42,5 älytön

Teinpä hauskan älyttömyystestin. En ole ihan älytön, mutta selitys ei taida valitettavasti löytyä taitavasta ostamisesta, tehokkaasta kokkauksesta, jämien hyödyntämisestä jne., vaan siitä, että syömme aika vähän kotona. Tai Eevi tietysti syö päivittäin, mutta siitä ei paljon poisheitettävää jää. Meidän viikoittaisella hiilidioksidijäljellä ajelisi autolla 7,6 kilometriä. Ei kovin paljon. Se hujahtaa, kun kerran ajaa Vaaralan Mäkkiin ja takaisin ja uskoisinpa, että kaikkien käärepapereiden ja muovipurkkien jälkeen on jälkemme taas kasvanut älyttömiin.

Vantaan taloudesta

Hesarin kunnallisvaalien blogilistalla - jonne löysin Jaanan ansiosta - suorastaan haastettiin ottamaan kantaa Vantaan talouden parantamiseen. Kovin tarkkoja lukujahan minulla, kuten ei suurimmalla osalla muillakaan ehdokkailla, ole käytettävissä, mutta joitain huomioita voi silti tehdä. Ensiksi pitää toki todeta, että kaupungin talous ei ole lähelläkään sitä ahdinkoa, mistä lähdettiin edellisiin vaaleihin. Monet hankalat ja mieliä kuohuttaneet päätökset viime vuosina ovat luoneet mahdollisuuksia parantaa mm. koulujen toimintaa.

Isot liikenneinvestoinnit kuitenkin rasittavat lähivuosina. Eilen istuimme Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön edustajistossa hyväksymässä vaaliohjelmaa ja tietysti taloudesta ja elinkeinoelämän kehittämisestä puhuttiin paljon. Uskon kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kun hän sanoi, että Vantaalla on myytävissä olevaa maaomaisuutta laskennallisesti 600 miljoonaa euron edestä! Jos siis nyt puhutaan talouskriisistä, jonka johdosta esim. sosiaali- ja terveystoimen pitäisi jollain aikavälillä säästää muutama miljoona, niin en ihan purematta niele väitettä. Vantaa joka tapauksessa sitoutunut valtion asuntopoliittisiin toimiin, joiden mukaan vuosittain pitäisi tuottaa n.400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ja muutoinkin halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja ohjata asutusta tulevan Marja-radan varteen. Maata siis tullaan myymään. Maan myynti ei myöskään ole verrattavissa muun kaupungin omaisuuden myyntiin, vaan näen sen oikein hyvänä keinona parantaa taloustilannetta.

Menojen kurissa pitäminen on tietysti aina tärkeää. Vaikea on vaan samaan aikaan turvata palveluiden taso, kun inflaatio jo itsekseen nostaa kuluja. Budjetin taso pysyy samana, mutta toiminta kärsii. Enkä oikein vippaskonstejakaan keksi, joten hyvä työllisyyden hoito, nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja suhteellisen suuren maahanmuuttajataustaisen väestön kielikoulutus ovat ne keinot, joilla verotulot pidetään kasvussa (tai edes tasaisina). Ja toisaalta pitää uskaltaa sijoittaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka säästävät usein piiitkän pennin. Esimerkiksi yhden liikunnanohjaajan vuosipalkka on vähemmän kuin yksi tekonivelleikkaus.

Kehä III:n parantaminen on aloitettava myös heti ja varmistettava, että työ etenee suunnitellusti. Sillä on suuri merkitys erityisesti logistiikka-alan yritysten houkuttelemisessa Vantaan puolelle. Vaikkakin hinta on nyt hieman liian kova. Kehän valtakunnallisesti erittäin merkittävä hanke, joten ihmetyttää logiikka, jonka mukaan vantaalaiset maksavat projektista suurimman osan.

Lentokentän vetovoiman hyödyntämistä pitää jatkaa, eikä pidä unohtaa koko ajan kasvavaa palvelusektoria. Kaupunkisuunnittelu on aina yksi tärkeimmistä toimialoista. Avainkysymyksiä on kuinka yrittäjät, asukkaat, asuinalueet, liikenne (julkinen ja yksityinen), julkiset toimijat, kolmannen sektorin toimijat ja vieläpä turistit saadaan ideaalilla tavalla tuotua yhteen.

Ja sitten on vielä kaupungin organisaation "putsaaminen". Eläkkeelle siirtyy Vantaan kaupunginkin työntekijöistä lähivuosina iso joukko ja nyt on hyvä hetki käydä läpi työtehtävät, toimialojen tavoitteet ja todelliset henkilöstöresurssitarpeet. Ei ole pelkkää legendaa, että kunnan hommissa on helppo levätä. Väkeä ei tietenkään ole enää niin paljon kuin takavuosina, mutta oikeaa mitoitusta ja tuottavuuden kasvua voi silti hakea ja kohdentaa ihmisiä sinne, missä suurin tarve on.

Tässäpä näitä ajatuksia talouden hoidosta ilman budjettikirjaa. Lopuksi vielä se, että veroäyrin alennuksiin ei varaa ole, vaikka joku sitä yrittikin puolustella talouden vilkastumisella. Jos ylimääräistä tuntuu olevan, niin hyviä sijoituskohteita löytyy palveluiden puolelta pilvin pimein!

Länsimäki-päivä vietetty

Olo on aika voipunut. Loppuviikko meni kuumeessa ja tänäänkin olisi sängynpohja ollut houkutteleva vaihtoehto, mutta Länsimäki-päivään oli lähdettävä. Onneksi pääsin lähtemään, niin paljon lapsiperheitä tavattiin. Yhdistyksemme oli tilannut poniratsastuksen lapsille ja teltalla tarjottiin mehua, keksejä ja esitteitä. Yhtään Unelmaa ei saatu kirjattua. Monta kiitosta tapahtumasta kyllä ja muutama syytös koko Itä-Vantaan kurjuudesta. Omasta mielestäni asioita on voitu edistääkin ja jossain isoissa jutuissa on saatu torjuntavoittoja, mutta eivätpä ne tunnu paljon painavan. Kunnallispoliitikonkin pitäisi pystyä hoitamaan kaikki maan ja taivaan väliltä.

Mietinkin iltapäivällä, mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että työssäkäyvä perheellinen nuori ihminen on mukana vaaleissa, jollei hän haluaisi parantaa asioita? Miksi olisin ehdolla kurjistaakseni asuinalueemme tilannetta? Ja toisaalta mikä tekisi minusta jotenkin kaikkivoivan? Itselleni on aina ollut ehkä liiankin selvää mihin asioihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä ja mitkä asiat ihmisten pitää hoitaa itse. Sanotaan, että demarit luovat holhousyhteiskuntaa, mutta ei siltä tunnu monia asukkaita kuunnellessa. Jos täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen olettaa, että poliitikot ovat syypäitä kaikkeen rappukäytävässäkin tapahtuvaan, niin mitä voi enää sanoa?

Yhdyn toki siihen, että usein asiat etenevät aivan liian hitaasti. On käsittämätöntä, että olen nyt kolmena vuonna sanonut liikuntatoimen ihmisille, että meidän pallokentän reunustan kanaverkko pitää korjata. Jokaisella maalaisjärki sanoo, ettei syynä viivyttelyyn voi olla raha. Kai seuraavaksi pitäisi organisoida talkoot kaupungin aitaa korjaamaan, ettei kukaan juokse huono-onnisesti pallon perässä tielle. Tähän mennessä kaikki ovat ehtineet jarruttaa. Hyvin pieni asia, mutta juuri sellainen, joita ihmiset ikkunoistaan katselevat ja toteavat, ettei mitään tapahdu.

Juuri pienten, arkisten juttujen kanssa isossa kaupungissa tökkii. Tuntuu, että kukaan ei korjaa lajitteluastioita, turvaa lähintä bussilinjaa, tee ramppeja pyörätuoleille, kunnosta ilmoitustauluja, puutu koirankakkoihin jne. Ja näistä meitä "oman kylän" ehdokkaita syytetään, vaikka vaikutusmahdollisuudet ovat rehellisesti sanottuna aika rajalliset.

Tästä kuitenkin jatkuu vaalityö soppatykillä, ilmapallojen ja ruusujen kera 2.9. Kuulakujan Alepalla.

Asunnottomuuden hoidosta

Eilisessä Demarissa oli hyvä juttu hallituksen toimista asunnottomuuden poistamiseksi. Tällä vaalikaudella tavoite on puolittaa ja alustavien kaavailujen mukaan seuraavalla kaudella poistaa asunnottomuus kokonaan. Tietenkään toimenpideohjelman läpivienti ei ole ihan ongelmatonta, eivätkä ihmiset käyttäydy vuosisuunnitelmien mukaisesti, mutta tavoite on hyvä. Demarithan olivat kunnianhimoisia ja Jyväskylän puoluekokouksessa 2005 kirjasivat visioon, että kymmenessä vuodessa asunnottomuus puolitetaan. Siis puolta pidempi aika kuin nyt Vapaavuoren suunnitelmilla. Harmillista ponnettomuutta meiltä, mutta itse asian kannalta loistavaa, että asuntoministeri on todella ryhtynyt toimeen.

Ainakin Helsinki ja Vantaa ovat talkoissa mukana ja pitkäaikaisasunnottomuuteen pyritään puuttumaan tosissaan. Rahaa on enemmän kuin aikoihin ja näkökulmaa on muutettu. Itse edustan ministerin kanssa samaa linjaa, että elämänhallinnan palauttaminen ja tukeminen pitää aloittaa kodista. On oltava katto pään päällä, jotta työtä, ihmissuhteita, päihdeongelmia tai muutakaan voidaan kestävästi saada järjestykseen. Eikä pelkkä katto riitä, ihmisen on kotiuduttava, tunnettava olonsa mukavaksi ja juurruttava. Tuettu itsenäinen asuminen on juuri tästä syystä moninverroin asuntoloita parempi vaihtoehto.

Samaan vyyhtiin liittyy myös sosiaalisen asuntotuotannon tukeminen. Varsinkin ensimmäiseeen omaan kotiin muuttavien on tärkeä löytää asunto, jossa on hyvä olla ja johon rahat oikeasti riittävät. Vuokranmaksuvaikeudet, muuttorumba ja asumisen epävarmuus luovat huonot lähtökohdat koko elämiselle. Harva poliitikkokaan asiaa syvemmin miettii. Kumpi on parempi vaihtoehto: hyvä koti, mutta ei työtä vai hyvä työ, mutta ei kotia? En sano, että työttömyys olisi helppo kohdata tai positiivinen asia, mutta ajatuksesta saa kiinni, kun miettii mitä kodin menettäminen merkitsee. Perheellisiä asunnottomia on onneksi Suomessa aika marginaalisesti.

Lautakunnan tuoreimmat

Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan syksyn ensimmäinen kokous ja pitkään istuttiinkin. Listalla oli mm. lastensuojeluohjelma, ensi vuoden talousarvio ja pidemmän aikavälin henkilöstösuunnitelma.Vantaan talous on pienen tauon jälkeen taas tiukoilla. Osittain kiitos maan hallituksen päätösten sysätä Vantaan maksettavaksi ennakkokaavailuja suurempi maksuosuus kehä III:n ja Marja-radan kustannuksista. Aina täytyy silti toimintaa yrittää parantaa ja panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan, mitä vapaa-ajan palvelut suurimmalti osin ovat.

Puitteen sisään oli vs.toimialajohtaja jo saanut monia asioita, kuten kaksi uutta ikä-ihmisten liikunnasta vastaavaa liikkunnanohjajaa ja kahden nuoriso-ohjaajan kokopäiväistäminen. Virkamiesten lisäesitysten ja keskustelun jälkeen esitin, että esitämme 200 000 euroa liikuntastrategiamme mukaisesti alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen alentamiseen ja 62 000 euroa kahden nuorisotyöntekijän palkkaamiseen Korso-Koivukylä alueelle. Ko. alueella väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt ja pelkkien vapaaehtoisten voimin ei enää selvitä. Putkenpää on avattava ja lisättävä "erkkareita". Lautakunta yksimielisesti päätti esittää lisäyksiä valtuustokäsittelyyn ja lisäksi esitämme musiikkiopistolle 30 000 euron lisäystä, jotta oppilasmaksuja ei tarvitse korottaa ja 15 000 euroa Orvokkitien toimipisteen iltavahtimestarin palkkaan (½ vuotta). Näillä mennään eteenpäin ja lobataan tietysti omia valtuustoryhmiämme.

Toinen pitkä keskustelun aihe oli musiikkiopiston rehtorin päätös yhden opettajan virkasuhteen purusta. Aihetta oli puitu jo ennen kokousta monella foorumilla ja itsekin juttelin pitkät pätkät OAJ:n juristin kanssa ja tutkin viranhaltijalakia. Kokouksessa kuulimme asiantuntijoita "molemmilta puolilta" ja lopulta äänestyksen jälkeen tekemäni esitys oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä meni läpi vain vain yhden jäsenen kannattaessa esittelijän esitystä.

Mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kokous. Seuravaalla kaudella asioita onkin entistä enemmän kun asukaspalvelu- ja vapaa-ajan lautakunnat yhdistyvät.

Muutama makupala

Euroopassa onneksi vielä suhteellisen tuntematon Wal-Mart taipui Kanadassa. Alla uutinen PAMin sivuilta. On muuten hyvä mieli paikallisten aktiivien rohkeuden ja sinnikyyden puolesta.

Maailman suurin kauppaketju Wal-Mart sai perjantaina 15. elokuuta ensimmäisen paikallisen työehtosopimuksensa koko Pohjois-Amerikassa. Kollektiivinen sopimus, joka koskee Gatineaun kaupungissa Kanadassa toimivan Wal-Martin työntekijöiden työehtoja, tuli voimaan sovittelijan tekemällä ratkaisulla. Gatineaun uunituoreen sopimuksen perusteella Wal-Martin on nostettava henkilöstön palkkoja yli 30 prosenttia, ammattiliitto UFCW raportoi. 3-vuotinen sopimus parantaa myös työntekijöiden lomaoikeuksia. Wal-Mart viivytti sopimuksen voimaantuloa lähes kolme vuotta käyttämällä hyväkseen Kanadan oikeusjärjestelmän siihen tarjoamia mahdollisuuksia. Kahdessa samankaltaisessa tapauksessa odotetaan lopullisia ratkaisuja vielä tämän vuoden aikana. Wal-Mart tunnetaan yrityksenä, joka suhtautuu jyrkän kielteisesti työntekijöiden ay-oikeuksiin. Kaksi vuotta sitten se joutui Kiinassa sallimaan paikallisen ay-toiminnan ja neuvottelemaan työntekijöiden edustajien kanssa myymäläkohtaisista kollektiivisista työehtosopimuksista.

* * * *

Etela-Ossetian kriisi toi esiin Kokoomuksen todelliset karvat suhtautumisessa Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Katainen eilisissä uutisissa totesi, että on maahyökkäys Suomeenkin on "täysin mahdollista". WHAT! Eikö Suomen tulisi pystyä hoitamaan ulkopoliittiset suhteensa erityisesti Venäjän kanssa muilla keinoin niin, että maahyökkäys on erittäin epätodennäköinen. Miten ihmeessä Kokoomusjohto voi verrata Kaukaasian tilannetta Suomeen. Kyllä on pelottavan huonoilla kantimilla meidän diplomatiamme ja ulkopoliittinen osaamisemme.

Huomioni kiinnittyi myös kriisin alkuvaiheen kommentteihin, joissa odotettiin EU:n tai YK:n rauhanturvaajien nopeaa saapumista alueelle. Missäs ovat ne NATO:n siviilikriisinhallintajoukot, joista aina niin kovin puhutaan? Vaalien alla, kun paneeleissa keskustellaan NATO:sta, niin sotilasliitosta puhumista pidetään vanhakantaisena, tunteellisena höpinänä. Uusi NATO kun on suuntautunut yhä enemmän kuulemma kriisinhallintaoperaatioihin ja yleiseen rauhanturvaamiseen maailmalla. Kovin on ristiriitaista taas tämäkin puhe hallituksen suunnalta.

Budjetista unelmiin

Olen hieman jälkijunassa kirjoittaessani vasta nyt budjettiesityksestä, mutta ei ole ehtinyt paneutua kuin joutavimpiin ajatuksiin. Oltiin mökille menossa, kun radiossa paukutettiin joka uutisissa Kataisen avauksia. Monella muullakin oli varmasti lomapäivä ja parempaakin kuunneltavaa, joten kuntavaaleihin Jykän silloin vielä hiomattomat ensiavaukset eivät varmaan vaikuta. Minä vaan jäin pienessä mielessäni ihmettelemään päälinjaa Kokoomuksen ajattelussa. Yhdysvaltojen rahoituskriisin tulevaisuus ei ole edelleenkään mitenkään luotettavasti ennustettavissa. Erkki Liikasen tietoihin perustuen jenkkien subprime koroista iso osa "laukeaa" vasta ensi vuoden aikana, joten ei ole mitenkään selvää, että maailmanlaajuisesti taloustilanne paranee. Mistä siis usko inflaation aika voimakkaaseen pienenemiseen? Ja toisaalta kun on ollut selkeää taloudellista taantumaa, ei onneksi kuitenkaan mitään 90-lukulaista, niin miksi Katainen oli heti vetämässä suurien julkisten investointien hanat kiinni? Sen verran minäkin olen oppinut lukemastani, että yksi syy Suomen ja Ruotsin kovin eritahtiseen selviytymiseen viime lamasta, oli nimenomaan Ruotsin linja kasvattaa valtion toimesta mm. tie- ja ratahankkeita ja siten vauhdittaa rahan liikkumista. Meillähän tehtiin toisin ja näyttäisi, että linja pitää, vaikka ihmiset ja ajat muuttuvat.

No mites me reagoimme? Blogeissa on ollut puoluekokouksesta asti kohteliaan hiljaista valitun johdon suhteen. Sorry, minä en enää kestä. Pinnat Backmanille ja Filatoville, että yrittivät pelastaa tilanteen. Kaupan päälle perjantaina lävähti lehdissä käyntiin Unelmakiertueen mainonta. Hyvä sylvi sentään. Tämäkö on nyt uusi ilmeemme, vaihtoehtomme porvareille ja irtiotto seitkytluvulle jämähtäneeseen retoriikkaan? Mainoksen voi tsekata mm. Hesarista tai Demarista, niin näkee mistä puhun. Itsenäisyys, äänioikeus ja peruskoulu ovat toki suurten unelmien lapsia, mutta ei siinä minusta mitään uutta ajatusta ole, eikä erityisemmin uusia äänestäjiä puhuttelevaa. Ymmärrän nyt mitä haettiin "Uuden SDP:n" kansalaisjärjestö-suuntaan kehittymisellä. Kopiota korvakiertueesta. Tule kertomaan meille mitä haluat, me teemme siitä vaaliohjelman. Mitä tapahtuu jos ihmisten unelmat ovat ristiriidassa juuri Hämeenlinnassa hyväksyttyjen ohjelmien kanssa? En vastaile tässä, jokainen tietää mikä lopputulema seurauksineen on. Ja kiva idis, että laita Jutalle tekstari...Minä tulen vaalityössä taatusti puhumaan puheenjohtaja Urpilaisesta. Sen verran uskon galluppeihin, että uskottavuuden kanssa on vielä työtä ja kalenterista näkee, että aikaa on 6 viikkoa ennakkoäänestyksen alkuun. Kallistun heti puolueen nykymainonnan viestin kannattajaksi, kun joku näyttää faktaa, että suomalainen kansanluonne on muuttunut. Poliittikojen vieraantumista arjesta ei pelasteta imagolla, vaan arjen tuntemisella. Jos kerran Jutta on yksi meistä, kuten hoettiin, niin se tulee kyllä esiin puheissa ja teksteissä ilman naiivia alleviivamista.

Hämmästyttävintä tässä on se, että Reilu Suomi-sivut ovat minun mielestäni hyvät. Miksi lähestymistapaa ei enää käytetty muussa mainonnassa ja viestinnässä? Kenen kädenjälki ja tahto näkyy missäkin, on suurin kysymys.