V-Asla, viimeistä kertaa

Kolme ja puolituntinen vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous on takana ja minun osaltani viimeistä kertaa. Niinpä. Me muutamme kuntarajan toiselle puolelle, kohti itää, jo kolmen viikon päästä. Päätös oli toki alitajunnassa muhinut jo kauan, osittain ehkä tiedostamattakin, mutta lopullisesti asiat napsahtivat kohdilleen vajaassa kahdessa viikossa ja tässä ollaan. Luottamustehtävät Vantaalla jäävät minun osaltani ja olo on todella haikea. Ensin 4 vuotta vapaa-ajan lautakunnassa, josta puolikas kausi varapuheenjohtajana ja sitten uuden toimialan synty, kunnallisvaaleissa valtuutetuksi valinta ja lopulta valinta silppuisen toimialan lautakunnan puheenjohtajaksi 2008.

En meinannut millään saada itkua pidätellyksi kokouksen päätteeksi asiaani ilmoittaessani. Pateettisinta on liikuttua omista sanoistaan ja sitä pyrin välttämään, suurin liikutus liittyikin siihen, että siihen hetkeen todella konkretisoitui päätös jättää kunnallispolitiikka tällä erää. Vantaalla on huima osaaminen ja potentiaali vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehittämisessä. Viranhaltijoiden kanssa on ollut nautinto tehdä töitä ja oppia koko ajan uutta. Luottamushenkilönä minua on pidetty hyvin informoituna, asioita on käsitelty etukäteen ja mielipidettäni on kuunneltu. Kuten sanoin, uusi toimiala on luottamushenkilön näkökulmasta haastava monine ulottuvuuksineen. Asiat hyppivät kuntouttavasta työtoiminnasta uimapaikkoihin ja taiteen perusopetuksesta velkaneuvontaan. Tulkkikeskus, musiikkiopisto, osallisuus, nuorisotyö, liikunta ja urheilu, kulttuuripalvelut, aluetoimikunnat, monikulttuurisuus, työllisyyspalvelut...Yhdistävä punainen lanka on kuitenkin kaikilla vahva pyrkimys sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Työn tuottama henkinen arvo on kaupungille mittaamatonta sanan molemmissa merkityksissä. Koko toimiala luo ja tukee sivistystä, joka on syvempää kuin tiedot tai taidot. Sarkaa on kynnettävänä loputtomiin ja sirpaloituva, eriarvoistuva yhteiskunta ei urakkaa helpota. Toivon, että lautakunnan porukka ei nyt, eikä tulevaisuudessa anna periksi ponnistuksissaan yhteisöllisemmän ja paremmin voivan Vantaan ja vantaalaisten osalta. Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on aina helppo nipistää ja unohtaa sadat vapaaehtoistoimijat, mutta menetykset ovat paljon suuremmat kuin säästöt. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja niitä ihmisiä ja ihmisten tuottamia elämyksiä tarjoavat vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimijat.

Suuret kiitokset tovereille, jotka minut aikanaan tehtävään valitsivat. Kiitokset niille virkamiehille, jotka ovat apuaan antaneet, perehdyttäneet ja tukeneet. Kiitokset lautakunnan jäsenille, jotka aktiivisella osallistumisellaan tekivät tehtävästä mielenkiintoisen, koukuttavan ja vaikean jättää. On vaan aika siirtyä uuteen.

Ohi on, onnea Suomi.

Eduskuntavaalit 2011 ovat nyt historiaa. Ja myöhemmin varmasti paljon tutkittua ja keskusteltua historiaa. Kokoomus nousi ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi, häviten kuitenkin 7 paikkaa. Kakkosena demarit, yhtä lailla häviten 3 paikkaa ja sitten kolmantena persut 39 paikalla, joka on aivan käsittämätön tulos. Ei ehkä pitäisi lyhyen yön jälkeen tuoreeltaan kirjoitella mitään, mutta myllerrys mielessä on niin suuri, että jotenkin se on näinä aamuntunteina purettava.

Uudellamaalla demarit pärjäsivät hyvin, mikä on tottakai hyvä juttu. Yhtä lisäpaikkaa ei tullut, muttei mitään hävittykään, vaikka lehdet toista ennustivat. Iloisimman tuloksen teki taatusti Antti Lindtman, kirkkaasti läpi. Porukan pettynein on taatusti Kimmo Kiljunen, jonka pitkä kansanedustajuus päättyi nyt. Tai mistäs minä tiedän asettuuko jatkossa ehdolla ja miten pärjää, mutta ainakin toistaiseksi. Sen sijaan PS jyräsi täälläkin. Neljä paikkaa lisää, eli yhteensä 7 hengen ryhmä, joista 3 vantaalaisia valtuutettuja. Vantaalla toivottiin pitkän tauon jälkeen naisedustajaa ja Johanna Jurvasta sellainen tuli. Epäilen vahvasti, etteivät naisehdokkaita toivoneet ihan tätä ajatelleet. Kolmeen vuoteen ei yhtään puheenvuoroa tai edes kommenttipuheenvuoroa valtuustossa, joten minunkin piti ihan vaalikoneesta katsoa millä asialla Jurva on. Kunnallisveroa laskettava, tuloverotusta laskettava, kehitysapu kokonaan pois, samaa sukupuolta oleville ei adoptio-oikeutta tai avioliittolain muutosta, jyrkkä ei transaktioverolle, liikenneinvestointipainotukset tie- ei raideliikenteeseen, mahdollisuus NATO jäsenyydelle, lakko-oikeutta voisi rajoittaa, ei metropolihallinnolle, kuntin määrä säilytettävä lähes ennallaan, ei maahanmuuttajanaisten omille uimavuoroille ja sitten jo olinkin vakuuttunut, että eri linjoilla ollaan.

Suhtaudun hyvin skeptisesti tulevan hallituksen eheään ja tasa-arvoisuutta lisäävään työhön. Perussuomalaisia on lähes mahdoton jättää hallituksen ulkopuolelle, mutta millä ihmeen eväillä päätöksiä tehdään? Soini ei kuitenkaan voi täyttää kuin yhden ministerinpaikan. Ja minkälaiseksi menee yhteiskunnallinen keskustelumme? Suuntaa ja henkistä ilmapiiriä luodaan kuitenkin ihan yhtä paljon kannanotoilla ja debatilla kuin todellisilla päätöksillä. Toivon, että moni asia jää vaalikampanjan populismiksi, eikä jatka eloaan oikeina tavoitteina. Sivistykseen kuuluu laaja kulttuurin ymmärrys sekä ihmisten yhdenvertainen kohtelu. Taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi on voitava henkisesti hyvin, eikä sitä edesauta pelon, vihan ja harhaanjohtamisen lietsonta.

Oma tulokseni oli valtava pettymys. Neljän vuoden takaisesta laskua oli noin 150 ääntä ja tietysti suunnan olisi pitänyt olla reilusti toinen. Syitä olisi järkevämpi pohtia myöhemmin, mutta äkkiseltään sanoisin, että iso osa menee aika lailla epäonnistuneen kampanjan piikkiin. Ja koska olen aina tehnyt vaalityötä hyvin oman pääni mukaan, niin itseäni voin syyttää. Pieniä valonpilkahduksia oli yli 600:n äänen potti Vantaalta ja hieman yli 80 ääntä Sipoosta. Siellä missä ilman mainoksia tunnetaan, niin tukea tulee. Hetki jos toinenkin menee kuitenkin toipuessa. Viimeiset ajat tein kuitenkin koko ajan 12-15 tuntisia päiviä ja ihmisten kanssa jutellessa tuntui todella hyvältä, joten vähän puskista epäonnistuminen tuli.

Tähän ei kuitenkaan teemojen pyörittely jää, vaan tiistaina jatkuu arkiset työt, eli hallitusohjelmaan vaikuttaminen. Pienipalkkaisia palvelualan ammattilaisia on vajaa puolet Suomen työllisistä, joten asumisen hinta, verotuksen oikeudenmukaisuus, julkisten palveluiden saatavuus, työlainsäädännön päivittäminen sekä sosiaali- ja työttömyysturvan parantaminen toivottavasti ovat tulevan hallituksen agendalla. Pitkiä lounaita ja lyhyitä muistioita (vai toisinpäin) on luvassa ennenkuin neuvottelut ovat päätöksessään.

Kamppiksen yhteenveto

Tulosten arvioinnin aika on myöhemmin, mutta nyt voi tuoreeltaan tehdä jo yhteenvedon vaalityöstäni. Työ tosin vielä osittain jatkuu Koivukylän yössä, mutta tukiryhmän toimesta. Itse olen jo lähes kaikkeni antanut, vaikkakin viimeisen illan paniikin tunnistan. Vieläkö olisi jotain tehtävissä? Eipä juuri ole. Huomisessa hesarissa on mainokseni ja siinä se sitten on.

Työ on aloitettu tavallaan jo neljä vuotta sitten, kun edellisten vaalien jälkeen tyhjilleen jääneelle tukiyhdistyksen tilille aloin jälleen kasaamaan kokouspalkkioita, arpajaistuloja, esiintymispalkkioita jne. Ensimmäisen kerran porukalla kokoonnuttiin olohuoneessamme joulukuussa 2009 ja pohdittiin ehdokkuuden lähtöasetelmia. Siitä sitten pikkuhiljaa on vauhti kiihtynyt, huipentuen nyt tähän viimeiseen kuukauteen, jolloin olen kiertänyt, puhunut ja kirjoittanut lähes tauotta (tai ainakin siltä se on tuntunut). Numeroina kampanjani loppukiri on tarkoittanut noin 14 000 euroa, 30 000 postikorttia, 30 bussipysäkkimainosta, 5 suurta pilarimainosta, 750 take away-kahvia, 1400 pussia punaisia pensaskrassinsiemeniä, kymmenkuntaa lehtimainosta, paria tv-pätkää ja kymmeniä sähköposti/facebook lisäkysymysten vastausta.

Mistä sitten puhuttiin? No ei juurikaan Euroopan vakausrahastoista, vaan omaishoidosta, lapsiperheiden taloudellisista vaikeuksista, harmaasta taloudesta, kiinteistöverosta, mahdollisista leikkauksista, perusterveydenhoidosta, ruuhkamaksuista, mediamaksusta, ydinvoimasta, pienyrittäjyydestä, maahanmuuttajista, kerjäläisistä, lasten harrastusmahdollisuuksista, työttömyydestä, ruoan hinnasta, lääkkeiden hinnasta, eläkkeiden taitetusta indeksistä, opintotuesta, vanhempainvapaista, eläkeiän nostamisesta, perintöverosta ja tietysti muista puolueista. Kertaakaan aiemmin eivät ihmiset ole yhtä paljon lähestyneet erilaisten ja asiallisten kysymysten kanssa ja takanani on kuitenkin neljät kunnallisvaalit ja (kohta) kolmet eduskuntavaalit. Aktiivisuus toivottavasti ennakoi aiempaa korkeampaa äänestyprosenttia, jolloin aina voittajana on demoratia.

Tietysti huominen jännittää. Niin puolueen, kuin omalta osalta. Kyseessä on todellinen linjavalinta nyt, annammeko eriarvoistavan oikeistopolitiikan jatkua vai lähdemmekö hitaalle tielle toiseen suuntaan. Ja saanko  itse olla mukana palauttamassa hyvinvointivaltiotamme eduskunnasta käsin.

Vantaan hyvinvointikatsaus - lapset ja nuoret

Valtuustossa käsittelimme tänään Vantaan hyvinvointikatsausta, jossa oli nyt käsitelty lasten ja nuorten tilannetta, palveluita ja työllisyystilannetta hyvin laajasti. Yritin etsiä tähän linkkiä suoraan tuotokseen, mutta ei vielä löytynyt kaupungin sivuilta - toivottavasti jonkun päivän sisällä on muidenkin kuin luottamushenkilöiden luettavissa. Katsaus on erittäin hyvä tietopaketti tämänhetkisestä tilanteesta. Itse nostin puheessani esiin nuorten työttömyyden ja työkyvyttömyyden sekä asuntopolitiikan. Mieli olisi tehnyt puhua myös tilastollisesta faktasta, että naisten ja miesten palkkaerot Vantaallakin alkavat syntyä jo 20-vuotiaina, samalla kun sen ikäisistä naisista useampi asuu itsenäisesti. Keskityin kuitenkin jo mainitsemiini asioihin, kun ei voi kaikkea yhdessä puhenvuorossa käsitellä. Ja puhe siis alla:

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Hyvinvointikatsauksessa on nostettu esiin nuorisotyöttömyyden huolestuttava tila ja yhtä huolestuttavat tiedot asumisen hinnan kehityksestä ja pienten asuntojen puutteesta. Kumpikaan ongelma ei tietenkään ole yksinomaan vantaalainen, mutta erityisesti nuorten työttömyyden osalta painimme valitettavasti omassa sarjassamme. Monia hyviä hankkeita, kuten Petra, on toki aloitettu, mutta tyytyväisyyteen emme voi tuudittautua. Meillä on edelleen yli tuhat alle kolmekymppistä odottamassa työuransa kunnollista alkua.

Varsinainen syy miksi juuri nuorisotyöttömyydestä pitää olla erityisen huolissaan, on luonnollisesti se, että muuhun väestöön verrattuna nuorten kohonnut syrjäytymisriski. Pidemmän työuran tehneelle lyhytaikainen työttömyysjakso voi olla vain uusi alku, mutta sama pätkä voi olla itsenäistyvälle nuorelle sysäys vakaviin terveydellisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Kuten katsauksessakin todetaan, turha asunnon jonotus ja vieläpä yhdistettynä tuloksettomaan työnhakuun voi johtaa katkeroitumisen kierteeseen. Siihen ei meillä yksinkertaisesti ole varaa. 

Katsauksessa ei kuitenkaan käsitelty työkyvyttömyydestä kärsiviä nuoria, joiden tilanne tulisikin nostaa poliittisella asialistalla ihan yhtä tärkeäksi kuin nuorisotyöttömyyden hoito. Valtakunnallisesti tarkasteltuna vuosittain 4000 nuorta aikuista jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Kokonaisuudessaan heitä on jo noin 20 000. Heistä ei puhuta. Taustalla saattaa olla mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää ja nuorten mielenterveyspalveluiden alasajoon liittyvää syyllisyyttä. Olisi kuitenkin aika kohdata tilanne sellaisena kuin se on. Jos inhimilliseltä kannalta aihe ei sytytä, niin viimeistään talouslukujen pitäisi havahduttaa. Työterveyslaitoksen mukaan pelkästään vuonna 2008 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden 16–34-vuotiaiden työpanoksen menetyksestä aiheutuu 6,6 miljardin euron tappio. Ja kuten sanoin, luku vain kasvaa.

On siis syytä panostaa entistäkin enemmän työelämään hakeutuvien ja työelämän aloittaneiden nuorten hyvinvointiin Vantaalla. Jokaiselle on todella löydyttävä työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka kolmessa kuukaudessa ja kohtuuhintaista, sosiaalista asuntotuotantoa on lisättävä. Kysymys on yhden väestönosan oikeudenmukaisesta kohtelusta ja toisaalta taloudellisesti ainoasta vaihtoehdosta.

Itsensä työllistäville tukea, yli puoluerajojen

TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi

Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.

1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.

2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.

3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.

5. Ei nosteta arvonlisäveroa.

- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse n pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727

Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613

Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676

Eriyttääkö mamujen oma toiminta?

Ilta kului pitkässä vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokouksessa. Selostusasioissa kuulimme romanikulttuurikeskuksen valmistelusta, joka on osa oppisopimusopiskelija Mertsi Lindgrenin opintosuunnitelmaa. Esikuvana hankkeella on tavallaan saamelaiskulttuurin keskus, joka lähes 10 vuoden valmistelun jälkeen on saanut valtioltakin rahoitusta ja aukeaa tulevana vuonna Inarissa. Romanikulttuuria mm. moniaistillisen tilan avulla esittelevä keskus sopisi hyvin Vantaalle ja ennenkaikkea vahvistaisi Suomen asemaa vähemmistökulttuurien edistäjänä. Valmistelun jatkaminen ja hankkeen rahoituksen hakeminen sai tukea lautakunnalta ja kaupunkijuhlassa toukokuussa keskus simuloidaan "maistiaisiksi". Kulttuurien tuntemuksen lisääminen ja tukeminen osana integraatiota ymmärrettiin siis mainiosti.

Vaan toista oli taas, kun päästiin lautakuntamme leipälajiin, eli lukuisten avustusten jakoon. Niin nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun avustuksen kuin terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen tukien kanssa persut äänestyttivät valmistellut esitykset parin maahanmuuttajien toimintaan haettujen avustusten osalta. Näin on oikeastaan aina. Oli hakemuksen sisältö mikä tahansa, on joka kerta perustelu se, että maahanmuuttajien oman toiminnan tukeminen eriyttää eikä integroi. Tänään kyseessä oli esimerkiksi 800 euron esitys somalitaustaisten naisten ompelukerhon järjestämiseen. Käsillä tekemisen lisäksi tapaamisissa on tavoitteena opetella käytännön suomenkieltä. Jos hakija olisi ollut Hakunilan ompelijat, olisi esitys mennyt taatusti sukkana läpi. Nyt listasta kävi ilmi hakijan nimestä, että kohderyhmä on nimenomaan somalinaiset ja kuka tahansa jäsenistämme olisi voinut jo ennen kokousta sanoa, että persujen ryhmä esittää avustuksen hylkäämistä. Ja syynä tietysti se, että ko. naisten tulisi hakeutua kantasuomalaisten yhdistysten toimintaan, eikä heille pidä järjestää omaa, eriyttävää toimintaa. On vaan hyvin vaikea kuvitella, että usein jopa luku- ja kirjoitustaidottomat naiset hakeutuisivat yhtäkkiä oma-aloitteisesti paikallisten marttojen kerhoihin. Matalan kynnyksen toimintaa järjestetään kaikille muillekin syrjäytymisuhan alla oleville, mutta vain maahanmuuttajataustaisten kohdalla käydään keskustelua tässä hengessä. Miksi työttömille pitäisi olla omaa erillistä toimintaa, eikö senkin pitäisi samalla logiikalla eriyttää työssäkäyvästä väestöstä?

No, kaikki äänestykset menivät 14-2, kun yksi jäsen oli poissa. Iloisia uutisia oli terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen osalta se, että avustuspottia pystyttiin hieman tänä vuonna kasvattamaan parin vuoden leikkausten jälkeen. Esimerkiksi MLL:n Uudenmaan piirille pystyimme osoittamaan 18 000 euroa, joka on 5000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Lastenhoitopalvelu ja perheiden tukihenkilökoulutuksen ovat Vantaalla kasvattaneet suosiotaan valtavasti kuluneen vuoden aikana. Perheiden vaikea tilanne näkyy järjestöjen tarjoaman tuen kysynnän kasvuna. Näkyisi toki muuallakin, mutta kotipalvelut on jo lapsiperheiltä viety lähes kokonaan, joten suoraan käännytään kolmannen sektorin puoleen.

Aikuisopiston liikuntatunnit

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja aikuisopiston aktiivisilta liikuntakurssien käyttäjiltä koskien ohjatun toiminnan tulevaisuutta. Aiheesta oli juttua tovi sitten Vantaan Sanomissa ja vaikka siinä sanottiin, ettei muutoksia ole tuloillaan, niin huoli ja huhut silti elävät. Olen hieman ehtinyt asiaa selvitellä ja ajattelin lyhyesti tilannetta valottaa, jos se vaikka pientä luottamusta ja rauhaa loisi.

Ihmetystä on erityisesti herättänyt se, että kukaan ei tunnu kuulleenkaan valmistelusta, mutta niin käyttäjille kuin ohjaajille on kulkeutunut viestiä, että aikuisopiston liikuntakurssit oltaisiin lopettamassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Valmistelusta ei ole kukaan kuullut, eikä sitä ole kaupungin luottamuselimissä käsitelty ihan siitä syystä, ettei virallista valmistelua ole ollut. Liikuntatoimen ja sivistystoimen viranhaltijat ovat kokoontuneet tilannetta pohtimaan, mutta vasta suunnitteilla on asettaa virallinen ryhmä ohjatun liikunnan tilannetta pohtimaan ja tekemään sitten esityksiä. Taustana on se, että tällä hetkellä kaupungin ohjattu liikunta on hajautettu niin itse toiminnan, toimijoiden, vuokrien, suunnittelun kuin vuorojaon osalta kolmelle eri taholle. Kaikkien etu olisi, että koko paketti olisi samassa paikassa, johon liikuntapalvelut voisi olla ihan looginen vastaus. Ensisijainen tavoite ei siis ole vähentää tunteja, lakkauttaa toimintaa jossain tai siirtää sitä esimerkiksi yksityisten kuntosalien pyöritettäväksi, vaan selkeyttää kaupungin sisäistä järjestelyä. Plussana voisi tulla se, että tarjontaa voitaisiin laajentaa, kun liikuntakurssien järjestäjiksi saataisiin useampia tahoja, kuten vaikkapa naisvoimisteluseuroja. Joka tapauksesssa puhutaan kuitenkin edelleen aikuisopiston tarjoamista palveluista.

Lopputulosta mahdollisten muutosten jälkeen ei liikuntakurssien käyttäjä näe välttämättä mitenkään. Kurssien on tarkoitus pyöriä ihan normaalisti ja hinnat pysyvät ennallaan. Päätöksiäkään asiassa ei tulla tekemään vielä vähään aikaan, sillä kuten alussa kirjoitin, varsinaista pohdintaporukkaakaan ei vielä ole. Huoli siis siitä, että lautakuntamme 4.4. kokoukseen tulisi jotain esityksiä on turha. Jos toiminnan järjestämisen osalta muutoksia ja niiden vaatimia päätöksiä tehdään toimintakauden mukaan, mikä olisi järkevää, niin aikataulullisesti se tarkoittaa syksyä 2012.

Liikuntakursseilla on nykyisellään hieman alle 4000 käyttäjää ja monelle toiminta on korvaamattoman arvokasta joko tutun porukan, hyvän sijainnin tai edullisen hinnan takia. Tätä arvoa ei ainakaan minulle ole mitään motiivia vähentää, vaan päinvastoin, kannatan rakenteiden selkeyttämistä, jotta yhä useammalla on mahdollisuus löytää itselleen sopiva liikuntaryhmä ja toisaalta voimme kohdella vantaalaisia liikunnan järjestäjiä oikeudenmukaisemmin.

Perhevapaat remonttiin

Nykyinen vanhempainvapaamallimme on kohtuullisen hyvä, mutta pysynyt muuttumattomana jo useamman vuosikymmenen. Perheiden ja työelämän tilanteet ovat kuitenkin vastaavassa ajassa muuttuneet hurjasti ja järjestelmä ei enää vastaa tarpeisiin ja itse asiassa jopa ohjaa vääränlaiseen kehitykseen.Erilaisia kiintiöitäkin on esitetty, mutta hintalaput ovat aivan mahdottomia ja toisaalta en ole kuullut vielä hyvää selitystä sille, mitä tapahtuu, jos jompi kumpi vanhemmista ei vaan yksinkertaisesti pidä hänelle kuuluvaa vapaata tai kyseessä on yksinhuoltaja. Jääkö lapsi silloin paitsi yhdestä pätkästä suhteessa muihin vai joustavatko kiintiöt harkinnan mukaan? No, joka tapauksessa esimerkiksi  6+6+6 malli on moneksi vuodeksi poissuljettu ihan sen takia, että se maksaisi lähes viisinkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Itse kannatankin pikaisia muutoksia siten, että vanhempainvapaata pidennetään lapsen ensimmäiseen ikävuoteen saakka. Yhtä lailla osittaista kotihoidontukea on korotettava ja päivähoitomaksut muutettava tuntiperusteisiksi, jolloin pienten lasten vanhemmilla olisi myös taloudellisesti mahdollista lyhentää niin omaa työpäivää kuin lapsen hoitoaikaa. Osa-aikaisuus on tottakai tälläkin hetkellä mahdollista, mutta korvaus on 90 euroa kuussa ja päivähoitomaksu sen suuruinen, että todelliset vaihtoehdot ovat useimmille kuitenkin kokonaan kotiin jääminen tai kokonaan työhön palaaminen.

Yli puolilla äideistä ei ole työsuhdetta johon palata vanhempainvapaan jälkeen ja kun tähän yhdistetään järjestelmän ongelmat, eli lapsi pitäisi viedä kokoaikaiseen hoitoon reilusti alle vuoden ikäisenä tai tehdä taloudellisesti hatara päätös palata osa-aikatyöhön, niin yhä useampi äiti päättää jäädä kotiin kotihoidontuella. Tuen käyttö onkin jakaantunut niin, että yhä enemmän käytetään todella pitkiä vapaita, eli moni on useamman vuoden putkeen kotona. Eikä siinä olekaan ongelmaa, jos se on todella oma harkittu päätös, mutta jos kyseessä on talouden ja työmarkkinoilta syrjäytymisen sanelema pakko, niin kovin ruusuiselta ei tulevaisuus näytä. Suurin osa on pienipalkkaisia naisia, joille kotonaolon vaikutukset näkyvät koko työurassa, eläkekertymässä ja toisaalta valtakunnalliset tavoitteet työurien pidentämisestä kärsivät.

Eikä pidä päästää irti tavoitteesta, että isätkin voisivat valita lapsen kanssa kotona olemisen. Ruotsissa perhevapaat jakaantuvat selkeästi meitä tasaisemmin ja suurin selittävä tekijä on järjestelmän suurempi joustavuus. Vanhempainvapaajaksoja voi siirtää perheen tarpeisiin soveltuen lapsen kolmeen ikävuoteen saakka. Meilläkin tulisi luopua jäykästä isäkuukaudesta, vaan pidentää oikeus 10 viikkoon ja alkuun sen voisi isä käyttää milloin vaan lapsen kahteen ikävuoteen saakka. Lisäksi sairaan lapsen hoito-oikeus tulisi laissa ulottaa lapsen 12 ikävuoteen saakka. Nythän raja on kympissä ja minusta neljäs- tai viidesluokkalainen on liian pieni sairastamaan yksin.

Miksi tämä nyt on niin iso juttu? Siksi, että Suomessa on noin 585 000 lapsiperhettä. Yli kolmannes työvoimastamme painii siis päivittäin työn, lastenhoidon ja oman jaksamisen kanssa. Usein eletään parhaita ja ruuhkaisimpia vuosia. Vuosia, joiden aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat suuresti niin lasten tulevaisuuteen kuin vanhempien tulevaan työssäjaksamiseen ja taloudelliseen pärjäämiseen. Työntekijälähtöisten joustojen ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen pienten lasten vanhemmille on todellinen teko työurien pidentämiseksi ja työelämän laadun parantamiseksi.

Tilaajavastuulaki työn alle ASAP

Alkuviikosta Espoon kaupunki narahti harmaasta taloudesta, ilmeisesti jopa työperäisestä ihmiskaupasta, välillisesti, kun sen käyttämässä siivousyrityksessä paljastui vakavia ongelmia. Tilaajan, eli kaupungin edustaja kuvaannollisesti levitteli käsiään hesarin jutussa ja väitti, ettei tilaajalla ole mahdollisuuksia valvoa alihankintatyötä. Ikävä esimerkki jälleen siitä, että tilaajavastuulaki on viipymättä laajennettava koskemaan koko ketjua ja toisaalta yksittäisten toimialojen nimeäminen rakennusteollisuuden tapaan on paikallaan.

Nykyisin lain mukaan alihankkijan on esitettävä selitys työssä sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Sen sijaan laissa ei ole edellytetä työehtojen toteutumisen valvontaa. Tilaajan valvontavelvollisuuden avulla voitaisiin nykyistä paremmin turvata sopimusten mukaisten palkkojen maksaminen ja työaikalainsäädännön noudattaminen myös siivous- sekä majoitus- ja ravintola-alalla, jossa alihankintatyö ja ostopalvelut ovat hyvin tyypillistä. Vaikka valvontaan liittyisi käytännön ongelmia, tilaajalla on yleensä viranomaisia paremmat mahdollisuudet tarkkailla alihankkijan toimintaa.


Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi myös harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta.
Oma murheenkryyninsä on vuokratyövoiman käyttö. Työ- ja elinkeinoministeriöin tilastojen mukaan vuonna 2008 vuokratyövoimaa käytti 18 100 yritystä tai julkisyhteisöä sekä 1400 kotitaloutta. Suomessa vuokratyön käyttö on koko 2000-luvun kasvanut voimakkaasti ja uutena ilmiönä on noussut ketjuttaminen, eli vuokratyövoimaa hankitaan alihankintana toisilta kotimaisilta tai ulkomaisilta toimijoilta. TEM:n laatimien tilastojen mukaan vuokratyöntekijöitä oli vuonna 2008 noin 100 000. Suhteellisesti eniten vuokratyöntekijöitä on majoitus- ja ravintola-alalla (5,1 %). Tilastoista kuitenkin puuttuvat väliaikaisesti Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset vieras- tai keikkatyöläiset.

Vakavimmillaan puhutaan ihmiskaupasta ja ihmisoikeusloukkauksista, kuten tämän viikon uutiset osoittivat. Joissain tapauksissa työntekijät ovat maksaneet suuria summia päästäkseen töihin Suomeen ja kansallista lainsäädäntöä on kierretty lähtömaassa tehdyillä työsopimuksilla. Käyttäjäyritysten ja julkisyhteisöjen osalta tilaajavastuulakia on syytä laajentaa koskemaan viipymättä myös muitakin kuin rakennusteollisuutta, jollei kunnolliseen kokonaisuudistukseen rahkeet riitä.

Toiminnan auktorisointi tai luvan saaminen työvoimavuokraukselle ei ole tällä hetkellä pakollista (vaikkakin toiminta on ilmoituksenvaraista). Alalla on riskiyrityksiä enemmän kuin muilla toimialoilla keskimäärin. Henkilöstöpalvelualan suhdanneherkkyys luo epävarmuutta työmarkkinoille, esimerkiksi vuonna 2007 yritysten eloonjäämisaste oli vain 52 %. Ulkomailta tuleva virtaus yhdistettynä valvontaviranomaisten vajaaseen resurssointiin lisäävät osaltaan valvontaongelmia. Tuntuu nurinkuriselta, että vaikkapa alkoholin myyntiluvan saamiseksi on hakijan osoitettava kunnollisuutensa ja luotettavuutensa lukuisin paperein, mutta ihmisiä saa välittää kuka vaan.

Lakimuutoksiin on syytä tarttua heti tai peli on pian menetetty. Kohta meillä on pysyvästi kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden työsuhdeturva, palkkaus ja työehdot ovat muita heikompia ja kilpailuedun käärivät harmaalla alueella toimivat yritykset. Jopa kaupunkien ja valtion tilauksesta.

Vantaa jatkaa Vantaana

Helsingin ja Vantaan yhdistymiseen tähtäävä kuntajakolain mukainen yhdistymisselvitys päätettiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti jättää käynnistämättä luvuin 45 - 22. Valtuustomme keskusteli aiheesta vajaa 7 tuntia ja alusta asti oli nähtävissä, että tulos on selvä. Ainoastaan Kokoomus (miinus pari valtuutettua) ja osa Vihreiden ryhmästä olisi halunnut jatkaa yhdistymisen tiellä.

Nyt voisi toivoa, että valtuuston päätöstä kunnioitettaisiin ja matka jatkuisi vauhdilla kohti syvenevää seutuyhteistyötä. Alla vielä tänään pitämäni puheenvuoro.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Toki nyt keskustelemme kahden kaupungin kuntajakolain mukaisesta kuntaliitosselvityksestä, mutta koska nämä kaupungit sattumoisin toimivat osaltaan koko maan talouden moottorina, niin yhdistymisen etuja tai haittoja ei voi tarkastella vain kahden kaupungin tulevaisuuden näkökulmasta, vaan olennaista on nimenomaan, minkälaisia vaikutuksia nyt tehtävällä päätöksellä olisi koko metropolialueellemme.

Aika suurella yksimielisyydellä mikro-metropolialueeseemme lasketaan ns. 14 kunnan alue. Tarkastellaan aluekehitystä sitten kehien tai säteiden avulla, niin laajuus on taatusti enemmän kuin Hki-Vantaa. Aika lailla tasan vuosi sitten pk-seudun kehittämismahdollisuuksien selvitysmiehenäkin tunnettu Jussi-Pekka Alanen esitti näkemyksen, että pahimmat riskit olisivat Vantaan ja Helsingin yhdistämisellä. Suurkaupunki saattaisi tulpata koko alueen kehityksen. Yhtä lailla Alanen totesi vapaaehtoisuuden tien olevan ohi ja esitti omaa metropolivaltuustoa, joka voitaisiin valita suoralla vaalilla esimerkiksi kuntavaalien yhteydessä. Metropolihallinnolla pitäisi hänen mukaansa olla myös tehtävien toimeenpanon edellyttämä verotuspohja.

Itse pitäisin metropolitason toiminnoista ensisijaisena yhteistä maankäytön suunnittelua. Yhdyskuntasuunnittelu on näin laajalla alueella mahdollista vain yhteisen kaavoituksen avulla. Arvioiden mukaan alueellemme tulee muuttamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 150 000 ihmistä, sijoittuen pääasiassa kehyskuntiin ja tahti säilyy samana vielä toiset kymmenen vuotta. 70% tulijoista työllistyy yksityisille ja julkisille palvelualoille. Aloille, joilla palkkataso on keskimääräistä matalampi, työtä tehdään usein poikkeusaikoina ja tarve toimiville julkisille palveluille on suuri.

Yhteisellä kaavalla on katsottava suuret työpaikkakeskittymät, ihmisten ja tavaroiden kulkemisen päälinjat ja sosiaalinen asuntotuotanto. Kova raha löytää aina paikkansa, mutta tavalliselle duunarillekin on pystyttävä rakentamaan asuntoja ja paljon nykyistä tehokkaammin. Työpaikkojen ja asuntojen on sijaittava mahdollisimman luonnollisessa suhteessa toisiinsa ja koko metropolialueen tulevan rakentamisen pitää tukeutua raiteisiin. Poikittaisliikenne on saatava yhteisin ponnistuksin kuntoon.

Luettelemistani tavoitteista ei juuri kukaan ole eri mieltä julkisesti, mutta käsillä olevassa HeVa-loppuraportissakin todetaan että kahden kaupungin yhdistäminen saattaa lisätä eriarvoistumisen riskiä ja heikentää seutuyhteistyötä. Näin ollen on siis tulkittavissa, että puheista huolimatta on osalle porukasta tärkeämpää, miten kauppakamarin esittelemät tavoitteet palvelutuotannosta etenevät kuin se, miten asukkaat voivat ja maan hallituksen kärkitavoitteeksikin asetettu osaavan työvoiman saaminen metropolialueelle saavutetaan.

Sanon vielä kerran, että alueen asukasmäärä tulee kasvamaan parissakymmenessä vuodessa noin 300 000 ihmistä ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä ikäihmisiä. Toimenpiteet metropolialueella on linjattava ja käynnistettävä nyt, eikä torpattava kehitystä vuosikymmeniksi kahden kaupungin suurhankkeen takia.

Mikä puhuttelee?

Toissapäivänä uutiset olivat täynnä persujen gallup-ennätystä ja taas pohdittiin syitä monen toimittajan voimin. Mikä heidän sanomassaan (tai sanomattomuudessaan) puhuttelee? Mietin asiaa itsekin ja hieman yllättäen tänään vietin pari tuntia politiikan viestimistä pohtien professori Alf Rehnin ja Keskustan ehdokas Annika Saarikon kanssa. Aivan samojen kysymysten äärellä oltiin: Miksi suomalainen poliittinen retoriikka on niin tylsää, miksi vaikuttaa siltä, että kaikki ovat samaa mieltä? Ja riittääkö, että on jotain mieltä. Ollaanko tultu siihen pisteeseen, ettei ole väliä onko kuulija samoilla linjoilla puhujan kanssa, riittää, että puhe edes jotenkin koskettaa ja herättää jonkin ajatuksen tai tunteen?

Omaan poliittiseen viestimiseen sain muutamia hyviä vinkkejä ja vähintään paljon ajateltavaa Rehniltä. Eniten jäin pohtimaan tilannetta, jossa hän kysyi, mistä te suututte, mikä todella ärsyttää? Vastasin lähes automaattisesti, että suutun typerästä työttömien vastakkaiasettelusta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kyseenalaistamisesta. Ikäänkuin meillä olisi työttömiä, joilla menee liian hyvin ja vieläpä toisten työttömien kustannuksella. Rehn palasi "tarinaan" monta kertaa kehuen, että se oli aitoa puhetta ja imaisi heti mukaansa, koska mukana oli selkeästi välittämistä, kiihtymystä ja intoa puolustaa jotakin. Jäin sitten pohtimaan, että pitäisikö itse asiassa puhua vain niistä asioista, jotka todella saavat suuttumaan. Ja niistä, joista joku on selkeästi eri mieltä. Rehn painotti monta kertaa miettimään, ovatko puhumamme aiheet sellaisia, että joku on niistä eri mieltä. Kaikki puuroutuu, jos kukaan ei oikeasti ole eri mieltä. Vanhuksista on huolehdittava, luonto on tärkeä, palvelut on turvattava...Niinpä. Kun kukaan ei ole eri mieltä, ovat kaikki samaa mieltä ja kukaan ei erotu. Ongelma ei taida niinkään olla siinä, ettei puolueissa olisi oikeasti eroja, vaan siinä, että kaikki suuntaavat puheensa jollekin kasvottomalla massalle, jonka oletetaan haluavan kuulla vaaleista toiseen samat turvalliset lupaukset.

Se miten käytännössä sitten toimitaan, on eri juttu. Jos kaikki haluavat yksissä tuumin aloittaa kauden vaikkapa vanhustenpalvelulakia hiomalla, niin hyvä, mutta ennen vaaleja olisi uskallettava erottua. Joku voi loukkaantua, mutta faneista tulee entistä innokkaampia. Esimerkkeinä voi pohtia monia Soinin lausahduksia. Viestien tulvassa harva sisältö menee perille, mutta mielikuva mielipiteistä, näkemyksistä ja tahdosta jää elämään. En nyt kuitenkaan väitä, että persujen suosio perustuisi pelkkään onnistuneeseen kommunikaatioon, muttei se kauaksi heitä. Mitään poliittisia näyttöjähän heillä ei ole, ei valtakunnallisella tai kunnallisella tasolla ja monet ehdokkaiden väittämät ovat täysin perättömiä tai jopa valheellisia. Menestykseen kuitenkin riittää, että on tietty määrä ihmisiä, jotka inhoavat ja ihmisiä, jotka rakastavat.

Tuloerojen kasvulle stoppi

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos julkisti yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen ”Laman lapset” seurantatutkimuksensa tulokset. Raportti on surullista luettavaa. Seurannassa oli koko 1987 syntyneiden ikäluokka, eli 60 000 nuorta. Syvät jäljet palveluihimme ja sosiaaliturvaamme jättänyt 90-luvun lama on jättänyt vielä syvemmät jäljet lapsuuttaan talousongelmien keskellä eläneisiin nuoriin. Joka viidennes on saanut mielenterveysongelmiin hoitoa, neljänneksellä on rikosrekisterimerkintöjä, erilaiset terveysongelmat ja teiniraskaudet ovat yleisempiä ja 10 000 on ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Radiossa haastateltu, tällä hetkellä työtön, ”laman lapsi” kertoi osuvasti, kuinka omanarvontuntoa ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta laski perheen taloudellinen tilanne. Tiukalle joutuneista vanhemmista isä masentui, harrastuksiin ei ollut varaa ja vaatteita ei ostettu. Rahojen piti riittää luonnollisesti vain aivan välttämättömimpään.
Vanhempien huolet siirtyivät myös lasten kannettaviksi. Tutkimuksen valossa köyhyysrajan pinnassa eläminen vaikuttaa aikaisempia arvioita enemmän koko perheen terveyteen ja lapset perivät jopa pelättyä enemmän erilaisia ongelmia. Nyt olemme lähes verrannollisessa tilanteessa. Kolme vuotta sitten päälle iskeneen taloustaantuman seurauksena lähes 250 000 ihmistä on edelleen työttömänä. Varsinkin nuorisotyöttömyys korjaantuu hitaasti. Erityisenä painolastina on fakta, että perusturvamme on erittäin pahasti jälkeenjäänyttä. Toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Tuloerojen ja samaan aiheeseen linkittyvien terveyserojen kasvu on saatava taittumaan välittömästi tai kasvatamme jälleen uutta laman lasten sukupolvea. Esimerkiksi työttömyysturvan peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuussa kustantaisi valtiolle nettona 140 miljoonaa, eli ei paljon mitään verrattuna nykyisellä hallituskaudella tehtyihin veronalennuksiin, jotka ovat kohdentuneet paljon paremmin pärjääville.

Puhumattakaan tästä ensimmäisestä lamalasten sukupolvesta. He ovat nyt 24-vuotiaita. Hallitus päätti joulun alla leikata alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea. Jo toista kertaa heitä rangaistaan syntymisestä väärään aikaan. Inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti ajateltuna ainoa oikea teko on taata kunnissa nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen, perheiden tukipalveluiden riittävyys ja kohtuuhintainen asuminen. Jo alhaisesta syntymäpainosta alkanut syrjäytymisen kierre on karu, mutta katkaistavissa.

Lyödä saa, mutta faktoilla kiitos!

Uuden työn manifesti, Vanhuspoliittinen ohjelma, Tulevaisuusohjelma "Varjosta valoon – työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomi", SDP:n 2011 budjettilinjaukset, "Reilu ja hallittu maahanmuuttopolitiikka" SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti, "Sykkivä sydän – suomalainen metropoli" SDP:n metropolityöryhmän raportti, SDP:n globalisaatiolinjaus "Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon", SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen jaoston raportti "Yhteistyövarainen turvallisuus".

Ja siinä olikin vain paksut ohjelmat ja raportit, jotka on julkaistu 2010 maaliskuun jälkeen. Vielä olisi muutama sivu puoluekokouspäätöksiä, kannanottoja ja tiedotteita, blogeista puhumattakaan. Kaikki poimittavissa puolueen nettisivuilta, siis ihan kenen vaan poimittavissa. Osoite on http://www.sdp.fi/ ja sieltä sitten kohta politiikka. Että ei nyt ihan niin vaikeaa luulisi olevan löytää vaihtoehtoja hallituksen linjauksille.

Polkea ja lyödä saa, mutta faktoilla. Niin se on aina aiemmin mennyt. On älyllisesti epärehellistä ja köyhää väittää uutisesta toiseen, ettei SDP ole kyennyt tarjoamaan vaihtoehtoa. Varsinkin kun vasemmistopuolueet ovat tällä hetkellä ainoat puolueet, joilla selkeä linja on. Kysypä Keskustan metropoliohjelman perään? Tai Perussuomalaisten työvoimapoliittista ohjelmaa? Millaista vaihtoehtobudjettia Kokoomus tarjosi 2003-2007? Ai niin, ei sillä ole väliä, kun Urpilainen on aina väärinpäin.

Täysi tuki Jutalle ja kädet ristiin, että vielä ennen huhtikuuta joku tajuaa ihan julkisuudessakin peräänkuuluttaa myös muilta puoluejohtajilta vastuullisia linjauksia ja johdonmukaisia lausuntoja.

Kuusijärvi kondikseen (ulkoistamisen rottakoe)

Tänään oli Kuusijärvellä käyttäjäilta. Kahvio oli eteistä myöden täynnä kuuntelemassa liikuntatoimenjohtaja Veli-Matti Kallislahtea ja tilakeskuksen toimialajohtaja Mika Savolaista, mutta ennenkaikkea antamassa palautetta yrittäjänä toimivalle Aluenuoret ry:lle ja sen toiminnanjohtaja Veikko Bakkerille. Alkuvuodesta virkamiespäätöksellä, ilman sen kummempia konsultointeja, valittiin Kuusijärven ulkoilualueen uudeksi yrittäjäksi ja kaupungin vuokralaiseksi Aluenuoret. En ole oikein vieläkään päässyt yli siitä tosiasiasta, että aivan uskomattomia luontomatkailumahdollisuuksia, ympärivuotista virkistys- ja ulkoilutoimintaa, saunomista ja kokoontumistiloja tarjoavalle alueelle ei valittu matkailu- tai edes palvelualan yrittäjää, vaan aivan muunlaiseen vapaaehtoistoimintaan suuntautunut yhdistys. No, valinta on kaikessa viisaudessaan tehty ja viime kesän sekä tämän talven on yrittäjä taistellut vakikäyttäjien kanssa. Hommat ei vaan pelitä.


Teen tässä vielä selväksi, etten tunne Bakkeria henkilökohtaisesti, eli minulla ei ole häntä vastaan mitään, vaan puhun nimenomaan kaupungin yhden kruununjalokiven kehittämisestä. En nimittäin osaa äkkiä sanoa helpompaa lähtökohtaa kannattavalle, kehittyvälle ja turvatulle liiketoiminnalle. Alueella on käyntejä lähes puoli miljoonaa vuodessa! Kesällä porukkaa ei mahdu niin paljon, kun tulijoita olisi ja talvisin avantouinti on vetänyt satoja uimareita. Talvi kuitenkin on ollut off-season, eli odotukset uuden toimijan osalta kohdentuivat nimenomaan talvitoimintojen kehittämiseen. Huonommaksi on nyt mennyt ja henki puolin ja toisin alkaa olla erittäin tulehtunut. Avantouintia pyörittävien Jääkarhujen apu ja ideat eivät ole kelvanneet, vaan päinvastoin, seuran johto on saanut aivan asiattomia ja törkeää kielenkäyttöä sisältäviä viestejä. Ei mene kaaliini lainkaan, miten palveluyrittäjällä on varaa ala-arvoiseen asiakaspalveluun. Paitsi, jos ei ole palveluyrittäjä. Siinä tapauksessa taas minun on vaikea kuvitella, miten tilanne saataisiin neuvottelemalla korjaantumaan. Ihminen joko ymmärtää liiketoiminnan perusperiaatteet ja näkee ympäristössään ja ihmisissä mahdollisuuksia, tai sitten ei.

Käyttäjäillan anti lopulta oli, että perustetaan toimikunta, jossa on edustettuna kaupungin virkamiehiä, käyttäjäseurojen puheenjohtajat ja yrittäjä itse. Aivan käsittämätöntä! Kaupungin vuokrasopimuksessa on sovittu, että yrittäjä vastaa pienistä kunnostus- ja korjaustöistä, hoitaa kahvilatoiminnan, hoitaa saunojen lämmityksen ja mahdollistaa avantouinnin. Lisäksi on velvoitettu yrittäjää investoimaan alueen kehittämiseen tietty summa vuodessa. Ja tämän vastapainoksi yrittäjä saa mainitsemani parin sadan tuhannen asiakaspohjan. Kuinka ei homma toimi ilman, että istutaan työryhmässä pohtimassa miten voitaisiin hommaa kehittää kaikkia tyydyttäväksi? Varsinkin, kun avantouimareiden osalta kyse on aika perusjutuista: saunojen pitäisi olla auki silloin kun on luvattu, avaimia pitäisi saada talven aikana (lokakuun alussa tilauksen tehneitä on edelleen jonossa), pukuhuoneessa pitäisi olla valot, viikonloppuisin pitäisi avata aiemmin kuin klo 12, yksityistilaisuuteen kodalle pitäisi saada tuoda omat eväät jne. Alueen turvallisuussuunnitelmasta ei ole tietoa, pitkäaikaisten työntekijöiden irtisanomisista ei sanottu mitään, eikä vastausta saatu siihen, miksi seurat eivät saa järjestää ulkoilu- ja liikuntatoimintaa alueella. Säännölliset kemppijumpat yms. ovat kaikki loppuneet.

Palaan kevääseen vielä sen verran, että vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa (eli meillä) nimenomaan pohdittiin sitä, että ennen uuden yrittäjän hakua järjestettäisiin asukkaille ideakilpailu, kerättäisiin toiveita ja koottaisiin yhteen laajalti vantaalaisia seuroja, yhdistyksiä ja järjestöjä järjestämään erilaista toimintaa eri ikäsille yhdessä tulevan yrittäjän kanssa. Ajattelimme, että saataisiin nimenomaan hyödynnettyä käyttäjäseurojen into alueen kehittämiseen. Ja itselläni on ollut koko ajan ajatus, että oikeanlainen toimija näkisi yhteyden tulevaan Sipoonkorven kansallispuistoon, jolloin alueen matkailuarvot vain nousisivat. Ties vaikka olisi intoa camping-alueen perustamiseen.

Toki arvostan virkamiestemme tahtoa luoda uusi yhteys vakiokävijöiden ja Aluenuorten välille, mutta olihan asetelma ihan kummallinen illan tilaisuudessa. Kaupungin vastuulle otettiin kaikki yrittäjän mokat, eikä Bakker edes vastannut juuri mihinkään kysymykseen itse. Huippu oli kun liikuntatoimenjohtaja silitteli Bakkerin törkeää sähköpostia sanoen: "Tässä on tullut ylilyöntejä, on sanottu mitä ajatellaan, eikä ajateltu mitä sanotaan" jne. Häh?! Ensiksikin hän on ollut sairaslomalla koko syksyn, eli ei taatusti ole sanonut mitään asiatonta käyttäjille ja toisekseen kaupungin valitsema yrittäjähän tässä ei täytä sopimusehtoja. Otetaan vaan kaikki liikuntatoimen ja tilakeskuksen piikkiin. Eikö viranhaltijoidenkin pitäisi olla veronmaksajan asialla, tai edes kahden asiaa käsitelleen lautakunnan kanssa samalla asialla, ja vaatia yrittäjää joko muuttamaan toimintatapaansa tai sitten irtisanoa sopimus? Luottamushenkilöpuolella irtisanominen on ollut ykkösvaihtoehto. Nyt sen sijaan erityisesti tilakeskuksen johto vain hoki, ettei pidä tuijottaa peräpeiliin, vaan perustaa toimikunta ja tuoda palautelaatikko Kuusijärvelle. Ei tämä nyt ihan hyvältä kuulosta. Luulenpa, että Kuusijärven asioihin niin turvallisuuden, toiminnallisuuden kuin asiakaspalvelun asiallisuuden osalta palataan lautakunnassa ja valtuustossakin vielä moneen kertaan.

Ja tavallaan tämä on myös hyvä "rottakoe" siitä, mitä käy, kun palvelu ulkoistetaan. Nyt on jo toinen toimimaton paketti leviämässä syliin. Kuntalaiset odottavat saavansa omalta kaupungiltaan hyvää, edullista palvelua ja he odottavat voivansa vaikuttaa tehtäviin ratkaisuihin. Mutta todellisuudessa yrittäjällä on hyvin vapaat kädet hoitaa toimintaa juuri kuten itse lystää. Epätaloudellisestihan tässä tapauksessa yrittäjä toimii, eikä ymmärrä mahdollisuuksiaan maksimikatteen tekoon, mutta hänellä on siihenkin oikeus. Kyseessä on kuitenkin "vain" vapaa-ajan toiminta, joten tässä tapauksessa kaupunki voi tehdä intervention ja puuhastella toimikunnan kera pohtimassa ongelmia, mutta mitäs kun kyseessä on monikansallinen terveydenhuollon yritys? Kenen kanssa virkamiehet perustavattyöryhmän ja tarkastavat sopimusehtoja? Jenkkijuristien? Ja kenelle asiakkaat, eli kuntalaiset antavat palautteensa? Ylityöllistetylle henkilökunnalle, toimialajohtajalle, lautakunnan puheenjohtajalle vai kenties ko. yrityksen johdolle? Yrittäjyyteen liittyy kuitenkin perustavanlaatuisena osana ajatus vapaudesta toteuttaa toimintaa itse parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä sitä voida loputtomiin sopimuksilla suitsia. Osa yrittäjistä on hyviä ja osa huonoja ja huonot tippuvat markkinoilta enemmin tai myöhemmin, mutta siinä välissä on moni saanut kärsiä ja suivaantua.

Ostopalveluissa hyvän yrittäjän löytäminen on siis elintärkeää ja juuri sen vuoksi tulisi tarkkaan harkita kannattaako ihan kaikkea ulkoistaa. Pieleen menneet saunan lämmitykset ovat kuitenkin peanuts verrattuna pieleen menneeseen ensiapuun.

Palvelua henkensä kaupalla

Taas on tänään Helsingissä ryöstetty Siwa. Tekijä jäi kiinni, eikä henkilökunta saanut fyysisiä vammoja. Lähiviikkoina osalla kollegoista ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Alastarossa sama Siwa ryöstettiin kahteen kertaan kahden viikon sisään ja toisella kerralla törkeän tunnusmerkit täyttäen. Meidän lähikauppamme kohtalo on ollut sama pariin otteeseen, sen jälkeen kun kauppojen aukiolot vapautettiin. Ihan yksiselitteisesti ei voi kuitenkaan syyttää pelkkää myöhäistä kellonaikaa, sillä on jo silmiinpistävää, että ryöstön kohteeksi joutuvat aina Lähikauppa oy:n liikkeet. Eikö Alepa-varkauksista uutisoida vai olisiko turvajärjestelyissä olennaisia eroja?

Liikeaikalain muutosten myötä sovittiin työmarkkinaosapuolten erillisellä väkivallanuhan torjunta pöytäkirjalla, miten henkilökunnan turvallisuus tulee taata. Ihan ei ole homma hoitunut työnantajan puolelta nappiin. Aukioloja on laajennettu sen kummemmin sijaintia tai asiakaskuntaa analysoimatta ja ainoa myönnytys on ollut pitää vähintään kaksi myyjää ilta-/yövuorossa. Eräs turvallispäällikkö tosin totesi, että vartijatkin saa paikalle jopa 8 minuutissa. Kahdeksassa minuutissa! Kuka ryöstää kauppaa niin kauan? Ja pitääkö tuo ihan lehdessä kertoa, että aikaa on, vaikka kainalosauvojen kera sitoa myyjä, viedä onnettomat hilut kassasta ja tilata taksi.

Syitä ryöstöille on kolme. 1) Sakkorangaistusten muuntomahdollisuuden poistaminen, 2) Aukiolojen laajentuminen, 3) Lisääntynyt uutisointi, eli seurannan mukaan jokainen lehtijuttu poikii ryöstön lähipäivinä. Kohdan kolme ratkaisu ei voi olla, että jätetään uutisoimatta. Se ainoastaan kertoo siitä, että uutisoinnin mukana saa aina informaatiota, että myyjä on ollut yksin tai molemmat kaksi ovat olleet hyvin nuoria naisia ja kiinnijäämisen riski on pieni. Todellisuudessa iso osa tekijöistä jää kiinni, mutta henkilökunnan henkiset vammat ovat jo syntyneet. Kuinka moni haluaisi työskennellä peläten koko ajan tai jatkaa työtänsä samassa paikassa, jossa on joutunut veistä heiluttelevan narkkarin kanssa kasvotusten?

Ratkaisuksi on vaikea keksiä juuri muuta kuin vartijoiden lisäämistä jopa myymäläkohtaisiksi ja rangaistuskäytäntöjen tiukentamista. Hälytysnapit ja kameravalvonta eivät selvästikään toimi ennalta estävinä toimina. Lisääntyvät kulut toki pienentävät kaupan katetta ja siirtyvät osittain hintoihin. Kuluttajathan halusivat palvelua enemmän, eikä kukaan kai oleta, että sitä palvelua tarjotaan ilmaiseksi, henkikulta vaarantaen. PAMilla ja Kaupan liitolla on jo työryhmä asiaa ajamassa, mutta keskusjärjestötasolta tulee tottakai "vain" suosituksia ja vaateita, mutta käytännön päätökset tehdään yrityksittäin. Nyt on paikallisella sopimisella myös työnantajien puolella näytön paikka; halutaanko retoriikalla saavuttaa vain saneluaseman palkkojen osalta vai onko edellytyksiä oikeisiin tuloksiin  työelämän laadun parantamiseksi? Oman tukensa voisi antaa myös tuleva hallitus puuttumalla tiukemmin työsuojeluun ja mainitsemiini rangaistuksiin. Paras apu olisi tietysti toimia siten, että päihde-, talous- ja terveysongelmat kansalaisten keskuudessa vähenisivät, jotta yhä harvempi päätyisi kokeilemaan nurkkakauppansa aseellista ryöstöä.

Oikeudenmukaisuutta itsensä työllistäville

Hesarin eilisessä sunnuntaidebatissa Outi Alanko-Kahiluoto ja Dan Koivulaakso tarttuivat tärkeään aiheeseen; itsensä työllistävien sosiaaliturvan aukkoihin on puututtava viivyttelemättä. Kirjoittelin näiltä samoilta pohjilta keväällä jo, mutta toistoonhan tämä vaikuttaminen perustuu. Ja kun Alanko-Kahiluoto, joka on työmarkkinakysymyksissä lähinnä profiloitunut ay-liikkeen moittijana, pyysi ay-liikettä ottamaan kopin, niin teinpä niin heti. Teksti siis napsahti myös HS:n mielipidelaatikkoon, julkaisu onkin sitten toinen kysymys.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana (vuodesta -96 yli 100 000:lla) ja esimerkiksi Helsingissä toimivista yrityksistä 80 % työllistää 1-5 henkeä. Suuri osa on nimenomaan yksinyrittäjiä. Valtaosa on toki omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen haaveenaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustannussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia. On ainoastaan moraalitonta siirtää maksuvelvoitteita yksittäisten ihmisten harteille.

Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää silti itsensä vakuuttamatta työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Vaihtoehtoja on hyvin vähän. Oman työn hinnoittelu ei ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu ja tilaajan määrittämä budjetti. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi noin 383 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi noin 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

PAM vaatii tuoreen liittokokouspäätöksensä mukaisesti työttömyyskassalain muuttamista siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Samaa esittivät sunnuntaidebatoijatkin. Esitys törmää aina ministeriöiden virkamiesten (tarkemmin Esko Salon) kysymykseen: ”Ketä muutos sitten koskisi?” Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsottaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdollisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön. Näin ollen ei ole myöskään perusteita, miksei työttömyys- ja sosiaaliturvakin olisi yhdenvertainen.

Tavisten kirkko

Keskustelu vähemmistöjen asemasta kirkon sisällä alkaa hieman laantua, mutta vieläkin päivittäin törmää toistaan kummallisempiin kirjoituksiin ja kirkosta eronneiden motiiveja pohditaan vilkkaammin kuin koskaan. Ensi maanantaina alkavien seurakuntavaalien kannalta ei parempaa aikaa kirkon tehtävien, roolin ja arvojen ruotimiselle voi kuvitella. Toivottavasti edes jokunen aiempia kertoja enemmän löytää tiensä vaaliuurnille. Tosin se on kyllä tehty lähes yhtä hankalaksi kuin ennenkin. Esimerkiksi Länsimäen kirkolla on mahdollista ennakkoäänestää kahtena päivänä, 3.11. klo 10-12 perhekerhon yhteydessä ja 4.11. klo 18-20 ohjelmallisen kirkkoillan yhteydessä. Toki Hakunilassa kirkkoherranvirastolla ovet ovat auki 9-18 koko ennakkoäänestyksen ajan, mutta jos ei ihminen muutoinkaan liiku Hakunilassa, niin tuskinpa sinne pelkkien vaalien takia vaivautuu. Näin on ainakin aikaisemmin ajatellut 90 % äänioikeutetuista.

Samaa sukupuolta olevien suhteista on tietysti kiva keskustella ja ylipäätänsä toisten ihmisten henkilökohtaisen elämän ruotiminen on aina oivaa ajanvietettä, mutta seurakuntien arjen kanssa sillä on äärimmäisen vähän tekemistä. Surettaakin, että moni aktiivi-iässä oleva kääntää selkänsä ehkä lopullisesti omalle lähiseurakunnalleen, koska marginaalissa oleva (mutta äänekäs) vanhoillisten joukko nostaa itsensä muiden yläpuolelle julistamaan omaa sanaansa. Kirkon toiminnassa kuitenkin edelleen suurin osa varoista kuluu lapsi- ja nuorisotyöhön. Kuntatalouden ollessa mitä on, niin ainakin Vantaalla olisimme suorastaan lirissä, jollei kumppanuus eri seurakuntien kanssa toimisi.

Otetaanpa esimerkkinä lasten iltapäiväkerhot. Pienten koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta on 2000-luvulla lisääntynyt kyllä, muttei riittävästi. Edelleen moni viettää pitkiä yksinäisiä tunteja ja koko ajan pohditaan, miten saataisiin lisää resursseja turvaaman lasten arki. Jos tästä vietäisiin vielä pois seurakuntakuntien lapsikerhot, niin suossa oltaisiin. On kyse sitten tilatarjonnasta, rahallisesta tuesta tai järjestetyistä leireistä ja kerhoista, niin aina parempi mitä enemmän toimijoita on. Kaikki eivät mene seurakunnan kokkikerhoon, mutta eivät kaikki lähde kunnalliseenkaan toimintaan mukaan, pääasia onkin, että lähialueelta löytyy erilaisia mahdollisuuksia. Järkevää on myös yhdessä eri tahojen kanssa suunnitella tulevaisuutta, siksi kirkon ja kaupungin yhteistyö ei saa romahtaa tai jäädä vain jonkin tietyn tahon käsiin.

Yhtälailla diakoniatyö, joka on seurakuntien toiseksi suurin menoerä, täydentää kunnan omaa työtä, jos asia halutaan näin nähdä. Erityisenä plussana vieläpä se, että diakonit tuntuvat aina löytävän juuri ne perheet, jotka tippuvat kaikkien muiden verkostojen läpi. Kai vieläkin sitten on niin, että hädän kasvaessa kestämättömäksi, hakeudutaan kirkon suojiin. Viimeinen oljenkorsi löytyy papista, nuorisotyöntekijästä tai diakonista, joka uskonsa pohjalta hyväksyy kaikki luoksensa – asunnottomuuteen, sairauteen, köyhyyteen tai päihdeongelmiin katsomatta. Tämän syvällä olevan, jopa alitajuisen, mahdollisuuden viemisestä voi osaltaan johtua myös tyrmistys homokeskustelussa. Eikö meille ole opetettu koko elinikämme, että kirkko on aina kaikille avoinna? Kuka vaan voi tuoda huolensa Jumalan kannettavaksi, kun sen vilpittömin mielin tekee? Ja nyt Päivi Räsäseen henkilöityen sanotaan, ettei se pidä paikkaansa. Etteivät kaikki olekaan tervetulleita. Osa reagoi lähtemällä, osa aktivoitumalla omassa seurakunnassaan ja osa toivottavasti äänestämällä. Päättäjien puheet ja teot ovat kirkollisissakin elimissä juuri sellaisia, kuin sinne valitut ihmiset. Ja väittäisin, että paljon enemmän on ehdolla niitä, joille rakkauden kultainen kaksoiskäsky on Mooseksen kirjoja painavampi ohjenuora.

Hakunilan SRK
Yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 36

Idän suunnitelmat

Kuntsi,Sillanpää,Penttilä,Paajanen

Ilta istuttiin kaupunkisuunnittelua pohtimassa, nimenomaan Helsinki-Vantaa-Sipoo näkökulmasta. Hannu Penttilä esitteli Helsingin visioita, joita kyllä tuen edelleen lämpimästi. Ainahan pelkoja voi lietsoa ja pahinta pelätä, mutta aika luottavaisin mielin olisin myös hieman idempänä asuvana. Erikseen nousi esiin peruslinjaus helsinkiläisestä tavasta kaavoittaa alueet 40-40-20, eli 20 % ara-tuettua, 40 % välimällia (osa-omistus, hitas jne.) ja 40 % kovan rahan asuntoja. Näin ollen joka alueen monimuotoisuus on niin turvattu kuin mahdollista on.

Työpaikkarakentaminen on myös esillä, eli nukkumalähiöitä ei pitäisi syntyä. Vantaan puolelta kaupunkirakenteen tiivistäminen rajan pinnasta onkin ongelmallisempaa johtuen lähinnä maapohjan hankaluudesta, suojelualueista ja isoista liikenneväylistä. Yhteistyötä yleiskaavan laadinnan osalta tämä ei onneksi hidasta. Kiire nimittäin on, mikäli kolmen kimpassa aiotaan yleiskaava saada vahvistettua ennen uutta maakuntakaavaa.

Helsingille raidevaihtoehto on selvä, metro. Itse lämpenen samalle kannalle. Kuten Penttilä totesi, jos metroon sitoudutaan, ohjaaa se muuta rakentamista tiiviiksi ja kaupunkimaiseksi. Siten myös luonnolle jää oma tilansa. Yhteisen kaavatyön toivottiin ratkaisevan myös Östersundomin natura-alueiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevien alueiden kohtalon. Sipoonkorven kansallispuistoa oltaisiin molempien johtajien mukaan valmiita kiirehtimään. Itse en ole vieläkään ihan varma mitä ajatella kansallispuistohankkeesta. Kuten taannoin tännekin kirjoittelin, haluaisin saada vastauksen mitä hankkeella tavoitellaan. Halutaanko metrolla saavutettava ulkoilualue vai halutaanko turvata luontoarvot?

Herrat eivät myöskään nähneet estettä metron "pistokkaalle" Mellunmäestä Hakunilaan. Sivuraide kuitenkin vaatii Hakunilan muun rakentamisen ja kehittymisen etenemistä. Alue kuitenkin odottelee bussivarikon siirtoa, joka junnaillee omissa päätöksentekoelimissämme. Uudisrakentaminen ja kaavailtu kaupan keskittymä toisivat alueelle uusia asukkaita toistakymmentä tuhatta pitkällä tähtäimellä ja se puolestaan tarkoittaa palvelutarjonnan (ja tarpeen) kannalta ihan eri  tilannetta kuin nyt.

Hakunilan suuralueen kasvu on kuitenkin "peanuts" verrattuna Östersundomin alueen suunnitelmiin. Penttilä lätkäytti tiskiin 55- 80 000 asukkaan määrän vuoteen 2050 mennessä. Hyvällä suunnittelulla varmasti mahdollista, mutta hurjalta tuntuu. Vaikka maita pakkolunastettaisiin ja tontteja pilkottaisiin kokonaan uusien alueiden lisäksi, niin silti vähän ihmettelen mihin kaikki väki sopii. Viittaan kuitenkin tekstini alkuun; suunnitelmat vaikuttavat tasapainoisilta, kiirehtimistä ei suunnittelun osalta ole ilmassa ja tavoite on kaikkien osallisten kesken käydä kokonaisuutta läpi monella eri tasolla. Metropolialueen kaupunkimainen, myös julkiseen liikenteeseen nojaava, kasvu itään alkaa näyttää todelliselta.

Reilu verotus

Hyvinkää 9.10.

Jo tällä hetkellä palvelualojen osuus Suomen bkt:sta on lähes puolet, noin 47 %. Luku kasvaa koko ajan, eli yhä useampi elättää itseään ja perhettään keskimääräistä pienemmillä ansioilla. Lisäksi työpaikkojen kasvu painottuu Etelä-Suomeen, jossa asumisen hinta haukkaa tililtä huomattavan summan kuukausittain. Oikeudenmukaisen ja maksukykyyn perustuvan verotuksen toteutuminen on ensiarvoisen tärkeää.

Merkittävä epäkohta liittyy siihen, että lähes 20 vuotta ansio- ja pääomatuloja on verotettu eri tavoin. Pääomatulovero on tällä hetkellä tasavero 28 %. Jo keskituloisen palkansaajan ansiotuloista maksama progressiivinen vero nousee sivukuluineen tätä korkeammaksi. SDP:n mallissa pääomatuloverotuksen tasoa nostetaan kautta linjan, ja osinkotulojen verotus muutetaan progressiiviseksi. Pääomatuloveron verokanta nostetaan 30 %:iin. Malli lisäisi selvästi verotuloja ja samalla se jakaisi taantuman synnyttämän taloudellisen taakan hieman oikeudenmukaisemmin.
Sosiaalisesti oikeudenmukaiset veroratkaisut, laaja veropohja ja kokonaisveroasteen pitäminen alle 50 prosentin turvaavat kannustimet työn teolle ja ehkäisevät pahinta leikkaustarvetta, mutta niin, että verorasitus on vielä kohtuullinen . Veroluontoisten asiakasmaksujen tulonjakovaikutukset on lisäksi huomioitava linjauksissa. Ansiotuloverotuksen pitäminen nykyisellään tai hienoinen laskeminen ei vaikuta kotitalouksien ostovoimaan mitenkään, jos samaan aikaan välillisiä veroja kiristetään. Pieni- ja keskituloisilla suurin osa käteen jäävästä rahasta menee päivittäiskulutukseen. Asumisen kuluja tai hyödykkeiden hintoja nostavilla energia- ja arvolisäveropäätöksillä kutistetaan ostovoimaa. Niinhän nyt käy. Moneen vuoteen ensimmäistä kertaa mennään miinukselle, eikä muuten voi tupottomana aikana syyttää palkansaajajärjestöjä!

Kuntataloutta ei pidä paikkailla asiakasmaksuilla tai palveluseteleiden omavastuuosuuksilla, jolloin pienituloiset maksavat palveluista suhteellisesti enemmän. Lisäksi työtulovähennykset olisivat hyvä keino saada kunnallisverotukseen progressiota ja vähennysten leikkurin on oltava jyrkempi tulorajan jälkeen.

Tulevina vuosina työllisyysasteen on oltava vähintään 75 %, jotta tavoitteet palkansaajien verotuksen osalta toteutuvat ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat jatkossakin kaikkien saatavilla. Kiander tosin esitti jo, että työllisyysasteen olisi oltava jo lähempänä 80 %:a, mutta pienin askelin.

vantaalaisten avustusten tulevaisuus

Kuluneella viikolla järjestettiin vantaalaisten yhdistysten ja järjestöjen kuulemistilaisuus liittyen järjestöavustusten uudistamiseen. Uudistustyö on aloitettu jo aikaa sitten ja vihdoin ollaan edistytty siihen pisteeseen, että lautakuntamme käsittelee työryhmän loppuraportin ja muutosesitykset. Keväällä järjestötoimijat koottiin kaupungintalolle ja nyt oli uusinta ja paikalla oli jälleen arviolta sata henkeä. Kaikista "järjestöryhmistä" oli onneksi edustajia paikalla, joten sain tuntumaa hyvin erilaisten toimijoiden fiiliksistä. Piikkinä todettakoon, ettei lautakunnan jäsenistä kukaan muu ollut paikalle ehtinyt.

Tavoite on saada avustuskäytännöistä helpompia ja saada näkyväksi kaikki erilaiset tuen muodot. Erityistä painetta poliitikkojen puolelta on luoda valmisteluun malleja, jotka lisäisivät läpinäkyvyyttä ja asettaisivat erilaiset hakijat enemmän samalle viivalle. Tässä kohtaa jonkin verran kannatusta, erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten taholta, on saanut pisteytys. Itse olen koko ajan suhtautunut hyvin skeptisesti mekaanisten pisteytysmallien löytymiseen. Nimenomaan oikeudenmukaisten ja neutraalien pistejärjestelmien löytymiseen. Jäsenmäärän, oman varainhankinnan, tapahtumamäärien, koulutusten jne. tarkasteleminen on aina hyvin ongelmallista johtuen yhdistysten erilaisista toimintakentistä ja kohderyhmistä. Oikeastaan ainoa mikä voitaisiin pistetyttää olisi hakemusten ja tilitysten toimittaminen määräaikaan mennessä.

Merkittävää oli myös järjestötoimijoiden hyvin yhtenäinen kanta, että pisteytys ei ole heidän intressissään. Ryhmätöissä käytiin laajoja keskusteluita ja luottaisin, että kokemus ja näkemys, joita toimijat edustivat, on syvempää kuin lautakunnassa. Erityisen jyrkkää suhtaútuminen oli liikuntajärjestöissä ja he myös olivat tyytyväisimpiä nykytilaan. Terveys- ja hyvinvointijärjestöillä kokemusta pisteytyksestä jo onkin, kun sosiaali- ja terveyspuolella sitä avustusvalmistelussa käytettiin hieman huonolla menestyksellä ja ymmärrettävästi järjestöt haluaisivat systeemistä luopua.

Itse pitäisin parhaana järjestöjen ryhmittelyä pienempiin ryhmiin, jolloin voisimme ohjata avustuspotin jakaantumista nykyistä paremmin. Samassa ryhmässä olisivat siis mahdollisimman samankaltaista toimintaa järjestävät tahot. Lautakunnan jäsenille täytyisi myös saada hakijoista laajemmat taustatiedot, jotta tunne kumileimasinjaosta häipyisi. Kaikki tiedothan jo kerätään, mutta kokouspapereissa niitä on hyvin laihasti. Perusasioiden hyvin hoitamisesta saisi plussaa, eli kun paperit yms. olisivat ojennuksessa, niin siitäkin jotain hyvää seuraisi. Vuosittaisia painotuksia voisimme tehdä kaupungin arvojen pohjalta, jotka kuulemistilaisuudessa läsnä olleiden mukaan kuulostivat jo tutuilta ja toiminnassa usein näkyviltä. Painotuksia olisi helppo tehdä mainitsemieni pienempien järjestöryhmien mukaan, eli esim. yhtenä vuonna tuettaisiin lapsi- ja varhaisnuorisojärjestöjä, toisena vammaisjärjestöjä jne. Uudistus ei olisi järin suuri, mutta ainakaan järjestöjen puolelta ei tullut ilmi tarvettakaan suurremontille. Tärkeintä on saada kuvioon läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoa ja sen saavuttaminen voisi olla mahdollista ilman koe-eläimiä, eli kokeilematta hyvin riskialttiita malleja.

Ehdottomasti suurin ongelma on tietysti klassinen rahan puute ja joillakin tilojen vähäisyys tai vuoroaikojen sopimattomuudet. Hakulomakkeisiin toivottiin myös yksinkertaistamista ja neuvonnalla on myös kysyntää. Iso huoli oli myös vapaaehtoistoimijoiden jaksamisesta. Kaikenlaisia ajatuksia pyöriikin virkamiesten päissä, kuinka voisimme turvata sen, etteivät ihmiset uuvu. Salista kuului toive risteilystä yhtenä kiitoksena tuhansista henkilötyövuosista ja voi olla, että sellainen saataisiin kruunamaan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011. Vielä voi myös ajatuksiaan ja huomioitaan toimittaa valmistelun loppumetreille vaikkapa osoitteeseen avustusuudistus@vantaa.fi